sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Blondi: Suhteista ja parisuhteista

Olen viime aikoina pohtinut jonkin verran suhteemme muotoa ja rajoja, kun Peikko on deittaillut lupaavia masokistinaisia. Peikko on tehnyt tahollaan omaa pohdintaa. Ja totta kai asiasta on myös puhuttu yhdessä. Puhuttiin jo ennen ilmoituksen kirjoittamista. Idea siihen kun taisi tulla minulta.

Oikeastaan muita rajoja ei ole tullut toistaiseksi vastaan kuin se, että Peikon masokistiseikkailut eivät saa olla kahdenkeskisestä ajastamme pois. Sillä se on ainoa asia, mistä olen mustasukkainen. Peikko ymmärtää asian täysin ja on ollut hyvin maltillinen ajankäytön suhteen. Sovittuna on myös se, että Peikko leikkii toistaiseksi housut jalassa. Jos joskus jonkun kanssa suhde syvenee niin, että muuhun tulee halua, puhutaan siitä erikseen. Peikolla leikkimisen pointtina eivät ole koskaan olleet hänen omat orgasminsa, joten raja on luonteva. Toki esim. kurkkuun naiminen alistamisen välineenä toimii erinomaisesti, joten jos Peikko haluaisi tehdä sitä kondomin kanssa, olisi se minulle ehdottoman ok.

Pääsääntöisesti olen huomannut, että Peikon puuhailut muiden naisten kanssa kiihottavat minua. Ja kiinnostavat. Peikon kirjeenvaihto on julkista minulle – sitä käydään blogimeilimme kautta. Luen keskusteluja, kommentoin ja kyselen. Olen monella tavalla mukana.

Eräänä iltana kävelyllä ollessamme kysyin Peikolta, että mitä jos minä tekisin vastaavaa. Tapailisin muita miehiä. Niin – naisistahan Peikko ei ole mustasukkainen. Miten hän suhtautuisi mieheen? Että jos haluaisin kokea juttuja myös muiden miesten kanssa? Peikko pohti asiaa pitkään. Kertoi, että hän on miettinyt sitä pitkään myös itsekseen. Ja että ajattelee, että minulla täytyy olla samat mahdollisuudet toteuttaa itseäni kuin hänellä. Että hän suostuisi kyllä, mutta hänen pitäisi tehdä paljon työtä itsensä kanssa, mutta uskoisin sen onnistuvan. Ja että hän ajattelee, että jos e pysty sallimaan samoja asioita minulle kuin itselleen, niin sitten olisi itsekin ilman.

Keskustelu oli todella kiinnostava ja pitkä sellainen. Aloin samalla itse miettiä, että mitä voisin haluta tehdä muiden miesten kanssa. Ensiksi mieleeni nousi sidottuna oleminen. Rauhallinen, päällepäin seksitön sitominen älykkään ihmisen tekemänä, johon voisi kuitenkin liittyä joku henkinen niskalenkki minuun. Kandidaattikin löytyi valmiiksi. Seuraavaksi aloin pohtia erilaisia yhdistelmiä. Että jos siinä oltaisiin me ja sitten ne, niin sitten siinä kontekstissa se mies olisi kiinnostava…  Muuten pohdinnan tuloksena oli kuitenkin se, että en ole tällä hetkellä riittävän kiinnostunut muista miespuolisista henkilöistä. Arvostan tällä hetkellä minun ja Peikon välistä kemiaa ja intensiteettiä niin paljon, että en jaksa uskoa, että pääsisin lähellekään sitä muiden miesten kanssa leikkiessä. Lisäksi pääni taipuu alistumiseen tällä hetkellä muutenkin huonosti – senkään takia en jaksa olla kiinnostunut muista miehistä.

Mietimme myös sitten, että mitä Peikko oikeasti etsii. Missä menee raja masokismin ja ”normisessioimisen” välillä. Mitä sellaista hän haluaa kivun tuottamisen lisäksi kokea, mitä hänen ei ole mahdollista tehdä minun kanssani?

Kumpikin keksi vastauksen heti. Erilaiset roolileikit ja fantasiat. Kaikki mielikuvitusta vaativat jutut. Niihin minä en taivu. Toki Peikko voisi nöyryyttää minua laittamalla minut tekemään jotain roolijuttua, mutta hän tuskin nauttisi siitä. Mutta muiden kanssa homma voisi toimia. Minun mielikuvitukseni kun ei riitä kehittämään mitään, mitä ei juuri sillä hetkellä ole olemassa, niin yritä siinä sitten leikkiä fantasioilla ja mielikuvilla. 

Muistan minun ja Peikon ensimmäisiä keskusteluja, kun hän kysyi minulta, että mistä minä haaveilen ja fantasioin pervoilun saralla. Hän kysyi minulta asiaa moneen kertaan monella eri tavalla. Kerroin, että en saa mitenkään kiinni siitä, mitä hän ajaa takaa. Että miten niin mistä mä fantasioin. Enhän mä voi tietää, kun en mä ole tehnyt mitään. Niin, mutta jos sä käytät sun mielikuvitusta? Öööh, en mä osaa sanoa koska ei mulle ole koskaan tehty mitään. Haaveiletko sä esim. että joku sitoisi sut? Öööh, en mä tiedän, kun ei mulle ole tehty sitä, niin en mä tiedä miltä se tuntuisi… Tähän tapaan. Kunnes tutustuimme paremmin ja Peikko oikeasti ymmärsi, että en osaa kuvitella tai fantasioida asioita. Muistan ne lukuisat mielikuvarentoutukset ja harjoitukset, mitä olen yrittänyt ohjatusti tehdä tämän elämän aikana. Kuvittele, että olet metsässä. Syvällä hiljaisessa ja vihreässä metsässä. Näet edessäsi polun. Häh? Minkä polun? Mikä metsä? Miten mä voin nähdä tai kuvitella jotain, joka ei ole mulle sillä hetkellä olemassa? Noh, sanomattakin selvää, että mielikuvaharjoituksista ei ole koskaan ollut minulle apua. Elän muutenkin lähes kuvattomassa maailmassa eivätkä näkemäni asiat juuri tee minuun vaikutusta. Hahmotan asiat ja tunteet sanoina, en kuvina.

Peikolla on taas vilkas mielikuvitus ja kyky heittäytyä monenlaisiin asioihin ja rooleihin, joten hänelle samanhenkinen kumppani vastapeluriksi olisi varmasti mieluinen. Peikko voisi käsikirjoittaa juttuja etukäteen tai sitten antaa tilanteen viedä mennessään.

Peikko saapui kotiin perjantai-illalla nähtyään erään naisen. Leikittyään. Käperryin hänen viereensä sänkyyn kuulemaan tapahtuneesta. Peikko kertoi ja minä kehräsin. Mikä oli kulta susta parasta? Entä mikä siitä naisesta? Musta on kulta tosi kiihottavaa, kun sä tulet kotiin oltuasi jonkun muun kanssa. Että joku muu saa susta pienen osan, mutta että sä olet kokonaan mun. Vajosin samalla Peikon jalkojen väliin erittäin virittäytyneessä tilassa. Peikko taisi olla samanlaisessa mielentilassa, sen verran nopeasti hän laukesi suuhuni.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Blondi: Orgasmi

Istumme Peikon kanssa sohvalla vierekkäin. Tulen Peikon kylkeen kiinni, hivuttaudun puoliksi hänen päälleen. Peikko silittelee kasvojani pitkään. Puhelee hellästi. Alkaa läimäytellä poskiani. Ei kovaa. Pysäytän silti tilanteen, ja kerron, että en pysty nyt ottamaan vastaan kipua tai kovaa käyttöä. Kyynel vierähtää silmäkulmasta. Kun mä haluaisin sellaista hellittelyä. Mun pää ei taivu näin nopealla aikataululla kipuun. Olemme hetken lähekkäin. Haluaisitko sä ottaa vaatteet pois päältä ja tulla sänkyyn? Jooh. Saisinko mä ensin käydä pissalla?

Menemme sänkyyn. Mä haluaisin kulta olla tosi tosi täynnä. Peikko kaivelee hetken leluarkkua. Komentaa minut mahalleen sängyn päälle. Laitapa tyyny sun mahan alle. Peikko laittaa uuden hyrrän alleni patjaa vasten. Hyrrä painuu klitorikselleni, kun makaan sen päällä. Uusi hyrrä on alimmallakin voimakkuudella niin tehokas, että kun se osuu klitoriksen huppuun, kehoni tempaisee minut pakonomaisesti pois sen päältä. Nyt sä pysyt paikoillaan ja pidät jalat auki tai muuten mä kaivan piiskaan laatikosta. Halusit tai et. Oletko sä ymmärtänyt? Jooh.

Peikko alkaa asennella suurinta tappia peppuuni. Paljon liukuvoidetta ja aikaa. Hyrisen ja voihkin nautinnosta. Olen tulla monta kertaa jo tapin laiton aikana. Hieron itseäni hyrrää vasten. Välillä hätkähdän sen voimakkuutta ja vetäydyn poispäin. Peikko antaa minun nautiskella rauhassa.

Hän täyttää minua lisää. Tunne, miten jotain asetellaan sisälleni. Arvaan sen olevan ison mustan dildon laatikosta. Olen jatkuvasti todella lähellä laukeamista. Jos minun pitäisi nyt pidätellä orgasmia, en yksinkertaisesti onnistuisi siinä. Voimakas hyrrä klitoriksen alla, molemmat reiät hyvin hyvin hyvin täynnä. Käytettynä. Venytettynä.

Peikko alkaa työstää minua dildolla. En kestä pitkään. Ehdin kysyä luvan ja laukean hillittömästi huutaen. Orgasmi tulee hyökyen ylitseni ja kestää pitkään. Peikko istuu reisieni päällä eikä päästä minua liikkumaan. Hän nai minua edelleen kovaa dildolla, orgasmi jatkuu ja jatkuu. Ja kuulen huutavani edelleen. Jännitän reisiäni ja yritän painaa jalkojani yhteen. Turhaan. Peikko on lukinnut minut paikoilleen. En tiedä kuka olen ja missä olen. Pääni on täysin tyhjä kaikesta. Tiedän vain, että tulen edelleen. Jossain kohtaa orgasmi loppuu ja lyyhistyn sängylle.

Peikko kääntää minut selälleni ja istuu jalkoväliini. Jatkaa samoilla leluilla, vaihtaa myöhemmin dildon sormiinsa. Kun lopetamme, olen täysin rättipoikki. Peikko käy suihkussa. Minä torkahdan. 

Onko tämä sellaista hellittelyseksiä sulle? Peikko kysyy myöhemmin. On, tämä on juuri sellaista. Meidän vaniljaseksiä.

Peikon kasvot: Pienelle orgasmifettarille edellä kuvattu oli namia. Arvasin hekuman hetkellä blondini pyrkivän "karkuun", joten luvan annettuani painauduin blondin alaselän päälle. Blondi tuli, tuli, tuli... ja Peikko kehräsi.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Blondi: Arjen kuulumisia

Pervorintamalla sattuu ja tapahtuu monenlaista pientä uutta ja vanhaa. Peikko on ollut viime aikoina huomattavasti aktiivisempi kuin minä. On tavannut uusia ihmisiä, käynyt keskusteluja, leikittänyt viehättävää naista. Olen hengessä mukana ja iloinen Peikon puolesta, mutta omat kiinnostuksen kohteeni ovat hyvin parisuhde- ja perhekeskeisiä tällä hetkellä. Energiaa vievät myös työn ohella tehtävät opiskelut ja vapaaehtoistyö.

Olen lisäksi vaihtamassa työpaikkaa. Sain joulukuun lopussa tiedon, että nykyinen työni vakinaistetaan. Kymmenen vuoden projektityörupeaman jälkeen uutinen oli totta kai erittäin iloinen. Samalla sain tietää, että eräs toinen mielenkiintoinen taho sai lisärahoitusta ja heillä aukenisi pitkään haaveissani ollut työpaikka. Minulle tärkeän asian parissa. 

Nykyinen työni on melkoisen kuivaa asiantuntijatyötä ei niin kiinnostavan aiheen parissa. Kahdeksasta neljään kirjoituspöytätyötä. Raporttien kirjoittamista, asioiden analysointia, kokouksissa istumista. Kun hain nykyistä työtäni reilut pari vuotta sitten, sanoin työhaastattelussa, että en tiedä, olenko asia- vai ihmissuuntautunut henkilö. Tuolloin olin pitkään tehnyt kipeiden ihmisten ja asioiden parissa työtä, joten ajatus asiantuntijatyöstä tuntui mielenkiintoiselta. Ja helpolta. Lisäksi aihe oli minulle melko lailla uusi, joten ajattelin työpaikkaa myös uuden oppimisen kannalta.

Kun aloitin nykyisessä työssäni, olin juuri eronnut. Ensimmäinen puoli vuotta töissä meni itkiessä, Suomi24-foorumilla surffatessa, miehiä tavatessa, Peikkoon ja pervoiluun tutustuessa. En juuri muista tuosta puolesta vuodesta mitään. Työn tuloksia katsoessa voin kuitenkin todeta tehneeni hyvää jälkeä. Kaikilla mittareilla. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin selville, että työ on liian teoreettista ja kuivaa minulle. Että olen kuitenkin ihmisorientoitunut. En siten, että haluaisin tehdä asiakastyötä työkseni, mutta kuitenkin työskennellä ihmisten ja käytännönläheisten asioiden parissa. Sellaisten asioiden, joilla on ihmisille oikea merkitys. Ei ylätason strategioita tai jargonia minulle kiitos. Kuitenkin olen erittäin kiitollinen nykyisestä työstäni. Kaikesta siitä uudesta ja tärkeästä, jota olen saanut oppia. 

Hain haluamaani työtä reilu kuukausi sitten. Tiesin olevani haussa vahvoilla. Työhaastattelu oli mielenkiintoinen ja haastava. Yllätys oli kuitenkin erittäin iloinen, kun kuulin, että olin tullut valituksi työhön yksimielisesti. Uudet kollegani saapuivat ilmoittamaan valinnastani minulle kotiovelle asti kukkakimpun ja onnittelukortin kera. Otin heidät vastaan hikisenä, juuri jumpasta tulleena. Tuo välittömyys ja helppous kuvaa tulevaa työyhteisöä muutenkin. Pieni tehokas porukka, joka tekee juuri oikeita asioita. Pääsen osaksi uutta työyhteisöä huhtikuun alusta. Uusi työ on vakinainen sekin.

Vaihdan uuteen työhön hieman pienemmällä palkalla kuin mitä nykyisestä työstäni saa. Palkka nousee nykyisen työn tasolle noin vuoden päästä. Rahalla ei kuitenkaan ole merkitystä tässä tilanteessa. Eikä maineella tai kunniallakaan sen puolen. Nykyisessä työssäni minulla olisi ollut mahdollisuus edetä suurella todennäköisyydellä sinne ylimmälle pallille asti aidosti kovalla palkalla. Mutta kun työn sisältö ei ole riittävän kiinnostava. Mietin kahden vaihtoehdon välillä pitkään. Tai oikeastaan kolmen. Pysynkö nykyisessä työssäni, joka on ihan ok? Haenko lähiaikoina vapautuvaa johtajan paikkaa, joka ei aidosti kuitenkaan kiinnosta, mutta jonka haussa olisin kuitenkin vahvoilla? Vai haenko paikkaa työyhteisössä, johon olen kokenut henkistä yhteenkuuluvuutta viimeiset pari vuotta ja jonka haussa olisi myös vahvoilla, mutta jossa menettäisin pari sataa euroa kuussa? Mutta jossa saisin käyttää parasta ja ominta osaamistani ja kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Ja joka olisi myös vakituinen työ. Pienessä, dynaamisessa, ihmisläheisessä työyhteisössä. Valinta ei loppujen lopuksi ollut kovin vaikea.

*****

Kaiken tämän arjen pyörityksen keskellä on sitten myös pervoiltu. Nautiskelin viime viikonlopun bileistä matalalla profiililla. Hengasin tuttujen kanssa, olin muutaman kerran piiskanvarressa. Fiilistelin uuden liituraita-korsetin kanssa, joka oli kiristetty poikkeuksellisen napakasti ja toi minulle tunteen, että näytän varsin katseenkestävältä. Leikin Peikon kanssa ihanasti ennen bileitä. Hänen kertoessaan päivän tapahtumista Pikkusiskon kanssa, olin jo valmiiksi märkä, eikä sen kummempaa lämmittelyä tarvittu.

Tällä viikolla posti toi Peikon tilaaman paketin. Pääsimme eilen illalla availemaan pakettia Peikon lapsen suunnattua siskonsa luo yökylään. Paketista ilmaantui uusi hyrrä ja sellainen mielenkiintoinen härpäke, jonka saa kiinnitettyä hyrrän päähän. Kaksi vanhaa hyrräämme ovat jo pitkään vedelleen viimeisiään, joten paketti tuli tarpeeseen. Hyrrät olivat Peikolla jo ennen kuin tapasimme, joten ne ovat olleet todella kestävää tekoa siihen nähden, miten koville ne ovat joutuneet.

Uusi hyrrä, uudet kujeet?
Peikko kiskaisi minut kanssaan suihkuun. Nai minua siellä pitkään suuhun. Laittoi minut istumaan suihkun lattialle ja leikkimään itseni kanssa. Ja nai minua lisää suuhun. Kunnes valuin paksua, sitkeää limaa. Pesi itsensä ja jätti minut suihkuun keräilemään itseäni. Sängyssä testasimme uutta hyrrää, ja ei voi olla totta voi luoja miten hyvältä se tuntuu… Tehoa on noin kymmenkertainen määrä vanhoihin verrattuna. Hyrrää voi tuskin laittaa suoraan klitorikselle, sen verran kovin se tekee työtään ykkösvoimakkuudella. Kakkosvoimakkuutta emme edes kokeilleet. Emmekä vielä sitä lisähärpäkettäkään. 

Tulepa nyt mun päälle, karkkikauppasubi, ja nautiskele. Inhoan subi-termiä, mutta tuon karkkikauppasubin yhteydessä se on jotenkin hellyyttävä. Karkkikauppasubihan on pahinta mitä pervoskene tietää. Se on sellainen pahahuonoitsekäs alistuva (nainen), jolla on myös oma tahto. Joka valikoi parhaat päältä. Joka ei taivu alistavan jokaisen oikkuun. Minä olen mielelläni välillä karkkikaupassa – tosin aina Peikon ehdoilla. No mutta takaisin siihen hyrrään. Se todellakin toimi. Ensimmäinen orgasmi tuli täysin puun takaa. Hups. Apua. Anteeksi kun mä tulin ilman lupaa. Toinen oli jo tutumpi. Alkoi pikkuhiljaa, veti minut kaksinkerroin sängylle ja sai itkemään pitkään.

Viikonloppuna aion keskittyä juhlimiseen, täytän vuosia ja vanhenen. Mitä enemmän vuosia tulee, sitä paremmaksi elämä on muuttunut, joten vanhenen hyvillä mielin. Tänään on perhesynttärit ja lapsen leipomuksia. Sunnuntain, joka on varsinainen juhlapäivä, vietän lapsen kanssa kasvisruokakurssille. It does’n get any better!

Linkkivinkiksi tämän hyppelehtivän hajatelmapostauksen loppuun laitan hyvän ystäväni Sallamarin ajatuksia herättävän blogitekstin pervobileistä. Lue ja ota kantaa. Joko täällä tai Sallan blogin puolella. Blogi on muutenkin lukemisen arvoinen, toivottavasti viihdyt pitkään.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Blondi: Voisitko sä kulta puristaa mua kaulasta?

Olemme alkaneet Peikon kanssa kokeilla ikään kuin puolivahingossa sellaisia, hmm, puristusjuttuja. Kaulalle. Kuristusjuttuja ne eivät mielestäni ole, joten nimettäköön ne puristusjutuiksi.

Olen jo aiemmin kirjoittanut, miten nautin siitä paineen tunteesta, kun Peikon kädet puristavat kaulaani. Kun olen hänen päällään, hän laittaa kädet kaulalleni ja nojaan kevyesti eteenpäin. Kaikki tähän kategoriaan laskettava oli pitkään minulle ehdottoman ei. Minun hapensaantiani ei estetä millään!

On jännää, että puristusjutut ovat tähän mennessä tapahtuneet aina hyvin vaniljaisen ja hellän seksin yhteydessä. En tiedä, onko Peikolla asian suhteen joku piilo-opetussuunnitelma, mutta jos on, niin hyvin se toimii. Kaulasta puristamiseen ei ole tähän mennessä liittynyt kertaakaan mitään rajumpaan leikkiin viittaavaa. Eikä oikeastaan edes kummoistakaan alistumiskuviota. Valta-asetelma on toki aina läsnä, oli seksin muoto mikä tahansa – sitä ei voi kiistää.

Muutama päivä sitten harrastimme ennen nukkumaanmenoa hellääkin hellempää seksiä. Peikko oli päälläni, sisälläni. Jotenkin hänen kätensä eksyivät silittämään kaulaani. Voisitko kulta puristaa mua kaulasta? Pyysin aivan itse. Peikon toinen käsi painui hellästi kurkulleni. Aluksi enemmän hyväillen kuin painaen. Toinen käsi leikki suullani ja huulillani. Katsoimme koko ajan tiivisti toisiamme silmiin. Hengittelin kevyesti suun kautta, henki kulki hyvin. Oli vain pieni paine ja käsikosketeltava lataus kahden ihmisen välillä. Voisitko sä kulta puristaa kovempaa? Olin varma, että Peikko kieltäytyy, mutta hän painoikin kätensä lujemmin kurkulleni. Paine tuntui jo hengitysteissä, mutta sain hyvin happea. Aivan pieni vajoamisen ja uppoamisen tunne, kuitenkin samalla leijuva olo ilman minkäänlaisia paniikin tunteita. Peikon katse kannattelemassa minua. Ja tasainen puristus. Peikko toi toisen käden kurkulleni ja laukesi puristaen kurkkuani. Kosketin hänen kättään sen merkiksi, että paine oli hieman liian kova, ja käsi hellitti kurkultani.

Sama kuvio toistui eilen, ja sen jälkeen kävimme keskustelua aiheesta. Pyysin Peikolta, että hän ei toistaiseksi puristaisi kurkkuani niin, että käteni ovat sidotut kiinni. Käsillä pystyn itse ohjailemaan painetta ja tilannetta koskettamalla Peikon kättä. Peikko lupasi ja kertoi, että jos hän unohtaa, niin voin aina myös sanoa asiasta.

Niin, meillä alistuvallakin on puheoikeus ja jopa velvollisuus. Kertoa, milloin mennään oikeasti sellaiselle alueelle, jota ei vielä tiedä kestävänsä. Sanoa, jos niskaa tai selkää sattuu väärällä tavalla. Pyytää tyynyä rintakehän alle, jos happi ei muuten kulje riittävästi. Ei kuitenkaan valikoida, mitä haluaa ja mitä taas ei tai mitä milloinkin tehdään. Esittää kiltisti pyytäen toiveita, joista joskus sitten joku osa toteutetaan. Mutta milloin ja missä järjestyksessä, niin sen päättää Peikko.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Peikko etsii: masokisti (curious) nainen

Olen kiinnostunut tutkimaan omaa sadistista puoltani. En voi olla varma, puhkeanko tutkimukseni jälkeen kukkaan, näenkö valon tai päädynkö umpikujaan. Tiedän kuitenkin, että tätä korttia en voi jättää kääntämättä. Etsin naista Varsinais-Suomesta käymään tätä tutkimusta kanssani.

Jos olet masokisti tai kiinnostunut kokeilemaan rajojasi (niinhän minäkin), niin saatat olla etsimäni. Olet tyytyväinen siihen, mitä näet peilistäsi. Olet sinut itsesi ja ympäristösi kanssa. Osaat kommunikoida ja tiedät, että mikään suhde ei toimi ilman kunnollista kommunikointia. Olet vapaa tai liikut luvan kanssa. Jos olet varattu, olet valmis siihen että mahdollisesti vaihdan muutaman sanan kumppanisi kanssa. Ymmärrät, että olen vahvassa rakkaussuhteessa enkä ole etsimässä parisuhdetta vaan leikkisuhdetta. Ymmärrät, että minulle dynamiikka (= tulemme hyvin toimeen) on kaikki kaikessa, ja toivon, että se on sinullekin tärkeä asia. Ymmärrät, että haluan tutustua sinuun ihmisenä, ymmärtää sinua ja lähtökohtiasi ennen kuin olen kiinnostunut ihostasi. Ymmärrät, että tämä saattaisi olla yhteinen matka, joka voi alkaa kevyellä viestittelyllä ja parhaimillaan päättyä levinneisiin meikkeihin ja viiruihin kehollasi.

Jos etsit seksiseuraa, en ole hakemasi.

En odota ja halua, että olisit valmis ”paketti”, vaan enemminkin olisit kiinnostunut ottamaan seuraavaan kokeilevan askeleen.
  
Tarjolla terve mies parhaassa iässä. Tunneälyinen ja keskustelutaitoinen karvanaama, jota kiinnostavat elämä ja erityisesti ihmiset. Olen hyvin avoin, tasa-arvoinen, suvaitsevainen ja kärsivällinen. Kyseenalaistan asioita jatkuvasti ja mietin miten asiat voisi tehdä toisin. Kerron asiat suoraan enkä pidä epävarmuudesta. Haluan toteuttaa myös sinun fantasiaasi ja samalla viedä sinua rajoillesi. Käytän turvasanaa ja kunnioitan rajojasi. Pidän jälkihoitoa itsestäänselvyytenä ja nautin siitä.

Yhteistiedot löydät oikeanpuoleisesta palkista. Vastaan mielelläni kaikkiin mieleesi tulleisiin kysymyksiin.

- Peikko

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Subille sirkushuveja?

Kärsin aina välillä tirehtöörisyndroomasta. Kyllä keksin nimen juuri ja ihan itse. Tällä syndroomalla tarkoitan tilannetta tai mielentilaa, jossa kuvittelen blondini kaipaavaan jotain muuta, kuin mitä olisi tarjolla. Seuraamme BDSM-aihetta netissä melko aktiivisesti, ja ovathan nämä sivustot täynnä ”täydellisiä” sessiokuvauksia, valokuvia tai kehuja uusista hienoista leluista. Saattaahan sitä pikku Peikolle tulla pieniä kuvitelmia, että pitäisiköhän meilläkin olla tuota kaikkea?

Takaraivossa tietenkin tykyttää se oikea vastaus: ei pidä. Alussa, kun hiutaleena katselin silmät lautasina pervomaailmaa, niin kaikki näytti ihmeelliseltä. Luin sessiokuvauksia ja mietin, että ovatko ne totta vai kaikessa ihmeellisyydessään jonkun hyvän tarinankertojan fantasiaa. Ja ne kuvat! Ei ole totta, että joku on voinut sitoa tuon täydellisen kropan omaavan naisen noin kauniisti. Minä en varmasti onnistu koskaan sitomaan noin saati löytämään noin upeaa naista. No onneksi toinen onnistui kuitenkin.

Muistan ensimmäinen BDSM-henkisen bileillan, johon osallistuin. En saanut silmiäni irti yhdestä naisesta (hän oli liikkeellä näyttävän miehen kanssa), sillä hän ei ollut esteettisyydessään tästä maailmasta. En koskaan ollut nähnyt livenä mitään niin kiihottavalla tavalla kaunista. Omassa ajatusmaailmassani nostin hänet välittömästi mielikuvissani rakentamalleni jalustalle.   

Myöhemmin saman illan aikana katselin esitystä lavalla. Esitykseen osallistui pariskunta, joka veti D/s-henkisen shown. Muistaakseni esitys piti sisällään pientä tanssia, piiskausta, kiehnausta, kiusaamista, sitomista… Muistan pohtineeni miten upea ammattimainen esitys olikaan. Pohdin, että mitähän esiintyjät mahtavat tehdä työkseen. Jalusta oli taas rakennettu.

Hieman myöhemmin aloin pyöriä suomenkielisillä BDSM-foorumeille enemmänkin, ja muutaman onnistuneen kontaktin jälkeen löysin itseni istumassa junassa kohti miittiä, jonne oli tulossa muutamia varsin ”nimekkäitä” kansallisia pervoja. Suurimman osan heistä olin jo etukäteen asetellut jonnekin itseni ja taivaan puoleenväliin, joko heidän kertomustensa, valokuviensa tai ”tietämyksen” takia. Miitin lopputulos oli hyvin ikävä, mutta kaiken kaikkiaan opetus oli loistava.

Nykyään osaan laittaa pervomaailmani paremmin järjestykseen. Katselen (teknisesti) kauniita kuvia mieluusti. Hyvät D/s-videot kiinnostavat kertakatselun verran, erinomaiset ehkä kahden. Sessiokuvauksia luen vähän huonosti (eivät ole minun juttuni). Rankkaan ihmiset hyvien tekojen mukaan, en omakehujen tai uhoamisen. Pidän mielessäni sen, että netissä kerrotaan ne parhaat sessiokuvaukset ja julkaistaan ne parhaat kuvat. Niinhän mekin pitkälle teemme. Näin olen vähän vahvempi ja tiedän, ettei minun kannata haaveilla olevani jotain muuta kuin mitä oikesti olen. Eikä muuten sinunkaan.

Ps. Tässä tekstissä positiiviseen sävyyn mainitut henkilöt ovat nykyään ystäviäni.

Blondi: Itse olen hypännyt pervomaailmaan vasta vajaa pari vuotta sitten. Täytyy sanoa, että matkani on ollut hyvin erilainen kuin Peikon. En ole juuri joutunut hakemaan itseäni, koska tapasin lähes ensimmäisellä kerralla sen täydellisen vastakappaleen. Joka tyydyttää oikeastaan kaikki tarpeeni. Ja jos haluan jotain muuta, on minulla lupa hakea se sovittujen rajojen sisällä muualta. Ehkä alistuvalla osapuolella on muutenkin helpompaa, koska ei tarvitse oikeastaan osata mitään juttuja. Minähän olen se tekemisen kohde! Toki täytyy myöntää, että olen varustettu melko hyvällä ja terveellä itsetunnolla, joten en ole jaksanut miettiä omia puutteitani tai epätäydellisyyksiäni tai juuri verrata itseäni muihin. Jos minun pitäisi määritellä alistuvan osapuolen tärkein ominaisuus, niin vastaisin ilman muuta, että hyvä itsetunto ja ymmärrys omasta arvosta ja ainutlaatuisuudesta. Niillä pääsee pitkälle ja säästyy monilta kolhuilta. 

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Blondi: Reisille. Kirjaimellisesti.

Olen kaivannut piiskaa. Sellaista suloista kipua. Joka laittaa minut paikalleni. Sinne, minne kuulun. Sellaiseen ei ole pitkään aikaan ollut halua. Kummallakaan. Olemme keskittyneet rakentamaan yhteistä elämää ja kotia. Pesineet. Kipu on tuntunut hyvin vieraalta siinä kuviossa.

Tänään Peikko nappasi laatikosta kuitenkin kaksi lempipiiskaani. Bambukepin ja nahkalätkän. Peikko purki ensin minusta pahimmat paineet näin menkkaviikon lopulla naimalla minulle varsidildolla ja hyrrällä ison kasan orgasmeja. Orgasmit tuntuivat niin intensiiviseltä, että en ollut varma mihin edellinen loppui ja mistä seuraava alkoi. Niinpä en tajunnut kysyä lupaan kuin murto-osaan laukeamisista. Peikko oli jo aiemmin naputellut  minua hyvän tovin sisäreisille ja hävylle bambulla. Vastaukseksi hän sai vain tyytyväistä huokailua ja yninää. Rytmikkäitä, pieniä naputuksia. Juuri sellaisia, mistä eniten nautin. Olin kysynyt aikaisemmin lupaa siihen, että saisin katsoa, kun minua piiskataan. Lupaa ei kuitenkaan myönnetty.

*****

Nyt Peikko kuitenkin istuu jalat auki ja nojaa selkänsä sängyn päätyyn. Vetää minut jalkojensa väliin. Lähes syliin. Käskee minua avaamaan jalat. Apposen auki. Kuljettelee bambua edes takaisin sisäreisillä. Pitää toisella kädellä tiukasti leuastani kiinni. Katsothan sä nyt? Kyllä mä katson. Naps, naps. Bambu piirtää kauniita punaisia juomuja reisiini. Sä olit kulta äsken vähän tottelematon. Kun sä laukesit viisi kertaa, ja kysyit lupaa vaan kolmeen. Se on melko huono saldo. Sä saat nyt kuitata sen kymmenellä iskulla. Ja sä lasket iskut. Ymmärsitkö sä? Ymmärsin. Laskenko mä yhdestä kymmeneen vai kymmenestä yhteen? Saat itse päättää.

Reiteni ovat jo hyvin lämmitellyt. Kipu tuntuu silti melko kovalta. Ei kuitenkaan sietämättömältä. Ensimmäiset viisi iskua katson tiukasti reisiäni ja bambun lyöntejä reisilläni. Sitten kallistan päätäni taaksepäin ja siirrän katseeni Peikon silmiin. Koska kuten aina, ne kannattelevat minua parhaiten.  Saan koota itseäni riittävästi iskujen välillä. Reidet yrittävät painua kiinni jokaisen iskun jälkeen, mutta muistan aina avata ne uudelleen. Vihdoin olen laskenut kymmeneen. Peikko silittelee minua hetken ja kehuu hyväksi tytöksi. Kunnes vetää minut jalkojensa väliin. Kuulen Peikon kasaavan tyynyjä selkänsä alle ja tiedän hänen katselevan naidessaan minua suuhun. Lopulta hän tulee päälleni ja nai itselleen orgasmin.

Kun Peikko vetäytyy sisältäni, on hän aivan veressä. Ai, ne menkat olivatkin mulla. Kumpikaan meistä ei jaksa nolostella verta. Peikko käy pikaiseen suihkussa, minä hänen jälkeensä pesemässä itseni. Ryömin Peikon kainaloon. Olen edelleen fiiliksissä, ja pyydän saada lisää piiskaa. Voi kulta, kun sä et enää tänään saa. Hellittelemme pitkään sängyllä. Nousen istuma-asentoon ihailemaan viiruja reisissäni. Istun sängyllä lähes lotusasennossa reidet auki. Puhumme yleisellä tasolla piiskaamisesta. Siitä, millaisesta piiskaamisesta nautin. Musta on kulta ihanaa, kun sä piiskaat mun rintoja...

Peikko ottaa nahkalätkän käteensä ja alkaa naputella sillä rintojani. Nojaudun taaksepäin ja nautiskelen, kun lätkä kiertää rintojani, osuu välillä kylkiin. Kun Peikko on käsitellyt kummatkin rintani, siirtyy hän jo entuudestaan punaisiin reisiini. Hetki on jollain tavalla oudon hellä ja intiimi. Lämpimät reiteni ottavat nätisti vastaan piiskaa. Kumpikin reisi saa omansa. Peikko viimeistelee reiteni vielä kämmenillään. Nautin, hengittelen ja ynähtelen hiljaa. Noin, nyt sä olet valmis. Makaamme sängyllä pitkään sylikkäin.