Blondi: Hajatelmia syksyn alla

Lomat on lomailtu tältä erää ja arki saa tulla. Iloitsen siitä, että pitkä hellejakso on taittunut ja sitä myötä oloni normalisoitunut ja ajatus kirkastunut. Helteellä ei ajatus kulje eikä jaksa mitään ylimääräistä – ei edes pervoilla. En tiedä ketään migreeniä sairastavaa, joka ei kärsisi helteistä ja minäkään en tee poikkeusta.

Kohta tulee vuosi siitä, kun muutimme Peikon ja lapsen kanssa saman katon alle. Takana on kaikkien aikojen ensimmäinen yhteinen kesälomamme. Siis sellainen, jonka olemme kolmistaan viettäneet yhdessä. Jännitin lomaa hieman etukäteen. En tiennyt, miten lapsen kanssa pitäisi lomalla enkä sitä, että jaksaisinko hänen seuraansa. Pelkoni oli kuitenkin turha. Siitä kolmesta viikosta, jonka lomailin, olin lähes kaksi viikkoa kaksin lapsen kanssa ja hyvin meni. Teimme rentoja juttuja lähikulmilla, paljon myös ihan vain oleilimme. Makoilimme pihalla viltillä kirjat ja läppärit mukana. Juttelimme syntyjä syviä. Vietimme lapsen uskonnotonta aikuistumisjuhlaa stressittömästi ja pienellä porukalla.

Puhuimme ennen loman alkua Peikon kanssa paljon siitä, mitä lomalla teemme. Peikolla oli mielessä oman harrastelajinsa SM-kisat (ilman sivumerkityksiä) ja kokonainen viikko paikallisen pervoyhdistyksemme vuokraamassa mökissä. Peikon taustan ja traumat jo hyvin tuntien kehotin häntä lämpimästi ja jämäkästi ottamaan omaa aikaa. Ja myös pysymään päätöksessään. Arvelin, että kykenen pitämään hänen teini-ikäisen lapsensa ja itseni hengissä. Olen iloinen, että Peikko pystyi olemaan terveesti itsekäs ja unohtamaan sekä minut että lapsen pariksi viikoksi. Saimme Peikon kanssa toki myös kahdenkeskistä aikaa, paljon loikoilua, sopivasti jääkylmiä lonkerolasillisia sekä hillittömän määrän kova-äänistä seksiä.

Inventoin juuri tällä viikolla kaikkea sitä, mitä minulle on viimeisen noin kahden ja puolen vuoden aikana tapahtunut. Inventaarion tarve kumpusi tunteesta, että minulla ei ole koskaan aikaa liikkua riittävästi. Tai ehkä aikaa on, mutta ei sellaista rytmiä arjessa, johon saisin liikunnan mahtumaan. Kun mietin kokonaisuutta, ymmärsin, että arkeni hakee vieläkin rytmiään.

Kahden ja puolen vuoden aikana minulle on tapahtunut seuraavaa aikajärjestyksessä:

- avioero ja sen työstäminen

- vuoden kestävän ammatillisen täydennyskoulutuksen aloittaminen (valmis)

- uudessa työssä aloittaminen

- maaninen seksivaihe, jolloin panin kaikkea mikä liikkui kahdella jalalla

- pervoidentiteetin löytyminen

- Peikon tapaaminen

- hurja kipuilu sen faktan kanssa, että Peikolla on lapsia

- Peikon huoltajuusoikeudenkäyntiprosessi

- Peikon ja lapsen kanssa yhteenmuutto

- uusperheen arkeen totuttelu

- vuoden kestävän ammatillisen täydennyskoulutuksen aloittaminen

- työpaikan vaihto

- vuoden kestävän ammatillisen täydennyskoulutuksen aloittaminen

Listaa tehdessäni tajusin, että minulla ei ole ollut tuona aikana oikeastaan ollenkaan normaalia, tasaista arkea. Sellaista, jolloin mikään ylimääräinen ei stressaa tai vie voimia. Toki työpaikan vaihdot ja opiskelut ovat olleet omia valintojani, kuten suurin osa listan asioista. Vaikka ne ovat olleet kivoja juttuja, ovat ne silti vieneet energiaa.

Saan lokakuussa loppuun toiset käynnissä olevat opinnot, joulukuussa toiset. Olen jo kertonut sekä perheelleni että kollegoilleni, että seuraavaksi kun mietin minkä tahansa opintojen aloittamista, niin minut voi viedä ladon taakse ammuttavaksi Tai ainakin sanotaan tiukasti ei eikä kuunnella mitään vastaväitteitä taholtani. Ikuisena opiskelijana katsotaan miten minun käy.

Ehkäpä käyn joulun jälkeen tuota listaa ja arkeani uudelleen läpi ja mietin sitten liikunnan määrän lisäämistä. Olemme tälle syksylle sopineet minun toivomuksestani Peikon kanssa, että käyn salilla/jumpassa kaksi kertaa viikossa. Tulen olemaan paljon työmatkoilla, ja pitkillä työmatkoilla joko joogaan tai otan lenkkitossut mukaan ja teen jotain liikuntaan viittaavaa korvatakseni salikäynnit. Yhtään se enempää ei tarvitse sen lisäksi, että hyötyliikun autottomana ihmisenä paljon.

Sovimme myös ja kirjasimme sääntöihini, että nukun aina arkipanta kaulassa, kun en ole Peikon kainalossa nukkumassa. Olin todella otettu ja iloinen, kun Peikko määräsi käytännön. Arkipanta tuo minulle matkoilla turvaa ja auttaa kiinnittymään henkisellä tasolla Peikkoon silloinkin, kun hän ei ole fyysisesti läsnä. 

Ai niin. Meidän perheeseen on tänä syksynä tullut uusi vieras. Sitä kutsutaan murrosiäksi...