torstai 24. maaliskuuta 2022

Voiko (fetisseistä) nauttia liikaa?

Yksi upeimmista asioista liittyen kinkyyteen on mahdollisuus, että seuraavan oven takaa avautuu jotain uutta ja upeaa. Tässä yhteydessä metaforani ei viittaa uusiin ihmisiin vaan siihen oivallukseen että elämällä vaistot ja mieli apposen auki voi ikään kuin vahingossa löytää itsestään ja partneristaan uusia kutkuttavia asioita.

Yksi suurimmista kinkeistäni on aina ollut reaktiot. Se tuleeko reaktio ulos orgasmina, kyyneleenä, huutona, nauruna tai vaikka lumoutuneena tuijotuksena on aina ollut kovin toisarvoista. Olen aina ollut myös pohjattoman kiinnostunut ihmisistä ja tämä yhdistettynä edellä kertomaani kinkkiini tuntuu välillä ajavani minut niin syvään päähän että mietin riittääkö happeni. 

Leluni kanssa tällainen pandoran ovi aukesi vahingossa, minun kerran leikkiessä nahkakäsineet kädessä. Nämä käsineet eivät olleet edes kummoiset, kylläkin ihan hyvin istuvat, mutta kirpparilta hankkimani ja varsin perus sellaiset. Kuitenkin se tunne, fiilis ja tuike lelun silmissä sai minut kiinnostumaan ja kokeilemaan olisiko tässä jotain isompaa ja olihan siinä. Myöhemmin tilasin ulkomailta näyttävämmät ja siistimmät käsineet, mutta nälän kasvaessa katsoessani leluni tuiketta päädyin Sauson kivijalkaliikkeeseen etsimään laatua. Lopulta köyhdyinkin melkein 200e, mutta kassissani oli mitä ihanimmat, ohuimmat, laadukkaimmat ja sopivasti liian tiukat käsineet ainoastaan meitä varten.

Tovi sitten makailimme lelun kanssa vierekkäin intensiivisen orgasmileikin päätteeksi. Olimme pukeutuneet leikkiimme hyvinkin sopivasti sillä lelullani oli villasukat jalassa ja minulla käsineet kädessä. Jälkihoitomaisesti silittelin lelua ja piirtelin hänen selkäänsä. Sormeni vaeltelivat pitkän tovin hänen vartalollaan. Hieman myöhemmin käteni siirtyivät hänen kasvoilleen, piirrelleen hiusrajassa, silitellen korvalehteä, viipyillen hänen huulillaan ja päätyen hänen kaulalleen. Siinä hetkessä kun nahka painautuu lelun kaulalla, hän yleensä vetää syvään happea ja puhaltaa sen hitaasti ja rennosti ulos ja pikkuhiljaa valuu omaan mikämikämaahansa. Meillä oli kiireetön viikonloppu, niin halusin kokeilla mitä tapahtuu jos ollaankin vaan tässä hetkessä ja niinpä pidin käteni hänen kaulallaan ja vaan fiilistelin. Leluni tuntui olevan rennossa omassa mielentilassaan, missä hän keskittyi vaan hengittämiseen. Välillä hänen kätensä painautuivat minun kaulalla olevaa kättäni vasten ja yrittävät saada minua tiukentamaan otettani, mutta siirsin hänen kätensä pois. Nyt olemme vaan tässä. 

Pidemmän tovin päästä laitoin toisen käteni leluni nenän ja suun eteen. En niin että olisi estänyt hengittämistä vaan että hän pystyi hengittämään käsineiden läpi. Kului useampi minuutti. Välillä hetkeksi kiristin otettani kaulalla tai kasvoilla, mutta myöhemmin löysensin taas otetta varsin kevyeksi. Kului taas useampi minuutti kunnes jotain mielenkiintoista tapahtui. Leluni oli maannut varsin pitkään aivan paikoillaan keskittyen vaan hengittämiseen, mutta yllättäen hänen oikea kätensä alkoi liikehtiä. Ensin vaan hieman, myöhemmin käsi nousi hieman ylös ja alkoi täristä.  Lelun suusta alkoi tulla sanoja. Poistin käteni hänen suunsa päältä ja kysyin mitä sanoit? Hän puhui minulle selkeitä sanoja mutta omaa tarinaansa mitä en ymmärtänyt. Kävin lyhyen keskustelun leluni kanssaan, missä hän oli omassa nahkamaailmassaan. Hänen vartalonsa alkoi pikkuhiljaa herätä tilanteeseen ja näin järjettömän kiiman nousevan pintaan. Minun on pakko saada laueta, nousi lelun huulilta. Pidin toista kättä lelun kaulalla ja vein toisen käden hänen jalkojen väliin. Silitin hetken kiusoitellen hänen sisäreisiä ja häpyään enkä tiedä olenko koskaan nähnyt moista kiimaa. Upotin lopulta kaksi nahkaista sormea hänen sisäänsä, laskin viiteen ja annoin hänen laueta. Leluni laukesi niin lujaa ja holtittomasti että minun oli pakko painautua hänen päällensä ja kuiskutellen komentaa hänen korvaansa hengitä minun tahdissa.

Muutama tunteja myöhemmin istuimme sylikkäin sohvalla ja purimme tilannetta. Totesimme että ed. kuvattuun tilanteeseemme ei liittynyt hapettamista, voimaa, kipua tms. Tilannetta ja dynamiikkaa puskeva voima kiteytyy nahkakäsineisiin sekä meidän lujaan luottamukseen ja valtadynamiikkaan. Emme kokeneet tilanteessa mitään vaarallista, mutta se voima millä fetissi puski lelun syvälle ja millaisena kiimana se purkautui ulos oli molempien mielestä jotain sanoinkuvattoman upeaa ja vahvaa. Totesimme sen olevan jotain niin yhteistä, isoa ja vahvaa nautintoa, että tulemme rakentamaan tätä rauhassa ja rakkaudella.