Comfortably numb

Lapsi asuu nyt oikeuden päätöksen jälkeen virallisesti Peikolla, isällään - eli meillä. Olemme kaikki kolme kiitollisia ja helpottuneita. Suunnittelimme oikeuden päätöksen jälkeen juovamme kuohuviiniä, mutta Peikko leipoikin sata korvapuustia. Juhlimme siis niillä!

Minäkin sinua

Viime aikoina on tapahtunut paljon tai oikeastaan yksi isompi asia, joka sivutekemisineen on pitänyt minut poissa blogimme äärestä. Muutin siis tyttäreni kanssa blondin kanssa saman katon alle. Ensin julmettu määrä pakkausta ja tavaroiden poisheittämistä. Myöhemmin uudessa asunnossa tavaroiden purkamista ja lisää poisheittämistä. Nyt me kaikki kolme totuttelemme uusille yhteisille tavoille ja toiveille.

Olen luonteeltani hyvin sopeutuvainen ja rento. Niinpä ajattelinkin, että muutto on vain seuraava sopiva askel blondin ja Peikon polulla, enkä osannut etukäteen jännittää tai murehtia mahdollisia tulevia ongelmia. Kun ongelmia tulee eteen ne hoidetaan pois. Olin ja olen varma, että uusperheessämme joskus ovet paukkuvat ja ääni nousee, mutta vielä suurimmilta kriiseiltä on vältytty. Soitellen sotaan emme kuitenkaan lähteneet, vaan yleisistä toiveista ja tarpeista olemme keskustelleet  kolmisin avoimesti kokoajan.  Olen positiivisesti yllättänyt siitä, miten tytär ja blondi keskenään keskustelevat, viettävät aikaa ja ottavat toisensa huomioon. Minusta on pikkuhiljaa alkanut tuntua, että itselläni on suurimmat demonit karkoitettavana.

Edellisessä elämässäni elin räjähdysalttiissa ympäristössä, jossa  pieni väärä sana, ele tai karkkilaatu johti usein räjähdykseen, jonka jälkeen minun ja lasteni itsetunto painettiin maanrakoon. Tämä käyttäytymismalli vain vahvistui suhteen loppua kohden saaden osaltaan aikaiseksi pysyvääkin henkistä vahinkoa.

Edellisen elämäni jälkeen olen elänyt pienen ajan yksin ja suuremman jälkikasvuni kanssa. Pikkuhiljaa opettelin elämään arkea ja kasvamaan henkisesti. Luojan kiitos en törmännyt blondiin jokunen vuosi sitten, sillä uskon, että olisin ollut silloin liian keskeneräinen ja rikki. Ehjä en ole vieläkään (alan uskoa, että tuskin täysin koskaan), mutta tiedostan sen, ja välillä tuntuu että blondi vaistoaa asian jopa minua paremmin. Minulla on kaapit ja unet täynnä demoneita, joita ajan pois. Tarkkailen arjessamme mitättömiä asioita, mitä jos tämä tai tämä... Haistelen voimakkain vedoin ilmapiiriä. Yritän pitää kaikki tyytyväisinä, jottei mieleni rakentaisi olematonta räjähdystä. Koen huonoa omatuntoa omasta ajastani. Ja kaikki tämä turhaa, niin turhaa. Onneksi edellä kerrotut kuvaukset ovat vain lyhyitä säpsähdyksiä historiastani, vaikkakin joskus ihan fyysisiä. Blondi näkee lävitseni. Hän tunnistaa näitä tilanteita, joskus ennen kuin ehdin edes kertoa. Hän antaa minulle tilaa ihan niin paljon kuin tarvitsen, ja tietää sen tärkeyden minulle. Hän ymmärtää että joskus pienen pieni asia voi olla minulle liikaa. Hän pitää minusta huolta juuri niin kun minä pidän hänestä huolta.

Blondi: Puhdistus

Olemme puhuneet Peikon kanssa käskemisestä. Miten pidän siitä ja miten tarvitsen sitä. Olen kertonut Peikolle myös, että miten toivoisin, että hän joskus käskisi minut nuolemaan itsensä puhtaaksi seksin jälkeen. Suuseksin jälkeen putsaan Peikon automaattisesti, en muuten.

Olemme harrastaneet illalla pitkään rauhallista, nautittavaa seksiä. Istun Peikon päällä, ja hän laukeaa sisälleni. Peikko ottaa lujasti hiuksistani kiinni. Nykyään ne ovat niin lyhyet, että hän saa vaivoin muutamasta pisimmästä tupsusta kiinni. Siirtää minut määrätietoisesti pois päältään. Ja käskee minua putsamaan hänet. Niin, ettei spermaa jää yhtään jäljelle. Niin, ettei se tahri vuodevaatteita. Koska minä olen valuttanut sen hänen päällensä. 

Ajattelen, että saan nuolla hänet oman fiilikseni mukaan puhtaaksi, mutta näin helpolla en pääse. Peikko painaa kasvoni spermaisiin haaroihinsa, kaluunsa. Nyt sä putsaat ihan kaiken. Huolellisesti. Hieroo kasvojani spermaan. Tunnen kuinka joku naksahtaa päässäni, ja vajoan omaan tilaani. Peikko ohjailee kovakouraisesti päätäni. Nyt sä putsaat tuolta ja tuolta. Nuolet kalun täysin puhtaaksi. Sisäreisissä on vielä jotain, putsaapa nyt kunnolla. Ja minä putsaan. Maistan sperman ja omat nesteeni suloisessa sekoituksessa. Minulle on selkeästi jonkinasteinen fetissi Peikon spermaa kohtaan. Se on minulle niin paljon muuta kuin sitä itseään. Vahva alistumisen symboli, ja jotain josta siksi nautin.

Lisäksi haaveilen siitä, että joku mies joskus nuolisi minut puhtaaksi Peikon spermasta. Peikko se ei saa olla – vaan joku, jonka hiuksista voisin ottaa tiukkaan kiinni, ja rusentaa hänen kasvonsa spermaiseen jalkoväliini. Anyone?

Kun saan Peikon puhtaaksi, hengittelen pitkään hänen vatsaansa vasten. Sä olet tuollainen orjatyttö aina välillä. Tykkäät, että sut laitetaan tekemään tuollaisia juttuja. Ja sä teet ihan mitä tahansa kun mä käsken. Mä olen kulta ihan sotkuinen. Niinhän sä olet. Sä olet sotkuinen, sä tykkäät sotkusta. Peikko läpsii sotkuisia kasvojani. Ja tiedän olevani hänen. 

Mieleeni ei tule missään vaiheessa käydä pesemässä sotkuja pois. En juuri koskaan pese yötä vasten Peikon spermaa itsestäni pois, oli sitä sitten sisälläni, suussani tai kasvoillani tai missä tahansa. Nukahdan nytkin rauhallisesti kasvot ja hiukset tahmaisina, suussa Peikon ja minun oma makuni. On nautittavaa, että Peikko ei vierasta omia nesteitään, vaan antaa minulle normaalisti hyvänyön suudelman.

Kun aamulla heräämme, tulee Peikko sisääni. Olen vielä täysin märkä hänen eilisistä nesteistään. Hän tyydyttää itsensä sisääni, ja lopuksi minut käsillään. Pyyhkii vielä kädet vatsaani ja rintoihini. Käyn suihkussa, mutta tuoksun silti koko päivän Peikolta. Olen onnellinen.

Blondi: Ensimmäinen leikki yhteisessä kodissa

Leikimme tänään ensimmäistä kertaa yhteisessä kodissa. Kiitos jollekin korkeammalle taholle lapsen tanssiharrastuksesta!

Saavuin kotiin lähes 12 tuntia kestäneen työpäivän jälkeen. Peikko oli käyttänyt hyväkseen yksinäistä koti-iltaa, ja askarteli hapsupiiskoja tilaamistaan kauniista nahkavuodista. Varsin pian askartelun jäljet siivottiin laatikkoon sängyn alle, ja sain Peikon kimppuuni. Tai siltä se ainakin tuntui. Pienen leikkitauon jälkeen kumpikin oli vireessä – ja minä erittäin tarvitseva. Olin jo etukäteen kertonut Peikolle, että tarvitsisin käyttämistä. Piiskaa. Kipua. Kasvoille läpsimistä. Paljon orgasmeja.

Peikko istuu jalkojeni välissä sormet sisälläni ja tivaa minulta. Kerro, miksi sä tarvitset. Mitä sä tarvitset. Miten sä voit olla näin märkä. Raasu. Ja minä haukon henkeäni ja yritän kerätä ajatuksiani. Ja onnistun vastaamaan jotain kohtuullisen järkevää. Että tarvitsen voidakseni ja jaksaakseni arjessa paremmin. Mieleni pysyy tasaisena. Että olen ollut niin pitkään ilman. 

Rauhallisemmassa seksissä saadut orgasmit ovat niin erilaisia kuin käyttämällä tehdyt. Rajusti. Monella sormella. Melkein koko kädellä. Ja hyrrällä. Pakotettuna monta peräkkäin. Kun ei enää oikeasti pysty. Niin Peikko ottaa käyttöön ison mustan dildon ja nai lisää. En tiedä, kuinka monta kertaa laukean. Monta. Kerran myös ilman lupaa, koska olen niin täynnä nautintoa ja hetkeä, että en yksinkertaisesti tajua kysyä. Lopuksi Peikko tyydyttää itsensä minuun. Makoilemme ja tasaamme henkeä. Voisinko mä saada vielä piiskaa? Mä tarvitsisin viiruja. Merkkejä. Mihin sä haluaisit piiskaa? Reisille, peppuun, jalkapohjiin, rintoihin? Ei se ole mun asia päättää sitä, vastaan hiljaa. 

Arkusta kaivetaan bastardo ja nahkaläpyskä. Mahallesi. Tiedän, että joudun vastaanottamaan kipua. Tiedän, että tarvitsen sitä. Tiedän, että minun täytyy pysyä paikallani eikä tapella vastaan, koska olen itse pyytänyt piiskaa. Muutama isku nahkaisella, ja sitten bastardo lyö viiltävästi. Kipu on polttavaa. Ja kovaa. Nousen jokaisen viillon jälkeen vatsaltani käsieni varaan puoliksi konttaavaan asentoon, ja yritän selvitä kivusta hengittämällä. Itku tulee nopeasti. Saan ensin neljä kaunista viirua. Puolet enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Peikko kysyy, että haluaisinko vielä yhden. Jooh. Sano se. Saisinko yhden. Sano kokonaan. Saisinko yhden viirun, kiltti. Piiska viiltää vielä kerran. Peikko tulee päälleni makaamaan ja rauhoittaa minut. Mitä kuuluu sanoa? Kiitos, saan henkäistyä. Saan kehuja siitä, miten kiltti olen ollut, miten kauniisti pyysin piiskaa ja miten nätisti kiitin siitä. Makoilemme vielä jonkin aikaa, ja itken puhdistavaa itkua. Olen kaivannut ja tarvinnut itkemistä. Itken myös ilosta ja onnesta.

Loppuillan leijun autuaana. Naureskelen ja hihittelen. Lapsi kotiutuu jossain kohtaa ja pyörii näyttämässä eri vaatevaihtoehtoja koulukuvausta varten. Kommentoin ja juttelen iloisesti hänen kanssaan. Koska olen iloinen. Tällä elää taas pitkään. 

PS. Pervon niksinurkka tiedottaa. Kookosöljy on erinomainen aine pervoilun aiheuttamiin ruhjeisiin etenkin alapäässä. Se on antibakteerinen luonnostaan ja sisältää paljon kaikenlaista, joka saa ihon ja limakalvot paranemaan nopeasti. Se ei myöskään tahmaa, kuten Bepanthen. Tämänkertaisen leikin jälkeen kävin suihkussa ja totesin, että auts, naarmuja on tullut emättimeen, sen verran paljon suihku kirpaisi. Reilu kerros kookosöljyä lasitölkistä sinne itseensä, ja heti helpotti. Viiruja en tällä aineella kuitenkaan käsittele, koska ne saavat näkyä ja tuntua mahdollisimman pitkään. 

Blondi: Vähän kaikeasta, ainakin omistamisesta ja sen merkityksellisyydestä

Harjoittelemme Peikon kanssa yhteiseloa. Arki on kovin erilaista, kun asuu toisen kanssa saman katon alla. Siihen liittyy sellainen turvallinen varmuus, vaikka ei minun ole kyllä missään vaiheessa tarvinnut olla epävarma parisuhteemme laadusta tai kestävyydestä. Huomaan jo nyt, miten jatkuva ikävä on helpottanut. Ja tunne siitä, ettei aikaa ole koskaan tarpeeksi. Koska nyt sitä on. Paljon yhteistä aikaa. Arkista tekemistä. Arkisia hetkiä. Yksi asunto. Toinen ei ole koko ajan menossa tai tulossa. Paitsi tietysti omiin arkisiin menoihinsa. Huomaan koko ajan koskettelevani Peikkoa. En malta päästää hänestä irti, nyt kun elämme arkea yhdessä. Myös Peikon lapsi janoaa kosketusta ja läsnäoloa. Makoilemme usein kaikki kolme isolla parisängyllä. Lasken leikkiä, että voitaisiin yhtä hyvin asua yksiössä, kun kaikki ovat yhdessä ja samassa kasassa.

Seksin harrastaminen asunnossamme on toistaiseksi hieman, hmm, rajoitettua. Koska täällä ei ole vessanoven lisäksi ainoatakaan ovea. Yksinasuvana olen kiikuttanut makuuhuoneiden ovet vinttiin – ensi viikon projektina on asentaa ovi sekä lapsen että meidän makuhuoneemme oviin. Toistaiseksi olemme harrastaneet rauhallista vaniljaseksiä, mutta ah, niin ihanaa sellaista. 

Olen tänään ollut aidosti koko päivän onnellinen siitä, miten hyvältä Peikko tuntuu sisälläni. Siis siinä ihan perinteisessä penetraatioseksissä. Pentraatioseksistä nauttiminen on minulle vieläkin melko uusi ja hämmentävä kokemus, koska olen koko ikäni kammonnut sitä. Koska se ei ole tuntunut miltään. Nyt se tuntuu hyvälle sekä kropassa että korvien välissä. En malttanut Peikonkaan kanssa nauttia siitä suhteemme alkuaikoina, ja ahdistus oli silloinkin usein läsnä. Nyt se on nautittava lisä kaikkeen muuhun. Minulle penetraatioseksi on ensisijaisesti fiilistelyseksiä. Toki usein leikissä Peikko penetroi minua, mutta silloin vain ottaakseen omansa ja näyttääkseen asemansa. Tai näin minä asian tulkitsen.

Tuntuu hassulta, että olen lähes aina heti märkä, kun Peikko haluaa tulla sisääni. Vaikka hän ei olisi edes koskenut minuun millään tavalla. Tänään aamulla hän tuli lempeästi sisääni yhdellä pitkällä, sujuvalla työnnöllä. Rakasteli minua hellästi ja intensiivisesti. Silmiin katsoen. Sano mulle, että mä olen sun oma, mutisin Peikolle. Sä olet kokonaan mun oma. Sanat saivat kierrokseni nousemaan oitis potenssiin kymmenen. Kun Peikko oli lauennut, sain vielä hänen sormet sisälleni. Olin sängyllä puoli-istuvassa asennossa ja katselin Peikkoa ja Peikon sormia spermasta märässä emättimessäni. Laukesin nopeasti Peikon olkapäätä purren.

Illalla aloin vielä tarkemmin pohtia tuota omistamista. Omistettuna olemista. Ja sitä, miten merkityksellistä se on minulle. Miten vapauttavaa se on minulle. Minulle omistaminen tarkoittaa sitä, että minusta pidetään huolta ja tarpeeni tyydytetään. Enkä puhu pelkästään seksuaalisista tarpeista vaan ihan arkisista asioista. Oloni on turvallinen ja tiedän, että voin luottaa toiseen. Sellainen luja perusluottamus, ja totta kai tieto siitä, että olen Peikon käytettävissä hänen niin halutessaan.

Omistaminen ei ole minulta pois, päinvastoin. Se tarkoittaa sitä, että luottamus on niin luja, että saan tulla ja mennä vapaasti. Kokeilla ja tehdä asioita muiden kanssa ennalta sovittujen rajojen puitteissa. Nyt noin puolitoista vuotta pervosuhteessa oltuani ajatus siitä, että sitoutuisi vain yhteen leikkikumppaniin loppuiäksi, tuntuu hassulta. Eikä tämä tarkoita sitä, että minulla olisi monia leikkikavereita. Olen hyvinkin yksiavioinen, mutta ajatus siitä, että minun on mahdollista leikkiä myös muiden kanssa, on vapauttava. Ja taas ajatus siitä, että seksi/leikki olisi sidottu vain parisuhteeseen, tuntuu vieraalle.

Omat ajatukseni eivät ole radikaalisti muuttuneet – tunnistan aina olleeni äärettömän liberaali näiden asioiden suhteen. En ole koskaan kyennyt olemaan mustasukkainen kenestäkään. Ei minun olen koskaan tarvinnut. Enkä myöskään edes osaa. Kuitenkin vasta pervoilu on mahdollistanut käytännössä sen, että myös muiden kuin oman kumppanin kanssa voi leikkiä/harrastaa seksiä. Enkä nyt puhu siitä penetraatioseksistä – se on varattu vain Peikolle.

Nautimme Peikon kanssa kumpikin siitä, kun toinen leikkii jonkun toisen kanssa. Peikko on bileissä aktiivinen – minulle se ei ole luontainen miljöö leikkiä. Miksi siis kieltäisin sen Peikolta, etenkin kun hän nauttii siitä? Piiskamisesta, käskyttämisestä, pienestä kiusaamisesta. Riippumatta siitä, mitä Peikko tai minä teemme muiden kanssa, olen kuitenkin hänen. Omansa. Kokonaan. 

Blondi: Muutto? Muutto!

Asumme Peikon kanssa yhdessä. Tästä päivästä eteenpäin. Saman katon alla. Matkassa mukana on Peikon teini-ikäinen tytär. Olemme muuttaneet kaikki kolme minun asuntooni. Meidän asuntoon. Asunto sijaitsee erinomaisella paikalla ja on oikeasti kaunis. Meidän kaikkien mielestä. Minulla ja Peikolla on tästä lyhyt työmatka, teinin koulu ja harrastukset ovat myös vieressä. Lisäksi Peikon vanhempi tytär asuu aivan vieressämme - koira meni hänelle.

Muutto eteni hurjaa vauhtia reilussa kuukaudessa. Toki olemme puhuneet aiheesta paljon aiemminkin, mutta emme kovin konkreettisesti. Olemme puhuneet asiasta aiemmin sillä tasolla, että ehkä joskus asumme yhdessä. Tulevaisuudessa. Sitten kun.

En ole ihan varma, mikä koko muuttoprosessin oikeastaan laukaisi. Minun sanomani lause, että luuletko Peikko, että pystyisimme kaikki asumaan minun nykyisessä asunnossani? Kaikilla tarkoitetaan minua, Peikkoa ja Peikon teini-ikäistä lapsosta. Olen kesän aikana lähentynyt hurjasti Peikon nuorimman lapsen kanssa. Sen kotona asuvan. Ymmärtänyt, että hän voi olla myös muuta kuin välttämätön paha. Että hänen kanssaan on oikeasti hauska tehdä asioita. Että meidän on kiva tehdä asioita yhdessä, kolmestaan.

Kun keskustelu asiasta alkoi, ei siitä tullut loppua vaan pyörät lähtivät päinvastoin pyörimään kunnolla. Ja minua pelottaa. Vähän. Edelleen. Meitä kaikkia varmasti pelottaa. Peikko on kuitenkin sitä mieltä, että muutos on suurin minulle. Ja on ehkä vähän huolissaan siitä, että kestääkö minun pääni muutosta. Tiedostan itse, että muutokset, kaikki arjesta poikkeavat asiat, ovat minulle hankalia. Ja tällä kertaa kyseessä on elämäni suurin muutos. Tähän verrattuna lapsuudenkodista poismuuttaminen, opiskeluiden aloittaminen, naimisiin meno, ero, ovat pikkujuttuja. Avioliitossakin olin oikeastaan viime kädessä yksin. Toisaalta tiedostan myös (tämä tiedostaminen ja tiedostamisen tiedostaminen on välillä hieman rasittavaa…), että muutos on aina mahdollisuus. Jotain, joka auttaa minua päästämään irti vanhasta, ei ehkä niin hyödyllisestä. Arjesta. Rutiineista. Toimintamalleista. Ajatusrakenteista. Illuusiosta, että asioita voisi  tai pitäisi jollain tavalla kontrolloida.

Myös Peikko on kohdannut omia demoneitaan. Hänellä oli jonkin aikaa lievä muuttoangsti päällä, ja hän tahtoi linnoittautua omaan kotiinsa, omaan rauhaansa. Olla yksin. Keskustelimme asian kuitekin läpi, ja syy löytyi entisestä avioliitosta, jossa omaa tilaa ja aikaa ei ollut juuri saanut ottaa. 

Suurin huolenaiheeni on pervoilu. Kuinka sen käy, kun saman katon alla asuu teini? Tähän mennessä minulla ja Peikolla on ollut käytössämme kaksi asuntoa, ja pervoilut on jo pitkään hoidettu minun luonani. Asuntoni on ollut aina käytössä, koska olen asunut täällä yksin. Seksiä on voinut harrastaa pitkään, hartaasti ja kovaäänisesti. Tulevaisuudessa, kun asuntoja on vain yksi, niin en tiedä oikeasti, miten asia järjestyy. Olemme toki harrastaneet seksiä Peikonkin luona, mutta vaniljasellaista. En kuitenkaan pysty hetkeksikään unohtamaan seinän takana olevaa lasta ja heittäytymään seksiin. Noh, onneksi teinillä on kivoja harrastuksia, ystäviä ja ihan vieressä asuva isosisko, joka ottaa teinin aina välillä yöksi hoitoon. 

Joudumme varmasti tekemään Peikon kanssa paljon töitä kahdenkeskisen ajan eteen. Se on asia, jota ei voi ennakoida, vaan se täytyy ratkaista sitä mukaa, kun tarvetta omalle ajalle tulee. Lisäksi täytyy pitää huoli siitä, että molemmille jää myös omaa aikaa. Samoin Peikon ja lapsen kahdenkeskinen aika on turvattava. Hassua tämän ajan miettiminen. Se on tullut elämääni vasta Peikon myötä. Olen jo paremmin sinut asian kanssa kuin suhteemme alkuaikoina, mutta mitenkään luonnostaan se ei minulta käy. 

Toki yhteistä aikaa ja arkea on jatkossa Peikon kanssa huomattavasti enemmän kuin tällä hetkellä. Ja se on mahtavaa. Päästä jakamaan arkea itselle rakkaan ihmisen kanssa. Olemme tähän mennessä nähneet noin pari kertaa viikossa, eikä sitä voi oikeastaan kutsua edes yhteiseksi arjeksi vaan hetkiksi toisemme seurassa. Joten muutto on ilman muuta hyvä ja toivottu asia. Mutta silti seksi mietityttää. Pinnallista, tiedän. Tiedän, että kelailen päässäni kauhuskenaarioita. Ja toivon, että ne jäävät sellaisiksi, ja arki lähtee sujumaan itsekseen. Töitä joudumme totta kai sen eteen tekemään. Kun kaksi nelikymppistä, omat tavat omaavaa ihmistä ja yksi teini-ikäinen muuttavat yhteen, ei konflikteilta vältytä. Onneksi osaamme ja pystymme kaikki puhumaan, ja tahtoa vaikeidenkin asioiden ratkaisemiseksi on.

Olemme selvinneet muutosta kohtuullisen vaivattomasti. Hieman huonekalujen siirtelyä ja yhden huoneen tyhjäksi raivaaminen Peikon lapselle. Lapsen huoneesta vanhat tapetit pois, ja uudet maalit seiniin. Lapsen valitsemat totta kai. Pakollinen reissu Ikeaan.

Olen iloinnut siitä, kun olen saanut hankkiutua tavarasta eroon. Rankalla kädellä jopa minun mittapuuni mukaan. Aina kun olen saanut heittää jotain pois (lue laittaa kierrätykseen, kiitos FB:n lahjoitetaan-palstat), on olo ollut entistä keveämpi. Hups, puolet kirjoista lähti. Hups, vaatekaapillinen vaatteita lähti. Kaikki ylimääräiset sälät keittiöstä, puolityhjien lipastojen läpikäyntiä ja säilytystilojen järkeistämistä. Siihen nähden, että en pidä tavarasta, on sitä kuitenkin paljon. Aina kun ostan uutta tavaraa kotiin, heitän vähintään tuplamäärän vanhaa pois, ja silti tavaraa kertyy.

Nyt olen onnellisena oivaltanut taas jälleen kerran, että miten pienellä tavaramäärällä ihminen oikeasti tulee toimeen. Peikko ja lapsi tuovat mukanaan vain henkilökohtaiset tavaransa, joten tavaraa ei tule kovin paljon lisää. Siivouksessa ja raivauksessa on kyse myös henkisen kuonan poistamisesta ja minimoimisesta, joten se on ollut terapeuttista. Surullisena olen myös todennut, että miten paljon nykyihminen elää elämäänsä tavaroiden ja ostamisen kautta. Itse en ole sen parempi kuin muutkaan, ja tulevaisuudessa mietin entistä tarkemmin ennen kuin hankin niitä harvojakaan tavaroita.

Tästä se sitten alkaa. 

Pokeria pervokorteilla

Mieleni on tasaantunut, ja on aika yrittää kirjoittaa paperille viime vuoden tapahtumista. Koetan pysyä kirjoittaessani avoimena, provosoitumatta ja kertoa asiat avoimesti ja rehellisesti pitäytymällä ainoastaan pervokontekstissa, liittyen…  Niin liittyen mihin? Arvatkaapa? Aivan totta, lasten huoltajuuskiistaan.

Olen eronnut joitakin vuosia sitten, ja liitostamme syntyi kaksi upeaa kaunista tyttöä. Tehdessäni lopullisen riuhtaisun irti avioliitosta ja muuttaessani pois, vanhempi tyttäreni olisi halunnut lähteä mukaani. Huonojen olosuhteiden takia en kuitenkaan pystynyt ottamaan tytärtä heti mukanaani.  Kannan asiasta huonoa omaatuntoa vieläkin. Olosuhteet olivat kuitenkin lasten äidin luona sellaiset, että vanhempi tytär muutti luokseni pian eron jälkeen ja myös jäi sille tielle. Tästä tapahtumasta on noin kolme vuotta. Käytännössä tämän muuton jälkeen olin yksinhuoltaja vanhemmalle tyttärelleni. Muutto ei mennyt täysin kiistattomasti, ja asiaa puitiin lähinnä perheneuvolassa. Siellä asiantuntijan lopuksi kertoma mielipide “tytön on parempi asua isällään”, lopetti lähivanhempiriitelyn.

Kului vuosia jokunen, ja nuorempi tytär alkoi voida äitinsä luona huonommin. Lopulta tilanne kärjistyi noin vuosi sitten, ja hän muutti luokseni. Itse olin tämän jo varmuudella tiennyt noin puolta vuotta aikaisemmin, kun vanhat tutut merkit olivat tulleet hyvin vahvasti esiin. En lähde sen koommin taskastelemaan muuton syitä tai turhia yksityiskohtia, vaan ottakaamme pervokorttipakka esiin. Shuffle and deal.

Yritin aluksi sopia nuoremman tyttäreni asumiskysymystä, vaikka tiesin tehtävän melkein mahdottomaksi. Ei aikaakaan kun postilaatikosta tupsahti kaksi haastetta oikeuteen, joista toisessa äiti haki tyttäremme yksinhuoltajuutta. Jotta tässä ei olisi vielä kaikki, niin sain myös tietää, että minusta oli tehty lastensuojeluilmoitus. Viime viikolla oikeudessa minulle selvisi, että tämän ensimmäisen ilmoituksen oli tehnyt entinen ystäväni ja naapurini, joka ilmeisesti koki, että lastensuojeluilmoituksen kriteerit täyttyivät. Ilmoituksenhan voi tehdä silloin kun havaitsee tai saa tietää sellaisia seikkoja, joiden vuoksi lapsen lastensuojelun tarve on syytä selvittää. Kun asiaa käsiteltiin oikeudessa, tuomari kysyi ilmoituksen tekijältä, miksi juuri hän teki ilmoituksen eikä esim. äiti. Hän vastasi jotain muuta kuin kysymykseen.

Joitakin päiviä lastensuojeluilmoituksen jälkeen kävimme tyttäreni ja eksäni kanssa sosiaaliviranomaisten juttusilla selivittämässä ilmoitusta. Kävimme yksitellen huoneessa juttusilla, enkä juuri tiedä, mitä muut siellä juttelivat. Minulle sanottiin kuitenkin, että aihetta lastensuojeluilmoitukseen ei ole, vaan kyseessä on huoltajuusriita, jota äiti haluaa purkaa tällä tavalla. Sosiaalityöntekijä antoi myös ymmärtää, että jos hän olisi ollut vastaanottamassa tätä ilmoitusta, hän olisi saattanut olla ottamatta sitä edes käsittelyyn.

Myöhemmin samaisia ilmoituksia alkoi nousta kuin sieniä sateella kokonaismäärän noustessa ainakin neljään. Lisäksi alkoi myös pervokorttien vilauttelu. Lasteni äiti oli löytänyt tämän blogimme, ja sai siitä itselleen sopivan työvälineen siirtämään keskustelun pois oleellisesta. Näin ollen seuraava käynti sosiaalityöntekijällä oli jo paljon mielenkiintoisempi. Sain kuulla kuuluvani paikallisen pervokerhon JOHTOHENKILÖIHIN (niin jäsen olen, mutta en edes hallituksessa), mitä ikinä se tarkoittaakaan, eläväni bdsm-parisuhteessa, jossa lyön naistani ja tämän kaiken lisäksi ruoskin ihmisiä livenä.

Nojasin taaksepäin tuolissani, huokaisin syvään, ristin jalat ja kysyin mistä aloitetaan purkamaan tätä. Sosiaalityöntekijä oli kuitenkin valveutunut ja osasi hyvin erottaa katkeruuden ja vihan lastensuojeluilmoituksen taustalla. Lastensuojelusoppaa jatkui vielä tovi, ja lasten äiti päätti kerätä viimeisimpään ilmoitukseensa kaikki mahdolliset pervoargumentit. Minulle tuli kirje muutamaa päivää myöhemmin, jossa kerrottiin että viimeisinkään ilmoitus ei johda toimenpiteisiin.

Tyttäreni oli ärsyyntynyt erinäisistä juoksukerroista sosiaaliviranomaisten juttusilla, etenkin kun hänellä vihdoinkin oli toimiva ja rauhallinen arki, jota hän joutui nyyt selittelemään viranomaisille. Samainen lapsi oli hämmentynyt siitä, että hänen mielipidettään ei arvostettu. Myös äidin tekemät lastensuojeluilmoitukset hämmensivät häntä. Hän oli yrittänyt käydä asiaa läpi äitinsä kanssa, mutta ei kovin onnistuneesti. Häneen jäi pieni epäilyksen siemen siitä kuka on sanonut, mitä ja miksi. Kun viimeisin, yksityiskohtaisilla pervoyksityiskohdilla varustettu lastensuojeluilmoitus ja päätös sen aiheettomuudesta oli tullut postiluukustamme, oli tyttäreni luonnollisesti nähnyt sen suljetussa kirjekuoressa. Kotiintullessani avasin, luin ja piilotin kirjeen. Kun myöhemmin illalla olin urheilemassa, oli tyttäreni tehnyt salapoliisityötä, rikkonut minun ja hänen tekemää sopimustamme, etsinyt kirjeen käsiinsä ja lukenut sen. Kotiin tullessa johtohenkilöllä olikin keskustelun paikka.

Istuimme alas hänen huoneensa lattialle, ja kävimme ilmoituksen läpi. Kerroin blogistani, joka oli mainittu ilmoituksessa, parisuhteestani ja rakkaudestani. Tietenkin kerroin kaiken sillä tasolla kuin tuon ikäisen lapsen tarvitsee tietää. Tämä nuori neito ei ollut kiinnostunut, mitä makuuhuoneessani tapahtuu, kukapa lapsi oikeasti olisi. Hän ei ollut kiinnostunut blogista, vaan hän oli ainoastaan kiinnostunut siitä, onko hänelle puhuttu totta. Onko äiti puhunut totta? Ilta päättyi siihen, kun silittelin hänet uneen. Illan viimeisinä sanoina hän vielä kerran kysyi, että olenko kovin vihainen, kun hän rikkoi sopimuksemme ja että annanko anteeksi. ”Totta kai saat anteeksi.” Tästä kaikesta on nyt kulunut reilusti yli puoli vuotta, eikä meidän ole kertaakaan tarvinnut palata aiheeseen. Muutaman kerran olen admin-oikeuksilla käynyt läpi tyttäreni sivuhistorian ja bookmarkit ilman huolestuttavia havaintoja.

Seuraava askel oikeusprosessissa oli ulkopuolinen sovittelija. Sovittelija kävi sekä äidin että minun luonani, ja hän myös jutteli tyttäreni kanssa kaksin. Tällä haluttiin varmistaa, ettei minun läsnäoloni vaikuttaisi tyttäreni vastauksiin. Lopuksi hän vielä kutsui meidät vanhemmat toimistoonsa, jossa kävimme läpi tilanteen ja yritimme sopia sitä. Sovittelija sanoi minulle etukäteen, että sopimuksen löytäminen näyttää mahdottomalta, mutta lain mukaan nyt tätä koetetaan. Niinpä me koetimme, ja itse tilaisuus meni täydelliseksi huuteluksi vieraisiin pöytiin. Pilkkakirveet ja pervokortit lentelivät. Jopa siinä määrin, että kysyin sovittelijalta, onko asian edistämisen kannalta järkevää puhua seksielämästäni. Vanha mies korvat ja posket punoittaen kertoi, että ei ole.

Yhtä asiaa en tarkasti muista, mutta koska se luultavasti tuli sanotuksi jossain sovittelijan tilaisuuksista, niin liitän sen tähän. En missään tilanteessa halunnut salata tietoa, että tyttäreni oli lukenut sosiaaliviraston päätöksen ja sen myös avoimesti kerroin. Juuri niin kuin kaikki tapahtui. Hyvä kortti, taisi vastapuoli todeta.

Tämän kaiken rinnalla kävimme perheneuvolassa keskustelemassa. En tiedä tarkalleen, miksi lasten äiti näitä tapaamisia haki, ja niiden funktio muuttuikin nopeasti pariterapiaksi, josta olin jo saanut tarpeekseni. Pyysin, että voimavarat keskitetään tyttäreemme sekä tyttären ja äidin toimimattomiin väleihin. Ennen kuin tähän päästiin, keskustelimme kuitenkin (kaksi sosiaalityöntekijää, joista toinen oli seksuaaliterapeutti, minä ja lasten äiti) myös hyvin pariterapiamaisesti. Sain taas selitellä termejä bdsm, Ds-suhde, perheväkivalta, lyöminen sekä sitä, että miten ihmeessä nämä kaikki voivat liittyä rakastavaan parisuhteeseen. Pidin jo tuolloin hämmästyttävänä, että vaikka blogissamme, jota oli luettu pitkään ja hartaasti, selvästi kerrotaan, miten Ds-dynamiikka toimii, ja vaikka olin sen jo tuolloin vastapuolelle useasti selvittänyt, niin silti kävimme jälleen asiat läpi. Ei sillä, aihe on minulle mieluisa, joten kertasin taas asiat.

Kävimme oikeudessa aloittamassa haasteita. Mukana oli myös sovittelijan lausunto, jossa hän totesi että tyttärelläni on hyvä asuinpaikka isänsä luona. Tuomari oli perehtynyt sovittelijan lausuntoon ja sanoi selvästi kantansa, että lapsen tahtoa kuunnellaan näissä asioissa. Hänen mukaansa sovittelijan lausunto oli varsin kattava ja hän olisi ollut valmis päättämään kanteen hyväkseni. Vastapuolelle tämä ei kuitenkaan käynyt. Syynä heidän mukaansa oli, että lasta ei oltu kuultu yksin vaan ainoastaan minun kanssani ja näin ollen lapsen todistus ei ole tarpeeksi pitävä. Kerroin, että lasta kuultiin yksin sovittelijan toimesta minun ollessani pois asunnosta sillä hetkellä. Vastapuoli totesi, ettei se riitä, ja vaati täydellistä olosuhdeselvitystä. Tuomari yritti vielä kääntää heidän päätään mutta turhaan.

Olosuhdeselvityksessä kaksi sosiaalityöntekijää vieraili sekä äidin ja isän luona. Toiveena on, että mukana on myös avopuoliso, jos tällainen löytyy. Vierailu oli melko lyhyt, lähinnä pönötystä olohuoneessa ja tietenkin se pakollinen ja erittäin tärkeä tyttäreni henkilökohtainen haastattelu. Näiden haastattelujen jälkeen sosiaalityöntekijät kirjoittivat raportin näkemästään ja kokemastaan. Jotta raportista saatiin mahdollisimman värikäs, olivat jotkut avioliiton aikaiset ystäväni ottaneet asiakseen soittaa sosiaalityöntekijöille ja kertoneet kantansa.

Minullakin olisi ollut mahdollisuus kääntää jokunen todella maukas kortti, mutta en katsonut, että se edistäisi lapseni asiaa. Erityisesti näistä entistä "ystävistä" jäi yksi mieleen. Tämä ns. ystävä oli soittanut sosiaalityöntekijöille ja kertonut minun dominoivasta asenteestani ihmisiä kohtaan viitaten tietenkin bdsm- kontekstiin. Hän kertoi kuinka avioliitossani olin dominoinut perhettämme, päättänyt kaikesta ja pitänyt pelon ilmapiiriä yllä. Voi kunpa hän tietäisi. Huvittavinta lienee se, että hän asuu hyvin kaukana, jopa niin kaukana, että tapasimme häntä noin kerran kolmessa vuodessa. Kuitenkin hän tuntui tietävän avioliiton aikaisista asioista paremmin kuin minä.

Olen yrittänyt pitää tunteeni kurissa, ja olla provosoitumatta sellaisten ihmisten puheista, jotka perustavat näkökantansa vaan kolikon toiseen puoleen. Em. tapahtumassa oli kuitenkin kaksi asiaa, jotka saivat minut vihaiseksi. Ensinnäkin ”ystäväni” otti bdsm-kontekstin esille, ja kertoi huomanneensa minussa näitä piirteitä avioliitossa ja erityisesti eron hetkenä. Todella hienosti huomattu noin 650 km päästä, etenkin kun itsekin ”löysin” itseni vasta eron jälkeen. Toiseksi olen auttanut tätä ”ystävääni” isossa, raskaassa ja vakavassa asiassa. Tein sen pyyteettömästi, enkä välttämättä haluaisi kuvitella mitä olisi voinut tapahtua, jos en olisi puuttunut asiaan.

Olosuhdeselvityksen kera marssimme viime viikolla oikeuteen. Vastapuoli oli nimennyt todistajikseen em. ihmisiä, jotka kaikki olivat tainneet tehdä myös lastensuojeluilmoituksia. Olosuhdeselvityksessä ei tullut esille mitään, josta olisi pitänyt olla huolissaan. Samaisessa ilmoituksessa luki, että lapsi on vakaasti päättänyt asua isällään ja päätös on pitävä. Hän on myös sen ikäinen, että hänen mielipidettään kuunnellaan. Niinpä tuomari käsittelyn aluksi kysyi vastapuolelta, olisiko fiksua sopia asia ilman oikeudenkäyntiä. Hän mainitsi myös, että hän keksisi käräjäoikeuden määrärahoille parempaakin käyttöä. Vastapuoli oli eri mieltä. Seuraavaksi tuomari kysyi samaan perusteluun viitaten tarvitaanko todellakin kolme todistajaa kertomaan sama todistus samasta aiheesta. Todistushan oli kiteytettynä, että kuinka huono isä olen ja kuinka hyvä äiti on. Vastapuoli kertoi, että jokaiselle on hieman eri kanta asiaan ja halusi, että todistajia kuullaan.

Niinpä sitten kuulimme kuinka vaarallinen isä olen. Pidän lapsiani pelon ilmapiirissä, joka liittyy vahvasti bdsm-harrastukseen (koskakohan he oppivat edes oikeat termit?), ja näin ollen lapseni eivät uskalla ottaa yhteyttä äitiinsä. Esitimme kyllä kysymyksen, miten tämä väite toimii jo täysi-ikäisen tyttäreni kohdalla, joka asuu omillaan. No, siihen ei saatu vastausta. Lisäksi vastapuolen ja kolmen todistajan voimin kuulin, miten mahdotonta on elää bdsm-suhteessa (Opetukseni ei ole mennyt läpi. Mutta koska tätä tekstiä arvon vastapuoli taas luette niin se on Ds-suhde!), niin että siinä on mukana lapsi. Tämä lapsi saastuu kaikesta materiaalista, välineistä, ja voihkeista. Lisäksi vastapuolen puheet kääntyivät useasti väkivaltaan, ja heidän yksi lempikaneettejahan oli, että suhteemme on väkivaltainen tai se perustuu väkivaltaan. 

Sain taas kerran kertoa, että se mitä tapahtuu makuuhuoneessa, ei kuulu lapsille eikä sen kuulu heille myöskään näkyä. Vastapuolen asianajaja oli ollut tarkkana ja poiminut blogista kohdan, jossa kerrotaan rakkaani (blondini) huutaneen niin, että naapuritkin kuulevat. Että miten tämä onnistuu, kun lapsi on samassa taloudessa? Ystävällisesti vastasin jälleen, että se mikä tapahtuu makuuhuoneessa, ei ole lapsen silmille eikä korville, ja että meidän elämämme on paljon muutakin kuin pervoilua ja leikkiä. Vastapuoli oli myös tulostellut blogista otteita, ja ojensi papereita tuomarille luettavaksi, koska he eivät itse pystyneet tekstin ollessa niin ällöttävää. Hauskaa sinänsä, kun he kuitenkin ovat blogimme vakilukijoita. Heillä oli myös paikallaolijan kuvaus yksistä bileistä joissa olin piiskannut. Oikein agentteja liikenteessä, ja miten se bileiden etiketti menikään?

Joka tapauksessa tuomari kieltäytyi kunniasta, ja mainitsi, että ei ymmärrä miten minun seksuaalisuuteni liittyy tapaukseen. Myöhemmin kuulimme vielä todistajia, jotka puhuivat vastapuolen suulla vahvistaen tarinaa. Mielenkiintoisen lisän toi opettaja, joka oli hyvin valmistautunut tilaisuuteen. Hän kertoi heti olevansa opettaja, opettavansa juuri tyttäreni ikäisi lapsia, käynyt tyttäreni ikäisten lapsien kanssa paljon keskusteluja ja kyllä huomaavansa ja löytävänsä koulukiusaajat. Jotenkin hän rinnasti minut koulukiusaajaan puheessaan, vaikka en ymmärtänyt miten. Samainen ope kertoi, miten ällöttävää ja vastenmielistä luettavaa blogimme on. Jotain josta hänelle tulee heti paha olo. Samainen naisope toki saattaisi olla hyvinkin kiinnostunut kuulemaan, miten hyvä ystäväni on saanut poly-suhteen toimimaan alle kouluikäisten lasten pyöriessä jaloissa.

Oikeudessa heiluteltiin myös paljastamaani ässää eli sitä että tyttäreni tietää blogista. Onko blogissani varoitus, entäs salasana ja mitä voin tehdä jotta tyttäreni ei blogia lue, miksi et ole lopettanut blogia? Kahteen ensimmäisen kysymykseen vastasin kyllä ja ei. Viimeiseen taas totesin, että tyttäreni on fiksu nuori, jota ei kiinnosta minun seksielämäni. Ja jos olisin lopettanut blogini, olisin toiminut juuri niin kuin vastapuoli toivoisi, ja siihen leikkiin en lähde.

Ällöttävällä blogillamme on pian 70 000 lukukertaa, ja palautteen, joka on ainoastaan positiivista, määrä kasvaa koko ajan. Oikeussalissakin blogin lukijoita oli useampi kerralla, joka on totta kai imartelevaa. Epäilen vahvasti, siis epäilen, että ainakin yhdelle todistuspenkissä käyneelle blogimme on mielenkiintoista luettavaa, ehkäpä jopa runkkumatskua. Yhden todistaneen miehelle tiedän sen sitä olevan.

Olen kovin hämmästynyt. Käytännössä luulin käyväni oikeutta siitä voinko olla tyttärelleni lähivanhempi. Mutta kysymyksen asettelu on muttunut siihen, voinko olla tyttärelleni lähivanhempi jos omaan vinon seksuaalisuuden.

Kaikki todistajana olleet ovat olleet entisiä, osa jopa hyviä, ystäviä. Kun tämä riita alkoi, lähetin heille jokaiselle viestin, jossa ystävällisesti kutsuin heidät erikseen juttelemaan kanssani. Joko kaksin tai niin että otamme lapset mukaan keskusteluun. Halusin tehdä tämän, jotta he olisivat voineet itse kuulla, mitä löytyy kolikon toiselta puolelta. Varmastikin osaatte jo arvata kuinka moni tuli tai edes vastasi minulle.

Nyt kortit ovat pöydällä, ja tuomari pohtii kumman käsi voittaa. Vähän kuin sodassa, niin yhdessä asiassa tässäkään ei ole voittajaa. Äidin ja tyttärien välit ovat huonommat kuin koskaan aiemmin. Ikävä kyllä. Minusta kaikki ansaitsevat sekä äidin ja isän, ja tiedän kokemuksesta, että yksinhuoltajuus on melkoisen rankkaa. Asianajajani pohti, että tuomarin on vaikea tehdä päätöstä yli 12-vuotiaan lapsen tahdon vastaisesti. Ja jos kuitenkin riverillä vastustajat osuvat 1-outtiseen, niin mikään ei muutu. Tytär on päättänyt asua luonani.

Blondi: Nollausta

Taas yksi virstanpylväs on takana – koettuna on nyt muut kuin oman kaupungin pervobileet. Suuntasimme paikallisen pervokerhon kanssa ison porukan voimin omalla linja-autolla Tampereelle Rsyke ry:n Tampere Fetish Factory –bileisiin. Kyseessä olivat dress code -bileet, joten pukeutumiseen oli panostettu erityisesti. Koska pukeutuminen ei ole minulle se juttu, olin paikalla perinteisesti kokomustassa korsetilla ja pannalla höystettynä.

Bileet tulivat tarpeeseen henkisesti raskaan viikon jälkeen. Mahtavaa nollausta uusien ja vanhojen tuttujen kesken. Koska bileiden sisällöstä ei julkisesti ole tapana huudella muuta kuin kertoa omia kokemuksiaan, niin jätettäköön referaatit sikseen. Omaan bilettämiseeni ei kuulu ainakaan toistaiseksi leikkiminen, joten ilta meni rennosti ystävien kanssa hengatessa ja silmänruokaa nauttiessa. Peikko oli tahollaan aktiivisempi, ja mustaan joogamattokassiini koostettu piiska- ja leluarsenaali oli aktiivisesti käytössä.

Joogamattokassi pääsi pervobileisiin

Sain illan aikana kasvot monille nimimerkeille netissä. On mielenkiintoista, miten joistakin esim. BDSM-baarissa aktiivisesti kirjoittavista ja kuvia julkaisevista luo itselleen sellaisia ennakko-odotuksia, että he olisivat täydellisiä yli-ihmisiä. Jotenkin saavuttamattoman kauniita ja erityisiä. Ja sitten kun näitä ihmisiä näkee livenä, niin he ovatkin aivan tavallisia. Siis sanan positiivisessa merkityksessä. Tai noh, niin tavallisia kuin nyt pervobileissä ihmiset voivat olla… Toki moni varmasti ajattelee minusta ja Peikosta samoin. Mene ja tiedä. 

Erityisen mieluisaa illan aikana oli erään blogituttumme tapaaminen ja perehdyttäminen pervomaailman saloihin. Ihailen Peikon vastuuntuntoista ja huolehtivaa tapaa toimia uusien, kokemattomien ihmisten kanssa. Ja myös sitä vastaanottavuutta ja rohkeutta heittäytyä tilanteeseen, jota uusi nuori tuttumme osoitti. Kaunista katseltavaa! Kiitos Sinulle ihastuttavasta bileseurasta.

Blondi: Meidän arkea

Peikolla on ollut tänään rankka päivä. Hän on viettänyt koko päivän huoltajuusoikeudenkäynnissä. Erityisen rankaksi oikeudenkäynnin tekee se, että lasten äiti on tuonut oikeuteen kolme hänen ja Peikon avioliiton aikaista perhetuttua todistamaan, miten huono isä Peikko on.

Peikolla ja lasten äidillä on kotona asuvasta lapsesta yhteishuoltajuus. Peikon nuorempi lapsi muutti pois äidiltään viime marraskuussa ja on siitä asti asunut isällään. Vastavedoksi lapsen isälle muuttoon äiti anoo lapsen yksinhuoltajuutta. Onko tässä teidän mielestänne joku ristiriita? Minusta on.

Jos itse olisin sellaisessa tilanteessa, että oma lapseni ei haluaisi asua kanssani, niin tuskin häntä siihen pakottaisin. Lapsen äiti syyttää Peikkoa lapsen manipuloinnista ja siitä, että Peikko kieltää lasta tapaamasta äitiään. Näin ei kuitenkaan ole, vaan päinvastoin Peikko yrittää rohkaista lasta pitämään kontaktia äitiinsä. Omilla teoillaan äiti on kuitenkin sinetöinyt sen, että lapsi tällä hetkellä näyttäisi minun silmissäni vihaavan äitiään. Ehkä äidin olisikin parempi keskittää voimavaransa siihen, että hänen suhteensa lapseen paranisi oikeusprosessien sijaan. Lapsi on kuitenkin koko ajan prosessissa mukana, vaikka häntä ei ole siihen aktiivisesti sotkettukaan. Lapset yleensä vaistovat vanhempiensa ahdistuksen ja pahan olon, ja nämä tunteet heijastelevat myös lapsiin. Miksei äiti voi tajuta tätä?

Suren itse myös sitä, että lukuisissa lastensuojeluilmoituksissa, joita äiti ystävättärineen on lapsesta tehnyt sekä tämänpäiväisessä oikeudenkäynnissä on heilutettu toistuvasti pervokorttia. Koska lapsen isä on pervo, ei hän ole sovelias huoltaja lapselle. Lapsi altistuu epäterveille vaikutuksille. Oikeudessa blogistamme luettiin valittuja otteita, joiden perusteella lapsen äiti väittää suhdettamme väkivaltaiseksi. Jos blogimme lukisi kokonaan - ilman niitä tuomitsevia silmälaseja - välittyy tästä kuitenkin kuva kahdesta toistaan rakastavasta ja kunnioittavasti ihmisestä, jotka haluavat toisilleen vain hyvää. Olkootkin, että se hyvän tekemisen tapa poikkeaa valtavirrasta. Ja jos jollekin lukijalle, erityisesti lapsen äidille, on jäänyt epäselväksi, niin emme tee tässä blogissa kuvattuja asioita lapsen nähden tai kuullen.

Niin, lasten äitihän on blogimme vakiolukija. Pervoilun lisäksi hän ei juuri elämäämme tunne, mikä on valitettavaa. Koska elämämme on paljon muutakin kuin seksiä ja pervoilua. Ihmettelen, että miksi hän kerta toisensa jälkeen jää jumiin pervoiluun. Mikä siinä on niin kauheaa? Miksei koulutettu, päällisin puolin fiksu ihminen pysty ymmärtämään, että on olemassa erilaisia seksuaalisuuden muotoja, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita.

Tiedän toki järjellä ja pitkään ihmisten kanssa auttamistyötä, myös lastensuojelutyötä tehneenä, että kyse ei ole pervoilusta vaan jostain ihan muusta. Yritän itse käyttäytyä sivistyneesti, enkä lähde avaamaan ajatuksiani tämän asian suhteen sen tarkemmin. Kuitenkin kun on kyse lapsen hyvinvoinnista, kuten oikeusprosessissa on, niin pitäisi kyetä näkemään oman keskeneräisyytensä ja katkeruutensa yli. Ja todellakin ajattelemaan sitä lapsen parasta. Ei mustamaalata toisia, vaan ottaa rehellisesti peili käteen ja katsoa, voisiko itse tehdä asioita toisin.

*****

Ai niin, meillä on hyviäkin uutisia. Tai oikeastaan erinomaisia. Muutamme Peikon kanssa yhteen – muutto on jo lähes valmis, vain lopullinen muuttopäivä on sopimatta. Peikko ja lapsi muuttavat minun asuntooni, jatkossa tämä on meidän asuntomme. Eniten muuttoa meistä kolmesta odottaa lapsi. Jos lapsen olisi Peikon tai minun kanssani niin paha olla, kun mitä oikeudessa on tänään väitetty, hän tuskin iloitsisi muutosta. Voisikohan lapsen reaktio indikoida jotain muuta? Hmmm, mene ja tiedä.

Onneksi ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus itse valita, miten maailmaa katselee ja miten käyttäytyy. Joten minä valitsen. Ajattelin kutsua lapsen äidin tutustumaan lapsen uuteen kotiin ja myös minuun. Jos kyse olisi omasta lapsestani, niin olisin kiinnostunut missä lapsi asuu ja kenen kanssa. Tämän jälkeen pallo ei ole enää minulla.