Huh, mitkä pari viikkoa takana. Olo on ollut jotenkin turta isän kuoleman jälkeen, mutta onneksi on arki ja rutiinit, jotka tekevät hyvää.
Tämä syksy on ollut todella tapahtumarikas hitaan käynnistymisen jälkeen. Elo-syyskuussa lapsi teki meidän luvallamme päätöksen, että alkaa etsiä omaa asuntoa. Tämän keskustelun jälkeen Peikko laajensi työhakua Pääkaupunkiseudulle. Toki puhuimme asian ensin keskenämme selväksi.
Lapsi oppi pitkäjänteisyyttä juostessaan lukuisissa asuntonäytöissä. Kotikaupunkimme on suosittu opiskelijakaupunki, ja kotoa juuri poismuuttava lapsi jää auttamatta vaikkapa yliopisto-opiskelijoiden jalkoihin asuntomarkkinoilla. Lopuksi omalta kodilta tuntuva asunto löytyi keskustan kupeesta kilometrin säteellä minusta ja Peikosta.
Peikon työhaku nappasi Helsingissä heti, ja niinpä Peikko ja lapsi etsivätkin molemmat samaan aikaan asuntoa. Meillä ei ollut edes vaihtoehtona, että Peikko kulkisi joka päivä töihin satojen kilometrien matkan, vaikka monet niin tekevät. Ainoa meille järkevä vaihtoehto oli, että hän haki itselleen arkiasunnon Helsingistä.
Niinpä kaksi päivää isän kuoleman jälkeen lapsi muutti omaan kotiin. Onneksi tavaraa oli vähän, ja muutto sujui nopeasti. Peikko hoiti muuton, siihen liittyvän pakollisen Ikea-reissun ja oikeastaan kaiken. Minä haahuilin kotona, itkin ja leivoin lapselle synttärikakkua. Lapsen muuttoa seuraavana päivänä juhlistimme hänen täysi-ikäistymistään, ja samana iltana Peikko muutti Helsingiin. Että sellainen viikko! En kyllä muista yhtä toista tapahtumarikasta viikkoa elämästäni.
Peikon muuton jälkeen istuin yksin hiljaisessa asunnossa ja kuuntelin kellon tikitystä muiden äänien puutteessa. Iso punaviinilasi kädessä. Ihmettelin. Ja ihmettelin. Sitä punaviiniä muuten kului ensimmäisen yksinoloviikon aikana lasi jos toinenkin...
Nyt orientoidumme uuteen arkeen. Tilanne on uusi ja erilainen meille kaikille. Minä ja Peikko asumme vihdoin kahden. Paitsi, että Peikko asuu keskimäärin neljä päivää viikosta Helsingissä ja totuttelee uuteen kaupunkiin ja uuteen työhön. Lapsi opettelee yksinasumista ja isästä erilläänoloa. Minulle tilanne on helpoin, koska tilanne on tuonut minulle vähiten muutoksia. Toki arkeni muuttuu, mutta minulle esim. asunto ja työ pysyvät samoina. Saamme kuitenkin kaikki omaa tilaa olla ja hengittää. Uskon, että se tekee meille hyvää.
Muuttunut elämäntilanne mahdollistaa paljon uusia asioita. Eikä varmasti vähiten pervoilun saralla <3. Nyt kuitenkin arki täytyy saada ensin jotenkin rullaamaan. Jatkan pohdintaa aiheesta varmasti vielä usean postauksen muodossa.
tiistai 17. lokakuuta 2017
tiistai 10. lokakuuta 2017
Blondi: Suru
Isäni oli merimies. Seilori. Skönäri. Isäni oli koditon ja juureton ihminen, joka karkasi merille täytettyään 14 vuotta.
Isänä oli hankala ihminen. Äkkiväärä. Jonka kanssa ei ollut helppo tulla toimeen. Emmekä useimmiten minun ollessani aikuinen tulleetkaan. Oli monta vuotta, jolloin emme olleen lainkaan tekemisissä.
Isäni oli alkoholisti. Pitkään jo raitis, mutta juonut enemmän tai vähemmän koko lapsuuteni. Olen siivonnut isän oksennuksia vessan seiniltä ja lattialta. Olen nähnyt isän lyövän äitiä. Olen ahdistunut, kun en koskaan kotiin tullessani tiennyt, mitä vastassa on.
Isäni oli rakastava isä. Vietti paljon aikaa meidän lasten kanssa, kun oli meriltä kotona. 70-luvulla se ei ollut kovin tavallista. Leikki. Kärrytteli. Vaihtoi vaipat. Vei ravintolaan syömään. Opetti asioita vieraista kulttuureista. Silitti ja rapsutti selkää kun uni ei tullut. Kertoi merimiesjuttuja. Hurjia sellaisia aikana, jolloin kukaan ei Suomessa matkustanut minnekään Ruotsia kauemmaksi. Luki satuja kaseteille ja jätti niitä minulle kuultavaksi, kun lähti taas pitkäksi aikaa merille.
Isä oli jatkuvasti tekemässä jotain. Ei osannut olla yhtään paikalla. Tuli levottomaksi, jos ei ollut mitään tekemistä.
Isä pelkäsi kuolemaa.
Viime viikolla isä kuoli saappaat jalassa. Kuolema oli nopea, eikä isä todennäköisesti edes tiennyt kuolevansa.
Suru ei ole musertavaa, mutta suren silti syvästi. Keho tuntuu raskaalta ja jähmeältä. Suru on kovin fyysistä. Ajatus ei kulje, vaikka olenkin ollut jo tämän viikon töissä.
Minulla oli vain yksi isä. Minun isäni.
Isi, nostan sinulle maljan. Merimiehelle <3
Isänä oli hankala ihminen. Äkkiväärä. Jonka kanssa ei ollut helppo tulla toimeen. Emmekä useimmiten minun ollessani aikuinen tulleetkaan. Oli monta vuotta, jolloin emme olleen lainkaan tekemisissä.
Isäni oli alkoholisti. Pitkään jo raitis, mutta juonut enemmän tai vähemmän koko lapsuuteni. Olen siivonnut isän oksennuksia vessan seiniltä ja lattialta. Olen nähnyt isän lyövän äitiä. Olen ahdistunut, kun en koskaan kotiin tullessani tiennyt, mitä vastassa on.
Isäni oli rakastava isä. Vietti paljon aikaa meidän lasten kanssa, kun oli meriltä kotona. 70-luvulla se ei ollut kovin tavallista. Leikki. Kärrytteli. Vaihtoi vaipat. Vei ravintolaan syömään. Opetti asioita vieraista kulttuureista. Silitti ja rapsutti selkää kun uni ei tullut. Kertoi merimiesjuttuja. Hurjia sellaisia aikana, jolloin kukaan ei Suomessa matkustanut minnekään Ruotsia kauemmaksi. Luki satuja kaseteille ja jätti niitä minulle kuultavaksi, kun lähti taas pitkäksi aikaa merille.
Isä oli jatkuvasti tekemässä jotain. Ei osannut olla yhtään paikalla. Tuli levottomaksi, jos ei ollut mitään tekemistä.
Isä pelkäsi kuolemaa.
Viime viikolla isä kuoli saappaat jalassa. Kuolema oli nopea, eikä isä todennäköisesti edes tiennyt kuolevansa.
Suru ei ole musertavaa, mutta suren silti syvästi. Keho tuntuu raskaalta ja jähmeältä. Suru on kovin fyysistä. Ajatus ei kulje, vaikka olenkin ollut jo tämän viikon töissä.
Minulla oli vain yksi isä. Minun isäni.
Isi, nostan sinulle maljan. Merimiehelle <3
lauantai 7. lokakuuta 2017
Blondi: Pitkästä aikaa plussapalloja
Olen kärsinyt mielialalääkkeiden aiheuttamasta orgasmittomuudesta koko kesän. Lääkkeet ovat olleet pakollinen paha ja pitäneet minut kivuttomana. Olen yrittänyt laskea annostusta pieni murunen kerrallaan, mutta huonolla menestyksellä. Sen murusenkin tiputtaminen on tuonut kivut takaisin.
Kävin omalla, maailman parhaalla lääkärilläni uusimassa mielialalääkereseptin ja tulin maininneeksi, että muuten söisin lääkkeitä mielelläni lopunikäni, mutta seksihalujen puute ja laukeamattomuus ovat syvältä. Olemme sivunneet lääkärini kanssa aihetta aiemminkin, mutta tuolloin kyse on ollut vain muutaman viikon lääkeperioideista, ja asian on voinut kuitata sillä, että paska juttu, mutta lauetaan sitten taas parin viikon päästä.
Lääkäri nappasi aiheesta kopin ja kertoi, että markkinoille on tullut uusi mielialalääke, jolla on tutkimusten mukaan huomattavasti paljon vähemmän seksuaalisia haittoja aiheuttavia sivuvaikutuksia, koska lääke kiinnittyy jonnekin muualle kuin serotoniinireseptoreihin. Lisäksi lääke myös ensimmäisten tutkimusten mukaan saattaa buustata kognitiivisia toimintoja. "Nää nyt on näitä lääkeyhtiöiden markkinointipuheita. Että niihin kannattaa suhtautua varauksella. Koska mä en ole psykiatri, ei mun omissa potilaissa ole vielä ketään, joka söisi tätä lääketta. Enkä mä ole tuolla kahvipöytäkeskusteluissakaan kuullut mitään tästä lääkkeestä. Mutta mä laitan tätä sulle, niin katsotaan. Tässä on mun sähköpostiosoite. Laita mulle sitten kokemuksia, miten lääke sopii ja kerro etenkin tuosta seksin sujumisesta ja orgasmiasiasta."
Marssin ulos lääkärin vastaanotolta resepti kourassa ja suuntasin suoraan apteekkiin. Samalla kun aloitin uuden lääkkeen, niin vanha lääkitys purettiin pois. Osa teistä on ehkä vieroittautunut venlafaksiinista, niin tiedätte, mitä helvettiä viimeinen kuukausi on ollut. Lääkettä on vähennetty pieni murunen kerrallaan. Aina strategisesti ennen viikonloppua. Torstaisin murunen pois, perjantaina illalla huonovointisuus on alkanut. Viikonloput olen maannut sängyssä huonovointisena ja kärsinyt vierotusoireista - hillitöntä päänsärkyä ja kuvotusta. Maanantaina olen ollut taas työkykyinen. Torstaina taas sama juttu uudelleen.
Peikko on katsellut vierestä ja tukenut parhaansa mukaan. Voinko mä kulta tehdä jotain? Vitun paska venlafaksiini, mä vihaan tätä lääkettä. Kuukauden verran tätä samaa ja lääke oli vihdoin ajettu alas. Eihän nämä vieroitusoireet puskista tulleet - olen tehnyt tämän ennenkin. En kyllä muista, että olisin aiemmilla kerroilla ollut aivan näin huonovointinen (söin kuitenkin lääkettä vain pari kuukauta ja pienellä annoksella), mutta tällä kertaa meni nyt näin.
Uudesta lääkkeestä en osannut sanoa mitään pitkään aikaan, kun vanhasta oli vieroitusoireet päällä. Pari ensimmäistä päivää ehkä tuntui päässä vähän hassulta ja suuta kuivasi, mutta muita aloitusoireita en huomannut. Aloitus oli kuitenkin positiivinen, sillä vaikka laskin vanhaa lääkettä, kivut pysyivät uuden lääkkeen minimiannostuksella pois.
Olemme harrastaneet nyt uuden lääkkeen kanssa muutaman kerran seksiä. Ihan sitä meidän perusseksiä. Minä Peikon päällä ja hyrrä klitoriksella. Ja ei hyvää päivää, miten helposti laukean. Ensimmäinen kerta oli sellaista ilotulitusta, että en vieläkään tahdo uskoa sitä todeksi. Orgasmeja tuli ihan hulluna sarjana, eivätkä ne tuntuneet loppuvan millään. Laukesin ehkä viisi kertaa, ja olisi voinut laueta vielä lisääkin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut. Orgasmit tulivat kevyesti ja vaivattomasti. Se fyysinen blokki, jonka venlafaksiini aiheutti, oli poissa. Ja jotain muutakin oli tapahtunut. Laukean yleensä seksissä kerran ja olen siihen tyytyväinen. Orgasmi on niin iso ja kokonaisvaltainen, että toista kertaa ei yleensä edes tee mieli. Ja nyt niitä vaan tuli. Plop. Plop. Plop. Miten mahtavaa <3.
Myös toisella kerralla laukesin tosi helposti ja nopeasti, ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Onko vihdoinkin siis löydetty sellainen lääke, joka oikeasti saa naisen laukeamaan helpommin? Huomataanko uudesta mielialalääkkeessä sellaisia positiivisia sivuvaikutuksia, että sitä aletaan myydä ihan muihin vaivoihin?
Jatkamme Peikon kanssa kokeiluja uteliaalla mielellä <3. Ai niin, se lääkehän on siis tämä. Mulla käytössä 5 mg miniannos. Mielialaoireisiin käytettävä annos on yleensä 20 mg. Saa kokeilla!
Kävin omalla, maailman parhaalla lääkärilläni uusimassa mielialalääkereseptin ja tulin maininneeksi, että muuten söisin lääkkeitä mielelläni lopunikäni, mutta seksihalujen puute ja laukeamattomuus ovat syvältä. Olemme sivunneet lääkärini kanssa aihetta aiemminkin, mutta tuolloin kyse on ollut vain muutaman viikon lääkeperioideista, ja asian on voinut kuitata sillä, että paska juttu, mutta lauetaan sitten taas parin viikon päästä.
Lääkäri nappasi aiheesta kopin ja kertoi, että markkinoille on tullut uusi mielialalääke, jolla on tutkimusten mukaan huomattavasti paljon vähemmän seksuaalisia haittoja aiheuttavia sivuvaikutuksia, koska lääke kiinnittyy jonnekin muualle kuin serotoniinireseptoreihin. Lisäksi lääke myös ensimmäisten tutkimusten mukaan saattaa buustata kognitiivisia toimintoja. "Nää nyt on näitä lääkeyhtiöiden markkinointipuheita. Että niihin kannattaa suhtautua varauksella. Koska mä en ole psykiatri, ei mun omissa potilaissa ole vielä ketään, joka söisi tätä lääketta. Enkä mä ole tuolla kahvipöytäkeskusteluissakaan kuullut mitään tästä lääkkeestä. Mutta mä laitan tätä sulle, niin katsotaan. Tässä on mun sähköpostiosoite. Laita mulle sitten kokemuksia, miten lääke sopii ja kerro etenkin tuosta seksin sujumisesta ja orgasmiasiasta."
Marssin ulos lääkärin vastaanotolta resepti kourassa ja suuntasin suoraan apteekkiin. Samalla kun aloitin uuden lääkkeen, niin vanha lääkitys purettiin pois. Osa teistä on ehkä vieroittautunut venlafaksiinista, niin tiedätte, mitä helvettiä viimeinen kuukausi on ollut. Lääkettä on vähennetty pieni murunen kerrallaan. Aina strategisesti ennen viikonloppua. Torstaisin murunen pois, perjantaina illalla huonovointisuus on alkanut. Viikonloput olen maannut sängyssä huonovointisena ja kärsinyt vierotusoireista - hillitöntä päänsärkyä ja kuvotusta. Maanantaina olen ollut taas työkykyinen. Torstaina taas sama juttu uudelleen.
Peikko on katsellut vierestä ja tukenut parhaansa mukaan. Voinko mä kulta tehdä jotain? Vitun paska venlafaksiini, mä vihaan tätä lääkettä. Kuukauden verran tätä samaa ja lääke oli vihdoin ajettu alas. Eihän nämä vieroitusoireet puskista tulleet - olen tehnyt tämän ennenkin. En kyllä muista, että olisin aiemmilla kerroilla ollut aivan näin huonovointinen (söin kuitenkin lääkettä vain pari kuukauta ja pienellä annoksella), mutta tällä kertaa meni nyt näin.
Uudesta lääkkeestä en osannut sanoa mitään pitkään aikaan, kun vanhasta oli vieroitusoireet päällä. Pari ensimmäistä päivää ehkä tuntui päässä vähän hassulta ja suuta kuivasi, mutta muita aloitusoireita en huomannut. Aloitus oli kuitenkin positiivinen, sillä vaikka laskin vanhaa lääkettä, kivut pysyivät uuden lääkkeen minimiannostuksella pois.
Olemme harrastaneet nyt uuden lääkkeen kanssa muutaman kerran seksiä. Ihan sitä meidän perusseksiä. Minä Peikon päällä ja hyrrä klitoriksella. Ja ei hyvää päivää, miten helposti laukean. Ensimmäinen kerta oli sellaista ilotulitusta, että en vieläkään tahdo uskoa sitä todeksi. Orgasmeja tuli ihan hulluna sarjana, eivätkä ne tuntuneet loppuvan millään. Laukesin ehkä viisi kertaa, ja olisi voinut laueta vielä lisääkin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut. Orgasmit tulivat kevyesti ja vaivattomasti. Se fyysinen blokki, jonka venlafaksiini aiheutti, oli poissa. Ja jotain muutakin oli tapahtunut. Laukean yleensä seksissä kerran ja olen siihen tyytyväinen. Orgasmi on niin iso ja kokonaisvaltainen, että toista kertaa ei yleensä edes tee mieli. Ja nyt niitä vaan tuli. Plop. Plop. Plop. Miten mahtavaa <3.
Myös toisella kerralla laukesin tosi helposti ja nopeasti, ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Onko vihdoinkin siis löydetty sellainen lääke, joka oikeasti saa naisen laukeamaan helpommin? Huomataanko uudesta mielialalääkkeessä sellaisia positiivisia sivuvaikutuksia, että sitä aletaan myydä ihan muihin vaivoihin?
Jatkamme Peikon kanssa kokeiluja uteliaalla mielellä <3. Ai niin, se lääkehän on siis tämä. Mulla käytössä 5 mg miniannos. Mielialaoireisiin käytettävä annos on yleensä 20 mg. Saa kokeilla!