Nahkatytölle nahka(-p)askartelua

Kun kirjoitan jostain ihmisestä, niin minulle on tärkeää, että hänellä on blogissamme nimi joka kuvaa häntä hyvin. Joskus nimi syntyy suorastaan itsestään, ja joskus sitä joutuu hakemaan ja maistelemaan. Kuitenkin kun nimi on olemassa, niin tekstikin syntyy paremmin. Kuherruskuukauteni päättyessä kerroin olleeni kahvilla, ja tämä tapaaminen on pikkuhiljaa kasvanut korkoa jopa siinä määrin, että tällä viikolla olen pohtinut uutta nimeä. En tiedä olenko nimeen täysin tyytyväinen ja tästä syystä se saattaa vaihtua vielä, vaikka itse kohde näyttikin vihreää valoa nimelleen. Joka tapauksessa olen pikkuhiljaa tutustunut nahkatyttöön.

Pohjustan nimeä hieman. Minä pidän reaktioista ja haen niitä ravistelemalla ympäristöäni joskus vähän turhankin hanakasti. Kouluttaessani tai valmentaessani, siis pervokontekstin ulkopuolella, haluan ravistella yleisöä toivoen, että sitä myöten aukeaisi tilaisuus katsella jotain ongelmaa ihan uudelta suunnalta. Pervoillessa taas ne reaktiot tulevat ulos vastakappaleesta tuskana, ilona, itkuna, nautintona... ja minä niin nautin.

Nahkatyttö oli kertonut, että hänellä on kova fetissi nahkaan ja sen kosketus hänen ihollaan saa aikaan -"niin se voi saada aikaa vaikka mitä". Silmiäni avaavaa oli, kun ensi kertaa laskin itse tekemäni nahkaisen floggerin nahkatytön selälle. Samaisella hetkellä tämä tyttö alkoi voihkia, täristä ja kiemurrella yrittäen liikuttaa vartaloaan niin, että jokainen nahkasuikale koskettaisi vähän paremmin ja lujempaa. Ja floggeri ainoastaan kosketti liikkumatta nahkatytön selkää. Samalla hetkellä tajusin, miten vähän minä fetisseistä tiesinkään.

Nahka itsessään ei heiluta viisariani juuri enempää kuin esim farkkukangas, mutta jos reaktiot ovat edellisen luokkaa, niin mikä ettei. Niinpä tapaamisemme ovat enemmän tai vähemmän pyörineet tämän materiaalin ympärillä, ja enpä muista käyttäneeni nahkahansikkaita näin useasti koskaan. Ehkäpä hauskimpana yksityiskohtana raju sormettaminen tiukat nahkasormikkaat käsissä molempiin lähekkäin oleviin reikiin. Mutta nälkä kasvaa syödessä, ja pohdinkin mikä voisi olla seuraava sopiva askel, joka voisi  tuoda isompia reaktioita esiin.

Minulla oli jäljellä vielä muutamia isoja nahkapaloja floggeriaskartelujeni jäljiltä, ja pohdin josko osaisin tehdä niistä jotain käyttökelpoista. Luonnollisesti sen pitäisi olla jotain, joka olisi sekä käyttökelpoista että toisi jotain uutta meille molemmille. Muutaman opettavan Youtube-videon jälkeen päätin kokeilla, osaisinko tehdä jonkinmoisen nahkahupun. En lähtenyt tavoittelemaan kuuta taivaalta, vaan pyrin yksinkertaiseen lopputulokseen, jossa nahkatytön pään saisi huputettua ja sekoitettua.

Muutama uusi työkalua hankittuna mm. nahkapaska ja pirusti intoa puhkuen ja selkeä suunnitelma päässäni aloitin askartelun. Mittailin omaan päätäni, arvioin paljonko saumat vievät tilaa ja sitten piirsin hahmotelman isommalle nahkapalalle. Palaset irti, reunoihin reiät, hupun suuaukkoon purjerenkaat, muutama tiiserikuva nahkatytölle,
reunat neuloen narulla ja suuaukoon purjerenkaiden läpi naru, jotta sen voisi tarvittaessa kiristää kaualalle. Hämmästyksekseni myöhemmin samaisena iltana huppuni oli valmis, ja olin siihen jopa ihan tyytyväinen.

Samalla viikolla hyvä ystäväni lammaspoika (ei oikea nikki) kävi luonani, ja kerroin askarteluistani. Hän on myös jonkinmoinen nahkafani ja pyysi huppua näytille. Hieman nolostellen näytin sen hänelle. "Tää on just hyvä. Juuri sellainen kun laitetaan uhrin päähän ennen kaappausta." 

Jos ihmettelet, miksi täällä ei ole askartelusta parempaa kuvaa, niin se johtuu siitä, että nahkatyttökään ei ole nähnyt huppua kuin sisäpuolelta. Päätin, että parempi niin. Jotkut mielikuvat ja fantasiat on kiva pitääkin sellaisina.

Seuraavassa tekstissäni kerron mitä yhteistä on pillimehulla ja askartelemallani nahkahupulla...