Pidän tänään virallista räytymispäivää. Ärsyttää. Olo on alavireinen. On migreeni. Kuukautiset tulossa. Ihan peruskuviolla siis mennään. Ai niin, ja Peikkoa on kova ikävä.
Aloitin räytymisen töistä päästyäni käymällä lähikaupassa hakemassa salmiakkia. Kun tulin kotiin, vaihdoin puhtaat petivaatteet ja keitin ison mukin espressopohjaista maitokahvia. Sellaisen noin neljän desin saavillisen. Nyt mietin, että minkä kirjan aloittaisin. Yöpöydällä odottavat Mia Vänskän saattaja ja Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Puitteet räytymiselle ovat siis aivan täydelliset. Toisaalta tekisi mieli myös kirjoittaa enemmänkin, mutta pää ei toimi kovin hyvin.
Olemme Peikon kanssa nykyään niin tiivisti yhdessä, että olosuhteiden pakosta johtuva muutamankin päivän ero tuntuu ikuisuudelta. Parisuhteemme on vahva ja tasaisella pohjalla, mutta silti tai ehkä juuri sen takia ikävöin. Tiedän, että myös Peikolla on ikävä. Kumpikaan meistä ei halua enää nukkua yksin. Yksin nukkuminen on tylsää ja kurjaa. On kurjaa nukahtaa yksin, ja on kurjaa herätä aamulla yksin. On niin outoa, kun Peikon tasainen hengitys ei kuulu vierestäni.
En oikeasti tiedä, mitä haluan kirjoittaa, joten en kirjoita mitään. Olen onnellinen. Piste. Nyt räytymään.
Ai niin, olin viikonloppuna ensimmäistä kertaa julkisesti sidottavana – nätisti vaatteet päällä. Ihana Köysi-ihminen sitoi minut joogasta tuttuun aura-asanaan, joka tosin minun tekemäni ei näytä aivan yhtä sulavalta kuin kuvan sulavan joogin. Pääasia oli, että sekä sitojalla ja sidottavalla oli kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti