Blondi: Kipeänä

Olen ollut muutaman päivän kipeänä. Migreenissä. Varsinainen kipuvaihe on jo ohi, mutta olo ei ole mitenkään normaali. Lihaksia särkee, ihoa sattuu ja se on hellä, kirkkaat valot ja kovat äänet tuntuvat pahalta, himoan hiilihydraatteja ja olen alavireinen. Itkuinen. Migreeni kun on paljon muutakin kuin se kipu.

Saan käytyä lääkkeiden avulla töissä, mutta muuhun eivät voimat riitä. Mikään ylimääräinen ei onnistu. Kun olen kipeänä, en juuri jaksa ihmisten seuraa. En halua, että minulle puhutaan enkä halua, että minuun kosketaan. Kun tuntuu, että en kestä. Että menen rikki ja hajoan. Sympatia on pahinta. ”Voi, mä tiedän miltä susta tuntuu. Viimeksi kun mullakin särki päätä, niin se oli niin rankkaa… ” Ei, jos et sairasta migreeniä, niin et tiedä, miltä minusta tuntuu. Koska tavallisella päänsäryllä ja migreenillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Empatia on astetta siedettävämpää. Kun joku jaksaa muistuttaa, että kipu joskus loppuu ja niitä hyviä päiviä tulee taas. Kun joku sanoo, että voi, on kyllä kurjaa ja rankkaa.

Kun olen kipeä, käännyt hyvin vahvasti sisäänpäin. Käperryn itseeni. En jaksa olla sosiaalinen. Perun menot ystävieni kanssa. Koska en yksinkertaisesti jaksa. Olen lääketokkurassa, unohtelen asioita, tiputtelen esineitä ja keskitän kaikki voimani arjesta selviytymiseen. ”Mutta eihän susta edes huomaa, että sä olet kipeä.” Vittu, ei huomaa, koska olen tehnyt tätä koko ikäni. Jaksanut kivusta huolimatta. Vetänyt monen tunnin koulutuksia, organisoinut seminaareja, istunut kokouksissa. Joista en muista jälkeenpäin mitään. Mutta joista tiedän silti suoriutuneeni erinomaisesti. Koska vaihtoehtoa ei ole.

Jos olisin kipeä muutaman kerran vuodessa tai kerran parissa kuukaudessa, voisin aivan hyvin jäädä sängyn pohjalle sairastamaan. Mutta kun kipupäiviä on useita kuukaudessa, ei se onnistu, jos haluaa käydä töissä. ”Mä en tajua, miten sä jaksat, kun sulla on noin paljon kipuja. Jos mulla olisi, niin mä en varmasti jaksaisi.” Hmm, mikähän on sitten se toinen vaihtoehto että jos ei jaksaisi? Pahimpina aikoina sitäkin on tullut mietittyä, mutta ei kovin rakentava ratkaisu.

Ja kuitenkin, minun mittapuullani olen kivuttomampi kuin koskaan aikaisemmin aikuisikäisenä. Kipu ei ole se joka hallitsee elämääni, vaan minä itse. Kipua on, sitä tulee ja menee. Joskus se jää päälle, jumittuu, vie voimat. Usein en kuitenkaan muista sen olemassaoloa. Tai muistan, koska se pakottaa minut elämään tylsän säännöllistä elämää. Joka päivä suunnilleen samaan aikaan nukkumaan, ja samaan aikaan sängystä ylös. Ruokaa neljän tunnin välein. Ei mitään liikaa tai liian vähän. Ei liikaa tai vääränlaista liikuntaa. Ei kirkkaita valoja. Ei kovia ääniä. Ei valvomista. Nytkin makselen viikonlopun valvomisen velkoja. Koska aina ei pysty eikä jaksa välittää. Joskus vaan haluaa olla tavallinen ja tehdä juttuja, joita muutkin tekevät.

Kun tapasin Peikon, pelkäsin oikeasti, että leikkiminen ja hillitön orgasmointi :-) pahentavat migreeniä. Kun adrenaliini- ja endorfiinitasot nousevat hetkeksi huippuunsa, välillä pidemmäksikin aikaa. Kun ne normalisoituvat, migreenin olisi helppo iskeä. Kuten se aina stressin, positiivisekin sellaisen jälkeen tekee. Näin ei kuitenkaan onneksi ole käynyt. Jos kohtaus on tuloillaan, tulee se joka tapauksessa – leikimme tai emme.

Kestän Peikon seuraa ja kosketusta kipeänäkin. Se tuntuu vähän oudolta ja hämmentävältä. Hänen kanssaan on helppo olla myös puolikuntoisena. Ei tarvitse selitellä omia olojaan. Peikko oli tällä viikolla luonani, kun olin kipeä. Päässä ei ollut sillä hetkellä kipua, mutta koko muuta vartaloa särki ja olo oli kuvottava. Kerroin olostani Peikolle, ja hän kysyi, että voisiko se helpottaa oloani, jos hän nuolisi minua. Vastasin rehellisesti, että en oikeasti tiedä, mutta kokeillaan. Hän peittele yliruumiini kauniisti peiton alle ja siirtyi jalkoväliini. Nuolemaan. Hellästi, ihanasti ja rauhallisesti. Tunsin miten kuvotus siirtyi taka-alalle ja kireät lihakset alkoivat rentoutua. En tiedä kuinka kauan aikaa meni, koska nautiskelin puolittaisessa horroksessa. Tunsin Peikon sormet sisälläni ja laukesin hänen käsilleen ja suuhunsa. Hän peitteli minut kokonaan ja tuli viereeni makaamaan. Pyysin Peikkoa vielä sisälleni, ja rakastelimme hellästi ja rauhallisesti. Että tällaista pervoilua tällä kertaa!