Blondi: Vuosi täynnä pervobloggarin elämää

Huomasimme tuossa muutama päivä sitten Peikon kanssa, että blogimme, alun perin Peikon blogi, täyttää vuoden. Ensimmäinen postaus tähän blogiin tehtiin 13.5.2012. Tuolloin parisuhteemme ei ollut vielä kuukauttakaan vanha.

Itse kirjoitin ensimmäisen blogitekstin 7.6.2012. Orgasmeista, mistäs muusta. Tuolloin minun maailmaani ei paljon muuta oikeastaan mahtunut kuin sen miettiminen, että koska saan seuraavan, kuinka monta saan jne. Tätä blogia pidempään seuranneet tai sen läpikahlaneet tietävät historiani ja sen, miksi orgasmit olivat minulle niin tärkeitä. Toki ne ovat minulle edelleen tärkeitä, mutta elämääni mahtuu nykyään muutakin. Pervoiluun on tullut lisää sävyjä. Ne tuskin loppuvat heti kesken - sen verran kiehtova maailma tämä on.

Olen myös ollut ahkera kertomaan, miten en koskaan tee sitä, tätä tai tuota. Nykyään osaan jo varoa sanojani. Keskusteluissa Peikon kanssa sanon, että tällä hetkellä tuo ei kiinnosta minua tai nyt tuntuu siltä, että tuo ei ole minun juttuni. Ja silti saan jatkuvasti syödä sanojani. Pääsääntösesti asiat, jotka ovat herättäneet minussa lievää kuvotusta tai negatiivisia tunteita, ovatkin olleet se minun juttuni. Peikko on osannut lukea minua paremmin. Aavistellut jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mikä saattaisi olla minun juttuni. Ja useimmiten myös osunut oikeaan.

Kaiken uhalla kirjoitan tämän tähän. Syön sitten sanojani taas tarvittassa. Minä en tule koskaan leikkimään tulella. Minä en tule koskaan leikkimään hengityksenrajoitusleikkejä. Olen pienestä asti pelännyt tulta hysteerisesti. En siis niin, että se herättäisi minussa epämiellyttäviä tunteita, vaan todella hysteerisesti. Hengityksenrajoittamisleikit ovat taas täysin poissuljettuja migreenin takia. Lyhyt hetki ilman happea tarkoittaa minulle yhtä kuin migreeni. Joten ei kiitos. Katsotaan sitten vuoden päästä, mikä tilanne on :).

Olemme vuoden aikana saaneet seuraa muistakin pervoilusta kiinnostuneista bloggareista. Tetris, Aino, Olivia, Vapaaherra, Milanoes... Löydytte kaikki tuosta sivupalkista. Lisääkin joukkoon mahtuisi. Lisäksi netin syövereistä löytyy paljon vanhempia, ei-aktiivisia pervoblogeja. Osa todella ansiokkaita, osa muutamasta postauksesta koostuvia. Näyttääkin siltä, että vain harva bloggauksesta innostunut jaksaa pitää blogiaan hengissä kovin pitkään.

On mielenkiintoista nähdä, miten kauan oma kiinnostus bloggaamiseen jatkuu. Toistaiseksi sille ei kuitenkaan näy loppua, eikä minkäänlaista leipiintymistä ole ilmassa. Kirjoittaminen on ollut minulle aina tapa jäsentää maailmaa, ja tulee olemaan sitä varmasti jatkossakin. Tulen varmastikin pervoilemaan lopun elämääni, mutta jaksanko kirjoittaa siitä blogia niin kauan? Tuskin. Kirjoitan niin kauan kuin sanottavaa on ja koen itse aiheen mielenkiintoisena. Annan panokseni pervoskeneen enemmin blogin kautta kuin esim. BDSM-baarissa. Jota en koe omaksi foorumikseni. Peikko viihtyy siellä paremmin kuin minä, mutta itseäni valtataistelut ja nokittelu hieman ahdistavat. Joten pysyttelen sivummalla. Seurailen kyllä, mutta en osallistu keskusteluun. Tuntuu helpommalta muotoilla omat ajatuksensa blogitekstin muotoon kuin osallistua keskusteluun.

Jotta minusta ei saisi turhan vaatimatonta kuvaa, niin toki lukijoiden ja lukukertojen määrätkin lämmittävät ja inspiroivat kirjoittamaan. Välillä myös hämmentävät. Näinkö moni näitä tekstejä todella lukee? No, toisaalta miksei. Teksteihin panostetaan, ne ovat kohtuullisen sujuvaa suomea ja tuovat esille kaksi näkökulmaa aiheeseen. Emme ole ammattibloggareita mutta varmasti ihan hyviä harrastelijasellaisia.

Tärkeää on kuitenkin muistaa eräs asia. Blogi antaa elämästämme tarkoituksella melko kapean kuvan. Elämämme on paljon muutakin kuin pervoilua ja kivoja leikkikokemuksia. Se on enimmäkseen tavallista kahden töissäkäyvän keskiluokkaisen, keski-ikäisen ihmisen arkea. Jos kävelisimme sinua kadulla vastaan, et  erottaisi meitä muista ihmisistä. Elämämme on arkea ja parisuhdetta sen nousuineen ja laskuineen. Haparoivia uusperhekuvioita. Harjoittelua. Edelleen reilun vuoden jälkeen toiseen tutustumista. Yhteisen tulevaisuuden miettimistä. Sen miettimistä, että voisiko se toteutua. Ja jos totetuu, niin miten.

Katsotaan sitten vuoden päästä, missä olemme!

*****

Toiset kasvot (Peikko kirjoittaa)

Olen pitänyt aikaisemminkin blogeja, sekä pervosellaista, arkisesta elämästäni että villeistä poikamiespäivistäni. Yhdessä noista oli jonkinmoinen ajatus, mutta kyllä kaikki muut olivat melkoisen turhanpäiväisiä. Olen kuitenkin aina tykännyt kirjoittaa, vaikka en itseäni kummoisena kirjoittajana pidäkään. Hyvässä flowssa kirjoittamista ei voi kuitenkaan verrata mihinkään.

Aika pian blondin tavatessani kävi selväksi, että tästä tulee muutakin kuin leikkisuhde. Heti kun suhteestamme alkoi löytyä parisuhteen elementtejä, heräsi myös kiinnostukseni kertoa matkastamme. Ajatus kirjoittaa kahden ihmisen kasvukertomusta kiinnosti minua kovasti, vaikka aloittaessani en tiennyt blondin kirjoitushaluista mitään (toivoin kyllä). Kerroin heti aluksi blondille, että kirjoitan asiat niin kuin ne näen. En koe tarvetta kaunistella tai keksiä asioita, vaan minun blogini tulee olemaan elämänläheinen ja kertomaan asiat juuri niin kuin ne tapahtuvat. Blondi piti ajatuksesta.

Aika pian blondikin halusi kirjoittaa tähän blogiin, ja kuten olette huomanneet, niin hänen lyijykynänsä kuluu nykyään nopeammin kuin minun. Tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin jo ihan sen takia, että se selventää monia blondin omia ajatuksia.

Pidän myös avoimuudestamme kertoa henkisestä puolesta. Omasta mielestäni niin monet tuntuvat keskittyvän vaan siihen, kenellä on pisimmät piiskat tai rankimmat egotrippailut. Omalla esimerkillämme olemme halunneet antaa näille vaihtoehtoja, ja palautteesta päätellen olemme jopa onnistuneet.

Tietysti tämä blogi elää sen lukijoistaan. Tällä hetkellä blogin lukukertoja on 36575, ja olemme luvusta iloisia ja ylpeitä. Kiitokset teille rakkaat lukijamme!