Vuosikin pakettiin

Blondi kysyi jokunen viikko sitten, että haluaisinko kirjoittaa hänen antamastaan aiheestaan. Olin iloinen ehdotuksesta ja otin aiheen innostuneesti vastaan. En ole kuitenkaan saanut itsestäni irti uutta tekstiä enkä halunnut yrittää tuottaa sitä väkisin. Koska minua ei ole siunattu kirjoittamisen lahjalla, niin on paras vain odottaa hyvää hetkeä. Fiilis ennen kaikkea.

Yritän paketoida kuluvan vuoden nousut ja laskut. Se ei ole aiheena blondin ehdottama, mutta tulen sivuamaan hänenkin aihettaan. Nyt kun mietin kuluvaa vuotta taaksepäin, ensimmäisenä tekisi mieli hengittää ja huokaista syvään. Niin paljon nousuja ja laskuja, murhetta ja naurua.

Elatustaistelu kaikkinen typerine käänteineen oli yksi elämäni kamalimmista kokemuksista. Tavallaan ymmärrän ja hyväksynkin sen, että tällaisissa tilanteissa vastapuoli tekee kaikkensa voittaakseen tapauksen. On se sitten adrenaliininhakuista draamaa, tyhmyyttä tai vankkaa uskomista omaan totuuteensa, se kaikkein tärkein unohtui, nimittäin lapset. Monta asiaa siedän, mutta kuitenkin tyhmyyttä melkoisen huonosti. Tarpeeksi isoja lasten henkisiä haavoja on vaikea toisen paikkailla, vaikka olisi motivoitunutkin.

Tekstejä on blogissa jo sen verran, että en edes muista, olenkohan jo aikaisemmin kirjoittanut, että koko blogi oli jo kerran päätetty lopettaa elatustaiston aikana. Kuitenkin nukuttu yö ja kirkas ajatus siitä, että lopettaminen olisi ollut juuri se asia, jota vastapuoli toivoi, sai sisun pintaan ja näyttämään entistä lujemmin.

Oma jaksaminen on välillä ollut kortilla. No, sitä se on viime vuosina ollut muutenkin, mutta nyt minun on pitänyt ottaa vahvemmin myös muut huomioon ja opetella ottamaan aitoa apua vastaan blondilta. Olen aina halunnut selviytyä yksin jopa siinä määrin, että olen ajanut itseni tilanteeseen josta nouseminen oli vuosien urakka. Nyt minulla on ollut ensimmäistä kertaa vierelläni ihminen, joka on aidosti hyväksynyt minut sellaisena kuin olen, laskuineni ja nousuineni. Vaikka asia onkin positiivinen, se on vaatinut paljon totuttelua.

Haluan hypätä suoraan asiaan, on sitten kyse uusiin ihmisiin tutustumisessa tai vaikka blondin kanssa yhteen muuttamisessa. Jos joku asia tuntuu hyvältä, voin ja haluan hypätä siihen täysillä mukaan ja mahdollisimman nopeasti. Yksi mottoni onkin kyllä asiat onnistuvat, jos niin on tarkoitettu. Niinpä en osannut hieroa asioita pitkään, kun saimme ajatuksen muuttaa yhteen. Sittenhän se selviää toimiiko ja pääseehän sieltä aina pois. Kiteytettynä omat tavarat roskiin, kierrätykseen ja vanhemmalle tyttärelle. Televisio kainaloon ja hyppy tuntemattomaan.

Pelottiko muutto? Kyllä pelotti ja paljon. Enhän edes vuotta aikaisemmin tiennyt, että nuorempi tytär asuisi kanssasi, ja nyt olimme jo muuttamassa vapaaehtoisesti lapsettoman luokse. Rehellisesti sanottuna pelkäsin etukäteen eniten oman pääni vuoksi. Tarvitsen välillä aikaa sulkeutua (jopa vetäytyä) hiljaisuuteen jonkin oman asian pariin. Onneksi tytär oli jo siihen tottunut etukäteen, ja blondi tottui siihen hyvin nopeasti.

Blondi murehti ennen muuttoa hieman erilaisia siisteyskäsityksiämme. No toinen meistä on hirmuinen nipo ja toinen luonnonlapsi. Arvaatkohan kumpi? Joka tapauksessa arvostan siisteyttä, ja on ollut ilo huomata itsessäni, kuinka tärkeäksi asiaksi se on muuttunut. Lisäksi siisteys luo hyvää oloa. Ja koska en ole truuhamsteri, niin pystyn ottamaan hyvin vastaan kommentteja kulta, voisitko siivota kokkauksesi jäljet?

Ennen muuttoa pohdin myös perhedynamiikkaamme ja ennen kaikkea sitä, millaiseksi se muodostuisi. Jotenkin pohdin, että uudessa perheessä tulee olemaan Peikko&blondi ja isä&tytär. Mutta kuinkas kävikään? Hyvin nopeasti blondi ja tytär löysivät yhteisen sävelen, ja tämä suhde vaan kasvoi ja syveni. Varsin pian huomasin, että asioita joita aiemmin oli kyselty minulta (tyttöjenkin juttuja), kysyttiinkin nyt vaan blondilta. Eikä aikaakaan kun blondi ja tytär alkoivat viettää vapaa-aikaakin yhdessä ja kävivät jopa yhteisissä harrastuksissa. Ja onpa tullut eteen tilanteita joissa meidän perheessä on ollut blondi&tytär vastaan isä, mutta sitähän elämä on parhaimmillaan, eikös? Itse olen kuitenkin ollut huolissani blondista ja varmistellut n. 1000 kertaa hänen jaksamistaan nimenomaan lapsiperheessä, mutta alan jo uskoa, että hän aidon oikeasti nauttii tyttären seurasta. Tytär taasen saa sitä aitoa huomioimista ja välittämistä, joista hänellä on ollut suuri vaje. Miten tämä uusperhe dynamiikka lämmittääkin sydäntäni!

Hyvää ystävääni lainaten elän tuli perseen alla. Useasti olen, teen sitä vieläkin, pakoillut tekemisilläni jotain, kuten pahaa oloa tai huonoa parisuhdetta. Nyt olen opetellut vähän pysähtymään (aargh, kuinka vaikeaa), kiitos blondin. Pysähdyn hetkeksi, annan itselleni aikaa ja myös nukun. Vanhana univammaisena nukun nyt paremmin kuin koskaan (en kuitenkaan antaisi nukkumisilleni parempaa arvosana kuin 7), mutta suunta on parempaan selvästi. Nyt minulla on paikka ja halu käpertyä jonkun viereen, kun varjot hyökkäävät.

En olisi koskaan uskonut joskus olevani tällaisessa suhteessa, jossa sekä minä että blondi voimme tutkailla omaa seksuaalisuuttamme avoimesti ja kunnioittavasti. Kaikesta voimme keskustella ja tarpeen mukaan ottaa lisääkin leikkikavereita. Mikään ei ole kuitenkaan toisen sanelua tai itsestään selvää. Molemmat suomme toisillemme fiksusti toteutettuja leikkejä tarvittaessa myös toisten kanssa.

Meillä on mahtavia ystäviä, joista suurin osa pervoympyröistä. Mahtavia yhteisiä ja yhteisöllisiä  hetkiä ystävien kanssa (illanistujaiset, mökkiviikko, luento, clubit, lukupiiri, pikkujoulut...). Olemme tavanneet paljon uusia nikkejä ja aitoja ihmisiä niiden takana, mikä on todella kiehtovaa.

Hämmästyttävän paljon kannustavia, ihmetteleviä ja kysyviä yhteydenottoja on tullut myös blogin kautta. Osa näistä on johtanut oikeisiin ystävyyssuhteisiin ja muuhunkin. Osa yhteydenottajista on pyytänyt, että heidän viestiään ei siteerata blogissa, mutta olemme silti viestitelleet ja keskustelleet näiden ihmisten kanssa. Tämä kaikki on ollut hämmentävää mutta suuri kiitos siitä.

Toivottavasti jatkossakin pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin, tilanteisiin ja jopa tilaisuuksiin. Näistä kaikesta kuitenkin nautin ja elän. Turun Baletti järjestää 25.1.2014 Uniformal bileet. Tervetuloa mukaan ja nykäisemään hihasta. Jos pyydät kiltisti voit saada myös punaisen takamuksen.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!
Peikko

Blondi kommentoi: Jos jollekin jäi epäselväksi, niin perheen siisteysnatsi ilmoittautuu palvelukseen :). Peikon huoli minun ja hän tyttärensä toimeentulemisesta ja hänen omasta ajantarpeestaan ovat olleet hänelle se big thing, minulle se oli aidosti Peikon, hmmm. No, sanotaan se kaunistelematta, sotkuisuus. En toisaalta itsekään pidä siivoamisesta, sellaisesta perusviikkosellaisesta. Se on tappavan tylsää, ja mielelläni delegoisin sen jollekin muulle. Joten elän erittäin siististi. Asioille on oma paikkansa ja jäljet korjataan aina. Lisäksi rakastan erilaista hankaamista. Klooripullo, karhunkieli ja hammasharja käteen ja hankaamaan. Erityisen tärkeää minulle on, että keittiö on puhdas ja siisti, samoin kylpyhuone. Muuten sellainen keskitason siisteys riittää, kunhan tavarat ovat omilla paikoillaan eikä ole likaista.

Peikko ei entisessä elämässään juuri siisteydestä välittänyt. Hän on toki itse aina siisti ja puhdas, mutta asunnon kanssa oli vähän niin ja näin. Kävimme asiasta pitkiä keskusteluja. Oikeasti ihan vakavia sellaisia. Olin aidosti utelias tavattuani sellaisen ihmisen, joka ei välittänyt kodin sotkuisuudesta. Koska minulle sotku ja kaaos kertoivat yleisestä elämän kaoottisuudesta sekä siitä, että omaa kotia (lue elämää) ei pidetä niin arvokkaana, että sitä haluttaisiin pitää myös siistinä. Peikko otti nämä keskustelut hyvin, vaikka pelkäsin loukkaavani häntä. Pääsimme keskustelussa melko syvälle Peikon avioliiton kipupisteisiin, ja ymmärsin, että oikeasti Peikko nauttii siisteydestä kunhan muu elämä ja puitteet ovat kunnossa.

Olen ollut aidosti yllättynyt siitä, että miten hyvin Peikko on skarpannut asiassa nyt, kun asumme yhdessä. Aluksi hän teki sitä varmasti minun vuokseni, mutta nykyään yhä enemmän siksi, että haluaa itsekin kotimme olevan siisti. Lisäksi olen tehnyt siisteydenpidon helpoksi. Kaikille asioille on oma paikkansa ja säilytyssysteeminsä. Peikko ja tytär mainitsevat kumpikin usein puheessaan, että miten kivaa on, kun koti on siisti ja kaunis. Peikon tytär tulee siisteydenpidossa onneksi enemmän minuun kuin isäänsä. Lapsi on luonnostaan järjestelmällinen ja tarkka - siis niin järjestelmällinen kuin teini-ikäinen nyt voi olla. Laadimme lapsen kanssa listoja asioista, viikkaamme vaatteet siististi, siivoamme kaappien ja laatikoiden sisältöjä. Tosin lapsen huoneen lattiaa ei välillä näy vaatteiden alta, mutta hänen reviiriinsä en puutu.

Tiesin jo ennen yhteenmuuttoa, että Peikko tarvitsee omaa tilaa ja aikaa. Minulla ei ollut mitään vaikeuksia ymmärtää häntä tässä, koska tarvitsen niitä itsekin. Olemme monesti fyysisesti saman katon alla, mutta silti omassa tilassa ja ajassa. Molemmat hautautuineina omaan kirjaansa. Joskus minä kirjaan, Peikko elokuvaan. Vietämme toki aikaa myös fyysisesti irti toisistamme. Kummallakin on omat harrastuksensa ja menonsa. Nautin siitä, että Peikko ottaa rohkeasti omaa aikaa sekä minulta että lapselta. Pakkaa treenikassin ja lähtee. Näkee omia ystäviään. Koska myös minä teen niin. Usein arki-iltaisin näemme kunnolla vasta, kun olemme kumpikin kotiutuneet menoistamme. Vakuuttelen Peikolle kerta toisensa jälkeen, että on ok ja välttämätöntä ottaa omaa aikaa. Ja että siitä täytyy myös nauttia. Ja Peikko oppii pikkuhiljaa. Kuten minä opin monia asioita häneltä. Näin se parisuhde parhaimmillaan toimii!