Blondi: Merkillisiä suujuttuja

Olemme harrastaneet Peikon kanssa viime aikoina suujuttuja. Vähän erilaisia sellaisia. Sormet kurkkuun –juttuja. En tiedä, onko niillä mitään erityistä termiä.

Taustaksi kerrottakoon, että olen oireillut syömishäiriöllä useita vuosia nuorena aikuisena. Ahminut ruokaa. Yrittänyt päästä siitä eroon. Oksentamalla. Ilman, että olen koskaan onnistunut siinä. Oksentamisessa. Keinot ja kerrat, kun olen oksentamista yrittänyt, ovat monet. Olen lukenut kateudesta vihreänä bulimiakuvauksia, joissa oksentamista seuraa euforia, leijuolo, haaveiltu tyhjyys. Mutta minun oksennusrefleksini ei vain toimi. Mikä on totta kai ollut onni onnettomuudessa – bulimia olisi riistäytynyt nopeasti käsistä paljon pahemmaksi kuin mitä se kohdallani oli. En ole oksentanut kuin joskus teininä pahassa krapulassa. Hetkinen, muutamia kertoja kyllä aikuisenakin ilmeisesti ruokamyrkytyksen tai pilaantuneen ruoan seurauksena. Minulla ei ole koskaan ollut oksennustautia eikä muutakaan vatsatautia sen puolen.

Ja nyt nautin siitä, kun Peikko tunkee sormensa kurkkuuni. Syvälle. Niin pitkälle, että kakomisrefleksi tulee. Ulos tulee kuitenkin vain paksua, sitkeää limaa. Kuten silloinkin, kun yritin itse oksentaa. Peikon sormet kurkussani tunnen kuitenkin olevani vapaa eivätkä ne liity itseni kiduttamiseen tai rankaisemiseen. Päinvastoin. Voin antaa kontrollin jollekin muulle, koska en enää tarvitse sitä itse. Peikon tekemänä sormet kurkussa – juttu on äärimmäisen intiimiä ja jopa herkkää. Minä kiihottuneenakäytettynäkuolaisenakyyneletsilmistävaluen, Peikko tyynenä ja turvallisena minun kanssani. Kokeilemassa. Yhdessä. Tapoja käyttää. Katsoa miten toinen reagoi. Ja jos reaktio on positiivinen, niin viedä pikkuhiljaa pidemmälle. Yhä vain uusia juttuja. Kummallisiakin sellaisia. Ja kuitenkin toisaalta niin selkeitä ja loogisia. 

Suujuttuihin liittyvät kaikki vaatimattomat fetissini, mikäli niitä minulla edes on. Sormet, käyttäminen, kuola, ruumiinaukkojen venyttäminen, sotkeminen. Tästä on hyvä jatkaa!

Sitoutumisesta

Olen viime aikoina pohtinut ja myöhemmin vähän ihmetellytkin, miksi niin harvat tuntemani kinkyt ovat naimisissa. Jos vielä kuristan joukkoa väittämällä, että suurin osa naimisissa olevista saivat ensin papin siunauksen ja myöhemmin alkoivat pervoilla. Tästähän voisin sitten kääntäen väittää, että pervotreffeillä tavanneet harvemmin päätyvät naimisiin. Onkohan näin?

Itselläni avioliitto oli nuorena jotenkin selviö, vähän kuin peruskoulu ja armeija. Paljon myöhemmin, kun avioliittoa oli jo kokeiltu, olin varma, että se ei ole enää minua varten. Nyttemmin kun suurimmat aallot ovat tyyntyneet, olen tajunnut, että harvemmin se avioliitto itsessään suhteita kaataa, tosin se tekee hieman hankalammaksi lähteä suhteesta.

Instituutioista en kyllä pidä, ja lasken avioliiton ja ehkä myös kihlautumisenkin sellaiseksi. En pidä ajatuksesta, että morsian on aina valkoinen unelma ja sulhanen aina prinssi mustassa puvussaan. Miksi asioita ei voisi tehdä eri tavalla? Eräs ystäväsubini kertoi useasti, että jos hän päätyy joskus Masterin kanssa naimisiin, hän tulee suvulleen ulos kinkykaapistaan pukeutumalla häihinsä niin, että kaapin karmit roikkuvat kaulassa. Voi kun näihin juhliin tulisi joskus vielä kutsu.

Kinkyillä tietenkin monet erilaiset dynamiikat aiheuttavat esteitä perinteiselle sitoutumiselle. Jotkut saattavat olla jo naimisissa, ja leikkivät avioliittonsa ulkopuolella, toinen saattaa olla osana orjalaumaa ja kolmas rakastettuna polyperheessä. Tietenkin tärkeintä olisi, että paikasta huolimatta jokaisella olisi hyvä ja jopa rakastettu olo.

Itselläni ei ole kokemusta kuin D/s - (sessio)suhteista, joissa itselleni sitoutuminen / sitouttaminen on usein näytellyt isoa osaa. Olen halunnut usein käyttää sitoutumisessa merkkinä pantaa. Panta on hankittu siinä vaiheessa suhdetta, kun molemmille on ollut selviö jatkaa ja syventää suhdetta. Panta on myös ollut merkkinä sille, että toinen haluaa todella alistua minulle ja yleensä myös sille, että hän on aina käytettävissäni. Panta on aina ollut uniikki, ja ainakin periaatteessa siitä luopuminen ei ole ollut vain ilmoitusasia.

Miksiköhän kirjoitan tästä aiheesta juuri nyt? Minulla on hämmästyttävän hyvä olla siinä, missä nyt olen. Uskon että dynamiikkamme ja perheemme on parasta, jota voin toivoa, ja ehkä siitä syystä ajatukseni on viime aikoina aina vaan enemmän harhaillut jonkinmoiseen "viralliseen" sitoutumiseen. Olemme keskustelleet asiasta paljon, ja kumpikaan meistä ei usko että avioliitto olisi se ratkaisu. Entäs sitten jos menisimme kihloihin? No, se olisi lupaus siitä avioliitosta, josta emme välitä. Mitäs jos vaan sovitaan että blondi on Peikon ja Peikko blondin. Vai keksimmeköhän jotain ihan muuta?

*****

Blondi: Minulla on ennen Peikkoa kokemusta yhdestä lyhyestä avoliitosta ja yhdestä pitkästä avioliitosta, jota edelsi parin vuoden kihloissaolo. Olen itse aina nuorempana ajatellut, että en koskaan mene naimisiin, mutta kun oikea ihminen tuli kohdalla, tuntui päätös hyvälle ja luontevalle. Ensin opintojen loppusuoralla kihloihin ja sitten parin vuoden päästä naimisiin.

Häistä ja kermakakkumorsiamena olosta en sitten perustakaan. Jostain edelleen selittämättömästä syystä minun kuitenkin on vihitty kirkossa. Pienessä sellaisessa tosin. Vieraita häissäni oli muistaakseni 11 henkilöä ja hääjuhla pidettiin kotonamme hyvien bileiden muodossa. Minulla ei ollut hääpukua, hääkampausta, häämeikkiä eikä hääkimppua. Menin naimisiin tummassa kotelopuvussa ja bleiserissä. Hiukset olivat niin lyhyet, että laitoin ne paikoilleen hääpäivän aamuna samalla kun sudin kasvoihini meikin. Kukkana minulla oli yksi gerbera. Sormukseen oli panostettu enemmän. Jo kihlasormus oli uniikki ja teetetty, samoin vihkisormus. Sormus mukaanlukien häiden budjetti oli muistaakseni 5000 markkaa. Siihen päälle noin tuhannen markan vaatteet minulle ja sama setti exälle. Niin, ja siitä erosta on tätä kirjottaessa tarkalleen kaksi vuotta.

Peikon kanssa parisuhteemme on ollut alusta asti erilainen. Se ei ole perustunut mihinkään yhteiskunnallisin konventioihin ehkä mahtunut lokeroihin. Lisäksi pervoelementti tuo siihen paljon sellaisia asioita, joita ei tavallisissa suhteissa ole.

Vaikka suhteessamme on välillä ollut pari kiperämpää vaihetta, olemme alusta asti olleet kuitenkin hyvin sitoutuneita toisiimme. Termiä pannoitus en ollut kuullut ennen kuin Peikko kertoi siitä minulle. Aluksi asia tuntui hyvin oudolta, mutta pian jo kiinnostavalta. Peikko ei ole mitenkään virallisesti pannoittanut minua. Sain jo hyvin suhteemme alkumetreillä, varmastikin ensimmäisen kuukauden aikana valita itselleni pannan. Alussa panta oli Peikolle symbolina erittäin tärkeä, nykyään tuskin enää niin. Oma symboliarvonsa sillä toki on.

Suhteemme ensimmäisenä kesänä tilasimme käsin tehdy kaulakorut, samanlaiset molemmille. Niissä lukee kummassakin meille itsellemme merkitykselliset sanat. Nuo korut ovat roikkuneen siitä asti kauloissamme emmekä ole ottaneet niitä koskaan pois. Lisäksi kannan peukalossani Tetrisen takomaa pervosormusta, jossa on stanssattuna vanha kunnon ICD-10:n mukainen tautiluokka F65.6 (monimuotoiset sukupuoliset kohdehäiriöt).

Kuten Peikko jo kirjoittikin, niin meistä kumpiaan ei oikein usko avioliittoon instituutiona. Ei meillä ole periaatteellisella tasolla mitään sitä vastaan, mutta huomaamme kumpikin pohtivamme kysymystä miksi? Lisäksi erilliset omaisuudet (ja niitähän on siis todella kasapäin...) ja Peikon lapset vaatisivat kohtuullisen kasan paperia, jotta saisimme kasaan jonkunlaisen järkevän paketin.

Enemmän nautin ajatuksen tasolla siitä, että Peikko omistaa minut. Sillä tavalla kuin pervosuhteissa omistetaan. Kukaanhan ei voi koskaan omistaa toista ihmistä, mutta pervokontekstissa olen Peikon. Niinpä olemme pohtineet jotain tähän asetelmaan sopivaa. Ja meidän näköistämme. Jotain, jonka kaikki voisivat nähdä, mutta joka aukenisi kuitenkin vain meille. Katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan!

Blondi: Sanoja ystävyydestä

Olin muutaman pervotyttökaverin kanssa (Kellarityttö ja sellainen ihan oikea domme, joka kuulemma onkin switch J) ystävänpäivänä töiden jälkeen kaupungilla. Sain kutsun yllättäen tekstiviestillä keskellä työpäivää. Olin itsekin ajatellut lähteä kaupungille juuri tuona päivänä, joten kutsu oli tervetullut samoin kuin seura.

Aloitimme paikallisen tavaratason kosmetiikkaosastolta, jossa viivyimme hyvän tovin. Totesin, että kyllä sitä kerran kymmenessä vuodessa voi ostaa uuden luomivärin ja päädyin täydentämään varastoani kahdella herkullisella sävyllä. Meikit ja meikkaus ovat minulle niitä ei niin tärkeitä asioita, mutta joskus – yleensä bileisiin, on kiva laittaa naamaansa muutakin kuin ripsiväriä. Kahlasimme läpi myös alusvaateosaston, mutta sieltä ei kenellekään tarttunut mitään matkaan.

Päädyimme ostosreissun lopuksi muutamalla juomalle läheiseen ravintolaan. Kyseessä oli leppoisa alkuillanvietto, eikä tarkoitus ollut jatkaa yhtään sen pidemmälle. Nauroimme, juttelimme, puhuimme arjistamme – erilaisista sellaisista, kävimme läpi kunkin voinnit ja kuulumiset.

Kuulostaa ihan tavalliselta 30-40 –vuotiaiden naisten shoppailureissulta. Jota se monessa mielessä olikin. Ja sitten taas lainkaan ei.

Arkisin keskustelun välissä ihailimme juuri postista hakemaani uutta korsettia, vaihdoimme tietoja ostopaikoista ja kokemuksista. Keskustelimme fetisseistä ja niiden puutteesta. Siitä, millaista on leikkiminen parisuhteessa, jossa on lapsia. Välillä puheenaiheet vaihtuivat taas arkisempiin. Läsnä oli kaksi vapaaehtoisesti lapsetonta ja yksi aina äidiksi halunnut ja nyt sellaisena oleva. Vakavampaakin keskustelua aiheesta. Ja sitten taas välillä aiheen vaihto. Niin oliko se nyt niin, että sä olit ennen kaikkea masokisti? Viittaus viime bileiden tapahtumiin. No etkö sä nyt nähnyt, mitä siellä lavalla tapahtui? En mä varmasti sitten nähnyt, kun mä olin kiinni siinä X:n leikittämisessä… Hei, tiedätkö sä muuten sen yhden kaverin? Tähän tuntomerkit. Hei, mä taisin nähdän sen upean vaatetuksen lahkeen, kun mä makasin kiinni siinä pukilla piiskattavana. Puhetta turvasanasta. Oman suhteen pelisäännöistä. Ja aihe vaihtuu taas johonkin aivan tavalliseen. Taloremonttiin, harrastuksiin, lemmikkieläimiin.

Nautin itse tällaisesta yhdessäolosta suunnattomasti. Pervoilu ei ole korostuneesti esillä eikä yhdessäolon itsetarkoitus, mutta sitä ei myöskään tarvitse peitellä. Kun puhumme arkisista asioista , puhumme myös pervoilusta, koska se on niin kiinteä osa meitä. Sen poisjättäminen olisi sama kuin leikkaisi identiteetistään ison osan pois. Kiitos pervoystävät, että olette olemassa!

Blondi: Hienovaraista, hienovireistä

Olin tällä viikolla opintojeni puitteissa Helsingissä. Kotimatkalla junassa yritin surffailla VR:n verkossa, mutta netti tökki niin pahasti, että viihdytin itseäni lukemalla koneeltani minun ja Peikon vanhoja Messenger-keskusteluja. Jotka ovat kaikki tallella. Olen lueskellut niitä monesti aikaisemminkin, nauranut ja itkenyt. Keskustelut vievät minut takaisin avioeron jälkeisiin melko sekaviin kuukausiin, joista en ehkä muistaisi kovinkaan paljon muuten.

Minun ja Peikon keskusteluyhteys on alusta asti ollut pelottavan hyvä. Itselläni ei ollut tuolloin oikeastaan mitään käsitystä siitä, mitä haluan. Onneksi Peikko oli kärsivällinen. Hän tiesi vakaasti, mitä hän itse halusi ja kaivoi ja tonki päätäni niin pitkään, että vähitellen palaset siellä asettuivat kauniisti järjestykseen. Peikko johdatteli minut läpi tunnemyrskyjen ja oli läsnä arjessani. Niin kauan, että meistä muodostui pari.

Bongasin keskusteluista junassa pätkän, jossa keskustelemme suustani. Olemme tunteneet toisemme reilun viikon, kun keskustelu on käyty. 

blondi: vaikka mä en tykkää mistään spermaleikeistä niin se oli eilen ihan järkyttävän kiihottavaa kun silitit mun suuta. kun mulla oli sun spermaa huulissa

Peikko: sä saanet kiksit kun katselet miten sua käytetään

blondi: jooh

Peikko: sun suu on herkkää aluetta

blondi: mä olen tajunnut sen vasta nyt

Peikko: näin olen ymmärtänyt

blondi: mahtava oivallus

Päästelen suustani usein hysteeristä huutonaurua, kun luen vanhoja sanojani. Jotka eivät oikeasti edes ole vanhoja. Vajaat kaksi vuotta sitten kirjoitettuja. Niin paljon ehdottomuuksia. Mä en tykkää tästätuostasiitä. Mä en koskaa sitätätätuota. Mutta olen myös lempeä itselleni. Enhän minä tuolloin voinut tietää.

Kerroin Peikolle eilen illalla peiton alla ollessamme lukemastani pätkästä. Ja siitä, että olimme jo tuolloin puhuneet paljon suustani. Koska sen koskettaminen ja käyttäminen ovat edelleen sellaisia asioita, jotka saavat jotain liikahtamaan syvällä sisälläni. Joista vaivun heti jonnekin kauas.

*****

Peikko vetää minut tiukasti kainaloonsa. Kääntää itseään vasten. Silittelee suutani lempeästi. Niinhän sä olet aina tykännyt. Tästä. Kun sun suuta, kasvoja, kaulaa koskee. Silittely ja puhe jatkuvat. Ja minä olen jossain syvällä. Turvassa. Peikon sormet vaeltavat suuni ympäri. Käyvät välillä suussani hakemassa kosteutta. Siirtyvät takaisin huulilleni. Märkinä. Vaativampina. Sormet kulkevat omistavasti hampaillani, kielelläni, työntyvät kurkkuuni. Ne tutkivat suuni jokaisen onkalon päätyen takaisin huulille. Koskettavat kovemmin. Vaatien. Ruhjoen. Puristaen. Siirtyvät kaulalleni. Käsi kurkkuni ympärillä. Puristamassa hellästi. Omistavasti. Rakastavasti. Sormet kulkevat takaisin kasvoilleni. Tutkivat lisää. Ei ole aikaa. Ei ole ajatuksia. On vain tämä hetki. Minun suuni. Sormet. Kasvot. Kaula. Peikon puhe.

Peikon sormet hakeutuvat hiuksiini. Ottavat lujasti kiinni. Kiepauttavat minut hiuksista jalkoväliin. Peikko on suussani kovana. Otan hänet syvälle suuhuni. Kurkkuun asti. Ohi kurkunpään. Puristan huulillani hänen kalunsa juurta. Paikkaa, josta tiedän hänen erityisesti nauttivan. Peikko nai minua suuhun voimakkaasti. Päättäväisesti. Ei ruhjo, eikä revi, otteet ovat ainoastaan määrätietoiset. Kun hän alkaa olla lähellä laukeamista, olen kuolasta märkä. Peikko hellittää otteensa hiuksistani. Rytmittää enää kevyesti. Kunnes ei voi enää pidätellä. Orgasmi on iso, ja tiedän, että se tulee syvältä. Tuntuu, että spermaa vain tulee ja tulee sykkivästä kalusta. Putsaan Peikon huolellisesti ja siirryn hieman ylemmäs. Hänen rintakehänsä päälle. Hyvä tyttö. Hienosti tehty. Ja taas jälleen kerran. Peikko pyyhkii spermaisen suuni. Levittää spermaa poskilleni. Kasvoilleni. Hiuksiini. Sotkuinen tyttö. Mun ja hyvällä tavalla sotkuinen.

Pyydän lupaa käydä vessassa pissalla ja saan sen. En koskaan pese sotkuja pois kasvoiltani yöksi. En puhdista suutani. Pissaan, hörppään pienen kulauksen vettä ja kömmin Peikon kainaloon. Koska siinä on minun paikkani. Minun. Etuoikeutetun.

Peikon orgasmien kahdet kasvot

Olen nyt pari päivää pari päivää maistellut keksimääni otsikkoa ja miettinyt, miksi tästä aiheesta kirjoittaminen sekä kiinnostaa että... niin että tuntuu miltä? Kiusalliselta vai muuten vaan oudolta?

Tämä tarina sai alkunsa minuun kohdistetusta "jälkihoidosta" blondin tyydyttäessä minua hyvin vaniljamaisesti suullaan. Jonkin aikaa orgasmini jälkeen blondini totesi, että sä laukeat niin paljon lujemmin näin kuin leikkiessämme. Tässä ei sinänsä ollut mitään uutta meille kummallekaan, mutta jäin kuitenkin miettimään kommenttia ja myöhemmin yöllä kirjoitin itselleni muistiin, omasta mielestäni, huippuotsikon...

Tuskin siinä mitään ihmeellistä on, mutta leikkiessämme minun orgasmillani ei ole juurikaan väliä, siis minun mielestäni. En osaa sanoa, miksi asia on aina ollut näin, mutta uskoisin sen osaltaan johtuvan siitä että leikkiessäni orgasmini on kuin nykyaikainen viisiottelu. Monta hyvin erilaista lajia, välillä keskitytään ja tähdätään, välillä ollaan kaikki aistit valppaina toimimaan salamannopeasti ja lopuksi viimeisillä voimilla runnotaan maaliin vartalo hikisenä. Jos kuitenkin näen maalin, niin yleensä sinne loppukirien kiihdytän. Aikaisemmin nostin kädet pystyyn ja laskettelin suu hymyssä maaliin. Kuitenkin viime aikoina olen huomannut, että silläkään ei ole enää juuri väliä, ja niinpä maalintulo on usein vähän sotkuista, koska se taas on kovin blondin mieleen. Vaikka sotkuinen maaliintulo ei ole fyysisesti läheskään se maukkain tapa, on sen henkinen puoli sitten sitäkin enemmän. Emmeköhän me kaikki Dominoivat halua merkitä omamme, välillä väliaikaisemmin ja joskus pysyvämmin.

Kun henkinen orgasmi ja leikki on takana, minulle iskee aina fyysinen tarve päästellä maaliin hymyillen katsellen maisemia ilman viisiottelua. Tällöin haluan keskittyä itseeni ja omaan nautintooni. Nauttia jokaisesta kosketuksesta, jarrutella ja namutella. Tätä blondini kutsuu Peikon jälkihoidoksi.

Blondi kommentoi: Olen kirjoittanut paljon orgasmeista. Omistani, mutta myös Peikon. Alussa ihmettelin sitä, että Peikko ei leikkiessään kanssani välttämättä halunnut laueta lainkaan. En ollut asiasta loukkaantunut vaan ainoastaan ihmeissäni. Olin vaniljaseksissä tottunut siihen, että totta kai mies aina tulee - mikä se pointti muuten sitten olisi. Miehelle siis. Peikko kertoi, että leikkiessä hänen fokuksensa on aivan jossain muussa kuin hänen orgasmissaan, lisäksi se on leikkiessä usein niin kovan työn takana, että hän jää mieluummin ilman. Ja ottaa sen sitten halutessaan jälkeenpäin.

Nykyään Peikko kuitenkin laukeaa lähes aina leikkiessämme. Useimmiten minun päälleni tai sisälleni. Ja ne spermat. No, ne käytetään varsin usein minun sotkemiseeni. Paikan näyttämiseen. Merkitsemiseen.

Eniten Peikko nauttii orgasmistaan, kun hän saa sen sen leikin jälkeen. Joskus samana iltana, joskus seuraavana. Rankemman leikin jälkeen kaipaamme molemmat hellyyttä. Peikko vaniljaista seksiä ja silittelyä, minä enimmäkseen silittelyä ja kainalossa makoilua.

Peikko saa ehdottomasti voimakkaimmat orgasminsa suuseksissä. Sellaisessa, jossa hän saa vaan makoilla ja nauttia. Ei määrää tahtia. Ei käytä suutani. Antaa minun tuottaa hänelle nautintoa. Hellästi. Leikitellen. Pitkittäen. Omassa tahdissani.

Koska tunnemme toinen toistemme mieltymykset ja herkät paikat niin hyvin, on nautinnon tuottaminen toiselle helppoa. Tosin vaatimaton kun olen, niin olen melko varma siitä, että suuseksitaitoni ovat muutenkin paljon keskimääräistä paremmat... Kunnes toisin todistetaan :).