Minua on ravisteltu viimeisen puolen vuoden aikana normaalia enemmän. Syksyn harmaus näytti välillä melko mustalta ja nukkuminenkin oli haastavaa. Luin enemmän kirjaa yöllä kello kahden ja neljän välillä kuin iltaisin nukkumaanmennessä. Leukani tuntui painautuvan kohti rintaa, ja pervoilutkin tuntuivat karkaavan sinne kuuluisaan kaappiin. Syy oli kuitenkin selvillä, ja päätin tehdä asialle vihdoin jotain. Nyt ovatkin merkit ilmassa, että tästä voi tulla elämäni kevät.
Syksyn pimeinä hetkinä laiminlöin ystäviäni ja suhdettani nukkeen. Oli helpompaa käpertyä peiton alle kuin pitää yhteyttä toiseen. Muutamalle ystävälleni sanoitin mistä tuulee, mutta en läheskään kaikille, ja ikävä kyllä nukke kuului näihin jälkimmäisiin. Oli helppo olettaa, että jos toinen on poissa paikkakunnalla ja hektisesti töissä, niin hän ei välttämättä kaipaisi minua tai kuulumisiani. Vaikka todellisuudessa tilannehan oli luultavasti juuri toisinpäin. Omatuntoni välillä kolkutteli, sillä tiesin, että yhteydenpidossamme oli pitkä tauko. Niinpä loppujen lopuksi en hirmuisesti yllättynyt, kun sain nukelta viestin jossa kysyttiin "Onko nukke heitetty roskiin?"
Loistavaa, että nukke kirjoitti. Sain lopulta kerrottua syksystäni ja sen tuomista haasteista. Nukke kertoi, että olisi halunnut kuulla nämä kaikki heti ja totta kai hän oli myös oikeassa. Joskus tilanteet vaan luisuvat suuntaan, johon ei aina haluaisi.
Samainen keskustelumme nosti pöydälle toisenkin kissan jonka yhdessä hätistelimme tiehensä. Suhteemme on perustunut kovasti sessiopohjalle - jopa siinä määrin, että ystävyytemme ja sen ylläpito on unohtunut tai ainakin jäänyt hoitamatta. Näemme melko harvoin, ja ehkäpä siitä syystä olemme olettaneet, että paras käyttää nämä yhteiset hetket ihoon kepillä piirrellen. Olettaen ilman, että olisimme kunnolla pysähtyneet pohtimaan, onko tilanne oikeasti näin. Itse kerroin kokevani jopa paineita siitä, että näinä yhteisinä hetkinä pitäisi olla keppiä ja porkkanaa tarjottavana, vaikka voisimme mennä aivan yhtä hyvin leffaan. Oikeastaan en yllättynyt, kun nukke olikin samaa mieltä. Päätimme korjata tämän tilanteen ja aloitimme sen pitkällä kävelyllä joululomalla, johon kuulun lounas ja myöhemmin kahvit.
*****
Olen esitellyt nuken jonkin aikaa sitten hyvin erityiselle ystävälleni. Kutsun häntä tästä eteenpäin Rouvaksi. Kaikki lähti sivulauseesta, jonka tämä Rouva kerran sanoi. Nyt näyttää, että tämä toiveena esitetty lause on päätymässä toteen. Voitte siis varmasti kuvitella, että minulla, Rouvalla ja nukella on ollut paljon puhuttavaa ja jaettavaa keskenämme. Luottamuksemme on ollut kova, ja piirissämme on jaettu myös niitä kaikkein pimeimpiä salaisuuksia.
Sitten pikku Peikkonen yritti olla hauska, niin kuin se piru vie välillä yrittää olla ihan liiaksi. Tällä kertaa huumorilla sanottu lause (nuken ja Peikon yhteinen vitsi) kohdistuikin Rouvaan, joka ei voinut tietää mistä tässä oli kyse. En voinut mitenkään arvata, että tämä piikiksi muuttunut vitsi pureutuikin Rouvan kuplan läpi, jopa niin syvälle, jonne en minäkään sietäisi kenenkään minua piikittävän.
Kun tämä tapahtui, oli taivaan tietämätön, minne olin vitsini työntänyt. Huomasin kuitenkin Rouvan käytöksestä, että nyt jostain nihertää. Koetin kysyä asiaa suoraan, mutta en saanut siihen vastausta. Loppujen lopuksi kysyin asiaa nukelta, joka oli myös täysin tietämätön ja uumoili, että kyse ei ole mistään minuun liittyvästä. Muutama päivä kului hieman ihmetellen, kunnes sain sähköpostin otsikolla "Ärtynyt Rouva".
Onni onnettomuudessa oli, että vaikka minä vitseineni olin väärässä paikassa, ja vaikka Rouva ei saanut heti asiaa selvitettyä, teimme sen kuitenkin pölyn laskeudettua. Onneksi kyse oli vaan väärinymmärryksestä ja väärästä olettamuksesta. Nyt voimme jo nauraa asialle, mutta tämä oli hyvä muistutus siitä, kuinka herkkiä asiat saattavat olla ja siitä, että ei ole syytä olettaa mitään, vaan kysyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti