Blondi: Suurten muutosten kevät

Kevät on lähtenyt rymisten käyntiin, ja siihen on mahtunut niin paljon asioita, että ei itsekään tahdo pysyä kaikessa mukana. Mutta ei hätää, muutokset eivät koske parisuhdettamme - se voi hyvin.

Hain itse alkuvuodesta uutta työtä, melko vaativaa sellaista, ja sain hakemani paikan. Rekryprosessi oli melkoisen raskas. Raskasta oli myös odottaa päätöstä ja elää epätietoisuuden keskellä. Eniten kuitenkin jännitin, että miten vanha työyhteisöni suhtautuu lähtööni. Pienessä työpaikassa yhden työntekijän vaihtuminen tekee ison loven koko toimintaan. Entinen esimieheni suhtautui onneksi asiaan hyvin ja ymmärtäväisesti. Halasimme ja itkimme pienet itkut yhdessä ja asia oli käsitelty.

Siirtyminen uuteen työhön tapahtui kaksi viikkoa irtisanoutumisen jälkeen eli vauhti oli aikamoinen. Pari ensimmäistä viikkoa töissä olivat kohtuullisen hirveät. Keho ja mieli olivat muutosten keskellä jatkuvassa hälytystilassa. Tuntui, että en voi millään selvitä uudesta työstä ja niitä haasteista, jota siinä joudun kohtaamaan. Itkin Peikolle kaksi ensimmäistä viikkoa, että nyt mä kyllä irtisanon itseni, en mä pysty, en osaa, en halua. Unettomat yöt tähän päälle, niin on selvää, että psyyke kävi pohjalukemissa.

Pikkuhiljaa, pian kuukauden jälkeen, sanon jo varovasti, että taidan selvitä. En vieläkään tiedä, mihin kaikkeen itseni olen laittanut. Toisen ihmisen jälkien siivoamista, taloudellisissa haasteissa olevan organisaation rakentamista, just name it! Päivä kerrallaan mennään, ja työ alkaa jo tuntua mielekkäältä. Ajoittain. Vielä kun mieli ja keho ymmärtäisivät, että mitään hätää ei ole.

Jos onnistun, saan itselleni mukavan uran. Jos mielenterveys alkaa kärsiä liikaa, voin aina lähteä.

On sanomattakin selvää, että meidän perheessä arki on ollut hektistä viime aikoina. Olen käynyt töissä, pari kertaa viikossa harrastuksissa ja nukkunut. Pari ensimmäistä viikkoa lääkkeillä, nyt jo ilman. Mitään ylimääräistä elämääni ei ole mahtunut. Peikko on pyörittänyt arkea ja tukenut minua. Lapsi on ollut ymmärtäväinen, joskin vähän huolissaan, että tulenko aina tekemään näin paljon töitä. Omasta mielestäni työviikot ovat kuitenkin säilyneet järkevän pituisina eikä jaksamisen kanssa alkujärkytyksen jälkeen ole ollut haasteita.

Kun oma tilanteeni alkoin normalisoitua, tippui Peikon työpaikalla iso pommi. "Meillä olisi tässä sulle nyt sellainen juttu, että joko sä palaat sun vanhaan työhön tai sitten sä otat tällaisen eropaketin ja se olisi sitten siinä."

Peikko on tehnyt monta vuotta töissä määrätietoisesti töitä sen eteen, että on päässyt tekemään sitä työtä, jota hän tällä hetkellä tekee. Määräys vanhaan työhön ei tarkoittaisi taloudellista muutosta, mutta isoa muutosta toimenkuvaan suuntaan, jota Peikko ei lainkaan halua.

Peikko onkin tehnyt suurensuuren päätöksen ja päättänyt, että ottaa ruhtinaallisen eropaketin ja jättää nykyisen työnsä. Saatte varmasti lukea myös hänen omia ajatuksiaan tapahtuneesta jossain vaiheessa.

Itse kannustan luonnollisesti Peikkoa hänen valinnassaan, koska samalla tämä tarjoaa Peikon pitkään kaipaamaan irtioton nykyisestä työstä ja mahdollisuuden pohtia omaa tulevaisuuttaan ihan rauhassa.

Olemme totta kai pyöritelleen mielessämme erilaisia skenaarioita, myös ne pahimmat.

Jotenkin kaiken tämän pyörityksen keskellä olen pohtinut paljon sitä, miten etuoikeuttuja olemme. Tästähän ei Suomessa saa puhua, mutta puhun nyt kuitenkin.

Meillä on kohtuullisen hyvät tulot ja pienet menot. Oma asunto, jossa halvat asumiskustannukset. Velkaa kummallakin nolla euroa. Yksi pian kotoa lentävä lapsi. Peikko pystyy tekemään sellaisen ratkaisun, johon kovin moni ei pystyisi. Ei olisi mahdollista edes miettiä, että haluanko tätä vai tuota, vaan olisi pakko ottaa vastaan tarjottu työ, jotta pystyisi elämään ja elättämään. Pärjäämään arjessa.

Minulla on mahdollisuus miettiä, että viihdynkö nykyisessä työssäni ja tehdä ratkaisut sen pohjalta.

Olemme etuoikeutettuja, koska voimme valita. Emme luonnollisestikaan tiedä, ovatko valintamme oikeita tai mihin ne johtavat. Voihan lopputulos olla myös se pahin mahdollinen.

Tällä hetkellä elämä ja ratkaisut tuntuvat kuitenkin hyviltä. Yön pimeinä hetkinä käperrymme toinen toistemme syliin ja toteamme, että kävi miten kävi, niin meillä on aina toisemme <3.