Tämän tekstin omistan kiirehtivälle lammaspojalle.
Yritin kesällä etsiä jonkinmoista seikkailuseuraa, ja vaikka sen tiimoilta tuli tutustuttua todella hienoihin kanssakinkyihin, niin mitään kahvitteluja pidempää en onnistunut niistä synnyttämään. Annoin koko asian jo loppukesästä olla ja luotin, että jos jotain hyvää elämässä tällä saralla on tapahtuakseen, niin kyllä se sitten tapahtuu. Ja kuinkas kävikään.
Olin suunnitellut skippaavani Baletin ja Turun Seta:n yhteisbileet, jotka pidettiin Turku Priden tiimoilta. Kävi kuitenkin hassusti, sillä eräs ahkera aktiivimme tuli kipeäksi juuri bileiden alla ja hänelle tarvittiin tuuraajaa bileisiin pariksi tunniksi hoitamaan mahdollisia bilepiiskauksia ja huolehtimaan, että crossiamme käytetään turvallisesti. Tämä riittikin mainiosti motivaattorikseni, ja löysinkin itseni opastamassa kanssajuhlijoita piiskauksen ihanaan maailmaan.
Nakkivuoroni sujui vauhdikkaasti, sillä mukavaa ja sosiaalista tekemistä oli paljon. Puolessa välissä vuoroani eteeni leijaili yksin kaunis nuori nainen, joka kertoi etsivänsä luotettavaa piiskaajaa. Koska olin "talon" puolesta moista tekemässä, hän rohkaistui tulla juttelemaan asiasta. Minä taas muistin tämän naisen heti reilun vuoden takaa - joskin hieman eri ympyröistä. Kasvoja en unohda koskaan, nimet hetimiten.
Nainen kysyi kainosti piiskauksen mahdollisuutta, ja minä innosta sykkyränä olin ohjastamassa häntä crossille. Hän kuitenkin jatkoi, ettei olisi valmis tulemaan julkisesti piiskattavaksi, joten olisiko jotain muuta mahdollisuutta. Katsoin harmistuneena kelloa ja kerroin nakkivuoroni loppuvan tunnin päästä, jolloin voisimme etsiä rauhassa syrjäisemmän kolon. Hän totesi hieman pettyneenä, että saattaa olla nukkumassa jo silloin. Minä taas tähän taisin lohkaista muka nokkelasti, että "sehän olisi sitten sinun tappiosi". Jäimme kuitenkin yhteisymmärrykseen, että hän tulee juttusilleni, kun vuoroni loppuu jos hän on vielä paikalla.
Vuoroni loputtua hän tuli kuin tulikin seisoskelemaan katse-etäisyydelleni kainosti vilkuillen. Luovutin ilomielin piiskausnakin seuraavalla ja siirryin juttelemaan tällä naiselle, jota tästä eteenpäin kutsun Pisamaksi. "Onneksi ei liikaa nukuttanut", lohkaisin ja nappasin neidon kädestä kiinni ja lähdin ohjaamaan häntä kohti pimeitä nurkkauksia. Sellainen löytyikin yllättävän helposti, ja pian Pisama olikin poikittain jalkojeni päällä takapuoli paljaana. Vedin nahkahansikaat käsiini ja aloitin taputtelun, joka välillä yltyi kovempaan käsittelyyn ja välillä silittelyyn. Ja se olikin sitten siinä ja sitten ei taas ollutkaan.
Koko tilanteessa oli jotakin erityisen makeaa ja kutkuttavaa. Onneksi sain sen sanottua myös ääneen ja onneksi Pisamakin oli samaa mieltä. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että moista kutkuttavaa fiillistä olisi sääli jättää jatkossakin kokematta, joten me sovimme treffit parin päivän päähän. Ja siitä se sitten lähti.
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Liian pitkästä aikaa (merkityksellinen kohtaaminen 1)
Anteeksi, että en ole kirjoittanut blogia. Huonoja tekosyitä on tähän useita, mutta en halua luetella niitä nyt tähän, koska niistä on turha kirjoittaa. Sen haluan kuitenkin kertoa, että olen kuitenkin vakaasti päättänyt palata bloggailun pariin, joskaan en lupaa viikottaista uutta tekstiä. Mutta ainakin kuukausittain.
Olen aktivoitunut hieman pervoiluissani, ja se on pitkästä aikaa maistunut erityisen hyvälle. Meillä on ollut blondini kanssa enemmän kahdenkeskistä aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Se on ollut ennen kaikkea vapauttavaa, mutta johdattanut meitäkin enemmän takaisin pervoilun saralle. Ehkäpä enemmän kuitenkin olemme nauttineet hiljaisuudesta ja siitä mielentilasta, että olemme kaksin ja välillä jopa yksin. Suhteessamme on tällä hetkellä mielenkiintoinen tilanne, kun olemme puolet viikosta eri paikkakunnilla ja puolet taas yhdessä. En tiedä muista, mutta meillä tämä toimii erinomaisesti.
Minulla oli taannoin deitti-ilmoitus, jossa etsin jonkinmoista hullutteluseuraa. Itse hakemus taisi olla yhtä epäselvä kuin hakijakin, mutta puolustuksekseni en itsekään tiennyt, mitä tarkalleen etsin. Ajattelen, että asiat tapahtuvat, jos ne on tarkoitettu tapahtuvaksi, myös deittailussa. Onni oli vahvasti minun puolellani, sillä näinhän tässäkin kävi.
Minulla on ollut kaksi isosti merkityksellistä kohtaamista kesän aikana, ja kummassakaan kumpikaan osapuoli ei etsinyt mitään. Satuimme olemaan kaksi ihmistä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sinänsä merkillistä, että sama on sattunut aikaisemmin minulle vain kerran elämässä. ja silloin satuin Suomi24-chatissa törmäämään yhteen blondiin.
Nyt minut oli kutsuttu erääseen juhlaan, johon liittyi paljon erityistä latausta. Ensinnäkin juhlan kutsussa oli vihjailtu erilaiseen iltaan, jossa mm. kännykät kerättäisiin pois. Toisekseen en tuntenut kutsutuista kuin emäntäparin, joskin jo se riitti nostamaan odotukseni kattoon. Kolmanneksi epäilin jaksamistani, sillä päivä alkoi harrastusten parissa melkein toisella puolella Suomea.
Kuitenkin ilta oli mainio. Mitä erilaisimpia ihmisiä erilaisista lähtökohdista kertomassa elämästään ja nauttimassa hyvästä ruuasta ja juomasta. Illassa oli kuitenkin yksi ilmiö, joka piti minut erityisesti elossa ja vireänä.
Tiedättekö sellaisen harvinaisen ihmistyypin, joka ottaa tilan haltuun rehellisesti ja tasapuolisesti valoisuudellaan, hauskalla flirttailullaan ja elämä on nyt ja tässä -asenteellaan? Sellaisen, joka katsoo sinua suoraan itsevarmasti silmiin ja sanoo "Pidät tuota viinilasia todella kivasti kädessä." Ja sinä tiedät ihan tasan tarkkaan mitä hän tarkoittaa. Sellaisen, joka intoutuu tanssimaan kilpatanssitaustaisen illan isännän kanssa spontaanin tangon, joka käytännössä näytti rakastelulta musiikin tahdissa. Ehkäpä hauskimpana yksityiskohtana hän vielä onnistui sekoittamaan yhden (homo)pariskunnan päät tavalla, että molemmat vakuuttelivat pitävänsä myös naisista.
Kaikki tämä kuitenkin tapahtui ilomielisesti, kauniisti ja huumorilla flirttaillen. Tällaista tyylikästä Leidiä minä sitten tarkkailin sen illan. Tarkkailin siksi, että ensinnäkin omat flirttailun alkeet ovat jääneet suorittamatta, ja toisekseen nautin tällaisen tapahtuman ja ihmisen seuraamisesta.
Kuitenkin kaikki kiva päättyy aikanaan, niin tämäkin ilta. Kuitenkin muutaman juoman rohkaisemana törmäsimme Leidin kanssa vielä eteisessä hänen kiiruhtaessaan taksiin. Halasimme lämpimästi ja vaihdoimme lämpimän pusun. Ajattelin kerrankin, että en anna ajatusteni ja fiilisteni valua hukkaan ja tartuin yllätäen Leidin hiuksista tiukasti kiinni ja suutelin häntä rajummin. Taisin kuulla pientä huokailuakin, ja polvet notkahtaen hän painautui tiukasti minuun kiinni. Nautimme hetken kuplastamme, kunnes tuuppasin hänet taksiin.
Mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan tämä tilanne tai fiilis, mikä meitä tulisi yhdistämään ja siitä lisää seuraavassa postauksessa...
Olen aktivoitunut hieman pervoiluissani, ja se on pitkästä aikaa maistunut erityisen hyvälle. Meillä on ollut blondini kanssa enemmän kahdenkeskistä aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Se on ollut ennen kaikkea vapauttavaa, mutta johdattanut meitäkin enemmän takaisin pervoilun saralle. Ehkäpä enemmän kuitenkin olemme nauttineet hiljaisuudesta ja siitä mielentilasta, että olemme kaksin ja välillä jopa yksin. Suhteessamme on tällä hetkellä mielenkiintoinen tilanne, kun olemme puolet viikosta eri paikkakunnilla ja puolet taas yhdessä. En tiedä muista, mutta meillä tämä toimii erinomaisesti.
Minulla oli taannoin deitti-ilmoitus, jossa etsin jonkinmoista hullutteluseuraa. Itse hakemus taisi olla yhtä epäselvä kuin hakijakin, mutta puolustuksekseni en itsekään tiennyt, mitä tarkalleen etsin. Ajattelen, että asiat tapahtuvat, jos ne on tarkoitettu tapahtuvaksi, myös deittailussa. Onni oli vahvasti minun puolellani, sillä näinhän tässäkin kävi.
Minulla on ollut kaksi isosti merkityksellistä kohtaamista kesän aikana, ja kummassakaan kumpikaan osapuoli ei etsinyt mitään. Satuimme olemaan kaksi ihmistä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sinänsä merkillistä, että sama on sattunut aikaisemmin minulle vain kerran elämässä. ja silloin satuin Suomi24-chatissa törmäämään yhteen blondiin.
Nyt minut oli kutsuttu erääseen juhlaan, johon liittyi paljon erityistä latausta. Ensinnäkin juhlan kutsussa oli vihjailtu erilaiseen iltaan, jossa mm. kännykät kerättäisiin pois. Toisekseen en tuntenut kutsutuista kuin emäntäparin, joskin jo se riitti nostamaan odotukseni kattoon. Kolmanneksi epäilin jaksamistani, sillä päivä alkoi harrastusten parissa melkein toisella puolella Suomea.
Kuitenkin ilta oli mainio. Mitä erilaisimpia ihmisiä erilaisista lähtökohdista kertomassa elämästään ja nauttimassa hyvästä ruuasta ja juomasta. Illassa oli kuitenkin yksi ilmiö, joka piti minut erityisesti elossa ja vireänä.
Tiedättekö sellaisen harvinaisen ihmistyypin, joka ottaa tilan haltuun rehellisesti ja tasapuolisesti valoisuudellaan, hauskalla flirttailullaan ja elämä on nyt ja tässä -asenteellaan? Sellaisen, joka katsoo sinua suoraan itsevarmasti silmiin ja sanoo "Pidät tuota viinilasia todella kivasti kädessä." Ja sinä tiedät ihan tasan tarkkaan mitä hän tarkoittaa. Sellaisen, joka intoutuu tanssimaan kilpatanssitaustaisen illan isännän kanssa spontaanin tangon, joka käytännössä näytti rakastelulta musiikin tahdissa. Ehkäpä hauskimpana yksityiskohtana hän vielä onnistui sekoittamaan yhden (homo)pariskunnan päät tavalla, että molemmat vakuuttelivat pitävänsä myös naisista.
Kaikki tämä kuitenkin tapahtui ilomielisesti, kauniisti ja huumorilla flirttaillen. Tällaista tyylikästä Leidiä minä sitten tarkkailin sen illan. Tarkkailin siksi, että ensinnäkin omat flirttailun alkeet ovat jääneet suorittamatta, ja toisekseen nautin tällaisen tapahtuman ja ihmisen seuraamisesta.
Kuitenkin kaikki kiva päättyy aikanaan, niin tämäkin ilta. Kuitenkin muutaman juoman rohkaisemana törmäsimme Leidin kanssa vielä eteisessä hänen kiiruhtaessaan taksiin. Halasimme lämpimästi ja vaihdoimme lämpimän pusun. Ajattelin kerrankin, että en anna ajatusteni ja fiilisteni valua hukkaan ja tartuin yllätäen Leidin hiuksista tiukasti kiinni ja suutelin häntä rajummin. Taisin kuulla pientä huokailuakin, ja polvet notkahtaen hän painautui tiukasti minuun kiinni. Nautimme hetken kuplastamme, kunnes tuuppasin hänet taksiin.
Mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan tämä tilanne tai fiilis, mikä meitä tulisi yhdistämään ja siitä lisää seuraavassa postauksessa...
tiistai 17. lokakuuta 2017
Blondi: Elämä jatkuu
Huh, mitkä pari viikkoa takana. Olo on ollut jotenkin turta isän kuoleman jälkeen, mutta onneksi on arki ja rutiinit, jotka tekevät hyvää.
Tämä syksy on ollut todella tapahtumarikas hitaan käynnistymisen jälkeen. Elo-syyskuussa lapsi teki meidän luvallamme päätöksen, että alkaa etsiä omaa asuntoa. Tämän keskustelun jälkeen Peikko laajensi työhakua Pääkaupunkiseudulle. Toki puhuimme asian ensin keskenämme selväksi.
Lapsi oppi pitkäjänteisyyttä juostessaan lukuisissa asuntonäytöissä. Kotikaupunkimme on suosittu opiskelijakaupunki, ja kotoa juuri poismuuttava lapsi jää auttamatta vaikkapa yliopisto-opiskelijoiden jalkoihin asuntomarkkinoilla. Lopuksi omalta kodilta tuntuva asunto löytyi keskustan kupeesta kilometrin säteellä minusta ja Peikosta.
Peikon työhaku nappasi Helsingissä heti, ja niinpä Peikko ja lapsi etsivätkin molemmat samaan aikaan asuntoa. Meillä ei ollut edes vaihtoehtona, että Peikko kulkisi joka päivä töihin satojen kilometrien matkan, vaikka monet niin tekevät. Ainoa meille järkevä vaihtoehto oli, että hän haki itselleen arkiasunnon Helsingistä.
Niinpä kaksi päivää isän kuoleman jälkeen lapsi muutti omaan kotiin. Onneksi tavaraa oli vähän, ja muutto sujui nopeasti. Peikko hoiti muuton, siihen liittyvän pakollisen Ikea-reissun ja oikeastaan kaiken. Minä haahuilin kotona, itkin ja leivoin lapselle synttärikakkua. Lapsen muuttoa seuraavana päivänä juhlistimme hänen täysi-ikäistymistään, ja samana iltana Peikko muutti Helsingiin. Että sellainen viikko! En kyllä muista yhtä toista tapahtumarikasta viikkoa elämästäni.
Peikon muuton jälkeen istuin yksin hiljaisessa asunnossa ja kuuntelin kellon tikitystä muiden äänien puutteessa. Iso punaviinilasi kädessä. Ihmettelin. Ja ihmettelin. Sitä punaviiniä muuten kului ensimmäisen yksinoloviikon aikana lasi jos toinenkin...
Nyt orientoidumme uuteen arkeen. Tilanne on uusi ja erilainen meille kaikille. Minä ja Peikko asumme vihdoin kahden. Paitsi, että Peikko asuu keskimäärin neljä päivää viikosta Helsingissä ja totuttelee uuteen kaupunkiin ja uuteen työhön. Lapsi opettelee yksinasumista ja isästä erilläänoloa. Minulle tilanne on helpoin, koska tilanne on tuonut minulle vähiten muutoksia. Toki arkeni muuttuu, mutta minulle esim. asunto ja työ pysyvät samoina. Saamme kuitenkin kaikki omaa tilaa olla ja hengittää. Uskon, että se tekee meille hyvää.
Muuttunut elämäntilanne mahdollistaa paljon uusia asioita. Eikä varmasti vähiten pervoilun saralla <3. Nyt kuitenkin arki täytyy saada ensin jotenkin rullaamaan. Jatkan pohdintaa aiheesta varmasti vielä usean postauksen muodossa.
Tämä syksy on ollut todella tapahtumarikas hitaan käynnistymisen jälkeen. Elo-syyskuussa lapsi teki meidän luvallamme päätöksen, että alkaa etsiä omaa asuntoa. Tämän keskustelun jälkeen Peikko laajensi työhakua Pääkaupunkiseudulle. Toki puhuimme asian ensin keskenämme selväksi.
Lapsi oppi pitkäjänteisyyttä juostessaan lukuisissa asuntonäytöissä. Kotikaupunkimme on suosittu opiskelijakaupunki, ja kotoa juuri poismuuttava lapsi jää auttamatta vaikkapa yliopisto-opiskelijoiden jalkoihin asuntomarkkinoilla. Lopuksi omalta kodilta tuntuva asunto löytyi keskustan kupeesta kilometrin säteellä minusta ja Peikosta.
Peikon työhaku nappasi Helsingissä heti, ja niinpä Peikko ja lapsi etsivätkin molemmat samaan aikaan asuntoa. Meillä ei ollut edes vaihtoehtona, että Peikko kulkisi joka päivä töihin satojen kilometrien matkan, vaikka monet niin tekevät. Ainoa meille järkevä vaihtoehto oli, että hän haki itselleen arkiasunnon Helsingistä.
Niinpä kaksi päivää isän kuoleman jälkeen lapsi muutti omaan kotiin. Onneksi tavaraa oli vähän, ja muutto sujui nopeasti. Peikko hoiti muuton, siihen liittyvän pakollisen Ikea-reissun ja oikeastaan kaiken. Minä haahuilin kotona, itkin ja leivoin lapselle synttärikakkua. Lapsen muuttoa seuraavana päivänä juhlistimme hänen täysi-ikäistymistään, ja samana iltana Peikko muutti Helsingiin. Että sellainen viikko! En kyllä muista yhtä toista tapahtumarikasta viikkoa elämästäni.
Peikon muuton jälkeen istuin yksin hiljaisessa asunnossa ja kuuntelin kellon tikitystä muiden äänien puutteessa. Iso punaviinilasi kädessä. Ihmettelin. Ja ihmettelin. Sitä punaviiniä muuten kului ensimmäisen yksinoloviikon aikana lasi jos toinenkin...
Nyt orientoidumme uuteen arkeen. Tilanne on uusi ja erilainen meille kaikille. Minä ja Peikko asumme vihdoin kahden. Paitsi, että Peikko asuu keskimäärin neljä päivää viikosta Helsingissä ja totuttelee uuteen kaupunkiin ja uuteen työhön. Lapsi opettelee yksinasumista ja isästä erilläänoloa. Minulle tilanne on helpoin, koska tilanne on tuonut minulle vähiten muutoksia. Toki arkeni muuttuu, mutta minulle esim. asunto ja työ pysyvät samoina. Saamme kuitenkin kaikki omaa tilaa olla ja hengittää. Uskon, että se tekee meille hyvää.
Muuttunut elämäntilanne mahdollistaa paljon uusia asioita. Eikä varmasti vähiten pervoilun saralla <3. Nyt kuitenkin arki täytyy saada ensin jotenkin rullaamaan. Jatkan pohdintaa aiheesta varmasti vielä usean postauksen muodossa.
tiistai 10. lokakuuta 2017
Blondi: Suru
Isäni oli merimies. Seilori. Skönäri. Isäni oli koditon ja juureton ihminen, joka karkasi merille täytettyään 14 vuotta.
Isänä oli hankala ihminen. Äkkiväärä. Jonka kanssa ei ollut helppo tulla toimeen. Emmekä useimmiten minun ollessani aikuinen tulleetkaan. Oli monta vuotta, jolloin emme olleen lainkaan tekemisissä.
Isäni oli alkoholisti. Pitkään jo raitis, mutta juonut enemmän tai vähemmän koko lapsuuteni. Olen siivonnut isän oksennuksia vessan seiniltä ja lattialta. Olen nähnyt isän lyövän äitiä. Olen ahdistunut, kun en koskaan kotiin tullessani tiennyt, mitä vastassa on.
Isäni oli rakastava isä. Vietti paljon aikaa meidän lasten kanssa, kun oli meriltä kotona. 70-luvulla se ei ollut kovin tavallista. Leikki. Kärrytteli. Vaihtoi vaipat. Vei ravintolaan syömään. Opetti asioita vieraista kulttuureista. Silitti ja rapsutti selkää kun uni ei tullut. Kertoi merimiesjuttuja. Hurjia sellaisia aikana, jolloin kukaan ei Suomessa matkustanut minnekään Ruotsia kauemmaksi. Luki satuja kaseteille ja jätti niitä minulle kuultavaksi, kun lähti taas pitkäksi aikaa merille.
Isä oli jatkuvasti tekemässä jotain. Ei osannut olla yhtään paikalla. Tuli levottomaksi, jos ei ollut mitään tekemistä.
Isä pelkäsi kuolemaa.
Viime viikolla isä kuoli saappaat jalassa. Kuolema oli nopea, eikä isä todennäköisesti edes tiennyt kuolevansa.
Suru ei ole musertavaa, mutta suren silti syvästi. Keho tuntuu raskaalta ja jähmeältä. Suru on kovin fyysistä. Ajatus ei kulje, vaikka olenkin ollut jo tämän viikon töissä.
Minulla oli vain yksi isä. Minun isäni.
Isi, nostan sinulle maljan. Merimiehelle <3
Isänä oli hankala ihminen. Äkkiväärä. Jonka kanssa ei ollut helppo tulla toimeen. Emmekä useimmiten minun ollessani aikuinen tulleetkaan. Oli monta vuotta, jolloin emme olleen lainkaan tekemisissä.
Isäni oli alkoholisti. Pitkään jo raitis, mutta juonut enemmän tai vähemmän koko lapsuuteni. Olen siivonnut isän oksennuksia vessan seiniltä ja lattialta. Olen nähnyt isän lyövän äitiä. Olen ahdistunut, kun en koskaan kotiin tullessani tiennyt, mitä vastassa on.
Isäni oli rakastava isä. Vietti paljon aikaa meidän lasten kanssa, kun oli meriltä kotona. 70-luvulla se ei ollut kovin tavallista. Leikki. Kärrytteli. Vaihtoi vaipat. Vei ravintolaan syömään. Opetti asioita vieraista kulttuureista. Silitti ja rapsutti selkää kun uni ei tullut. Kertoi merimiesjuttuja. Hurjia sellaisia aikana, jolloin kukaan ei Suomessa matkustanut minnekään Ruotsia kauemmaksi. Luki satuja kaseteille ja jätti niitä minulle kuultavaksi, kun lähti taas pitkäksi aikaa merille.
Isä oli jatkuvasti tekemässä jotain. Ei osannut olla yhtään paikalla. Tuli levottomaksi, jos ei ollut mitään tekemistä.
Isä pelkäsi kuolemaa.
Viime viikolla isä kuoli saappaat jalassa. Kuolema oli nopea, eikä isä todennäköisesti edes tiennyt kuolevansa.
Suru ei ole musertavaa, mutta suren silti syvästi. Keho tuntuu raskaalta ja jähmeältä. Suru on kovin fyysistä. Ajatus ei kulje, vaikka olenkin ollut jo tämän viikon töissä.
Minulla oli vain yksi isä. Minun isäni.
Isi, nostan sinulle maljan. Merimiehelle <3
lauantai 7. lokakuuta 2017
Blondi: Pitkästä aikaa plussapalloja
Olen kärsinyt mielialalääkkeiden aiheuttamasta orgasmittomuudesta koko kesän. Lääkkeet ovat olleet pakollinen paha ja pitäneet minut kivuttomana. Olen yrittänyt laskea annostusta pieni murunen kerrallaan, mutta huonolla menestyksellä. Sen murusenkin tiputtaminen on tuonut kivut takaisin.
Kävin omalla, maailman parhaalla lääkärilläni uusimassa mielialalääkereseptin ja tulin maininneeksi, että muuten söisin lääkkeitä mielelläni lopunikäni, mutta seksihalujen puute ja laukeamattomuus ovat syvältä. Olemme sivunneet lääkärini kanssa aihetta aiemminkin, mutta tuolloin kyse on ollut vain muutaman viikon lääkeperioideista, ja asian on voinut kuitata sillä, että paska juttu, mutta lauetaan sitten taas parin viikon päästä.
Lääkäri nappasi aiheesta kopin ja kertoi, että markkinoille on tullut uusi mielialalääke, jolla on tutkimusten mukaan huomattavasti paljon vähemmän seksuaalisia haittoja aiheuttavia sivuvaikutuksia, koska lääke kiinnittyy jonnekin muualle kuin serotoniinireseptoreihin. Lisäksi lääke myös ensimmäisten tutkimusten mukaan saattaa buustata kognitiivisia toimintoja. "Nää nyt on näitä lääkeyhtiöiden markkinointipuheita. Että niihin kannattaa suhtautua varauksella. Koska mä en ole psykiatri, ei mun omissa potilaissa ole vielä ketään, joka söisi tätä lääketta. Enkä mä ole tuolla kahvipöytäkeskusteluissakaan kuullut mitään tästä lääkkeestä. Mutta mä laitan tätä sulle, niin katsotaan. Tässä on mun sähköpostiosoite. Laita mulle sitten kokemuksia, miten lääke sopii ja kerro etenkin tuosta seksin sujumisesta ja orgasmiasiasta."
Marssin ulos lääkärin vastaanotolta resepti kourassa ja suuntasin suoraan apteekkiin. Samalla kun aloitin uuden lääkkeen, niin vanha lääkitys purettiin pois. Osa teistä on ehkä vieroittautunut venlafaksiinista, niin tiedätte, mitä helvettiä viimeinen kuukausi on ollut. Lääkettä on vähennetty pieni murunen kerrallaan. Aina strategisesti ennen viikonloppua. Torstaisin murunen pois, perjantaina illalla huonovointisuus on alkanut. Viikonloput olen maannut sängyssä huonovointisena ja kärsinyt vierotusoireista - hillitöntä päänsärkyä ja kuvotusta. Maanantaina olen ollut taas työkykyinen. Torstaina taas sama juttu uudelleen.
Peikko on katsellut vierestä ja tukenut parhaansa mukaan. Voinko mä kulta tehdä jotain? Vitun paska venlafaksiini, mä vihaan tätä lääkettä. Kuukauden verran tätä samaa ja lääke oli vihdoin ajettu alas. Eihän nämä vieroitusoireet puskista tulleet - olen tehnyt tämän ennenkin. En kyllä muista, että olisin aiemmilla kerroilla ollut aivan näin huonovointinen (söin kuitenkin lääkettä vain pari kuukauta ja pienellä annoksella), mutta tällä kertaa meni nyt näin.
Uudesta lääkkeestä en osannut sanoa mitään pitkään aikaan, kun vanhasta oli vieroitusoireet päällä. Pari ensimmäistä päivää ehkä tuntui päässä vähän hassulta ja suuta kuivasi, mutta muita aloitusoireita en huomannut. Aloitus oli kuitenkin positiivinen, sillä vaikka laskin vanhaa lääkettä, kivut pysyivät uuden lääkkeen minimiannostuksella pois.
Olemme harrastaneet nyt uuden lääkkeen kanssa muutaman kerran seksiä. Ihan sitä meidän perusseksiä. Minä Peikon päällä ja hyrrä klitoriksella. Ja ei hyvää päivää, miten helposti laukean. Ensimmäinen kerta oli sellaista ilotulitusta, että en vieläkään tahdo uskoa sitä todeksi. Orgasmeja tuli ihan hulluna sarjana, eivätkä ne tuntuneet loppuvan millään. Laukesin ehkä viisi kertaa, ja olisi voinut laueta vielä lisääkin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut. Orgasmit tulivat kevyesti ja vaivattomasti. Se fyysinen blokki, jonka venlafaksiini aiheutti, oli poissa. Ja jotain muutakin oli tapahtunut. Laukean yleensä seksissä kerran ja olen siihen tyytyväinen. Orgasmi on niin iso ja kokonaisvaltainen, että toista kertaa ei yleensä edes tee mieli. Ja nyt niitä vaan tuli. Plop. Plop. Plop. Miten mahtavaa <3.
Myös toisella kerralla laukesin tosi helposti ja nopeasti, ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Onko vihdoinkin siis löydetty sellainen lääke, joka oikeasti saa naisen laukeamaan helpommin? Huomataanko uudesta mielialalääkkeessä sellaisia positiivisia sivuvaikutuksia, että sitä aletaan myydä ihan muihin vaivoihin?
Jatkamme Peikon kanssa kokeiluja uteliaalla mielellä <3. Ai niin, se lääkehän on siis tämä. Mulla käytössä 5 mg miniannos. Mielialaoireisiin käytettävä annos on yleensä 20 mg. Saa kokeilla!
Kävin omalla, maailman parhaalla lääkärilläni uusimassa mielialalääkereseptin ja tulin maininneeksi, että muuten söisin lääkkeitä mielelläni lopunikäni, mutta seksihalujen puute ja laukeamattomuus ovat syvältä. Olemme sivunneet lääkärini kanssa aihetta aiemminkin, mutta tuolloin kyse on ollut vain muutaman viikon lääkeperioideista, ja asian on voinut kuitata sillä, että paska juttu, mutta lauetaan sitten taas parin viikon päästä.
Lääkäri nappasi aiheesta kopin ja kertoi, että markkinoille on tullut uusi mielialalääke, jolla on tutkimusten mukaan huomattavasti paljon vähemmän seksuaalisia haittoja aiheuttavia sivuvaikutuksia, koska lääke kiinnittyy jonnekin muualle kuin serotoniinireseptoreihin. Lisäksi lääke myös ensimmäisten tutkimusten mukaan saattaa buustata kognitiivisia toimintoja. "Nää nyt on näitä lääkeyhtiöiden markkinointipuheita. Että niihin kannattaa suhtautua varauksella. Koska mä en ole psykiatri, ei mun omissa potilaissa ole vielä ketään, joka söisi tätä lääketta. Enkä mä ole tuolla kahvipöytäkeskusteluissakaan kuullut mitään tästä lääkkeestä. Mutta mä laitan tätä sulle, niin katsotaan. Tässä on mun sähköpostiosoite. Laita mulle sitten kokemuksia, miten lääke sopii ja kerro etenkin tuosta seksin sujumisesta ja orgasmiasiasta."
Marssin ulos lääkärin vastaanotolta resepti kourassa ja suuntasin suoraan apteekkiin. Samalla kun aloitin uuden lääkkeen, niin vanha lääkitys purettiin pois. Osa teistä on ehkä vieroittautunut venlafaksiinista, niin tiedätte, mitä helvettiä viimeinen kuukausi on ollut. Lääkettä on vähennetty pieni murunen kerrallaan. Aina strategisesti ennen viikonloppua. Torstaisin murunen pois, perjantaina illalla huonovointisuus on alkanut. Viikonloput olen maannut sängyssä huonovointisena ja kärsinyt vierotusoireista - hillitöntä päänsärkyä ja kuvotusta. Maanantaina olen ollut taas työkykyinen. Torstaina taas sama juttu uudelleen.
Peikko on katsellut vierestä ja tukenut parhaansa mukaan. Voinko mä kulta tehdä jotain? Vitun paska venlafaksiini, mä vihaan tätä lääkettä. Kuukauden verran tätä samaa ja lääke oli vihdoin ajettu alas. Eihän nämä vieroitusoireet puskista tulleet - olen tehnyt tämän ennenkin. En kyllä muista, että olisin aiemmilla kerroilla ollut aivan näin huonovointinen (söin kuitenkin lääkettä vain pari kuukauta ja pienellä annoksella), mutta tällä kertaa meni nyt näin.
Uudesta lääkkeestä en osannut sanoa mitään pitkään aikaan, kun vanhasta oli vieroitusoireet päällä. Pari ensimmäistä päivää ehkä tuntui päässä vähän hassulta ja suuta kuivasi, mutta muita aloitusoireita en huomannut. Aloitus oli kuitenkin positiivinen, sillä vaikka laskin vanhaa lääkettä, kivut pysyivät uuden lääkkeen minimiannostuksella pois.
Olemme harrastaneet nyt uuden lääkkeen kanssa muutaman kerran seksiä. Ihan sitä meidän perusseksiä. Minä Peikon päällä ja hyrrä klitoriksella. Ja ei hyvää päivää, miten helposti laukean. Ensimmäinen kerta oli sellaista ilotulitusta, että en vieläkään tahdo uskoa sitä todeksi. Orgasmeja tuli ihan hulluna sarjana, eivätkä ne tuntuneet loppuvan millään. Laukesin ehkä viisi kertaa, ja olisi voinut laueta vielä lisääkin, mutta en yksinkertaisesti jaksanut. Orgasmit tulivat kevyesti ja vaivattomasti. Se fyysinen blokki, jonka venlafaksiini aiheutti, oli poissa. Ja jotain muutakin oli tapahtunut. Laukean yleensä seksissä kerran ja olen siihen tyytyväinen. Orgasmi on niin iso ja kokonaisvaltainen, että toista kertaa ei yleensä edes tee mieli. Ja nyt niitä vaan tuli. Plop. Plop. Plop. Miten mahtavaa <3.
Myös toisella kerralla laukesin tosi helposti ja nopeasti, ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Onko vihdoinkin siis löydetty sellainen lääke, joka oikeasti saa naisen laukeamaan helpommin? Huomataanko uudesta mielialalääkkeessä sellaisia positiivisia sivuvaikutuksia, että sitä aletaan myydä ihan muihin vaivoihin?
Jatkamme Peikon kanssa kokeiluja uteliaalla mielellä <3. Ai niin, se lääkehän on siis tämä. Mulla käytössä 5 mg miniannos. Mielialaoireisiin käytettävä annos on yleensä 20 mg. Saa kokeilla!
maanantai 7. elokuuta 2017
Long Time, No Write
En edes muista koska olen viimeksi tehnyt blogitekstin enkä kehdannut tarkistaakaan, mutta joskus viime vuonna. Syytä hiljaiseloon on varmasti useita, suurimpana jonkinmoinen energian puute, sillä tuntuu, että kaikki ylimääräiset energianrippeet ovat revitty jonnekin muualle. Arjessamme on ollut suuria haasteita, jotka eivät kuitenkaan liity minun ja blondin väleihin. Työkuvioissani on vieläkin suurempia muutoksia ja uusia mahdollisuuksia, jotka ovat vieneet ajatuksia ja energiaa paljon. Tuntuu muutenkin siltä, että jonkinmoinen matalapaine on on kulkenut päälläni, ja se heijastuu jokaiseen tekemiseeni, pervoiluunkin.
En voi kehuskella pervoilleeni paljon viime aikoina, ja puhun nyt kuluvasta vuodesta. Seksimme blondin kanssa on mahtavaa ja toki siinä pieniä kinkyelementtejä on mukana, mutta se alun ilotulitus on mennyttä. Mutta niinhän taitaa tapahtua jokaisessa suhteessa? Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme heittäneet avaimemme kaivoon, vaan enemminkin odotamme parempia aikoja, fiiliksiä ja jaksamista.
Olen kuitenkin ollut suht'koht aktiivisena Baletin tapahtumissa, seurannut suomalaista kinkykulttuuria ja käynyt pari luentoakin pitämässä aiheesta.
Työkuvioihin liittyen onnistuin pitämään juhlallisen kahden kuukauden palkallisen kesäloman. Pyrin tekemään asioita, joista nautin miettimättä minne kääntyä seuraavassa risteyksessä. Tämä kaikki lomailu ja oleilu tuli tarpeeseen, ja nyt tuntuu, että voimavarat ovat paljon paremmat kuin puoli vuotta sitten. Tähän liittyen tässä yhtenä päivänä mieleeni tuli ajatus, että olisipa kiva hullutella pervoilumielessä. Tämä ajatus ei päästänyt minua rauhaan kunnes olin sen saanut paperille ja nyt kun se on paperilla niin liitän sen myös tähän.
Oikein mukavaa kesänjatkoa kaikille
- Peikko
------
Olen 46-vuotias turkulainen mies. Jos olisin lokerossa, niin laatikossani lukisi ”sadisti D”, mutta koska en usko enää lokerointiin, niin olen paljon muutakin. Pidän paljon orgasmeista. Jos ne ovat minun käsissäni tai sanoissani, niin pidän enemmän sinun orgasmeistasi kuin omistani. ”Forced orgasms” on yksi parhaista asioista mitä kinky-rintamalla tiedän. Orgasmin hetkillä toteutettu kipu nousee omalla karkkikauppalistallani myös ylös. Pidän vähintään fetissinomaisesti myös naisten rinnoista, sekä klassisen kauniista alusasuista ja muistakin viettelevistä asusteista. Erityisen kiihottavana koen myös kun nenäsi koskettaa napaani ja pyöreät silmäsi katselevat minua alhaalta ylöspäin.
Etsin naista tai useampaakin ihmistä tekemään jotain mukavaa. En osaa ja halua tarkkaan määritellä, mitä se voisi olla, koska sinullakin saattaa olla joku juttu jota voisimme yhdessä työstää.
Esimerkkinä voisin:
Nyt kun luit tämän ilmoituksen ja jos vähänkään pohdit, että juuri sinun ideasi kaipaisi toteuttamista tai haluaisit kysyä lisää, niin tartu kynään.
Ystävällisin terveisin,
Peikko
En voi kehuskella pervoilleeni paljon viime aikoina, ja puhun nyt kuluvasta vuodesta. Seksimme blondin kanssa on mahtavaa ja toki siinä pieniä kinkyelementtejä on mukana, mutta se alun ilotulitus on mennyttä. Mutta niinhän taitaa tapahtua jokaisessa suhteessa? Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme heittäneet avaimemme kaivoon, vaan enemminkin odotamme parempia aikoja, fiiliksiä ja jaksamista.
Olen kuitenkin ollut suht'koht aktiivisena Baletin tapahtumissa, seurannut suomalaista kinkykulttuuria ja käynyt pari luentoakin pitämässä aiheesta.
Työkuvioihin liittyen onnistuin pitämään juhlallisen kahden kuukauden palkallisen kesäloman. Pyrin tekemään asioita, joista nautin miettimättä minne kääntyä seuraavassa risteyksessä. Tämä kaikki lomailu ja oleilu tuli tarpeeseen, ja nyt tuntuu, että voimavarat ovat paljon paremmat kuin puoli vuotta sitten. Tähän liittyen tässä yhtenä päivänä mieleeni tuli ajatus, että olisipa kiva hullutella pervoilumielessä. Tämä ajatus ei päästänyt minua rauhaan kunnes olin sen saanut paperille ja nyt kun se on paperilla niin liitän sen myös tähän.
Oikein mukavaa kesänjatkoa kaikille
- Peikko
------
Olen 46-vuotias turkulainen mies. Jos olisin lokerossa, niin laatikossani lukisi ”sadisti D”, mutta koska en usko enää lokerointiin, niin olen paljon muutakin. Pidän paljon orgasmeista. Jos ne ovat minun käsissäni tai sanoissani, niin pidän enemmän sinun orgasmeistasi kuin omistani. ”Forced orgasms” on yksi parhaista asioista mitä kinky-rintamalla tiedän. Orgasmin hetkillä toteutettu kipu nousee omalla karkkikauppalistallani myös ylös. Pidän vähintään fetissinomaisesti myös naisten rinnoista, sekä klassisen kauniista alusasuista ja muistakin viettelevistä asusteista. Erityisen kiihottavana koen myös kun nenäsi koskettaa napaani ja pyöreät silmäsi katselevat minua alhaalta ylöspäin.
Etsin naista tai useampaakin ihmistä tekemään jotain mukavaa. En osaa ja halua tarkkaan määritellä, mitä se voisi olla, koska sinullakin saattaa olla joku juttu jota voisimme yhdessä työstää.
Esimerkkinä voisin:
- sovitella nyrkkiä sisällesi
- tulla ”katsomaan” ja tarkistamaan viikkosiivouksesi
- lyödä tahtia kun tuhtaat partnerisi kanssa
- katsella ja kommentoida kun esittelet fetissiasujasi
- ”raiskata” sinut lenkkipolulla
- silitellä pikkuisen päätä
- lähteä kanssasi kahville kauko-ohjattava vibra sisälläsi
- ottaa sinut mukaan bilelutkaksi
- pistää sinut kakomaan
Nyt kun luit tämän ilmoituksen ja jos vähänkään pohdit, että juuri sinun ideasi kaipaisi toteuttamista tai haluaisit kysyä lisää, niin tartu kynään.
Ystävällisin terveisin,
Peikko
maanantai 10. heinäkuuta 2017
Blondi: Lomalla
Tämän kesän loma on erittäin odotettu. Takana on raskas kevät uudessa työssä. Vaikka työpäivät ovat venyneet, en ole silti päästänyt itseäni uupumaan. Olen nukkunut kohtuullisen hyvin ja pitänyt huolta, että liikun säännöllisesti pahimmankin kiireen keskellä.
Ja kuitenkin kävi kuten niin monta kertaa aiemminkin. Olen koko loppukevään kärsinyt oudoista, epätyypillisistä migreeneistä. Treenien jälkeisestä jännityspäänsärystä. Vyyhteytyneistä kiputiloista. Viimeinen niitti oli viiden päivän migreeniputki, joka ei vaan ottanut katketakseen millään. Siihen päälle vielä hurja väsymymystila.
Kunnes, huokaus, taas vaihteeksi ymmärsin, että kyse on mielialasta. Ajattelen joskus, että olisi helpompaa, jos tuntisin ahdistusta tai masennusta ja pystyisin reagoimaan niihin. Mutta kun kaikki tulevat minusta aina kipuina ulos. Onneksi kuitenkin tällä kertaa tajusin tilanteen melko varhaisessa vaiheessa ja aloitin lääkityksen. Mietin tällä hetkellä aktiivisesti terapiaan hakeutumista, mutta prosessi on vielä kesken. Olen vuosia sitten käynyt reilun vuoden terapiassa, mutta täysin väärällä terapeutilla. Hän kyllä kannatteli minua tuolloin pahimman yli, mutta juuri muuta terapiassa ei tapahtunutkaan.
Minulla on mielialalääkkeisiin viha-rakkaussuhde. Vihaan lääkkeitä, koska ne estävät orgasmini erittäin tehokkaasti. Rakastan lääkkeitä, koska ne pitävät minut kivuttomana, antavat buustia olemiseen ja katkaisevat kärjen jatkuvalta murehtimiselta. Tässä kohtaa parisuhdetta kykenen jo elämään orgasmihaasteiden kanssa jotenkin. Kivoja ne eivät ole, mutta toisaalta eipä kipujen kanssakaan tule seksiä harrastettua.
Myös teini on aiheuttanut haasteita tänä keväänä. Olisi mukava kirjoitella niistä enemmänkin, mutta koska lapsen äiti lukee blogiamme, niin kunnioitamme lapsen yksityisyyttä, emmekä lähde sen enempää avamaan oireilua. Turvattomasti kiintyneen lapsen oireilu on jokakeväistä ja on voimakkaammillaan aina juuri ennen koulujen loppumista. Itse ajattelen, että kevääseen ja koulun loppumiseen konkretisoituu joka vuosi aikuistumisen pelko. Taas vuotta vanhempi, syksyllä taas uusi luokka-aste edessä ja lähempänä aikuisuutta. Kun kesä alkoi, rauhoittui teinin oireilu, ja arki sujuu taas rauhallisesti. Luonnollisesti oireilu kuormitti minua ja myös Peikkoa sekä parisuhdettamme, ja oli ehkä minulle se tekijä, joka napsautti kamelin selän katki. Mene ja tiedä näistä.
Kesäloma sujuu meillä rauhallisissa merkeissä. Peikko odottaa elokuussa alkavia uusia projekteja, käy kisaamassa ja pyörittää arkea kotona ollessaan. Minä ja lapsi olemme paljon kaksin Peikon kisareissujen ajan. Tuolloin on minun tehtäväni pitää lapsi hengissä. Tiedossa on myös minun ja Peikon yhteisiä reissuja sekä reissuja pervoystävien kera. Ja totta kai pervokesän kohokohta, mökkiviikko Turun Baletin vuokraamalla mökillä <3.
Aurikoista kesää kaikille!
perjantai 17. maaliskuuta 2017
Blondi: Suurten muutosten kevät
Kevät on lähtenyt rymisten käyntiin, ja siihen on mahtunut niin paljon asioita, että ei itsekään tahdo pysyä kaikessa mukana. Mutta ei hätää, muutokset eivät koske parisuhdettamme - se voi hyvin.
Hain itse alkuvuodesta uutta työtä, melko vaativaa sellaista, ja sain hakemani paikan. Rekryprosessi oli melkoisen raskas. Raskasta oli myös odottaa päätöstä ja elää epätietoisuuden keskellä. Eniten kuitenkin jännitin, että miten vanha työyhteisöni suhtautuu lähtööni. Pienessä työpaikassa yhden työntekijän vaihtuminen tekee ison loven koko toimintaan. Entinen esimieheni suhtautui onneksi asiaan hyvin ja ymmärtäväisesti. Halasimme ja itkimme pienet itkut yhdessä ja asia oli käsitelty.
Siirtyminen uuteen työhön tapahtui kaksi viikkoa irtisanoutumisen jälkeen eli vauhti oli aikamoinen. Pari ensimmäistä viikkoa töissä olivat kohtuullisen hirveät. Keho ja mieli olivat muutosten keskellä jatkuvassa hälytystilassa. Tuntui, että en voi millään selvitä uudesta työstä ja niitä haasteista, jota siinä joudun kohtaamaan. Itkin Peikolle kaksi ensimmäistä viikkoa, että nyt mä kyllä irtisanon itseni, en mä pysty, en osaa, en halua. Unettomat yöt tähän päälle, niin on selvää, että psyyke kävi pohjalukemissa.
Pikkuhiljaa, pian kuukauden jälkeen, sanon jo varovasti, että taidan selvitä. En vieläkään tiedä, mihin kaikkeen itseni olen laittanut. Toisen ihmisen jälkien siivoamista, taloudellisissa haasteissa olevan organisaation rakentamista, just name it! Päivä kerrallaan mennään, ja työ alkaa jo tuntua mielekkäältä. Ajoittain. Vielä kun mieli ja keho ymmärtäisivät, että mitään hätää ei ole.
Jos onnistun, saan itselleni mukavan uran. Jos mielenterveys alkaa kärsiä liikaa, voin aina lähteä.
On sanomattakin selvää, että meidän perheessä arki on ollut hektistä viime aikoina. Olen käynyt töissä, pari kertaa viikossa harrastuksissa ja nukkunut. Pari ensimmäistä viikkoa lääkkeillä, nyt jo ilman. Mitään ylimääräistä elämääni ei ole mahtunut. Peikko on pyörittänyt arkea ja tukenut minua. Lapsi on ollut ymmärtäväinen, joskin vähän huolissaan, että tulenko aina tekemään näin paljon töitä. Omasta mielestäni työviikot ovat kuitenkin säilyneet järkevän pituisina eikä jaksamisen kanssa alkujärkytyksen jälkeen ole ollut haasteita.
Kun oma tilanteeni alkoin normalisoitua, tippui Peikon työpaikalla iso pommi. "Meillä olisi tässä sulle nyt sellainen juttu, että joko sä palaat sun vanhaan työhön tai sitten sä otat tällaisen eropaketin ja se olisi sitten siinä."
Peikko on tehnyt monta vuotta töissä määrätietoisesti töitä sen eteen, että on päässyt tekemään sitä työtä, jota hän tällä hetkellä tekee. Määräys vanhaan työhön ei tarkoittaisi taloudellista muutosta, mutta isoa muutosta toimenkuvaan suuntaan, jota Peikko ei lainkaan halua.
Peikko onkin tehnyt suurensuuren päätöksen ja päättänyt, että ottaa ruhtinaallisen eropaketin ja jättää nykyisen työnsä. Saatte varmasti lukea myös hänen omia ajatuksiaan tapahtuneesta jossain vaiheessa.
Itse kannustan luonnollisesti Peikkoa hänen valinnassaan, koska samalla tämä tarjoaa Peikon pitkään kaipaamaan irtioton nykyisestä työstä ja mahdollisuuden pohtia omaa tulevaisuuttaan ihan rauhassa.
Olemme totta kai pyöritelleen mielessämme erilaisia skenaarioita, myös ne pahimmat.
Jotenkin kaiken tämän pyörityksen keskellä olen pohtinut paljon sitä, miten etuoikeuttuja olemme. Tästähän ei Suomessa saa puhua, mutta puhun nyt kuitenkin.
Meillä on kohtuullisen hyvät tulot ja pienet menot. Oma asunto, jossa halvat asumiskustannukset. Velkaa kummallakin nolla euroa. Yksi pian kotoa lentävä lapsi. Peikko pystyy tekemään sellaisen ratkaisun, johon kovin moni ei pystyisi. Ei olisi mahdollista edes miettiä, että haluanko tätä vai tuota, vaan olisi pakko ottaa vastaan tarjottu työ, jotta pystyisi elämään ja elättämään. Pärjäämään arjessa.
Minulla on mahdollisuus miettiä, että viihdynkö nykyisessä työssäni ja tehdä ratkaisut sen pohjalta.
Olemme etuoikeutettuja, koska voimme valita. Emme luonnollisestikaan tiedä, ovatko valintamme oikeita tai mihin ne johtavat. Voihan lopputulos olla myös se pahin mahdollinen.
Tällä hetkellä elämä ja ratkaisut tuntuvat kuitenkin hyviltä. Yön pimeinä hetkinä käperrymme toinen toistemme syliin ja toteamme, että kävi miten kävi, niin meillä on aina toisemme <3.
Hain itse alkuvuodesta uutta työtä, melko vaativaa sellaista, ja sain hakemani paikan. Rekryprosessi oli melkoisen raskas. Raskasta oli myös odottaa päätöstä ja elää epätietoisuuden keskellä. Eniten kuitenkin jännitin, että miten vanha työyhteisöni suhtautuu lähtööni. Pienessä työpaikassa yhden työntekijän vaihtuminen tekee ison loven koko toimintaan. Entinen esimieheni suhtautui onneksi asiaan hyvin ja ymmärtäväisesti. Halasimme ja itkimme pienet itkut yhdessä ja asia oli käsitelty.
Siirtyminen uuteen työhön tapahtui kaksi viikkoa irtisanoutumisen jälkeen eli vauhti oli aikamoinen. Pari ensimmäistä viikkoa töissä olivat kohtuullisen hirveät. Keho ja mieli olivat muutosten keskellä jatkuvassa hälytystilassa. Tuntui, että en voi millään selvitä uudesta työstä ja niitä haasteista, jota siinä joudun kohtaamaan. Itkin Peikolle kaksi ensimmäistä viikkoa, että nyt mä kyllä irtisanon itseni, en mä pysty, en osaa, en halua. Unettomat yöt tähän päälle, niin on selvää, että psyyke kävi pohjalukemissa.
Pikkuhiljaa, pian kuukauden jälkeen, sanon jo varovasti, että taidan selvitä. En vieläkään tiedä, mihin kaikkeen itseni olen laittanut. Toisen ihmisen jälkien siivoamista, taloudellisissa haasteissa olevan organisaation rakentamista, just name it! Päivä kerrallaan mennään, ja työ alkaa jo tuntua mielekkäältä. Ajoittain. Vielä kun mieli ja keho ymmärtäisivät, että mitään hätää ei ole.
Jos onnistun, saan itselleni mukavan uran. Jos mielenterveys alkaa kärsiä liikaa, voin aina lähteä.
On sanomattakin selvää, että meidän perheessä arki on ollut hektistä viime aikoina. Olen käynyt töissä, pari kertaa viikossa harrastuksissa ja nukkunut. Pari ensimmäistä viikkoa lääkkeillä, nyt jo ilman. Mitään ylimääräistä elämääni ei ole mahtunut. Peikko on pyörittänyt arkea ja tukenut minua. Lapsi on ollut ymmärtäväinen, joskin vähän huolissaan, että tulenko aina tekemään näin paljon töitä. Omasta mielestäni työviikot ovat kuitenkin säilyneet järkevän pituisina eikä jaksamisen kanssa alkujärkytyksen jälkeen ole ollut haasteita.
Kun oma tilanteeni alkoin normalisoitua, tippui Peikon työpaikalla iso pommi. "Meillä olisi tässä sulle nyt sellainen juttu, että joko sä palaat sun vanhaan työhön tai sitten sä otat tällaisen eropaketin ja se olisi sitten siinä."
Peikko on tehnyt monta vuotta töissä määrätietoisesti töitä sen eteen, että on päässyt tekemään sitä työtä, jota hän tällä hetkellä tekee. Määräys vanhaan työhön ei tarkoittaisi taloudellista muutosta, mutta isoa muutosta toimenkuvaan suuntaan, jota Peikko ei lainkaan halua.
Peikko onkin tehnyt suurensuuren päätöksen ja päättänyt, että ottaa ruhtinaallisen eropaketin ja jättää nykyisen työnsä. Saatte varmasti lukea myös hänen omia ajatuksiaan tapahtuneesta jossain vaiheessa.
Itse kannustan luonnollisesti Peikkoa hänen valinnassaan, koska samalla tämä tarjoaa Peikon pitkään kaipaamaan irtioton nykyisestä työstä ja mahdollisuuden pohtia omaa tulevaisuuttaan ihan rauhassa.
Olemme totta kai pyöritelleen mielessämme erilaisia skenaarioita, myös ne pahimmat.
Jotenkin kaiken tämän pyörityksen keskellä olen pohtinut paljon sitä, miten etuoikeuttuja olemme. Tästähän ei Suomessa saa puhua, mutta puhun nyt kuitenkin.
Meillä on kohtuullisen hyvät tulot ja pienet menot. Oma asunto, jossa halvat asumiskustannukset. Velkaa kummallakin nolla euroa. Yksi pian kotoa lentävä lapsi. Peikko pystyy tekemään sellaisen ratkaisun, johon kovin moni ei pystyisi. Ei olisi mahdollista edes miettiä, että haluanko tätä vai tuota, vaan olisi pakko ottaa vastaan tarjottu työ, jotta pystyisi elämään ja elättämään. Pärjäämään arjessa.
Minulla on mahdollisuus miettiä, että viihdynkö nykyisessä työssäni ja tehdä ratkaisut sen pohjalta.
Olemme etuoikeutettuja, koska voimme valita. Emme luonnollisestikaan tiedä, ovatko valintamme oikeita tai mihin ne johtavat. Voihan lopputulos olla myös se pahin mahdollinen.
Tällä hetkellä elämä ja ratkaisut tuntuvat kuitenkin hyviltä. Yön pimeinä hetkinä käperrymme toinen toistemme syliin ja toteamme, että kävi miten kävi, niin meillä on aina toisemme <3.
sunnuntai 12. helmikuuta 2017
Pikkulutka Peikon leikkihuoneella
Meillä on ollut Peikon kanssa onni tutustua blogimme kautta moniin ihaniin ihmisiin. Usein myös pariskuntiin, kuten pikkuneiti Lutkiksenkin tapauksessa. Olemme istuneet iltaa yhdessä ja parantaneet maailmaa. Puhuneet arkisia juttuja, mutta myös pervoja. Haluista. Ajatuksista. Olemisesta tässä maailmassa ja parisuhteissa. Joskus tuttavuudet muuttuvat ystävyydeksi, ja seurauksena voi olla jotain alla kuvatun kaltaista. Lutkis - stage is yours!
*****
Ultraraskaan työpäivän jälkeen juna parkkeerasi Turun asemalle, ja raahauduin laukkuni kanssa vastaan tulleen Peikon luo. Tarvitsin tähän väliin hengähdystauon ja ruokaa palautuakseni tuosta raskaasta työ- ja ajatusmäärästä päässäni. Ilokseni löysin pian edestäni ihanaa ruokaa ja Peikon, jolla tiesin olevan suunnitelmia varalleni. Olin miettinyt aiemmin, että hermostuttaisiko minua, mutta miten voisin jännittää seurassa jossa tunnen olevani kotona ja oma itseni? Syötyäni päätin suunnata vessaan, ja sain Peikolta laukkuuni jotain pyöreää ja painavaa, jonka asettaa paikoilleen. Pikkulutkaa hihitytti vessassa, kun laitoin kuulat paikoilleen. Ihme, että ne pysyivät sisällä määränpäähän asti.
Perillä ihmettelin leikkihuonetta ja istuskelin rennosti retrotuolilla. Sitten Peikko pyysi minut istumaan sängylle jalkojensa väliin selkä häneen päin. Peikko käski kertoa tarinoita siitä, kun sisäinen pikkulutkani on ollut vauhdissa. Samalla hän otti tiukasti hiuksista kiinni ja kiusasi nännejä niin, että ulisin kivusta. Tätä jatkui muistaakseni hetken aikaa, mutta yksityiskohdat ovat päässäni melko hataria, sillä pääni läpi meni leveä kaista ristiriitaisia ajatuksia.
Nautin, mutta vihasin kipua samaan aikaan niin paljon. Pelotti, mutta oli jotenkin tosi turvallinen olo. Peikko jatkoi pyörittelyä ja käski ottamaan pikkarit pois. Niissä olikin hommaa sukkanauhavyön takia, ja pikkulutka jatkoi haparoivaa selittelyä.
Sitten tuli pari ihan oikeaa muistikatkosta. En kuollaksenikaan muista, mitä tapahtui kun Peikko antoi litsareita ja sylki naamalle – filmi lyö ihan tyhjää. Kävin varmaan jossain pienellä mutkalla päässäni. Peikko puhui minulle alentavasti, jotain lutkaa pitäisi heitellä seinille tai jotain mutta en oikein kuullut sanoja kunnolla. Sain lähimuistista juuri ja juuri kaivettua viimeiset sanat kun Peikko pyysi toistamaan sen, mitä oli sanonut. Nämä tajunnankarkaamiset olivat ihania, ja muistan olleeni helpottunut kun kykenin muistamaan minulle sanotut sanat. voi haluta niin kovasti jotain sellaista, jota vihaa siinä hetkessä niin paljon. Se, että Peikko yhtäkkiä kovensi otteita ja painoi minut kovalla voimalla sänkyyn ja antoi tulla poskille – se säikäytti ja pelotti, ja tuntui jotenkin samaan aikaan niin turvalliselta ja hyvältä.
Mietin myöhemmin, mikä se vihlaiseva pahanolon tunne oli, joka käväisi päässäni tuossa hetkessä – se oli tunne pienestä lapsesta, joka on jätetty yksin pakkaseen ulos. Se arvottomuuden tunne siinä ohikiitävässä hetkessä oli jollain lailla pelottavaa ja vapauttavaa – ei voinut muut kuin ottaa iskut vastan ja alistua kohtaloonsa. Tarkemmin en osaa sitä mitenkään eritellä, sillä muistikuvat ovat tuolta osin hataria.
Tätä ennen Peikko oli nostanut jalkani kohti kattoa ja lämmitteli kämmenellä pakaroitani. Se teki niin kipeää, että päässäni alkoi murtumaan jokin. Muistan vilauttaneeni pari jarrusanaa, niin rajoilla mentiin kivun kanssa. Jokainen turvasana, jonka sanon, ottaa jonkin verran päähän, sillä haluaisin pystyä kaikkeen, jota minulle annetaan.
Pieni hengähdys ja sain kauniit kahleremmit jalkoihin sekä sidontarannekkeet ranteisiin. En voinut lakata ihailemasta kahleita ja sitä, miltä ne näyttivät siroissa nilkoissa. Sain levittää vartaloni isoon nojatuoliin jalat haralleen ja kädet selän taakse. Siinä paikat auki, tukka tahallaan pystyyn harottuna, naama syljellä ja kämmeneniskuilla sutattuna, oloni oli riisuttu ja kaunis. Tuli olo, että haluaisin paikalle kuvaajan, joka ikuistaisi minut mustavalkoiseen sensuelliin valokuvaan juuri tässä asennossa ja valossa. Ilokseni nänneihini laitettiin roikkumaan toisissaan ketjulla kiinni olevat nännipuristimet, ja ketju laitettiin suuhuni ohjeella, että ketju ei sitten putoa. Ihana värkki! Säälin nännejäni, sillä Peikolla tuntui olevan kova tahtotila kiduttaa niitä.
Peikko runkkasi minua paksulla mustalla varsidildolla ja surruutti wandilla. Voiko dildoon rakastua? Se oli komea kaveri se. Raskaan työpäivän jälkeen koin sen mitä parhaimpana palkintona. Halusin kovasti tulla, mutta mitä kovemmin yritin, sitä kauemmaksi se jotenkin karkasi. Mietinkin jälkeenpäin, että miksi en tule niin helposti kuin haluaisin – ylipäänsä. Se ottaa päähän, vaikka eihän se ole minkään mitta. Ja miksi koetan runkkauksessa miellyttää liikaa toista ja tulla toisen mieliksi.
En osaa päästää irti ylimääräisistä ajatuksista ja siksi en kiihotu siitä niin paljon, että tulisin. Lisäksi olen tottunut vahtimaan kehon kipuja ja tuntemuksia ja analysoimaan niitä liian tarkasti, jotta tiedän milloin sanoa että sattuu. En saa ääntäni päässä hiljenemään, en saa jarruja pois. Paitsi silloin kun Peikko pisti minut täyteen sauvoja, kun makasin selälläni. Siinä vaiheessa koin ihanaa avautumista, ja tuntui kuin olisi tullut tai ollut lähellä, eri lailla kuin mitä normaalissa seksissä. Tunsin kaiken tämän jälkeen oloni kauniiksi leikkikaluksi, joka on astetta enemmän oma itsensä. Astetta enemmän nainen.
Asia, joka minua eniten mietityttää on se, että onko minussa jokin jäinen kuori aina – kuori, jota ei voi kukaan minusta riisua vaikka mikä olisi. Kuori, jonka alla on jokin kaikkein kipein ydin, jota kaikella muulla peitän pois näkyvistä. Mene tiedä. Mutta ärsyttää, että silmiin katsominen ei ole niin helppoa kuin mitä haluaisin. Lisäksi ylianalysoin itseäni ja muita aivan liikaa – tämä häiritsee omaa elämääni välillä ihan normaalioloissakin. Tästä piirteestäni en päässyt irti tälläkään kertaa, ja Peikolla meni leikisti jo hermot minun jatkuvaan purppasuuni. ;) Miksi mietin liikaa! Miksi en päästä irti. Ja kuten Peikko sanoi: ei kaikkea tarvitse analysoida – jokainen on sellainen kuin on, jostain syystä.
Vierekkäin maatessamme, juttelimme lutkasta, joka minussa on ollut ja joksi olen tulemassa. Tajusin, että huomiohuora, joka sisälläni on ollut, onkin ehkä se juttu joka minussa haluaa elää ja kasvaa. Tämä lutka haluaa olla esillä, palvella ja olla käytettävänä. Isommassa porukassa, puolijulkisesti. Tekemässä sitä, mitä häneltä satutaan haluamaan siinä hetkessä. Sisälläni syttyi monta kutkuttavaa ajatusta, miten tätä voisi järkevästi jalostaa eteenpäin ja vapauttaa lutka sisälläni täyteen voimaansa.
- Lutkis
*****
Ultraraskaan työpäivän jälkeen juna parkkeerasi Turun asemalle, ja raahauduin laukkuni kanssa vastaan tulleen Peikon luo. Tarvitsin tähän väliin hengähdystauon ja ruokaa palautuakseni tuosta raskaasta työ- ja ajatusmäärästä päässäni. Ilokseni löysin pian edestäni ihanaa ruokaa ja Peikon, jolla tiesin olevan suunnitelmia varalleni. Olin miettinyt aiemmin, että hermostuttaisiko minua, mutta miten voisin jännittää seurassa jossa tunnen olevani kotona ja oma itseni? Syötyäni päätin suunnata vessaan, ja sain Peikolta laukkuuni jotain pyöreää ja painavaa, jonka asettaa paikoilleen. Pikkulutkaa hihitytti vessassa, kun laitoin kuulat paikoilleen. Ihme, että ne pysyivät sisällä määränpäähän asti.
Perillä ihmettelin leikkihuonetta ja istuskelin rennosti retrotuolilla. Sitten Peikko pyysi minut istumaan sängylle jalkojensa väliin selkä häneen päin. Peikko käski kertoa tarinoita siitä, kun sisäinen pikkulutkani on ollut vauhdissa. Samalla hän otti tiukasti hiuksista kiinni ja kiusasi nännejä niin, että ulisin kivusta. Tätä jatkui muistaakseni hetken aikaa, mutta yksityiskohdat ovat päässäni melko hataria, sillä pääni läpi meni leveä kaista ristiriitaisia ajatuksia.
Nautin, mutta vihasin kipua samaan aikaan niin paljon. Pelotti, mutta oli jotenkin tosi turvallinen olo. Peikko jatkoi pyörittelyä ja käski ottamaan pikkarit pois. Niissä olikin hommaa sukkanauhavyön takia, ja pikkulutka jatkoi haparoivaa selittelyä.
Sitten tuli pari ihan oikeaa muistikatkosta. En kuollaksenikaan muista, mitä tapahtui kun Peikko antoi litsareita ja sylki naamalle – filmi lyö ihan tyhjää. Kävin varmaan jossain pienellä mutkalla päässäni. Peikko puhui minulle alentavasti, jotain lutkaa pitäisi heitellä seinille tai jotain mutta en oikein kuullut sanoja kunnolla. Sain lähimuistista juuri ja juuri kaivettua viimeiset sanat kun Peikko pyysi toistamaan sen, mitä oli sanonut. Nämä tajunnankarkaamiset olivat ihania, ja muistan olleeni helpottunut kun kykenin muistamaan minulle sanotut sanat. voi haluta niin kovasti jotain sellaista, jota vihaa siinä hetkessä niin paljon. Se, että Peikko yhtäkkiä kovensi otteita ja painoi minut kovalla voimalla sänkyyn ja antoi tulla poskille – se säikäytti ja pelotti, ja tuntui jotenkin samaan aikaan niin turvalliselta ja hyvältä.
Mietin myöhemmin, mikä se vihlaiseva pahanolon tunne oli, joka käväisi päässäni tuossa hetkessä – se oli tunne pienestä lapsesta, joka on jätetty yksin pakkaseen ulos. Se arvottomuuden tunne siinä ohikiitävässä hetkessä oli jollain lailla pelottavaa ja vapauttavaa – ei voinut muut kuin ottaa iskut vastan ja alistua kohtaloonsa. Tarkemmin en osaa sitä mitenkään eritellä, sillä muistikuvat ovat tuolta osin hataria.
Tätä ennen Peikko oli nostanut jalkani kohti kattoa ja lämmitteli kämmenellä pakaroitani. Se teki niin kipeää, että päässäni alkoi murtumaan jokin. Muistan vilauttaneeni pari jarrusanaa, niin rajoilla mentiin kivun kanssa. Jokainen turvasana, jonka sanon, ottaa jonkin verran päähän, sillä haluaisin pystyä kaikkeen, jota minulle annetaan.
Pieni hengähdys ja sain kauniit kahleremmit jalkoihin sekä sidontarannekkeet ranteisiin. En voinut lakata ihailemasta kahleita ja sitä, miltä ne näyttivät siroissa nilkoissa. Sain levittää vartaloni isoon nojatuoliin jalat haralleen ja kädet selän taakse. Siinä paikat auki, tukka tahallaan pystyyn harottuna, naama syljellä ja kämmeneniskuilla sutattuna, oloni oli riisuttu ja kaunis. Tuli olo, että haluaisin paikalle kuvaajan, joka ikuistaisi minut mustavalkoiseen sensuelliin valokuvaan juuri tässä asennossa ja valossa. Ilokseni nänneihini laitettiin roikkumaan toisissaan ketjulla kiinni olevat nännipuristimet, ja ketju laitettiin suuhuni ohjeella, että ketju ei sitten putoa. Ihana värkki! Säälin nännejäni, sillä Peikolla tuntui olevan kova tahtotila kiduttaa niitä.
Peikko runkkasi minua paksulla mustalla varsidildolla ja surruutti wandilla. Voiko dildoon rakastua? Se oli komea kaveri se. Raskaan työpäivän jälkeen koin sen mitä parhaimpana palkintona. Halusin kovasti tulla, mutta mitä kovemmin yritin, sitä kauemmaksi se jotenkin karkasi. Mietinkin jälkeenpäin, että miksi en tule niin helposti kuin haluaisin – ylipäänsä. Se ottaa päähän, vaikka eihän se ole minkään mitta. Ja miksi koetan runkkauksessa miellyttää liikaa toista ja tulla toisen mieliksi.
En osaa päästää irti ylimääräisistä ajatuksista ja siksi en kiihotu siitä niin paljon, että tulisin. Lisäksi olen tottunut vahtimaan kehon kipuja ja tuntemuksia ja analysoimaan niitä liian tarkasti, jotta tiedän milloin sanoa että sattuu. En saa ääntäni päässä hiljenemään, en saa jarruja pois. Paitsi silloin kun Peikko pisti minut täyteen sauvoja, kun makasin selälläni. Siinä vaiheessa koin ihanaa avautumista, ja tuntui kuin olisi tullut tai ollut lähellä, eri lailla kuin mitä normaalissa seksissä. Tunsin kaiken tämän jälkeen oloni kauniiksi leikkikaluksi, joka on astetta enemmän oma itsensä. Astetta enemmän nainen.
Asia, joka minua eniten mietityttää on se, että onko minussa jokin jäinen kuori aina – kuori, jota ei voi kukaan minusta riisua vaikka mikä olisi. Kuori, jonka alla on jokin kaikkein kipein ydin, jota kaikella muulla peitän pois näkyvistä. Mene tiedä. Mutta ärsyttää, että silmiin katsominen ei ole niin helppoa kuin mitä haluaisin. Lisäksi ylianalysoin itseäni ja muita aivan liikaa – tämä häiritsee omaa elämääni välillä ihan normaalioloissakin. Tästä piirteestäni en päässyt irti tälläkään kertaa, ja Peikolla meni leikisti jo hermot minun jatkuvaan purppasuuni. ;) Miksi mietin liikaa! Miksi en päästä irti. Ja kuten Peikko sanoi: ei kaikkea tarvitse analysoida – jokainen on sellainen kuin on, jostain syystä.
Vierekkäin maatessamme, juttelimme lutkasta, joka minussa on ollut ja joksi olen tulemassa. Tajusin, että huomiohuora, joka sisälläni on ollut, onkin ehkä se juttu joka minussa haluaa elää ja kasvaa. Tämä lutka haluaa olla esillä, palvella ja olla käytettävänä. Isommassa porukassa, puolijulkisesti. Tekemässä sitä, mitä häneltä satutaan haluamaan siinä hetkessä. Sisälläni syttyi monta kutkuttavaa ajatusta, miten tätä voisi järkevästi jalostaa eteenpäin ja vapauttaa lutka sisälläni täyteen voimaansa.
- Lutkis
maanantai 23. tammikuuta 2017
Peikko heräilee talviunilta
Blondi kertoi omasta syksystään tässä postauksessa. Minäkin olen ollut melkoisessa talviunessa pervoilujeni kanssa, mutta nyt kun aurinko lämmittää jo vähän karwojani, niin on aika yrittää vaihtaa turkkini kesäversioon.
Syksyn ja talven pimeydessä on jotain, joka lannistaa minua lujasti. En koe olevani pimeydestä masentunut - vähän ahdistunut kyllä, mutta jotenkin pimeys vääntää minulta helposti kaikki ajatuskuviot hyvin mutkaisiksi. Tämä tarkoittaa, että yhtenä hetkenä saatan olla hyvinkin kiinnostunut ja innostunut vaikka mistä, mutta seuraavana hetkenä huomaan kuinka kesken oleva tv sarja houkutteleekin ihan liikaa. Nin kiteytettynä.
Erityisesti edellä kerrottu on koskettanut viime kuukausina pervominääni. Jopa siinä määrin, että jotkut aikaisemmin hyvinkin innostavat asiat ovat nyt tuntuneet tylsiltä, ja pahimmillaan olen huomannut piiska kädessäni suorittavani enkä toimivani innostuksesta tai kiimasta. Tämän huomatessani tein itsetutkiskelua, sillä jos jotain erityisesti tarvitsen, niin rehellisyyttä itselleni. Päätin, etten huijaa itseäni, vaan keskityn siihen mikä tuntuu tässä hetkessä mukavalta.
Edellinen kappale saattaa kuulostaa kovinkin dramaattiselta tai suurelta oivallukselta, mutta elämäähän se vain on. Onneksi blondini kanssa seksielämä on tälläkin hetkellä iloista, hauskaa, rakastavaa ja vaniljanmakuista, mikä ainakin minulle sopii loistavasti. Silti koen jonkin verran syyllisyyttäkin lähinnä joidenkin läheisteni kautta. Minulla on muutama suhtkoht satunnaisen säännöllinen leikkikaveri ja tietysti säännöllisempi ja tärkeä nukkeni, joille olen joutunut tarjoamaan eioota edellisiin selityksiin vedoten. Se ei tunnu hyvältä, varsinkaan kun suhteeni nuken kanssa on hyvin kipupohjainen. Onneksi nukke ymmärtää tilanteeni, ja onneksi hänellä on muitakin satuttajia.
Ensi lauantaina on muuten Turun Baletin Uniformal-bileet, jotka aluksi suunnittelin jättäväni väliin. Auringonpaiste, nukke, blondi ja hyvät uudet ja vanhat ystävät saivat kuitenkin minut vaihtamaan mieltä, ja en kai oikeasti voisi jättää vuoden yhtä parasta iltaa väliin.
Syksyn ja talven pimeydessä on jotain, joka lannistaa minua lujasti. En koe olevani pimeydestä masentunut - vähän ahdistunut kyllä, mutta jotenkin pimeys vääntää minulta helposti kaikki ajatuskuviot hyvin mutkaisiksi. Tämä tarkoittaa, että yhtenä hetkenä saatan olla hyvinkin kiinnostunut ja innostunut vaikka mistä, mutta seuraavana hetkenä huomaan kuinka kesken oleva tv sarja houkutteleekin ihan liikaa. Nin kiteytettynä.
Erityisesti edellä kerrottu on koskettanut viime kuukausina pervominääni. Jopa siinä määrin, että jotkut aikaisemmin hyvinkin innostavat asiat ovat nyt tuntuneet tylsiltä, ja pahimmillaan olen huomannut piiska kädessäni suorittavani enkä toimivani innostuksesta tai kiimasta. Tämän huomatessani tein itsetutkiskelua, sillä jos jotain erityisesti tarvitsen, niin rehellisyyttä itselleni. Päätin, etten huijaa itseäni, vaan keskityn siihen mikä tuntuu tässä hetkessä mukavalta.
Edellinen kappale saattaa kuulostaa kovinkin dramaattiselta tai suurelta oivallukselta, mutta elämäähän se vain on. Onneksi blondini kanssa seksielämä on tälläkin hetkellä iloista, hauskaa, rakastavaa ja vaniljanmakuista, mikä ainakin minulle sopii loistavasti. Silti koen jonkin verran syyllisyyttäkin lähinnä joidenkin läheisteni kautta. Minulla on muutama suhtkoht satunnaisen säännöllinen leikkikaveri ja tietysti säännöllisempi ja tärkeä nukkeni, joille olen joutunut tarjoamaan eioota edellisiin selityksiin vedoten. Se ei tunnu hyvältä, varsinkaan kun suhteeni nuken kanssa on hyvin kipupohjainen. Onneksi nukke ymmärtää tilanteeni, ja onneksi hänellä on muitakin satuttajia.
Ensi lauantaina on muuten Turun Baletin Uniformal-bileet, jotka aluksi suunnittelin jättäväni väliin. Auringonpaiste, nukke, blondi ja hyvät uudet ja vanhat ystävät saivat kuitenkin minut vaihtamaan mieltä, ja en kai oikeasti voisi jättää vuoden yhtä parasta iltaa väliin.