Blondi ihmettelee: Mikä tekee Sinut kokonaiseksi?

Blogipäivityksen otsikko on Peikon ehdottama, ja tartun siihen mielenkiinnolla. Aihe juontaa juurensa erääseen leikkiimme, jossa pyysin taas jälleen kerran Peikkoa käyttämään minua. Peikko piteli minua tiukasti hiuksista kiinni ja kysyi, että mihin minä tarvitsen käytetyksi tulemista. Tai miksi tarvitsen sitä. Olin sellaisessa mielentilassa, että tarkkaa sanamuotoa en muista. Tiesin, että Peikko ei hyväksy ”kun mä vaan haluan” –standardivastaustani (no, koska minä nyt vaan aina haluan), joten aivojeni lyötyä tyhjää varsin pitkään vastasin, että käytetyksi tuleminen saa minut tuntemaan itseni kokonaiseksi. Tulin käytetyksi pitkään ja perusteellisesti, ja nyt on aika pohtia mitä vastaukseni takana piilee.

Kokonaiseksi tuleminen on monimutkainen prosessi. Uskon, että se tulee viime kädessä ihmisestä itsestään – sisältäpäin, ja se liittyy myös hyvin vahvasti oman itsensä hyväksymiseen, anteeksiantoon ja armollisuuteen. Kukaan toinen ei voi tehdä minua kokonaiseksi ilman, että minussa itsessä tapahtuu asioita. Kokonaiseksi tuleminen ei tule ulkopuolelta, annettuna. Vaikka uskon hyvin vahvasti siihen, että meillä ihmisillä on se meille kuuluva toinen puolisko annettuna jossain, ja se vain odottaa löytäjäänsä, ei se toinenkaan riitä tekemään ketään kokonaiseksi. Sen sijaan uskon siihen, että toinen ihminen voi auttaa monella tapaa kokonaiseksi tulemisessa ja eheytymisessä. Kulkea rinnalla, tukea, jakaa arkea ja elämää yleensä.

Olen tehnyt oman itseni kanssa töitä lähes 15 vuotta tullakseni ehjäksi, terveellä tavalla vahvaksi, kokonaiseksi. Siis omaksi itsekseni. Olen onnistunut siinä melko hyvin, ja kiitos siitä kuuluu monelle taholle. Kuitenkin minua on vaivannut lähes koko elämäni ajan vahva ulkopuolisuuden tunne, josta en ole saanut kunnolla kiinni. Tunne siitä, että olen jollain perustavanlaatuisella tavalla erilainen kuin muut. En huonompi, en parempi. Ainoastaan erilainen.

Skeematerapia selittää erilaisuuden kokemuksen pohjaavan aina lapsuuteen asti.
Skeematerapian mukaan usein esim. alkoholistiperheen lapset, lapset joiden vanhemmilla on mielenterveyden ongelma tai lapset, joiden perhe on jollain tavalla erilainen kuin muiden perhe, lapset, jotka joutuvat kantamaan nuorina paljon vastuuta tai huolta, kokevat yleensä ulkopuolisuuden tunnetta. Just name it, näitähän omassa lapsuuden perheessäni riittää… Ulkopuolisuuden tunnetta voi kompensoida monella eri tavalla, usein välttämällä sosiaalisia tilanteita ja vetäytymällä niistä. Ulkopuolisuuden tunnetta voi kompensoida myös olemalla kameleontti, joka sopeutuu kaikkiin ryhmiin ja sosiaalisiin konteksteihin. Ja minä olen se kameleontti. Aina iloinen, ystävällinen ja sosiaalinen. Ei ole sellaista ryhmää, seuruetta tai tilannetta, johon en sopeutuisi. Oli kyse sitten ammatillisesta viiteryhmästä tai kaveriporukasta. Skeematerapian käsitteet ja tunnelukkojen tiedostaminen ovat olleet itselleni suureksi avuksi käsitellessäni ulkopuolisuuden tunnetta. Kuitenkin jotain on jäänyt puuttumaan. Jotain selittämätöntä, jonka olemassaolosta en ole ollut tietoinen.

Kokonaiseksi tuleminen ja itseni kokonaiseksi tunteminen koostuu myös monista pienemmistä asioista ja osasista, kuten arjen rutiineista ja itsestä huolehtimisesta. Omassa arjessani tärkeää on tietty asioiden yksinkertaisuus ja selkeys. Se tarkoittaa esim. sitä, että ostan/hankin kohtuullisen vähän tavaraa kotiini. Aina kun ostan kotiini  yhden kappaleen jotain (vaate, tavara), pyrin siihen, että hävitän kaksi vanhaa pois alta. Yksi sisälle, kaksi ulos –tekniikka pitää kotini puhtaana turhasta tavarasta ja mieleni selkeänä. Jos ympärilläni on paljon tavaraa, en voi hyvin. Koska en pidä siivoamisesta, mutta haluan, että kotonani on siistiä, on mahdollisimman vähän tavaraa hyvä ratkaisu senkin takia.

Selkeä ja yksinkertainen arki tarkoittaa minulle myös sitä, että en omista telkkaria enkä juuri seuraa tiedotusvälineitä. Joku kutsuu sitä todellisuuspaoksi, minä oman itseni suojelemiseksi. En halua kuormittaa aistejani liikaa liikkuvalla kuvalla, en halua kuormittaa psyykettäni liikaa yhteiskunnan raadollisuudella. Kun joku keksii positiiviset uutiset, ilmoittaudun heti vakiokatsojaksi. Kun arkeni on selkeää ja yksinkertaista, tunnen itseni ehjäksi ja kokonaiseksi ja tiedän oman paikkani.

Kuitenkin arkeni on joskus kaikkea muuta kuin täydellisen sopusointuista. Kuitenkin pelkästään se, että yritän pyrkiä elämään selkeästi ja yksinkertaisesti auttaa. Omilla valinnoilla ihminen pystyy vaikuttamaan arkeensa melko paljon. Toki elämässä tulee aina vaikeuksia ja kolhuja – isojakin sellaisia. Asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Mutta niin moniin asioihin kuitenkin pystyy. Joskus se vaatii isoja valintoja, joskus taas pieniä.

Tästä pikku insertistä päästäänkin kokonaiseksi tulemisen viimeistelyyn. Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että kohdallani mahdollisuus alistua minulle tärkeälle ja merkitykselliselle ihmiselle on ollut tärkeä tekijä kokonaiseksi tulemisessa. Se jokin epämääräinen joukkoon kuulumattomuuden ja erilaisuuden tunne selittynee ainakin osittain standardiseksuaalisuudesta poikkeavilla tarpeilla, joita minun on vihdoin mahdollista toteuttaa. Alistuessani minulle näytetään paikkani tässä maailmassa, sekä psyykkisellä että fyysisellä tasolla. Alistuessani saan olla juuri sellainen kuin olen. Ei tarvitse esittää vahvaa eikä pärjäävää. Saan olla pieni raasu, jota käytetään ja jolla ei ole itse mitään sanavaltaa asiaan. Saan olla tekemättä päätöksiä. Saan vain olla ja ottaa vastaan. Ilman alistumisen kokemista oloni on nykyään hieman irrallinen. Ehkä joskus vielä osaan selittää tuota olotilaa paremmin. Tuntuu kuin jotain puuttuisi, olen levoton, pääni sisässä kuhisee. Kun minua alistetaan ja käytetään, loksahtelevat palapelin palaset, minuuden palikat omille paikoilleen. Kerta toisensa jälkeen. Ja kerta toisensa jälkeen olen yhä kokonaisempi. Olen minä.

Blondi kysyy Peikolta: mikä piiskauksessa kiihottaa 1/2?

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.

Pikaisesti odottaessa

Meidät oli kutsuttu viettämään ystävieni luokse peli-iltaa. Olimme saman päivän aikana pohdiskelleet useasti millä menisimme paikalle. Matkaa ei olisi kuin viisi kilometriä, joten se sujuisi mukavasti polkupyörillä, mutta sääennuste ei ollut puolellamme. Julkisilla pääsisi sateen sattuessa, mutta matkaan menisi aikaa ja kävelyä sateessa olisi silloinkin tiedossa. Siirsimme päätöksen viime tinkaan jotta voisimme katsoa säätilan lähtöhetkellä.

Blondi oli kuiskutellut päivän aikana useasti korvaani kuinka hänen tekisi mieli yhtä ja toista ja minä tietysti olin välillä ottanut hänen tilastaan kaiken irti ja antanut ymmärtää mutta blondin mielestä en ymmärtänyt antaa. Välillä käteni saattoi siirtyi hänen housuihinsa ja toinen käsi tiukasti hiuksiin, mutta vaan sopivan pieneksi turhauttavaksi hetkeksi.

Tuli lähdön aika ja valmistauduimme pyöräilyyn. Ollessamme juuri lähdössä niin sade yltyi ylivoimaiseksi ja jouduimme keksimään uuden suunnitelman. Soitin ystävälleni, joka oli tulossa samaiseen peli-iltaan koska ajattelin hänen tulevan omalla autollaan sateen yltyessä, mutta en saanut häntä kiinni. Päätimme ottaa taksin. Puin eteisessä kenkiä jo jalkaani blondin soittaessa taksia. Samalla kun hän oli kertomassa osoitetta niin kaverini soittikin minulle takaisin ja tarjosi kyytiä. Hän kertoi olevansa alaovella noin 25 minuutin kuluttua. Hmm. n. 20 minuuttia luppoaikaa kuuman ja kiimaisen blondini kanssa ennen lähtöä. Nappasin tiukan otteen hänen hiuksistaan ja kysyin että "jos nyt blondin oloa helpotetaan pikaisesti, niin oletko tolkuissasi lähtemään 20 minuutin kuluttua?" Hän katseli minua epäuskoisesti mutta vastasi nopeasti "jooh".

Komensin hänet riisumaan vaatteet navan alapuolelta ja hänen riisuutuessa kävin lelulaatikollani hakemassa tarranauharannekiinnikeet sekä vibran (olin mielissäni kun moiset lelut löytyivät, sillä pelkäsin että kaikki käyttökelpoiset lelut olisivat blondin luona). Talutin blondini kattokoukun alle, kiinnitin ranteet nauhoihin ja vedin kädet tiukasti kohti kattoa. Painoin hieman yläselkää eteenpäin jotta takapuoli tuli kivasta esille ja annoin avokämmenieni hetken laulaa hänen pakaroillaan. Blondi vaikeroi mutta otti iskut kauniisti vastaan. Tämän jälkeen komensin jalat levälleen ja upotin sormen hänen kosteaan ja kuumaan vakoonsa. Siirsin vibran hänen klitorikselleen ja työstin muutamalla sormella samalla. Blondi kiemurteli nautinnossaan ja roikkui käsiensä varassa. Pian hän olikin huipussaan ja kysyi kauniisti lupaa jonka hän sai. Irrotin kiinnikkeet ja talutin hänet sohvalle. Lyhyen hetken jälkeen hän alkoi pukea posket punoittaen ja kysyin että onko nyt helpompi olo lähteä? Takamusta kuulemma kuumotti mutta hänen olonsa oli loistava.

Blondi ihmettelee: Räytymispäivä

Pidän tänään virallista räytymispäivää. Ärsyttää. Olo on alavireinen. On migreeni. Kuukautiset tulossa. Ihan peruskuviolla siis mennään. Ai niin, ja Peikkoa on kova ikävä.

Aloitin räytymisen töistä päästyäni käymällä lähikaupassa hakemassa salmiakkia. Kun tulin kotiin, vaihdoin puhtaat petivaatteet ja keitin ison mukin espressopohjaista maitokahvia. Sellaisen noin neljän desin saavillisen. Nyt mietin, että minkä kirjan aloittaisin. Yöpöydällä odottavat Mia Vänskän saattaja ja Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Puitteet räytymiselle ovat siis aivan täydelliset. Toisaalta tekisi mieli myös kirjoittaa enemmänkin, mutta pää ei toimi kovin hyvin.

Olemme Peikon kanssa nykyään niin tiivisti yhdessä, että olosuhteiden pakosta johtuva muutamankin päivän ero tuntuu ikuisuudelta. Parisuhteemme on vahva ja tasaisella pohjalla, mutta silti tai ehkä juuri sen takia ikävöin. Tiedän, että myös Peikolla on ikävä. Kumpikaan meistä ei halua enää nukkua yksin. Yksin nukkuminen on tylsää ja kurjaa. On kurjaa nukahtaa yksin, ja on kurjaa herätä aamulla yksin. On niin outoa, kun Peikon tasainen hengitys ei kuulu vierestäni.

En oikeasti tiedä, mitä haluan kirjoittaa, joten en kirjoita mitään. Olen onnellinen. Piste. Nyt räytymään.

Ai niin, olin viikonloppuna ensimmäistä kertaa julkisesti sidottavana – nätisti vaatteet päällä. Ihana Köysi-ihminen sitoi minut joogasta tuttuun aura-asanaan, joka tosin minun tekemäni ei näytä aivan yhtä sulavalta kuin kuvan sulavan joogin. Pääasia oli, että sekä sitojalla ja sidottavalla oli kivaa!

Blondi ihmettelee: Piiskauksen anatomiaa

Keskustelin Peikon kanssa eräänä iltana tulevista blogipäivityksistä. Pohdin, että mistä haluaisin seuraavaksi kirjoittaa ja kysyin asiasta Peikolta. Hän sanoi, että hän ei tiedä, ja että voin päättää itse. Olen huomannut, että nautin yhä enemmän siitä, että Peikko päättää tiettyjä asioita puolestani. Niinpä valitinkin hänelle, että on tylsää päättää asiasta itse, joten sainkin varsin yksiselitteisen käskyn: Kirjoita piiskauksesta.

Niinpä kirjoitan nyt piiskauksesta. Suhteeni piiskaukseen ja kipuun on kovin ristiriitainen. Pidän kevyestä kivusta, sellaisesta bittersweet-tyyppisestä, koska se on minulle tärkeä osa alistumisen kokemusta. Kipu itsessään saa aikaan minussa melko negatiivisia mielikuvia. Olen kuitenkin säännöllisesti pyytänyt Peikko satuttamaan minua. Tuolloinkaan pääasiana ei ole ollut kivun itsessään tuottama tunne, vaan että saan kivun kautta vahvasti alistetuksi ja käytetyksi tulemisen kokemuksen. Sitä tarvitsen ja siitä elän. Tähän mennessä ainoa piiskaus, mistä olen aidosti nauttinut, on ollut kevyttä piiskausta rinnoille, häpyyn tai yläselkään.

Takapuoleni ja reiteni sen sijaan eivät pidä piiskasta. Kiemurtelen yleensä piiskaa karkuun kaikin mahdollisin keinoin. Sidottunakin kiemurtelemalla pystyy välttämään pahimmat piiskaniskut tai niin ainakin uskottelen itselleni. Peikko kyllä aina muistuttaa, että turha kiemurrella, et kuitenkaan pääse minnekään, jalat auki, pysy paikalla, napa kiinni sänkyyn. Yritän totella, mutta yleensä kipu on niin epämiellyttävää, että en pysty olemaan paikallani.

Ehdoton inhokkini piiskoista on bambukeppi. Sain noin kuukausi sitten kyseenalaisen kunnian käydä itse bambukeppiostoksilla paikallisessa kukkakaupassa. Pääsin itse huolella valitsemaan vihaamani piiskausvälineet, ja käytinkin siihen paljon aikaa. Kukkakaupan myyjä varmasti katseli minua huvittuneena, kun valikoin puoli tuntia neljää bambukeppiä. Joko hän ajatteli, että tuossapa vasta tarkka viherpeukalo tai sitten, että toi on taas noita pervoja… Sain kepit valittua, ja naureskellen pyöräilin läpi kaupungin 120 senttiset bambukepit pyöräni kyydissä.

Muutama päivä sitten tulin kotiin mahtavan joogaharjoituksen jälkeen. Hengitys sujui, asanat myös, käsivarret olivat punnertamisesta aivan poikki, olin hiestä märkä. Peikko oli ollut töistä poissa kuumeen takia, ja olimme sopineet, että hän tulee luokseni lähinnä siliteltäväksi ja nukkumaan. Kävin suihkussa, söin ja siirryimme sängylle makoilemaan.

Yht´äkkiä huomasinkin, että olimme keskellä leikkiä. Olin taas jossain ihan omassa maailmassani, hyvin syvällä, joten tapahtumien tarkasta kulusta en osaa kertoa. Tiedän vain, että Peikon kädet olivat syvällä sisälläni, sain niiden ja hyrrän avulla järkyttävän suuria orgasmeja. Sain todennäköisesti piiskaa useampaan otteeseen, sellaista mustaa hapsupiiskaa. Muistan, että olin jossain vaiheessa aivan poikki ja puhki, kun Peikko käski minut sänkyyn kontallani takapuoli pystyyn ja kädet pään yli peitolle siten, että kädet myös pysyvät peitolla. Olin niin loppu, että en jaksanut enää muuta kuin olla ja hengittää ja ottaa vastaan. Peikko käytti piiskaa ja silitteli aina välillä. Tunsinkin yllätyksekseni, että piiska alkoi tuntua hyvältä ja kipu katosi. Endorfiinit lähtivät liikkeelle, kun silittely ja piiska vuorottelivat. En tiedä, kuinka kauan tätä kesti, mutta nautin. Nautin todella. Olisin voinut ottaa piiskaa vastaan vaikka kuinka kauan. Lopuksi Peikko puhui jotain, mutta olin jossain niin syvällä, että en ymmärtänyt, mitä hän sanoi. Kuulin, mutta en kyennyt kuuntelemaan saati ymmärtämään. Sain henkäistyä ”Mitä”, ja Peikko aloitti kärsivällisesti uudelleen.

Olin rikkonut muutamia sääntöjä, mm. Peikon käskyä pitää kädet pään yli koko ajan niin, että ne koskevat peittoa. Ja varmasti monia muitakin, en oikeasti muista. Tästä seurasi se, että jouduin kuittaamaan ”syntini” ottamalla vielä viimeiseksi vastaan viisi kovaa piiskaniskua ja laskemaan ne itse. Tottelin todennäköisesti kiltisti ja laskin, koska en jaksanut enkä voinut muuta. Sitten jo makoilinkin Peikon kainalossa hellittävänä ja siliteltävänä. Jossain vaiheessa, kun olin palannut takaisin tähän maailmaan, vitsailin, että mielestäni Peikko ei ollutkaan ihan niin kipeä kuin luulin.

Leikkimme ovat viime aikoina muutekin pidentyneet, ja Peikko on alkanut viedä minua syvemmälle sen myötä, että tunnemme toisemme yhä paremmin. Kumpikaan ei tiedä, minne olemme menossa tai mihin päädymme, mutta onneksi saamme tehdä tätä yhdessä. Luottaen, välittäen, hellyydellä, rakkaudella.

Loppuja ja uusia alkuja

Elin pitkään sairaassa avioliitossa. Tässä liitossa oli toinen sairas aikuinen joka tuntui välillä tekevänsä kaikkensa jotta sekä minulla että jälkikasvullamme olisi mahdollisimman paha olo. Jotkut teot olivat jopa niin pahoja että vielä tänään, vuosienkin jälkeen, niitä haavoja paikkaillaan. Tässä liitossa olivat kulissit tärkeimmät. Oli uusia kirjoja / tauluja joita teekutsuilla ihmeteltiin. Oli oma erinomaisuus jonka takaa oli helppo miettiä mitä kummaa ne naapurin pikkuporvarit oikein tekivät ja miten he lapsiansa kasvattivat. Oli kiva kesämökki jota hehkutettiin kaikille ja "onneamme" siellä vaikka oikeasti paikka oli kahden erilaisen aikuisen riitaisa sotatanner.

Olin pahassa raossa. Lapset olivat pieniä ja he tarvitsivat minua, edes yhtä aikuista. En päässyt irti, joten minun piti keksiä selviytymiskeino. Aloin pelata hänen peliään. Purin hammasta ja kestin. Hymyilin, join välillä teetä ja välillä jopa mietin naapureiden "outoa" menoa.  Sanoin vuosikausia "rakastan sinua", vaikka sanat sattuivat ja olisin halunnut oksentaa. Kasvatin kuorta. 

Vihdoin mieli läikkyi liikaa. Tein nopean päätöksen ja astuin samantien ulos vankilasta. Ilma oli heti kevyempää. Ihmiset hymyilivät. Sain kertoa omia ajatuksiani ja tuntea omat haluni. Näin mitä olen ja aloin opetella sitä lisää. Tajusin että matka olisi pitkä, mutta en halunnut katkeroitua. Halusin tuntea olevani vielä aidosti onnellinen. Pitää huoltaa jostakin, rakastaa ja olla rakastettu. Tein päätöksen, että enää en sanoisi "minä rakastan sinua", muuta kuin silloin kun se tuntuu oikealta, hyvältä ja aidolta.

Blondin kanssa elämä on tuntunut paremmalta, oikealta ja aidommalta kuin kenenkään kanssa koskaan. Tunteemme ja suhteemme on syventynyt huimasti ja olen löytänyt itsestäni uusia piirteitä mihin en ole koskaan aikaisemmin törmännyt. On ollut jo jonkin aikaa täysin selvää että olen rakastanut. Kuitenkin edellä kertomani oli aiheuttanut sen, että en ollut heti saanut näitä sanoja suustani. Ja kun ne eivät heti olleet tulleet niin niistä oli tullut jo jonkinmoinen "peikko" itselleni. (Olen joissain asioissa melko ankara itselleni.) Sitten eräänä iltana herkän rakastelun jälkeen. Makaamme kainalokkain unen ja valveen rajamailla. Sormeni piirtelevät blondin selkää ja hän on nukahtamaisillaan viereeni kun sanat tulevat aivan itsestään, suunnittelematta, tunteella ja spontaanista. Minä rakastan sinua.  

Blondi: Loppuja ja uusia alkuja

Eräs viime viikon päivä oli melkoisen rankka ja tunnepitoinen. Sain hoidettua eroni lopullisesti kuntoon, ja seuraavaksi postilaatikkoon kilahtaakin kirje, jossa minut todetaan virallisesti avioeroon tuomituksi. Tunsin surua ja myös tuttua syyllisyyttä vanhan päättymisestä. Vaikka ratkaisua erosta ei ollut helppo tehdä, oli se kuitenkin välttämätöntä ja ehdottomasti oikea päätös. Olin koko päivän itkuinen, mutta parin tunnin päiväunet sekä illan antoisa joogaharjoitus kohottivat mieltä ja tekivät kehollekin hyvää.

Parisuhteemme Peikon kanssa on vahvistunut viime viikkoina aivan hurjasti. Kipuilin tuossa eräänä viikonloppuna melkoisesti, ja sen seurauksena kävimme antoisia ja rakentavia keskusteluja kummankin menneisyyden painolasteista, peloista, odotuksista, toiveista, haaveista. Puhumme paljon yhteisestä tulevaisuudesta. Olemme kuitenkin kummatkin realisteja, vakaasti jalat maassa olevia ihmisiä, joten emme ole suin päin ryntäämässä mihinkään.

Olin tällä viikolla Peikon luona yötä. Ilta oli rauhallinen ja leppoisa, myös Peikon jälkikasvua oli kotona. Lueskelimme sängyssä pitkään, leikimme hellästi ja juttelimme paljon. Unen ja valveen rajamailla kuulin Peikon sanovan: Mä rakastan sua. Rutistin Peikkoa pitkään ja nukahdin. Levollisin mielin, luottavaisena tulevaisuuden suhteen.