Blondi: Voisitko sä naida mua suuhun?

Pohdin pitkään tämän postauksen otsikkoa. Yritin keksiä sille jotain hienostuneempaa tai sivistyneempää nimeä. Pohdin, että kirjoitanko tekstiä ollenkaan. Haluanko ylittää sen häpeän tunteen, joka piileskelee jossain alitajunnassani? Kun mietin suuhun naimista ja kirjoitan siitä, tunnen punan kohoavan poskilleni. Teksti syntyy junassa työmatkalla, paluumatkalla väsyneenä kotiin. Vieressäni ei istu ketään, ja takanani on junavaunun seinä. Silti tuntuu siltä, että kaikki tietävät ja katsovat. Että kun ihmiset kulkevat ohi, he näkevät. Riettaan naisen minussa. Käytettävissä olevan. Seksiltä tuoksuvan. Pervouden, jota eivät kokousvaatteet ja läppäri peitä. Tunne ei kuitenkaan ole kiusallinen, vaan ehkä jopa vähän kutkuttava.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten nautin kun Peikko käyttää suutani, joten tämä postaus on looginen jatke sille.

Muistan kun joitain kuukausia sitten (niin, siitä on todella vasta niin vähän aikaa!) katsoin elämäni ensimmäisiä pervopornovideoita. Niistä tuli enimmäkseen paha ja ahdistava olo. Ainoa, johon pystyin niissä keskittymään, olivat naisten kasvot. Eniten ahdistuin kohtauksista, joissa naisia naitiin suuhun. Ne näyttivät ja ennen kaikkea kuulostivat täysin epäinhimillisiltä. Tukehtumaisillaan olevia naisia naama täynnä sylkeä ja spermaa, meikit poskilla, täysin käytettyinä. Ja se ääni, mitä ne naiset pitivät. Korinaa, kurlausta ja voihkinaa kaikkia samaan aikaan. Olen kuitenkin tähän mennessä oppinut Peikolta, että usein sellaiset asiat, mitkä herättävät vahvoja negatiivisia tunteita, ovat niitä, jotka todellisuudesta kiinnostavat ja kiihottavat eniten. Kunhan mieli vain pystyy sen myöntämään ja pääsemään asian kanssa sinuiksi.

Olen aina pitänyt suuseksin antamisesta, etenkin Peikolle. Hän pitää usein nätisti hiuksistani kiinni tai silittelee kasvojani ja suutani, kun annan hänelle suuseksiä. Viime aikoina hän on kuitenkin alkanut koventaa otteitaan. Huomannut, miten paljon minä nautin ja kaipaan sitä, kun hän, no – nai minua kunnolla suuhun ja käyttää suutani rajusti. Nähnyt ja vaistonnut, millaiseen tilaan se minut saattaa.  Mitä suuhun naiminen saa korvieni välissä aikaiseksi. Toistaiseksi samaan on pystynyt vain kasvoille läpsiminen.

Viimeksi kun leikimme, niin makasin jossain välissä poikittain sängyn reunalla pää lievästi alaspäin roikkuen. Peikon oli syvällä suussani ja kurkussani samalla käsistäni kiinni pitäen. Välillä hän kumartui ylleni nuollen minua, välillä hän irrotti kätensä käsistäni ja työnsi ne sisälleni. Hän rytmitti suuhun naimista niin, että sain välillä haukkoa happea – naama märkänä kuolaa valuen. Muistan, miten välillä hänen pitäessään taukoa ja vetäyessään pois suustani, hän läpsi kasvojani. Joko siksi, että hän saisi minut takaisin maanpinnalla tai siksi, että hän saisi minut vielä syvemmälle. En tiedä. Tunsin vain, miten vajosin koko ajan syvemmälle ja syvemmälle omaan tilaani. Peikko vaistosi sen, ja jatkoi. Suuhun naimista, kasvoihin läpsimistä, minun käyttämistäni.

Olemme tuon leikin jälkeen puhuneet suuhun naimisesta paljon. Siitä, miksi se tuntuu minusta niin hyvälle. Siitä, mitä se saa minussa aikaiseksi. Peikon omista fiiliksistä ja tuntemuksista. Siitä, miten minä en ole aikaisemmin ymmärtänyt, mistä siinä on pohjimmiltaan kysymys. Siitä, että Peikollakaan ei juuri ole asiasta kokemusta eikä hän tiennyt, miten hyvältä se hänestä tuntuu. Siitä, että hän olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään ja rajusti. Siitä, miksei hän kuitenkaan tehnyt sitä. Siitä, mitä minä olisin vielä ollut valmis vastaanottamaan. Erehdyn usein ajattelemaan, että Peikko on tehnyt pervoilun saralla paljon ja kaikkea, koska hän on harrastanut sitä niin paljon pidempään kuin minä. En muista, että pervoilu vaatii myös alistavalta osapuolelta luottamusta ja pikkuhiljaa etenemistä. Etenkin jos haluaa toimia vastuullisesti. Ja unohdan, että Peikolla on monen asian suhteen samanlainen tutkimusmatka edessä kuin minullakin. Ja vaikka hän olisikin tehnyt asioita muiden kanssa, ei hän kuitenkaan tiedä, miltä ne tuntuvat kanssani ja miten me reagoimme niihin yhdessä.

En ole löytänyt siihen mitään selitystä, miksi suuhun naiminen tuntuu niin hyvältä. Peikko spekuloi, että siinä alistuminen ja käytettävänä oleminen tulevat äärimmäisillä tavoilla näkyviksi ja siksi se saa korvieni välissä aikaan jotain hyvin poikkeuksellista. Jotain kovin primitiivistä, jota on vaikea pukea sanoiksi. Olen samaa mieltä, ja tyydyn toistaiseksi tähän selitykseen.

Peikko oli eilen luonani yökylässä. Ilta meni jutellessa, sylikkäin maatessa ja silitellessä. Zero pervoilua. Ennen kuin nukahdimme, kävimme seuraavan keskustelun:

Blondi: Voisitko sä joskus naida mua suuhun siten, että mun kädet olisivat sidottuina selän taakse?

Peikko: Missä sä sitten haluaisit olla. Sängylläkö?

Blondi: Ei kun lattialla polvillani.

Peikko: Ja sitten mä pitäisin samalla sua tiukasti hiuksista kiinni.

Blondi: Niiiinh

Peikko: Mä lupaan sulle, että sä saat olla niin vielä monta kertaa.

Blondi: Kiitos. Hyvää yötä rakas.

Peikko: Hyvää yötä kulta.

Näin sanoo siis nainen, joka vielä muutama kuukausi sitten sanoi Peikolle, että minä en muuten sitten KOSKAAN polvistu sinun eteesi käskystä. Jos haluat minun polvistuvan, niin saat käyttää siihen paljon fyysistä voimaa…

Uuden huonekalun testausta

Olen muutaman (nuoren) naisen loukossa. Välillä tuntuu että yhtälö on mahdoton. Miten pitää kaikki tyytyväisinä ja pysyä siinä virrassa vielä itsekkin aidosti onnellisena. Periaatteessa pidän siitä että naruja on vedetty moneen suuntaan, mutta rajansa kaikella. Nyt aikaani ja läsnäoloani kaipaa useampi taho, tosin eritavalla kukin. Olen yrittänyt järjestellä asioita parhaani mukaan, mutta aina ei vaan voi miellyttää kaikkia. Tai kenties voi mutta silloin omat suunpielet osoittavat varpaisiin. Silti en oikeasti valita sillä elämässäni on juuri nyt ne asiat mithä haluankin.  

Blondi yllätti jälleen positiivisesti. Tällä kertaa todella lämpimästi. Luulempa jopa että hän ei täysin ymmärrä kuinka paljon tämä ele minua miellytti. Blondille koti on turvapaikka. Avara, rauhallinen, pelkistetty josta kuitenkin löytyy kaikki mitä hän tarvitsee. Hän selvästi viihtyy kotonaan ja pitää siitä että asunto on hänen näköisensä. Hän sanoo useasti nauttivansa kotiin saapumisestaan. Hänen maailmansa on paikoillaan kotona. Minäkin pidän hänen asunnostaan edellä mainituista syistä. Yhdessä olemme tosin miettineet miten saisimme kauniiseen kattopaneelin sopivan reiän josta voisimme porata reiän betonikattoon ja kiinnittää ankkurilla sinne koukun. Ehkäpä se pieni koukku sopisi Blondin Feng Shuihin. Mutta taikaisin siihen eleeseen. Blondi kertoi löytäneensä mukavan 50-luvun vuodesohvan, joka tyylillisesti olisi hyvin sopiva hänen kirjastohuoneeseensa ja tarpeeksi pitkä minun jälkikasvun siinä nukkua. Blondi tietää kuinka paljon mietin jälkikasvuani ja että teen paljon töitä sen eteen että arjessani olisi hyvä olla. Se että nyt heillä olisi tarvittaessa oma huone myös blondin luona on iso asia minulle. Nyt tämän pienen hankinnan myötä olisimme jälleen askeleen lähempänä yhteistä helpompaa arkea.

Hakiessamme sohvaa en, ihme kyllä, miettinyt sen pervo-ominaisuuksia. Olin kyllä ihastunut sen kuntoon, tyyliin ja hienoon yksinkertaiseen systeemiin josta pienestä sohvasta saadaan nopeasti levitettyä kunnon sänky. Tuollaisia kun ei enää tehdä.

Myöhemmin kun sovittelimme (jännitimme mahtuuko) sohvaa paikoilleen, katselin sitä myös sillä silmällä. Lyhyt istuinosa, matala selkänoja, melko vankan näköiset jalat. Pienen ideoinnin jälkeen sehän suorastaan huusi blondia polvilleen väärinpäin vatsa nojaten selkäosaan, kädet roikkuen selkänojan ylin ja nilkat kiinnitettyneinä sohvan jalkoihin. Illalla sitten sohva oli pakko koeajaa. Leikimme ensimmäistä kertaa kirjastohuoneessa ja totesimme sohvan olevan lujaa vanhaa laatua.

Koska tämä postaus on myös vuoden viimeisimpäni, niin haluan tuoda esille vielä muutaman asian. Ensinnäkin haluan toivottaa kaikille lukijoille onnellista ja antoisaa uutta vuotta. Saatta joidenkin olla vaikea uskoa, mutta minulle uusi vuosi tulee varmastikkin olemaan parempi kuin vielä tämä käynnissä oleva. Toiseksi haluan kiittää teitä lukijoita. Blogia on luettu n. 12000 kertaa. Kolmanneksi meiltä on useastikkin kysytty miksi kirjoitamme tätä blogia? Olen myös alkanut saada anonyymeja viestejä, aina vaan enemmän, ja poimin sieltä viimeisimmän ja erittäin lämpimän joka vastaa edellisen kysymykseen melkeen täydellisesti. Tämän viestin myötä toivon teille kaikkea hyvää.

comment: kiitos tästä blogista! 

kiitos kiitos kiitos :) 

tälläiseen touhuun ei oma uskallus olisi riittänyt,

 jos en olisi tätä blogia seuraillut. 

hyvää uutta vuotta teille!

Blondi: Sekalainen hajatelmapostaus

Odotan hyvällä mielellä joululomaa. Vietän joulua ensimmäisen kerran pitkään, pitkään aikaan. Entisellä elämässäni lähdimme silloisen kumppanini kanssa aina joulua karkuun. Pois kotikaupungista. Usein myös kotimaasta. Nyt pysyn joulun kotimaisemissa ja nautin pitkästä lomasta. Aion panostaa syömiseen, lukemiseen, nukkumiseen, ihmisten kanssa olemiseen ja toivottavasti jonkun verran myös pervoiluunkin. Kotoani ei kuitenkaan löydy joulua sanan perinteisessä merkityksessä. Posti on tuonut minulle jonkun joulukortin – siinäpä ne näkyvät joulun merkit. Tänään paketoin muutaman lahjan. Iloitsen, kun löysin yksinkertaista ruskeaa käärepaperia ja mattamustaa lahjanarua.

Uusi nettituttuni, Peikon hyvä ystävä, kysyi minulta eräänä päivänä, että miksi kirjoitan tätä blogia. Hän pohti asiaa siltä kannalta, että mietinkö sitä, että millaisena muut ihmiset minut näkevät. Kyse ei ollut moraalisesta pohdinnasta, vaan yleensä ihmisenä olemisesta. Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi sosiaalisen kuoren alla, enkä oikein osaa välittää siitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Kirjoitan muutenkin, ja koen, että kirjoittamalla jäsennän ajatuksiani ja samalla maailmaa. Mutta miksi sitten kirjoittaa julkisesti intiimeistä asioista? Huomiohuorausta en itsessäni oikein tunnista. Olen jostain syystä jo monta vuotta halunnut pitää blogia, mutta en ole keksinyt blogille aihetta. Pervoilu tarjosi kiinnostavan ja monipuolisen aiheen kirjoittamiselle.

Toivon, että joku jossain saa teksteistäni, ajatuksistani, kokemuksistani jotain. Jonkun pienen välähdyksen siitä, miltä tuntuu, kun rakastetaan ja rakastaa itse. Jonkun sellaisen kipinän, että uskaltaa ehkä itsekin kokeilla ja toteuttaa omia halujaan. Ja jos ei uskalla tai pysty, niin tarjota kuitenkin paikan, jossa tutustua pervoiluun turvallisesti. Pikkuhiljaa. Kuten olen itsekin tehnyt. Saada ymmärrys siitä, että alistuminen oikealle ihmiselle on ainutlaatuinen lahja, ei vika tai puute. Kertoa omia kokemuksia. Missä kaikessa alistuminen minua on auttanut, ja mitä olen sen kautta saanut löytää ja kokea. Häpeän työstämistä, tunteiden tunnistamista, oman itsen hyväksymistä, oman kehon näkemistä hetkittäin kauniina… Lista on pitkä. Blogi on väylä ja mahdollisuus jakaa samanmielisille ihmisille pieni välähdys todellisuudestani.

Nyt menen paketoimaan lahjat.

Blondi: Kiitollisuudesta

Olen ollut lähiaikoina poikkeuksellisen kiitollinen monesta asiasta. Peruskiitollisena, positiivisena ihmisenä olen ajatellut, että jos en bloggaisi pervoilusta, niin voisin hyvänä kakkosvaihtoehtona blogata positiivisuudesta ja kiitollisuudesta.

Olen tuntenut poikkeuksellisen suurta nöyryyttää ja kiitollisuutta siitä, että olen saanut Peikon elämääni. Polku Peikon kanssa ei ole ollut helpoimmasta päästä ulkoisten olosuhteiden takia, mutta ehdottomasti sen arvoinen. On mielenkiintoista, miten ulkoapäin tulevat vaikeudet ovat lujittaneet suhdettamme ja vieneet sen yhä vakavammalle pohjalle.

Olen kiitollinen, että olen saanut tutustua Peikon jälkikasvuun. Ihaniin nuoriin ihmisiin. Olen kiitollinen, että saan toimia heille luottoaikuisena. Sellaisena tasaisena ja turvallisena. Omana itsenäni. Olemme lasten kanssa toinen toisillemme vuorotellen mustasukkaisia, koska haluamme kaikki palan Peikosta. Mustasukkaisuus ei kuitenkaan vähennä kiintymyksen määrää.

Olen kiitollinen, että olen saanut Peikon kautta tutustua moniin uusiin ja ihaniin ihmisiin. Osasta on tullut ihan oikeita ystäviä, osa on muuten vaan hyviä tyyppejä. Ystäviä ja luottoihmisiä ei tässä elämässä voi koskaan olla liikaa. Olen joskus ajatellut, että aikuisiällä alkaneessa ystävyydessä on jotain hyvin erityislaatuista, koska se perustuu aitoon kiinnostukseen ja kunnioitukseen toista ihmistä kohtaan, ei totuttuun tapaan. Sellainen ystävyys on myöskin vapaa menneisyyden painolasteista, ja antaa mahdollisuudet vaikka mihin.

Olen kiitollinen ihanasta työyhteisöstä, jonka omaan. Erilaisista ihmistä siellä. Hyvästä yhteishengestä. Siitä, ettei selän takana puhuta pahaa muista. Tällä viikolla yhdessä syödystä joulupuurosta. Lucian ilmaantumisesta taloon. Kauniista laulusta ja kyynelistä, joita laulut saivat minut itkemään.

Olen kiitollinen äidilleni. Villasukista ja taatelikakusta, jotka hän toi minulle tällä viikolla. Kolmesta parista rikkinäisiä villasukkia, jotka hän otti mukaansa parsittaviksi. Kun uusavuton tytär ei osaa . Rakkaudesta ja välittämisestä, joita tekojen takaa löytyy. Koska sanat ovat vaikeata.

Olen kiitollinen siitä, että olen riittävän terve ja toimintakykyinen. Voin tehdä asioita, joita haluan. En kaikkia, mutta riittävästi. Mieleni ja kehoni toimivat, kun pidän niistä huolta.

Jos tavaroille voi olla kiitollinen, niin olen kiitollinen polkupyörälleni ja tietokoneelleni. Pyörä antaa minulle vapaudun ja riippumattomuuden tunteen. Se vie minut sinne, minne haluan. Myös lumessa ja pakkasessa. Ilman, että minun täytyy miettiä, löydänkö parkkipaikan tai että polttoaine on kallista. Tietokone kytkee minut ihmisiin. Tietokoneen avulla pidän Peikkoon yhteyttä, silloin kun näkeminen ei ole mahdollista. Tietokone yhdistää minut myös sosiaaliseen mediaan ja pervoyhteisöön. Lisäksi tietokoneen näppäimistö antaa minulle mahdollisuuden pukea ajatukset sanoiksi.

Olen kiitollinen tästä vuodesta. Kaikesta, jota se on minulle antanut. Uuden pyörän rikkoutuneen tilalle. Uuden työn. Uuden ihmissuhteen rikkomani tilalle (En pysty kirjoittamaan rikkoutuneen. Ehkä senkin vuoro vielä tulee). Olen kiitollinen myös kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat tänä vuonna olleet elämässäni vain läpikulkumatkalla. He olivat kaikki tarpeellisia. Ilman heitä en olisi se, mikä nyt olen.

Ilman luopumista kaikesta vanhasta minulla ei olisi sitä, mitä minulla nyt on. Luopuminen ei ole käynyt kivuttomasti, mutta on ollut välttämätöntä. Satojen itkettyjen itkujen lisäksi vuoteen mahtuu myös ennen kokemattoman suuri määrä iloa, naurua ja nautintoa. Kiitos elämä. Että olet ja kannat.

Blondi: Sunnuntaita, seksiä ja sidontaa

Kohtuullisen hektisen työviikon jälkeen olen viettänyt viikonlopun Peikon luona nukkuen, lukien, syöden ja akkuja lataillen.

Jos et kestä lukea kuukautisista, niin ohita tämä päivitys. Takana on menkkaviikko, joka tarkoittaa sellaista kohtuullisen kevyttä pervoilua ja pieniä orgasmeja, jotka turhauttavat minut niin, että järki meinaa lähteä. Harrastamme Peikon kanssa menkkaseksiä ihan sujuvasti. Käytän kuukautiskuppia, joten kaikki muu seksi onnistuu sujuvasti, paitsi se mitä eniten haluan eli Peikon sormet sisääni. Emme kumpikaan kammoa verta, mutta en yksinkertaisesti jaksa sitä sotkua, mitä ensimmäistä tai tai toista vuotopäivää vuotava nainen ja sormet saisivat aikaiseksi. Lisäksi paikat ovat usein pari ensimmäistä päivää niin hellät, että vaikka todella himoitsen niitä sormia, en tiedä, toimisiko homma käytännössä.

Peikko nauttii menkoistani, tai siis siitä, että ne ja seksin puute saavat minut hyppimään seinille. Haluan menkkojen aikana seksiä lähes pakonomaisesti. Sellaisia isoja, tajunnanräjäyttäviä orgasmeja, joita en silloin voi saada. Niitä, joita saan, kun Peikko käyttää minuun sormiaan ja hyrrää rajusti ja intensiivisesti. Sellaisia, joissa makaan tiukasti auki sidottuna ja tunnen, että minua todella käytetään. Sellaisia, joiden tunnen lähtevän nilkoista ja kun sellainen lopulta tulee, niin huudan nautinnosta ääneen.

Mutta menkkojen jälkeen vasta tekeekin seksiä mieli. Lainaan tähän itseäni viisaampaa ja verbaalisempaa seksibloggari Henriikka Rönkköstä, joka analysoi naisen kuukautiskiertoa ja minun tämänpäiväistä olotilaa täydellisesti tekstissään Koska kannattaa nusasta naista?

”2. viikko
Kuukautiset menevät. Vihdoinkin. Etana-aika alkaa, limaa valuu pitkin reisiä. Panettaa. Tekisi mieli nylkyttää katulamppuja, puita, taloja. Miehet näyttävät valtavilta peniksiltä. Kieli roikkuu poskella ja kuola valuu leualle. Runkkaaminen ei auta mitään. Silmissä näkyy 24 tuntia vuorokaudessa kuva mulkun työntymisestä sisään ja ulos.”

Tänään aamupäivällä Peikon jälkikasvu oli poissa kotoa, joten saimme puuhailtua monenlaista pientä kivaa. Tiesimme kumpikin, että useammastakin syystä tänään ei ole mikään pidemmän tai haastavamman leikin päivä. Kun aamulla heti herättynä sain lähes viikon tauon jälkeen Peikon sormet sisääni, laukesin välittömästi. Kerran, kaksi, kolme… Aamupalan ja epämääräisen oleilun sekä nettiselailun jälkeen löysin itseni jälleen kerran makoilemasta Peikon päältä ja en niin hienovaraisesti vihjailemassa, että haluaisin seksiä. Peikko leikki pitkään rinnoillani. Välillä kovemmin ja välillä hellemmin, mutta koko ajan vaativasti ja tietäen, että jokainen kosketus ja puristus saa alapääni sykkimään ja haluamaan. Peikon luota ei nykyään löydy juuri mitään leluja, joten hän roikotti minua orgasmin partaalla pienen klitoriskiihottimen kanssa todella pitkään. Tunsin valuvani ja valuvani. Lopulta päädyin kerjäämään Peikolta hänen sormiaan sisälleni ja tulin. Neljäs kerta, viides kerta. Plop, plop, plop. Muistatteko ne plussapallot?

Lopulta pääsimme ulos kävelylle. Kävimme hyvän keskustelun alistumisesta ja siitä, miten merkityksellistä minulle on, kun ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen haluavan jotain ihmistä välillä niin lujaa, että minua sattuu. Kun ei tarvita kun katse tai hipaisu, ja olen jalkoväli märkänä. Kun ymmärtää sen, että minussa ei koskaan ole ollutkaan mitään vialla, kun en ole entisissä suhteissani halunnut. Keskustelimme myös siitä, että minulla ei ole koskaan käynyt mielessä, että syyttäisin entistä kumppaniani siitä, että en ole nauttinut seksistä hänen kanssaan. Tarpeemme eivät vain kohdanneet.

Ennen kuin lähdin pyöräilemään kotiin, niin sain vielä pyydettyä itselleni luvan laueta kerran tämän päivän aikana. Peikko vielä vitsaili, että nyt varmasti pyöräilen kotiin niin lujaa kuin jaloista pääsen ja ryhdyn heti leikkimään itseni kanssa. Eikä hän ollut kovinkaan paljon väärässä. Pyöräilin kotiin kylläkin ihan leppoisasti nauttien auringosta, valosta ja pienestä marraskuun kirpeydestä. Kotikadullani on pätkä mukulakiveä ja voin kertoa, että viiden orgasmin jälkeen pyörän satula klitorista vasten saa melkein aikaan sen kuudennen. Kuten myös herkäksi käsiteltyjen rintojen kosketus paitaa vasten.

Päästyäni kotiin laitoin tietokoneen päälle, kaivon sauvavalikoimani kaapista ja nappasin sieltä sen suurimman, jota en juuri koskaan käytä, koska –no, se on oikeasti suuri. Nyt minulla oli kuitenkin sellainen olo, että halusin sisääni jotain todella suurta - yksi harvoja fetissejäni. Ja tulin huutaen – kuudes kerta kuuden tunnin sisään. Että terveisiä taas sinne alakerran naapurille!

Illaksi poljin ihanan Köysi-ihmisen luo, jossa harrastimme syvällistä keskustelua sekä sidontaa akateemisessa ja meditatiivisessa hengessä . Oli erittäin rauhoittavaa ja terapeuttista saada olla köysissä. Pyöräily läpi sateisen kaupungin, köydet ja erinomainen seura rauhoittivat mieleni hyvin. Pidän siitä, kun Köysi-Ihminen sitoo minua lämpimästi ja neutraalisti. Jotenkin muu maailma katoaa silloin ja saan vain olla ja fiilistellä. Tosin nyt puhuttavaa oli niin paljon, että köydetkään eivät saaneet minua hiljaiseksi.

Takana merkillinen ja tapahtumarikas sunnuntai. Kiitos Peikko-kullalle kärsivällisyydestä ja ihanalle Köysi-Ihmiselle herkullisista, itse paahdetuista kurpitsansiemenistä.

Kouluttamista

Blondi tykkää leikkiä useasti itsensä kanssa ja luulempa että jos hän ei saisi (joutuisi) kysymään minulta lupaa jokaiseen leikkikertaan, hän leikkisi vielä paljon useammin. Suhteemme alussa välillä mietin miten hän leikkinsä leikkii. Pian kuitenkin sain varsin yksikohtaisen selostuksen yleisimmästä tapahtuman kulusta. Sittemmin aina silloin tällöin olen kiusannut häntä ajatuksella että minä voisin joskus katsella hänen leikkiessään itsensä kanssa. Aluksi hän vastasi tiukasti "ei ei, en kehtaa", jopa niin tiukasti ja määrätietoisesti että tajusin jättää asian hautumaan. Nyttemmin olen palannut asiaa aina silloin tällöin ja huomannut vieväni asioita siihen suuntaan että haluan sen vielä tapahtuvan. Tämän päätökseni jälkeen aloin yksi ilta tosissani pohtia miksi?

Miksi haluan että blondi leikkii edessäni itsensä orgasmiin saakkaa? Toki omaan jonkinmoisen fetissin naisen orgasmeille, mutta ajatuksena en saa mitään erikoiskiksejä (edes normaaleja) tästä mielikuvasta missä vaan katselisin. Voin kuvitella että kierrokseni nousisivat jos tilanteeseen liittyisi esim. jonkinmoista käskyttämistä, tai takana olisi rankka leikki tms, mutta silti kysymys miksi jäi kummittelemaan. Saisinko kiksejä tilanteen intensiteetistä ja henkisestä alistamisesta? Tuskin. Tekisinkö sen osaltaan siksi koska voin? Mahdollisesti. Tekisinkö sen pelkästään siksi että voin? EN! 

Näitä kysymyksiä pohdin mielessäni kunnes uskoin löytäneeni langan. D/s- suhdetta on vaikea selittää yksiselitteisesti. Selvää kuitenkin on että suhde on matka minuuteen ja sinuuteen. Luottamuksen myötä suhde syvenee ja saattaa tulla automaattinen halu ja tarve, jopa pelottava sellainen, katsoa kuinka pitkälle ja syvälle tämä kaikki johtaa. Meille on ainakin käynyt näin. Leikkiessämme asiat joka 6kk sitten olivat ehdoton ei saattavat olla nyt sellaisia joita minulta suorastaan anellaan. Vastaavasti olemme oppineet että emme enää sano ehdottomasti ei millekään, mutta voimme toki ihmetellä ja maistella rankkojakin halujamme varovasti. Uskon että mitä enemmän tutustumme itseemme ja toisiimme eri kanteilta sitä enemmän osaamme nauttia leikeistämme. Niimpä tässä blondin tapauksessa usko(i)n, että tämän leikkimiseen liittyvän portin avaamalla voi tulla esiin jotain muuta mikä lähentäisi meitä, lisäisi luottamusta ja rakkauta tai jopa nautintoa.

Koko ajatus on ollut blondin mielestä ehdoton "ei ei". Tiedän kuitenkin blondin heikot kohdat ja niitä hyväksikäyttäen aloin pikkuhiljaa siirtää häntä vahingossa hänen epämukavuusalueelleen. Itse en usko pelkkään valtaan ja tekoihin jota käyttäen olisin voinut piiskata blondin täydellisesti alistuteksi raasuksi ja "pakottaa" leikkimään edessäni. Tuollainen toiminta ei kuitenkaan palvelisi minua eikä ainakaan blondiani. Nautin enemmän siitä kun asiat vaan yht'äkkiä automaattisesti loksahtelee paikoilleen. Nimpä ensiksi jo viikkoja sitten saatoin kesken leikin antaa hyrrän hänen käteensä ja käskenyt häntä pitämään sitä hyvällä kohdalla. Muistan kun ensimmäisen kerran tämän tein ja tuntui että blondi ikäänkuin vahingossa nappasi hyrrästä kiinni tajuamatta mitä teki ja sen jälkeen jähmettyi (kenties kauhusta) mutta totteli. Seuraavalla vahinkokerralla hän jo vähän uskalsi liikutella hyrrää ja itseään. Selvää edistystä siis.

Tässä eräänä iltana lähetin blondille muutamankin etukäteistehtävän (koska hän niitä niin rakastaa, lue inhoaa), joiden päätteeksi hän leikki itsensä kanssa sängyllään minua odottaen. Olin antanut hänelle luvan lopettaa ja käskenyt kääntyä mahalleen kun saavun. Heti saavuttuani kävin tarkistamassa että hän oli totellut ja kosteusasteesta päätellen tästä ei ollut epäselvää. Kysyin oliko hän käynyt orgasmin rajalle ja hän vastasi käyneensä kaksi kertaa rajoilla mutta kilttinä tyttönä jarrutellut. Kysyinkin haluaisiko hän päästä loppuun asti johon hän vastasi hiljaa ja posket punoittaen "jooh". Annoin hänelle lelun kouraan ja sanoin "ole hyvä vaan.". Hän jäykistyi, puisteli tiukasti päätää ja sai sanotuksi jotain negatiivista "en pysty" tms. Jätin asian sikseen mutta kypsyttelin ajatusta myöhemmin yhteisen leikin tiimoilla. Hän joutui melko koville jokaisen orgasminsa kohdalla, joutuen ottamaan vastaan poikkeuksellisen kovaa henkistä ja fyysistä kiusaamista.

Myöhemmin illalla, leikin jo loputtua, makailimme raukeana kainalokkain. Blondi kävi yhä melkoisilla kierroksilla vaikka itse olin jo kääntänyt ajatuksia rauhalliseen loppuiltaan. Kuitenkin blondi yllätti ja kysyi minulta taasen "voisitko satuttaa minua sillä kepillä"   
"Sillä samalla kepillä jota inhoat?"
"Niin juuri sillä."
"Sillä samalla kepillä mistä sanoit että et koskaan opi siitä nauttimaan?" 
"Niin, sillä", blondi vastaa hiljaa.
"Mutta jos tahdot että käytän sitä niin sittenhän voisi päätellä että myös pidät siitä?", jatkoin kiusaamistani.
"Se tekee niin hyvää minun korvienvälissä."

Käytin tilanteen hyväksi ja piiskasin häntä lujasti. Ja koska hän itse piiskaa aneli komensin hänen pysymään paikoillaan ilman kiinnityksiä ja ilman että hän yritti kiemurrella karkuun. Hetken päästä kaivoin hyrrän esiin. Annoin sen hänen käteensä ja pyysin sillä leikkimään. Hän teki sitä kiltisti ja koko piiskauksen ajan. Lopuksi takapuoli mustelmilla ja viiruilla avitin sormillani vähän ja hän sai tulla vielä kerran. Ehkä ensi kerralla otamme yhden askeleen pidemmälle.

Blondi: Tarpeellista tavaraa

Peikolla ja minulla on olosuhteiden pakosta ollut normaalia pidempi leikkitauko. Oma kehoni ja mieleni ovat huutaneet tulla käytetyiksi ja alistetuiksi. Etenkin mieli.

Peikko saapui luokseni iltakylään, ja tiesimme, että hän ei voi jäädä yöksi. Kokemuksista viisastuneina leikimme silloin aina ”kiltimmin” ja rauhallisemmin, koska yksin jääminen rajumman leikin jälkeen ei sovi kummankaan psyykelle. Puuhailimme monenlaista kivaa, ja sainkin kehoni tarpeet tyydytettyä erinomaisesti. Mieleni halusi kuitenkin vielä lisää. Piiskaa. Läpsimistä. Puremista. Ihan sama, kunhan minua vain koskisi ja tuntisin kivun kautta olevani käytetty.

Makoilimme sängyllä vierekkäin. Pyysin Peikolta, että hän satuttaisi minua. Tiesin melko varmasti, että vastaus tulee olemaan negatiivinen kuten se olikin. Peikko rauhoittaa minut nykyään nopeasti ottamalla minua tiukasti hiuksista kiinni ja kertomalla, että miksi juuri nyt jokin tietty asia ei ole mahdollista. Tosin läheskään aina selitystä ei tietenkään tule, vaan saan usein myös ironisen kuittauksen. ”Voi voi, sulla täytyy olla niin rankkaa.” ”Voi raasua, kun se ei tällä kertaa saakaan haluamaansa.” No, tällä kertaa sain kuitenkin loogisen selityksen, johon kohtuullisen nopeasti mukauduin.

Peikko kuitenkin luki minua todella hyvin tälläkin kertaa, ja oikeasti tiesi, että tarvitsen jotain. Pukiessaan vaatteita päälleen hän kaiveli lelulaatikkoa ja mutisi jotain ääneen. ”Niin, sähän et tykännyt noista etätehtävistä. Että jos mä nyt laitan sun rinnat täyteen pyykkipoikia ja tapin peppuun ja jätän sut tänne, niin sä et tykkää yhtään? Sähän voisit sitten vaikka lueskella tuossa sängyllä pyykkipojat rinnoissa.” Protestoin usein varsin kiivaasti erilaisia etätehtäviä vastaan, mutta nyt selittelin Peikolle jotain siitä, että eihän se ole etätehtävä, jos hän laittaa lelut paikoilleen…

Niinpä hän hyppäsi yhä vaatteita pukien päälleni ja ripusti kummatkin rintani täyteen pyykkipoikia. En tuntenut kipua sillä hetkellä. Hän nosti jalkani nipussa kohti kattoa ja laittoi tapin paikalleen. Tunsin, miten valuin leikkimme jäljiltä Peikon spermaa, liukuvoidetta ja omia eritteitäni. Pisteeksi i:n päälle Peikko laittoi hyrrän värisemään jalkoväliini. ”Sä voit tässä sillä aikaa leikkiä itsesi kanssa, kun mä puen valmiiksi.” No, Peikon nähden leikkiminen ei minulta vielä onnistu, ja hän tietää sen aivan hyvin. Sanoin, että kiltti, en pysty, voi, kykene. ”Voi, voi”, sain vastaukseksi. Hyrrä teki ärsyttävän tehokkaasti työtään jo valmiiksi herkillä paikoillani ja tappi voimisti stimulaation noin satakertaiseksi. Peikko tuli välillä kurkkimaan makuhuoneeseen, ja sain joka kerta henkäistyä suustani sanan kiltti. ”Kiltti mitä?” No kiltti sitä, että anna mun laueta vielä kerran, kiltti, kiltti, kiltti, anna sun sormet mun sisälle. En saanut kuitenkaan pyydetyksi.

Kuulin kuinka Peikko penkoi taas lelulaatikkoa ja työnsi seuraavaksi sisääni lempisauvani, jolla yleensä masturboin. Makasin sängyllä ja haukoin henkeä eikä minulle ollut aavistustakaan siitä, miten tilanne kehittyy.

Kello oli 19.45. ”Lähden nyt. Kuuntele tarkkaan. Kuunteletko sä? Mä sanon tämän vain kerran. Sulla on aikaa leikkiä tasan kahdeksaan asti tällä sun omalla lelulla. Saat ottaa pyykkipojat pois rinnoista tasan klo 20 ja tapin klo 21. Ymmärsitkö? Ja tätä sä et saa käyttää.” Peikko otti hyrrän pois jalkovälistäni. Se on kapistus, johon vain hän saa koskea. En koskaan leiki itse sillä enkä muutenkaan yhteisillä leluillamme, vaan minulla on ihan omat lelut siihen tarkoitukseen. Peikko läpsäisi minua muutaman kerran poskelle. ”Miten sanotaan?” Moikka, ”Ja mitä muuta?” Kiitos. Ja poistui ovesta ulos.

Laukesin laskujeni mukaan jo ennen kuin Peikko ehti portaat alas pihalle. Välittömästi laukeamisen jälkeen rintojani alkoi sattua ja katsahdin niihin. Pyykkipoikien lisäksi niissä oli pienenä yllätyksenä sellaiset järkyttävän vahvat puristimet varmastikin miesten Tiimarista Clas Ohlsonilta. Ja puristimet olivat nänneissä! Apua. Puristimet. Eivät nipistimet. Vaan oikeat puristimet, jota käytetään puristamaan erilaisia asioita yhteen. Ne ovat aiemmin olleet kiinni ainoastaan selässäsi – tuosta kesäisestä leikistä muistuttavat vieläkin arvet selässäni. Ja nyt kapistukset olivat kiinni rinnoissani.

Vilkaisin yöpöydän kelloa. 19.53. Seitsemän pitkää minuuttia. Rintojani todella koski. Ei mitään pientä nipistelyä, vaan ihan oikeaa kipua. Keskityin hengittämiseen ja kehoni rentouttamiseen. Minuutin välein vilkaisu kelloon. Ja erittäin ikävä oivallus. Pyykkipojat ja puristimet muuten tekevät aivan järkyttävän kipeää, kun otan ne pois. Kello tuli kahdeksan. Aloitin ulommaisista pyykkipojista, joita oli pitkin rintoja ja napsin ne yksitellen irti. Kipu oli siedettävä. Puristimet olivat poikittain nänneissäni, joten nännien päässä olivat vielä yhdet pyykkipojat. Arvoin ja arvoin. Päätin aloittaa pyykkipojista. Voihkaisu ja kiroilua. Ensimmäinen pyykkipoika irti. Lisää kiroilua, ja toinen pyykkipoika oli poissa. Sitten happea syvälle keuhkoihin, ja nopeasti ensimmäinen puristin irti. Huutoa ja kiroilua. Muutama syvä hengenveto lisää. Toinenkin puristin irti. Sen verran kovaa ääntä, että terveiset taas sinne alakerran naapurille!

Kokoilin itseäni hetken sängyssä ja raahustin rinnat särkien vessaan. Levitin niihin Bepanthenia - todennäköisesti kaikkien pervojen suosikkirasvaa. Pesin hellän alapään, mutta jätin sovitusti kiltisti tapin paikalleen.

Myöhemmin illalla juttelimme vielä koneella, ja Peikko varmisteli, että minulla oli kaikki hyvin. Hän kertoi hieman epäröineensä tehtävää, mutta totesimme molemmat sen ajaneen asiansa täydellisesti. Minä sain kipuni ja erittäin voimakkaan käytetyksi tulemisen kokemuksen. Tiedän taas paikkani tässä maailmassa. Samalla pääsin turvallisti tutkailemaan ja kokemaan häpeän tunteita.

Tarinan opetus: Sitä saa, mitä tilaa!

Dies irae v.2

Minä olen aina inhonnut facebook tms. huomiohuorauspäivityksiä kuten "minun on paha olla", "ette tiedäkkään kuinka minuun sattuu" tai "arvaisittepa vaan mitä minulle on tapahtunut", eikä itse syytä päivirtykseen avata edes se jälkeen kun 27 'kaveria' on päivityksestä tykännyt ja 17 kysellyt/anellut lisätietoja. Nyt päätin toimia vähän samoin vaikkakaan en etsi huomiota, mutta minulla on paha olla.

Minulla on reunaton möykky rinnassa mikä painaa ja ahdistaa. Kello on paljon ja tuleva ilta ja nukkuminen pelottaa. Onneksi hyllyllä on nukahtamislääkettä mikä auttaa, mutta huomenna on arvatakseni vähintään yhtä rankka päivä. Tänään minulla on ollut kova tarve puhua ja keskustella, yrittää päästää se paha olo pois ja ulos, mutta sopivaa uhria ei ole tullut kiireen keskellä vastaan. Huomenna varmaankin kadun tätä tekstiä mutta te saatte toimia nyt kuuntelija vaikkakin joudun kertomaan asiat salaillen monestakin syystä. Suurin osa teistä ymmärtää ja arvaa miksi.

Olen viimeiset pari vuotta julistanut tapahtuvaksi jotain minkä ennustin tapahtuvan seuraavan parin vuoden sisään. Nyt sitten yllättäen se tapahtui eilen. Olin siis tiennyt, aavistanut ja jopa toivonutkin asian tapahtuvan, mutta nyt kun se kaikki konkretisoitui illassa ja hetkessä se repi monet vanhat haavat ja arvet auki. Mukana oli myös paljon helpotusta. Vanhempana ja isänä ei ole juurikaan vahvempaa ja onnellisempaa hetkeä kuin nähdä jälkikasvunsa silmissä ilo ja ohkainen varmuus siitä että tulevaisuudessa hänellä on turvallinen paikka ja välittävä tulevaisuus.

Lähitulevaisuus tuo tullessaan monia sähköposteja joista tulen lukemaan vaan muutaman rivin ja joiden jälkeen olen pahan oloni keskustassa. Minua tullaan lyömään henkisesti monin eri tavoin varmasti tähdäten niihin koloihin joiden tiedätään satuttavan minua eniten. Tänään minua uhkailtiin jopa kinkyyteni paljastamisella mutta siihen tosin vastasin että "ole hyvä vaan." Kinkyydestäni osaan olla vaan ylpeä. Varmaan pitkällä tähtäimellä mukaan mahtuu muutama viranomaiskäynti, sopimuksia ja pahimmassa tapauksessa käräjöintiä. Nyt kuitenkin ensimmäinen askel on otettu ja itse uskon että taaksepäin en astu.

Blondin kanssa olemme leikkineet yhteisillä tulevaisuudennäkymillä. Olemme rakennelleet pilvilinnojamme huolella ja hitaasti. Olemme leikkineet ajatuksella yhteisestä asunnosta leikkihuoneineen, yhteisestä lomista, arjesta ja elämästä. Juuri nyt tuntuu että kaikki unelmat saattaisivat olla hieman kaukana, jotenkin tavoittamattomissa. Tilanne on juuri nyt niin epäselvä etten tiedä mitä ajatella tulevaisuudesta enkä tiedä kuinka hyvin Blondi haluaa samaa tulevaisuutta, sopiiko hän siihen ja haluaako hän edes olla osa sitä. Pää on sekaisin surusta, murheesta ja huolesta. Haluaisin uskoa Blondin sanoihin että "murheet kuuluvat arkeen", mutta nyt en ole täysin varma. Toivoisin olevani.

Jälkikirjoitus: Kirjoitin suurimman osa edellä olevasta tekstistä eilen kun tuska oli pahimmillaan. Blondi ehdotti kävelyä myöhemmin illalla ja näimme kyyneleet silmissä. Itkimme, kävelimme käsi kädessä ja keskustelimme. Kävimme rehellisesti ja avoimesti läpi tilannettamme ja totesimme että rakkautta ja tahtotilaa meiltä löytyy kunhan jatkamme keskustelua.

- Peikko

Blondi: Kipeänä

Olen ollut muutaman päivän kipeänä. Migreenissä. Varsinainen kipuvaihe on jo ohi, mutta olo ei ole mitenkään normaali. Lihaksia särkee, ihoa sattuu ja se on hellä, kirkkaat valot ja kovat äänet tuntuvat pahalta, himoan hiilihydraatteja ja olen alavireinen. Itkuinen. Migreeni kun on paljon muutakin kuin se kipu.

Saan käytyä lääkkeiden avulla töissä, mutta muuhun eivät voimat riitä. Mikään ylimääräinen ei onnistu. Kun olen kipeänä, en juuri jaksa ihmisten seuraa. En halua, että minulle puhutaan enkä halua, että minuun kosketaan. Kun tuntuu, että en kestä. Että menen rikki ja hajoan. Sympatia on pahinta. ”Voi, mä tiedän miltä susta tuntuu. Viimeksi kun mullakin särki päätä, niin se oli niin rankkaa… ” Ei, jos et sairasta migreeniä, niin et tiedä, miltä minusta tuntuu. Koska tavallisella päänsäryllä ja migreenillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Empatia on astetta siedettävämpää. Kun joku jaksaa muistuttaa, että kipu joskus loppuu ja niitä hyviä päiviä tulee taas. Kun joku sanoo, että voi, on kyllä kurjaa ja rankkaa.

Kun olen kipeä, käännyt hyvin vahvasti sisäänpäin. Käperryn itseeni. En jaksa olla sosiaalinen. Perun menot ystävieni kanssa. Koska en yksinkertaisesti jaksa. Olen lääketokkurassa, unohtelen asioita, tiputtelen esineitä ja keskitän kaikki voimani arjesta selviytymiseen. ”Mutta eihän susta edes huomaa, että sä olet kipeä.” Vittu, ei huomaa, koska olen tehnyt tätä koko ikäni. Jaksanut kivusta huolimatta. Vetänyt monen tunnin koulutuksia, organisoinut seminaareja, istunut kokouksissa. Joista en muista jälkeenpäin mitään. Mutta joista tiedän silti suoriutuneeni erinomaisesti. Koska vaihtoehtoa ei ole.

Jos olisin kipeä muutaman kerran vuodessa tai kerran parissa kuukaudessa, voisin aivan hyvin jäädä sängyn pohjalle sairastamaan. Mutta kun kipupäiviä on useita kuukaudessa, ei se onnistu, jos haluaa käydä töissä. ”Mä en tajua, miten sä jaksat, kun sulla on noin paljon kipuja. Jos mulla olisi, niin mä en varmasti jaksaisi.” Hmm, mikähän on sitten se toinen vaihtoehto että jos ei jaksaisi? Pahimpina aikoina sitäkin on tullut mietittyä, mutta ei kovin rakentava ratkaisu.

Ja kuitenkin, minun mittapuullani olen kivuttomampi kuin koskaan aikaisemmin aikuisikäisenä. Kipu ei ole se joka hallitsee elämääni, vaan minä itse. Kipua on, sitä tulee ja menee. Joskus se jää päälle, jumittuu, vie voimat. Usein en kuitenkaan muista sen olemassaoloa. Tai muistan, koska se pakottaa minut elämään tylsän säännöllistä elämää. Joka päivä suunnilleen samaan aikaan nukkumaan, ja samaan aikaan sängystä ylös. Ruokaa neljän tunnin välein. Ei mitään liikaa tai liian vähän. Ei liikaa tai vääränlaista liikuntaa. Ei kirkkaita valoja. Ei kovia ääniä. Ei valvomista. Nytkin makselen viikonlopun valvomisen velkoja. Koska aina ei pysty eikä jaksa välittää. Joskus vaan haluaa olla tavallinen ja tehdä juttuja, joita muutkin tekevät.

Kun tapasin Peikon, pelkäsin oikeasti, että leikkiminen ja hillitön orgasmointi :-) pahentavat migreeniä. Kun adrenaliini- ja endorfiinitasot nousevat hetkeksi huippuunsa, välillä pidemmäksikin aikaa. Kun ne normalisoituvat, migreenin olisi helppo iskeä. Kuten se aina stressin, positiivisekin sellaisen jälkeen tekee. Näin ei kuitenkaan onneksi ole käynyt. Jos kohtaus on tuloillaan, tulee se joka tapauksessa – leikimme tai emme.

Kestän Peikon seuraa ja kosketusta kipeänäkin. Se tuntuu vähän oudolta ja hämmentävältä. Hänen kanssaan on helppo olla myös puolikuntoisena. Ei tarvitse selitellä omia olojaan. Peikko oli tällä viikolla luonani, kun olin kipeä. Päässä ei ollut sillä hetkellä kipua, mutta koko muuta vartaloa särki ja olo oli kuvottava. Kerroin olostani Peikolle, ja hän kysyi, että voisiko se helpottaa oloani, jos hän nuolisi minua. Vastasin rehellisesti, että en oikeasti tiedä, mutta kokeillaan. Hän peittele yliruumiini kauniisti peiton alle ja siirtyi jalkoväliini. Nuolemaan. Hellästi, ihanasti ja rauhallisesti. Tunsin miten kuvotus siirtyi taka-alalle ja kireät lihakset alkoivat rentoutua. En tiedä kuinka kauan aikaa meni, koska nautiskelin puolittaisessa horroksessa. Tunsin Peikon sormet sisälläni ja laukesin hänen käsilleen ja suuhunsa. Hän peitteli minut kokonaan ja tuli viereeni makaamaan. Pyysin Peikkoa vielä sisälleni, ja rakastelimme hellästi ja rauhallisesti. Että tällaista pervoilua tällä kertaa!

Luottamuksesta

Olen ollut pitkälti koko BDSM-elämäni jonkinmoisissa sessiosuhteissa, mikä ei tarkoita ettenkö olisi halunnut aitoa parisuhdetta alusta lähtien. Parissa aikaisemmassa suhteessani oli mukana parisuhde-elementtejä joskin pidempi välimatka välillämme teki osaltaan suhteen kehittymisen mahdottomaksi. Nyt olen tilanteessa jossa parisuhde ja BDSM linkittyy vahvasti yhteen ja näkyy joka päivä arjessamme. Onneksi tämä on kuitenkin sitä mitä me molemmat haluamme.

Osaksi parisuhdepohdiskeluani vasten aloin yhden rajun leikimme jälkeen pohtia luottamusta. BDSM suhteissa luottamuksen merkitystä ei voi liikaa painoittaa. Alistuva osapuoli saattaa olla nautinnollisessa tilassa, missä hänen oma ymmärrys ei edes riitä sanomaan turvasanaa, jolloin luottamus leikkikaveriin pitää olla erittäin korkealla tasolla. Luottamus siitä, että leikkikaveri tietää alistuvan rajat ja osaa hellittää tarvittaessa (ilman sitä turvasanaakin) ja että hän tuo alistuvan turvallisesti takaisin tähän maailmaan. Alistuvalla pitää olla hyvin ansaittu luottamus kun taas vastaavasti alistajalla on iso vastuu.

Tämän kirjotuksen tarkoituksena ei ole pohtia mistä luottamus syntyy. Lyhyesti sanottuna kuitenkin: luottamus ansaitaan, oikotietä ei ole.

Palataampa alussa mainitsemaani rajuun leikkiimme. En halua raottaa verhoa mikä on mielestäni rajua ja mikä ei, pääasia että minun ja blondin mittapuussamme se oli sitä. Olimme tilanteessa jossa minä olin vahvasti vallankahvassa blondin haukkoessa happea haarojeni välissä. Hän teki kaikkensa miellyttääkseen minua, mutta tällä kertaa minua ajoi eteenpäin voima, tila ja tunne mikä näkyi juuri blondista siinä hetkessä. Hän pyrki tekemään oloni nautittavaksi mutta samalla koko tilanteen intensiteetit vei hänet niin vahvasti mukanaan että hänen silmänsä ja eleensä huusivat minulle "Alista minua! Haluan olla pikkuinen raasusi jota käytetään armottovasti hyväksi!" Olisin voinut nojautua taaksepäin ja nauttia tilanteesta mutta hyppäsinkin siihen tilaan mukaan ja samalla hieman ulos omalta mukavuusalueeltani. Halusin venyttää blondini rajoja hieman. Tein asioita joita en olisi kuvitellut tekeväni vielä muutama kuukausi sitten ja näin blondistani kuinka hän vaan vajosi lisää tilaansa ja hänen vartalonsa, silmänsä ja suusta kuiskaavat sanat pyysivät lisää. Venytin blondini kumilankaa hieman lisää ja hän oli keskellä uutta tilannetta jossa hänen mielensä halusi lisää mutta hänenen fysiikkansa ei ja minä taas tilanteessa missä fysiikkani kestäisi lisää mutta mieleni ei. Oli aika lopettaa.

Myöhemmin pohdin luottamusta, mutta tälle kertaa puhtaasti omalta kannaltani. Tuossa tilanteessa luotin siihen että tunnen blondini niin hyvin ja pystyn lukemaan hänen eleensä, katsensa, ihonsa.... niin hyvin että tiedän milloin voin venyttää tilaa. Blondi sanoi jälkikäteen että hän olisi voinut jatkaa tilannetta vaikka kuinka pitkään. Itse olin ja olen vieläkin eri mieltä. Joka tapauksessa luulen että meillä molemmilla oli jälkikäteen voittajafiilis. Molemmat olimme ansaitusti luottaneet ja voittaneet myös itsemme.

- M

Ps., jos et ole vielä huomannut niin tuohon blogimme oikeaan laitaan on tullut pieni palautelaatikko, josta voit lähettää meille anonyymistä palautetta, kysymyksen tai vaikka toivoa kirjoitusaihetta. 

Blondi: Niksi-Pirkka tuli taloon

Olen sen verran laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen, että minua ei vaatteilla koreilu yksinkertaisesti kiinnosta. Ei siviilissä eikä pervoilussa. Kumi, nahka, paljas pinta, kirkkaat värit, erilaiset alusvaatehärpäkkeet –just name it. Ne eivät ole minun juttuni. Kuljen kesät talvet 90 % mustissa, hyvin peittävissä vaatteissa, joissa mukavuus, ajattomuus ja tyylikkyys ovat avainsanoja. Tosin mukavuuden ja tyylikkyyden yhdistäminen tuovat välillä pukeutumiseen omat haasteensa.

Leikimme Peikon kanssa useimmiten siten, että minulla on ikuisesti palelevaisena ihmisenä jalassa villasukat ja Peikolla vanhat pyjamahousut. Peikko tosin rakastaa kauniita, naisellisia alusvaatteita. Itse tunnen oloni esim. stay up:it tai sukkanauhaliivit ja sukat päällä lähinnä hölmöksi. Vieraaksi. En omaksi itsekseni. Koska en suostu pukeutumaan niihin vapaaehtoisesti, täytyy Peikon käskeä minua. Minulla ei ole tässä suhteessa luontaista miellyttämisviettiä ja laitan viimeiseen asti vastaan. Koska Peikko on hyvä käskemään, saa hän aina haluamansa. Myös ne stay up:it.

Kuitenkin nähtyäni erään kauniin ja tyylikkään kanssapervon päällä sukkahousuista taiteillun yläosan, heräsi minussa heti halu päästä kokeileman samaa. Kaapista rumimmat ja kuluneimmat sukkahousut esille ja sakset käteen. Sukkahousuista haaran sauma auki ja varvasosat pois. Naps ja koko komeus oli valmis parissa minuutissa päälle puettavaksi. Ihan julkisille paikoille en näin paljastavassa vaatetuksessa lähtisi, mutta ehkä tästä joskus syntyy jonkin sortin bilevaate. Pakkohan tätä askartelemaani ihmettä on sitten täälläkin esitellä. Enjoy!

Blondi: Antakaa mulle sääntöjä!

Olemme puhuneet Peikon kanssa jonkin verran säännöistä. Tai minä olen. Säännöt ovat mielenkiintoisia ja kiehtovia alistuvan osapuolen näkökulmasta. Peikko ei ole juuri sääntöjä halunnut eikä vaatinut yhtä sääntöä lukuun ottamatta.

En muista paljonkaan yksityiskohtia ensitapaamisemme kulusta, etenkään siitä eteenpäin kun päädyimme luokseni – ihan vaan makoilemaan… No, ne mustelmat muistan sekä yhden lauseen. Sanatarkasti. ”Minun kanssani et koskaan laukea ilman lupaa.” Tästä ei ole keskusteltu eikä neuvotultu. Orgasmini ovat olleet Peikon suhteemme alusta asti. Sääntö oli minulle aluksi outo kuten pervoilu ylipäätään, mutta sääntö oli kaikessa outoudessaankin ehdottomasti miellyttävä ja äärettömän kiihottava.

Meillä kummallakaan ei ole paljon kovin vahvoja fetissejä. Peikolla fetissi numero yksi on ehdottomasti orgasmi/orgasminkontrollointifetissi. Hän saa kiksit siiitä, että pystyy määräämään, saanko laueta vai en. Että pystyy roikottamaan minua laukeamisen partaalla tunteja. Kun kerjään, että kiltti kiltti kiltti Peikko, saisinko kiltti laueta. Anna anna anna. Saanhan. Saisinko. Hän nauttii siitä, että pystyn laukeamaan monta kertaa peräkkäin. Siitä, että saa minut rättipoikkiuupuneenakäytettynä laukeamaan vielä yhden kerran. Ja kun täysin käytettynä, hiestä, omista nesteistäni, spermasta märkänä puolestaan anelen, että en jaksa enää, eihän minun enää tarvitse, kiltti en enää jaksa pysty kykene. Ja silti vielä usein pystyn.

Olen aina masturboinut paljon. Ollut seksuaalisesti aktiivinen itseni kanssa. Utelias. Kokeillut hyvin nuoresta asti, mitä kaikkea sisääni saan laitettua ja mikä kaikki minulle tuottaa nautintoa. Nykyään Peikko kontrolloi myös näitä orgasmeja. Saan masturboida totta kai niin paljon kuin ikinä haluan, mutta laukeamiseen tarvitsen aina Peikon luvan. Näin on ollut suhteemme alusta asti.

Myös minä nautin laukeamissäännöstä, vaikka usein protestoinkin sitä vastaan. Jos Peikko joskus leikkiessämme jättää minut ilman tai jos saan omasta mielestäni liian vähän orgasmeja, hypin törkeästi Peikon silmille ja osoitan mieltäni. Joudun sellaiseen raivon tilaan, että minut täytyy palauttaa fyysisin ottein maan pinnalle. Jään jumiin tilanteeseen ja siihen, että minä en haluamaani. Kova pääni on saanut minut monta kertaa käyttäytymään lapsellisesti ja kakaramaisesti. Tässä kohtaa sanat ja puhuminen eivät auta – kaikki alistumisen halu on kadonnut minusta. Tai ehkä juuri noissa tilanteissa tarvitsen ja kaipaan eniten alistumista, mutta en pysty siihen omin voimin. En toimi näin tahallani tai tietoisesti, vaan en yksinkertaisti voi itselleni mitään.

Olemme keskustelleet tällaiset tilanteet selviksi. Rauhoitun ja pääsen takaisin itseeni parhaiten tiukoilla fyysisillä otteilla esim. hiuksista kiinni pitämällä. Erityislapsilla käytettävä holding-terapia kuvaa hyvin sitä, mitä noissa tilanteissa tarvitsen:

”Kiinnipito (holding)  tarkoittaa hädässä olevan ahdistuneen lapsen pitämistä tiukasti ja rakastavasti sylissä hellittämättä, kunnes hänelle tulee parempi olo. Kiinnipidon aikana hän saa huutaa ja itkeä ulos kaikki tuskan ja ahdistuksen, vihan ja surun ja tuntea silti itsensä rakastetuksi. Lapsi saa ilmaista turvallisesti omat tunteensa. Kiinnipidon tulee aina päättyä kokemukseen rakkaudesta omaa itseä ja rakkaudesta toista kohtaan. Tarkoituksena ei ole alistaa eikä omistaa lasta, vaan antaa lapselle rajat ja turvallisuutta.”

”Terapeuttinen kiinnipito vaikuttaa lapseen hyvin kokonaisvaltaisesti. Sillä on sekä psykofyysisiä, että sosiaalisia vaikutuksia lapseen. Lapsessa kiinnipidon vaikutukset ilmenevät kiinnipitotilanteessa, välittömästi sen jälkeen tai vasta pidemmän ajan kuluessa. Vaikutuksen kesto voi myös vaihdella ja parhaimmillaan se vaikuttaa lapsen koko loppuelämään sisäisen turvallisuuden tunteen ja itsetunnon kehittymisenä sekä ihmissuhteiden paranemisena.”

Ainoa asia, mitä tuollaisissa tilanteissa pystyn kuuntelemaan ja kunnioittamaan, on Peikon jaksaminen. Jos hän selvästi tuo esille, että leikki loppui siksi, että hänen täytyy ajatella omaa jaksamistaan, riittäviä yöunia, aikaista aamuheräämistä jne., niin rauhoitun kohtuullisen helposti ja nopeasti. Koska Peikon jaksaminen ja hyvinvointi on minulle tärkeintä maailmassa. Siitä huolehtiminen läpäisee minunkin kovan pääni ja halun pitää kiinni omasta tahdosta.

Huomaan, että olen itse viime aikoina ottanut esille sääntöasian yhä useammin ja ehkä myös alkanut kaivata sääntöjä arkeeni. Psyykeeni on kallellaan arkeen asti ulottuviin sääntöihin. Pidän ajatuksesta, että Peikko omistaa minut. Pidän ajatuksesta, että alistumisen elementit ovat jollain tavalla läsnä arjessani 24/7. En vielä tiedä mitä nämä säännöt ja käytännöt voisivat olla, koska olen vasta alistumispolkuni alkutaipaleilla. Minua viehättää ajatus total power exchange-suhteista  ja seuraan säännöllisesti aihetta sivuavia blogeja. Toisaalta ihailen totaalisen alistuvia naisia, toisaalta ajatus täydellisestä alistumisesta saa minussa aikaiseksi lievää huonovointisuutta ja ahdistusta. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, millaisia elementtejä ja alistumisen tasoja suhteeseemme matkan varrella tulee.

Rankaisu vs fetissi

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.

Blondi: Vallasta ja vastuusta

Eräässä ulkomaankielisessä pervoblogissa alistava mieshenkilö kirjoitti hienosti hänen ja hänen alistuvan kumppaninsa dynamiikasta. Postauksen aiheena oli provosoivasti se kun nainen ei parisuhteessa anna, niin pervoilu ratkaisee sen(kin) ongelman. Oikeasti kirjoituksessa oli kuitenkin kyse terveen ja luottamukseen perustuvan pervoparisuhteen dynamiikasta, vallasta ja ennen kaikkea vastuusta.

Itse naisena, tasa-arvon kannattajana ja feministinä uskallan sanoa, että varsin usein heteroparisuhteessa naiset käyttävät seksiä vallan välineenä. Asiasta saa olla kanssani eri mieltä. Toki myös miehet saattavat tehdä samaa, mutta en osaa tarkastella asia heidän näkökulmastaan. En tiedä, miten tietoista seksuaalisen vallan käyttö naisilla on, mutta sitä kuitenkin tapahtuu. Useammin kuin nainen on valmis tunnustamaan. Seksiä vastaan nainen saa kaipaamaansa hellyyttä, läheisyyttä ja huomiota. Usein nainen haluaisi vain kolmea edellä mainittua, mutta ei saa niitä ilman seksiä. Seksiä vastaan voidaan pyytää mies toimimaan tietyllä tavalla, tekemään tiettyjä asioita ja ylipäätään seksiä vastaan pidetään mies hyvällä tuulella. Lisäksi seksistä on arjen keskellä hyvin helppo kieltäytyä vetoamalla väsymykseen, klassiseen päänsärkyyn, kiireeseen… Asetelmana on lähtökohtaisesti se, että nainen ei anna ja mies ei saa.

Pervodynamiikassa asetelma ei päde, ovat sukupuoliroolit mitkä tahansa. Nautin itse alistuvana osapuolena siitä, että minulta ei koskaan pyydetä seksiä eikä minulta koskaan kysytä, että tekeekö minun mieli. Että minulle ei vihjata, että nyt saattaisi kyllä tehdä mieli kun viime kerrasta on jo vähän aikaa. Minua ei koskaan lähestytä kysyen, varoen tai epäröivästi – ei silloinkaan, kun harrastamme ihan tavallista, hellää seksiä. Saan lähinnä inhon väristyksiä pelkästä ajatuksesta, että minua lähestyttäisiin varovasti ja anteeksipyydellen, lupaa kysyen.

Emme ole koskaan keskustelleet asiasta, mutta pidän itsestään selvänä, että olen Peikolle aina yhdessä ollessamme seksuaalisesti saatavilla. Asetelmamme ei sulje kuitenkaan pois hellyyttä ja kosketusta ja silittelyä. Sitä on enemmän kuin missään parisuhteessani koskaan. Ja nimenomaan silittelyä ja hellyyttä ilman seksiä. Ilman mitään vaatimuksia seksistä. Voin silittää ja helliä Peikon kalua käsilläni tai suullani, ilman että siihen liittyy mitään seksuaalista ja ilman, että se velvoittaisi minua mihinkään seksuaaliseen kanssakäymiseen. Peikko makoilee rentoja ja vaihdamme samalla päivän kuulumisia tai pohdimme syntyjä syviä. Toki joskus silittely ja hellittely johtavat seksiin, mutta se ei ole itsetarkoitus.

Ja koska olen valinnut, että alistun Peikolle, on hänellä suurempaakin suurempi vastuu käyttää valtaa oikein. Vallan kanssa käsi kädessä kulkee aina myös vastuu. Valtaa on niin kovin helppo käyttää väärin missä tahansa elämän alueella mutta erityisen helppo sitä on väärinkäyttää pervosuhteissa. Koska olen luovuttanut Peikolle vallan kehooni ja mieleeni, tarkoittaa se sitä, että hänen täytyy pitää niistä myös hyvää huolta. Jos olen väsynyt, kipeä tai voin muuten vaan huonosti, kantaa Peikko vastuunsa siitä, että voin niin hyvin kuin sillä hetkellä on mahdollista. Keskustelimme juuri tänään aiheesta, ja sanoin, että jos hän esim. käyttäisi valtaansa silloin kun minulla on pahat kuukautiskivut tai tappomigreeni, olisi kyse raiskaukseen verrattavasta asiasta. Peikko oli kanssani samaa mieltä. Silloin kysymys olisi vallan väärinkäytöstä, ei käytöstä. Vaikka olenkin Peikon käytettävissä aina kun olemme yhdessä, toimii hän vastuullisesti. Hän pitää huolta hyvinvoinnistani ja toimii tavalla joka edistää sitä. Siihen kuuluu mm. se, että hän pitää huolta siitä, että nukun tarpeeksi, syön säännöllisesti ja harrastan sellaisia asioita, jotka lisäävät hyvinvointiani. Olen toki itsekin aikuisena ihmisenä vastuussa hyvinvoinnistani ja siitä, että pidän itsestäni huolta, mutta Peikolla on valta ja vastuu edistää asioita entisestään.

Alistuessani minulla on puolestani itselläni viime kädessä valta ja myös vastuu lopettaa tilanne kuin tilanne käyttämällä turvasanaa. En kuitenkaan koskaan aktiivisesti ajattele sitä mahdollisuutta tai sanan käyttöä, vaikka se jossain takaraivossani onkin. En koskaan ajattele, että vaikka minulla on leikkiessä mahdollisuus keskeyttää kaikki toiminta, niin kyse olisi jollain tavalla alistumisen tai käytettävänä olemisen illuusiosta. Ajattelen aidosti, että Peikolla on velvollisuus kohdella ja käyttää minua niin, että turvasanaa ei tarvita.

Blondi: Kiltti, voisitko läpsiä mua kasvoihin…

Kuulen itseni yhä useammin sanovan nämä sanat Peikolle. Kiltti läpsi mua. Kasvoihin. Lisää kiltti. Kovemmin kiltti.

Rakastan sitä, kun Peikko koskee kasvojani. Suutani. Huuliani. Silittää. Suutelee. Nuolee. Puree. Nai minua suuhun. Muutaman kerran kesken leikin hän on myös kevyesti taputtanut kämmenellä poskeani. Kun olen jossain syvällä. Kun hän haluaa, että kuuntelen. Kun minun täytyy olla tarkkaavaisempi.

Ja jotain outoa tapahtuu mielessäni, kun kasvoihini kosketaan. Taputetaan. Huomaan pyytäväni lisää. Läpsimistä. Vielä lisää kiltti. Kovemmin kiltti. Peikko pitää lujasti hiuksistani kiinni, ja hänen kämmenensä osuu poskiini. Kerta toisensa jälkeen. Kauniisti. Hallitusti. Napakasti. Katsomme koko ajan toisiamme silmiin. Tai itse katson, mutta en näe. Olen syvällä omassa maailmassani. Tunnen, miten avokämmen iskee jälleen poskeeni, ja uppoan vielä syvemmälle omaan tilaani. En tunne kipua, koska sitä ei ole. On vain ääretön nautinto ja irti päästämisen vapaus.

Olemme keskustelleet Peikon kanssa paljon kasvoille läpsimisestä. Siitä, miksi pidän siitä niin paljon. Siitä, millaisia tunteita ja ajatuksia se meissä herättää. Aihe ei ole neutraali kummallekaan. Meidät on kasvatettu niin, että naista ei lyödä koskaan. Ei koskaan missään olosuhteissa. Naisen kasvot ovat pyhät, niihin ei kajota.

Kun päädyimme ensimmäistä kertaa leikkiessä sellaiseen tilanteeseen, jossa pyysin Peikkoa läpsimään kasvojani, tunsin asiasta huonoa omaatuntoa ja häpeää koko seuraavan päivän. Mietin, että onko minussa jotain vikaa, kun pidän siitä niin paljon. Pohdin, että saako siitä ylipäätään pitää? Poskeni punoittivat häpeästä, kun mietin miten paljon Peikon kämmenistä poskillani nautin. Olenhan fiksu, korkeasti koulutettu, hyvällä itsetunnolla varustettu nainen, enkä ole koskaan antanut kenenkään alistaa itseäni. En psyykkisesti enkä fyysisesti. Automaattinen ajatukseni on ollut, että jos joku lyö minua vaikka ”vain” avokämmenellä, lyön nyrkillä takaisin sukupuolesta riippumatta. Välittömästi. Äitini on myös omalla esimerkillään opettanut, että jos mies lyö vaikka kerrankin, niin täytyy lähteä. Olen nähnyt oman äitini myös noudattavan tätä periaatetta. Isäni löi. Yhden kerran. Ja sai lähteä.

Vaikka pervoiluun liittyykin lähes aina jonkinasteista kivun tuottamista ja alistamista, uskon, että kasvot ja niihin kajoaminen ovat tabu myös monelle kanssapervolle. Fiksu mies ajattelee, että näin ei ole soveliasta tehdä, ja nainen puolestaan miettii, että tästä ei todellakaan saa nauttia. En tiedä, miten asiaan suhtaudutaan homo- tai lesbokontekstissa, kun sukupuolet ovat näennäisen tasa-arvoiset eikä mies-nais –vastakkainasettelua ole. Olisiko kasvoille läpsimiseen helpompi suhtautua neutraalisti, jos sitä tekisi kaksi naista tai kaksi miestä?

Kysyn Peikolta, että onko kasvojeni läpsiminen hänelle OK. Mitä hän siitä ajattelee? Peikko vastaa, että hän pitää siitä koko ajan yhä enemmän, kun huomaa, miten minä siitä nautin, ja miten syvälle se minut vie. Peikko kokee läpsimisen kiihottavana, mutta pelkää samalla satuttavansa minua oikeasti tai jättävänsä jälkiä kasvoihini.

En oikeasti tiedä, mitä minussa tapahtuu, kun Peikon kämmen osuu poskeeni. Maailman kilteimmän ja kultaisimman Peikon. En tunne enää häpeää eikä minua nolota. En tunne oloani nöyryytetyksi tai häpäistyksi. Tunnen ainoastaan suurta nautintoa siitä, että minua käytetään. Käytetyksi tulemisen kokemus on minulle alistumisessa tärkeintä ja myös kiihottavinta. Tarvitsen käytetyksi tulemista, jotta maailmani pysyy paikoillaan. Läpsiminen kasvoihin on jotain todella intiimiä ja henkilökohtaista. Jota vain Peikko saa minulle tehdä. Koska hän rakastaa ja välittää. Koska hän haluaa pitää minusta huolta. Koska hän tietää, että tarvitsen. Koska hän voi.

PS. Koska olen todella mustelmaherkkä, näkyvät läpsimisen jäljet silloin tällöin myös kasvoissani. Peikko ehdotti, että hän voi läpsiä ei niin kovin ottein, mutta minä kieltäydyin ehdottomasti kunniasta. Kai sitä sitten täytyy suunnata Stokkan kosmetiikkaosastolle ja kysyä tädeiltä apua ja sopivia tuotteita kasvojen ”urheiluvammojen” peittämiseen. 

Raasuna lattialla

Viikonlopun intensiivisen leikin tuloksena pääsin tutustumaan uuteen puoleen itsessäni. Koen äärettömän mielenkiintoisena osana D/s elämääni sen kuinka reagoin erilaisiin asioihin, miten muutun ihmisenä ja millaisia ajatuksia käyn läpi itseni kanssa. Nyt olen muutaman päivän maistellut viikonloppuna tapahtunutta ja koska koen tilanteen ainakin itselleni mielenkiintoisena niin yritän jakaa sitä kanssanne.

Hyppelen esileikin ohitse ja siirryn suoraan suihkukoppiin jossa blondillani oli "helppo" tehtävä pitää kätensä suihkukopin vastakkaisilla seinillä ja selkä seinässä, minun kiusatessani häntä vesisuihkulla ja sormillani. Hän oli loppujen lopuksi niin herkkänä vesisuihkusta klitorikselle ja useasta orgasmistaan, että hän ei vaan enää pystynyt pitämään käskystäni kiinni. Ojensin häntä monta kertaa kovaäänisesti ja painoin vartalollani hänen selkänsä voimakkaasti seinään. Kun hän laukesi viimeisen kerran, hän valahti kaksin kerroin sikiöasentoon päälleni ja valui siitä huohottaen lattialle. Nousin seisomaan ja katselin raasua suihkuhuoneen lattialle. Raasun katse oli kohti lattiaa ja hänen rintansa kohoili rytmikkäästi. Odotin rauhassa. Muutaman hengästyneen hetken päästä hän nosti katseensa ja punaiset poskensa kohti minua. Hänen kasvonsa oli nolostunut, anteeksipyyntävä, kuutamolla ja alistunut. "Anteeksi en pystynyt."

Kävimme samassa tilassa lyhyen keskustelun läpi siitä miten sääntöjä/käskyjä odotan noudatettavan ja miten pitää toimia jos tuntuu siltä ettei pysty niistä pitämään kiinni. Raasuni vastaili ymmärtävänsä täysin. Keskustelun päätyttyä hän katsoi suoraan silmiini ja kysyi nätisti. "Voisitko läpsiä minua.", millä raasu tarkoitti että läpsisin häntä avokämmenin hänen poskillensa. "Tottelematon raasu ei todellakaan saa pyytämäänsä." Autoin hänet ylös ja poistuin suihkusta hänen jäädessä pesemään itseään.

Menin makoilemaan sängylle ja odottamaan raasua. Pian hän kömpikin kainalooni yhä pahoillaan tapahtuneesta. Hän katseli minua silmiin ja kysyi:
 

- voisitko käyttää minua?
- miksi?, vastasin.
- siksi kun se tuntuu niiiiiiin hyvältä.
- ei riitä, vastasin, haluan kuulla tarkemmin?
- en osaa sanoa mitään muuta, se vaan tuntuu niin hyvältä. Se tekee minusta kokonaisen
- ...


Keskustelun jälkeen jatkoimme leikkiä. Raasu oli sidottuna armottomasti asentoon, missä liikkuminen oli melkein mahdotonta ja missä hänen kaikki aukot olivat käytössäni. Hän sai piiskaa rajusti, millä kuitattiin suihkussa tapahtuneet kurittomuudet ja jonka aikana kuulin hänen ensimmäisen kerran pyytävän armoa (mutta turvasanaa ei sanottu). Käsittely oli kovaa ja hyvin käyttävää. Jossain vaiheessa tätä leikkiä pääsin itse johonkin mielenkiintoiseen flowhun. Sellaiseen missä tunsin meidän olevan vahvasti yhtä ja tiukatkin tekemiseni saivat upean raasuni kokonaiseksi alistuvaksi naisekseni. Tiesin siinä hetkessä että käsittelyni jälkeen hän voi paljon paremmin, tietää paikkansa tässä maailmassa ja minun kanssani. Maailma olisi paikoillaan.


Nyt kun yritin flowstani kirjoittaa, huomaan että kuvaus jäi vajavaiseksi ja pliisuksi. En osaa oikein kunnolla pukea sanoiksi tapahtunutta. Voihan olla että kyseessä oli vaan onnistunut leikki, tilanne missä pääsee toisen ihon alle. Voi olla että kuun asento oli kohdillaan. En osaa sanoa varmasti. Haluan kuitenkin ajatella, että juuri sillä hetkellä olimme yhtä ja tiesin mikä oli juuri parasta raasulleni jotta hänestä tulisi taas kokonainen.

Kaveri kysyy, miten teillä riidellään

Hyvä vaniljaystäväni kysyi minulta hiljan, miten me riitelemme. Tietenkin hän oletti, että me emme riitele, vaan D/s-suhteissa dominoiva päättää senkin asian. Kysymys oli minulle ja meille kohdistettuna hankala, sillä me ei (juurikaan koskaan) riitele, emme ainakaan siinä perinteisessä mielessä mitä ajattelin hänen tarkoittavan. Yritin vastata hänelle niin kuin itse asian näen tai miten luulisin meidän riiitelevän. Nyt yritän tehdä teille samaa jopa tuoreen esimerkin kera.

D/s-suhteessa niin kuin vaniljasuhteessakin kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ääriesimerkkinä orjana toimiva aviopuoliso jolla ei ole valtaa eikä hän myös sitä haluaisikaan. Vaikka D tekisi tässä suhteessa kaikki päätökset ja s olisi tilanteeseen hyvin tyytyväinen, niin silti hän vaikuttaa päätöksentekoon. Hän ei varmastikaan sano mitään, tuskin ainakaan vastaan, hän ei välttämättä edes nyökkää myöntymisen merkiksi, mutta kuitenkin olemalla juuri siinä hän vaikuttaa päätökseen. Samalla tavalla kun aikanaan sidottuna.net.ssä törmäsin paljonkin kinkyihin joille oli erityisen tärkeää se, että heillä ei ollut leikissään mitään rajoja, turvasanaa tai sääntöjä. Näinhän voi tietenkin sanoa, mutta silloinkin leikissä on rajat mitkä ovat yhtä kuin D.n rajat. Muistan myös keskustelun erään subin kanssa, joka kertoi tavoitteeksen alistua niin, että vaikka keskellä huudettavaa riitaa hänen Masterinsa voisi hiljentää hänet käskyllä ja hän nielisi kiukun ja alistuisi kohtaloonsa. Se, mitä nyt yritän edellisellä sanoa on, että huolimatta suhteen laadusta ja kellä on valta ja kellä ei, niin silti kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Olemme blondin kanssa sitä tyyppiä, jotka vihaavat riitelyä. Toinen meistä ei sitä edes osaa, ja toinen on joutunut sitä niin paljon näkemään aikaisemmassa elämässä, että on asialle hyvin allerginen. Tietenkään emme ole niin naiveja, että uskoisimme, ettei nahjauksia tule vastaan ja leikillämme olemme tehneet numeroa mm. petivaatteiden viikkauksesta tai millä hyllyllä tavaroita pidetään jääkaapissa. Tässä yhtenä iltana sitten kosahti vähän lujempaa. En halua avata syytä, koska se on epärelevantti, mutta sanotaan että tilanne tuli välittömästi leikin jälkeen. En osannut laittaa tilannetta / kiukuttelua poikki ja niinpä lopputulemana myöhemmin illalla käänsimme selkämme, molemmat pettyneinä, harmissaan, vähän vihoissaan ja jopa ahdistuneena uudesta tilanteesta.

Vielä hetkeä aikaisemmin tilanne oli vasta kytemässä, minä mietin hyvinkin kuumeisesti miten sen voisin ratkaista. Koska koko riidan syy oli tyhmä (tiesimme sen jo silloin), ja jo silloin tiesimme myös, että blondi oli tehnyt kärpäsestä norsusen, eikä hän vaan onnistunut päästämään ajatuksesta irti, niin minä mietin miten tilanteen voisi ratkaista oikeaoppisesti. Mitä Tosi Masteri tekisi? Käytännössä minulla oli kolme ajatusta jotka kaikki olivat perusteltavia ja toimivia.

1.) Yrittää rauhallisesti jutella, selittää tilanne ja rauhoitella blondia
2.) Napata piiska sängyn vierestä ja lopettaa turha kiukuttelu sen avulla
3.) Napata tiukka ote hiuksista, painaa kasvomme vastakkain ja selittää mikä tilanne on ja kertoa hänen kiukuttelunsa olevan turhaa

Rankkojakin vaihtoehtoja kylmiltään nuo kaksi viimeistä, mutta muutama sana niiden puolesta. Jos riitelisin arkisesta asiasta kuten vaikka nyt petivaatteiden viikkauksesta, niin Ds ei ole koskaan ratkaisu enkä siihen lähtisi. Nyt kiukuttelun aihe, mikä kasvoi riidaksi, sai siemenensä leikistä ja jo silloin tiesin että kyseessä on suurimmaksi osaksi blondin tiukka asenne tai peräänantamattomuus tietyssä asioissa, niin siksi tosissaan mietin noita vaihtoehtoja. Olin kuitenkin pelkuri tuossa tilanteessa ja valitsin ykköskohdan ja niinpä iltamme päättyi selät vastakkain erittäin pahalla mielin.

Seuraavana aamuna emme kohdanneet koska blondi lähti kukonlaulun aikaan työmatkalla, ja minä jäin nukkumaan. Sain kuitenkin aamutuimaan pusun ja myöhemmin päivän aikana tekstareita, joissa pahoiteltiin ja selitettiin eilistä käytöstä. Minä kirjoitin blondille päivällä sähköpostin, jossa kerroin omista ajatuksistani ja mielipiteistäni ja sen luettuaan keskustelimme asian halki mesessä. Hän olisi valinnut vaihtoehdoista kolmosen. Nyt olemme toivottavasti taas vähän vahvempia toistemme kanssa ja ymmärrämme toisistamme ja käyttäytymisestämme enemmän.

Puhukaa toisillenne!

- Molinay

Ps. Pahoittelut Kamulleni! Et saanut suoraan vastausta kysymykseesi, mutta lupaan palata kanssasi aiheeseen jos me riitelemme. Toivottavasti siis en palaa.

Blondi ihmettelee: Mikä tekee Sinut kokonaiseksi?

Blogipäivityksen otsikko on Peikon ehdottama, ja tartun siihen mielenkiinnolla. Aihe juontaa juurensa erääseen leikkiimme, jossa pyysin taas jälleen kerran Peikkoa käyttämään minua. Peikko piteli minua tiukasti hiuksista kiinni ja kysyi, että mihin minä tarvitsen käytetyksi tulemista. Tai miksi tarvitsen sitä. Olin sellaisessa mielentilassa, että tarkkaa sanamuotoa en muista. Tiesin, että Peikko ei hyväksy ”kun mä vaan haluan” –standardivastaustani (no, koska minä nyt vaan aina haluan), joten aivojeni lyötyä tyhjää varsin pitkään vastasin, että käytetyksi tuleminen saa minut tuntemaan itseni kokonaiseksi. Tulin käytetyksi pitkään ja perusteellisesti, ja nyt on aika pohtia mitä vastaukseni takana piilee.

Kokonaiseksi tuleminen on monimutkainen prosessi. Uskon, että se tulee viime kädessä ihmisestä itsestään – sisältäpäin, ja se liittyy myös hyvin vahvasti oman itsensä hyväksymiseen, anteeksiantoon ja armollisuuteen. Kukaan toinen ei voi tehdä minua kokonaiseksi ilman, että minussa itsessä tapahtuu asioita. Kokonaiseksi tuleminen ei tule ulkopuolelta, annettuna. Vaikka uskon hyvin vahvasti siihen, että meillä ihmisillä on se meille kuuluva toinen puolisko annettuna jossain, ja se vain odottaa löytäjäänsä, ei se toinenkaan riitä tekemään ketään kokonaiseksi. Sen sijaan uskon siihen, että toinen ihminen voi auttaa monella tapaa kokonaiseksi tulemisessa ja eheytymisessä. Kulkea rinnalla, tukea, jakaa arkea ja elämää yleensä.

Olen tehnyt oman itseni kanssa töitä lähes 15 vuotta tullakseni ehjäksi, terveellä tavalla vahvaksi, kokonaiseksi. Siis omaksi itsekseni. Olen onnistunut siinä melko hyvin, ja kiitos siitä kuuluu monelle taholle. Kuitenkin minua on vaivannut lähes koko elämäni ajan vahva ulkopuolisuuden tunne, josta en ole saanut kunnolla kiinni. Tunne siitä, että olen jollain perustavanlaatuisella tavalla erilainen kuin muut. En huonompi, en parempi. Ainoastaan erilainen.

Skeematerapia selittää erilaisuuden kokemuksen pohjaavan aina lapsuuteen asti.
Skeematerapian mukaan usein esim. alkoholistiperheen lapset, lapset joiden vanhemmilla on mielenterveyden ongelma tai lapset, joiden perhe on jollain tavalla erilainen kuin muiden perhe, lapset, jotka joutuvat kantamaan nuorina paljon vastuuta tai huolta, kokevat yleensä ulkopuolisuuden tunnetta. Just name it, näitähän omassa lapsuuden perheessäni riittää… Ulkopuolisuuden tunnetta voi kompensoida monella eri tavalla, usein välttämällä sosiaalisia tilanteita ja vetäytymällä niistä. Ulkopuolisuuden tunnetta voi kompensoida myös olemalla kameleontti, joka sopeutuu kaikkiin ryhmiin ja sosiaalisiin konteksteihin. Ja minä olen se kameleontti. Aina iloinen, ystävällinen ja sosiaalinen. Ei ole sellaista ryhmää, seuruetta tai tilannetta, johon en sopeutuisi. Oli kyse sitten ammatillisesta viiteryhmästä tai kaveriporukasta. Skeematerapian käsitteet ja tunnelukkojen tiedostaminen ovat olleet itselleni suureksi avuksi käsitellessäni ulkopuolisuuden tunnetta. Kuitenkin jotain on jäänyt puuttumaan. Jotain selittämätöntä, jonka olemassaolosta en ole ollut tietoinen.

Kokonaiseksi tuleminen ja itseni kokonaiseksi tunteminen koostuu myös monista pienemmistä asioista ja osasista, kuten arjen rutiineista ja itsestä huolehtimisesta. Omassa arjessani tärkeää on tietty asioiden yksinkertaisuus ja selkeys. Se tarkoittaa esim. sitä, että ostan/hankin kohtuullisen vähän tavaraa kotiini. Aina kun ostan kotiini  yhden kappaleen jotain (vaate, tavara), pyrin siihen, että hävitän kaksi vanhaa pois alta. Yksi sisälle, kaksi ulos –tekniikka pitää kotini puhtaana turhasta tavarasta ja mieleni selkeänä. Jos ympärilläni on paljon tavaraa, en voi hyvin. Koska en pidä siivoamisesta, mutta haluan, että kotonani on siistiä, on mahdollisimman vähän tavaraa hyvä ratkaisu senkin takia.

Selkeä ja yksinkertainen arki tarkoittaa minulle myös sitä, että en omista telkkaria enkä juuri seuraa tiedotusvälineitä. Joku kutsuu sitä todellisuuspaoksi, minä oman itseni suojelemiseksi. En halua kuormittaa aistejani liikaa liikkuvalla kuvalla, en halua kuormittaa psyykettäni liikaa yhteiskunnan raadollisuudella. Kun joku keksii positiiviset uutiset, ilmoittaudun heti vakiokatsojaksi. Kun arkeni on selkeää ja yksinkertaista, tunnen itseni ehjäksi ja kokonaiseksi ja tiedän oman paikkani.

Kuitenkin arkeni on joskus kaikkea muuta kuin täydellisen sopusointuista. Kuitenkin pelkästään se, että yritän pyrkiä elämään selkeästi ja yksinkertaisesti auttaa. Omilla valinnoilla ihminen pystyy vaikuttamaan arkeensa melko paljon. Toki elämässä tulee aina vaikeuksia ja kolhuja – isojakin sellaisia. Asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Mutta niin moniin asioihin kuitenkin pystyy. Joskus se vaatii isoja valintoja, joskus taas pieniä.

Tästä pikku insertistä päästäänkin kokonaiseksi tulemisen viimeistelyyn. Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että kohdallani mahdollisuus alistua minulle tärkeälle ja merkitykselliselle ihmiselle on ollut tärkeä tekijä kokonaiseksi tulemisessa. Se jokin epämääräinen joukkoon kuulumattomuuden ja erilaisuuden tunne selittynee ainakin osittain standardiseksuaalisuudesta poikkeavilla tarpeilla, joita minun on vihdoin mahdollista toteuttaa. Alistuessani minulle näytetään paikkani tässä maailmassa, sekä psyykkisellä että fyysisellä tasolla. Alistuessani saan olla juuri sellainen kuin olen. Ei tarvitse esittää vahvaa eikä pärjäävää. Saan olla pieni raasu, jota käytetään ja jolla ei ole itse mitään sanavaltaa asiaan. Saan olla tekemättä päätöksiä. Saan vain olla ja ottaa vastaan. Ilman alistumisen kokemista oloni on nykyään hieman irrallinen. Ehkä joskus vielä osaan selittää tuota olotilaa paremmin. Tuntuu kuin jotain puuttuisi, olen levoton, pääni sisässä kuhisee. Kun minua alistetaan ja käytetään, loksahtelevat palapelin palaset, minuuden palikat omille paikoilleen. Kerta toisensa jälkeen. Ja kerta toisensa jälkeen olen yhä kokonaisempi. Olen minä.

Blondi kysyy Peikolta: mikä piiskauksessa kiihottaa 1/2?

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.

Pikaisesti odottaessa

Meidät oli kutsuttu viettämään ystävieni luokse peli-iltaa. Olimme saman päivän aikana pohdiskelleet useasti millä menisimme paikalle. Matkaa ei olisi kuin viisi kilometriä, joten se sujuisi mukavasti polkupyörillä, mutta sääennuste ei ollut puolellamme. Julkisilla pääsisi sateen sattuessa, mutta matkaan menisi aikaa ja kävelyä sateessa olisi silloinkin tiedossa. Siirsimme päätöksen viime tinkaan jotta voisimme katsoa säätilan lähtöhetkellä.

Blondi oli kuiskutellut päivän aikana useasti korvaani kuinka hänen tekisi mieli yhtä ja toista ja minä tietysti olin välillä ottanut hänen tilastaan kaiken irti ja antanut ymmärtää mutta blondin mielestä en ymmärtänyt antaa. Välillä käteni saattoi siirtyi hänen housuihinsa ja toinen käsi tiukasti hiuksiin, mutta vaan sopivan pieneksi turhauttavaksi hetkeksi.

Tuli lähdön aika ja valmistauduimme pyöräilyyn. Ollessamme juuri lähdössä niin sade yltyi ylivoimaiseksi ja jouduimme keksimään uuden suunnitelman. Soitin ystävälleni, joka oli tulossa samaiseen peli-iltaan koska ajattelin hänen tulevan omalla autollaan sateen yltyessä, mutta en saanut häntä kiinni. Päätimme ottaa taksin. Puin eteisessä kenkiä jo jalkaani blondin soittaessa taksia. Samalla kun hän oli kertomassa osoitetta niin kaverini soittikin minulle takaisin ja tarjosi kyytiä. Hän kertoi olevansa alaovella noin 25 minuutin kuluttua. Hmm. n. 20 minuuttia luppoaikaa kuuman ja kiimaisen blondini kanssa ennen lähtöä. Nappasin tiukan otteen hänen hiuksistaan ja kysyin että "jos nyt blondin oloa helpotetaan pikaisesti, niin oletko tolkuissasi lähtemään 20 minuutin kuluttua?" Hän katseli minua epäuskoisesti mutta vastasi nopeasti "jooh".

Komensin hänet riisumaan vaatteet navan alapuolelta ja hänen riisuutuessa kävin lelulaatikollani hakemassa tarranauharannekiinnikeet sekä vibran (olin mielissäni kun moiset lelut löytyivät, sillä pelkäsin että kaikki käyttökelpoiset lelut olisivat blondin luona). Talutin blondini kattokoukun alle, kiinnitin ranteet nauhoihin ja vedin kädet tiukasti kohti kattoa. Painoin hieman yläselkää eteenpäin jotta takapuoli tuli kivasta esille ja annoin avokämmenieni hetken laulaa hänen pakaroillaan. Blondi vaikeroi mutta otti iskut kauniisti vastaan. Tämän jälkeen komensin jalat levälleen ja upotin sormen hänen kosteaan ja kuumaan vakoonsa. Siirsin vibran hänen klitorikselleen ja työstin muutamalla sormella samalla. Blondi kiemurteli nautinnossaan ja roikkui käsiensä varassa. Pian hän olikin huipussaan ja kysyi kauniisti lupaa jonka hän sai. Irrotin kiinnikkeet ja talutin hänet sohvalle. Lyhyen hetken jälkeen hän alkoi pukea posket punoittaen ja kysyin että onko nyt helpompi olo lähteä? Takamusta kuulemma kuumotti mutta hänen olonsa oli loistava.

Blondi ihmettelee: Räytymispäivä

Pidän tänään virallista räytymispäivää. Ärsyttää. Olo on alavireinen. On migreeni. Kuukautiset tulossa. Ihan peruskuviolla siis mennään. Ai niin, ja Peikkoa on kova ikävä.

Aloitin räytymisen töistä päästyäni käymällä lähikaupassa hakemassa salmiakkia. Kun tulin kotiin, vaihdoin puhtaat petivaatteet ja keitin ison mukin espressopohjaista maitokahvia. Sellaisen noin neljän desin saavillisen. Nyt mietin, että minkä kirjan aloittaisin. Yöpöydällä odottavat Mia Vänskän saattaja ja Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Puitteet räytymiselle ovat siis aivan täydelliset. Toisaalta tekisi mieli myös kirjoittaa enemmänkin, mutta pää ei toimi kovin hyvin.

Olemme Peikon kanssa nykyään niin tiivisti yhdessä, että olosuhteiden pakosta johtuva muutamankin päivän ero tuntuu ikuisuudelta. Parisuhteemme on vahva ja tasaisella pohjalla, mutta silti tai ehkä juuri sen takia ikävöin. Tiedän, että myös Peikolla on ikävä. Kumpikaan meistä ei halua enää nukkua yksin. Yksin nukkuminen on tylsää ja kurjaa. On kurjaa nukahtaa yksin, ja on kurjaa herätä aamulla yksin. On niin outoa, kun Peikon tasainen hengitys ei kuulu vierestäni.

En oikeasti tiedä, mitä haluan kirjoittaa, joten en kirjoita mitään. Olen onnellinen. Piste. Nyt räytymään.

Ai niin, olin viikonloppuna ensimmäistä kertaa julkisesti sidottavana – nätisti vaatteet päällä. Ihana Köysi-ihminen sitoi minut joogasta tuttuun aura-asanaan, joka tosin minun tekemäni ei näytä aivan yhtä sulavalta kuin kuvan sulavan joogin. Pääasia oli, että sekä sitojalla ja sidottavalla oli kivaa!

Blondi ihmettelee: Piiskauksen anatomiaa

Keskustelin Peikon kanssa eräänä iltana tulevista blogipäivityksistä. Pohdin, että mistä haluaisin seuraavaksi kirjoittaa ja kysyin asiasta Peikolta. Hän sanoi, että hän ei tiedä, ja että voin päättää itse. Olen huomannut, että nautin yhä enemmän siitä, että Peikko päättää tiettyjä asioita puolestani. Niinpä valitinkin hänelle, että on tylsää päättää asiasta itse, joten sainkin varsin yksiselitteisen käskyn: Kirjoita piiskauksesta.

Niinpä kirjoitan nyt piiskauksesta. Suhteeni piiskaukseen ja kipuun on kovin ristiriitainen. Pidän kevyestä kivusta, sellaisesta bittersweet-tyyppisestä, koska se on minulle tärkeä osa alistumisen kokemusta. Kipu itsessään saa aikaan minussa melko negatiivisia mielikuvia. Olen kuitenkin säännöllisesti pyytänyt Peikko satuttamaan minua. Tuolloinkaan pääasiana ei ole ollut kivun itsessään tuottama tunne, vaan että saan kivun kautta vahvasti alistetuksi ja käytetyksi tulemisen kokemuksen. Sitä tarvitsen ja siitä elän. Tähän mennessä ainoa piiskaus, mistä olen aidosti nauttinut, on ollut kevyttä piiskausta rinnoille, häpyyn tai yläselkään.

Takapuoleni ja reiteni sen sijaan eivät pidä piiskasta. Kiemurtelen yleensä piiskaa karkuun kaikin mahdollisin keinoin. Sidottunakin kiemurtelemalla pystyy välttämään pahimmat piiskaniskut tai niin ainakin uskottelen itselleni. Peikko kyllä aina muistuttaa, että turha kiemurrella, et kuitenkaan pääse minnekään, jalat auki, pysy paikalla, napa kiinni sänkyyn. Yritän totella, mutta yleensä kipu on niin epämiellyttävää, että en pysty olemaan paikallani.

Ehdoton inhokkini piiskoista on bambukeppi. Sain noin kuukausi sitten kyseenalaisen kunnian käydä itse bambukeppiostoksilla paikallisessa kukkakaupassa. Pääsin itse huolella valitsemaan vihaamani piiskausvälineet, ja käytinkin siihen paljon aikaa. Kukkakaupan myyjä varmasti katseli minua huvittuneena, kun valikoin puoli tuntia neljää bambukeppiä. Joko hän ajatteli, että tuossapa vasta tarkka viherpeukalo tai sitten, että toi on taas noita pervoja… Sain kepit valittua, ja naureskellen pyöräilin läpi kaupungin 120 senttiset bambukepit pyöräni kyydissä.

Muutama päivä sitten tulin kotiin mahtavan joogaharjoituksen jälkeen. Hengitys sujui, asanat myös, käsivarret olivat punnertamisesta aivan poikki, olin hiestä märkä. Peikko oli ollut töistä poissa kuumeen takia, ja olimme sopineet, että hän tulee luokseni lähinnä siliteltäväksi ja nukkumaan. Kävin suihkussa, söin ja siirryimme sängylle makoilemaan.

Yht´äkkiä huomasinkin, että olimme keskellä leikkiä. Olin taas jossain ihan omassa maailmassani, hyvin syvällä, joten tapahtumien tarkasta kulusta en osaa kertoa. Tiedän vain, että Peikon kädet olivat syvällä sisälläni, sain niiden ja hyrrän avulla järkyttävän suuria orgasmeja. Sain todennäköisesti piiskaa useampaan otteeseen, sellaista mustaa hapsupiiskaa. Muistan, että olin jossain vaiheessa aivan poikki ja puhki, kun Peikko käski minut sänkyyn kontallani takapuoli pystyyn ja kädet pään yli peitolle siten, että kädet myös pysyvät peitolla. Olin niin loppu, että en jaksanut enää muuta kuin olla ja hengittää ja ottaa vastaan. Peikko käytti piiskaa ja silitteli aina välillä. Tunsinkin yllätyksekseni, että piiska alkoi tuntua hyvältä ja kipu katosi. Endorfiinit lähtivät liikkeelle, kun silittely ja piiska vuorottelivat. En tiedä, kuinka kauan tätä kesti, mutta nautin. Nautin todella. Olisin voinut ottaa piiskaa vastaan vaikka kuinka kauan. Lopuksi Peikko puhui jotain, mutta olin jossain niin syvällä, että en ymmärtänyt, mitä hän sanoi. Kuulin, mutta en kyennyt kuuntelemaan saati ymmärtämään. Sain henkäistyä ”Mitä”, ja Peikko aloitti kärsivällisesti uudelleen.

Olin rikkonut muutamia sääntöjä, mm. Peikon käskyä pitää kädet pään yli koko ajan niin, että ne koskevat peittoa. Ja varmasti monia muitakin, en oikeasti muista. Tästä seurasi se, että jouduin kuittaamaan ”syntini” ottamalla vielä viimeiseksi vastaan viisi kovaa piiskaniskua ja laskemaan ne itse. Tottelin todennäköisesti kiltisti ja laskin, koska en jaksanut enkä voinut muuta. Sitten jo makoilinkin Peikon kainalossa hellittävänä ja siliteltävänä. Jossain vaiheessa, kun olin palannut takaisin tähän maailmaan, vitsailin, että mielestäni Peikko ei ollutkaan ihan niin kipeä kuin luulin.

Leikkimme ovat viime aikoina muutekin pidentyneet, ja Peikko on alkanut viedä minua syvemmälle sen myötä, että tunnemme toisemme yhä paremmin. Kumpikaan ei tiedä, minne olemme menossa tai mihin päädymme, mutta onneksi saamme tehdä tätä yhdessä. Luottaen, välittäen, hellyydellä, rakkaudella.

Loppuja ja uusia alkuja

Elin pitkään sairaassa avioliitossa. Tässä liitossa oli toinen sairas aikuinen joka tuntui välillä tekevänsä kaikkensa jotta sekä minulla että jälkikasvullamme olisi mahdollisimman paha olo. Jotkut teot olivat jopa niin pahoja että vielä tänään, vuosienkin jälkeen, niitä haavoja paikkaillaan. Tässä liitossa olivat kulissit tärkeimmät. Oli uusia kirjoja / tauluja joita teekutsuilla ihmeteltiin. Oli oma erinomaisuus jonka takaa oli helppo miettiä mitä kummaa ne naapurin pikkuporvarit oikein tekivät ja miten he lapsiansa kasvattivat. Oli kiva kesämökki jota hehkutettiin kaikille ja "onneamme" siellä vaikka oikeasti paikka oli kahden erilaisen aikuisen riitaisa sotatanner.

Olin pahassa raossa. Lapset olivat pieniä ja he tarvitsivat minua, edes yhtä aikuista. En päässyt irti, joten minun piti keksiä selviytymiskeino. Aloin pelata hänen peliään. Purin hammasta ja kestin. Hymyilin, join välillä teetä ja välillä jopa mietin naapureiden "outoa" menoa.  Sanoin vuosikausia "rakastan sinua", vaikka sanat sattuivat ja olisin halunnut oksentaa. Kasvatin kuorta. 

Vihdoin mieli läikkyi liikaa. Tein nopean päätöksen ja astuin samantien ulos vankilasta. Ilma oli heti kevyempää. Ihmiset hymyilivät. Sain kertoa omia ajatuksiani ja tuntea omat haluni. Näin mitä olen ja aloin opetella sitä lisää. Tajusin että matka olisi pitkä, mutta en halunnut katkeroitua. Halusin tuntea olevani vielä aidosti onnellinen. Pitää huoltaa jostakin, rakastaa ja olla rakastettu. Tein päätöksen, että enää en sanoisi "minä rakastan sinua", muuta kuin silloin kun se tuntuu oikealta, hyvältä ja aidolta.

Blondin kanssa elämä on tuntunut paremmalta, oikealta ja aidommalta kuin kenenkään kanssa koskaan. Tunteemme ja suhteemme on syventynyt huimasti ja olen löytänyt itsestäni uusia piirteitä mihin en ole koskaan aikaisemmin törmännyt. On ollut jo jonkin aikaa täysin selvää että olen rakastanut. Kuitenkin edellä kertomani oli aiheuttanut sen, että en ollut heti saanut näitä sanoja suustani. Ja kun ne eivät heti olleet tulleet niin niistä oli tullut jo jonkinmoinen "peikko" itselleni. (Olen joissain asioissa melko ankara itselleni.) Sitten eräänä iltana herkän rakastelun jälkeen. Makaamme kainalokkain unen ja valveen rajamailla. Sormeni piirtelevät blondin selkää ja hän on nukahtamaisillaan viereeni kun sanat tulevat aivan itsestään, suunnittelematta, tunteella ja spontaanista. Minä rakastan sinua.