Hyräilen kun pakenen

Olen pohtinut viime aikoina paljon fiiliksiä, hyviä ja huonoja. Mieleni on ostanut kausilipun vuoristoradalle ja päättänyt käyttää sitä koko radan edestä. Tähän ajeluun on ollut syynä viime viikonloppu, jolloin osallistuimme blondin kanssa parina "tilaisuuteen" joka pisti voimat liikkeelle.

Piirsimme kartan. Ensin yhteisen ja jatkoimme yksin. Täydensimme hieman lopulta yhdessä. Katselin kartan tapahtumia ja tunsin palan rinnassani. En sellaista pientä huolestunutta palaa, vaan sellaisen joka vaikeutti hengittämistä.

Istuin tuolilla ja etuoikeutettuna katsoin näytelmää toisesta kartasta. Ystäväni itki ja päästi pahaa oloa pois. Tunsin kuinka kyyneleet valuivat poskelleni. Hän sanoi jotain raapaisevaa ja suljin silmäni, painoin pääni ja nieleskelin. En halunnut itkeä ääneen.

Kuulimme asioita joita ei oltu kerrottu kenellekään ennen. Minäkin kerroin, ääneen ja blondilleni kaksin. Juuri ennen nukahtamista kerroin blondilleni: hyräilen kun pakenen. 

Viikonloppuun kuului myös paljon naurua, iloa ja uskomattomia ihmisiä, uusia ystäviä jopa. Siihen kuului hellääkin hellempää seksiä. Rakkausseksiä jos blondilta kysyttäisiin.

Päätin taas, että kirjoitan vielä sen tarinan. Kaiken sen, mitä muistan siitä kuin vuoristoratavaununi kiihdytti alaspäin aina siihen asti kunnes piirsimme kartallemme sydämen. Kirjoitan jos uskallan.

Blondi: Parisuhdekurssi, luurankoja ja joogaa

Olimme Peikon kanssa viikonloppuna parisuhdekurssilla. Kumpikin elämämme ensimmäisellä sellaisella.

Joitain läheisiämme ajatus on kummastuttanut – samoin aluksi perheemme teiniä. Ai parisuhdekurssi? Mihin te sellaista tarvitsette? Onko teidän parisuhteessa joku vialla? Teinin kanssa keskustelu oli nopeasti käyty. Ei kun me mennään kurssille siksi, että meidän parisuhde tulee entistä paremmaksi. Ok, no sitten. Kerroimme kurssin ohjelmasta ja aiheista sekä näytimme hänelle kurssiohjelman. Toi on ihan kuin sellainen aikuisten protuleiri, totesi hän tyytyväisenä ohjelman nähtyään, eikä asiasta tarvinnut enää puhua. Kurssin jälkeen kerroimme hänelle yleisellä tasolla siellä käsitellyistä aiheista. Sanojen sijaan jotkut reagoivat myös paljon puhuvalla hiljaisuudella. 

Mielestäni parisuhteen hoitaminen on vähän sama asia kuin gynekologilla tai hammaslääkärillä käyminen. Lääkärissäkin käydään vuosittain eikä vain silloin, kun on jotain akuuttia vaivaa. Pitämässä huolta itselle tärkeistä asioista. Meille kurssi tuotiin ikään kuin tarjottimella työpaikkani tarjoamana koulutuksena. Jotta voin auttaa muita, täytyy minun olla sinut omien varjojeni kanssa. Myös parisuhteessa olevien. 

Kurssi oli antoisa ja täynnä suuria tunteita. Olen tottunut käsittelemään omia varjojani vuosien varrella eri keinoin, joten niiden kaivaminen ei jännittänyt. Aloin jännittää siinä vaiheessa, kun aidosti ymmärsin, että menen kurssille Peikon kanssa kaksin ja käsittelemme asioita yhdessä. Kurssi keskittyi oman menneisyyden ymmärtämiseen ja siihen, miten omat menneisyytemme näkyvät parisuhteessamme. Teimme ohjaajien johdolla paljon avaavia harjoituksia, osa pitkiä ja rankkoja, joissa menneisyyden kipupisteitä kohdattiin sekä itse työskennellen että muiden työskentelyä katsoen ja havainnoiden.

Olen muutenkin avautunut viimeisen kuukauden aikana Peikolle eräästä isosta luurangosta, jota olen säilyttänyt kaapissani. Luuranko liittyy entiseen parisuhteeseeni, ei Peikkoon. Silti asia on vaivannut minua. Koko suhteemme ajan noussut välillä mieleeni. Vienyt minulta paljon energiaa. Pitäisikö minun kertoa? Kuuluuko Peikon tietää?

Eräänä iltana töksäytin sitten asian suustani kyynelten saattelemana. Peikko suhtautui asiaan hyvin. Kerroin, miksi haluan hänen tietävän. Asia ei ollut Peikolle kovin merkityksellinen, mutta kerroin sen siksi, että en halua, että välillämme on salaisuuksia. Pointti ei ollut itse asia, vaan se, että yhden avioeron koettuani haluan elää sellaisessa parisuhteessa, jossa kipeätkin asiat kerrotaan ja nostetaan pöydälle. Mielestäni luurankojen kanssa on helpompi tanssia kuin yrittää pitää ne kaapissa. Asia ei ole vaivannut mieltäni sen jälkeen, kun sain sen ulos suustani. Seuraavana päivänä tullessani töistä kotiin minua odotti Peikon tuoma kukkakimppu. Kiitokseksi siitä, että uskalsin kertoa. Osoitukseksi siitä, että meidän parisuhteemme perustuu rehellisyydelle.

*****

Syksy on ollut minulle ja Peikolle kuten koko uusperheellemme rauhallista aikaa. Parisuhteemme kukoistaa, ja elämä on sopivan seesteistä. Alistuminen on enemmän tai vähemmän taka-alalla ajatuksissani, vaikka leikittyä tuleekin säännöllisen epäsäännöllisesti. Olemme myös tarkoituksella pitäneet taukoa pervobileissä käymisestä – bileet alkoivat ikävästi toistaa itseään. Bileissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta annostelemme ne jatkossa harkitummin, jolloin myös jännitys ja mielenkiinto säilyvät paremmin.

*****

Olen taas pitkän tauon jälkeen saanut joogarytmin kuntoon. Teen astangaa pari-kolme kertaa viikossa - keho ja mieli nauttivat säännöllisestä joogarytmistä. Olen päättänyt tällä kertaa joogata niin lempeästi, että kehoni kestää fyysisesti haastavan astangajoogan. Astangajooga on ollut tavalla tai toisella mukana elämässäni useita vuosia. Harjoitus koostuu voimakkaan hengityksen tahtiin tehtävistä liikkeistä, asanoista. Liikkeet toistuvat aina samassa järjestyksessä. Kun järjestyksen oppii, voi harjoitellessa heittää aivot narikkaan ja keskittyä hengittämään. Toisto tekee harjoituksesta minun psyykeelleni sopivan. Aina samat liikkeet samassa järjestyksessä. Kuitenkaan harjoitus ei ole koskaan samanlainen. Keho ja mieli ovat joka kerta erilaisia ja toimivat aina eri tavoin. Toisto harjoituksessa mahdollistaakin kehon ja mielen tutkailemisen huikaisevalla tavalla. Tänään lähden tekemään joogaharjoitusta hieman väsähtäneenä aamuisesta migreenikohtauksesta yhä toipuvana. Kuitenkin kiitollisena siitä, että jooga on tällä hetkellä täysipainoisesti arjessani läsnä. 

Blondi: Hoivaa ja huolenpitoa sisäiselle lapselle

Meissä kaikissa asuu ja on läsnä jatkuvasti läsnä lapsi, joka kerran olimme. Sisäinen lapsi. Riippumatta todellisesta iästämme. Sisäisen lapsen käytös ja reaktiot meissä ovat hyvin erilaisia sen mukaan, miten hyvin tätä lasta on aikoinaan kuunneltu ja miten sen tarpeisiin on vastattu. Sisäinen lapsi meissä herää usein juuri parisuhteessa tai suhteessa lapsiin ja sen heräämiseen tarvitaan aina toinen ihminen. Sisäisen lapsen herääminen ja aktivoituminen voi ilmetä esimerkiksi äidin lisääntyneenä tarpeena huomionosoituksiin, kun itse on tullut äidiksi.

Sisäinen lapsi kantaa aina mukanaan lapsuuden kipuja ja tunne-elämän traumoja. Esimerkiksi turvattomuus, kokemus yksinäisyydestä, pelko, viha ja häpeä kuuluvat sisäiselle lapselle vaikka joku nykyhetken olosuhteissa olisikin laukaissut ne. Usein juuri stressitilanteissa aikaisemmin meille tapahtuneet ikävät asiat ja kokemukset aktivoituvat ja purkautuvat nykyhetkessä ahdistuksena ja pahana olona. Outoina epämiellyttävinä tunteina ja reaktioina, joihin emme useinkaan itse pääse kiinni. Tunteet sinänsä eivät ole koskaan hyviä tai pahoja, sallittuja tai kiellettyjä. Tärkeää olisikin oppia tunnistamaan tapamme reagoida meille haastavissa tilanteissa ja oppia huomaamaan, että tietyt toimintatapamme, usein toistuvat sellaiset ovat ikään kuin kaikuja menneisyydestämme. Kun tunnistamme näitä reagointitapoja, vähentää se jo usein ahdistusta ja jumitusta ja auttaa pääsemään eteenpäin.

Voidaksemme hyvin ja ollaksemme tasapainossa olisi oman sisäisen lapsen löytäminen ja tunnistaminen tärkeää. Etenkin meille, jotka työksemme autamme muita. Minulle oman sisäisen lapsen löytäminen on tarkoittanut niiden haudattujen lapsen tarpeiden löytämistä, joihin ei ole vastattu, kun olen ollut lapsi.

En voi sanoa, että olisin lapsena ollut vailla huolenpitoa, koska minua on rakastettu. Sylitelty. Pidetty tärkeänä. Silti taustalla on ollut isän alkoholismi ja äidin väsymys siihen, että on joutunut huolehtimaan perheestä yksin. Niinpä en ole koskaan ollut lapsi. En ole osannut ottaa vastaan sitä hoivaa, mitä minulle on tarjottu. Olen pärjännyt pienestä pitäen yksin ja kasvanut pärjääväksi aikuiseksi. Ylisuorittajaksi. Joka ei koskaan tarvitse muiden apua tai huolenpitoa. Joka ei ole koskaan parisuhteissa kyennyt ottamaan huolenpitoa tai hoivaa vastaan, vaikka sitä varmasti olisi ollut tarjolla. Koska minä olen pärjännyt itse. Tehnyt aina kotityöt, laittanut ruokaa, pessyt pyykit, käynyt kipeänä töissä, raahautunut pahassa migreenissä apteekkiin. Koska enhän minä ole tarvinnut muiden apua. Enkä apua ainakaan tärkeiltä ihmisiltä ympärilläni.

Vasta Peikkoon tutustumisen myötä ja paljon myös alistumisen kautta olen antanut itselleni luvan olla pieni ja heikko. Hoivattava, hoidettava. Ja samalla sisäinen lapseni, joka on jäänyt ja jättäytynyt vaille hoivaa, on tullut hoidetuksi. Hellityksi. Rakastetuksi. Rakkaus on hyvin iso sana, mutta olen myös oivaltanut, että ensimmäistä kertaa elämässäni annan jonkun todella rakastaa minua. Pystyn aidosti ottamaan vastaan rakkautta ja huolenpitoa.

Paljon on totta kai kiinni omasta henkisestä kasvustani eron jälkeen, mutta paljon myös Peikon persoonasta. Meidän keskinäisistä kemioista. Mutta silti nostaisin alistumisen ja ds-dynamiikan tärkeimmiksi asioiksi, jotka ovat mahdollistaneet tuon kaiken. Alistuminen antaa minulle luvan ja pakottaa olemaan pieni ja heikko. Kohtaamaan oman tarvitsevuuteni ja hoivan tarpeeni. Kun makaan käytettynä sängyssä, spermasta ja kuolasta märkänä, nartuksi nimiteltynä, häpeän tunteita kohdanneina, en voi muuta kuin olla ja antautua. Kainaloon vedettäväksi, syliteltäväksi, rakastettavaksi.

Vaikka olen edelleen töissä se itsenäinen, pärjäävä nainen, ei minun tarvitse enää olla sitä kotona. Osaan ottaa vastaan myös kaiken sen arkisen huolenpidon, jota Peikko minulle tarjoaa. Kaksi lasta kasvattaneena hän ruokkii minut, hoitaa minua jos olen kipeä, antaa itkeä kun siltä tuntuu. Minulla on turvalliset rajat arjessani ja sisäinen lapseni nauttii. Kun tiettyihin asioihin täytyy pyytää lupa. Kun yritän muistaa sen konditionaalin myös arjen puhuttelussa etenkin silloin kun olemme kahden. Kun yritän käyttäytyä nätisti ja olla se hyvä tyttö.

Osaan nauttia siitä, kun Peikko ottaa minut tiukasti syliin. Pitää kiinni. Kun olen illalla nukahtamaisillani ja yritän kääntyä nukkuma-asentoon. Mä en halua päästää sua vielä mihinkään. Pitää lähellään vielä hetken. Eikä minulla ole mihinkään kiire. Saan olla ja hengittää. Kun minua rakastetaan.

Blondi: Meidän lelut

Tetriksen ja Pihlan innoittamana tartuinpa minäkin välinepaljasteluun. Meillä pervoleluja säilytetään Peikon Antiikkimessuilta ostamassa vanhassa puisessa arkussa. Arkku on makuuhuoneessa paraatipaikalla sisustusesineenä.

The Arkku

Lapsia, sekä kotona asuvaa että kyläileviä kiinnostaa aina silloin tällöin arkun sisältö. Pienille lapsille on helppo selittää, että arkun avain on kadonnut ja kukaan ei tiedä, missä se on. Että tämä on tällainen aarrearkku.

Peikon tytöt ovat vuorotelleen ihmetelleet arkkua ja halunneet nähdä sen sisältöä etenkin siinä kohtaa, kun arkkuun hankittiin lukko. Tämä siis ennen parisuhdettamme. Nyt uteluita ei enää tule, ja uskon, että kotona asuva teini-ikäinen lapsi hahmottaa, että arkussa on aikuisten juttuja ja sillä selvä.

Arkku kätkee sisäänsä monenlaista härpäkettä. Osa on yhteisiä leikkejämme varten, osa taas muita leikkejä. Yhteiselomme aikana arkun sisältö on vähitellen hioutunut vastaamaan meidän molempien tarpeita. Olemme siivonneet arkusta pois kaikki huonolaatuiset lelut ja panostaneet sen sijaan laatun. Ja mustaan väriin :). Peikko ei siedä arkisten esineiden käyttämistä pervoleluina, joten meillä kaikenlaiset paistinlastat ja muut Ikea-välineet loistavat poissaolollaan.

Sisältöä

Meistä kumpikaan ei tunnustaudu välineurheilijaksi, ja suurin osa arkun leluista onkin melko vähäisellä käytöllä. On kuitenkin mukava tietää, että välineitä on moneen tarpeeseen. Ison osan arkun tilasta vievät Peikon askartelemat massiiviset floggerit, jotka nostin kuvausta varten lattialle.

Peikon lempivälineitä

Niin, mitä välineitä meillä sitten oikeasti käytetään? Arkena käytössä on ehdottomasti eniten hyrrä. Ja dildot. Piiskaamiseen floggeri ja rottinki. Sitomiseen nopeakäyttöiset tarroilla varustetut käsi- ja nilkkakahleet, joissa on pitkät remmit erilaisia kiinnityksiä varten.

Näitä meillä eniten käytetään

Nukumme futonilla. Futonin runkoon on sisäpuolelle porattu D-lenkkejä kiinnityksiä varten. Katosta löytyy koukku, jonka kiinnityksestä olen kirjoittanut aiemmin. Erilaiset huonekalut ovat käytössä luovasti, viimeisenpänä innovaationa olohuoneen iso sohvapöytä nurinpäin käännettynä. Pervoilla voi lähes täysin ilman välineitä, mutta muutama ajatuksella valittu väline tekee siitä nautittavampaa. Kummallekin osapuolelle.

Blondi: Roiskeita

Kotiudun perjantaiyöllä kolmen päivän työmatkalta rättipoikkiväsyneenä, mutta myös monta onnistumisen kokemusta takana. Lauantai menee puolilla valoilla. Nukun onneksi pitkään, joten jaksan nauttia kauniista auringosta ja todennäköisesti tämän vuoden viimeisistä lämmöistä. Olemme Peikon kanssa seuraamassa lapsen juoksutapahtumaa, joten ulkoilua tulee runsaasti. Lapsella jälkeenpäin muistona mitali kaulassa ja syysauringon jättämät rusketusraidat selässään.

Lapsi kömpii illalla jo puoli yhdeksältä nukkumaan, Peikko suuntaa pervobileisiin ja minä kerrankin viisaana jään kotiin. Nautin rauhallisesta illasta, menen ajoissa nukkumaan. Havahdun kun Peikko tulee, aikaisin hänkin ja vaihdamme päällimmäiset bilekuulumiset. Nukahdan Peikon kainaloon ja herään aamulla levänneenä.

Olemme sopineet sunnuntaiksi seksitreffit. Lapsen tiivis harrastaminen mahdollistaa meille säännöllisesti kahdenkeskistä aikaa, jolloin seksistä voi nauttia kovaäänisesti ja vapaasti. Koska perheemme on autoton, ketään ei kuljetella minnekään ja teini suuntaa aina omin voimin harrastuksiinsa (jos tämä olisi perheblogi, niin kirjoittaisin lasten harrastuskuljetusrumbasta ihan oman postauksen...).

*****

Kun ovi sulkeutuu, olen jo kiskomassa Peikolta housuja pois jalasta. Puramme ensin toinen toistemme paineet – mukana menossa tällä kertaa hyrrä ja kolme dildoa. Peikko laukeaa nopeasti peppuuni, mutta minun orgasmini antaa odottaa itseään, mutta tulee lopulta itkun saattelemana. Kihnaan pienen hengähdystauon jälkeen Peikossa. Vien hänen kättään poskelleni. Peikko alkaa lämmitellä poskiani. Silittelee, taputtelee, lopuksi läpsii. Nappaa minua hiuksista kiinni ja vie pääni jalkoväliinsä.

Sitten tapahtumien järjestys sekoittuu mielessäni. Muistan, että Peikko tulee kauniisti päälleni, sisääni. Sitten käteni ovatkin jo lukittu hänen polviensa alle. Seuraava muistikuvani on siitä, kun Peikko huohottaa raskaasti, kiihottuneena ja sylkäisee kasvoilleni. Todennäköisesti minulla on silmät auki. Ensimmäisen kerran, kun hän ylipäätään sylkäisi minua, hän lähinnä valutti sylkeä kasvoilleni. Nyt kyseessä on toinen kerta ja sylkäisy on voimakas. Tunnen märkää kasvoillani ja valun välittömästi omaan tilaani. Sä olet kulta mun panopuu. Jota mä voin käyttää ihan miten mä haluan. Toinen sylkäisy. Jonka jälkeen en muista enää mitään. Jossain kohtaa hoen, että kiltti voisitko laueta mun päälle. Ja näin tapahtuu. Peikko laukeaa alavatsalleni. Hieroo spermaa syljestä jo märkiin kasvoihini. Läpsii lujasti. Sano mulle, mikä sä olet. Laitan silmät kiinni ja vedän henkeä. Tiedän, että pystyn toistamaan Peikon sanat, mutta helppoa se ei ole. 'Mä olen panopuu.' Sanon hiljaisella äänellä. Kenen panopuu sä olet? 'Mä olen sun.'

Leikki on tältä erää loppu, ja Peikko vetää minut kainaloonsa. Ja mä myös rakastan sua todella paljon. Sä voit olla mulle rakas, ja silti välillä mun panopuu. Tärisen holtittomasti, ja Peikko silittelee mieltäni tasaiseksi. Hetken levättyäni saan käskyn käydä pesemässä lelut. Mutta sä peset sitten vain lelut, et muuta. 'Mä haluaisin kulta pestä mun kasvot.' Pyydän, että saisin pestä kasvoni, koska olemme sopineet arkisesta kauppareissusta iltapäiväksi. Sperma ja sylki kasvoilla tuntuvat haastavilta julkisella paikalla. Sä pärjäät kulta ihan hyvin, ei kukaan näe mitään. Paitsi ne, jotka leikkii samanlaisia leikkejä. Ne näkee sun häpeästä punaiset posket.

Kauppareissu sujuu hyvin. Pyöräilemme kauppaan rauhallisesti yhdessä. Keskustelemme samalla häpeäleikeistä. Sussa on kaksi puolta. Sellainen orgasmityttö ja sitten toi häpeästä nauttiva panopuu – kiteyttää Peikko ytimekkäästi.