O.D

Pervokoulutuksissani kerron usein tarinaa ystävästäni, jolla oli vahva fantasia tulla käytetyksi hämyisässä kellarissa käsiraudoissa katossa riippuen. Kaunis fantasia fantasiana, mutta ei toteutettuna, sillä tarina jatkuu tylsästi kun hän kerran pääsi toteuttamaan tätä skenaariota ja tajusi ettei ihmisen ranteet ole luotu kestämään roikkumista käsiraudoista. Nyt tätä fantasiaa ei enää ole koska todellisuus hajoitti kuplan.

Nahkatytöllä on fantasia, johon hän on palannut tasaisesti tuntemamme ajan. Aluksi se olikin vaan fantasia, mutta pikkuhiljaa se alkoi muodostua mahdolliseksi ja lopulta sovituksi skenaarioksi. Jälkikäteen ja enemmän nahkatyttöä tuntien ymmärsin, että koska kyseinen fantasia vaatii useamman henkilön, tytön ja 4 miestä, niin se vaatii myös luotettavan henkilön, joka toimii kapelimestarina. Minun ja nahkatytön luottamus oli kasvanut sen verran suureksi, että hän aikaisin keväällä alkoi kysellä että suostuisinko kapellimestariksi? Itse skenaario on siitä erikoinen, että miespuoliset eivät saa siitä suurtakaan tyydytystä, enemminkin seurata hetken friikkisirkusta, niimpä suostuin pyyntöön ehdolla, että nahkatyttö hoitaa aikataulut sekä muut osallistuja ja minä ostan uuden tahtipuikon. Eikä aikaakaan kun orkesterimme ja ensi-ilta oli sovittuna. Mutta kuten monet tietävät, niin ensi-ilta ei aina mene ihan sovitusti ja niin kävi nytkin. Nahkatyttö sairastui ensi-illan kynnyksellä ja huolimatta kaiken maailman pohdinnoista "että jos nyt jotenkin kuitenkin", niin löin nyrkkini pöytään ja sanoin että sovimme uuden aikataulun.

Uusi aikataulu osui toukokuun alkuun ja tähän tilaisuuteen valmistauduttiin jopa paremmin kuin alkuperäiseen. Nahkatyttö oli kirjoittanut jokaiselle osallistujalle viestin, jossa hän kertoi mitkä ovat rajat, kuka on kapellimestari, mitä hän oli sopinut kanssani jälkihoidosta jne. Viesti ei kuitenkaan ollut mikään käsikirjoitus vaan fiksu viesti, jolla poistettiin osallistujien ajatuksista turhaa kohinaa.

Ensi-iltapäivänä nahkatyttö saapui luokseni, koska olimme sopineet, että hän voi osana jälkihoitoa nukkua vieressäni. Nahkatyttö meikkaili ja valmistautui iltaan kun minä taas teatraalisesti etsin mukahävinneitä nahkahanskojani ja pakkailin tarvikkeita. Hiukan myöhemmin kassit täynnä nahkaa suuntasimme clubille.

Nahkahupun sisältä

Klo 14.47 sain kuvan mustista nahkahansikkaista (ei edes Peikolta), mihin viestiin vastasin "10/10 ajoitus". Tein loput työni noin kahdessa erittäin tiukkaan puristetussa minuutissa ja lähdin viikonlopun viettoon eli rituaalimaiseen valmistautumiseen sessioiltaan. Clubille mentäessä olin jo sen verran jännittynyt, että suuntasin kaiken keskittymiseni ajamiseen ja vastaukseni Peikon kanssa käytävään keskusteluun olivat luokkaa "Mm. Mm. Joo. Mm." Clubilla ryhmittäydyin kaverieni kylkeen jännittämään ja odottelemaan, että koko neljän hengen leikkikaveriporukka saapuisi paikalle. Taisin käyttää erään kissaneidon rintoja stressipuruleluna, vaikka hän väittikin ettei ole mikään purulelu tai stressilelu, mutta olen eri mieltä ja niin hänen silmänsäkin aina ovat.

Sessiomuistini palailee aina vain pätkittäin ja niin nytkin. Jossain vaiheessa huomasin olevani sohvalla Peikon ja yhden leikkikaverin kanssa lämmiteltävänä. Itse asiassa miehet heittivät ensin läppää keskenään, nahkahansikkaita pukiessaan, että voisivat lämmitellä toisiaan siinä ja olin että "JOO, voin katsoa!" mutta en itse asiassa voinut katsoa nanosekuntia pidempään kun tuli liian kuumat oltavat. Niinpä siirryin itse leluksi. Pitkä odotus (sessio oli siirtynyt aiemmin) teki rauhallisesti nautiskelusta mahdotonta ja niinpä säpsähtelin tapani mukaan suht holtittomasti kun minua kosketeltiin ja käsiteltiin. Peikko joillain sanoilla kehotti minua olemaan vähän "nukkemoodissa", jotta pysyisin edes jotenkin paikallani ja se oli ensimmäinen kerta sinä iltana kun aivoissani napsahti tuntuvasti. Menin minulle aiemmasta kinkyelämästä tuttuun nukkemoodiin eli liikkumattomaan tilaan, jossa kehoni jähmettyi paikalleen ja pystyin vain passiivisesti ottamaan vastaan nahkan kosketusta. Kokemus oli erikoinen, sillä tavanomaisesti nukkena en voi nauttia minulle tehtävistä asioista vaan pelkästään "olen" - sellaisiahan nuket ovat. Nyt, ykkösmateriaalifetissini ollessa kyseessä, oli tilanne kuitenkin aivoissani ristiriitainen ja koin siirtymistä havainnoivaan rooliin. Peikko palautti minut nopeasti reagoimaan ja minut siirrettiin aivan mainiolle nahkapäällysteiselle kevyesti pehmustetulle "pöydälle", johon minut sidottiin remmein ja nahkaremmein kiinni. Koko leikkisession sadistisimpia elementtejä; se yksi ei-nahkainen remmi keskivartaloni päältä, joka tulisi estämään kehoani taipumasta kaarelle orgasmeissa ja remmi, joka selvästi tuntui tekokuituiselta ja liian kapealta.

Mutta mitä sitten tapahtui? Tämä on se kohta elokuvassa, jossa tulisi niitä alta sekunnin välähdyksiä eri kohtauksista. Muistan kuulleeni vuorosanoja:

"Jos en tietäisi paremmin, luulisin että toi on aineissa."
"Tervetuloa vaan koittamaan."
"Nyt on lakisääteinen kahvitauko."
"Tää on viimeksi ollut sun pillussa."
"Nyt joltain oikeasti unohtui ne nahkahanskat!"

Minua siliteltiin hansikkain tosi nätisti. Varmasti tärisin vähemmän nätisti. Kun Peikko laittoi nahkahupun päähäni, ei minulla ollut huolen häivää sen jälkeen. Ujona exhibbarina huppu tarjoaa minulle suojan, että voin olla paljastettuna mutta silti turvassa. Muistan, miten Peikko ja muut vuorottelivat sen kanssa, että kosketaanko minua vai jätetäänkö hetkeksi ilman mitään stimulaatiota. Kamalaa! Ja aivan lemppariani. Yhden kerran kun kaikki otteet irtosivat kerralla, karkasi suustani hallitsematon "VITTUSAATANA!" ja - tumps - löin takaraivoni nahkapöytään. Porukka puhui siinä keskenään jotakin, heitti kai läppää ja luultavasti nauroi huvittuneena reaktioilleni. Jossain vaiheessa homma jatkui ja sain päälleni useamman nahkavuodan. Muistan pääni heittelehtineen puolelta toiselle. Kehoni vain riehuu mielihyvää ulos, kun sitä on niin paljon ettei se mahdu kehon sisään. Samaan tapaan mieleni alkoi olla kierroksilla. Kun nahkavuotien ihana, raskas paino tuntui päälläni ja sain stimulaatiota kutittamisesta silittelyyn, puristamiseen, nyrkeillä jalkapohjien hakkaamiseen, piikkihanskojen kevyen kiusaavaan kosketukseen, hengityksen estämiseen ja mitä kaikkea muuta.. en tiedä... alkoi mieleni hajoilla. En pystynyt enää erottamaan, mitä osaa kehostani koskettiin, millä ja miten, mutta mielihyvä vain kasvoi. Maailma ja muodot vääristyivät ja siinä kohtaa minä nauran - kun en enää tajua mitä tapahtuu. Käsittääkseni speissailunauruni kuulostaa aivan sekopäiseltä ja niinpä yritän välillä hillitä sitä. Kuitenkin Peikko ja muut jatkoivat (olisinpa nähnyt heidän ilmeensä!) ja niinpä repeilin holtittomaan nauruun kerta toisensa jälkeen. Rakastan niitä hetkiä. Silloin olen vapaa.

Jossain kohtaa Peikko raotti huppuani niin, että ainakin sumeasti näin hyvinpitelijäni. Alaviistosta. Se oli hetki jossa viihdyin ja jossa tuntui samaan aikaan hyvin kärsimättömältä. Salaa ja no, Peikolle vähemmän salaa toivoin, että voitaisiin nyt vain jatkaa darkkariin playrape-meiningeissä. Kuitenkin, ennalta keskustellusti se ei tuntunut minusta riittävän turvalliselta ja toimivalta vaihtoehdolta ensimmäiseksi rankaksi kimppasessioksi. Niinpä pysyin pöydällä ja Peikko kutsui myös muita uteliaita paikalla olijoita koskettelemaan nahkan päältä ja siinä kohtaa sain dominoivasta sen tuen, mitä ajoin tarvitsen. Toinen voi viedä minut pidemmälle kuin minne itsenäisesti kykenisin. Sain nauttia todella monista käsistä enemmän kuin mitä olisi ollut mahdollista ilman tuota kutsua. Jälkikäteen olen ollut iloinen erityisesti siitä, että ihmiset kunnioittivat minua sekä Peikon antamia ohjeita eli minua ei kertaakaan koskettu kielletyille alueille tilanteessa, jossa olin täysin puolustuskyvytön. Se on merkittävää, sillä se tarkoittaa, että seuraavalla kerralla tulen haluamaan askeleen tai pari pidemmälle, koska pystyn luottamaan ihmisiin.

Tänä aamuna heräsin Peikon vierestä ja vietimme loikoilevaa päivää, ennakoiden ja ehkäisten subdroppia viimeisestä isommasta sessiokerrasta oppineina. Minä jonkin aikaa nahkapannan pehmeä ja halaava puristus kaulalla, sillä se panta oli jotain konkreettista, minkä saatoin ottaa mukaani tuleviin päiviin laskeutuessani takaisin todellisuuteen. Ennen sessiota olin nukkunut peräkkäiset kolme yötä omat unimaksimini ja viettänyt suht rauhallisen viikon, joten tällä kertaa dropista ei toistaiseksi ole ollut tietoakaan. Sain myös lyhyesti tavata ihanan Keijun ja olla iloinen siitä, että Peikon elämässä tuntuu paistavan nyt aurinko.

(Jos haluat kirjoittaa minulle, niin minut tavoittaa osoitteesta: nahkatytto87@gmail.com)

Peikko painaa kaasua

Aloitin pelaamaan Tinderiä. Loin sinne maanläheisen, aidon ja oudonkin hahmon eli juuri sellaisen kuin kuvittelen olevani. Kuvaukseeni, kaiken peikko vihjausten lisäksi, laitoin lauseen että, elämäni tärkeimmät kirjaimet ovat D ja s. Saat lainata omaan profiiliisikin, mutta turhaan, ei meinaan toimi. Latasin sinne toki muutaman kuvankin, mutta luulempa, että minulle tulisi enemmän tykkäyksiä ilman niitä. Ei sillä, sain muutamia tykkäyksiä ja kovasti itsekkin tykkäsin kaikista joissa oli mielestäni potentiaalia ja jopa pervoviittauksia profiileissaan. Mutta kun viikon mukavan kirjoittelun jälkeen tykkääjää kysyy, että mitä nuo sinun kirjaimet D ja s tarkoittaa niin päätin vastata, että jos et tiedä, niin luulempa että meidän ei kannata jatkaa kirjoittelua. 

BDSM-baariin loin tarkkaan harkitun ilmoituksen, jossa mahdollisimman aidosti, tarkasti ja ytimekkäästi kerroin itsestäni ja toiveistani ja sainkin muutaman vastauksen ja pääsin muutamille kahvihetkillekin. Kivoja ihmisiä kaikki, mutta molemminpuolin tuntui lopullinen salama puuttuvan.

Eräänä iltana, kyllästyneenä kaikkeen deittailuun, tulin pohtineeksi, että mitäpä jos koettaisin jotain toisin. Miksi minun pitäisi odottaa, että joku ihanuus kirjoittaisi minulle? Mitäpä jos minä kirjoittaisinkin suoraan hänelle. Näin sitten toimin ja lähetin muutaman viestin. Hups mitä tapahtuikaan? Kaasupolkimeni osuu para-aikaa lattiaan.

En tiedä miten muut toimivat uusia ihmissuhteita solmiessaan, mutta jos minä vaistoan löytäneeni kaltaiseni, niin minua on vaikea pysäyttää. Nyt ison kauppakeskuksen Hesburgerissa minä aloitin tutustumisen Keijuun ja minun kaasupolkimeni on ollut siitä lähtien pohjassa. Sanotin Keijulle tuntemuksiani ja hän niihin avoimin mielin vastasi ja tuntuu, että hänenkään käsi ei hapua käsijarrulle. Menemme päivä kerrallaan, aikatauluja fiksaten, koska tuntuu että haluamme toisistamme vähintään pienen palasen joka päivä.

Kännykkäni sanoin plim ja sain viestin Keijulta. Huomasin hymyileväni.

Ps. Keiju on minun antamani nimi ja se ei ole hänen nikkinsä.