Seksi on minulle tällä hetkellä helpompaa kuin koskaan aiemmin elämässäni. Harrastamme Peikon kanssa puolivaniljaista seksiä riittävän usein. Enemmänkin sitä voisi olla, mutta jotenkin kohtuullisen kiireinen arki, harrastukset ja teini, jonka menot vaihtuvat useita kertoja päivässä, luovat reunaehdot seksille. Olen kuitenkin iloinen, että voimme olla kahdestaan myös ilman seksiä. Että maaninen seksinharrastamisen vaihe on jo taaksejäänyttä elämää. Voimme yhdessä todeta, että vaikka teini on poissa yötä, niin valitsemme elokuvan ja karkkipussin. Aina ei ole todellakaan ollut näin.
No mutta takaisin siihen helppoon arkiseksiin. Vaikka syksy on ollut raskas ja kipuinen, olen silti kyennyt rentoutumaan seksissä hyvin. Arkiseksimme sujuu siten, että Peikko nuolee minua niin pitkään, että olen tulla hulluksi. Toivon, että kykenisin laukemaan suuseksissä, mutta näin ei ole. Jotenkin kumman akrobaattisella tavalla Peikko kykenee samalla kuin nuolee minua, puristelemaan myös nännejäni. Nännit lähettävät sähköä jalkoväliin, ja voimistavat nautintoa niin, että aina en tiedä, että tuntuuko hyvälle vai pahalle. Joskus Peikko puree minua reisistä, klitoriksesta, läpsii häpyä.
Sitten kun Peikko on valmis kanssani, on minun vuoroni antaa hänelle suuseksiä. Kun Peikko on saanut sitä omasta mielestään riittävästi, vetää hän minut päällensä. Peikon kalu sisälläni laitan vielä hyrrän jalkoväliini ja laukean. Lähes sataprosenttisesti. Helposti ja nopeasti. Ilman, että juurikaan liikun. Istun tiiviisti hyrrän päällä ja teen aivan pientä liikettä niin että Peikon kalu hieroo emättimeni takaosaaa. Ja naps, laukean. Ja kysyn totta kai aina luvan siihen. Kun minä olen valmis, ottaa Peikko osansa. En tajua, että miten hän kykenee kestämään niin pitkään ja odottamaan aina, että minä laukean ensin.
Positiivinen kierre ja itseään toteuttavat ennusteet ovat luonnollisesti tämänkin ilmiön takana. Koska en enää juurikaan huolehti siitä, että laukeanko, niin minun on helpompi laueta. Koska minun on helpompi laueta, niin rentoudun ja keskityn enemmän fyysisiin tuntemuksiin kuin ajatuksiini. Jos ajatus (ja sitä myötä myös aina orgasmi) lähtee harhailemaan, pystyn yleensä palauttamaan itseni takaisin tilanteeseen, eikä koko hommaa tarvitse aloittaa täysin alusta. Ja jos jostain syystä en laukea, en syytä tai syyllistä itseäni eikä maailma kaadu niskaani, vaan ajattelen, että tällä kertaa oli näin - ilman, että alan pelätä, että apuamäenlaukeaenääkoskaan.
Silti. Edelleen kohta lähes viiden vuoden yhdessäolon jälkeen, olen kiitollinen jokaisesta orgasmista, jonka saan. Hämmästelen nykyään joka kerta sitä helppoutta, jolla laukean. Usein itken laukeamisen jälkeen puhdistavaa itkua, mutta yhtä usein nauran tai hymyilen. Tunteettomaksi orgasmi ei jätä minua koskaan.
