lauantai 31. tammikuuta 2015

Blondi: Kaikkimullehetinyt?

Eräs lukija kysyi viitaten vanhempaan postaukseen (jota en nyt kuolemaksenikaan löydä), että mitä haasteita tai mahdollisia vaaroja minun kaikkimullehetinyt-syndroomani aiheuttaa ja mitä asialle voisi tehdä.

Kaikkimullehetinyt-problematiikka oli ajankohtaisempi pervoidentiteettini löytymisen alussa ja minun ja Peikon seurustelusuhteen alkuvaiheessa. Kun halusin kokea koko pervomaailman kirjon heti. Saada mahdollisimman paljon mahdollisimman rankkoja kokemuksia. Laueta, laueta ja laueta. Kerta toisensa jälkeen.

Toki taustalla oli minun kohdallani myös se fakta, että en ole koskaan aikaisemmin nauttinut seksistä tai saanut siitä juuri mitään. Joten takaisinotettavaa oli todella paljon. Että minä pystynkin nauttimaan. Osaan nauttia. Pystyn laukeamaan muutenkin kuin runkatessa.

Mitään suoranaista vaaraa ei tuosta ”syndroomasta” ole aiheutunut, koska minulla oli alusta asti Peikko kumppaninani. Peikko, joka tehokkaasti jarrutteli minua, laittoi rajoja ja paimensi kuin pientä lasta. Vaikka rajat ärsyttivät, olivat ne ehdottoman hyvä asia ja tarpeellisia. Vaikka turhauduin ja välillä raivostuinkin, olen tyytyväinen, että rajat olivat. Näin sekä pääni että kehoni pysyi mukana kaikessa uudessa, mitä tuli vastaan. Näin saimme Peikon kanssa mahdollisuuden tutkia yhdessä rauhassa kaikkea uutta, mitä pervomaailma meille/minulle tarjosi.

Jos olisin ollut ilman vakinaista kumppania ja rakastettua, olisin varmastikin ahnehtinut paljon enemmän. Lähtenyt monenlaisten ihmisten matkaan – pääsääntöisesti dominoivien miesten. Antanut tehdä itselleni asioita, joihin en ehkä olisi ollut vielä valmis. Ylittänyt rajojani liian nopeasti. Kovin huonoon seuraan tuskin olisin joutunut – sen verran omanarvontuntoa tähän ikään mennessä on jo ehtinyt kertyä. Muutenkin kohtuullisen hyvä itseluottamus ja perusterve psyyke ovat varmasti kohdalleni niitä suojaavia tekijöitä. Ja se, että en koe tarvetta näyttää kenellekään mitään. Mutta tämä on totta kai jossittelua, koska puhutaan tilanteesta, jota ei kohdalleni koskaan onneksi sattunut.

Toki puolimaaninen mielentilani oli haasteellinen Peikolle, koska olisin halunnut leikkiä koko ajan. Aina kun olimme yhdessä. Koin ajanhaaskaukseksi sen, että jos olimme yhdessä ja meidän piti tehdä jotain muuta kuin leikkiä. Vaikkapa lähteä ulos ystävien pariin. Peikko kuitenkin kesti hyvin, vaikka hänellä varmasti oli välillä tekemistä kanssani.

*****

Nykyään tilanne on aika lailla toinen ja olen melkoisen lailla rauhallisempi. Monenkin asian suhteen, mutta en vähiten seksin ja pervoilun, jotka minulle kulkevat usein käsi kädessä. Energiaa on vapautunut muihinkin asioihin. Olen jo aika hyvin sisäistänyt sen, että Peikko ja pervoilu eivät katoa minulta mihinkään. Jos en pysty kokemaan jotain asiaa tänään, voin kokea sen vaikka vuoden päästä. Jos minulla ei ole mahdollista pervoilla tänään, voin tehdä sitä vaikka seuraavalla viikolla. Riittää enimmäkseen, kunhan saan jotain kivaa noin kerran viikossa. Useimmiten saan sitä kivaa paljon useammin, mutta mutta…

Aina se kiva ei kuitenkaan ole mahdollista teinin sisältävässä uusperheessä, jossa lapsi asuu luonamme 24/7. Ja silloin minuun tahtoo iskeä kaikkimullehetinyt-ajattelutapa. Lapsi on sen verran vanha, että on irtautumassa monessakin suhteessa kodista, mutta kuitenkin vielä niin nuori, että tarvitsee myös konkreettista huolenpitoa. Enimmäkseen lapsi huitelee monta iltaa viikossa harrastuksissa ja leikki-aikaa on tarpeeksi, mutta aina ei ole näin.

Joskus kahdenkeskinen aika Peikon kanssa on kuitenkin kortilla esim. lapsen ollessa omasta tahdostaan riippumattomalla treenitauolla. Lisäksi minun ja Peikon menot saattavat mennä joko töiden tai harrastusten takia muuten vaan ristiin. Haussa on siis sellainen aika, että olisimme kahdestaan kotona. Että voisimme irrotella ilman, että tarvitsisi miettiä, mitä ääniä makuuhuoneestamme kantautuu seinän toiselle puolelle. Että minä pystyisin rentoutumaan ja laukeamaan. Koska minä nyt en vain pysty laukeamaan, jos minun tarvitsee samalla pitää kontrollista kiinni. Siitä, että en saa pitää ääntä. Lisäksi hyrrä, joka laukeamiseeni vaaditaan, pitää sen verran kovaa ääntä, ettei sitä voi käyttää lapsen kotona ollessa. 

Tällaiset tilanteet kiristävät luonnollisesti vannetta. Varmasti yhtälailla myös Peikon vannetta, mutta ehkä suuremmassa määrin minun. Peikko kuitenkin laukeaa nätisti ja hiljaa kanssani ihan tavallisessa seksissäkin. Ja saa siitä myös tyydytystä. Toki ilman leikkiä myös Peikolle joku puoli jää vajaaksi.

Ehkä jo tässä vaiheessa suhdettamme kestäisin sen, jos Peikko kieltäisi minua laukeamasta. Huom. sana ehkä. En siis oikeasti tiedä. Se vaatisi varmastikin kovaa kuria ja kunnon seinille heittelyä, koska, noh, orgasmit nyt vain ovat minulle merkityksellisiä. Suhteemme alussa Peikko on muutaman kerran jättänyt minut ilman, ja melko katastrofaalisilla seurauksilla. Aiheesta on aina kehkeytynyt oikea riita, ja täysin ds-kontekstin ulkopuolella. Koska asia on ollut minulle niin iso, että olen ottanut kieltämisen henkilökohtaisena loukkauksena. Syvänä sellaisena.

Mutta sitä en tahdo kestää, että en voi laueta lapsen olemassa olon takia – niin hienosti kun yhdessä asumisemme sujuu. Että olosuhteet ovat ne mitä ovat. Vapaaehtoisesti lapsettomana minun on edelleen välillä todella vaikea hyväksyä sitä, että en voi lapsen takia tehdä tiettyjä juttuja. Toteuttaa itseäni. Harrastaa juuri sellaista seksiä kuin haluan. Ds ratkaisee arjessamme paljon ongelmia, mutta tätä nimenomaista se ei pysty ratkaisemaan. Se, että Peikko käskee tai se, että ei lapsen takia voi, ovat kaksi täysin eri asiaa. Ainakin minulle. Tai ehkä mä olen vaan paskasubi? Tai jopa karkkikauppasellainen?

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Mihin me olemme oikein menossa?

Sain seuraavan viestin ja vastasinkin siihen johon privaatisti, mutta myöhemmin mietin, josko joku muukin pohtii samoja kysymyksiä. Kysyin kirjoittajalta luvan ja sain julkaista kysymyksen ja vastauksen näin blogimuodossa.
Olen ymmärtänyt blogistanne, että leikitte paljon myös muiden ihmisten kanssa. Ja kun olen lukenut muitakin bdsm-blogeja, niin huomaan tämän olevan ns. yleinen tapa. Se mietityttää, että kuuluuko avoimet suhteet ja tuollainen vapaamielinen seksuaalisuus automaattisesti näihin piireihin? Onko aivan tuhoontuomittua etsiä yksiavoista parisuhdetta? 
Muutenkin hieman vierastan sitä, että sessiointi on jollain tavalla avointa ja julkista. Esim bileissä leikkiminen... Tosin voihan sitä tehdä myös ei-julkisesti... Onko bileiden tarkoitus leikkiä julkisesti? Onko siellä outolintu, jos ei halua osallistua piiskausessioihin tms.
Ja sitten vielä: tuleeko jokaisesta sub-naisesta automaattisesti jossain vaiheessa dominoiva esim muita naisia kohtaan? Se tuntuu hyvin vieraalta ajatukselta omalla kohdalla...
Tietenkin vastaan vain omalta osaltani. Olet tavallaan ymmärtänyt meidät väärin ja tavallaan oikein. Omasta mielestämme emme leiki paljon muiden kanssa, blondi tuskin ollenkaan. Meillä on todella toisiamme kunnioittavat yhdessä sovitut säännöt leikkiessämme muiden kanssa. Esimerkkinä vaikka se, että emme harrasta penetraatiota muiden kanssa. Tylsää eikös? Lisäksi leikkiminen muiden kanssa ei ole itseisarvo, ja sitä tapahtuu vain ihmisten kanssa, jotka voin myös laskea olevan meille molemmille enemmän kuin tuttuja. Parhaassa tapauksessa ystäviä tai jopa enemmän. Tästä syystä en katso eläväni avoimessa suhteessa (ja ei minun pääni sitä kestäisikään), mutta toki olen jossain määrin vapaamielinen. Olkoon ne hyvät ystävät vapaamielisyytemme rajoina.

En olisi vielä vuosi sitten uskonut sanovani tätä, mutta jos oma suhde on kunnossa, niin satunnainen leikkiminen muiden kanssa tuo kyllä tähän rakkaussuhteseemme hurjasti positiivista säpinää. Mutta tietenkin rajansa kaikilla. Jos loukkaisin blondia, niin en toimisi näin.

En ole ollenkaan sitä mieltä, että yksiavioisen seuran etsiminen olisi mahdotonta. En ollenkaan, vaan jopa toisinpäin. Alussa mekin olimme sitä vahvasti. Eikä sitä, mitä ja mitä sinä itse olet, määrittele kukaan muu. Ei skene, en minä, ei blogit, eikä tuleva Masterisi, vaan teet sen ihan itse. Varmasti määrittelette oman yhteisen polkunne ja tarinanne, mutta ette sinua.

Bileissä vain murto-osa leikkii julkisesti ja esim. blondia ei leikitetä bileissä koskaan. Viime aikoina hän on innostunut bileissä vähän "leikkimään" PaskaDommea   ™ ja leikittänyt jotain kivaa ystäväämme kaveripohjalta. En välttämättä edes laskisi tätä sessioimiseksi, vaan enemminkin hauskaksi hullutteluksi hyvien ystävien kanssa. Mutta kuten todettua, vain pieni osa bileissä leikkii julkisesti, ja vain NE JOTKA SITÄ HALUAVAT. Leikkiminen bileissä ei ole itseisarvo, eikä se tee juhlijasta yhtään sen enemmän kinkyä/pervoa/hyväksyttyä kuin muista juhlijoista. Joten rohkeasti mukaan toteamaan mukava ja rento ilmapiiri.

Kenestäkään ei tule automaattisesti tai pakosti mitään. Ei ole blondistakaan tullut. Hänhän ei ole dominoiva, ei vaikka hän tykkää leikkiä Dommea. Kukapa ei haluaisi tuottaa mielihyvää ystävilleen. Voinet verrata sitä tässä yhteydessä vaikka siihen, että annat hyvälle ystävälle hartiahierontaa, jos tiedät että hän siitä pitää.

Blondi: Blogiin tullut kysymys oli hyvä, ja sai meidät kummatkin taas miettimään muiden kanssa leikkimistä. Kuten Peikko kirjoittikin, on hän ollut meistä se aktiivisempi osapuoli. Yksinkertaisesti siitä syystä, että minua eivät viehätä muut ihmiset tällä hetkellä seksuaalisesti. Muutamaa kaunista naista lukuun ottamatta. En voisi tällä hetkellä kuvitella leikkiväni kenenkään muun miehen kuin Peikon kanssa. En tiedä, miksi näin on. Ei tee mieli – siis muita. En jaksa lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin – siinä mielessä. Saan Peikolta kaiken mitä haluan ja tarvitsen.


Itse ajattelen, että vaikka muiden kanssa leikkiessämme meillä on melko tiukat säännöt, voidaan niistä kuitenkin joustaa. Muistan, että joskus olin ehdottoman kielteinen esim. penetraation suhteen. Nyt penetraatio tai vaikka suuseksi muiden kanssa ei herätä minussa mitään suuria negatiivisia tunteita. Se, mikä niissä huolettaa, on turvaseksi, koska olen sen kanssa todella hysteerinen. Joten parempi olla ilman, koska se ei ole kummallekaan se juttu.

Viime aikoina Peikolla on ollut jonkin verran parisuhteemme ulkopuolista leikkiseuraa. Hän ei ole kovin aktiivisesti hakenut sitä, vaan sitä on ikään kuin tullut eteen. Monet yhteydenotoista tulevat alistuvilta naisilta blogin kautta. Joiden kanssa yleensä kumpikin kirjoittelemme, jos kemiat sattuvat kohtaamaan ja jos asia kiinnostaa meitä. Kukaan ei ole koskaan ottanut yhteyttä kysyen leikkiseuraa. Yleensä kysymys, kommentti tai huolenaihe on aivan joku muu. Joskus kuitenkin yksi asiaa johtaa toiseen, blogitutusta onkin tullut ystävä ja ystävästämme Peikon leikkikaveri.

Peikko on hillittömän kiinnostunut uusista ihmisistä. Siis aidosti kiinnostunut. Ja saa helposti uusia tuttavuuksia ja ystävyyksiä. Minä olen meistä se näennäisesti sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut, mutta Peikkoon verrattuna lähes introvertti – asia, joka huvittaa minua kovin. Saatan puhua uusien ihmisten kanssa paljon – sellaista kahvipöytäkeskustelua, mutta Peikko haluaa tietää ihmisistä kaiken ja päästä heidän ajatuksiinsa. Ihon alle. Ja taas yksi asia voi johtaa toiseen.

Muiden kanssa leikkimisestä seuraa myös se, että olemme luonnollisesti puhuneet paljon mustasukkaisuudesta. Siitä, onko sitä. Minä en osaa olla kenestäkään ihmisestä mustasukkainen Peikon lapsia lukuun ottamatta. Koska en voi kuitenkaan omistaa ketään. Peikolle mustasukkaisuus on isompi haaste.

Sain uutena vuotena ystävältäni kysymyksen, josta saimme aikaiseksi vilkasta keskustelua. Etkö sä koskaan pelkää, että Peikko löytää jotain sinua parempaa ja kiinnostavampaa leikkiessään muiden kanssa? Kun sä annat sille noin vapaat kädet, niin ethän sä voi tietää, mitä sille tulee eteen. Vastasin kysymykseen rehellisesti. En pelkää. Koska en yksinkertaisesti osaa. Ei siten, että ajattelisin olevani niin täydellinen, että Peikko ei koskaan voisi rakastua kenenkään muuhun. Vaan koska en voi kontrolloida tai hallita toisen ihmisen tunteita. En voi, enkä halua edes yrittää. Ei ole minun vallassani, rakastuuko Peikko joskus johonkin muuhun. Toteaa ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella. Ei rajoittaminen ole siihen mikään ratkaisu – mielestäni päinvastoin. Kun aidan toisella puolella voi käydä säännöllisen epäsäännöllisesti molemmin puoleisesti sovittujen sääntöjen kanssa, on yleensä kiva palata kotiin. Voi totta kai olla, että olen niin naiivi, että en edes osaa ajatella mahdollisuutta. Minua ei ole tietääkseni missään parisuhteessani petetty eikä jätetty, enkä osaa edes ajatella sen mahdollisuutta. Jos niin joskus käy, niin kyse ei ole siitä, mitä minä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Kyse on aina yksilön omasta valinnasta. Johon minä en pysty vaikuttamaan.

Lisäksi minulla on sellainen ominaisuus, että aidosti nautin, kun Peikko leikkii muiden kanssa. Luen aina Peikon ja hänen leikkikaveriensa kirjeenvaihdon, ja keskustelemme asioista paljon etukäteen. Jo ennen leikkiä. Totta kai myös leikin jälkeen. Jos Peikko kiihottuu ja kiinnostuu tekemisestä, niin minä taas lukemisesta. Kun suhde alkaa muodostua, ja teksteihin alkaa tulla sähköä. Tietyllä tavalla ajattelenkin, että vaikka fyysinen leikki tapahtuisikin vain Peikon kanssa, psyykkisesti myös minä olen läsnä. En edes kovin alistuvana osapuolena, vaan aktiivisesti suunnittelemassa. Sehän vois tykätä muuten siitä? Oletko miettinyt, että tuo saattaisi toimia? Musta sun kannattaisi sen kanssa olla varovainen tuossa, koska…

maanantai 19. tammikuuta 2015

Juustoja maistelemassa

Mukavan ensimmäisen illan jälkeen nukke kutsui meidät visiitille luokseen. Juustoja maistelemaan, näin mainostettiin. Blondi ja nukke eivät olleet tavanneet toisiaan, mutta vakuuttelin molemmille heidän pitävän toisistaan. Blondille tuli pienoinen työeste, joka esti meidän yhteisen sisääntulon, mutta osasin ottaa ilon irti odottaessamme blondiani. Itse asiassa koin hieman kiihottavan tilanteen, jossa tiesin nuken jännittävän blondin saapumista ja silti hän joutui hetkisen alistumaan minulle ennen tapaamista. Hieman ennen ovikelloa nukke sai sopivasti hiukset ojennukseen ja napit kiinni.

Ilta oli menestys. Sekä juustot että nukke maistuivat hyvälle. Meillä oli rentoa keskustelua monista aihepiireistä ja ilmassa sellainen fiilis, että olisimme tunteneet jo kauankin. Mutkatonta olemista, jossa kaikki tiesivät pelin hengen. Eikös me jotain tällaista tilannetta toivottukin?

Arki-ilta ja -aika meinasivat loppua kesken. Minulta se ensin vähän loppuikin, sillä tarvitsen monesti aikaa ilman tikittävää sekuntiviisaria takaraivoissani. Onneksi blondi oli toista mieltä ja otti ensimmäisen askeleen. Niin meitä kaikkia vietiin. Ensimmäistä kertaa niin, että minä ja blondi olimme samalla puolella. Piru se oli mukavaa.

Kotimatkalla maistelimme sanaa nukke. Hitsi se maistui silloin hyvältä ja maistuu nyt paremmalta. Nukeillahan leikitään, väännetään, käännetään ja ne voi laittaa tekemään erilaisia juttuja. Vaikka sitten tarjoilemaan skumppaa juhlissa. Tähän sanaan liittyy muutakin merkitystä, mikä osaltaan tuo sanaan vahvuutta. Mutta kuten tiedätte - joillain on narttuja, pojuja, leluja, lemmikkejä..., niin voisiko meillä olla nukke?

Odotukset ovat kaikilla korkealla, mutta kahden tapaamisen jälkeen ei voi tietenkään olla varma mistään. (Tekstin julkaisuhetkellä tapaamisia on takana jo useampia, ja ystävyyssuhde syventynyt.) Jalat ovat kaikilla tukevasti maassa ja pelin säännöt ovat kaikille selvät. Rehellisesti, aidosti ja ilman draamaa eteenpäin. Niinpä leikimme kotileikkejä vähän lisää ja katsomme mihin tämä johtaa. Tällainen yhteinen "harrastus" tekee monin tavoin hyvää myös parisuhteelle.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Blondi: Namia

Ikuisuudelta tuntuvan kuivan kauden jälkeen meillä on vihdoin kahdenkeskistä aikaa. Peikko käskee minut sängylle selälleen alastomana. Laita tyyny takapuolen alle. Tyyny löytää nopeasti paikkansa. Jalat auki. Pidä sun nilkoista kiinni. Nappaan käsilläni nilkoistani kiinni. Jalat ovat ihanan väsyneet eilisestä joogaharjoituksesta.

Sitten sä kulta pysyt ihan paikalla. Ja hiljaa. Jos sä liikut tai pidät ääntä, niin mä rankaisen sua. Nahkaläpyskä on löytänyt tiensä leluarkusta sängylle.

Peikko siirtyy jalkojeni väliin ja alkaa purra reisiäni. Juuri sopivalla voimakkuudella. Niin, että minä nautin. Peikon kieli hipaiseen klitoristani. Olen huutaa ääneen. Peikko siirtyy nuolemaan minua hellästi. Ynisen hiljaa mielihyvästä ja yritän muistaa hengittää. Puren huultani, jotta en huutaisi. Painan vaistomaisesti lantiotani kohti Peikon suuta. Keskeytys. Reisilleni sataa piiskaa. Kovia, napakoita iskuja. Peikko siirtyy takaisin jalkojeni väliin. Laittaa sormensa sisälleni. Olen litimärkä. Kestän taas vähän aikaa, kunnes kohotan lantiota. Lisää piiskaa reisilleni. On äärimmäisen kiihottavaa yrittää olla aivan paikalla ja hiljaa nautinnon ollessa jotain niin suurta. Jossain kohtaa tuntuu, että laukean Peikon suuta vasten, mutta en kuitenkaan pysty.

Nyt sä haet kaapista jotkut napakat alushousut. Tai sun joogasortsit. Tuon housut Peikolle. Hän virittää sisälleni WeViben, ja se pysyy hyvin paikoillaan housujen kanssa. Surisee sisälläni. Ärsyttävän hiljaa. Sen voimakkuus ei riitä minulle lainkaan, lähinnä ärsyttää.

Peikko repii minut hiuksista päälleen. Nai minua kurkkuun. Ohjastaa. Nyt kulta hitaasti alas asti. Niin, että sun huulet koskettevat aivan tyveä. Hyvä. Nyt paikka. Nyt pidät huulet kiinni ja nostat hitaasti ylöspäin. Yritän saada henkeä kulkemaan ja pysyä rauhallisena. Pari kertaa minun on kuitenkin pakko kiskaista itseni ylös kakomaan limaa ja haukkomaan happea. Vibra housuissani ei helpota keskittymistä.

Mene selällesi. Peikko kiskoo housuni pois ja nostaa jalkani kohti kattoa. Nai minua sormilla takapuoleen. Kiltti, saisinko tulla sun päälle? Kiltti? Mä haluaisin niin tulla sun päälle...

No, kun sä kerran osaat pyytää noin kauniisti, niin kyllä sä saat. Dynamiikka muuttuu rennommaksi. Kiipeän Peikon päälle ja ujutan hänet sisääni. Nappaan hyrrän klitorikselleni. Nain itselleni orgasmin. Hurjan sellaisen. Huudan, itken ja kouristelen Peikon päällä pitkään. Hänen on pidettävä minusta kovin kiinni, että pysyn paikallani - lähes painimme.

Peikko kääntää minut selälleni ja nostaa jalkani pystyyn ja heittää ne melkein pääni yli. Nai itselleen hitaasti orgasmin. Käärii minut peittoon ja ottaa kainaloonsa. Makoilemme ja hengittelemme pitkään.

Pyydän lupaa toiseen orgasmiin ja saan sen. Peikko nai sen minulle nopeasti ja tehokkaasti kahdella dildolla. Itken taas. Loppupäivän leijun omassa orgasmikuplassani. Olen onnellinen ja maailmani on taas paikallaan.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Viisminuuttinen

Minulta kysytään välillä mielipidettä, miten toimia orastavassa suhteessa. Yleensä vielä tilanteessa, jossa kroppa huutaa kokemuksien perään, mutta mieli sanoo muuta. Luulen, että me kaikki olemme joskus olleet tuossa tilanteessa. Minä ainakin ja silloin valitsin kokemuksen. Nyttemmin neuvon kaikkia kysyjiä kuuntelemaan itseään, sillä jos joku asia tuntuu oudolta tai väärältä, se hyvin usein sitä myös on.

Itse olen alkutaipaleeni jälkeen pitänyt tiukasti kiinni tuosta ajatuksesta ja luottanut intuitiooni. Varmasti olen menettänyt joitakin kokemuksia, mutta säästynyt draamoilta, mustasukkaisuuksilta, ihmissuhdepeleiltä... Kuitenkin viimeisen viikon sisällä jouduin tiukkaan paikkaan henkilökohtaisesti oppieni kanssa.

Jo yli vuosi sitten kun julkaisin treffi-ilmoituksen, siihen vastasi eräs nainen, olkoon hän misu, jonka en ikipäivänä olisi uskonut vastaavan ilmoitukseeni. Olin hieman häkeltynyt ja ihmeissäni, ja jälkikäteen on helppo tunnustaa, en uskaltanut myöskään tehdä asian suhteen mitään, vaikka maaperä olisi saattannut olla hyvinkin otollinen. Kuitenkin viestittely välillämme jatkui, joskin hyvin epäsäännöllisesti, mutta enemmän ja vähemmän vihjailevasti.

Viime kesänä tein pienin tripin ja kävin samalla moikkaamassa misua. Oli vapauttavaa heittää odotukset, mielikuvat ja huhut nurkkaan ja tavata ihminen. Kipinä ja viestittely jäi. Ehkä joskus?

Upea blondini lähti pienelle kahden päivän reissulle ja jopa kehoitti minua keksimään ohjelmaa itselleni. Niinpä minä sitten arvoin intuitioni kanssa ja kävin samalla keskustelua misun kanssa. Ja miksi näin? Hän on selvästi nainen, joka ei jätä ketään kylmäksi ja siksi varmasti myös hieman pelottava. Misu on suora, särmikäs ja omanarvonsa tunteva, jopa suorempi kuin minä, joka on hämäävää ja samalla hyvin arvostettavaa.

- En ole alistunut xx kuukauteen. 
- Minut ymmärretään usein väärin. 
- Saatan nauraa päin naamaan sessiossa ja minut ymmärretään myös siksi väärin. 
- En sano turvasanaa. 
- Jos minua ei ymmärretä saatan mennä moodiin josta en pääse pois mikä saattaa pahimillaan johtaa...
- En pysty sanomaan Herra sanaa.

Minun vaistoni ihmettelee, että jos tällainen misu ei löydä sopivaa leikkiseuraa, niin ensinnäkin miksi minä? Miksi hänen tuntosarvensa saavat minusta kiksit? Mitä jos homma meneekin ihan pipariksi ja päädymme johonkin typerään puhumattomaan tilaan? Kun näitä asioita pyörittelin, niin päätin, että jotkut asiat on hyvä jättää fantasiaksi eikä ottaa liian suurta askelta tuntemattomaan. Päätin lopulta perua koko jutun mihin vaikutti typerä pieni "fakta" joka lopulta osoittautui huhuksi.

Mutta tapahtui jotain hassua - jotain johon aina itsekin kannustan. Keskustelimme lisää, ja minun ajatukseni muuttuivat. Minusta alkoi tuntua, että jospa minulla olisi kuitenkin annettavaa hänelle ja hänellä on syynsä valita juuri minut. Kuitenkin jahkaamiseni oli johtanut siihen, että olin ehtinyt sopia jo lastenhoitotyötä aamupäiväksi ja matkaamistakin misun luo olisi muutama sata kilometri. Niinpä reippaasti My little Ponya ja Little Big Planet:ia aamupäivä, kiiruhtaminen juna-asemalle ja ehdin pelipaikalle iltapäiväksi.

Misu oli upea ja sellaisena olen tottunut hänet näkemäänkin. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta minulle naurettiin päin naamaa hetkellä jolloin asemani oli vahvimmillaan. Nauroin takaisin ja pyyhin naurun pois. En usko ymmärtäneeni häntä kertaakaan väärin, vaan päinvastoin painoin kaasua. En välitä arvonimistä kuten Herra tai Master, mutta koska haaste oli heitetty, niin kauniisti hän katsoi silmiini ja kysyi "Kiltti Herra, saisinko laueta?" Useasti.

Turvasanaa voi olla vaikea sanoa, eikä se ole minulle koskaan saavutus vaan merkki epäonnistumisestani. Mutta luin, että hänen oli vaikea päästää sitä koskaan suustaan. Joten pieni harjoittelu olisi aina paikoillaan. Hän laukesi käsilleni ja useamman minuutin työstön jälkeen uudestaan ja selvästi ilman lupaa. Otin hänet puhutteluun tästä rikkeestä, johon hän naama totisena selitti "että se oli sellainen viisminuuttinen orgasmi". Sanoin, että en usko moisiin (kyllä minä nyt uskon) ja komensin hänet nelinkontin. Ja sitten piiskasin häntä. Melko armottomasti, lopulta vähän seisten hänen päällään ja ilmoitin, että voit ihan itse päättää koska rangaistuksesi on kuitattu. Ja voi sitä mielen taistoa, takapuoli viiruilla, vartalo kiemurrellen ja riuhtoen karkuun ja viimein ne sanat: nyt vois olla kuitattu.

Loppu niitä viisminuuttisia tai monta minuuttista. Misun silmät katselivat jonnekin kaukaisuuteen, kädet sidottuina nilkkoihin ja työstin häntä varsidildolla ja hyrrällä. Hän tuli, tuli, tuli, kiemurteli karkuun, uudestaan, uudestaan ja uudestaan. En enää pysty. Komensin jalat auki ja tulemaan vielä minulle kerran, kaksi... Lopuksi tärisevänä kainaloon.

En osaa ja halua nukkua vieraissa paikoissa, joskin vieraista paikoista tulee joskus myös tuttuja. Niinpä illan tullen lähdin juna-asemalle. Junassa kaivoin kassistani hyvää whiskyä ja maistelin sitä kotimatkalla. Pyöräilin kovassa pakkasessa yöllä hiljaisen kaupungin läpi kotiin. Nautin henkisestä viisminuuttisestani. Kotona lähetin tekstarin.

- Et varmasti arvaa, mitä nyt tekisi mieli?

Sain lyhyen vastauksen:

- Viisminuuttista?

*****

Sain kuulla seuraavana päivänä, että misu selvittää usein ajatuksiaan kirjoittamisen keinoin. Lisäksi blondi saa paljon kertomuksista, jos hän ei ole itse mukana leikissä. Iloisena yllätyksenä sain hänen tarinansa, jonka luin vasta edellä kirjoitetun jälkeen. Hän myös antoi luvan julkaista tekstinsä.

*****

Misun silmin

Mulla on niin vähän aikaa valmistautumiseen! Enkä sittenkään osaa muuta kuin istua alas ja odottaa, odottaa että tulee todellakin kiire. Kämppä hujan hajan edelleen, viimeisiä muuttolaatikoita ja pussukoita sisältöineen odottamassa paikoilleen pääsyä. Tukka pitäis värjätä, kynnet lakata, sheivata...mitä mä puen päälle? Mitä multa odotetaan? Tuota kysymystä en uskaltanut edes esittää. Tiedänhän olevani tekemisissä todella fiksun ihmisen kanssa, jonka olemuksesta huokuu rauha ja hyväksyntä. Tiesin että näin on hyvä, ei minulta odoteta mitään muuta.

Miten se alistuminen taas menikään? Hitto kun en osaa! Tiedän osaavani ottaa kyrvän suuhun, syvemmälle ja syvemmälle, tiedän ne naiselliset avuni, joilla miehiä huumataan, mutta jotenkin minusta tuntui ja vähän toivoinkin, että nyt en niillä pärjää. Näin ajatellen en sittenkään osannut yhtään arvailla, mitä oikeastaan on luvassa. Olimme viestitelleet viime päivinä ahkerasti, muttei mistään kovin konkreettisesta. Päätin etten ala laatimaan listoja, sillä olenhan tekemisissä ihmisen kanssa, jonka kanssa puheyhteys on ja se toimii. Katsotaan mitä tästä tulee. Olin kuitenkin kertonut vaikeudestani pyytämiseen liittyen sekä siitä, etten halua käyttää turvasanaa. 

Jossain keskustelussamme kerroin myös, että minulle on miltei mahdotonta kutsua ketään Herraksi. En vain pysty. Pakon edessä olen sen joskus tehnyt, mutta se kuulostaa kammottavalta ääneni hajotessa sen sanan kohdalla. Pyytämisen kanssa on vähän sama asia. Pyydän vain saadakseni, ellen saa, pyyntöni on ollut turha. Siispä vältän pyytämistä silloin kun on pienikin epäilys, etten saa haluamaani.

Tunnit hupenevat käsistä ja minä touhuan kaikkea muuta kuin pitäisi. Kahta tuntia ennen h-hetkeä pääsen kuitenkin käyntiin ja hyppään suihkuun ja alan valmistautumisen. Tukka jäi värjäämättä, pikainen siivous, meikki...mutta MITÄ mä puen päälle? Miten mun odotetaan pukeutuvan? Rakastan laittautumista ja asuja, roolien mukaan pukeutumista, mutten näin. Minä en voi pukea itseäni alistuvaksi. Alistumiseni lähtee kahden ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta, hyväksyvästä, arvostavasta, kunnioittavasta...ja sitten tarvitaan "se jokin". Kaikki edellä mainittu on olemassa, joten ei hätää, tää menee hyvin. Ellei muuta, niin me voidaan nauraa makeasti itsellemme yhdessä ja todeta, että käyhän se näinkin.

Tekstari:"taksissa", vedän syvään henkeä ja lähden alas sinua vastaan. Vaihdettiin hymyt, halit ja pikaiset kuulumiset. Katselin sinua siinä sohvalla istuessamme ja mietin, mitähän tästä tulee. Epävarmuutta tunsin kuitenkin vain itseni puolesta, miten osaan, menenkö lukkoon, jne.

Yllätyin hieman kun sinä sitten pyysit minut lähellesi, tai en siitä, vaan miten. Istumaan eteesi selkä sinuun päin ja laskin pääni sinun rintaasi vasten. Sekin yllätti, että se oli niin helppoa ja luontevaa. Juttelimme siinä vielä niitä näitä ja samalla aloitit pikkuhiljaa nännieni käsittelyn. Ensin varovaista ja tunnustelevaa, mutta hyvin pian minä jo vikisin kivusta. Riisuit ylävartaloni paljaaksi ja käsittely jatkui entistä kovakouraisempana ja tuntemani kipu oli ajoittain lähes sietämätöntä. Turvasana ei kuitenkaan käynyt edes mielessä. Minä haluan tuntea tätä kipua, haluan sitä seuraavan fiiliksen, sen rentouden mikä siitä seuraa. Siirryit sohvan käsinojan taakse, komentaen taivuttamaan käteni käsinojan yli ja pitämään ne siellä, jonka jälkeen jatkoit nännieni kovakouraista kiduttamista, kyllä, se oli minulle jo kiduttamista. Tuskanhiki liimasi selkäni kiinni sohvaan ja suustani pääsi jo joitain huudahduksia kivun pakottamana. 

Käskit minun pysyä siinä paikoillani kun lähdit hakemaan jotain kassistasi. Tämän täytyy olla se, "hyrrä"! Pujotat sen pikkuhousuihini ja jätät sen siihen tekemään työtään, jatkaen jo tulessa olevien nännieni parissa. En edes tiedä mitä niille teet, tunnen aaltoilevaa kipua, joka kadottaa kykyni keskittyä seuraamaan tapahtumia. Kivun sekaan alkaa vähitellen tunkeutua tunne kiihottumisesta, kiitos hyrrän...ja kivun, tai kivun...ja hyrrän, en edes tiedä, minä vain olen ja tunnen. 

Jossain kohtaa siirryt riisumaan housuni ja tulet istumaan jalkojeni väliin, komentaen ne pysymään levitettynä sivuille. Muistutat myös käsien paikasta. Tässä kohtaa tunnen hetken jotain häpeän kaltaista. Luotan sinuun, seurassasi on hyvä ja helppo olla, mutta silti! Makaan kuitenkin edessäsi alasti, pillu levällään ja kaiken lisäksi minulla on menkat. Ajatukseni tuosta häpeän kaltaisesta tunteesta väistyy sormiesi upotessa pilluuni.

Ei mene montaa sekuntia kun tajuan, että tämä mies osaa käsitellä pillua, siis todella! huh! Alan jo olla lähellä sitä hetkeä, jossa orgasmi aloittaa matkansa varpaankärjistä räjäyttäen joka soluni tuntemaan, kun sanasi tempaavat minut epäuskon kautta todellisuuteen: "Sinä ET sitten laukea ilman lupaa", johon vastaukseksi soperran jotain ymmärtämisen merkiksi. Lopullinen isku: "Sinä pyydät kauniisti lupaa ja tiedät kuinka kutsua minua, ymmärretty?" PAM!!!! Et jumalauta voi tehdä tuota, et voi! - mietin. Taitavat sormesi survovat taukoamatta pilluani samalla kun hyrrä tärisee klitallani, ja saan kuin saankin myönnyttyä vaateeseesi, joskin mieleni valtaa epätoivo. Näin ei voi tapahtua! Miten helvetissä kukaan voi keksiä tuollaista, minulle!? 

Jälkeenpäin mietin, miten kukaan ei koskaan aiemmin ole tuota tajunnut. Minun ei auta muu kuin taistella orkkua vastaan, minä nimittäin en tule kutsumaan sinua herraksi. Apua! En pysty! Tajuan, ettei orkku ole minun hallinnassa, ei tällä kertaa, nyt olen kuin se vietävä pässi narun päässä. Varpaat! Kihelmöivä tunne varpaissani kertoo, että kohta mennään ja lujaa. Mitä mun pitikään tehdä....eiiiiiii, mä en voi! En kuitenkaan mieti hetkeäkään laukeamista luvatta. Alan sopertaa jotain kysymyksen tapaista...."saisinko...?" "Saisinko mitä?" Kysyt ja jatkan "saisinko luvan laueta?" "Ei ei ei, pyydät kauniisti ja muistat miten kutsut minua."  Nyt olen jo epätoivoinen, miten ikinä saan muodostettua halutun lauseen. Minun on pakko, orkku nimittäin tuleeeeee! "Herra, saisinko luvan laueta?" 

Annoit luvan laskettuasi viidestä alaspäin. Se todella tuli mun suusta, mietin ja häpesin. Tunne vei jo hilkulla olleen orkun mennessään ja olin hämilläni. Kauaa en häpeääni ehtinyt tunnustelemaan, kun sormesi lypsivät minut jälleen huipulle ja räjähdin käsiisi. En tiedä lopetitko välillä vai et, mutta minulle se oli vain yhtä ilotulitusta, ilman alkuja ja loppuja. Leijuin, aaltoilin, säkenöin ja huusin, hajosin ja tipahdin, värisin ja ulvoin. Jossain kohtaa muistan sinun kysyneen, etten vain lauennut juuri ilman lupaa. Pienen patistelun jälkeen kerroin tuosta "viisiminuuttisesta", enkä vieläkään tiedä oliko se totta vai ei. Sen tiedän kuitenkin, että hetkeä myöhemmin se oli varmasti totta.

Komensit minut nelinkontin ja kerroit antavasi rangaistuksen tuosta luvattomasta laukeamisesta. Sanoit myös, että saan itse päättää, milloin katson rikkeen kuitatuksi. Piiskasi tuntui hyvältä ja nautin sen tuomasta lämmöstä ja kihelmöinnistä, kunnes sitten alkoi sattua. Kipu viilteli ihollani niin voimakkaasti, että se toi hyökyaaltona voimakkaan pahoinvoinnin tunteen. Ajattelin etten kehtaa pyytää sinua lopettamaan vielä. Mietin kuinka kauan minun pitäisi kestää, että olisin hyvä. Rauhallinen äänesi palautti minut typeristä ajatuksistani kun muistutit, että voin itse päättää, milloin katson rikkeen kuitatuksi. Sittenkin ajattelin kestää vielä hieman. Kevyemmät lyönnit tuntui todella nautinnollisilta ja kehräsin mielessäni. AU! Kipakoita iskuja peräjälkeen niin, ettei edellisen polte ehtinyt laantua seuraavan tieltä. Kauaa en sitä kestänyt ja kerroin rikkeen olevan mielestäni kuitattu. 

Tipahdin hetkeksi lepäämään, sinun poistuessasi hakemaan jotain. Tultuasi käskit minut selinmakuulle ja kiinnitit kahleet minulle ranteisiin ja nilkkoihin, sitten ranteet kiinni nilkkoihin, naps! Kun sitten näin sinun pitelevän mustaa melkoisen suurta varsidildoa kädessäsi, valtasi taas epäusko mieleni...ei tota voi työntää mun sisälle! -ajattelin. Hyrrä klitalle ja sitten aloit mahduttamaan tuota pelottavaa kapistusta sisääni. Tämän jälkeen en oikein selkeästi muista tapahtumia. Muistan sen, että pyysin, anelin, kutsuin sinua herraksi monta kertaa, katsoin silmiisi kun laukesin, laukesin ja laukesin. Jossain kohtaa se muuttui tuskaksi, olin pelkkä ylivirittynyt hermokimppu, johon syötettiin aina vaan lisää ärsykkeitä. Sinä päätit milloin tulen ja päätit milloin olen tullut riittävästi. Minä tulin enemmän kuin sillä hetkellä olisin pystynyt, tulin koska sinä laitoit minut tulemaan, niin kauan, että pyysin, pyysin kauniisti, että lopettaisit. Sellaisena äärimmilleen viritettynä ja reviteltynä kimppuna käperryin kainaloosi palautumaan.

Olen miettinyt tuota tapahtunutta paljon. Olen miettinyt kaikkea mikä siihen johti. Ehkä eniten olen miettinyt sitä niiden tärkeiden ihmisten kautta, niiden jotka olemassaolollaan ja hyväksynnällään mahdollistivat tuon upean hetken. Tänään ajatus siitä liikutti minut kyyneliin. Tunnen suurta kiitollisuutta, kiintymystä ja jotain aivan käsittämätöntä läheisyyttä heitä kohtaan. 

Kiitos Sinulle ja Teille <3. 

torstai 1. tammikuuta 2015

Blondi: Kiitollisuudesta

Selailin vanhempia postauksiani ja huomasin, että olen aina näin vuoden vaihtuessa kirjoittanut asioista, joista olen kiitollinen. Teen sen nytkin, vaikka lista tuskin on merkittävästi muuttunut vuosien varrella. Kiitollisuus on tunne ja taito, jota olen harjoitellut elämässäni paljon. Se on myös tuottanut hedelmää, ja kiitollisuuden aiheita löytyy omasta arjesta paljon. Joka päivä.

Kulunut vuosi on mennyt hurjan nopeasti. Harjoittelemme edelleen uusperhearkea Peikon ja lapsen kanssa. Uskon ja toivon, että pahimmat väännöt ovat jo takanapäin, mutta eipä näistä koskaan tiedä. Lapsi kasvaa ja itsenäistyy kovaa vauhtia, eikä kasvaminen käy aina kivuttomasti.

No mutta tässä nämä tämän vuoden aiheet:

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla terveenä ja kivuttomana. Marraskuun alussa ilmassa oli lievää hätäännystä ja ahdistusta, ja odottelin kaamosmasennuksen laukaisemia kipuja. Kipuja ei kuitenkaan koskaan tullut ja mielialakin pysyi plussan puolella marraskuun muutamaa ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta. Energiataso vuoden lopussa on ehdottoman positiivinen. Riittävän hyvä. 

Olen kiitollinen, että olen saanut pidettyä säännöllisen joogarytmin koko syksyn. Teen astangajoogaa ja mieleni rakastaa harjoituksen toistoa. Aina samat liikkeet samassa järjestyksessä. Satoja, tuhansia kertoja. Ja silti harjoitus ei ole koskaan sama. Koska keho ja mieli ovat aina erilaiset. Välillä keho on väsynyt, välillä energinen, välillä mieltä tympäisee, välillä se vaeltaa, usein taas rauhoittuu hiljentymään harjoitukseen. Olen aloittanut astangajoogan elämäni aikana useita kertoja. Ja saanut siinä aina kehoni rikki. Pakottamalla liikaa, vaatimalla siltä liikaa. Vasta nyt tuntuu siltä, että osaan suhtautua omaan kehooni riittävän lempeästi, enkä enää riko sitä harjoituksella. Teen sen verran mihin pystyn ja jaksan, ja se riittää. 

Olen kiitollinen ystävilleni. Sekä pervo- että vaniljasellaisille. Vaniljaystäviä minulla on vain muutama, on aina ollut. Pervoystäväpiiri on hieman isompi, ei sekään suuren suuri. Tuttavia toki on paljon. Olen kiitollinen pervoystävilleni, joiden ansioista saan olla juuri sellainen kuin olen. Joiden seurassa ulkopuolisuuden tunteeni eivät aktivoidu. Joiden seurassa kaappi on ja pysyy jatkossakin auki.

Olen kiitollinen työstäni ja kollegoistani. Olen tällä hetkellä elämäni parhaassa ja mielenkiintoisimmassa työpaikassa ja saan tehdä asioita, joita haluan. Olen ollut aiemminkin onnekas töiden suhteen, ja päässyt usein tekemään sellaista työtä kuin olen halunnut. Saanut vapautta ja vastuuta juuri niin paljon kuin olen halunnut. Mutta nykyinen työni on vaan niin huippu! Tärkeä asia, jonka puolesta on kiva tehdä duunia, mutta jossa ei kuitenkaan tarvitse olla mukana sydänverellä ihan joka päivä. Joustavat työajat, joustava työn tekemisen rytmi. Vaikka töitä on välillä paljon, on meidän tiimissä kuitenkin aina yhtä hyvä henki. Ja tiukemman työputken jälkeen on mahdollisuus lepoon. Osaan nykyään yhä paremmin myös ottaa työn vain työnä, niin merkityksellistä kuin se onkin.

Olen kiitollinen perheestäni. Sekä lapsuudenperheestäni että omastani, johon kuuluvat Peikko lapsineen. Peikko ja etenkin hänen nuorempi lapsensa, joka asuu kanssamme, ovat opettaneet minulle elämästä paljon. Tunteiden määrä on ollut suurempi, kuin mitä olen saanut kokea koko tähänastisen elämäni aikana. Olen saanut mahdollisuuden opetella sietämään negatiivisia tunteita, ristiriitoja ja kasvaa sitä myötä ihmisenä. Olen saanut seurata lapsen kasvua ja kehitystä jo lähes kolmen vuoden ajan kömpelöstä esiteinistä fiksuksi ja tiedostavaksi nuoreksi naiseksi. Olemme opetelleen lapsen kanssa yhdessä uusia asioita ja löytäneet ne meidän omat jutut. En osaa edelleenkään ajatella itseäni vanhempana, vaikka sellainen minä lapselle selvästi olen. Lapsi on valinnut itse kasvaa ilman omaan äitiään. Matka ei ole aina helppo, mutta onneksi tukea ja apua on saatavilla.

Ja totta kai näin lopuksi olen kiitollinen Peikosta. Elämästä. Sattumasta. Joka toi meidät yhteen. Avioerostani ja sen jälkeisestä surffailustani Suomi24-foorumin kinky-chatissa. Siitä yhdestä kokonaisesta, hyvää suomea olleesta lauseesta, jonka Peikko minulle kirjoitti ja johon tartuin. Kaikesta, joka on tapahtunut sen jälkeen. Asiat eivät ole aina olleet helppoja ja niiden ratkomiseksi on vaadittu joskus paljonkin työtä. Kompromisseja. Kärsivällisyyttä. Toisen kuuntelemista ja huomioimista. Ja ennen kaikkea rakkautta. Koska ilman sitä meitä ei olisi.