Blondi: Ihanaa arkiseksiä

Seksi on minulle tällä hetkellä helpompaa kuin koskaan aiemmin elämässäni. Harrastamme Peikon kanssa puolivaniljaista seksiä riittävän usein. Enemmänkin sitä voisi olla, mutta jotenkin kohtuullisen kiireinen arki, harrastukset ja teini, jonka menot vaihtuvat useita kertoja päivässä, luovat reunaehdot seksille. Olen kuitenkin iloinen, että voimme olla kahdestaan myös ilman seksiä. Että maaninen seksinharrastamisen vaihe on jo taaksejäänyttä elämää. Voimme yhdessä todeta, että vaikka teini on poissa yötä, niin valitsemme elokuvan ja karkkipussin. Aina ei ole todellakaan ollut näin.

No mutta takaisin siihen helppoon arkiseksiin. Vaikka syksy on ollut raskas ja kipuinen, olen silti kyennyt rentoutumaan seksissä hyvin. Arkiseksimme sujuu siten, että Peikko nuolee minua niin pitkään, että olen tulla hulluksi. Toivon, että kykenisin laukemaan suuseksissä, mutta näin ei ole. Jotenkin kumman akrobaattisella tavalla Peikko kykenee samalla kuin nuolee minua, puristelemaan myös nännejäni. Nännit lähettävät sähköä jalkoväliin, ja voimistavat nautintoa niin, että aina en tiedä, että tuntuuko hyvälle vai pahalle. Joskus Peikko puree minua reisistä, klitoriksesta, läpsii häpyä.

Sitten kun Peikko on valmis kanssani, on minun vuoroni antaa hänelle suuseksiä. Kun Peikko on saanut sitä omasta mielestään riittävästi, vetää hän minut päällensä. Peikon kalu sisälläni laitan vielä hyrrän jalkoväliini ja laukean. Lähes sataprosenttisesti. Helposti ja nopeasti. Ilman, että juurikaan liikun. Istun tiiviisti hyrrän päällä ja teen aivan pientä liikettä niin että Peikon kalu hieroo emättimeni takaosaaa. Ja naps, laukean. Ja kysyn totta kai aina luvan siihen. Kun minä olen valmis, ottaa Peikko osansa. En tajua, että miten hän kykenee kestämään niin pitkään ja odottamaan aina, että minä laukean ensin.

Positiivinen kierre ja itseään toteuttavat ennusteet ovat luonnollisesti tämänkin ilmiön takana. Koska en enää juurikaan huolehti siitä, että laukeanko, niin minun on helpompi laueta. Koska minun on helpompi laueta, niin rentoudun ja keskityn enemmän fyysisiin tuntemuksiin kuin ajatuksiini. Jos ajatus (ja sitä myötä myös aina orgasmi) lähtee harhailemaan, pystyn yleensä palauttamaan itseni takaisin tilanteeseen, eikä koko hommaa tarvitse aloittaa täysin alusta. Ja jos jostain syystä en laukea, en syytä tai syyllistä itseäni eikä maailma kaadu niskaani, vaan ajattelen, että tällä kertaa oli näin - ilman, että alan pelätä, että apuamäenlaukeaenääkoskaan.

Silti. Edelleen kohta lähes viiden vuoden yhdessäolon jälkeen, olen kiitollinen jokaisesta orgasmista, jonka saan. Hämmästelen nykyään joka kerta sitä helppoutta, jolla laukean. Usein itken laukeamisen jälkeen puhdistavaa itkua, mutta yhtä usein nauran tai hymyilen. Tunteettomaksi orgasmi ei jätä minua koskaan.

Blondi: Se perinteinen marraskuupostaus

Marraskuu on ollut rankka. Niin rankka. Rankkarankkarankka. Väsyttää. Itkettää. Ei jaksa. Perinteinen marraskuu.

Pari edellistä marraskuuta onkin sujunut yllättävän hyvin, ja kellojen siirron jälkeinen hysteerinen väsymys on kestänyt vain viikon tai pari. Väsymys on kuitenkin ollut siedettävää, kivut eivät ole häirinneet ja olen muutenkin ollut jaksavainen.

Toisin on tänä vuonna. Koko lokakuu on mennyt epämääräisten kipujen kanssa. Repiviä, komplisoituneita päänsärkyjä. Migreenejä. Outoja yläselän ja niskan kipuja. Haasteita nukkumisen kanssa. Ja loputonta väsymystä. Sellaista väsymystä, että koko kehoa särkee ja pelkää, ettei suoriudu edessä olevasta päivästä.

Olen tehnyt todella maltillisesti töitä, liikkunut riittävästi uuden ihanan tai chi -harrastuksen parissa, nukkunut tarpeeksi. Syönyt vitamiineja. Deetä, beetä, monivitamiinia, sinkkiä. Käyttänyt kirkasvalolamppua. Ja mikään ei ole auttanut.

Jos mietin, että mikä on toisin pariin viime syksyyn nähden, niin näen asian melko selvästi. Töissä rankka kevät ja syksy takana sekä kasa isoja muutoksia. Työmäärät ovat olleet hyvinkin maltilliset, mutta muutokset - joista suurin osa kuitenkin ihan positiivisia, syövät minulta voimavaroja turvallisuus- ja rutiinihakuisena ihmisenä.

Tänään oli vihdoin pakko myöntää, että kaamosmasennushan se siellä taas kurkkii. Oli pakko työntää käsi serotoniinipurkkiin ja aloittaa välittäjäaineen keinotekoinen tankkaus. Minulle onneksi riittää parin-kolmen viikon kuuri - saan siinä ajassa nostettua tasot miinuksesta sen verrran plussan puolelle, että olen taas toimintakykyisempi ja oma itseni. Lääkäreiden mukaan tämä ei tietenkään ole mahdollista, koska lääkkeiden vaikutus alkaa vasta 2-4 viikon jälkeen, mutta minulle tämä toimii sekä kaamosmasennukseen että psykosomaattisiin kipuihin.

Lääkkeiden haittapuolena on se, että ne vievät minulta seksihalut sataprosenttisesti. Mutta toisaalta mitä sillä on väliä, koska en näin huonovointisena jaksaisi kuitenkaan sitä seksiä harjoittaa. Eli eipä asialla tässä hetkellä ole niin suurta merkitystä. On sanomattakin selvää, että pervorintamalla on ollut hyvin hiljaista viimeiset pari kuukautta. Elämme Peikon kanssa seesteistä, rakkaudentäytteistä arkea, josta ei ole suurta raportoitavaa. Peikko jakselee hyvin ja on syksyn pimeyteen nähden yllättävän virkeä. Onneksi näin - koska hänen täytyy jaksaa kannetella minua hetki.

Tällä hetkellä olen työmatkalla pohjoisessa. Virkeänä nautin työmatkoista ja hotelliasumisesta, ulkona syömisestä ja viinilasillisesta sekä ystävien näkemisestä. Nyt kun kehoa ja mieltä särkee, kaipaan vain Peikon kainaloon nukkumaan. Onneksi ihana Sudenmorsian, joka juuri nimesi itsensä antiankeuttajaksi, pitää minulle chatissa seuraa. Harmittelemme, että vaikka olemmekin tällä hetkellä samassa kaupungissa, en yksinkertaisesti jaksa tavata pitkän matkapäivän jälkeen. Keskitynkin hotellilla lepäämiseen, kirjoittamiseen, lasilliseen punaviiniä ja salmiakkiin.

Kaikesta huolimatta - elämä on tällä hetkellä hyvää!

Mitä sinä siitä saisit?

Meillä on muutama ihana blogituttu, jotka aina silloin tällöin lähettävät pidemmän sähköpostin, jossa he haluavat kertoa jotain elämästään. Yleensä tällainen viesti liittyy johonkin tuoreeseen tai mietityttävään elämäntilanteeseen.

Jokin aika sitten saimme tällaisen viestin tutulta masokistinaiselta, joka pohdiskeli kipuaan ja kipuiluaan ja myös näiden puutetta. Vastausviestini lopussa ojensin auttavan käteni ja tarjosin hänelle pientä kipusessiota, jossa voisin toimia piiskurina. Tämän jälkeen kävimme lyhynneltynä suunnilleen seuraavan keskustelun.

- Niin minä pohdin, mitä sinä saisit siitä sessiosta?
- No mitä nyt sadisti saa satuttamisesta?
- Mitä sadisti saa, kun tuottaa kipua?

Ja tämän jälkeen en enää löytänytkään sopivia sanoja saa selitystä, mutta lupasin pohtia asiaa blogitekstissä. Tästä lupauksesta on nyt kaksi viikkoa aikaa, ja aihe on pyörinyt paljon mielessäni. Ei sillä, että olisin löytänyt jonkin totuuden, mutta ehkäpä jonkun pienen ajatuksen silti.

Sadismi ei kulje päälläni viitan tavoin, vaan se puetaan päälle ainoastaan oikean ihmisen tai yhteyden kanssa. En koe minkäänlaista nautintoa satuttaa jotakuta, joka ei nauti siitä jollain tasolla. Iseasiassa tällainen ajatus tuntuu minusta kuvottavalta ja olisi väkivaltaa. Olen sortunut käyttämään väkivaltaa tässä elämässä tasan kerran, ja sekin teini-iässä typerän uhoamisen jälkeen.

Minun sadismini on kasvanut pikkuhiljaa. Aluksi se oli vain luonteva osa leikkiä, ja se pysyikin sellaisena pitkään. Kuitenkin pikkuhiljaa sadismi on saanut isompaa osaa minusta pääosin nuken kanssa jaettujen kokemuksien kautta. Olen oppinut itsestäni enemmän, ja lisäksi olen oppinut nauttimaan satuttamisesta.

On vaikea tietää pitävänsä jostain, ennen kuin sitä saa kokeilla. Huomaan itsestäni satuttamisen hetkellä, että pidän vaihtelusta. Yhtenä hetkenä voin sivellä hellästi nännejä ja seuraavassa hetkessä vetää niistä rajusti. Saatan piiskata hellästi rottingilla ja yht'äkkiä lyödä yhden lujan lyönnin. Nautin siitä hetkestä, jolloin olen vallankahvassa. Hetkestä, jolloin toisen selkä kaartuu kaarelle kivusta, ja hän ei voi muuta kuin ottaa vastaan mitä tahdon. Luulenkin, että loppujen lopuksi osa nautinnostani kulminoituu juuri valtaleikkiin. Minulla on valta leikkiä toisen keholla miten haluan, ja koska vastakappale haluaa minun tekevän niin, painan kaasua.

Mutta valta ei selitä kaikkea. Toinen iso palkinto syntyy vastakappaleen nautinnosta. Joskus erittäin nautinnollinen pitkäaikainen satuttaminen voi johtaa vastakappaleen luovuttamiseen tai ehkäpä itkuun. Tällöin joskus tulee olo, että itku on myös terapeuttista ja tuo mukanaan jotain stressin tapaista ulos ja puhdistaa.

Mutta itku ei selitä kaikkea. Kipu rangaistuksena on upea yhdistelmä. Nyt liikutaan hyvin lähellä edellä kertomaani vaihtelua. Useat hyvät muistoni liittyvät suunnilleen seuraavanlaiseen tilanteeseen. Vastakappale on orgasmin reunalla anellen lupaa laueta, ja minä annan käskyn. "Katsot koko ajan silmiin ja lasken viiteen, jonka jälkeen voit tulla." Ja tuossa hetkessähän luvataan kaikki. Niinpä ehdin laskea noin neljään, kunnes silmät suljetaan, koska palkinto on jo niin lähellä. Minä lopetan työstämisen ja komennan, että perse ylös ja lyön lujaa kerran bastardolla.

Huomaan, että en loppujen vastannut itse kysymykseen "Mitä saan kun satutan?" Jos kuitenkin vielä yrittäisin vasta ytimekkäästi, niin sanoisin saavani henkisen orgasmin. Monesti tällaisen kipuleikin jälkeen mieleni on hyvin saanut, eikä minun edes tee mieli fyysistä orgasmia.

Tähän loppuun voisin kertoa fantasiani aiheeseen liittyen. En usko, että olisin itse keksinyt tätä, jollen olisi nähnyt vastaavia videolta. Tässä fantasiassa vastakappaletta namutellaan hyrrällä lempeästi ja kiusoitellen. Samalla häneen kiinnitetään rauhallisesti useita kymmeniä tiukkoja pyykkipoikia jotka on kiinnitetty toisiinsa narulla. Nämä pyykkipojat voisivat kiertää rinnat jatkaen vatsalle ja kylkiin. Kun taideteos on valmis, vedetään narut tiukalle, jotta vastakappale varmasti itsekin ymmärtää, mitä tuleman pitää. Sitten annetaan lupa orgasmille, ja sen tullessa vedetään rajusti narusta pyykkipojat kerralla irti kehosta.

Testissä luksusvibraattori

Saimme yhteydenoton Libido.fi-nimiseltä seksilelukaupalta, jossa meiltä kysyttiin, että olisimmeko halukkaita testaamaan heidän laajasta valikoimastaan jotain meitä kiinnostavaa. Tämän tyyppiset yhteydenotot ovat aina mieleisiä, mikäli aidosti kiinnostumme jostain lelusta tai tuotteesta.

Päädyimme surffailemaan Libido.fi:n graafisesti tyylikkäille ja teknisesti hyvin toteutetuille sivuille. Ihan mahtavaa, että monet netissä toimivat seksikaupat panostavat nykyään sivujen ulkoasuun kunnolla, ja myös tekninen alusta oli tässä sitä luokkaa, että tuotteiden selailu ja vertailu kävi sujuvasti. Iso plussa muuten sivuilta löytyvälle omalle BDSM-osiolle, jonka tarjonta oli yllättävän laaja.

Iskin heti silmäni Vive-luksusmerkin nystyräpäiseen Shiatsu-vibraattoriin, jonka ulkomuoto muistutti paljon wand-tyyppisiä leluja. Valitettavasti tämä tuote oli loppu, joten meitä pyydettiin valitsemaan toinen tilalle. Tilaukseen päätyi samaisen Vive-merkin Ombra-vibraattori.

Kerrottakoon, että en ole koskaan wandia lukuunottamatta ollut järin kiinnostunut perinteisistä vibraattoreista. Nehän ovat niitä väriseviä härpäkkeitä, joita joko työnnetään sisään erilaisiin reikiin tai käytetään vaikka klitoriksen stimulointiin. En ole oikein ymmärtänyt sitä, että mihin sitä värinää tarvitaan sisälläni, tavallinen dildo on ajanut aina asiansa. Joten siinä mielessä tämän tyyppistä vibra-lelua oli hauska päästä testaamaan, koska vertailukohtaa aiempaan ei ollut.

Peikko haki paketin lähi-Ärrältä viime lauantaina, ja uutta lelua päästiin heti testaamaan. Vivelle pakkauksesta iso plussa - tuli Applen viimeistellyt pakkaukset mieleen lelua kotelosta kuoriessa.

Kun sain laatikon auki ja lelun käteen, oli toinen reaktioni, että miten tämä voi olla näin pieni. Mutta hei, nyt puhutaan venytysfetissin omaavasta pervosta eikä mistään peruskäyttäjästä.

Lelu oli kaunis kuin koru ja sen pinta ihanan samettinen. Fiilis oli vähän sama kuin Lelon laatulelujen kanssa. Toimintoja lelussa oli paljon mm. erilaisia värinätaajuuksia ja voimaakkuuksia. Kuten kaikissa leluissani, niin tässäkin tasainen perusvärinä miellytti itseäni eniten. Ehkä joku haluaa ottaa orgasminsa sambarytmiin värisevän lelun tahdissa, minä en.

Testasimme ensin lelua Peikon antaessa minulle suuseksiä. Olen usein suuseksissä todella lähellä laukemista toivoen, että kunpa saisi jotain sisääni. Tässä vibra toimi hyvin eikä ollut Peikon suutyöskentelyn tiellä. Vibran värinä tuntui neutraalin miellyttävältä, mutta en kuitenkaan lauennut. Peikko antoi vibran toisen pään muotoilusta plussaa, kultaisesta renkaasta sai hyvin pidettyä kiinni. Perudildossahan on monesti se haaste, että ne soveltuvat muotoilunsa vuoksi erinomaisesti runkkaamiseen, mutta kun toisen pitäisi käyttää niitä minuun, niin hyvää otetta on haastava saada.

Seuraavaksi sain vibran peppuuni, ja täytyy sanoa, että siellä se toimi erinomaisesti. Kokonsa puolesta lelu sopii meille erinomaisesti peppuleluksi, ja sellaisena sitä tulee varmasti käytettyä jatkossakin keskinäisissä leikeissä. Laukesin leikin lopuksi hyrrä klitoriksellani, Peikko sisälläni ja vibra pepussa. Ei lainkaan huonompi yhdistelmä <3.

Ombran plussat by blondi
- kaunis muotoilu ja miellyttävä hygieeninen pinta
- helppo pitää puhtaana
- ladattava, ei vaadi pattereita, yksi lataus kestää pitkään
- vedenkestävä eli soveltuu suihkuleikkeihin
- riittävän joustava ja pehmeä peppuleikkeihin, pysyy hyvin paikalla

Ombran miinukset by blondi
- pieni koko (minulle)
- ei riittävästi tehoja laukemista varten (minulle)
- liikaa erilaisia ohjelmia
- todella kova hankintahinta

Kaiken kaikkiaan Ombra oli miellyttävä, mutta ei kuitenkaan tajunnanräjäyttävä tuttavuus. Lelu menee ilman muuta jatkoon - keksimme sille vielä paljon käyttöä sekä keskenämme että muiden ihanien ihmisten kanssa.

Blondi: Hyvästi kesä

Kesä 2016 jää minun muistoihini mahdollisuuksien kesänä ja se antoi esimakua siitä, millaista elämämme Peikon kanssa on parin vuoden kuluttua. Mitään erityistä ja ihmeellistä ei tapahtunut, mutta tapahtui kuitenkin. Vapaus tulla ja mennä itsenäistyvän lapsen myötä. Pieniä kotimaanreissuja. Mökkeilyä pervoporukalla. Alastonuinnit. Ystävien luona vietettyjä iltoja ja viikonloppuja. Kirjoja. Paljon kirjoja. Minulle sopiva viileähkö ilma. Kuitenkin myös riittävästi lämpöä. Elämää. Ihmisiä. Paljon rakkautta. 

Leikkimuisto helteiseltä kesäpäivältä

Kiitos kesä 2016 - olit minulle hyvä <3.

Deitti-ilmoitus: bilealistuvaa Tampereelle TAFF:iin?

Turun Baletti järjestäisi kuljetuksen TAFF:in bileisiin Tampereelle, ja Peikon tekisi mieli lähteä mukaan. En kuitenkaan viihdy bileissä seisten seinustalla, joten etsin hyvää seuraa illan ajaksi.

Mitä etsin?

Etsin alistuvaa naista tai miksei pariakin tai jopa seuruetta viettämään hyviä hetkiä kanssani TAFF:iin. Olet sinut ulkonäkösi ja kehosi kanssa ja ja uskallat heittäytyä pieneen seikkailuun. Pidät jonkin verran kivusta, mahdollisesti jaloissani istumisesta ja pienestä sessioimisesta illan aikana. Masokismista ehdottomasti plussaa. Et ole tuppisuu, et perästävedettävä, etkä katsele pelkkiä varpaitasi. Iälläsi ja kokemuksellasi ei ole merkitystä vaan edellä mainitut sekä keskinäinen dynamiikkamme ratkaise kaiken. Parhaassa tapauksessa voisimme vaikka rakentaa jonkinmoisen fantasian illan ajaksi.

Mitä sinä saat?

Minulta saat huomiota, loistavaa seuraa, silittelyä, rapsutuksia, kipua, mahdollisesti orkkuja ja sopimuksen mukaan muutakin. Penistä et tule saamaan, mutta dynamiikan toimiessa lelukassista löytyy tälle korviketta.

Jos vähänkin kutkuttaa, niin ota yhteyttä ja keskustellaan lisää. Olisitko sinä hyvä syyni lähteä TAFF:iin?

Blondi: Voin lämpimästi suositella Peikkoa Taffi-seuraksi <3. Itse en ole innokas lähtemään juhliin, koska en pääse sieltä haluamaani aikaan pois (lue aikaisin kotiin nukkumaan). Lähde siis sinä, ihana ds:ään tai masokismiin taipuvainen nainen viihdyttämään Peikkoa ja viihtymään samalla itsekin.

Blondi: Eroon näpyistä ds:n avulla?

Varoitus: Sisältää tekstiä näppylöistä ja iho-ongelmista

Minulla on aina ollut hyvä iho. Siis todella hyvä. Muutamaa teini-iän näppyä lukuun ottamatta ihoni on aina ollut sellaista pese ja pidä mallia. Jotain, jota ei ole koskaan tarvinnut miettiä, koska mitään mietittävää ei ole ollut. 

Se on kerran aikuisiässä kuitenkin aiheuttanut minulle suurta murhetta. Vajaat kymmenen vuotta sitten leukaani ilmestyi röykkiö kipeitä, syviä paiseita. No, aluksi ne olivat pelkkiä näppyjä, varmasti hormoni-sellaisia, mutta kun niitä aikani ronkin, niin ongelma levisi käsiin ja leuka oli todella huonossa kunnossa. Minun mittapuuni mukaan. Lopulta en jaksanut enää märkiviä paiseita ja suunnistin minulle suositellun iholääkärin vastaanotolle. Sain kahta iholle levitettävää hoitovoidetta ja ankaran kiellon olla koskematta näppyihin. Toinen voide rauhoitti tulehduksen ja toinen kuori nyppimisestä arpeutuneen ihon ja leukani oli taas kunnossa. 

Nyt olen pian taas samassa tilanteessa. Minulla on koko kesän ollut leuassa pientä näppylää. Sellaista, joka ei näy kenellekään muulle kuin minulle. Näppylät ovat varmasti tälläkin kertaa hormonaalista perua ja liittyvät ikääntymiseen ja hormonipitoisuuksien heittelemiseen kehossa. Jos, siis jos, en olisi koskenut näihin(kään) näppyihin, olisi leukani varmasti jo rauhoittunut.

Mutta kun en pysty. Olen aina nyppinyt kaikkea mahdollista – ehkä jopa lievän pakkomielteisesti. Kynsinauhoja, yksittäisiä näppylöitä, sisäänkasvaneita karvoja ihokarvojen poiston jälkeen. Jos näen jollain tutulla tai perheenjäsenellä näppylän, on minun hyvin vaikea (Peikon mielestä mahdotonta), pitää näppinen erossa siitä. Saan lähes istua käsieni päällä, jotta en syöksyisi suoraa kohteen kimppuun. Kun pervokontekstissa puhutaan, niin kyse ei ole finneihin tai näppylöihin liittyvästä fetissistä, vaan ihan puhtaasti pakkomieltä lähestyvästä huonosta tavasta. Mutta hei ystävät, älkää pelästykö. En tuijota aktiivisesti kenenkään näppyjä enkä niitä juuri muilla ihmisillä edes huomaa, mutta jos satun huomaamaan, niin kutina käsissä käy kovaksi. 

Olen puhunut Peikolle kukkivasta leuastani, ja hän on katsellut sitä useammasta kulmasta eri valoissa ja kertonut, että jos mikroskoopilla etsii, niin hän saattaa nähdä siellä jotain. Tämä ei kuitenkaan minua lohduta. Koska kun katson peiliin, niin en näe siellä muuta kuin näppyläisen leukani, jonka tilanne pahenee päivä päivältä, koska en pysty pitämään siitä näppejäni erossa. 

Tänään aloin pohtia, että miksei tätä tapaa voisi yrittää kitkeä ds:n keinoin. Käytetäänhän sitä monissa parisuhteissa mm. painonpudotuksen ja elämäntapamuutosten vauhdittajana, opinnäytetyön siivittämisen välineenä ja muuten vaan yleiseen arjenhallintaan. 

Lähestyin Peikkoa tällä pyynnöllä ja kerroin, mitä olin ajatellut. Että nyppimiskielto on EHDOTON, ja toivoisin, että sitä seuraisi huomattavan epämiellyttävä rangaistus. Peikko suostui pyyntööni ja pyysi kirjaamaan uuden säännön sopimukseemme. Samalla hän teroitti minulle, että minun pitää sitoutua itse sääntöön ja olla ehdottoman rehellinen hänelle, koska hän ei luonnollisesti pysty eikä hänen kuulukaan valvoa tekemisiäni jatkuvasti. Lisäksi sääntöihin kirjattiin, että Peikolla on oikeus puuttua haluamallaan tavalla myös muuhun nyppimikäyttäytymiseeni. 

Sääntöihin sitoutuminen ei ole koskaan ollut minulle mikään ongelma, koska ne on aina laadittu yhdessä. Olen luonnostani niin tunnollinen ja kiltti, että sääntöjen rikkominen ei yleensä käy edes mielessäni. Mikä järki niissä muuten olisi, jos ei niitä noudattaisi? 

Meillä oli suhteessamme enemmän kirjoitettuja sääntöjä, kun emme vielä asuneet yhdessä. Tuolloin suurin osa säännöistä liittyi minun netissä roikkumiseeni ja nukkumaanmenojen venähtämiseen sitä kautta. Myös erilaisen BDSM-aiheisten sivustojen ja pornon käyttöä rajoitettiin tuolloin. Koska pervoilu aiheena oli minulle uusi ja palo kova, jumitin tunteja erilaisen materiaalin parissa – nykyään en pervosivustoilla juurikaan enää edes käy blogeja lukuun ottamatta. 

Meidän dynamiikallemme säännöistä merkityksellisin on ehdottomasti orgasmisääntö eli en koskaan laukea ilman Peikon lupaa, oli kyse sitten runkkaamisesta tai keskenämme harrastettavasta seksistä. Minulle ei ole koskaan edes tullut mieleen runkata ilman Peikon lupaa – minulle kyseessä olisi pettämiseen rinnastettava teko. Tai runkatahan saan mielin määrin ilmaan lupaa, mutta laueta en.

Sääntö kirjattiin paperille noin tunti sitten. Ja tällä hetkellä olen jatkuvasti tietoinen leuassani olevista näppylöistä, joihin en siis enää saa koskea. Leukaa kutiaa, kiristää ja mitä näitä nyt kaikkia on. Ja minä en saa koskea. En saa. En. En. En. Koska olen kiltti tyttö. Koska haluan, että leukani parantuu. Ja koska tiedän, että jos rikon sääntöä, niin rangaistus olisi huomattava. Ihana kamala ds <3.

Onko teillä hyödynnetty ds:ää pahojen tapojen kitkemisessä tai jonkun elämäntapamuutoksen vauhdittamisessa?

PS. Aika ihotautilääkärille on silti varattu, koska haluan hoitaa ongelman taustalla olevan syyn kuntoon ja päästä eroon niistä pienistäkin näpyistä. 

Blondi: Emätinorgasmi - totta vai tarua?

Miten te hyvät lukijat määrittelette emätinorgasmin? Onko se sellainen orgasmi, joka saadaan pelkässä penetraatiossa (kalun tai dildon kanssa) vai onko se kokonaan oma erillinen orgasmityyppinsä? Jonkun teorian mukaan emäntinorgasmi taas on sama on kun g-pisteen kautta saatu orgasmi.

Ja onko klitorisorgasmi sitten sellainen, jossa on aina klitorisstimulaatio mukana? Entä jos laukeaa niin, että stimulaatiota on sekä klitorikselle että emättimelle, kuten minun tapauksessani?

Tämän pohdinnan laittoivat alulle melko tuoreet ja vähän hämmentävätkin havainnot omista orgasmeistani. Laukean aina siten, että Peikon kalu tai joku dildoistamme on sisälläni ja hyrrä klitoriksellani. Tunnen hyvin selkeästi, koska orgasmi on tulossa ja ehdin aina kysyä siihen nätisti luvan. Kun orgasmi tulee, on se hurja. Voimakas ja melko nopea. Keho kramppaa kaarelle, ja kaikki lihakset jännittyvät. Usein tällaisen orgasmin seurauksena pääsee myös puhdistava itku, koska orgasmi on fyysisesti niin voimakas. Tällaisen orgasmin tullessa minun täytyy saada hyrrä heti pois klitorikselta ja hengähtää hetki jos toinenkin, koska paikat ovat niin herkät, etteivät ne siedä oikein minkäänlaista kosketusta. 

Viime aikoina seksiä harrastaessamme on tapahtunut muutaman kerran jotain hyvin hämmentävää. Tuntuu aivan siltä, että laukeaisin. Sellainen suuri ja nopea, lähes räjähdyksenomainen huippu kuitenkin puuttuu. Tunnen sen sijaan äärettömän miellyttävän ja lämpimän tunteen ja sen, miten emättimeni lihakset supistuvat, supistuvat ja supistuvat. Todella vahvasti. Ja syvältä. Puristus on niin voimakas, että lelua on vaikea liikuttaa sisälläni. Siltä ainakin minusta tuntuu. Koska sellainen superhuippu jää näissä pois, voin painaa hyrrää klitorikselle todella lujaa samalla kun lämmin tunne valtaa minut päästä jalkoihin. Ja Peikko voi työstää minua loputtomiin - yleensä pumpattavalla dildolla tai varsidildolla. Minä vain supistelen ja supistelen ja voihkin, ja Peikko työstää minua. Painan hyrrää klitorikselle kaksin käsin enkä haluaisin irrottaa lainkaan. Kipua tai arkuutta ei tule, vaan voisin ottaa vastaan miten paljon tahansa. 

Tällaisen session jälkeen emättimen lihakset supistelevat vielä pitkään, lähes tunnin ja vatsalihakset tuntuvat helliltä seuraavana päivänä.

En toistaiseksi edes ymmärrä kysyä lupaa tälle hekumoinnille, koska en oikeasti tiedä, laukeanko vai mitä tämä on. Tunne on jollain tapaa samanlainen kuin ejakuloidessani, sellainen pitkä, lämmin nautinto ilman selkeää alkua ja loppua. Tosin ejakuloidessa emättimeni lihakset eivät supistu lainkaan, mutta muuten tuntemuksessa on paljon samaa. Paitsi no, lakanat pysyvät kuivina tässä supistelevassa versiossa.

Onko tämä nyt se kuuluisia emätinorgasmi, jollainen jonkin lähtee mukaan on naisille mahdollinen, toiset lähteet eivät taas edes tunnusta moista? No, ihan se ja sama - tuntuu sen verran hyvältä, että haluan näitä lisää!

Pahoittelen sekavaa tekstiä ja tajunnanvirtaa - nousin juuri sängystä tällaisen supistelusetin jälkeen, joten olo on tätä kirjoittaessa lievästi levoton, jalat tärisevät ja supistelen edelleen.

Blondi: Lomatunnelmissa

Vietämme Peikon kanssa kesälomaa. Ensin lomalle jäin minä, sitten omansa aloitti Peikko. Yhteistä lomaa on tiedossa pitkä pätkä. Sain itse laskeutua lomalle rauhassa. Ennen lomaa pidin pois ison kasan ylityövapaita ja tein kuukauden verran lyhennettyä työviikkoa. Ehdin rauhoittua ja laskea kierroksia, joten soljahdin lomamoodiin heti loman alettua.

Tämä kesäloma poikkeaa aikaisemmistamme merkittävällä tavalla. Lapsi on jo niin iso ja voi niin hyvin, että hän pärjää kotona yksin jo useamman yön. Paljon on menty eteenpäin siitä, kun erittäin turvattomasti kiinnittynyt lapsi tarrautui meihin tiukasti eikä juuri antanut tilaa hengittää. Turvattomuudessaan hänen piti aina tietää, missä olemme ja koska tulemme. 

Tänä kesänä on toisin. Lapsi tulee ja menee, käy enimmäkseen kotona kääntymässä. On kavereita, mökkireissuja, festareita. Sitä ihan normaalia lukiolaisen elämää. 

Itsekin vietän tämän loman pitkälti erilaisilla reissuilla kotimaassa. Tällä hetkellä oleilemme Peikon kanssa itäisen Suomen rannikkokaupungeissa. Peikko on pelaamassa oman lajinsa kisoissa, minä olen mukana turistina. Majoitumme kauniissa funkkistalossa, jonka asunnossa on valoa ja väljyyttä - helppo hengittää. 

Merimiehen tyttärenä historiani kietoutuu kummankin vanhempani puolelta tiukasti rannikkokaupunkeihin. Kävelen sateisen harmaissa satamissa nostokurkien kohotessa vieressäni. Olo on haikea, lähes itkuinen. Sumu ja kosteus tulevat iholle ja nostavat tunteet pintaan.

Nautin pitkistä aamuista majapaikassamme Peikon jo ollessa pelipaikalla. Juon kahvia kupin toisensa jälkeen. Kirjoitan. Luen paljon. Aika ympäriltäni katoaa. Olen omassa kuplassani ja nautin. Kun Peikko iltapäivällä kotiutuu, käymme yhdessä syömässä ja makoilemme loppuillan. 

Kesälomalla olemme pitäneet ds-dynamiikkaa yllä arjessamme lähes aina, kun olemme olleet kaksin. Kuljen arkipanta kaulassa kotona, matkoilla se on ranteessani koruna. Teen ja tarjoilen Peikolle ruokaa, keitän kahvia, täytän lasin. Sellaista pientä huomioimista arjen askareissa. Peikon on haastava ottaa palvelua vastaan, mutta hän opettelee. Samalla tavalla kuin hän opetteli ottamaan huolenpitoa vastaan suhteemme alkuaikoina. 

Dynamiikkamme arjessa kallistuu tällä hetkellä little girl -suuntaan. Nautin, kun saan olla pikkuinen, josta pidetään huolta ja jota ohjaillaan tarpeelliseen suuntaan. Peikko ei ole minulle mikään isähahmo tai daddy, vaan vakaa, luotettava kallio, jonka kanssa saan ja uskallan olla heikko. Minun ei tarvitse aina pärjätä yksin, selviytyä itsekseni tai osata itse. Voin heittäytyä pikkuisen rooliin ja olla vapaa arkirooleista. 

Lomaa on vielä paljon jäljellä. Pieniä reissuja. Ystäviä. Pervoyhdistyksen mökkiviikko. Aurinkoa. Kirjoja. Laiskaa kesäseksiä. Rakkautta. Niistä on minun kesäni tehty.

Blondi: Pervo kaapissa vai pervokaapissa?

Pervobloggareiden joukkoon ovat liittyneet Mr. Inathu ja hänen pikkulintunsa laadukkaalla blogillaan. Käykää ihmeessä tutustumassa. 

Ennen varsinaista aihetta minun on pakko tunnustaa, että eläessäni vielä vaniljana, mutta vieraillessani kuitenkin säännöllisesti erilaisilla pervofoorumeilla, olin todella ihastunut Inathun teksteihin ja novelleihin. Kun minä nähkääs sytyn sanoista. Sekä kirjoitetuista ja puhutuista. Pornon katselu ei ole mitään verrattuna hyvin kirjoitettuun tekstiin. Olen usemman kerran runkannut Inathun tekstien lukemisen jälkeen, niiden virittämänä. Erityisesti minuun kolahti tuolloin tämä kertomus.

Nyt kun olen julkisesti tunnustanut ihastukseni ja keräilen vielä rohkeutta pyytää häntä kahville, käyn otsikon kimppuun. 

Inathu kirjoitti tässä postauksessa omassa kaapissa olostaan. Kukin valitsee itse, miten seksuaalisuutensa kanssa elää - minä olen valinnut kohtuullisen avoimen linjan.

Teen itse töitä suvaitsevaisessa työyhteisössä, mutta varsin herkällä alalla, jossa ollaan tekemisissä ihmisten arjessa pärjäämisen kanssa melkoisen syvällä tasolla. En tykkäile somessa aktiivisesti pervoaiheisista jutuista/yhdistysten sivuista enkä kuulu mihinkään Facen pervoryhmään tai pervoyhdistyksen ryhmään. Erilaisia seksuaalinen tasavertaisuus -aiheisia postauksia ja jakoja minulta toki löytyy melko paljon.

Totta kai minut saa erittäin helposti yhdistettyä Balettiin, kunhan vähän selailee Face-kavereitani tai tekee muuta tutkimustyötä netin syövereissä. Tämä ei itseäni kuitenkaan haittaa. Ajattelen, että jos joku näkee sen vaivan, että stalkkaa minut, niin hän on tietonsa ansainnut ja todennäköisesti itse myös samoista asioista kiinnostunut. 

Kärsin itse jonkin verran tästä some-kaapissaolosta, ja olenkin pohtinut viime aikoina, että mitä jos nyt vaan ihan reilusti kävisin tykkäämässä minulle tärkeistä pervoyhteisöistä ja liittyisin muutamiin ryhmiin. Kuitenkin profiilini on niin avoin, että yli puolet kavereistani on tavalla tai toisella minuun sidoksissa työn kautta. Vaihtoehtona olisi luoda toinen tili, jossa voisin sitten huseerata ihan mitä haluaisin tai sanoa mitä haluaisin. Toki tämähän kai oli alun perin somen tarkoituskin…

Tähän minun kaapissaoloni sitten loppuukin. Perheestäni minulle merkitykselliset ihmiset tietävät pervoudestani, samoin Peikon lapset - heille sopivalla tavalla. 

Viimeisen reilun neljän vuoden aikana ystäväpiirini on kutistunut lähes pelkästään pervoihin. Tai kutistua on väärä sana, koska minulla on tällä hetkellä enemmän ystäviä ja sosiaalista elämään kuin koskaan aiemmin. Muutama ystävä, jotka minulla on vanhasta elämästäni jäljellä, tietää pervoidentiteetistäni. 

Koen itse todella tärkeänä, että voin ja saan olla minulle tärkeiden ihmisten kanssa juuri se, mikä minä olen. Seksuaalisuus on kuitenkin niin osa identiteettiä, että jos sitä joutuisi piilottelemaan kaapissa, kokisin itse, että joutuisin kätkemään jotain liian tärkeää. 

On ihanaa, että voin äidilleni tai kollegalleni sanoa, kun he kysyvät kuulumisiani tai mitä viikonlopun suunnitelmiini kuuluu, että me mennään kaveriporukan kanssa kinkyklubille tai istumaan iltaa tai mitä nyt ikinä kalenterissa onkaan. Äitini tai kollegani ei tarvitse tietää sen tarkemmin, mitä kenenkin kanssa teen tai jätän tekemättä. Tosin kollegani on myös läheinen ystäväni, joten hänen kanssa tulee puhuttua pervoilusta vähän enemmänkin. 

Minulle ehdottomasti tärkeintä kuitenkin on, että olen kaikille ystävilleni täysin ulkona kaapista. Noh, luonnollisesti, koska 90 % heistä on pervoja. Olemme käyneet pervoystävieni kanssa hyviä keskusteluja siitä, miten haastavaa vaniljaihmisten kanssa on olla tekemisissä. Kun vuorovaikutuksesta jää aina puuttumaan se jokin. On niin paljon asioita, jotka täytyy jättää kertomatta. Silotella. Selitellä. Kierrellä. Varoa puheitaan ja sanojaan.

Harvoin pervoystävien kanssa tulee arjessa niin hirveästi mitään pervoa edes puhuttua, mutta tärkeintä on tieto siitä, että se on mahdollista. Enimmäkseen keskustelu on ihan tavallista vuorovaikutusta. Mutta jos nyt haluaa puhua seksileluista, niin sen voi tehdä. Viime viikolla muistelimme hyvän ystäväni kanssa lenkillä steariinikokemuksiamme ja seuraavassa lauseessa hyppäsimme sujuvasti kesälomasuunnitelmiin. 

Lisäksi ainakin meidän pervoystäväporukassamme kosketellaan huomattavasti enemmän kuin missään vaniljaporukassa, jossa olen koskaan ollut. On paljon halailua ja silittelyä. Sylissä istumista. Koskettelua. Pussailua. Usein ihan neutraalia sellaista - jonka ei ole tarkoitus johtaa mihinkään. Kosketuksen voima on todella terapeuttinen ja iho kuitenkin ihmisen suurin elin eli sen vaikutusta ei pidä aliarvioida. Tässä minulle ne tärkeimmät syyt, miksi en suostu olemaan kaapissa.

Millaisessa pervokaapissa sinä asustat?

PS. Alkoi harmittaa oma Facebook-kaappiuteni sen verran, että kävin reilusti tykkäämässä Baletin sivusta. Tästä se somepervous alkaa!

Kokemukseni: German Fetish Ball

Vielä pieni flashback Berliinistä

*****

German Fetish Ball Weekend on hieman hämäävä nimenä, sillä virallisia tapahtumia on jo pitkin viikkoa alkaen keskiviikkona ja päättyen sunnuntaihin. Minun ja blondini Berliinin-loma sijoittui sopivasti samalle viikolle alkaen torstaina. Olimme kuunnelleet rakkaita ystäviämme ja matkaseuralaisiamme Kanjia ja Takayumia ja tilanneet bileliput pääbileisiin German Fetish Ball jo kotisuomesta. Lippujen hinta oli aavistuksen suolainen - etukäteen tilattuna 55€/kpl. Arvelimme kuitenkin kokemuksen olevan joka tapauksessa rahanarvoinen ja ainutlaatuinen, sillä bileet ovat ymmärtääkseni kooltaan Euroopan TOP-3 listalla. Tilatut liput tulivat postissa nopeasti etukäteen.

Bilepäivänä huoli jaksamisesta vei blondin ajatukset muualle, ja pitkän pohdinnan jälkeen hän teki viisaan päätöksen jäädä hotellille lepäämään ja jätti bileet väliin. Minä lupasin yrittää myydä hänen lippunsa ovella.

Koska hotellihuoneemme olivat matkaseuramme kanssa vierekkäin ja niitä yhdisti yhteinen väliovi, jonka ystävällinen hotelli henkilökunta kävi avaamassa, päätimme järjestää Turun viralliset bile-etkot huoneissamme.

Noin kymmenen aikaan tilasimme taksin hotellille, ja Kanjia lainaten "marssimme täydessä gearissa läpi hotellin". Hotellimme edessä odottaessamme taksia pyöriä siinä eräs juhlatunnelmissa oleva miesporukka. Yksi miehistä tuli juttusille ja kysäisi minne olemme menossa, koska näytimme niin upeilta. No Takayumia hän lienee tarkoittanut. Bileseura näytti kaverille kaulassa roikkuvaa VIP-passiaan. Olisit kaupannut sen ylimääräisen lippusi sille!

Bilepaikkana oli Spindler & Klatt -niminen ravintola Berliinin keskustassa aivan Spree-joen rannalla. Ulkona oli melko hämärää saapuessamme paikalle, mutta ravintola näytti aivan jonkinmoiselta konttiläjältä keskellä satamaa, mikä tavallaan loi jännää tunnelmaa. Blondin lipunmyynti kävi kivuttomasti kolmannen kysymykseni jälkeen. Oli siis aika astua sisälle.

Sisäänkäynti aukesi isolle terassille, joka oli aivan joen vieressä. Hieman alempana joella oli vielä kelluva terassi, mutta sinne ei tänä iltana päässyt. Kuulemma aikaisempina vuosina se oli kuitenkin ollut bileiden aikana auki. Sisälle bilepaikkaan pääsi kahdesta eri ovesta. Ovet aukesivat isoon ja korkeaan pääsaliin, jonka reunoilla olivat baaritiskit ja päässä isompi esiintymislava. Alkuillasta tällä lavalla esiintyi muutama kumivaateshow, ja näiden jälkeen avoin tila toimi isona tanssilattiana.

Biletila jatkui vasemmalle, josta löytyi matala ja hämyisempi "luola", jonka musatarjonta ja volyymi olivat eri luokkaa. Paikka oli tupaten täynnä tanssivia ihmisiä, joskin reunoilta löytyi aina hyviä paikkoja istahtaa tai nojailla.

WC:t olivat mitä mainioimmat, sillä ne oli tehty vanhoista laivakonteista, jotka oli sijoiteltu päälavan viereen. Miesten WC:ssä oli yksi nerokkaimmista keksinnöistä, mitä olen tässä yhteydessä nähnyt. Miesten pisuaari oli täytetty jääpaloilla, joita tuotiin jatkuvasti lisää, ja nämä eivät siis loppuneet koko illan aikana. Jääpalat olivat vielä valaistu, joten virtsaaminen oli joka kerta mukava kokemus, kun pääsi laskemaan montako jääpalaa sai toimituksen aikana sulatettua.

WC:n edessä oli jonkinmoinen kumienkiillotuspromous menossa, jossa kahdessa eri pisteessä pääsi käsityönä kiillotuttamaan päällään olevat kumit. No luonnollisesti se ei ollut minun juttuni, mutta kyllä siinä silmä hetken lepäsi, kun kuuma kumikissa kiillotti toista.

Darkkari, jos se sellainen nyt oli, löytyi WC:n päältä. Sinne noustiin kapeita rappusia ja se sijaitsi noin kolme metriä biletilan yläpuolella aidattuna. Alkuillasta tila toimi lähinnä pönötysalustana, jossa osa bileväestä nojaili aitoihin ja katseli bilemenoa alempana, kun taas loppuillasta tilassa tapahtui muutakin. Joskin olin kuvitellut etukäteen, että bilesessioita olisi ollut enemmänkin käynnissä. Tilasta löytyi muutama peruslaite, jotka olivat melko vähällä käytöllä. Joka tapauksessa minulla oli ilo päästä vähän piiskaamaan ja leikkimään bileseurani kanssa ja samalla koeajamaan McHurtista ostamani piiska.

Bileet olivat nimensä mukaisesti hyvin fetish-värittyneet ja vieläpä niin, että varmasti yli 90% oli pukeutunut kumiin. Koin itseni siis vähemmistöön, mutta se ei haitannut. Ihmiset olivat iloisia, ystävällisiä enkä törmännyt yhteenkään liian humalaiseen juhlijaan. Useimmat juhlijoista olivat pukeutuneet todella näyttävästi, ja monet olivat käyttäneet hurjasti vaivaa pukujensa eteen. Yhtenä parhaimpana avaruuspukuiset naiset, jotka saivat paljon huomiota.

Paikalla näki aika vähän D/s- kontekstissa olevaa toimintaa tai pareja. En hirmuisesti innostu ponileikeistä, mutta paikalla oli yksi kolmikko, jossa ponit olivat niin upeita silmälappuja myöten, etten voinut olla hyräilemättä. Huolimatta siitä, etten ollut aivan kotonani näissä bileissä, niin kello vierähti aamuviiteen, ennen kuin otimme taksin hotelille. Tästä saa varmasti kiittää mahtavaa bileseuraa, silmäniloa ja iloista meininkiä. Suosittelen.

Lisää virallisia bilekuvia löydät täältä ja täältä.

Blondi: Parasta pervoseksissä

Olemme olleet Peikon kanssa juhlistamassa hyvän ystävämme syntymäpäivää. Ilta on venynyt aamuun ja herääminen lähes iltapäivään. Olen väsynyt ja kohmeloinen, haluton mihinkään muuhun kuin makoilemaan sängyssä.

Peikko könyää itsensä jalkoväliini ja alkaa nuolla minua. Kulta, mä en ole ihan puhdas sieltä. Aha. Nuoleminen jatkuu. Peikko nauttii ja maistelee minua. Tuntuu hyvälle, mutta olen liian väsynyt kiihottuakseni kunnolla. 

Peikko tulee sisääni ja päälleni. Murisee ja nauttii. Kääntelee minua ympäri kunnes löytää hyvän kulman. Hakee vain omaa nautintoaan. Tulee sisääni lusikka-asennossa. Ottaa hiuksistani kovin kiinni ja nai itselleen orgasmin.

Parasta pervoseksissä on, että minulta ei koskaan kysytä, haluanko minä tai tekeekö minun mieli. Minun ei tarvitse koskaan miettiä, että haluaakohan toi toinen ja jos haluaa, niin miten minun pitäisi toimia. Voin luottaa siihen, että Peikko ottaa omansa aina kun haluaa. Siitä minä elän!

PS. Blogissamme ylittyi tällä viikolla puoli miljoonaa lukukertaa. Kuka olisi uskonut vuonna 2012, kun blogi sai päiväkirjamaisesti alkunsa, että teitä lukijoita on joskus niin paljon. Jatkamme bloggaamista jatkossakin - tosin tahti ja tekstit ovat paljon rauhallisempia nykyään. Mutta niinhän se on meidän elämäkin <3.

Pyhiinvaellusmatka

Blondini sanoo useasti, että jokaisessa parisuhteessa pitäisi olla seksileluja. Hyvät lelut nostavat paljon seksin, leikin ja sitä myötä parisuhteen tasoa.

Olemmekohan vähän tylsiä sillä meidän leikeissä on melkein aina mukana McHurtilta tilattu Wicked Wand, jota siis hyrräksi kutsumme. Olemme testailleet yhdessä varmaan toistakymmentä erilaista wandia katuporasta lähtien, mutta edellä linkatun jälkeen muut eivät ole mestaria horjuttaneet. Niinpä tuntui luonnollisesti tehdä "pyhiinvaellusmatka" McHurt -liikkeeseen, kun lomailimme Berliinissä.

Lomamme Berliinissä oli myöhästynyt häämatkamme, joka ajoittui sopivasti German Fetish Ball -viikkoon. Matkaseuranamme olivat rakkaat ystävämme Kanji ja Takayumi. Kerron bilekokemuksestani myöhemmin omassa postauksessa.

Berliinin Fetish-viikkoon oli mahdutettu myös seksilelumessut, mutta päätimme säästää rahamme ja tutustua mm. Holocaust Monumentiin ja muihin nähtävyyksiin. Messuilta poisjääminen olikin hyvä veto, sillä tapahtuma oli kuulemma ollut kuin vapputori eli täynnä krääsää.

McHurt sijaitsee metromatkan päässä Alexanderplatzilta, ja lähimmältä metroasemalta kävelymatkaa jää vain muutama sata metriä. Liike ei itseään ulospäin mainosta, ja jos ei tiedä mitä hakee, niin epähuomiossa kävelee helposti ohitse. Liike on kyllä ihan näkyvällä paikalla, mutta ainoa näkyvä elementti on pienen pieni kyltti ovessa.

Itse liike oli mitä mainioin myyjiään myöten. Paikalla oli kaksi reipasta myyjää, joiden kanssa kauppa kävi englanniksi (sinänsä melko harvinaista Berliinissä). Myytävät tuotteet koostuivat pitkälti erilaisista laadukkaista nahkatuotteista alkaen pienistä piiskoista päätyen isompiin makuupussiviritelmiin. Kaikki tuotteet olivat näkyvillä, kosketeltavissa ja jopa testattavissa.


Olimme etukäteen suunnitelleet hankkivamme ainoastaan samanlaisen hyrrän kuin meillä jo on, ihan vaan varuiksi ja bilekäyttöön, mutta toisin kävi. Minä ihastuin ensin muutamiin piiskoihin ja pitkän pohdiskelun jälkeen valitsin itselleni yhden, joka myöhemmin sai tulikasteen bileissä. Nappasimme samantien käsiimme myös havittelevamme hyrrän, mutta myyjä toikin testiin ihka aidon ja alkuperäisen Hitachin (Euroopassa nimellä Europe Magic Wand). Vaikka hinta aluksi hirvitti, niin sen äänettömyys ja paino vakuuttivat meidät. Pääsimme myös ensi kertaa kunnolla tutustumaan pumputtaviin dildoihin, ja lopulta sellainenkin päätyi kassiimme.

Lopulta otin vielä vitriinistä eräänlaisen ruostumattomasta teräksestä tehdyn raapimislelun, koska minä onneton olen liian innokas puremaan kynsiä. McHurtista jäi hyvä fiilis ja suosittelen lämpimästi.

Kanji & Takayumi olivat jollain aikaisemmalla Berliinin-reissullaan käyneet paikallisessa armeijatavaran erikoisliikkeessä, joka oli kuitenkin silloin ollut kiinni. Tällä kertaa otimme junan Alexanderplatzilta ja kävelimme vielä parisen kilometriä päälle. Omat odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta liike yllätti hyvällä valikoimallaan (pääosin vaatetta) ja melko sopivalla hintatasolla. Sovittelin useampaakin vaatetta ja lopulta tein kaupat makeasta t-paidasta ja itsenikin yllättäen ohuesta sadetakista. Kosteita kelejä odotellessa!

Blondi Berliinissä

Berliini on minun ja Peikon osalta koettu. Samoin ensimmäinen yhteinen matkamme muutamaa lyhyttä kotimaanmatkaa lukuun ottamatta. Matka sujui erinomaisesti, eikä siltä olisi voinut toivoa enää paljon enempää. Lähinnä harmituksen aiheita tuotti oman jaksamiseni rajallisuus. 

Lentomme Suomesta lähti niin aikaisin, että vuorokausirytmini sekosi siitä täysin. Niinpä ensimmäinen päivä ihanan kesäisessä Berliinissä meni puolilla valoilla. Toisena päivänä olo oli jos mahdollista vieläkin huonompi. Sellainen jäätävä kokovartaloväsymys, joka lamaannutti sekä mielen että kehon. Melkein itkin Peikolle huonovointisuuttani ja ajattelin, että minusta ei oikeasti ole enää matkustamaan. 

Onneksi koitti kolmas päivä ja mieli ja kehoi alkoivat vihdoin toimia. Lisäksi muistin, että näinhän se matkustaminen on minulla aikaisemminkin mennyt. Ensimmäisen päivän sinnittelee adrenaliineilla kunnes toisena päivänä iskee täydellinen lamaannus. Jatkossa suunnittelen matkaohjelman siten, että toisena päivänä ohjelmassa on ainoastaan lepoa ja kevyttä jaloittelua. 

German Fetish Ballin pääbileet olivat kolmantena matkapäivänä, mutta totesin, ettei minusta ole juhlijaksi. Vaikka olisi aseella uhattu, en olisi jaksanut lähteä hotellilta enää illalla mihinkään. Lisäksi valvominen olisi tainnuttanut minut koomaan koko loppumatkan ajaksi, ja sitä en olisi kestänyt. Onneksi Peikko kuitenkin tuntee rajalliset voimavarani eikä loukkaantunut päätöksestäni vaan päinvastoin kannusti minua kuuntelemaan itseäni. Myös ystäväpariskuntamme suhtautui asiaan hyvin ymmärtäväisesti - suuri kiitos heille myötäelämisestä. Peikko sai myytyä hankkimani ennakkolipun hyvään hintaan bilepaikalla, joten rahallista tappiota ei poisjäännistä juuri koitunut. Kun muu porukka suuntasi kohti bilepaikkaa, minä painoin pääni tyynyyn ja nukahdin välittömästi. 

Kaikenkaikkiaan matka oli kuitenkin hieno elämys, ja uskon, että palaan Berliiniin toistekin. Mitään maailmaa mullistavaa Berliini-huumaa en kokenut, mutta nautin kaupungin välittömästä ilmapiiristä ja keskieurooppalaisesta elämänmenosta. Kaupungin selkeydestä, lievästä rujoudesta, toimivuudesta, puhtaudesta, edullisesta hintatasosta, rennoista ihmisistä. Auringosta, kesästä, valosta, helppoudesta olla oma itsensä. 

Nämä jäivät erityisesti mieleen:

Kaupungin puistot ja vihreys sekä väljä arkitehtuuri. Mihin tahansa suuntasimme, löytyi läheltä aina puisto istuskelua varten. 

Minua on aina kiehtonut Berliinin muuri ja sen historia kaikessa absurdiudessaan. Muurin murtuminen ja Itä-Euroopan murros olivat aikoinaan ensimmäisiä isoja yhteiskunnallisia ja poliittisia tapahtumia, joita aidosti mielenkiinnolla seurasin. Niinpä Berlin Wall Memorial -muurimuseo olikin must see -listallani. Vietin täällä pitkän hetken vuodattaen ison lätäkön kyyneleitä. Edellinen käyntini Berliiniin sijoittui pari vuotta muurin murtumisen jälkeen, ja tuolloin muuri oli vielä todellisuutta. Sitä oli paljon jäljellä, ja Itä-Berliini oli osittain vielä suljettu paikka, johon metrot eivät kulkeneet. 

Euroopassa murhattujen juutalaisten muistomerkki keskellä Berliiniä vaikutti myös kaikessa yksinkertaisuudessaan ja karuudessaan. Voisin kirjoittaa tähän pitkät pätkät saksalaisten kollektiivisesta syyllisyydestä, joka juontaa juurensa toisesta maailmansodasta ja holokaustista, mutta antaa olla. 

Dönerit, kebabit - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Imren Grill Kreutzbergissä tarjosi meille ikimuistettavan kebab-elämyksen. Suosittelen <3. Valittu monta kertaa Berliinin parhaaksi kebaberiaksi. 

W-Der Imbiss -hipsterimestan tunnelma ja naan-pizzat Kastanienalleella  Peikko itki ilosta syödessään savulohella varustettua Jewish naan -annostaan, minä hurmaannuin tuoreista salaateista. 

Vietnamilaiset herkut Good Morning Vietnam -ravintolassa Mitten ravintolakeskittymässä, jossa söimme herkullisia wokkeja ja joimme riisiviinaan tehtyjä drinksuja - lasitölkeistä totta kai. Kotisivut eivät tee oikeutta ravintolalle, tämä on pakko kokea itse.

Myöhäinen tyttöjen lounas rakkaan ystävän kanssa jossain intialaisessa ravintolassa, jonka nimi ei ole jäänyt mieleen. Ruoka ja extraisot ja vahvat drinkit sen sijaan jäivät. Ja se superflirtti tarjoilija. 

Mojitot ja caipirinjat, jotka maistuivat siltä kun niiden kuuluu maistua. Isot määrät minttua, rommia, sokeriruokoviinaa ja limeä. Koska en juo olutta, eikä kaupungista juuri saanut siideriä, nautin ihanista jäämurskadrinkeistä ja helteestä.

Galeria-tavaratalon Benefitin kosmetiikkapisteen ystävällinen myyjä, joka teki minusta lähes ihmisen näköisen toisena matkapäivänä erilaisilla anti puffing -tuotteilla ja turvotusta laskevilla rasvoilla. Benefitiä ei Suomesta saa, joten mukaan kertyi muutama kullanarvoinen tuote.

DM Drogerie Markt -päivittäiskosmetiikka/yleissälä -myymälät ja niiden mahtavan edulliset luonnonkosmetiikkamerkit ja valikoimat. Ihonhoitotuotteita ei tarvitsekaan sitten ostaa, hmmm, pariin vuoteen. Rahaa liikkeeseen meni n. 50 euroa, josta ostettiin omat voiteet ja rasvat sekä runsaat tuliaiset kolmelle naispuoliselle henkilölle. Minulla on paha addiktio erilaisiin hammastahnoihin sekä silmänympärystuotteisiin, joten niitä kannettiin kotiin. 

McHurtin myymälä livenä vihdoin <3. Sen superystävälliset, asiantuntevat ja asialliset myyjät, jotka todella tunsivat myymälän tuotteet ja myös kehottivat kokeilemaan niitä rohkeasti. Kadulta katsottuna huomaamattomaan myymälään pääsi kätevästi metrolla. Monet laadukkaimista ja parhaimmista

leluistamme ovat peräisin McHurtin nettikaupasta, mutta oli mahtava päästä testailemaan tuotteita livenä. Mukaan tarttui reissun kallein ostos - uusi hyrrä, Europe Magic Wand, jonka pitäisi olla samanlainen kuin aito, alkuperäinen jenkkiversio. Tätä en olisi koskaan raskinut ostaa, ellen olisi livenä päässyt testaamaan lähes äänetöntä ja uskomattoman tehon omaavaa kapinetta. Lisäksi mukaan tarttui melko iso pumpattava dildo sekä Peikolle piiska ja raapimiseen tarkoittu haarukan näköinen lelu. Raporttia leluista tulossa myöhemmin, kun koeajot on saatu tehtyä. 

Kiitos Berliini, tullaan toistekin!

Miten mä voin kysyä lupaa, kun en tiedä miltä orgasmi tuntuu?

Sain eräältä naiselta viestin, jossa hän pohti mahdollisuuttaan ja rohkeuttaan osallistua yhteen Turun Baletin tapahtumaan. Kutsun naista tästä eteenpäin tanssijaksi. Koska itsellänikin oli pieni rooli kyseisessä tapahtumassa, niin rohkaisin häntä mukaan ja liittymään seuraamme tai jopa tulemaan tilaisuuteen kanssamme. Kävimme pientä sähköpostiviestittelyä etukäteen. Siinä kävi selväksi, että hän oli erinäisten sattumien jälkeen löytänyt alistuvan puolensa, mutta hänellä ei ollut ajatustakaan miten tätä tietoa voisi viedä pidemmälle. Erityisesti mieleeni jäi hänen lauseenpätkänsä, jossa hän kertoi "Luulen haluavani piiskaa." Pienellä suostuttelulla hän lupautui tulemaan tilaisuuteen kanssani.

Baletissa me otamme kaikki uudet ihmiset sukupuolesta ja suuntautumisesta riippumatta iloisena vastaan. Esittelemme uudelle kasvolle tuttuja nikkejä, näytämme paikat, kerromme säännöt, opastamme miten toimia sekä mikä on turvallista ja mikä ei. Näin tapahtui nytkin. Päästessämme esittelyssämme crossin luo, mainitsin hänen toiveestaan saadaa piiskaa. Kerron, että jos hän haluaa sitä minulta niin nyt olisi loistava hetki. Kerroin myös kuitenkin, että hän voi aivan itse päättää haluaako edes piiskaa tai olenko edes minä tähän hänen mielestään sopiva. Hän jähmettyi hetkesi eteeni mutta pian vastasi myöntyvästi.

- "Otanko nyt kaikki vaatteet pois?"
- "Voit aivan itse tietenkin päättää tämän."

Hänen riisuutuessa kaivoin kassistani muutaman piiskan. Kiinnitin hänet ensin crossiin naama kohti seinään ja lämmitten hänen pakaroitaan floggerilla. Pikkuhiljaa siirryin ohuempiin piskoihin samalla jutellessani hänelle ja kehuessani hänen vartaloaan. Tilanne oli hänelle luonnollisesti uusi ja vähintäänkin outo, mutta hän selvästi nautti tilanteesta. Hänen suustaan ei tullut juurikaan huokauksia kuluvampia ääniä, vaikka piiskana oli melko ohut keppi. Totesin hänelle hänen kipukynnyksensä olevan melko korkea.

-"Olen tottuntu kipuun baletissa."

Käänsin hänet ympäri crossilla ja jatkoin piiskaamista floggerilla hävylle ja ohuemmilla kepeillä reisille. Välillä hän sanoi muutaman kerran, että nyt taitaa riittää, mutta kuitenkin hän halusi vähän lisää. Siirryin hänen iholleen ja kysyin onko ok jos kosketan sinuun. Hän antoi myöntävän vastauksen. Kaivoin hänen rintansa esille ja leikin hetkein nänneillä ja vedin niistä. Myöhemmin kun nännit olivat lämmitetyt, laitoin niihin perhosnipistimet ja niiden välissä olevan ketjun hänen suuhunsa.

- "Nyt pidät tästä kiinni sen aikaa kun piiskaan."

Ja hän piti.

Annoin sormieni kulkea hänen vartalollaan ja etsiä tuottamiani jälkiä. Hän säpsähti aina kun sormenpääni löysivät punaisia uria hänen sääristään. Sormeni hakeutuivat pikkuhiljaa kohti hänen jalkoväliään, mutta varmistin häneltä ensin, että tämä oli paikka jonne saisin mennä. Sain innokkaan nyökyttelyn. Painoin sormeni ja pian toisenkin hänen läpimärkään reikäänsä."Eikö ole merkillistä mitä piiskaus saa aikaan?" Pyörittelen sormiani hänen klitoriksellaan, ja se tuntui tuottavan hänestä enemmän ääntä kuin piiskaus. Lopulta runkkasin häntä rajusti sormillani.

- "Sun on turha yrittää saada minua laukeamaan", hän huokaili sormetukseni välissä.
- "Mä voin kuule tehdä tätä ihan vaan siksi että tykkään."

Myöhemmin illalla JR tuli luokseni ja kysyi, voisinko lainata hänelle auttavaa kättä - hän kun oli "ikävästi" päässyt kahden subin loukkuun. JR on hyvä ystäväni, ja hänen kanssaan tekeminen on aina mitä helpointa ja mukavinta ja suostuikin luonnollisesti tähän pyyntöön. Koska tanssija oli ensimmäistä kertaa tutustumassa tapahtumiimme, kysyin haluaisiko hän tulla seuraamaan leikkiämme. Tosin luonnollisesti etukäteen olin varmistanut sekä JR:ltä, Minkiltä ja Tetrikseltä, että tanssijan mukaan tulo katselijana olisi suotavaa.

Päädyimme tekemään käsitöitä mukavaan huoneeseen, josta löytyi sopiva tasanne, johon JR sijoitteli subinsa. JR:nn keskittyessä Minkkiinsä sain melko vapaat kädet työstää upeaa Tetristä. Orkutteluksihan se meni. Pahimman ja hauskimman kerran. Sadistinen JR, jota on mitä mukavin seurata, antoi mitä mukavimpia käskyjä Minkilleen.

- Kädet asentoon!
- Suu auki!
- Kieli ulos!
- Lausu se Tommi Tabermanin runo rakkaudesta!
- Pyydä kauniimmin! 

Ja mukavinta oli totta kai oli vierestä seurata kuinka kauniisti Minkki totteli ja lopulta pidätettyään pienen ikuisuuden, laukesi huutaen ja käskystä toisenkin kerran.

Itselläni oli kädet täynnä Tetriksen kanssa. Aikaisemmin illan aikana olin laittanut merkille, kuinka esimerkillisesti Tetris oli hoitanut JR:n hänelle antamia käskyjä, joten itsekin olin palkintotuulella. Kädet komennettuna pään yli päätyseinään jalat auki edessäni työstin tetristä varsidildolla, kädellä ja hyrrälle. En tiedä, onko suloisempaa työstettävää kuin subi, joka unohtaa sovitut säännöt aina orgasmin lähestyessä, oli sitten kyseessä vaikka käsien asento tai puhetapa. Onneksi orgasmin saa yleensä aina keskeytettyä ja harjoittelun aloitettua alusta. Monenmoisen selityksen ja rimpuilun jälkeen sai Tetriskin huutaen omansa. Itse hän oli vahvasti sitä mieltä että yksi kerta olisi riittävä, mutta nautiskelimme vielä toisenkin erän.

Kun tämä hetkemme oli päättynyt, halasimme ja juttelimme Tetriksen ja Minkin kanssa tovin viereisellä sohvalla heidän vetäessään happea ja pukiessa vaatteitaan takaisin päälle. Poistuessamme tilasta tanssija seisoskeli huoneemme reunassa hieman keinuttaen itseään. Kerroin JR:lle että he voisivat mennä edellä ja tulisin myöhemmin perässä.

- "Miltä se näytti?"

Pitkä hiljaisuus

- "... mielenkiintoiselta ..."
- "Haluatko kokeilla?"

Pitkä hiljaisuus. Myöntyminen ja riisuutuminen.

Laitoin kumihanskan käteeni, varsidildoon ja hyrrään uuden kondomin ja meniin suoraan asiaan. Upotin dildon hänen katselulla kostutettuun märkään reikäänsä ja painoin hyrrän hänen klitorikselleen. Ja jos hänestä ei aikaisemmin lähtenyt ääntä niin nyt lähti. Ja koska desibelit olivat sen verran nousseet mainitsin, että laukeamiseen kysytään aina lupa.

- "Miten mä voin kysyä lupaa, kun en tiedä miltä orgasmi tuntuu?"

Kyllä hän näköjään kykeni, kaksi kertaa ja kauniisti.

Hieman myöhemmin poistuessamme huoneesta kerroin, että nyt tanssija menee blondini luo ja kertoo hänelle, mitä juuri on tapahtunut.

Blondi: Sanoja vanhenemisesta

Olen viettänyt syntymäpäiviäni. Vuosia tuli täyteen reilut neljäkymmentä. Olen aika tarkkaan elänyt puolet elämästäni, mikäli tilastoihin on yhtään luottamista. Emmehän tietenkään koskaan voi tietään, mitä eteen tulee, mutta tilastojen valossa puolet elämästäni on takana ja toinen puoli edessä.

Mietin joskus, että olisin halunnut tavata Peikon jo aiemmin. Jotta olisimme ehtineet viettää enemmän aikaa yhdessä. Jotta niin monta vuotta elämästäni ei olisi mennyt hukkaan. Totuushan kuitenkin on, että meidän oli tarkoitus tavata juuri silloin kuin tapasimmekin. Jos olisimme tavanneet aikaisemmin, minä en olisi ollut se ihminen, joka olin tapaamishetkellämme. En niillä elämänkokemuksilla ja historialla varustettu kuin nyt olen. Myöskään Peikko ei olisi ollut se sama Peikko. Jossittelu on siis turhaa, mutta silti saan siitä välillä itseni kiinni.

Olen viimeisimmän vuoden aikana pohtinut ikääntymistä paljon - varmasti enemmän kuin koskaan aiemmin. Katsellut ja tutkiskellut kasvojani ja niiden muotoa peilistä. Ennen neljääkymppiä en juuri koskaan katsellut kasvojani peilistä. Olen aina ollut kasvoihini tyytyväinen ja olen edelleen. Olen aina ajatellut, että kasvot ovat ne mitkä ovat, niitä ei pysty muuttamaan. Pervoilu on kuitenkin saanut minut kiinnostumaan meikeistä ja meikkaamisesta. Aikaisemmin peilikaapissani oli kyllä ihan laadukkaat ihonhoitotuotteet - kiitos opiskeluaikaisen työpaikkani, jossa opin panostamaan kunnon ihonhoitotuotteisiin. Mutta muuta kosmetiikkaa minulta ei juuri löytynyt. Ripsiväri joo, ja joitain 90-luvulla ostettuja luomivärejä. Saattoivat uusimmat olla jopa 2000-luvun alustakin. Mutta ei juuri muuta.

Viimeisen vuoden aikana meikkikokoelmani on kasvanut huikeasti. Vanha kosmetiikka on päätynyt roskikseen, ja uutta on tullut tilalle. Ei mitenkään hirmupaljon, mutta laadukas perusvarasto erilaisia meikkejä ja siveltimiä kuitenkin. Ja jopa kiinnostus tehdä meikeillä jotain. Muutakin kuin sutia sitä ripsiväriä. Meikkaamisen myötä tulee myös omia kasvoja tutkailtua ihan eri tavalla kuin aiemmin. Ehkä myös vähän kriittisemmin. Ja ikääntyminen kyllä näkyy kasvoissa. En ole huomannut kasvoissani tai ihossani mitään eroa kahdenkympin ja neljänkympin välillä, mutta neljänkympin jälkeen muutokset ovat tulleet näkyviin.

Lisäksi nykyään minulla on peilinä teini-ikäinen tyttölapsi, joka kaikessa keskeneräisyydessäänkin on niin täydellinen. Silkinsileät, pehmeät kasvot, joissa ei ole mitään elämän merkkejä. Notkea, kimmoisa vartalo, joka ei väsy, vaan toimii kuten pitääkin. Ehkä osittain myös tämä peili on saanut aikaan lievää kriiseilyä ikääntymisen tuomien muutosten suhteen.

En silti haluaisi olla tämän nuorempi. En vuottakaan. Nyt kun mietin elämää parikymppisenä, täysin keskeneräisenä ihmisenä, en koskaan haluaisi siihen takaisin. Yläasteella ja lukiossa olin vielä niin lapsi, etten osannut ahdistua mistään. Opiskeluaikoina sitten senkin edestä. Ei sellaista perinteistä maailmantuskaa, siihen olen liian itsekäs. Minun ahdistukseni on kiertänyt aina oman napani ympärillä. Kuten oikeastaan koko elämänikin.

En väitä, että kaikki parikymppiset olisivat keskeneräisiä, mutta minä kyllä olin. Nuori, naiivi ja ennen kaikkea niin kovin ehdoton. Elämässä oli kaksi väriä, musta ja valkoinen. Välimuotoja ja kompromisseja ei minun elämääni mahtunut.

Kun katson elämääni taaksepäin reilut kymmenen vuotta, jolloin täytin kolmekymmentä, olin aivan yhtä keskeneräinen kuin parikymppisenäkin. En tiedä, kasvaako joku tuossa välissä aikuiseksi, minä en kasvanut isoista elämänhaasteista huolimatta.

Miettiiköhän sitä sitten viisikymppisenä, että miten kesken oli vajaat kymmenen vuotta sitten? Että miten vähän tiesi elämästä. Todennäköisesti.

Kevät alkaa kääntyä kesäksi ja onneksi niin. Takana on raskas kevät etenkin työrintamalla. Onneksi pian on Berliini <3.

Et %&¤¤# esitä yhtään monivalintakysymystä pyhäaamuna!

Minulla oli taannoin pitkä pervoilun täyteinen viikonloppu, joka alkoi tuntua kaikessa irtautumisessaan lomalta. Pääsin yllättäen irti kaikesta arjen tuomista velvoitteista ja ajatuksista. Nautin ainoastaan upeasta seurasta, yhteydestä ja kivoista tapahtumista.

Palaset loksahtelivat paikoilleen jo muutamaa kuukautta aikaisemmin kun sekä tuoreen Subspace ry:n ensimmäiset bileet että PervParkin lemmikkiteemaiset bileet osuivat samaan viikonloppuun. Subspace muisti upeasti muita kinky-yhdistysten hallituksia muutamalla ilmaislipulla, ja lisäksi kun sain kunnian toimia Pervparkin lemmikkinäyttelyn toisena tuomarina, oli viikonlopun pöytä katettu kukkuroilleen. Koko kattauksen kruunasi vielä rakas ystävämme misu, joka osallistui samoihin juhliin ja lupautui vielä ottamaan minut yökylään. Ja jottei koko viikonloppu olisi yhtä ilotulitusta, niin mukaan mahtui vielä peurakolari, mutta siitä myöhemmin.

Minulla on hävyttömän vähän kokemusta pääkaupunkiseudun bileistä, joten minun on hankala vertailla aikaisimpiin kokemuksiini. Joka tapauksessa subittaret olivat tehneet hyvää työtä. Bilepaikka oli ihan Helsingin keskustan ravintolassa ja hyvin eristettynä ravintolan muista osista. Ovella vieraat toivotettiin tervetulleiksi, ja subittarien puheenjohtaja kävi erikseen kättelemässä muiden yhdistysten kutsuvieraita, mikä oli erittäin lämmin tapa. Positiivisena yllätyksenä VIP-vieraita muistettiin vielä muutamalla juomalipulla. Bileitä juonettiin pitkin iltaa, ja kun mainitsin että voisin ilomielin heiluttaa piiskaa, niin pyyntöni kuulutettiin myös kaiuttimista ulos. Suurin osa juonnoista hävisi kuitenkin muiden äänien alle.

Ohjelmaa oli sopivasti parin tunnein välein, joskin matala yleisöä lähellä oleva lava toimi jossain esityksissä huonommin ja toisissa taas paljon paremmin. Draaman kaari esityksissä oli selvästi pohdittu, sillä tempo ja tekeminen kiihtyi iltaa kohden.

Pidin paikkaa hyvänä joskin hieman ahtaana. Paikalla oli muutamia laitteita, jotka kuitenkin pääosin olivat vain piiskaukseen sopivia. Alkuillan ihmismassoissa kunnon piiskaus olisi ollut mahdotonta, mutta puolenyön jälkeen tilaa oli huomattavasti paremmin.

Itse olin paikalla lähinnä tarkkailemassa ja tutustumassa uusiin ihmisiin sekä tapaamassa rakkaita ystäviä. Minulla oli ilo seurata yhden ystävän seikkailua maailmassa, jossa katse ja pään kääntäminen saa toisen haukkomaan happea ja pöksyt kosteiksi.

Loppuillasta pääsimme vielä misun kanssa yhdessä piiskaaman yhdessä - kiitokset tästäkin innokkaalle subittarelle.

Seuraavana päivänä suuntasimme auton nokan kohti Pervparkin bileitä. Pikkuruisen automme tuulilasinpyyhkimet vinkuivat puhaltimen tahtiin, räntäsateen hakatessa tuulilasiin. Olin valmistautunut lemmikkien tuomarointiin pohtimalla temppuja, joita voisi pyytää lemmikkien suorittamaan sekä keksimällä kiperiä kysymyksiä lemmikkien omistajille. Misu oli ensin murehtinut oman lemmikin puuttumista, mutta näyttelyn aattona hän sai pikakommennuksen toiseksi tuomarisiksi, jolloin oma lemmikki olisikin ollut moraalisesti arveluttavaa. Kohtalo oli päättänyt toisin.

Kesken kiivaan tuomarien välisen keskustelun, näkyvyyden autosta ollessa vaan muutaman metrin, jokin tömähtää automme etupäähän. Vauhtia oli mittarissa kelistä johtuen noin 60km/h, mutta silti törmäyksen tunsi selvästi. Käänsimme vauhtia pyyhkimiin, mutta emme silti nähneet mitään poikkeavaa, joten lopuksi päättelimme osuneemme joko lumikokkareeseen tai johonkin lintuun.

Kaartaessamme PervParkin pihaan olin hämmäntynyt paikasta sekä miljööstä. Biletalo oli suuri upea omakotitalo, jollaista en ollut ennen nähnyt. Minun pyöritellessäni silmiäni pihamalla oli misu kurkannut automme etupuolelle ja huusi minua pikaisesti paikalle. Jatkoin silmieni pyörittelyä nähdessäni pienen peuran, johon olimme ilmeisesti törmäneet ja jota olimme laahanneet automme puskurissa perille asti. Onneksi misulla leikkaa nopemmin kuin minulla ja hän laski nopeasti 1+1, nappasi peuran kaulapantaansa ja kertoi vievänsä tämän lemmikkinäyttelyyn. Minä seurasin ontuvan peuran ja misun perässä biletaloon.

Talo on kokemus ja varmasti Suomen mittapuulla ainutlaatuinen. Jos aihepiiri kiinnostaa, niin suosittelen tämän kokemaan. Henkilökunta on ystävällistä, iloista ja auttavaista. Illan juontajan sanavalmius teki minuun ison vaikutuksen, ja esitellessään lemmikeistä peuramme, hän kertoi edellä kirjoitetun tarinan höystettynä peuran reidestä löytyvällä Michelinin talvirengaskuviolla.

Suhtauduimme tuomarointiin sille kuuluvalla vakavuudella ja mm. haastattelimme kaikki lemmikit ja niiden omistajat. Joillakin lemmikeillä oli erittäin kiinnostavia erikoistaitoja, joiden esittämisestä olisi voinut nauttia pidempäänkin. Peurakin löysi yllättäen jonkin jäkälänpalan minun kilttini alta, jonka jälkeen minulla oli täysi työ pitää elukka poissa jäkäläpesästäni.

Muutaman tunnin haastattelun jälkeen saimme lemmikit järjestykseen ja palkinnot jaetuksi ja pääsimme itsekkin tutkailemaan talon antimia.

*****

Olen onnekas. Minulla on upeita ystäviä, joiden kanssa ja avulla näyttää tapahtuvan niin hauskoja ja mielenkiintoisia asioita, että koen olevani etuoikeutettu. Olen piiskannut niin että olkapäätäni särkee. Jäkälääni on syöty. Olen oppinut itsestäni isoja asioita näiden ystävien  ja tapahtumien kautta ja tiedän, että näitä kokemuksia on jatkossa tiedossa lisää. Olen nauranut ja kiroillut niin, että poskeni ovat hellinä. Enkä voi unohtaa sitä hetkeä sunnuntaiaamuna, aivot jumissa ja kroppa totaalisen väsyneenä, kun katselen juna-aikataulua ja esitän jonkun sumean kysymyksen, jossa on ainakin kolme jos-sanaa. Misu katselee minua helvetin ymmärtäväisen näköisen pitkään ja tokaisee: Et vittu voi esittää yhtään monivalintakysymystä pyhäaamuna!

Rohkea Peikko

Iso osa tätä blogia seuranneista tietää, että Peikon elämänpolku ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Lapsuus alkoholistiperheessä. Ei kosketusta, ei läheisyyttä, ei välittämistä. Kasvaa aikuiseksi yksin ilman, että ketään kiinnostaa. Pitkä, kipeä avioliitto. Koska on itse niin rikki, niin ei tiedä paremmasta. Eikä varmasti oikein ymmärrä, että miten huonosti toinen pitelee. Kun siihen on koko ikänsä tottunut. Paljon kuolemaa. Niin paljon, että omaa lapsuudenperhettä ei ole enää olemassa.

Ja kaikesta huolimatta Peikko on selvinnyt. Koska on ollut pakko. Hoitaa ja kasvattaa lapset. Silloinkin kun ei oikesti olisi kyennyt eikä jaksanut. Hoitaa lasten oireilut, hankkia hoitokontaktit, auttaa ja tukea. Onneksi myös saada seurata lasten kasvua tasapainoisiksi nuoriksi aikuisiksi.

Omasta hyvinvoinnista ja omasta psyykeestä huolehtiminen ei ole ollut mahdollista. Ennen kuin oikeastaan nyt. Toki olemme yhdessä puhuneet ja varmasti siinä sivussa työstäneetkin asioita paljon. Mutta minä en voi hoitaa Peikkoa. Enkä edes rakastaa ehjäksi. En ole edes yrittänyt. 

Kun tapasin Peikon, oli hänellä mielestäni haasteita elämänhallinnassa monissa arjen jutuissa. Siisteydessä, sellaisessa arjen rakenteiden ylläpitämisessä. Ei mitään isoja juttuja, mutta oireellisia kuitenkin. Osittain kyse oli varmasti myös siitä, että Peikko ei arvostanut itseään. Minulla ei ole ollut tarvetta muokata Peikkoa mieleisekseni tai tietynlaiseksi, koska pidän hänestä sellaisena kun hän on. Mutta kuitenkin paljon on tapahtunut myös minun myötävaikutuksestani. Peikko käyttää nykyään siistejä ja ehjiä vaatteita. Huolehtii ulkonäöstään. Syömisistään. Liikkumisesta. Kehostaan. Siivoaa oma-aloitteisesti ja nauttii kodin siisteydessä. Ei hänestä koskaan tule mitään supersiistiä, mutta se johtuu lähinnä siitä, että hänen huomionsa on pääsääntöisesti jossain aivan muualla kuin kodin siisteydessä. Mutta nykyinen taso riittää minulle hyvin. 

Viimeisimpänä itsensähuolehtimisen ja -rakastamisen muotona Peikko on aloittanut oman  terapian. Todennäköisesti hyvin pitkän sellaisen. Vasta nyt olosuhteet ovat sellaiset, että energiaa ja jaksamista riittää myös omasta psyykeestä huolehtimiseen. 

Vasta nyt Peikon elämä on sillä mallilla, että hän voi antaa pahan olon tulla ulos. Mutta kun on monta vuotta yrittänyt selvitä, ei pahaa oloa pysty kontrolloimaan. Enää. Se tulee ulos mustana ahdistuksena. Paniikkina. Epämääräisinä rytmihäiriöinä. Näitä riittää. Ja millekään ei tietenkään löydy mitään fyysistä syytä. Kun mieli blokkaa, tulevat oireet kehosta ulos. 

Olen itse työni puolesta tottunut hakemaan erilaisia etuuksia. Tiedän, mihin on oikeus ja mahdollisuus saada rahoitusta. Tiedän, miten erilaiset lomakkeet täytetään siten, että haettu palvelu myös saadaan.

Täyttäessäni Peikon terapiahakemusta luin totta kai myös hänen lääkärinlausuntonsa. Niitä on soljunut käsieni läpi paljon, mutta silti hätkähdin. Etenkin kun paperilla oleva ihminen ei ollut asiakas vaan oma puoliso. Kahlasin paperinivaskan läpi tarkoituksella ammatillisella otteella. Kaikesta hirveydestä huolimatta lausunto totesi suomeksi jotenkin näin. ”Tällä tyypillä on ollut tosi rankkaa ja kovaa. Se on myös oireillut paljon, eikä saanut koskaan kunnon hoitoa. Mutta kaikesta huolimatta se on oikeasti aika terve. Sen päässä ei ole mitään vikaa, se on vaan vähän rikki. Mutta se saadaan korjattua riittävän ehjäksi.”

Pelottaako minua Peikon terapia? Ei oikeastaan. En oikein osaa pelätä sellaista, joka loppupelissä tekee ihmiselle paremman olon. Elän onneksi sellaisessa maailmassa, jossa terapiassa on ihan tavallista käydä. Sitä ei tarvitse salailla, vaan se osataa nähdä itsensä arvostamisena. Niin minä Peikonkin terapian näen. Vihdoin minulle rakkain ihminen pystyy arvostamaan itseään niin paljon, että asettaa itsensä sille korkeimmalle sijalle. Peikko kulta - olet minulle maailman rohkein ihminen <3.

Rajavartija

Joskus yksi sivulause voi olla lähtölaukaisuna jollekin isommalle.

Misun kanssa olemme jakaneet ajatuksiamme yhä enemmän. Välillä pohdimme mitä passiivisuus voi tehdä suhteille. Vauhdikkaasti siirrymme seuraavaksi pohtimaan alistavien mielenliikkeitä. Kuitenkin viime aikoina olemme yrittäneet porautua yhdessä Misun omaan ajatusmaailmaan ja erityisesti hänen henkisiin muureihinsa ja blokkeihinsa. En voi itselleni mitään, mutta Misu ja hänen näkymättömät muurinsa kiinnostavat minua valtavasti. Jopa siinä määrin, että kuvittelen kirjoittavani käyntikorttiini ”Muurinmurtaja”, silloin kun näemme. Onneksi tunteeni ei ole yksipuolinen, vaan  Misu on kertonut suoraan, että turvallinen alusta itsetutkiskeluun on enemmän kuin tervetullutta.

Jokunen kuukausi sitten huomasin ilokseni, että olisimme samassa tilaisuudessa ja myös hyvin sopivassa mielentilassa. Mielessäni oli pyörinyt eräs ajatus Misun suhteen, ja ajatus ei päästänyt minua millään eroon. Niinpä otin etukäteen Misuun yhteyttä kysyäkseni, mitä hän ajattelisi, jos saisi hieman huomiotani illan aikana. Huolimatta siitä että huomion laatu jäi määrittelemättä, hän vastasi ”totta kai”. Olin varma, että kuvitelmamme ja toiveemme tulevista tapahtumista olisivat hyvin erilaiset, mutta sepä onkin monesti koko keiton suola.

Ilta läheni loppuaan. Siihen oli kuulunut välillämme ainoastaan pientä flirttiä, koskettelua ja sylissä istumista. Olin ajatellut, että sopiva heti olisi juuri ennen kotiinlähtöä, ja siihen tulikin sopiva tilaisuus. Nappasin Misua kädestä kiinni ja kerroin että nyt mennään. Blondini katseli meitä vierestä, ja tiesin hänen tulevan mukaamme. Uskalsin toivoa yllättäväni Misun housut kintuissa, ja jälkeenpäin hän taisikin sanoa jo ajatelleensa hetkemme menneen ohi. 

Siirryimme omaan tilaan, jossa painoin Misun seinää vasten ja otin tiukan otteen hänen ranteistaan nostan ne hänen päänsä yli. Kerroin, että nyt on viimeinen hetki peruuttaa tai muuten minä vien, ja turvasana pysäyttää tarvittaessa. Hän katseli minua hieman ihmeissään, mutta luotti ja antoi luvan jatkaa. 

Painoin hänet polvilleen ja komensin suun auki ja kielen ulos. Kaivoin penikseni esiin ja painoin sen hänen valmiiseen suuhunsa pitäen yhä tiukasti kiinni hänen ranteistaan. Misu otti tilanteen niin kuin epäilinkin hetkeäkään epäröimättä ja alkoi ahnaasti työstämään penistäni. Pienen maistelun jälkeen tiukensin otettani hänen ylösvedetyistä ranteistaan ja painoin pohjaan saakka, useasti ja pitkään. 

Välillä Misu koetti karata kakoen, mutta palasi heti nätisti suu auki hakien penikseni takaisin suuhunsa. Komensin kädet hänen selkänsä taakse ja otin käsilläni kiinni hänen päästään. Painelin penistäni syvälle hänen kurkkuun ja vedin sen välillä ulos antaen hänen ottaa muutaman sekunnin happea ja painoin taas takaisin. Korostin tilannetta vielä peittämällä hänen nenänsä toisella kädellä. Onko olemassa kauniimpaa näkyä kuin nainen, joka kuolasta levinnein meikein ja pyytävin silmin hakee hanakasti penistäsi takaisin suuhunsa? Ei ole.

Laukeaminen on hyvin harvoin minulle tärkeä asia. Se oli nytkin etukäteissuunnitelmissani niin kaukainen ajatus jo erikoisen tilanteen takia, että minun henkinen orgasmini oli se henkeään haukkova Misu. En muista kumpi sen kysyi, minä vai blondi. ”Haluatko spermat suuhusi?” Vastaus oli heikko, juuri kuultavissa, joten kysyin uudestaan. Misu vastasi haluavansa ja hänen elekielensä puhui samaa kieltä. Runkkasin lopuksi spermat hänet suuhunsa ja kuulin jälkikäteen se olleen hyvä palkinto reippaasta suorituksesta. Olen samaa mieltä.

Blondi kysyin minulta jälkeenpäin, mitä oli parasta tuossa tilanteessa. Kerroin hänelle saman, mitä tuossa yllä lukee kursiivina. Kysyin saman kysymyksen blondiltani. ”Parasta oli kun suutelin Misua ja hän maistui ihan sinulta”.

Joskus kuukausia sitten keskustellessani Misun kanssa hän kertoi, että hänen suunsa on luotu naimiseen, mutta hän saa kokea sitä liian harvoin. Olen samaa mieltä ensimmäisestä sivulauseesta!

Suhde on herkkä taitolaji

Minua on ravisteltu viimeisen puolen vuoden aikana normaalia enemmän. Syksyn harmaus näytti välillä melko mustalta ja nukkuminenkin oli haastavaa. Luin enemmän kirjaa yöllä kello kahden ja neljän välillä kuin iltaisin nukkumaanmennessä. Leukani tuntui painautuvan kohti rintaa, ja pervoilutkin tuntuivat karkaavan sinne kuuluisaan kaappiin. Syy oli kuitenkin selvillä, ja päätin tehdä asialle vihdoin jotain. Nyt ovatkin merkit ilmassa, että tästä voi tulla elämäni kevät.

Syksyn pimeinä hetkinä laiminlöin ystäviäni ja suhdettani nukkeen. Oli helpompaa käpertyä peiton alle kuin pitää yhteyttä toiseen. Muutamalle ystävälleni sanoitin mistä tuulee, mutta en läheskään kaikille, ja ikävä kyllä nukke kuului näihin jälkimmäisiin. Oli helppo olettaa, että jos toinen on poissa paikkakunnalla ja hektisesti töissä, niin hän ei välttämättä kaipaisi minua tai kuulumisiani. Vaikka todellisuudessa tilannehan oli luultavasti juuri toisinpäin. Omatuntoni välillä kolkutteli, sillä tiesin, että yhteydenpidossamme oli pitkä tauko. Niinpä loppujen lopuksi en hirmuisesti yllättynyt, kun sain nukelta viestin jossa kysyttiin "Onko nukke heitetty roskiin?"

Loistavaa, että nukke kirjoitti. Sain lopulta kerrottua syksystäni ja sen tuomista haasteista. Nukke kertoi, että olisi halunnut kuulla nämä kaikki heti ja totta kai hän oli myös oikeassa. Joskus tilanteet vaan luisuvat suuntaan, johon ei aina haluaisi.

Samainen keskustelumme nosti pöydälle toisenkin kissan jonka yhdessä hätistelimme tiehensä. Suhteemme on perustunut kovasti sessiopohjalle - jopa siinä määrin, että ystävyytemme ja sen ylläpito on unohtunut tai ainakin jäänyt hoitamatta. Näemme melko harvoin, ja ehkäpä siitä syystä olemme olettaneet, että paras käyttää nämä yhteiset hetket ihoon kepillä piirrellen. Olettaen ilman, että olisimme kunnolla pysähtyneet pohtimaan, onko tilanne oikeasti näin. Itse kerroin kokevani jopa paineita siitä, että näinä yhteisinä hetkinä pitäisi olla keppiä ja porkkanaa tarjottavana, vaikka voisimme mennä aivan yhtä hyvin leffaan. Oikeastaan en yllättynyt, kun nukke olikin samaa mieltä. Päätimme korjata tämän tilanteen ja aloitimme sen pitkällä kävelyllä joululomalla, johon kuulun lounas ja myöhemmin kahvit.

*****

Olen esitellyt nuken jonkin aikaa sitten hyvin erityiselle ystävälleni. Kutsun häntä tästä eteenpäin Rouvaksi. Kaikki lähti sivulauseesta, jonka tämä Rouva kerran sanoi. Nyt näyttää, että tämä toiveena esitetty lause on päätymässä toteen. Voitte siis varmasti kuvitella, että minulla, Rouvalla ja nukella on ollut paljon puhuttavaa ja jaettavaa keskenämme. Luottamuksemme on ollut kova, ja piirissämme on jaettu myös niitä kaikkein pimeimpiä salaisuuksia.

Sitten pikku Peikkonen yritti olla hauska, niin kuin se piru vie välillä yrittää olla ihan liiaksi. Tällä kertaa huumorilla sanottu lause (nuken ja Peikon yhteinen vitsi) kohdistuikin Rouvaan, joka ei voinut tietää mistä tässä oli kyse. En voinut mitenkään arvata, että tämä piikiksi muuttunut vitsi pureutuikin Rouvan kuplan läpi, jopa niin syvälle, jonne en minäkään sietäisi kenenkään minua piikittävän.

Kun tämä tapahtui, oli taivaan tietämätön, minne olin vitsini työntänyt. Huomasin kuitenkin Rouvan käytöksestä, että nyt jostain nihertää. Koetin kysyä asiaa suoraan, mutta en saanut siihen vastausta. Loppujen lopuksi kysyin asiaa nukelta, joka oli myös täysin tietämätön ja uumoili, että kyse ei ole mistään minuun liittyvästä. Muutama päivä kului hieman ihmetellen, kunnes sain sähköpostin otsikolla "Ärtynyt Rouva".

Onni onnettomuudessa oli, että vaikka minä vitseineni olin väärässä paikassa, ja vaikka Rouva ei saanut heti asiaa selvitettyä, teimme sen kuitenkin pölyn laskeudettua. Onneksi kyse oli vaan väärinymmärryksestä ja väärästä olettamuksesta. Nyt voimme jo nauraa asialle, mutta tämä oli hyvä muistutus siitä, kuinka herkkiä asiat saattavat olla ja siitä, että ei ole syytä olettaa mitään, vaan kysyä.

Pennun tarina

Saimme kauniilta pennulta meren takaa tämä tekstin. Harvasta ihmisestä voi sanoa, että joku on ihmisenä kaunis, mutta pentu on sitä. Todella. Siksi teksti kosketti minua. Itketti. Pentu, meilä molemmilla on sinua ikävä <3.

//blondi

*****

Herään. Ja aavistan mitä on tulossa. En saa käydä pissalla heräämiseni jälkeen. Tämä oli sääntönä. Ei ennen kuin saan luvan. Eikä ole hätäkään, tai varmasti olisi, mutta en hetkellisesti omista rakkoa. Urheasti juon silti energiajuomaa kun ajan Nuken pihaan. Ja itsehän tätä pyysin. Hymyilevä Nukke avaa oven, pusuja, lisää hymyjä, halaus. Nousen portaat eteiseen hymyillen. Palleassa kipristelee jännitys, mihin mä olen taas itse laittanut.

"Etpä tulekkaan siitä yhtään eteenpäin, jäät siihen eteiseen. Jos nyt on jotain kerrottavaa, sanottavaa, kysyttävää, niin nyt on se hetki. Kohta me ei enää puhuta samaa kieltä."

Hämmentyneenä hymyilen ja kysyn haluaako Nukke ostaa mun pyörän, loogista, tiedän. Ja että saanko juoda energiajuoman loppuun. Kerron että selkä hermostuttaa hieman. Peikko tulee nurkan takaa, halaus. Sovitaan miten kerron jos tulee joku oikea hätä. Hyvä.

"Nyt sä riisut kaikki vaateet."

Tauko. Mä odotan. Vapaa pudotuksen reuna.

"Ja puet nuo penkillä olevat asiat päällesi."

Taas tauko. Reuna katoaa, tämä ei menekään niin helposti. Mun sisukset kiipeää portaita, jokaiselle portaalle astuminen on työlästä. Kun hyppäisi sellaisen kehikkoon viritetyn paksun pahvin läpi, ylämäkeen, jokaisella lauseella, tietämättä mitä sen takana on. Nurmikko jalkojen alla, juoksu askeleita, hyppään, olkapää edellä.

"Ja kun sä olet valmis, menet tohon lattialle polvilleen."

Selvä. "Ja haukahdat kahdesti"

Mitä? Haukun. Minä. Ja hyppy pahvin läpi.

Nukke poistuu eteisestä. En nää Peikkoa enkä Nukkea. Kuulen hiljaista puhetta. Riisu nyt. Riisuminen on helppoa. Seison alasti eteisessä, hyppy. Katson tavaroita penkillä. Panta kaulaan. En olekaan koskaan pitänyt pantaa, hyppy.

Vilkaisen peiliin, se on kaunis. Nahkaa ranteisiin, tuttu ystävä.

Polvisuojat, hyppy. Polvilleen lattialle, hyppy.

Hauku. Ei en. Hauku. Kahdesti vain. Hauku. Ei en pysty. Hauku. Nauran hiljaa itselleni, hermostuneesti. Hauku nyt! Ääni tarttuu kurkkuun. Tee se. Hauku. Hyppän taas ja Nukke tulee hihnan kanssa.

Tänään olen koira, pentu, Virosta. Löytö Narttu. En voi vastata, en puhu omistajieni kanssa samaa kieltä. Rangaistuksenkseni oli kirjattu että minun on huolehdittava puhumattomuudestani itse. Mun suuta ei sidota. Aluksi vaikea olla luistamatta, ajatus luiskahtaa käpälistä. Omat pikkuhousut teipattuna suuhun eivät muistuta kokoajan. Vaikka olisin halunnut, kuola valui alku viikosta jo vain ajatuksesta. Mutta se vapauttaa minut. Jälleen. Mun ei tarvitse kommunikoida, osallistua keskusteluun, olen paikalla ja en ole. Voi katsoa, päästää ääniä mutta en puhua. Se rauhoittaa, siinä on rauhaa. Minut on vapautettu itsestäni. Persoonastani.

Juon kupistani. Missä se pissahätä on. Konttaan, pitkin lattiaa. Katse lattiassa.

Nukke asettaa eteeni lattialle kaksi häntää. Toinen kiinnitetään, pitää valita kumpi. Tassulla. Valitsen, hyppy. Nukke kiinnittää hännän. Plugi minussa toisen kerran elämässäni. Se tuntuu hyvältä.

Olen vielä kiinni kehossani, siinä mitä teen. Miten konttaaminen tuntuu hassulta. Mitenköhän mun keho liikkuu, miten päästää irti. Taistelen irti kehostani ja sen rajoituksista ja miten se rajoittaa mun mieltä. Kaikki mikä ei satu väärällä tapaa on hyvä, unohda se ihmiskeho.

Noudan kiltisti mustaa silikonista dildopalloani. Aina en tarpeeksi nopeasti, rottinkia pakaraan.

Kun olen kuuliaisesti toteuttanut saamani käskyt. Minut on tutkittu suuta myöten. Pääsen omalle paikalleni, lattialle. Lepäämään. Sisuksissa hurisee kehräys. Tässä minun kuuluu olla. Lattialla, omistajani jaloissa. Rapsutuksia, silityksiä. Hiljaista puhetta, naurahduksia. En tiedä mistä puhutaan, en ymmärrä ihmisten kieltä, vapaapudotus häilyy tietoisuuden rajoilla. Rauha.

Madotus. Mitä. Silmät auki. Peikko hakee jotain, rapistelee paketista ulos paperia, kiertää sen auki. Puhuu jotain heisimadoista. Mitä tää nyt on. Mitä te teette mulle. Nojaan sohvaan, en huomaa pyörittäneeni päätäni Nuken kysyessä mun loistilanteestani tai koskeneeni koirilta kiellettyyn sohvaan. Rottinkia, pakaroille, kovaa. Ulisen. Kyynel, kipu aiheuttaa sen. Kaksi käsiparia pitää kiinni, rauhoittelee, rauhallinen ääni lukee edelleen tuoteselostetta.

"Pidäpä sen huomio hetki muualla niin saadaan tää lääke annettua."

Mitä te laitatte mun suuhun! Mitä se on! 20 millin ruisku tuodaan mun kasvojen eteen, Peikon lämpimät kädet nappaa mun poskista kiinni. Hyppy.

"Nää ei yleensä pidä siitä kun niitä tällee lääkitään. Se on sitten vaan pakko väkisin."

Ruisku kiilataan hampaiden väliin. Ei, ei mitä tää on. Mitä tää on. Käsi suun eteen.

"Niele."

Ja mä nielen kakoen ja kyynelehtien sen niljakkaan happaman mitä mun suuhun on laitettu.

Vapaa pudotus aaltoilee ja sykkii. Mua viedään taas hihnassa. Pissalle. Nukke yrittää mua ulos. Jämähdän eteiseen. En varmasti tule! Kisko vaan, kisko kuinka paljon vaan. En tule. En hyppää.

Rappuset alas. Ne vie mut kylpyhuoneeseen. Lattia on vuorattu sanomalehdellä. Pennut opetetaan sisäsiisteiksi. Pitää pissata siihen paperille. Lattialle. Pää hakkaa vastaan. Ja rakkoa ei ole vieläkään. Miten on mahdollista hävittää yksi elin. Ei onnistu. Yritän. Pettymystä omistajan äänessä kun en onnistunut. Mun olisi pitänyt.

Mua pestään, kovakouraisesti. Vettä suussa, silmissä. Päälle heitetään saippua vettä. Kahdet kädet kiskoo, käsiä joka puolella, vettä. Joka kerta kun kädet käy sisäreisillä mun selkärangassa rätisee. Sormet mun sisään. Ulvahdan. Siinähän se rakko on. Lisää. Kovempaa. Ne sormet mun sisään. Pestään perusteellisesti. No ainakin tuli puhdasta. Mä olisin halunnut että ne kädet jatkaa. Lyö jo! Tehkää jotain! Mä kellun! Upottakaa! Mutta nyt ei tulisi tapahtumaan niin, tämä ei ollut helppo.

Mun pään sisällä oli hiljaista, äänet kuulostaa pehmeiltä ja kaukaisilta. Mulla ei ole enää mun ihmispersoonaa. Kristallipallon päälle on vedetty hopean harmaa, valoa läpi päästävä kangas.

Kun tää pentu on jätetty rauhoittumaan hetkeksi hiljaisuuteen se kuivataan. Raput ylös, helpompi kuin alas. Peikko ottaa syliin, sellaiseen keho lukkoon, jalat auki. Pitää narttu pennut astuttamiseenkin totuttaa. Nukke pukee vyötä päälle. Ja mä tahdon jo tulla, mä tahdon tulla jo!!!

Astutetaan. Niin että korvissa soi.

Ja mä huudan. Makaan alasti kerällä sohvalla. Ja saan luvan puhua. Tuntuu kankealle. Puhua ääneen. Ihan kuin ei tunnistaisi omaa ääntään, se tuntuu hetkellisesti vieraalle.

On kevyt polkea yövuoroon panta kaulassa. Tämä oli viimeinen leikki ennen lähtöäni merien taa. Ja tätä jälkeen päin miettiessäni se on todella arvokas muisto. Ja pieni narttupentu kantaa tätä muistoa ja nukelta saamaansa pantaa suunnattomalla ylpeydellä.