Rajakokemus

Olen todella onnekas. Minulla on rinnallani nainen, joka ymmärtää suhteemme vahvuuden ja siihen liittyen sen, että jos joskus leikitän muitakin, niin se ei ole meiltä pois vaan parhaimmillaan päinvastoin. Toki meillä on tähän liittyen säännöt, joista pidämme kiinni, kuten että leikit eivät ole pois yhteisestä ajastamme tai että leikin housut jalassa muiden paitsi blondin ja nuken kanssa. Vaikka saatte lukea näistä leikeistä aika ajoin täällä blogissa, niin elämämme on niin paljon muutakin. Nämä tarinat ovat vain se osa, kun salamavalo välähtää.

Minä olen siinäkin mielessä onnekas, että en etsi aktiivisesti leikkiseuraa. Enkä sano tätä leuhkiakseni, ei en ollenkaan, vaan enemmänkin siksi, että haluan hieman avata asiaa. Sosiaalisena tapauksena tulen hyvin juttuun monien kanssa. Joskus tutustun ihmisiin bileissä tai saamme vaikka sähköpostin tuntemattomalta joko asiasta tai sen vierestä. Suoria ehdotuksia on todella vähän, ja ne eivät ole edes kiinnostavia. Yleensä ottaen uuden tuttavuuden kanssa keskustelemme jostain ihan muusta, ja jos myöhemmin syntyy syystä tai toisesta kipinää, se voi sitten johtaa iholle. Bileissä voi piiskaajana törmätä upeisiin ihmisiin tai sitten baari-iltana löytää jotain vaikka baaritiskin takaa. Näin kävi kerran, ja siitä hetken päästä lisää.

Housut jalassa? Mitä helvettiä siitä muka saa? Sitäpä olen tässä tänään erityisesti miettinyt vietettyäni intensiivisen pidennetyn ruokatauon pimun kanssa, kiitos liukumien ja joustavan työajan. Pimu haki minut töistä ja palautti myöhemmin takaisin, tosin paluumatkalla hän kirosi töyssyjä tiessä.

Ehkäpä tästä järjestelystä johtuen jäin erityisesti pohtimaan suhdettani näihin leikkeihin. Olenko minä muka karkkikauppamasteri, joka haetaan ja palautetaan ja jota käytetään sopivasti hyväksi? Taidanpa olla - paitsi että minua ei käytetä hyväksi, sillä lähden mukaan vain juttuihin, joista koen, että minulla on annettavaa ja antamisen kautta ennen kaikkea myös saatavaa. Näissä leikeissä elän niistä hetkistä, kun toisen raja tulee vastaan. Joko fyysinen tai henkinen, mieluusti kiedottuna sellaiselle sykkyrälle, joka ei siinä hetkessä aukea. Elän siitä hetkestä, kun toinen anoo aidosti käsijarrua, mutta onnistun vielä kiihdyttämään vauhtia. Elän siitä hetkestä, kun vastakappale väittää, että ei pysty tekemään pyytämääni, mutta tekee sen kuitenkin. Nöyrästi, anoen, kyynel valuen, meikit poskilla, kaikkensa antaneena sekä ennen kaikkea onnistuneena. Sillä hetkellä, siinä leikissä, minä ELÄN.

Näihin leikkeihin valmistautumisessa, jos nyt tällaista sanaa voi käyttää, minulla ei ole kiirettä. Asiat kyllä tapahtuvat, jos ne ovat tapahtuakseen. Joskus hidas temponi johtaa siihen, että ajelen luu ulkona onneni ohitse. Silti uskon, että jos oikein hitaasti lämmittelee, niin lopulta liekki on kuumempaa.

Baaripimuun tutustuin puoli vuotta sitten. Meillä oli kiva kipinä alusta asti, joka lähinnä jäi kuitenkin pienen kiusoittelun tasolle. Pimu saattoi lähestyä minua kiusoittelevalla viestillä, johon minä vastailin kertomalla, miten tuollaiset huutelijat laitetaan aisoihin. Kun välimatkaa on 10 kilometriä, niin on helppo huudella. Törmäsimme matkallamme muutaman kerran pervobileissä, ja taisinpa ensimmäisen kohtaamisemme aikana tunkeutua hänen wc-koppiinsa ja komentaa virtsaamaan katsellessani. Täysin puskista tämä tilanne ei kuitenkaan tullut, sillä pimu oli toivonut, että hänet saisi illan aikana huomioida.

Myöhemmin keskustelimme lisää. Mitä hän on kokenut, miten hän valta-asetelmat kokee, mistä hän pitää, mistä ei ja mikä on ehdoton EI. Kuva alkoi muodostua mieleeni. Tähän kuvaan piirsin tytön, joka piilottaa epävarmuutensa naamarin taakse. Tätä naamaria hän tarvitsee kontrolloidessaan tilannetta. Hän osaa taitavasti pyöritellä ja räpytellä pyöreitä silmiään ja saada vastakappaleensa tekemään juuri ne asiat, joita hän haluaa sillä hetkellä. Hän haluaisi kuitenkin luottaa, unohtaa naamarinsa. Heittää naamarinsa vaikka nurkkaan, päästää irti ja nauttia. Mutta kuten tiedätte, minua kiinnostaa kasvot, joten en ajatellut katsella naamaria.

Pimu oli läksynsä lukenut ja osasi varoitella, että hän ei pidä, jos hänen naamaansa sotketaan. Muita paikkoja saisi kuulemma sotkea mielensä mukaan, mutta naamasotkuista tulisi vaan ällötystä. Olen kyllä hyvä kuuntelija, mutta joskus...

Pimu oli varoitellut minua etukäteen, että en säikähtäisi jos hän nauraisi, itkisi tai muuten näyttäisi tunteitaan. Vastasin tunteiden kuuluvan peliin, ja että on jopa suotavaa niitä päästellä ulos. Niinpä pimu purskahtaa nauruun orgasmiansa pidätellen tiukan piiskauksen ja sormetuksen välillä. Katselen hymyillen takaisin ja kysyn mikä naurattaa. Hän pyörittelee minulle bambinsilmiään, hymyilee kauniisti ja toivoo sukeltavansa karkuun. Läväytän tiukan avarin poskelle ja kysyn uudestaan. Huomaan kuinka hän päänsä sauhuaa miettien, mitä vastata, mutta hän ei saa sanotuksi mitään järkevää. Tartun toisesta nilkasta kiinni, vedän jalan suoraksi ja alan piiskata ohuella bambukepillä sisäreittä ja kerron, että tämä loppuu kun kuulen vastaukseni. Hetken hän taistelee vastaan kunnes sanoo, "Minua nauratti, kun tajusin, etten pääse karkuun." Nappaan häntä kurkusta kiinni, painan hänet sohvaa vasten ja katson tiukasti silmiin. Hymy ja bambinsilmät ovat kadonneet. Kerron hänelle, ketä juuri nyt totellaan ja sylkäisen häntä kasvoihin. Jokin primitiivinen reaktio tavoittaa pimun. Ensin hänen kasvonsa värähtävät, sä et voi tehdä minulle näin, sitten pää ja hetken päästä koko keho tärisee allani. Puristan hänet tiukemmin sohvaa vasten.

Etukäteiskeskusteluissamme olin vihjaillut pimulle että hän joutuu anelemaan tiukan katsekontaktin alla. Hän oli yllättäen naamarinsa kanssa hieman eri mieltä. Olin häntä kiusannut aikaisemmin viikolla ajatuksella, että hän ei saisi laueta kertaakaan koko leikkimme aikana. Itse asiassa se oli kohdaltani tapaamisemme suunnitelma. Jos laukeaminen ei tapahtuisi minun tavallani, se ei tapahtuisi ollenkaan. Yleensä kuitenkin asiat tapahtuvat, kun niitä tarpeeksi haluaa.

Olin kiusannut pimua jo tovin, pääosin käsityönä. Olimme pikkuhiljaa pääsemässä tilanteeseen, jossa missio joko toteutuu tai Cruise näyttelee sen uusiksi. Pimu oli useamman kerran vinkunut lupaa, mutta aina silmät kiinni tai väärin sanamuodoin. Pimu istui sohvalla jalat apposen auki, kämmenet puristaen omia nilkkojaan. Minä runkkasin häntä kädelläni ja vibralla ja komensin häntä katsomaan silmiin. Hän pystyi siihen alkuun hetken, mutta nautinnon kasvaessa hänen katseensa harhautui tai sanat puuroutuivat. Joka kerran lopetin kiusaamisen siihen paikkaan, avokämmen hänen poskelleen, komento katsoa minua silmiin ja aloitin uudestaan alusta. Näin me edettiin, pikkuhiljaa, pienin askelin, ensin kaksi sekuntia, sitten viisi, sitten kymmenen, ja joka kerta kun fokus katosi, niin katosi hänen nautintonsakin. Pimu turhautui, "minä haluaisin vaan tulla!" Ja aloitimme uudelleen alusta. Lopulta katse pysyi silmissäni ja kysymyksetkin tulivat selvästi. Hänen silmänsä tapittavat minua. Hänen koko vartalonsa tärisi kädet puristuneina nilkkoihin. "Saisinko tulla?" Annoin luvan ja samalla hänen katseensa painui taas alas. Otin sormet pois hänen sisältään ja lelun pois klitorikselta. Hän ei ollut uskoa tapahtunutta. Vedimme hetken henkeä ja sama uudestaan. Kolme kertaa.

Lopulta hän onnistui, tyylipuhtaasti, silmät väristen katse tiukasti silmiini koko orgasmin ajan. "Olen ylpeä sinusta, hienosti toimittu!", kuiskasin hänen korvaansa.

Sloggintäyteinen ja ilmeikäs puolisokkotreffi

Olen tainnut onnistua menestykkäästi linkkaamaan muutaman pervon toisilleen. Pääni toimii niin, että jos toisilleen tuntemattomat ihmiset osuvat mielestäni samaan pervoon viitekehykseen, mieluusti virittelen amorinjouseni tiukaksi ja koetan osua.

Nuken viitekehys on joten kuten selvillä, ja ymmärtääkseni minä ja blondi sovimme siihen mainiosti. Mutta kehys on melko laaja, ja tiedän, että siinä voisi olla ja onkin nuken toivomuksesta tilaa muillekin. Vaikka olen lievästi mustasukkainen muista nuken elämässä, niin voinko olla esteenä hänen onnelleen? En tietenkään. Mutta mitäpä jos törmään johonkin mukavaan ihmiseen, jonka suhteen voisin viritellä joustani hänen ja nuken välillä? Ei kai se selviä kuin kokeilemalla.

Pistin nukelle ensiksi viestiä, että kiinnostaisko häntä puolikkaat sokkotreffit. Tarkensin, että tulisin moikkaamaan häntä yhden tutun hoitsun kanssa. Tosin treffit voisivat olla ilman minuakin, mutta sääli, jos en pääsisi mukaan leikkimään nukkemasteria. Nukke oli hieman yllättynyt, mutta pian myös kiinnostunut ja innostunutkin. Tästä seurasi lisää keskustelua ja kevyttä facebook-vakoilua, jonka jälkeen hän näytti vihreää valoa. Vaikein osuus hoideltu. Pistin saman kysymyksen hoitsulle, enkä yllättynyt kun vastaus tuli minuutissa "JOOOOO!".

Treffipäivänä pistin hoitsulle viestin, että pakkaa yhdet tukevat sloggit mukaan. Mitä, häh! Miksi? Kerroin, että hoitsun tehtävä oli vaan totella. Olimme sopineet menevämme nuken luo yhdessä, mutta arki pamahti pahasti väliin. Juutuin erääseen tapaamiseen ja jouduin tekstaamaan sieltä nukelle, josko hän menisikin hoitsua vastaan. No, muuttuipa puolisokkotreffit sitten ihan kokonaiseksi.

Hieman ärsyyntyneenä viivästyksestäni pääsin paikalle vasta melkein tunnin myöhässä. Tytöt olivat ilokseni kuitenkin hienosti teen ja jutun ääressä. Nautimme kevyttä iltapalaa ja pohdimme mm. sitä, miten hankalaa on välillä olla vaniljaystävien kanssa, kun ei voi avoimesti olla sitä mitä on.

Pian komensin nuken syliini minun ja hoitsun väliin. Kaivoin hänen rinnat esiin hoitsun katsellessa ja päästin pienen sadistini valloilleen. Levitin nuken jalat auki ja kehotin hoitsua osallistua toimintaan, ja hän ottikin tehtävän ilolla vastaan. Hieman myöhemmin kiepautimme nuken jalkojemme päälle makaamaan mahallaan ja annoimme Peikon ja hoitsun kädestä. Kun nuken vartalo oli hyvin lämmitelty, komensin hänet riisumaan loputkin vaatteet pois ja saattelin meidät kolme yläkertaan.

Sidoin nuken kädet kattoparruun kiinni ja piiskailin häntä lujaa takaapäin sekä floggerilla että bambukepillä. En aivan tarkkaan huomannut mitä nuken etupuolella tapahtui, mutta välillä olin kuulevani herkempiä hetkiä ja välillä avokämmenen läpsähdyksiä. Ärsykkeitä joka tapauksessa nuken vartalo täynnä.

Siirryin takavasemmalle ja nautiskelin silmilläni tyttöjen leikeistä. Hellää ja välillä niin julmaa. Kaivoin kassista toisetkin käsikahleet ja kiinnitin ne leikin lomassa myös hoitsulle, joka selvästi otti ne innoissaan vastaan. Seuraavaksi kieppi narua ja hoitsukin niputettiin samaan kattoparruun kiinni tyttöjen rinnat vastakkain. Tytöt sopivasti pusutteluetäisyydellä annoin piiskani laulaa. Välillä toiselle, toisen odottaessa vuoroaan ja toisinpäin. Kun molempien pakarat olivat punaisena, vaihdoin välineeksi ohuen bambun ja annoin selkeät ohjeet. Nyt saatte lujasti piiskaa, todella lujasti. Ja heti kun haluat antaa periksi sanot hep, mikä tarkoittaa, että vaihdan piiskattavaa. Ja niin me piirileikimme. Tuskaisia voihkaisuja pusuttelun keskellä ja lopulta hikiset, viiruiset ja punaiset takapuolet molemmilla.

Päästin nuken pois kahleista ja komensin hänet sängylle. Kaivoin hoitsun kassista sloggit ja puin ne hänen päällensä. Kaivoin omasta kassistani hyrrän jonka asettelin nätisti hoitsun klitalle ja jätin sen surisemaan. Itse siirryin kiusaamaan nukkea sängylle - tällä kertaa nautinnon kera. Hoitsu kiemurteli hyrrän kanssa ja nukke allani. Lopuksi otin nuken kainaloon ja katselimme hoitsun liikehdintään. Nyt sä voit laueta kerran meille! Sain vastaukseksi kainon pyynnön korjata hyrrän asentoa. Tein sen ilomielin ja siirtyessäni takaisin nuken viereen taisi suuni olla melkoisessa virneessä, koska nukke sanoi Voi vitsi mikä ilme sulla on ja naurahti perään. Niin me sylikkäin katselimme, kuinka hoitsu ajoi itsensä orgasmiin.

Lokerot minussa

Ihanainen Pikkusisko kirjoitti BDSM-baarin kolumnissaan lokeroinnista, rooleista ja määrittelystä ajatuksia herättävän postauksen. jota on pakko hieman jatkaa.

Ihminen on aina olemassa toisen ihmisen kautta, halusimme tai emme. Pieni lapsi ei hahmota olemassaoloaan itsenäisenä olentona, vaan säätelee itseään äitinsä kautta. Peilisolut, kiintymyssuhdeteoria, mentalisaatio - you name it… rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pääasia on kuitenkin, että kukaan meistä ei elä tyhjiössä, vaan olemme olemassa aina toisten ihmisten kautta. Myös me aikuiset. Tyhjiössä ilman muita ihmisiä ihmislapsi kuolee, samoin kävisi varmasti monelle aikuisellekin.

Näin ollen myös ihmisen tapa olla on suhteessa muihin ihmisiin. Vaikka meillä kaikilla on tietty perusluonne – ominaisuudet, olemme kuitenkin aina erilaisia eri ihmisten kanssa. Samoin eri ihmiset nostavat meissä pintaan erilaisia rooleja, käyttäymismalleja ja tapoja olla. Ihminen ei koskaan ole vakio, vaan hän on aina olemassa jonkun suhteen kautta. Tietysti tylsää tässä individualismia ihannoivassa yhteiskunnassa, jossa on kunnia-asia pärjätä yksin, mutta näin se nyt vaan menee.

Edellisestä on helppo johtaa, että me kaikki olemme seksuaalisia olentoja/pervoja suhteessa toisiin seksuaalisiin olentoihin – kulloiseenkin tai kulloisiinkin vastakappaleisiin. Meillä kaikilla on oma peruspervoutemme, mutta se muuttuu, jalostuu ja muovautuu aina kulloisenkin vastakappaleemme/vastakappaleidemme mukaan.

Mistä sitten johtuu tarve lokeroida itseään ja muita? Kun puhutaan kuitenkin seksuaalisesta marginaaliryhmästä, auttaa lokerointi löytämään paremmin niitä vastakappaleita. Mä tykkään tästä, tästä ja tuosta, mutta en tuosta. Mistä sä tykkään? Kun mennään erilaisille pervopalstoille ja -foorumeille, jotka perustuvat siihen, että ihmisellä on profiili, on lokerointi käytännössä katsoen tehty ja lukkoonlyöty. Lokeroinnin heikkous on siinä, että sitä on myöhemmin lähes mahdotonta muuttaa. Se mikä alussa palveli tarkoitustaan, on muuttunut rasitteeksi. 

Mielestäni lokerointi tai ehkä pikemminkin määrittely on tarpeellista tai olennaista myös siinä kohtaa, kun omaa pervoidentiteettiä on vasta hakemassa. Kun ei vielä oikein tiedä, kuka minä olen. Kun vasta aavistelee, ehkä ensimmäisen kerran uskaltaa kokeilla. Aloittelevaa pervoa määrittely saattaa auttaa. Tai lähinnä määrittelyn mukana tulevat termit. Ai toikin on tuollainen? Alistuva. Masokisti. Fetisisti. Helpotus siitä, että ei olekaan yksin. Että on löytänyt kaltaisensa. Oman viiteryhmänsä. Heimon. 

Ihmisellä on sisäänkirjoitettu tarve määritellä itsensä – meistä kukaan ei ole määrittelyistä vapaa. Kun tapaamme uuden ihmisen ensimmäistä kertaa, teemme ihmiseen liittyen ison joukon erilaisia määrittelyitä. Yleisin määrittely lienee sukupuoli mies/nainen –akselilla. Jos kriteerit eivät täyty, seuraa usein hämmennys. Ei mies, ei nainen, jotain muuta, mitä? Seuraavaksi yleisimmät määrittelyt teemme ikävä kyllä vartalon muodon ja iän mukaan. Saa olla eri mieltä. Kun ihmiseen tutustuu paremmin, menettävät nämä määrittelyt usein merkityksensä. Harva meistä miettii aktiivisesti omien ystäviensä sukupuolta, ikää tai ruumiinrakennetta.

Samoin käy usein myös pervodentiteetille. Kun on jollain tavalla hahmottanut, että minä olen tämä ja tätä minä haluan, muuttuu määrittely merkityksettömäksi – etenkin, jos mukana kuvioissa on vakituinen kumppani. Seuranhaun aktivoituessa määritellyn tarvekin aktivoituu.

Olen itsekin pervoidentiteettini löytymisen alkumetreillä lokeroinut itseni hyvin tiukasti. Minä olen alistuva nainen ja sillä selvä. Helppoa ja yksinkertaista. Matkan varrella roolit ovat kuitenkin muotoutuneet  ja hioutuneet edelleen, rajat siirtyneet ja pervoilusta on tullut elämäntapa ja toimintaa, joka usein määrittyy suhteessa vastakappaleeseen. Peikolle tulen aina olemaan alistuva nainen. Olen totta kai paljon muutakin. Tällä hetkellä enimmäkseen jotain muuta. Elämänkumppani, rakastettu, lapsen äitipuoli. Tällä hetkellä alistuvuuteni on melko lailla piilossa. Se on totta kai aina läsnä minun ja Peikon seksissä, mutta usein hyvin hienovaraisena pohjavireenä. Että kysyn aina luvan laukeamiseen, vaikka harrastaisimme miten vaniljaista seksiä tahansa. Että en koskaan runkkaa ilman lupaa. Että Peikolla on aina oikeus seksiin kanssani. Tällaisia. Näistä muodostuu minun alistumiseni kulmakivi. En tiedä, miten asia olisi, jos minulla olisi muita miespuolisia leikkikavereita. Mikä olisi minun juttuni silloin?

Suhteessa naisiin olenkin jo jotain ihan muuta. Aktiivinen aloitteentekijä. Paskadomme. Tykkään nöyryyttää. Puhua rumia. Koskea. Silitellä. Helliä. Nauttia pehmeästä ihosta – yhtä pehmeästä kuin omanikin. Suhteessa naisiin en ole määriteltävissä –mielenkiinnon kohteet riippuvat aina vastakappaleesta.

Pikkusisko puhui adjektiiveista ja verbeistä substantiivien sijaan. Ihminen on sitä, mitä hän tuntee ja mitä hän tekee. Minulle adjektiivit ovat aina olleet haastavia, koska en oikeasti tiedä, millainen pohjimmiltani olen. Olen kameleontti, joka mukautuu aina joukkoon. Voin olla juuri sitä, mitä minun missäkin kontekstissa halutaan olevan. Ulospäinsuuntautunut, supersosiaalinen tunnelmankohottaja. Vetäytyvä, sisäänpäin kääntyvä tarkkailija. Joukon viihdyttäjä. Realisti, joka on jalat maassa ja auttaa muitakin maadoittamaan itsensä tähän todellisuuteen. Empaattinen kuuntelija. Tiukka ammattilainen, jota muiden tunteet eivät hetkauta. Porukan älykkö. Tahallaan tyhmä kyseenalaistaja, joka ikään kuin ei ymmärrä. Adjektiivien kautta määrittely on lähes mahdotonta, koska voin olla mitä tahansa. Kaikki riippuu vastapelurista ja omasta fiiliksestäni. Sekä siitä, että aktivoituuko ulkopuolisuuden tunnelukkoni. Kanssapervojen tai oikein hyvien ystävien kanssa se on usein hiljaa, muiden kanssa en koskaan tiedä, mistä skeemamoodista itseni milloinkin löydän. 

En myöskään koskaan tiedä, miten muut minut näkevät. Siksi tulkinta saattaakin yllättää. Olimme Peikon kanssa mukana haastateltavina Imagen pervoaihessa artikkelissa. Mietin haastattelun jälkeen, että olin varmasti puhunut liikaa enkä ollut saanut itseäni ilmaistua selkeästi. Kunnes sain artikkelin luettavaksi ennen julkaisua.

Kas tässä toimittajan näkemys: Peikon avovaimo Blondi on analyyttinen ja aavistuksen varautunut nainen, jonka voisi kuvitella helposti humanistisen tiedekunnan käytäville.

Ai, tällainenko mä olinkin tänään?