Blondi: Pervobileiden syvin olemus

Olen kohta pari vuotta kestäneen pervourani aikana harrastanut pervobileissä käyntiä reilun vuoden ajan. Kun tapasin Peikon, suhtauduin todella negatiivisesti bileisiin. En keksinyt mitään, mikä minua olisi niissä kiinnostunut. Pukeutuminen pervohenkisesti ei kiinnostanut, julkinen leikkiminen ei kiinnostanut, muiden leikkimisen katsominen ei kiinnostanut, en tuntenut ihmisiä. Ja miksi olisin tuhlannut aikaa siihen, että olisin lähtenyt Peikon kanssa mihinkään neljän seinän sisältä, kun senkin ajan olisi voinut käyttää leikkimiseen? En ollut myöskään käynyt baareissa yli kymmeneen vuoteen, joten ajatus oli siksikin outo.

Jossain kohtaa Peikko onnistui kuitenkin puhumaan minut ympäri, ja tykästyin bileisiin oitis. Paikallisen pervokerhon fetish clubit tulivat pian tutuiksi. Aluksi menin sinne ihan tavallisissa vaatteissa. Kaulassani oli vain panta muistuttamassa minua siitä, mikä olen –muita pervovaatteita minulla ei ollut. Eikä niitä ole juuri vieläkään. Muutama korsetti, parit tavallista sähäkämmät sukkahousut – se on siinä. Mustalla peruskorsetilla saa loihdittua asusta kuin asusta pervobilekelpoisen, vaikka pukeutuminen ei edelleenkään ole se minun juttuni. Mikään tyyli tai materiaali ei kiinnosta minua erityisesti. Ei myöskään paljaan pinnan näyttäminen. Sitä muuten näkee pervobileissä varmasti paljon luultua vähempää.

Parit ensimmäiset bileet menivät konseptiin tutustuessa ja ihmetellessä. Ei kuitenkaan kauhistellessa. Juuri eilen juttelin tärkeän ystäväni kanssa siitä, että miten äkkiä oudoimmistakin asioista tulee tavallisia. Saman kävelylenkin aikana puhuimme myös siitä, että miten etuoikeutettuja olemme, kun meillä on mahdollisuus näin monimuotoisesti toteuttaa itseämme.

Minuun teki heti vaikutuksen se, että känniövereitä ei juuri bileissä näkynyt. Lisäksi siellä sai olla rauhassa käpälöinniltä. Minut otettiin hyvin vastaan, ja tutustuin nopeasti ihmisiin. Asiaa helpotti totta kai se, että Peikolla oli paljon tuttuja. Alussa olin aika tavalla Peikon läheisyydessä bileissä – olimme siellä ikään kuin kahdestaan.

Nyt moni asia on toisin. Nautin bileisiin pukeutumisesta, vaikka kiksejä en siitä edelleenkään saa. Tiedän näyttäväni kohtuullisen hyvältä korsetissani – korsetin päälle pukeminen on muutenkin tärkein valmistautumisrituaalini bileisiin. Se on päälläni vain bileissä. Useimmiten puen, tai siis Peikko pukee minulle vielä pannan kaulaan. En ole muistaakseni koskaan itse laittanut pantaa kaulaani. Sillä, että Peikko pukee sen minulle, on suuri symboliarvo – se on merkki omistamisesta. Bilelookiini kuuluu myös meikki, jota en arjessa ripsiväriä lukuun ottamatta käytä. Nautin edustuskelpoisena olemisesta eniten siksi, koska tiedän, että Peikko syttyy siitä. Että saa vielä bileisiin naisen, joka hänen mukaansa kääntää katseita. No, mene ja tiedä.

Kohtaamme Peikon kanssa bileissä useasti, mutta emme varsinaisesti vietä siellä aikaa yhdessä. Peikko on usein vapaaehtoisena bileseriffinä, ja pitää yllä järjestystä tarvittaessa sekä puuttuu käytösrikkeisiin. Hänen roolinsa on kierrellä aktiivisesti ja seurata tapahtumia. Niinpä samaa teen minäkin. Pysähdyn välillä johonkin seurueeseen, sitten taas vaihdan paikkaa uusien ihmisten luo. Lähes jokaisissa bileissä tulee myös uusia tuttavuuksia. Viime aikoina minut on löydetty blogin perusteella. Joko olemme (useimmiten siis Peikko sopii) sopineet bileisiin treffejä blogituttujen kanssa. Muutamaan otteeseen minulta on tultu suoraan myös kysymään, että oletko sinä se blondi. Ensimmäisillä kerroilla kesti hetken, ennen kuin ymmärsin kysymyksen. No olenhan minä välillä henkisesti vähän blondi, mutta näkyykö se noin hyviin päälle päin. Ja sitten loksahdus. Ei kun se tarkoittikin mun bloginikkiä…

Jos lavalla tai laitteissa on menossa mielenkiintoinen esitys tai leikki, niin jään ihan avoimesti katselemaan. Koska bileet ovat oikeasti sellainen paikka, jossa saa katsoa.

Myös suhteeni bileissä leikkimiseen on muuttunut. En ole koskaan ollut itse julkisissa bileissä leikitettävänä – se ei edelleenkään ole minun juttuni. Ainakaan toistaiseksi. En ole bileissä alistusmoodissa muutenkaan, vaan minulle bileet ovat sosiaalinen tilaisuus, joissa otan ennemminkin aktiivisen roolin. Mikäli Peikko haluaisi minun alistuvan hänelle julkisesti, pitäisi hänen kaivaa sen minusta ulos niin rajusti, että siihen bileet eivät ole oikea paikka. Totta kai on kiva, että hän tulee ja välillä puristaa niskasta, sanoo, että sä niin olet mun, mutta alistumismoodiin se ei minua bileissä vie. Siihen varmasti vaadittaisiin kovaa piiskausta, kasvoille lyömistä, suuhun naimista… Eli ei ihan julkista bilekamaa.

Mutta toisten leikittäminen, etenkin naisten, siitä nykyään nautin. Olen tehnyt sitä muutamaan otteeseen Peikon kanssa, viime aikoina myös naispuolisten ystävieni kanssa. Meitä on muutaman naisen tiivis porukka, joista kaikki taitavat olla omissa parisuhteissaan jollain tasolla tai tavalla alistuvia. Olemme varmasti huonoja alistuvia, koska meitä on hyvin vaikea lokeroida perinteisen alistuminen/alistaminen-asteikon mukaan. Niinpä olemme nimenneet itsemme paskasubeiksi. Subhan on termi, jota en koskaan muuten käytä itsestäni. Jotenkin olemme myös päätyneet bileissä leikittämään naisia. Emme kai oikeasti osaa alistaa eikä se kiinnosta meitä, joten olemme nimenneet itsemme myös paskadommeksi. Paitsi yksi meistä on dominoiva kai ihan oikeasti –ainakin suhteessa naisiin. Korjaathan kallis ystävä, jos olen väärässä J.

Itselleni naisten julkinen leikittäminen on mieluista ja ennen kaikkea hauskaa puuhaa. Etenkin kun siinä on mukana useampi henkilö, ja kaikille on selvää, että kyse on bileleikittämisestä. Oikeastaan ilman mitään valta-asetelmaa. Saatan olla näissä tilanteissa hieman käskevä, mutta enemmän tilanteet viedään läpi hyvässä hengessä ja hymyssä suin, varmistellen, että myös tekemisen kohde nauttii ja voi hyvin. Tulee nautinto sitten kivusta tai jostain muusta.

Totta kai myös tekijänä tiedän näissä tilanteissa olevani katseiden kohteena, mutta se ei ole minulle mikään itseisarvo. Tekijänä keskityn tekemisen kohteeseen ja dynamiikkaan mahdollisen kanssaleikittäjän kanssa niin, että oikeastaan unohdan muun ympäristön. Bileiden laitteet ovat näyttäviä, ja on vielä näyttävämpää, kun joku on ripustettuna niihin kiinni. Koska katson itsekin vastaavissa tilanteissa, tiedän myös itseäni katsottavan.

Mitä näissä tilanteissa sitten tapahtuu? Se jääköön bile-etiketin mukaan tarkemmin kertomatta, paitsi jos leikitettävät haluavat itse niistä kertoa. Voin kuitenkin kertoa, että sormilla, hyrrällä, muutamalla piiskalla ja parilla nipistimiä pääsee melko pitkälle. Ja se tunne, kun nainen laukeaa hervottomasti käsilleni minun sormeni hänen sisällään. Se on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa!

Kosketus

En nähnyt koskaan vanhempieni suutelevan tai edes kevyesti pussaavan. Jos koetan muistella tarkemmin, en saa mieleeni edes kuvaa halista tai edes kannustavasta puheesta toisilleen. Sama asenne kohdistui myös minuun jopa silläkin lisäyksellä, että minua ei koskaan kehuttu tai taputeltu hartioihin ja mainittu hyvin tehty. Kyllä noihin kehuihin olisi joskus toki syytäkin ollut. Tältä osin lapsuuteni oli kovin harmaata, mutta en silti väitä, että vanhempani ihan pahimmasta päästä olivat. Kyllä he kuitenkin välittivät, sen osoittaminen oli vaan juroa.

Olen myöhemmin usein miettinyt, pitkälti viime vuosien aikana, mikä teki minusta erilaisen. Nuorena aikuisena, hyvin hyvin ujona sellaisena, miellyttäminen kulki tiukasti ajatuksissani ja dominointi fantasioissani. Olen aina halunnut ja elänytkin siitä tunteesta, että vierelläni olisi hyvä olla. Olen aina tykännyt koskettaa. Piirtää sormella lantion kaarta tai rinnan pyöreitä muotoa. Hieroa jumiutuneita hartioita tai tuottaa vain puhdasta mielihyvää silitellen jalkoja. Seksissä tai leikkiessä tilanne on välillä sama. Vaikka voin viedä leikkiä miten haluan, niin parhaat kiksini saan orgasmin takia kokoon puristuneesta blondista, joka hetkeä myöhemmin purskahtaa itkuun leikin ja orgasminsa voimasta. Mahtavaa molemminpuoleista mielihyvää.

Mutta minun kävi vähän hassusti. Elin piiiitkäään suhteessa, jossa tämä miellyttäminen muutettiin pikaisesti palveluiksi. Muutoksen myötä miellyttäminen muuttui kaupanteoksi, ja melko pian sen jälkeen huomasin olevani miellyttämishaluineni parisuhteessa aivan yksin. Eikä aikaakaan kun omatkin haluni hupenivat, mutta palveluja yhä vaadittiin. Vuosien ja jopa vuosikymmenen jälkeen en enää edes tiennyt, miltä aito kosketus omalla iholla tuntuisi. Jälkiviisas on niin hirmuisen helppo olla, ja monta asiaa olisin voinut tehdä toisin ja aikaisemminkin, mutta en ole kuitenkaan katkeroitunut enkä kaipaa yhtään säälipistettä.

Löytäessäni blondin moni asia muuttui, ja yhtenä suurimpana oli, että minua koskettiin ja se oli aitoa. Minua koskettiin niin, että minulle haluttiin pyyteettömästi mielihyvää. Ja kylläpä Peikkoa silloin kiusasi historiansa havinat. Kun minua silitettiin, pääni kertoi minulle, että muista silittää vähintään tupla-aika takaisin. Kun sain suuseksiä, siitä nauttiminen oli hankalaa, koska mielessäni kolisi vain vanha sananlasku: palvelu palvelusta. Kun väsyneenä selkääni siliteltiin, en koskaan uskaltanut nukahtaa, koska minunhan se piti toinen nukuttaa. Rasittavaa.

Onneksi kuitenkin tiedostin oman kipupisteeni, ja osasin suhtautua siihen kuten kiinnostavaan haasteeseen. Pikkuhiljaa opin rentoutumaan paremmin ja keskittymään kosketukseen ja sen voimaan. En ole vieläkään täysin eheytynyt, ja tuskin tulen koskaan olemaankaan, mutta olen alkanut uskoa uudestaan kosketuksen voimaan. Sellaiseen nuoren Peikon naiviin uskomukseen, että kosketus parantaa paljon.

Viime vuosituhannella esitettiin tv-ohjelmaa nimeltään Frank Pappa Show. Tässä ohjelmassa "Hollella" oli monia elämään jääneitä lausahduksia. Kai sinäkin muistat sen tärkeimmän?

Blondi: Villasukkaleikkejä

Pyöräilin juuri lähes -20 asteen pakkasessa aamuseiskan junaan, hrrrr. Nautin kuitenkin kun talvi on tullut – minulle pakkanen on aina ollut vain pukeutumiskysymys. Hieman lunta läntisessä Suomessakin, mutta niin paljon enemmän valoa. Heräilen rauhassa junassa ja sulattelen sormia kirjoittamalla.

Sain eilen pitkästä aikaa piiskaa. Olen ollut sen tarpeessa. Muutama sääntörikkomus on odottanut kuittaamistaan, mutta mieli on kaivannut puhdistautumista monenlaisestakin muustakin kuonasta. Myös Peikko on vihjaillut lähes viikon päivät, että hänen kämmeniään syyhyää piiskaamisen puutteesta.

Vaikka yhteistä aikaa on nykyään runsain mitoin, tuntuu leikkiajan ottaminen joskus hankalalta. Olemme usein kahdestaan, kun tulemme töistä kotiin, mutta on haastavaa hypätä suoraan työpäivän jälkeen leikkimoodiin. Usein myös iltaan sattuvat kahdenkeskiset hetket ovat sellaisia, että enemmin olemme viime aikoina harrastaneet puolivaniljaista nautiskeluseksiä maustamalla seksin vaikka hyrrällä ja erilaisilla nipistimillä.  Lisäksi huomaan, että uudet roolit toinen toistemme avopuolisoina muuttavat jonkin verran myös dynamiikkaamme. Kun jakaa arjen toisen kanssa sen nousuineen ja laskuineen tasavertaisena kumppanina, vaatii alistuminen selkeästi enemmän. Siirtymä arkiroolista alistuvan mielentilaan ei käy aina helposti.

Eilinen leikki lähti käyntiin pikkuhiljaa. Kävin suihkussa lapsen vielä ollessa kotona. Tein rauhoittavaa rutiininomaista oman itseni hoitamista. Värjäsin hiukset (no vaaleaksi tietenkin…), nypin kulmia, kuorin ihoa. Menin jalkarasvapurkin kanssa Peikon vierelle sohvalle istuskelemaan ja kysyin, että voisiko hän rasvata jalkani. Sain pitkän ja rauhoittavan jalkojen rasvauksen hieronnan kera. Jotta ei menisi liian romanttiseksi, niin samalla kyselin sujuvasti lapselta sanoja ja kielioppia ruotsin kokeeseen. Kun ulko-ovi sulkeutui, ja lapsi lähti harrastuksiinsa, kävi Peikko suihkussa ja siirtyi omaan mielentilaansa.

*****

Kun Peikko tulee suihkusta, kaappaa hän tiukan otteen minusta ja taluttaa makuuhuoneeseen. Keskustelemme ja vitsailemme jotain kevyttä alkuun. Kuten tavallista, minulla on villasukat jalassa. Kysyn, saanko pitää sukat jalassa. Pakko kai sun on. Kylmällä ilmalla leikkimisestä ilman villasukkia ei tule mitään, koska toiminta keskeytyisi heti alkuunsa suonenvedon  tai jalkakrampin takia, joten parempi näin. Makuuhuone on muutenkin kotimme viilein huone, koska kumpikin haluaa nukkua viileässä. Näin kovilla pakkasilla se on sitten oikeasti kylmä, reilusti alle 20 astetta.

Peikko komentaa minut nojaamaan käsilläni sänkyyn. Takapuoleni on hänen käytettävissään. Tiedätkö sä, mitä varten me ollaan tässä? Sulla kun on noita sääntörikkomuksia tilillä aika paljon? Muistatko sä? Kerron, että olen omasta mielestäni ollut enimmäkseen todella, todella kiltti. Vaikka muistan varsin hyvin sääntörikkomukset. Tunnelma on vielä hyvin kevyt, hakeva jopa. Peikko lämmittelee takapuoltani kämmenillä ja floggerilla. Sä olet ollut kiltti, mutta sä olet myös rikkonut sääntöjä. Muistatko sä? Jooh. Lisää iskuja kämmenistä. Peikko kaivaa hyrrän laatikosta. Hyrrä ei inahdakaan ilman johtoa. Sä et ole ladannut tätä? Olen oikeasti hämmästynyt, koska tiedän täysin varmasti, että olen ladannut hyrrän. Kerron asian Peikolle. Vakuuttelen hänelle vielä muutaman otteeseen, että olen varmasti ladannut hyrrän. Peikko ei leikkiessäkään korota koskaan ääntään minulle, mutta nyt hän tekee sen. Nyt sä jätät sen hyrrän mielestäsi, ja keskityt muuhun. Kavahdan ja vetäydyn hetkeksi pois tilanteesta, mutta pääsen pian takaisin oman mielentilaani.

Peikko asettaa uudet nipistimet, raskaat, kylmät, metalliset selkäni päälle. Ja tekee jotain. Lyö ehkä kovemmin floggerilla. Nipistimistä toinen tippuu lattialle. Noi nipistimet eivät sitten enää tipu. Saan todennäköisesti piiskaa, ja yritän pitää itseni liikkumattomana. Onnistun.

Jostain syystä pidän silmiäni kiinni. Tunnen, kuinka Peikko ripustaa raskaat nipistimet nänneihini. Tiukkaan. Ehkä kiristää niitä säädettävistä ruuveista. Tiedän, että Peikko on askarrellut minulle joululahjaksi ostamiinsa painoihin koukkuja kiinnittämistä varten. Tunnen, miten nipistimien paksuihin ja ennestään painaviin lenkkeihin ripustetaan painoja. Peikko tekee sen rauhassa. Antaa rintojeni tottua painon tunteeseen. Inahtelen nautinnosta. Peikko koskettelee rintojani hellästi. Nännejä. Vetää nipistimistä kevyesti.

Saan vuorotellen hyrrää ja sormia, sitten taas piiskaa. Sä pidät sitten huolen, etteivät noi painot osu missään vaiheessa kiinni sänkyyn. Ymmärsitkö sä? Jooh. Tehtävä on melko haastava, koska nipistimet paksuine metallirenkaineen ovat itsessään melko pitkät ja painojen kanssa pituutta tulee lähelle sängynpeittoa. Peikko lisää painoja. Jostain syystä en halua katsoa rintojani, koska ajattelen, että ne näyttävät painojen kanssa hassuilta, joten nautin tuntemuksista. Peikko lisää painoja useaan otteeseen. Paineen tuntu rinnoissa ja nänneissä on miellyttävä, mutta jossain kohtaa alkaa myös kipu.

Tässä kohtaa Peikko kaivaa leluarkusta joululahjaksi saamani lätkän – siis yhden variaation piiskasta. Lätkä on puinen, pingismailan tapainen, siinä on sileä puupinta. Peikko käsittelee sillä takapuoltani ja reisien ulkosyrjiä, jotka ovat kipuherkät. Tuntuu, että kipu nänneissä ja kipu reisissä on yhteensä liikaa. Kulta mulla on nyt liikaa kipua. Se ei kiinnosta mua yhtään, sulla on olemassa sitä varten turvasana. Hengittelen syvään ja yritän rentoutua. Turvasanan sanominen ei ole tässä kohtaa vaihtoehto. Joudun jatkuvasti keskittymään myös siihen, etteivät painot osu sänkyyn. Se tarkoittaa sitä, että joudun joko pyöristämään selkääni tai seisomaan kevyesti varpaillani. Nämä asennot yhdistettynä piiskaan, sormiin ja hyrrään vievät energiaa ja tuntuvat lihaksissa.

Minua puhutellaan taas. Sullahan on ollut noita sääntörikkomuksia. Muistatko sä? Jooh, muistan. No luetteles nyt, mitä sä olet tehnyt. Keräilen itseäni ja yritän vastata selkeästi. Mä olen lukenut töissä blogia ilman lupaa ja lauennut ilman lupaa. Kuinka monta kertaa sä olet lauennut ilman lupaa? Mietin kuumeisesti. Kaksi. Mieti uudelleen. Keskityn ja mietin. Kaksi. Sä olet kulta lauennut kolme kertaa ilman lupaa. Mä haluan, että sä lasket nyt kolme iskua tästä lätkästä. Ja tällä kuitataan vain ne laukeamiset. Ymmärsitkö sä, mitä sun täytyy tehdä. Toistan ohjeet ja kerron, että ymmärsin. Kysyn vielä, että laskenko yhdestä kolmeen vai kolmesta yhteen. Saat itse valita. Ja noi painot eivät sitten missään välissä kosketa sänkyä.

Hengitän syvään ja valmistaudun. En tiedä yhtään, mitä on tulossa, koska minua ei ole aiemmin käsitelty lätkällä. Saan ensimmäisen iskun. Se on kova, mutta kipu ei ole sietämätöntä. Kykenen olemaan paikoillani ja pitämään painot irti sängystä.  Yksi. Toinen isku on kovempi mutta pysyn paikallani. Kaksi. Kolmatta joudun ottamaan pitkään. Kun se tulee, on se lyöntivoimaltaan kova. Vedän vaistomaisesti toisen jalkani ylös lattiasta. Jalka takaisin lattiaan. Keräilen itseäni. Kolme. Saan sanotuksi.

Seuraavaksi saan Peikon käden syvälle sisääni. Hyrrän klitorikselleni. Olen ollut laukeamaisillani piiskauksen aikana jo monta kertaa sormista ja hyrrästä, mutta aina kun olen ollut tulossa, on Peikko lopettanut. Tunnen miten Peikko taittaa kevyesti kätensä sisälläni ja alkaa hieroa g-pistettäni. En laukea koskaan, kun Peikko tekee niin. Tai en ole ihan varma. Tunne on sellainen huumaavan nautittava – kuin minuutteja kestävä pitkä orgasmi ilman varsinaista huippuvaihetta. Alan ejakuloida tapani mukaan lähes välittömästi, kun Peikko käsittelee g-pistettäni. Tunnen, miten kuumaa nestettä valuu ja valuu minusta. Reisiä pitkin, nilkkoihin, lattialle. Ja niihin villasukkiin totta kai. Peikko on päättänyt kastella minut kunnolla. Ejakuloin pitkään ja paljon ja olen täysin omassa maailmassani. On vain polttava kuumuus, lämmöntunne, nautinto. Käytetyksi tuleminen.

Jossain kohtaa Peikko lopettaa. Katso nyt kulta, miten sä olet kastellut. Tämä lattiahan on aivan märkä. Hän pyytää minua hengittämään syvään. Tajuan käskyn tarkoituksen vasta sitten, kun hän ottaa nipistimet pois rinnoistani. Kipusäikeet tavoittavat aivot nopeasti. Vetäydyn sängyn päälle huohottamaan kädet rintojen päällä.

Selällesi. Pääni yrittää ymmärtää käskyjä. Käännyt hitaasti selälleni. Jalat ylös. Ota kiinni polvien takaa. Kiitän jälleen kerran notkeaa selkääni, kun heitän jalat pääni yli ja nappaan polvien takaa kiinni. Jossain kohtaa Peikko on sisälläni, jossain kohtaa hänen sormensa. Tunnen, että orgasmi on lähellä. Saisinko kiltti avata jalat? Ole hyvä. Laukean lopulta Peikon käsille. Laukeamien on aina ejakuloimisen jälkeen vaikeaa – en tiedä miksi. Onko se kuitenkin niin lähellä orgasmia, että keho ja mieli luulevat jo lauenneensa? Nousen puoli-istuvaan asentoon. Peikko puhuu minulle kauniisti ja rauhallisesti. Katsomme toisiamme silmiin. Katso nyt sua raasu, kun sä olet ihan sotkuinen. Sellainen sotkuinen, vinkuva raasu, jolle mä voin tehdä ihan mitä tahansa. Peikko pitää toisella kädellä hiuksistani kiinni ja toisella kädellä hän laittaa minut taas ejakuloimaan. Pyyhkii välillä märkää kättänsä rintoihini, hiuksiini, kasvoihini. Läpsii kasvojani. Välillä hellästi silittäen, välillä tiukasti avokämmenellä.

Makaan taas selälläni. Kuulen, miten Peikko levittää liukuvoidetta. Saan varsidildon sisälleni ja hyrrän omaan käteeni. Peikko leikittelee dildolla. Nai sillä minua välillä nopeammin, välillä hitaammin. Tärisen. Tunnen, miten iso orgasmi lähtee tulemaan. Ehdin juuri ja juuri kysyä lupaa tulla. Ja tulen. Tulen lujaa. Orgasmi vetää minut sikiöasentoon. Samalla tulee myös hillitön itku. Itken lähes huutaen. En tiedä, mikä on orgasmia ja mikä itkua. Makaan kippurassa kuin pieni lapsi. Itken ja itken. Peikko silittelee minua. Hän pakottaa jalkani auki. Ottaa dildon pois sisältäni ja sammuttaa hyrrän. Vetää minut kainaloonsa. Saan itkeä siinä pitkään. Vihdoin itku loppuu ja muuttuu hymyksi. Olen taas kulkenut pitkän matkan ja saanut sisältäni paljon tunteita ulos. Pääni on täysin tyhjä ajatuksista.

Kun olen rauhoittunut, kysyn Peikolta kauniisti, että saisinko muutaman viirun. Viirut tarkoittavat merkitsemistä bastardolla. Peikko empii, koska hänen täytyy lähteä hetkeksi pois luotani leikin jälkeen. Pärjäätkö sä hetken yksin viirujen kanssa? Kyllä mä pärjään. Hän päättää lopulta, että saan pyytämäni viirut. Käskee minut samaan asentoon, mistä leikki alkoikin. Hengitän ja valmistaudun kipuun. Kun isku tulee, salpaa sen hengityksen ja saa minut kiipeämään pieneksi kasaksi sängyn päälle. Piiska osui poikkeuksellisen ylös, herkälle alaselän alueelle, ja lyönti kirvelee pitkään. Kun olen valmis, asettaudun paikalleni seuraavaa iskua varten. Se lyö minut taas kaksinkerroin sängylle. Sä saat kulta näitä ihan niin monta kuin sä haluat. Voisitko lopettaa nyt, kiltti. En kestä tänään enempää.

Leikin lopuksi Peikko nai itselleen orgasmin ja laukeaa sisälleni. Saan käskyn leikkiä vielä vartin itseni kanssa ja luvan yhteen orgasmiin. Sanon, että en tarvitse enää kiitos, olen jo saanut tarpeeksi. Mua ei kulta yhtään kiinnosta. Jos sä oikein keskityt, niin sä saatat laueta vielä kerran. Saan itse valita, miten leikin. Menen dildon kanssa lämpimään suihkuun. Otan kylpyhuoneeseen myös kännykän, johon laitan tunnollisesti hälytyksen vartin päähän. Leikin nautinnollisesti, mutta ilman orgasmia. Käsky tuntuu kuitenkin hyvälle korvien välissä.

Ennen nukkumaanmenoa puramme vielä leikkiä. Minua itkettää taas. Kerron Peikolle, että minusta tuntui pahalta, kun hän korotti ääntänsä. Keskustelemme siitä, että kyseessä oli leikkiin kuuluva elementti. Jonka minä luonnollisesti ymmärrän. Peikko tietään kuitenkin, että olen täysin allerginen huutamiselle ja äänen korottamiselle. Minulle on pienenä huudettu niin paljon isäni toimesta, että huutaminen laukaisee minussa lähes aina itku-ja ahdistusreaktion.

Käperryn Peikon selkää vasten nukkumaan. Siinä on minun paikkani.

Peikon kasvot: Minusta Dominoivan ei tarvitse koskaan korottaa ääntä saadakseen jonkun asian perille tai tehdyksi. Lisäksi omalta kohdaltani olen kuullut tässä elämässä niin paljon huutoa, että olen sille melko allerginen itsekin. Tilanne, jossa komensin kovaäänisesti blondiani oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että blondi otti sen huutona ja minä taas en. Tiedän blondin jäävän helposti jumiin omiin ajatuksiinsa, tilanteisiin tai jopa wc:n siivoukseen. Omaan korvaani särähti, kun huomasin hänen alkavan pohtia lataamatonta hyrrää ja minusta sen hetki ei ollut silloin ja tein asian kerralla selväksi. Hakemista hakemista...

Lahjaton tuunaa lahjoja

Olen kyllä aina tiennyt, että blondi tykkää leluista. Hyrrä lienee leluista blondin suosikki, jopa kolmannen sellaisen hankintaa on pohdittu. Kaikki penetraatioon käyvät lelut ovat aktiivisesti käytössä. Pyykkipojat ovat toimineet enemmän tai vähemmän aina. Joulun jälkeen on kuitenkin lelujen TOP-listalle ollut tunkua, koska joulupukki osasi tuoda sopivat nipistimet.

Joulun jälkeen uudet nipistimet ovat olleet ahkerasti käytössä. Ihan vaniljaisessakin leikissä. Mieltäni on kutkuttanut, miten vahvasti uudet nipistimet ovat vaikuttaneet blondiin. Blondin nautinnossa on varmasti mukana estetiikka, ripaus fyysistä tiukkaa mielihyvää ja osa henkistä otetta, kun käytän blondin rintoja.

Tänään minulla oli pieni sopiva askarteluhetki, ja päätin mukavista nipistinleikeistä innostuneena tuunata joulunpukin tuomat painot niin että niitäkin voisimme käyttää nipistinleikeissämme. Aloitin poraamalla MCHurtista  jo vuosi sitten hankkimiimme vanhempiin nipistimien runkoihin reiät (näkyy hieman huonosti kuvassa).

Seuraava vaihe oli askarrella painoihin jonkinmoiset koukut, jotta niitä voisi ripustaa poratusta reiästä. Tein pienen lenkin rautalangasta, punoin loppupalan yhteen ja katkaisin langanpään. Lopuksi taivuttelin rungon koukuksi. Tein tämän kaikille painoille joita oli yhteensä vähän yli 1 kg. Osaan koukuista laitoin suoraan kiinni kaksi painoa, jolloin tämä viritelmä painaa yhteensä 120 g. Näitä painojahan voi hyvin yhdistellä, ja laittaa vaikka kaikki roikkumaan yhteen nipistimeen.


Aika tulee pian näyttämään miten blondin TOP-listan käy.

Kun vaniljan himo yllättää

Varmaan meillä kaikilla on olemassa "herkkuja", joiden himo yllättää meidät säännöllisesti enemmän tai vähemmän. Itselläni syötäviä tällaisia ovat mm. maksamakkara, mätitahna ja raa'at suolatut kalat. Jos "herkun" merkitystä laajennetaan, niin minulla mukaan lasketaan mm. pimeys, hiljaisuus ja yksinkatsotut elokuvat. Jos taas mennään herkkujen kanssa makuuhuoneeseen, jonka blondi tosin kieltää, niin asia muuttuu mielenkiintoiseksi.

Makuuhuoneessa herkkuja yleisimmin nautitaan yhdessä. Tällöin olisi tietenkin suotavaa ja mukavaa, jos samat herkut maistuisivat yhtä hyviltä jokaisen suussa tai kehossa. Uskoisin, että todellisuus on kuitenkin herkun kuin herkun kanssa erilaista. Vaikka paperilla ja jopa ajatuksissa monet asiat menevät yhteen, niin lienee turha odottaa, että kaikki pienetkin nyanssit osuisivat kohdalleen. Toinen voi haluta käyttää peppua, ja toinen taas haluaisi, että vain suuta käytetään eikä missään tapauksessa päinvastoin, niin voidaan yht'äkkiä olla suurten kysymysten äärellä.

Mitäs jos taas ei huvita? Ei kuitenkaan aina jaksa dominoida tai alistua vaikka toinen haluaisikin. En ainakaan minä, vaikka kuinka taustavire olisikin aina päällä. Tietenkin omalla kohdallani tilanne on osaltaan helppo, koska blondi alistuu silloin kuin haluan poislukien muutamat tilanteet/olot. Mitäs jos blondi haluaa leikkiä, piiskausta, alistumista tai rikkeen sovittamista ilman, että minua huvittaa tai aika olisi mielestäni sopiva? Rikkeet kuittaan (näitä on harvoin) silloin kun tilanne on Minulle sopiva, mutta muuten ajatus onkin hankalampi.

Tiedän, että voisin tasan tarkkaan päättää itse, koska leikimme, mutta olisiko reilua kääntää selkä ja kuunnella vain ja ainoastaan itseään? Ei minusta. Kyllä blondillakin on oikeus laittaa pyörät pyörimään. Ei nyt ihan kasaamalla sopivia piiskoja sängylle, mutta kysymällä voisinko saada piiskaa? Oman ison haasteensa huvittamiseen luovat nykyään myös aikataulut. Leikkiaika on kortilla, ja kun sellainen yht'äkkiä tulee eteen, kun kuulen tyttären huikkaavaan ovelta Heippa tulen parin tunnin päästä, niin minulta ei moodin vaihto onnistu samassa hetkessä. Oli miten oli, sovituista säännöistä ja niiden huomioimisesta kuitenkin on syytä pitää kiinni, huvitti tai ei.

Mitäs jos tekee mieli vaniljaa? Hellää, herkkää, hidasta ja penetraatiokeskeistä. En voi puhua muiden puolesta, mutta meillä vaniljan himo syttyy vain minulle. Ymmärrän hyvin, että blondi on elämänsä vaniljakiintiön jo käyttänyt, mutta minun kiintiöni taitaa riittää hautaan asti. Toisaalta taas saisinko mitään tilanteesta, jossa toteuttaisin vaan itseäni ja toinen ei saisi samasta narusta kiinni? Ei, en saisi. Niinpä kompromissit esiin tässäkin tilanteessa. Pyrinkin tarjoilemaan vaniljani jonkin sopivan kastikkeen kera, jonka itse voin jättää nauttimatta.

Tässä kirjoittaessani kävin välillä lukemassa Kellaritytön viimeisimmän tekstin, jossa käsiteltiin vähän samaa asiaa. Samaten muistan Tetriksen kirjoittaneen vaniljan vaikeudesta ja olisikohan pikkusiskokin taannoin kertonut, että vaniljaan ei ole paluuta. No blondi siis ei ajatuksineen ole ainakaan yksin, mutta olenkohan minä?

*****

Blondi kommentoi: Satuimme taas kumpikin kirjoittamaan samasta aiheesta, joten tekstit on helppo yhdistää. Pervoidentiteettini on lievästi uinumassa tällä hetkellä. Tai oikeastaan identiteettini ei ole, mutta arjessa pervoilua on melko maltillisesti, eikä se ole kovin pinnalla ajatuksissani juuri nyt. Prioriteetit ovat jossain muualla. Parisuhteessa, yhdessä asumisessa, koko uusperhekuviossa.

Asia ei ole onneksi mitenkään negatiivinen, vaan kyse on aivan luontaisesta vaihtelusta elämäntilanteiden muuttuessa. Olen nytkin yrittänyt saada pari päivää kivasta leikistä tekstiä paperille, mutta kiinnostus kirjoittaa leikistä on nolla. Peppuleikkejä ja häpeharjoituksia siinä samalla - enempää en saa kirjoitetuksi.

Arki on nykyään niin monimuotoista ja erilaista verrattuna siihen, mitä minulla on koskaan aikaisemmin ollut, joten muut asiat tahtovat jäädä sen jalkoihin. Koska arki on kivaa ja tapahtumarikasta, on vaikea ottaa aikaa muille tärkeille asioille. Harrastuksille, opiskelulle, pervoilulle. Arjessa on ihan yhtä paljon aikaa kuin aiemminkin, mutta orientaatio on muuttunut melkoisesti sitten minun ja Peikon yhteen muuttamisen. Aikaisemmin parisuhteemme perustui minun näkökulmastani enemmän pervoilulle ja leikille ja vähemmän kaikelle muulle. Peikolla on tästä arvatakseni hieman erilainen käsitys. Nyt parisuhde on niin paljon muuta, ja leikki vain pieni osa sitä. 

Hyvin pienilläkin vivahteilla saa tuotua pervoilua arkeen. Tänään sain luvan runkata sillä aikaa, kun Peikko ja lapsi olivat yhteisissä menoissa. Ja voin kertoa, että se orgasmi maistui makealta. Muutama tunnelmaan virittävä video alkupaloiksi, vessan käsisuihkun suihkupää irti ja kaksi lelua sisälle. Namnam.

Joten minäkin nautin vaniljaa tällä hetkellä aivan mieluusti. Kunhan se tarjoillaan minulle kastikkeen kera...

Blondi: Kiitollisuus kannattaa

Kiitollisuus on teema, jota ei voi koskaan työstää liikaa. Liian usein jäämme kiinni niihin kurjiin ja ikäviin aiheisiin, vaikka jokaisen arjesta löytyy paljon aiheita olla kiitollinen. Kiitollisuus on lisäksi tunne, joka ruokkii itse itseään. Sellainen positiivinen noidankehä. Kun alkaa aktiivisesti listata asioita, joista on kiitollinen, huomaakin pian, että lista on lähes loputon. Huomion kiinnittäminen positiivisiin asioihin luo positiivisuutta jo sinänsä. Positiivisesti ajatteleva ihminen vetää puoleensa muita samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Ja myös positiivisia asioita ja tapahtumia. Kiitollisuus ja positiivisuus ruokkivat itse itseään. Siksi niiden aktiivinen työstäminen kannattaa. Kiitollinen ja positiivinen elämänasenne ei tarkoita sitä, etteikö vastoinkäymisiä olisi tai niiltä jotenkin välttyisi. Ei. Vaan se tarkoittaa sitä, että energia suunnataan hyvään, ei pahaan.

Olen itse välillä ärsyttävyyteenkin asti positiivinen ihminen. Kuulen usein ihmettelyjä siitä, että en suutu enkä hermostu oikeastaan mistään. Negatiiviset, kyyniset ja katkerat ihmiset ovat sellaisia, joita en halua lähelleni. Energiasyöppöjä. Myrkyttäjiä, jotka eivät koskaan löydä mistään mitään hyvää. Ajattelen aidosti, että saan ja minun pitää valita läheiset ihmiseni ja ystäväni siten, että he tuovat minulle energiaa eivätkä vie sitä. Toki kaikki ihmiset ovat välillä surullisia, pettyneitä ja vihaisia, minäkin – ajatukseni koskeekin enemmän yleistä asennetta elämään, ihmisiin ja asioihin. Jokaisella on mahdollisuus ja oikeastaan myös velvollisuus karsia lähistöltään pois energiasyöpöt ihmiset.

*****

Hankalan syksyn jälkeen olen erityisen kiitollinen monistakin asioista. Olen kiitollinen Peikosta, joka asuu nykyään kanssani. Suhteemme on hyvä ja vahvalla pohjalla. Matka tähän asti ei ole ollut missään nimessä kivuton eikä isoiltakaan ristiriidoilta ole vältytty. Olen kiitollinen siitä, että saan joka ilta mennä Peikon viereen nukkumaan ja myös herätä hänen vierestään. Olen etuoikeutettu, koska olen löytänyt vierelleni kumppanin, joka täydentää minua. Jonka kanssa jaan saman arvomaailman. Joka on kuitenkin monessa mielessä täysin vastakohtani. Onneksi näin.

Osaan nykyään olla erittäin kiitollinen myös Peikon lapsista. Jotka enimmäkseen ihastuttavat arkeani. Välillä myös vihastuttavat. Elämä on hurjan erilaista verrattuna siihen, mitä olen aikaisemmin elänyt, mutta ehdottomasti positiivisella tavalla.

Olen kiitollinen kauniista asunnostamme, joka nykyään yhden ihmisen sijaan mahduttaa sisäänsä kolme henkilöä. Asunto on kaikkien meidän näköinen ja täydellisellä paikalla keskustan liepeillä. Lapsi taittaa koulumatkansa kävellen, minä ja Peikko pyöräilemme töihin. Kaikki tarpeellinen on käden ulottuvilla.

Olen kiitollinen monista hyvistä ystävistä ja kivoista ihmisistä ympärilläni. Osa on ajalta ennen Peikkoa, osa hänen mukanaan tulleita. Ystävät ovat olleet minulle aina suuri mysteeri. Olen oikeastaan saanut ensimmäiset oikeat ystävät vasta täysin aikuisena. Ehkä en ole ollut valmis ystävyyssuhteisiin aiemmin. Teini-ikänä liikuin isoissa porukoissa ja ihmisiä oli aina paljon ympärilläni. En ole koskaan ollut yksin. Silti tunne erilaisuudesta ja ulkopuolisuudesta oli niin suuri, että sydänystävää en koskaan omistanut. Nyt joko vuosien kuluessa tai pervoidentiteetin löytymisen myötä erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemus on vähentynyt eikä tunne aktivoidu enää niin usein. Kiitos teille kaikille - ystäville ja tuttaville, kun olette olemassa!

Olen kiitollinen työstäni, nykyään vakituisesta sellaisesta. Kymmenen vuoden hanketyön jälkeen nykyinen työni sai pysyvän rahoituksen vuoden lopussa, ja minulla on siis vakituinen työ. Mielekäs sellainen. Pieni, mukava työyhteisö ilman sisäisiä ristiriitoja. Työn ohella kulkevat opinnot täydennyskoulutusmielessä. Johtamista, melko haastavaa sellaista, mutta silti antoisaa.

Olen kiitollinen siitä, että olen tällä hetkellä kivuton. Ei ylimääräisiä kipuja. Vain perusmigreenit, joiden kanssa pystyn hyvin elämään. Kivulle en osaa olla kiitollinen. Tiedän, että se on opettanut minulle paljon asioita, mutta kiitollisuuteen en silti pysty.

Olen kiitollinen pimeyden taittumisesta ja tulevasta keväästä. Pimeys syö mieltä ja kehoa vuosi vuodelta yhä pahemmin. Nyt, talvipäivänseisauksen jälkeen, suunta on taas oikea. Valoisa aika lisääntyy joka päivä sekunti sekunnilta. Jossain kohtaa sekunnit muuttuvat minuuteiksi ja valon määrä kasvaa huimasti.

Kiitos, kiitos, kiitos!