Blondi: Pilviä katossa

Olemme pitkään jutelleet Peikon kanssa siitä, että olisi kiva saada koukku kattooni leikkimistä varten. Olen pohdiskellut ja miettinyt asiaa. Peikko on vitsaillut, että mahtaako luonteeni ja asuntoni fengshui kestää sitä, että puukattoon porataan isohko reikä. Päätimme kokeilla ja ottaa riskin.

Asun vanhassa talossa, jonka alkuperäinen betonikatto on päällystetty puupaneelilla jonkun entisen asukkaan toimesta. Paneeli katossa aiheuttaa itsessään ongelmia poraamiselle. Miten helppoa olisi vain porata reikä suoraan kattoon. En tajua rakentamisesta juuri mitään, mutta tiedän mitä koolaus tarkoittaa. Meistä kumpikaan ei tiennyt, miten koolaus paneelin alla on tehty. Minkä verran paneelin ja betonikaton välissä on tyhjää. Miten koolaukset katossa kulkevat. Paneelissa ei ole nauloja, joista koolausten paikat olisi voinut päätellä. Lisäksi vanhoja rakenteita poratessa on aina vähän tuurista kiinni, että ottaako poran terä kiinni betonin raudoitukseen vai meneekö terä ensimmäisellä yrittämällä sinne minne sen pitääkin.

Päivä 1, tiistai

Ruuvasimme ensin kattolampun irti. Sieltä paljastui pieni reikä. Reiästä näki kuitenkin, että katon ja paneelin välissä on noin 5 cm tyhjää tilaa. Seuraavaksi metallinen mittanauha reiästä sisälle ja sen liikuttelua edestakaisin, jotta koolausten paikat saadaan selville. Peikko arveli, että onnistui laskemaan koolausten paikat oikein.

Merkitsimme koukun paikan kattoon. Poraan oli ostettu valmiiksi pyöreä terä (Tähän Peikko kommentoi, että onko muunlaisiakin teriä olemassa. Haa haa. Mutta siis sellainen pyöreä terä, jolla saa puusta kauniita pyöreitä kappaleita porattua pois). Peikko aloitti poraamisen pienimmällä mahdollisemmalla terällä, jotta kattopaneelista tuhoutuisi mahdollisimman pieni pala. Paneelin reikä tuli porattua menestyksekkäästi eikä näyttänyt kovin pahalta silmissäni. Seuraavaksi oli aika vaihtaa poraan normaali terä ja aloittaa varsinainen betonikaton poraus.

Ja minä inhoan poraamista. Inhoan ääntä, jota porakone pitää. Inhoan sitä, kun poranterä rikkoo pysyvästi kauniita pintoja. Ja inhoan pölyä, jota poraamisesta tulee. Koska porattavana oli sekä puuta että betonia, oli makuuhuone täynnä sekä puu- että betonipölyä. Hengitin syvään, yritin kestää ja toivoa, että poran terä ei osuisi raudoitukseen.

Betonikaton poraaminen lähti nätisti käyntiin. Kunnes… Poran terä osui katon raudoitukseen. Totta kai. Kattopaneelistani puuttui pyöreä n. 2 cm halkaisijaltaan oleva palanen. Turhaan. Jos halusin saada koukun kattooni, vuorossa olisi vielä toisen reiän tekeminen. Ilman, että taaskaan tiedettäisiin, osuisiko poranterä raudoitukseen. Laskimme, että jos poraamme läheltä jo porattua reikää, ei raudoitus voi olla aivan vieressä. Toinen kierros ensin puupölyä ja sitten betonipölyä. Ja tällä kertaa terä upposi riittävän syvälle betoniin.

Seuraava ongelma. Koska koukku täytyy kiinnittää paikalla jakoavaimella, niin mistä löytää avain, joka mahtuu kattojen väliin pienestä reiästä. Ja mahtumisen lisäksi sillä jakoavaimella pitäisi vielä pystyä kiristämään jotain. Täytyykö jakoavaimessa olla taitettu varsi, jonkunlainen vipuvarsi vai millainen sen täytyy olla? Yritin leikkiä reipasta, ja olla niin kuin katossa ei olisi mitään, mikä ei sinne kuulu. Eli 2 kpl reikiä. Peikko lupasi kysyä työpaikkansa teknisiltä ihmisiltä, miten koukun saisi kiristettyä paikoilleen.

Päivä 2, perjantai

Kahden päivän maailmalopun meiningin, itkun ja hammastenkiristyksen jälkeen tapasimme Peikon kanssa kaupungilla. Peikko kertoi innoissaan, miten koukun saisi kiristettyä muutamalla kätevällä kikalla. Kävimme Claes Ohlsonilla shoppailemassa sopivan jakoavaimen sekä sulkurenkaan varsinaiseen koukkuun. Sulkurenkaasta köydet tai muut kiinnittimet saisi kätevästi ja nopeasti roikkumaan käyttöä varten. Löysin kaupasta lisäksi kauniin valkoisen pilven, joka oli kai alun perin jonkinmoinen lasten naulakonnuppi. Päässäni syntyi idea, että peittäisin pilvellä katossani olevan ylimääräisen reiän.

Asentelin pilven peittämään katon pahoinpitelyn ja oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Vielä vähän valkoista maalia peittämään poraamisesta tulleen puunvärisen alueen paneelissa ja pyöröterän tekemän mustan jäljen. Minäkö tarkka? Hah. Maalaus jäi pensselien ja maalin puutteessa vielä tekemättä, mutta tiedän, että lopputuloksesta tulee hyvä. 

Päivä 3, lauantai

Peikko tuli asentelemaan koukun valmiiksi. Naps naps, koukku vasaralla sisälle. Mutta koukku ei menekään sille porattuun reikään. Käyttämämme poranterä on liian pieni. Peikko huomaa, että alan olla melkoisen epätoivoinen. Onneksi kello on vielä sen verran vähän, että sopivankokoisen poranterän saa haettua kaupasta. Peikko polkee kaupungille. Minä hengittelen syvään ja yritän vakuuttaa itselleni, että kaikki menee hyvin. Maailma ei kaadu muutamaan reikään katossa. Kai? Eihän?

Peikko tulee kaupungilta. Vielä kerran. Lisää poraamista ja pölyä. Ja sitten koukun paikoilleen kiristys. Joka onnistui aivan nappiin!

Sanoin Peikolle, että haluan siivota makuuhuoneen rauhassa. Imuroida, pyyhkiä pölyt, vaihtaa puhtaat petivaatteet pölyisten tilalle. Tuulettaa. Pölyinen Peikko lähti suihkuun, ja minä jäin siivoamaan. Vetelen makuuhuoneeseen ekopesuaineella appelsiinin ja laventelin tuoksua.

Toteamme kumpikin hymyssä suin, että hieno tuli. Koukku, josta olemme pitkään haaveilleet. Koukku tarjoaa monenlaisia lisämahdollisuuksia leikkiin. Lisämahdollisuuksia tuli testattua vielä samana iltapäivänä. Hellittelimme sohvalla ja nautimme läheisyydestä. Tunsin pian, miten Peikon käsi hakeutui silittämään kasvojani. Aloin vajota. Kuulin Peikon sanovan. Uhkaavan. Lupaavan. Että saisin tällä kertaa poikkeuksellisen kovaa käsittelyä. Seuraavaksi roikuinkin jo kattokoukussa kädet pään yli sidottuna. Peikko nautiskeli, kun en päässyt mihinkään karkuun enkä pystynyt suojaamaan käsillä itseäni. Olin kokonaan käytettävissä. Päästä varpaisiin. Yritin pyöriä, vääntyä ja käännellä. Turhaan. Jossain vaiheessa päädyin koukusta nätisti sidottuna pakettina sängylle. Ja leikki jatkui. Sillä seurauksella, että olo on tätä kirjoittaessa melko lailla katujyrän alle jäänyt.

Peikko vitsailee ja kyselee, että miten aion selittää koukun katossa perheelleni ja ystävilleni. En usko, että kukaan tulee siitä kovinkaan paljon kyselemään. Koukku on makuuhuoneessa, jossa kylässä kävijät eivät juuri oleile. Lähipiirini tietään harrastuksestani, joten he eivät asiaa ihmettele. Muille voin syöttää tarvittaessa pajunköyttä kukka-amppelista tai nyrkkeilysäkistä. Koukku olisi helppo naamioida, mutta minua ei oikeastaan kiinnosta. Se muistuttaa mukavasti arjessani siitä, kuka ja mikä minä olen.

PS. Tunnen tällä hetkellä hieman huonoa omaatuntoa siitä, että tuotan blogiin tekstejä melkoisella tahdilla. Niin paljon, että niitä on aina useampi odottamassa. Etenkin kun Peikkoa ei kirjoituta tällä hetkellä. Hänellä on paljon aiheita ja tekstiaihioita muhimassa, mutta inspiraatio antaa odottaa itseään. Ajattelen hyvin vahvasti, että blogi on Peikon, koska hän on aloittanut sen. Ja nyt minä omin sen teksteilläni. Peikko kuitenkin vakuuttelee, että huoleni on turhaa. Hän pitää siitä, että jäsennän maailmaa kirjoittamalla, ja rohkaisee minua kirjoittamaan niin paljon kuin ikinä haluan. Kiitos Peikko-kulta!

Blondi: Miksi pervomies ei bloggaa?

Olen ilokseni huomannut, että muutama tämän blogin lukija pitää omaa BDSM-aiheista blogia. Tuoreimpana tuttavuutena on Olivia, jonka mainioon blogiin tutustuin jokin aika sitten. Tykkään lueskella myös pervotuttuni Tetriksen tekstejä, joissa pohditaan monipuolisesti pervoilun eri ulottuvuuksia. Sekä Olivia että Tetris tuovat hienosti esille, miten vakiintuneeseenkin parisuhteeseen voi tuoda täysin uusia ulottuvuuksia seksuaalisuuden saralla, kun vain molemminpuolista tahtoa kumppaneilla riittää. Iso hatunnosto siitä heille! Eli kääntäen. Jos minun pitäisi alkaa Peikon kanssa yllättäen rakentaa vaniljaista parisuhdetta, niin metsään menisi ja rytisten.

Vanhemmista, ei päivittyvistä suomalaisista pervoblogeista olen lueskellut paljon Draamaqueenitiksen tekstejä. Luin blogia vuosia säännöllisesti ennen kuin olin edes kokeillut pervoilua, ja toivoin, että kunpa itse pääsisin kokemaan jotain vastaavaa. Kipua ja roolinvaihtoa –blogi on switch-pariskunnan ylläpitämä, ja siinä on ymmärtääkseni kahden kirjoittajan tuottamia tekstejä. Blogia ei ole päivitetty pitkään aikaan, mutta tekstit ovat edelleen mielenkiintoista luettavaa. Kummassakin blogissa pääsee seuraamaan kirjoittajien matkaa pervoilun maailmaan. Alun haparointia on ihana lukea, kuten myös löytämisen iloa vielä useamman vuodenkin yhteisen matkan jälkeen.

Suomenkielistä (kuten myös englanninkielistäkin) pervoblogikenttää vaivaa kuitenkin eräs puute. Missä ovat alistavat miespuoliset kirjoittajat ja bloggarit? Onko niin, että miehellä kynä ja piiska eivät mahdu samaan käteen? Miesten julkaisemia kuvablogeja löytyy maailmalta pilvin pimein, mutta pohdiskelevalla tekstillä varustetut, miesten kirjoittamat pervoblogit ovat kiven alla. Peikon tekstien lisäksi en ole törmännyt suomenkielisiin miesten kirjoittamiin teksteihin. Enkö osaa etsiä pervomiesten kirjoittamia blogeja vai eikö niitä ole?

BDSM-baarista löytyy toki miesten pohdintaa, mutta jotenkin itse tykkään lukea tekstejä blogimuodossa. Readerin kautta kaikki tekstit saa samaan paikkaan, josta ne voi kätevästi käydä lukemassa kerralla silloin kun itselle sopii. Ei tarvitse haahuilla sivuilla edestakaisin, vaan kaikki tekstit rullaavan nätisti muotoiltuina uutisvirrassa.

En tunne kovin hyvin blogimaailmaa. Mutu-tuntumani on kuitenkin, että enemmistä bloggareista on naisia. Mahdanko olla oikeassa? Jos näin on, niin miesten puuttuminen pervoblogikentässä ei enää ihmetytä niin paljon. Otetaan ensin marginaaliryhmä (saako näin sanoa?) pervot. Sitten valitaan sieltä alistavat miehet. Heistä valitaan miehet, jotka pitävät kirjoittamisesta. Näistä poimitaan vielä miehet, jotka haluavat kirjoittaa blogia ja julkaista ajatuksensa koko maailmalle. Hmmmm…

Nyt kaikki Suomen pervomiehet - aktivoitukaa kirjoittamaan! Jos teillä lukijoilla on tiedossa suosittelemisen arvoisia BDSM-aiheisia blogeja, etenkin tekstipainotteisia sellaisia, niin otan mielelläni lukuvinkkejä vastaan. 

Blondi: Kierre

Oli viikonloppu. Valvoin myöhään, lähes aamuun. Vuorokausirytmi sekosi moneksi päiväksi.

Piti porata reikä kattoon koukkua varten. Tulikin kaksi reikää kauniiseen valkoiseen kattopaneeliin, kun ensimmäinen poraus osui vanhan kerrostalon arvaamattomaan raudoitukseen. Piti lähteä kiireessä kotoa. Jättää asunto sekaisin ja työkalut esille. Piti lähteä niin nopeasti, että ajatukset eivät ehtineet järjestäytyä mukaan. Piti lähteä ilman rutiineja. Piti olla yötä tutussa paikassa, mutta kuitenkin muualla kuin omassa kotona ilman omia iltarutiineita. Aamulla oli jo sellainen olo, että maailma kaatuu niskaan ja mistään ei tule mitään. Koska asiat eivät ole järjestyksessä. Riideltiin kaksi päivää ja tuotettiin toisillemme pahaa mieltä. Koska en siedä epävarmuutta. En ihmissuhteissa enkä muissakaan asioissa. Koska en tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja milloin tapahtuu. Ja tapahtuuko.

Piti mennä kauppaan. Ex tempore. Ilman kauppalistaa. En käy kaupassa ilman kauppalistaa. Koska en osaa ostaa mitään ilman listaa. Koska haluan tietää etukäteen, mitä tarvitsen, kirjoittaa sen ylös ja ostaa listassa olevat asiat. Jotta maailmani pysyy paikoillaan. Haahuilua hyllyjen välissä ilman listaa. Tuska siitä kun ei osaa ostaa oikeita asioita. Toinen kulkee edellä ja tuskastuu. Miksei se jo tule? Enkä pysty päättämään mitä tarvitsen. Koska lista puuttuu. Kauppa sentään on oikea. Lopuksi ainoa järkevä päätös. Mene sä, niin ostan omani rauhassa valmiiksi. Tunne kiireestä ja paineesta katoaa, ja pystyn taas ajattelemaan ja toimimaan paremmin. Silti olen vähän hukassa, kun kaikki alkoi väärin päin. Olisi pitänyt olla lista. Olisi pitänyt olla korin sijaan kärry. Koska aina on kärry, johon tavarat laitetaan tiettyyn järjestykseen.

Rauhoitun, kun saan ostokset pakattua. Tiettyyn järjestykseen. Menen kukkakauppaan, ja viihdyn siellä pitkään. Ostan kaksi kaunista orkideaa. Pyöräilen kotiin. Laitan ostokset rauhassa jääkaappiin. Kukin tavara omalle paikalleen. Korjaan ylimääräisen reiän kattopaneelista luovalla tavalla.

Ja voin taas hengittää. 

Blondi: Arkialistumista parhaimmillaan

Sain Peikon tänään luokseni kyläilemään suoraan töistä. Vaihdoimme arkisia kuulumisia ja suunnittelimme viikonloppua. Istuimme sohvalla, ja Peikko silitteli kasvojani. Tunsin hänen kiristävän otetta hiuksistani, ja aloin liukua jonnekin omaan tilaani. Tiesin, että hengitykseni kiihtyi, ja silitys poskilla vaihtui avokämmeneksi. Iskien. Rytmikkäästi, napakasti, hiuksista kiinni pitäen.

Seuraavaksi havahduin siihen, että minua talutettiin hiuksista makuuhuoneeseen. Peikko taitteli kauniisti huovan lattialle sängyn reunan viereen, ja pyysi, ei – käski minun polvistua huovalle siten, että ylävartaloni oli sängyn päällä. Housuni laskettiin hitaasti polviin. Ensin verskat, sitten alushousut (huomaa seksikäs kotivaatetus, asuun kuuluivat myös loppusilauksen antavat villasukat kertaa kaksi kerrosta niitä, kylmät lattiat).

Ja tässä kohtaa puhelin soi. Peikko toi minulle puhelimen. Haluatko vastata, se on äitisi? En halua, saanko, (viime hetken konditionaalikorjaus), saisinko laittaa puhelimen äänettömälle? Saat, ole hyvä.

Hapsupiiska aloittaa työnsä pakaroissani ja reisissäni. Jossain kohtaa saan jalkojeni väliin hyrrän. Puristan jalkojani lujaa yhteen. Piiska jatkaa. Hengitän ja nautin. Tunnen kun Peikko sovittelee paikoilleen pervojoulupukin tuomaa painavaa metallista tappia. Tappiin rytmikkäästi osuva hapsupiiska ja hyrrä jalkojen välissä saavat minut haluamaan laukeamista. Maltan kuitenkin kerrankin odottaa, enkä ala vinkua lupaa laueta. Nautin aidosti piiskasta, vaikka arvaan, että lyöntivoimaa on tällä kertaa melkoisesti. Pysyn paikoillani, enkä kiemurtele pois.

Luin muutama päivä sitten erään minua koskettavan blogikirjoituksen yhdestä suosikkiblogeistani, jossa alistava mies pohti alistuvan naispuolisen kumppaninsa alistumista otsikolla endure vs. surrender. Teksti sai minut miettimään alistumisen syvempää psykologista mekanismia, ja sitä eroa, mikä on sanojen sietää/kestää ja alistua välillä. Koska eroa on todella paljon. Valitsenko, että alistun aidosti Peikolle, vai valitsenko, että yritän vain sietää sen hetkisen mahdollisen epämukavuuden ja ajattelen, että kohta se on ohi? Olenko hetkessä läsnä luottavaisena vai mietinkö jo tulevaa – kohta tämä helpottaa?

En tiedä, vaikuttiko lukemani mieleeni, mutta tänään oli sellainen hetki, että pystyin aidosti päästämään irti ja nauttimaan. Myös epämukavuudesta, paikoitellen myös kivusta. Ajattelin, että Peikko kyllä tietää, koska lopettaa. Ja tiesihän se. Lopuksi Peikko veti nätisti housuni ylös, ja makoilimme sängyllä sylikkäin pitkän hetken. 

I feel you

Olen aina pitänyt hyvää huolta lapsistani. Pienestä pitäen olen ollut täysillä mukana heidän elämässään. Tämä side on ollut niin vahva, että kun parisuhteeni heidän äitinsä kanssa päättyi, toinen lapsistamme halusi muuttaa, ja muuttikin pian luokseni, ja toinen lapsemme teki sen muutama vuosi myöhemmin.

Olen yrittänyt olla penkomatta tai kasvattamatta törkykasaa, joka lasten muuttoihin ja sitä seuranneisiin tilanteisiin on liittynyt. En tee sitä nytkään, mutta mainitsen että viimeisen parin kuukauden aikana olen naamatusten jutellut neljän eri sosiaalityöntekijän kanssa, sekä istunut alustavassa istunnossa käräjäoikeudessa.

Olen käynyt neljä lastensuojeluilmoituksen käsittelyä läpi. Näissä lasteni äiti on ”haukkunut” minua sadomasokistisesta suhteesta, dominoivasta asenteestani, adrenaliininhakuisesta elämästä jne. Lisäksi edellä mainituista asioista on puhuttu perheneuvolassa kahden asiantuntijan kanssa. Jokaista lastensuojeluilmoitusta leimaa se, että ne on tehty suurissa tunteissa ilman totuuspohjaa ottamatta asioista selvää. Tämän takia jokainen lastensuojeluilmoitus on katsottu aiheettomaksi viranomaisten toimesta. Viimeisimpään minua tai jälkikasvuani ei enää edes kutsuttu haastateltavaksi.

Jokaisen viranomaiskäynnin jälkeen olen saanut kiitosta siitä, että olen käynyt kertomassa oman kantani. Viranomaiset tietävät mitä on vastuullinen vanhemmuus, ja tunnistavat vastuullisen vanhemman hänet tavatessaan.

Koska viimeisestä lastensuojeluilmoituksesta kävi ilmi, että lasteni äiti lukee blogiamme, ja koska Blondi, joka vastoin omaa tahtoaan tuli vedetyksi huoltajuuskiistaan mukaan, haluaa oikaista joitakin hänen käsityksiään koskien meidän suhdettamme ja kykyämme huolehtia jälkikasvustani, annan nyt puheenvuoron Blondille.

Peikko

Hyvä Peikon lasten äiti!

En olisi välttämättä halunnut joutua mukaan elämääsi. Näin kuitenkin kävi sinun kirjoittaessasi nimeni viimeisimpään tekemääsi lastensuojeluilmoitukseen.

Mukavaa, että seuraat ahkerasti blogiamme. Olemme iloisia saadessamme sinut tänne vieraaksemme. Toivottavasti viihdyt täällä ja löydät asioita, josta saat kenties omaan elämääsi tarttumapintaa. Olet ainakin lukenut tekstimme perusteellisesti ja omistautuneesti, katsellut kuvia ja tutustunut jopa linkkivinkkeihin. Koska kirjoitat itsekin blogia, niin onkin hienoa, että voimme näin vuorotellen lukea toinen toistemme tekstejä. Kunnioitan integriteettiäsi, joten en julkaise blogisi osoitetta tässä enkä myöskään linkkivinkeissä.

Olemme otettuja siitä, että seuraat elämäämme muuallakin netissä. Pervoyhdistyksen kuviot ja Baarin keskustelutkin ovat sinulle tuttuja. Olisi kiva kuulla, millä nikillä palstoilla pyörit – ehkä löytäisimme jopa yhteisiä tuttuja tai kiinnostuksen kohteita. Kun kerran näillä sivustoilla liikut, tunnet varmasti hyvin toiminnan, jossa olemme mukana. Lukupiiriä, uusien kiinnostuneiden perehdyttämistä vastuulliseen BDSM-toimintaan, ennakkoluulojen hälventämistä omalla toiminnallamme, kokouksissa istumista…

Jos blogimme kuitenkin ahdistaa sinua ja koet sen sisällön epämiellyttävänä, herää kysymys, että mitä teet täällä. Tiedän yhden ihmisryhmän, joka nauttii epämiellyttävistä tuntemuksista ja itsensä kiduttamisesta epämiellyttävillä asioilla – niitä kutsutaan masokisteiksi, jollaiseksi minuakin väität.

Olet jättänyt kaksi lastensuojeluilmoitusta nuoremmasta lapsestasi, joka asuu Peikon luona omasta tahdostaan. Myös ystäväsi ovat jättäneet ilmoituksia, kiitos heillekin huolenpidosta.

Ensimmäisessä ilmoituksessa väität, että Peikon suhde nykyiseen naisystäväänsä eli minuun perustuu sadomasokismille. Ennen kuin esität asioita totena, toivoisin, että selvität faktat. Peikko ei ole sadisti, enkä minä masokisti. Jos olisit lukenut tekstimme vielä huolellisemmin, tietäisit tämän. Lisäksi väittämäsi sisältää toisen suuren virheen, jonka haluan korjata. Suhteemme perustuu rakkaudelle, välittämiselle, luottamukselle, kunnioitukselle ja tasa-arvolle. Hienoa, että ymmärrät nyt tämän asian.

Viittaat molemmissa lastensuojeluilmoituksissa huoleesi siitä, että lapsesi altistuu sadomasokistiselle materiaalille ja elämäntyylille. Minä ja Peikko olemme fiksuja aikuisia ja kiitämme sinua huolenpidosta. Meidänkään mielestämme mikään seksuaalinen toiminta ei kuulu lasten silmille eikä korville eli olemme kanssasi samaa mieltä asiasta. Pidämmekin arjessamme huolen siitä, että näin ei tapahdu. Kahden aikuisen välinen seksuaalisuus ei kuulu lapsille, oli seksuaalisuuden muoto sitten mikä tahansa.

Peikon luona lapsesi kuitenkin altistuu monelle muulle asialle. Hän saa isältään rakkautta, hellyttää, hoivaa ja välittämistä. Lisäksi hänen arkensa on turvallista ja varmasti melko tylsääkin murrosikäisen arkea. Lapsellasi on säännöllinen vuorokausirytmi. Hän saa riittävästi monipuolista ruokaa ja puhtaat vaatteet päällensä. Hänen arjessaan on paljon myös sosiaalisia suhteita ystävien kautta. Lapsesi ystävät tykkäävät kyläillä Peikon luona, koska heistä pidetään siellä huolta. Lapsellasi on myös velvollisuuksia. Hän joutuu tekemään läksynsä, hoitamaan harrastuksensa ja osallistumaan kotitöihin sekä kantamaan arjesta vastuuta sen verran kuin murrosikäisen kuuluukin. Lapsen isä on aina käytettävissä, sekä isoissa että pienissä murheissa.

Lapsesi altistuu myös kahden toisiaan rakastavan aikuisen ihmisen parisuhteelle. Hän näkee, miten kaksi ihmistä seurustelee keskenään, viihtyy yhdessä, osoittaa hellyyttä ja tunteita. Uskallan väittää, että hän altistuu tällä hetkellä terveelle parisuhteen mallille, ja toivonkin, että hän saa siitä jotain omaan tulevaisuuteensa. Itse en yritä leikkiä äitiä lapsellesi. Toimin hänelle luottoaikuisena, jolle voi puhua jos siltä tuntuu tai olla hiljaa, jos puhuminen ei huvita. Tosin teini-ikäiseltä ei puhuminen aina onnistu, joten teemme asioita yhdessä. Laitamme hiuksia, lakkaamme kynsiä, katsomme leffoja, käymme kaupassa. Sellaista perusarkea, jota hän varmasti sinun luonasi asuessaankin vietti.

Kirjoitat molemmissa lastensuojeluilmoituksissa, että Peikon elämäntyyli on adrenaliinihakuinen. Olemme olleet Peikon kanssa pian vuoden yhdessä, ja tämä väittämä tuleekin minulle suurena yllätyksenä. Itse näen Peikon tasaisena, luotettavana ihmisenä, jolle tavallinen arki on parasta elämää. Kuten itsellenikin. Peikko ei ota arjessaan turhia riskejä, vaan ajattelee aina, että mikä olisi lasten kannalta paras ja turvallisin vaihtoehto. Hän hoitaa työnsä, käy aivan tavallisissa harrastuksissa ja viettää arkea lapsenne toisena huoltajana. Meistä kumpikin tavoittelee selkeää ja yksinkertaista arkea – siihen eivät kuulu adrenaliininhakuisuus eivätkä extreme-kokemukset. Osaan työkokemukseni ja koulutukseni perusteella tunnistaa hyvin erilaisia ihmistyyppejä, joten luotan tässä omaan arvostelukykyyni ja siihen mitä näen Peikon ja teidän lapsenne arjessa.

Syytät Peikkoa lastensuojeluilmoituksissa myös siitä, että hän yrittää vieraannuttaa lastasi sinusta. Vakuutan, että huolesi on turha. Semminkin kun Peikko ei koskaan puhu pahaa sinusta tai arvostele sinua lasten kuullen. Itse asiassa nyt kun aloin miettimään asiaa, niin hän ei ole koskaan puhunut sinusta pahaa kenenkään kuullen, ei edes minun. Minusta se kertoo kypsästä ja aikuismaisesta käytöksestä, että entistä puolisoa ei mollata eikä mustamaalata. Olenkin Peikosta ylpeä, ettei hän tee tätä. Kun lapsesi kysyy Peikolta neuvoa sinua koskevissa asioissa esim. yhteydenpidon suhteen, pysyttelee Peikko hyvin neutraalina. Hän ei halua tehdä ratkaisuja lapsenne puolesta, vaan antaa hänen päättää itse. Hän kuuntelee, kyselee ja yrittää selvittää, mitä lapsi itse haluaa, ja antaa sitten lapsen päättää.

Tiedätkin varmasti, että sinulla on erittäin fiksu lapsi, joka osaa ajatella omilla aivoillaan. Olen erityisen ylpeä siitä, että lapsesi osaa ilmaista tunteitaan hyvin ja rakentavalla tavalla. Lapsesi syksy ja alkukevät ovat olleet aika rankkoja. On ollut mm. monenlaisia viranomaistapaamisia, joista varmasti oletkin tietoinen. Toivomme, että asiat ratkaisivat mahdollisimman pian, niin pääsimme kaikki jatkamaan elämäämme eteenpäin. Sinä ja Peikko lapsen huoltajina, minä Peikon naisystävänä. Meitä Peikon kanssa kiinnostaa vain lapsesi paras – sen varmasti tiedätkin.

Tiedän, että sinun ja Peikon välit ovat huonot eikä keskusteluyhteytenne toimi. Onkin ehkä liikaa vaadittu, että yrittäisitte jatkossa keskustella asiat selviksi, jos sinulla herää huoli lapsestanne. Mutta tiedätkö - voit aivan hyvin ottaa yhteyttä myös minuun ja puhua kanssani asiasta. Toivon tätä erityisesti silloin, kun tuot esille sellaisia asioita, jotka koskettavat myös minua. Saat halutessasi yhteystietoni Peikolta.

Kiitos kun kävit lukemassa, poikkea taas uudelleen joku kerta.

Ystävällisin terveisin

blondi