Oli viikonloppu. Valvoin myöhään, lähes aamuun.
Vuorokausirytmi sekosi moneksi päiväksi.
Piti porata reikä kattoon koukkua varten. Tulikin kaksi
reikää kauniiseen valkoiseen kattopaneeliin, kun ensimmäinen poraus osui vanhan
kerrostalon arvaamattomaan raudoitukseen. Piti lähteä kiireessä kotoa. Jättää
asunto sekaisin ja työkalut esille. Piti lähteä niin nopeasti, että ajatukset
eivät ehtineet järjestäytyä mukaan. Piti lähteä ilman rutiineja. Piti olla yötä
tutussa paikassa, mutta kuitenkin muualla kuin omassa kotona ilman omia
iltarutiineita. Aamulla oli jo sellainen olo, että maailma kaatuu niskaan ja
mistään ei tule mitään. Koska asiat eivät ole järjestyksessä. Riideltiin kaksi
päivää ja tuotettiin toisillemme pahaa mieltä. Koska en siedä epävarmuutta. En
ihmissuhteissa enkä muissakaan asioissa. Koska en tiedä, mitä seuraavaksi
tapahtuu ja milloin tapahtuu. Ja tapahtuuko.
Piti mennä kauppaan. Ex tempore. Ilman kauppalistaa. En käy
kaupassa ilman kauppalistaa. Koska en osaa ostaa mitään ilman listaa. Koska
haluan tietää etukäteen, mitä tarvitsen, kirjoittaa sen ylös ja ostaa listassa
olevat asiat. Jotta maailmani pysyy paikoillaan. Haahuilua hyllyjen välissä
ilman listaa. Tuska siitä kun ei osaa ostaa oikeita asioita. Toinen kulkee
edellä ja tuskastuu. Miksei se jo tule? Enkä pysty päättämään mitä tarvitsen.
Koska lista puuttuu. Kauppa sentään on oikea. Lopuksi ainoa järkevä päätös.
Mene sä, niin ostan omani rauhassa valmiiksi. Tunne kiireestä ja paineesta
katoaa, ja pystyn taas ajattelemaan ja toimimaan paremmin. Silti olen vähän
hukassa, kun kaikki alkoi väärin päin. Olisi pitänyt olla lista. Olisi pitänyt
olla korin sijaan kärry. Koska aina on kärry, johon tavarat laitetaan tiettyyn
järjestykseen.
Rauhoitun, kun saan ostokset pakattua. Tiettyyn
järjestykseen. Menen kukkakauppaan, ja viihdyn siellä pitkään. Ostan kaksi
kaunista orkideaa. Pyöräilen kotiin. Laitan ostokset rauhassa jääkaappiin.
Kukin tavara omalle paikalleen. Korjaan ylimääräisen reiän kattopaneelista luovalla
tavalla.
Ja voin taas hengittää.
Tiedän tunteen. Ei harmainta aavistusta mikä siihen auttaa. Aina se jollain tavalla kuintenkin pysähtyy :)
VastaaPoista