Blondi: Arki on ihanaa!

Olen palautunut lomalta takaisin arkeen ja töihin. Paluu töihin tuntui poikkeuksellisen kivuttomalta. Lomaltapaluuahdistuksen esti lähes täysin viikonloppukyläily ihanan ystäväpariskunnan luona. Kotiuduimme sunnuntai-iltana, ja kaaduin lähes suoraan sänkyyn. Nukuin sikeästi ja heräsin aamulla vasta kellon soittoon.

Olen tavannut lomalla myös kanssapervoja eli Peikon ystäviä ja tuttavia. On ollut ilahduttavaa huomata, miten tavallisia ihmisiä he ovat. En tiedä, mitä odotin, mutta tavallisuus ja mutkattomuus ovat ehkä sellaiset sanat, joilla näitä ihmisiä kuvailisin. Lisäksi heistä suurin osa vaikuttaa siltä, etteivät he ole selvinneet elämästään ihan ilman kolhuja, mikä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja antaa itsellenikin samaistumispintaa enemmän kuin se mitä kukin kenenkin kanssa tekee.

Tämän viikon olen käyttänyt arkeen palautumiseen. Löysäillyt töissä, viettänyt aikaa Peikon kanssa, joka totta kai lomailee eri aikaan kuin minä. Laittanut ripsiväriä ensimmäistä kertaa noin kuukauteen. Sheivaillut kainaloita ja sääriä, värjännyt tukkaa. Yrittänyt taas näyttää ihmiseltä. Onneksi näin luonnonkauniilta ihmiseltä siihen ei paljon vaadita ;). Työpaikka huutaa vielä tyhjyyttään, kun suurin osa ihmisistä palaa vasta viikon päästä. On nautittavaa tehdä töitä isossa vanhassa rakennuksessa, joka on ihan tyhjä ihmisistä.

Olemme muutenkin olleet Peikon kanssa poikkeuksellisen sosiaalisia. Kyläilleet sisarukseni perheen luona muutamaankin otteeseen. Ihailen sitä helppoutta, miten Peikko tulee uusien ihmisten kanssa toimeen, etenkin lapsien. Olen aiemmin tottunut siihen, että minä huolehdin keskustelun ja seurustelun sujuvuudesta – nyt minulla on kuitenkin mahdollisuus ensimmäistä kertaa elämässäni olla vaikka hiljaa ja sivustakatsojana koska tilanteet sujuvat ilman minuakin.

Nautin Peikon seurasta yhä enemmän ja enemmän myös sängyn ulkopuolella. Olen toki nauttinut siitä alusta asti, mutta en ole malttanut keskittyä mihinkään muuhun kuin seksiin. Kaikki muu on tuntunut puolipakollisilta velvollisuuksilta. Kuitenkin toiseen ihmiseen ja hänen persoonallisuuteensa tutustuu aivan jossain muualla kuin sängyn pohjalla. On hienoa katsoa Peikon vuorovaikutusta ja tapaa olla muiden ihmisten kanssa. Siinä ei ole mitään keinotekoista eikä pakotettua, hän on täysin oma itsensä.

Sain Peikolta luvan järjestää hänen minun luokseni kevään ja kesän aikana kantamat lelut omaan laatikkooni. Nyt ne ovat maanneet iloisessa sekasotkussa isossa treenikassissa sänkyni alla. Pidän itse järjestyksestä, joten kiva saada lelut nätisti omille paikoilleen. En juuri piittaa sisustamisesta, mutta järjestämisestä tykkään. Minulla on käytössäni iso lipasto makuuhuoneessani, joka on lähes tyhjä. Suunnittelen jo omia pikkulaatikoita ja lokeroita lipaston sisälle, joissa tavarat pysyvät järjestyksessä. Arjen pieniä iloja.

Ai niin, tykkään hirmuisesti pyykkipojista ja köysistä.

Kuinka monta kertaa sana ’kiltti’ voi mahtua yhteen lauseeseen? Osa 1 / 2.

Olen aina halunnut tehdä asiani oikein. Harrastuksissani se on tarkoittanut sitä että olen pyrkinyt kuuntelemaan, opiskelemaan ja oppimaan konkareilta ennemmin kuin toiminut oman mieltymykseni mukaan. Ihmissuhteissani se on tarkoittanut sitä että olen pyrkinyt aina pitämään lähimmäisistäni hyvää huolta ja mielestäni siinä onnistunutkin ja päättyneissä ihmissuhteissani olen aina päätynyt jaloilleni ja pyrkinyt avoimesti siihen että taakseni ei ole jäänyt pahaa mieltä. Kinkyillessä voisi halkoa hiusta loputtomiin siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Itse olen sen kiteyttänyt niin että kaikilla osapuolilla pitää olla turvallinen olo, hauskaa ja nautinnollista.

Kinkyilyn aloittaminen oli minulle raskas prosessi. Minä tunsin ja tunnistin itsestäni vahvasti ne piirteet mitkä tarvitsivat vastakappaleen, mutta jostain syystä se kuva mikä minkä sain esim. suomi24 kinky chatista, ei tukenut ollenkaan minun ajatuksiani. Minulla oli kuitenkin vahva palo ja usko etten ollut ajatuksineni yksin ja onnekseni pian löysin hyvin samalla tavalla ajattelevan subin. Tämän subin kanssa kävimme paljon keskusteluja aiheista millainen on hyvä Master/sub tai mitä Master odottaa subilta ja toisinpäin meidän mielikuvissamme aidossa suhteessa. Meillä ei ollut missään vaiheessa suhdetta keskenämme vaan kävimme näitä keskusteluja kuin hyvä ystävä voi käydä toisen kanssa. Mustan kun joskus meilissämme oli lausealoituksia tyyliin ”Mitä sinä subina miettisit siitä että…”

Minulla oli kova palo tietää mistä Ds-maailmassa on kyse. Se että toinen haluaa alistua minulle ei riittänyt, vaan halusin tietää lisää.  Tilasin muutamia asiasta kirjoitettuja englanninkielisiä oppaita mitkä kahlasin läpi (tyttäreni tosin löysi ko. oppaat muuttoni aikana ja heitti ne pois).  Lisäksi otin tapani mukaan härkää sarvista ja lähestyin erästä Dommea viestitse jonka ajatusmaailma oli uskomukseni mukaan hyvin lähellä omaani. Se kannatti, sillä hänestä sain myös ystävän jolta saatoin kysellä mietityttäviä asioita ja tuntemuksia. Nämä edellä mainitut ystävyyssuhteet ovat kantaneet tähän päivään asti. Tällä hetkellä ”varastossani” on tämä 1 Domme ja 2 subia joiden kanssa voin puhua asiasta kuin asiasta ja tiedän saavani heiltä suoraa, aitoa ja rehtiä palautetta.

Mikä sitten olisi tärkein asia minkä olen tähän mennessä oppinut? Olen jäsenenä yhdessä englanninkielisessä nettiyhteisössä, jossa aina silloin tällöin järjestetään chat-koulutustilaisuuksia. En tiedä mikä olisi oikea termi tilanteelle, mutta ajatuksena se toimii niin että kaikki innokkaat saapuvat sivuston chattiin tiettynä aikana ja Admin nostaa esille jonkun aiheen liittyen Ds-maailmaan. Tämän jälkeen tästä aiheesta keskustellaan avoimesti ja reilusti. Koska aikaero näissä tilaisuuksissa Suomeen on iso, niin en ole näihin itse osallistunut, mutta halutessa nämä chatit voi lukea myöhemmin tekstimuodossa. Yhdessä tällaisessa keskustelussa oli minua lähellä oleva aihe missä pohdittiin sitä mikä on Masterin vastuu suhteessa ja mitä sub häneltä oikeasti odottaa vaikka aina ei sitä osaisi tai pystyisi kertomaan. Oman näkemykseni mukaan subit kaipaavat rajoja. Jotkut haluavat niitä loputtoman listan paperille ja toisille riittää se mitä on sovittu sanallisesti. Oli sääntö mikä tahansa niin subi odottaa huomiota ja ohjausta jos joku asia ei toimi hänen kohdallaan sovitusti. Hän halajaa sitä katsetta ja puhetta missä kerrotaan hänen toimineen väärin ja hänet ohjataan oikealle polulle. Mutta vaikka ohjaus tai koulutus olisi kuinka rankkaa niin hänellä pitää olla tieto siitä että hän on Masterilleen yhtä hyväksytty, ihana, kaunis, aito… jne. kuin ennenkin. Ja vihdoin pääsen siihen oppimaani asiaan. On äärimmäisen tärkeää Masterina pitää kiinni sovituista asioista edelliseen liittyen. Subi elää kaiken muun lisäksi Masterinsa huomiosta ja ohjauksesta. Jos subi tietää tehneensä väärin mutta Master jättää sen tietoisesti huomioimatta se saattaa jättää ikävän loven subin mieleen. Taas päästään lempisanoihin joihin en ole löytänyt sopivaa suomennosta. Power exchange. Molemmat saavat paljon, mutta antaa jopa enemmän.

Nyt edellä kirjoittamaani uudelleen lukiessa tulee mieleen että paasaan, opetan tms. En tarkoita tekstiäni sellaiseksi. Jokainen kukka saa kukkia miten haluaa kunhan kukaan ei sitä turhaan tai tyhmyyttään katkaise. Lisäksi huomaan että en päässyt tekstissäni edes otsikon luomaan mielikuvaan asti. Pahoittelen sitä ja lisään otsikkoon osa 1 / 2 ja lupaan palata asian pariin myöhemmin.

Muistakaahan. Rajat ovat rakkautta.

Liebster Award

Kanssabloggaaja Sallamari Mangos For Flamingos -blogissaan nimesi minut Liebster Awardin kohteeksi.

Liebster Award säännöt ovat seuraavat:

Rules of the Liebster Award
1. The person nominated must share 11 facts about themselves.
2. The person nominated must answer the questions the tagger ( the person who nominated them) set for them.
3. The person nominated must choose 11 people to tag (nominate) and create 11 questions for them to answer. Then they must go to their pages and let them know they were nominated! There are no tag backs!

11 faktaa minusta

1.) Olen ollut elämäni aikana useasti liian kiltti 

2.) Olen löytänyt isäni kuolleena

3.) Olen kaksi kertaa meinannut kuolla onnettomuudessa

4.) Elän "tuli perseen alla", tosin opettelen siitä pois

5.) En tiedä olenko koskaan rakastanut ketään (jäkikasvuni poislukien), mikä ei tarkoita sitä ettenkö kykenisi ja haluaisi sitä, vaan että sopivaa ihmistä ei ole ollut elämässäni. Blondin kanssa tämä asia on selvästi muuttumassa.

6.) En ollut isäni hautajaisissa vaan ajelulla samaan aikaan

7.) Minulla on orgasmifetissi

8.) Uskon olevani yksinhuoltaja n. 5 vuoden sisään.

9.) Tarkkailen ja analysoin ihmisiä paljon heidän käytöksen, puheensa yms mukaan. 

10.) Voin kuunnella samaa kappaletta kymmeniä kertoja peräkkäin.

11.) Minulla oli 1 poissaolotunti koko lukion aikana millä sain peräti B.n paperit. 

Sallamarin kysymykset ja vastaukseni

1: mikä oli lapsuuden lempilelusi nimi? 

- Pepi

2: suosikki esineesi?

- Tällä hetkellä Magic Wand

3: kuunteletko radiota? jos kyllä niin mitä kanavaa

- Kyllä ja ainoastaan Radio Rockia

4: millaiset on lempikenkäsi?

- Rennot, ilmavat ja tyylikkäät (mahdoton yhtälö)

5: suosikki näyttelijäsi?

 - Monia. Kun pakko nimetä yksi niin Anthony Hopkins

6: uskotko elämään kuoleman jälkeen?

- Saivartelen ja vastaan että en elämään.

7: montako lusikkaa omistat?

- Sopivasti. En halua tietää.

8: miten päädyit bloggariksi?

- Halusin teraipioida vähän itseäni ja jakaa asioita joista joku muukin voi saada palasen itselleen.

9: mikä on mieluisin kahvilasi rauhalliselle iltapäiväkahvi/tee hetkelle?

- Cafe art

10: milloin viimeksi luistelit ja kenen kanssa?

- Noin arvaus. v. 85 ja seurani luokkakaverit.

11: milloin viimeksi nauroit niin että vatsaan koski?

- En muista moista kohtausta, mutta päivittäin nauran paljon.

Omat kysymykseni nimetyille

1.) Ensimmäinen orgasmisi?

2.) Kirja mihin palaat aina uudestaan?

3.) Viimeinen (viaton) valheesi?

4.) Paheesi?

5.) Jäillä vai ilman?

6.) Baletti vai ooppera?

7.) Paras joululahjasi?

8.) Minä vuonna arvioit että maailmamme saa varman merkin muusta elämästä?

9.) Suomen mitalisaalis Olympialaisista

10.) Kenen julkisuuden henkilön haluaisit kutsua  kanssasi saunomaan ja...

11.) miksi?

Nimeän seuraavat

Ongelmani nimeämiseni suhteen on se että en lue juurikaan muiden blogeja. Ja niistä mitä joskus selailen en tunne kirjoittajaa. Siispä joudun turvautumaan pieneen säätöön ja heitän vähän nikkejä, nimimerkkejä, vihjeitä ja tarttukaa ystävät jos tunnistatte itsenne.

Blondi

käpy

Smarkos

Pasi

Pate

Viridian

Catzkiss

Koo

Mrs whiterope

Lucresia

kide

Blondi: Tunteista vol. 1

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa aiheesta nimeltä tunteet. Tunteet ovat aina olleet minulle vaikeita. Vaikeita tuntea. Vaikeita tunnistaa. Vaikeita hyväksyä. Olen vuosikausia oireillut fyysisesti ja psyykkisesti eri tavoilla, koska en ole saanut tunteita ilmaistua. En ole osannut. En ole uskaltanut. Olen oppinut paljon matkan varrella monien eri ihmisten avulla. Osa heistä on ollut ammattiauttajia – parhaimmat opettajat ovat kuitenkin tähän mennessä löytyneet ystäväpiiristäni. Toki myös aika on auttanut. Ikä on tuonut armeliaisuutta. Sisäiset vaatimukset, kontrolli, kriittisyys ja suorittaminen eivät ole enää muutamaan vuoteen tuntuneet niin tärkeiltä kuin aikaisemmin, jolloin ne pitivät elämääni kasassa. Silti paljon on vielä tekemistä.

Alistuminen on tarjonnut minulle mahtavan mahdollisuuden tunteiden tarkasteluun, niiden kohtaamiseen ja niiden kanssa työskentelyyn. Keskustelin viimeksi tänään aiheesta toivottavasti tulevan hyvän ystävän kanssa.

Alistuessani saan kohdata sen, kun minulta viedään kontrolli pois. Minulle kontrolli on joskus ollut kaikki kaikessa. Se on pitänyt elämäni kasassa ja määrittänyt kuka ja mikä olen. Tai näin olen luullut. Kontrollista on kohtuullisen helppo luopua. Nautin, kun se otetaan minulta pois. Nautin, kun minua käytetään. Nautin, kun tunnen itseni pieneksi ja avuttomaksi.

Alistuessani saan katsoa silmästä silmään häpeää. Huomaan, että mieleni tekisi kirjoittaa, että joudun, koska häpeä on minulle tunteista vaikein. En pysty kohtaamaan sitä vielä juuri millään tasolla. Onneksi Peikko tietää sen, ja on kärsivällinen. Kehoni ottaa vastaan oikeastaan mitä tahansa, eikä se juuri protestoi. Korvien väli on viisaampi ja huomattavasti hitaampi etenkin häpeän kohdalla. Häpeän tunne konkretisoituu leikeissämme siihen, että Peikko pyytää minua sanomaan jotain. On melkein sama, mitä minun pitäisi sanoa – useimmiten en pysty siihen. Häpeä on liian suuri. Kuulla omasta suustaan jonkun toisen valitsemia sanoja. Nolottaa. Rinnassa tuntuu iso musta möykky. Usein itken, ja pääsen purkamaan tunnetta sitä kautta. Ainoa asia, minkä pystyn sujuvasti ja ilman häpeää sanomaan on se, kun kysyn lupaa laueta.

Häpeä siitä, että en pysty puhumaan on erityisen suuri. Olen verbaalisesti lahjakas, ja pystyn AINA ilmaisemaan sen mitä haluan. Mutta kun sanoja ei tule. En pysty. Kammoan myös ajatusta siitä, että suuhuni laitettaisiin jotain esim. pallo tai suukapula ja sitten joutuisin puhumaan jotain. Toisaalta ajatus kiehtoo ja kiihottaa. Muistan kun näin ensimmäisiä kinkyvideoita netistä. Sellaisia, joissa alistuvien suussa oli jotain. Ahdistuin niin paljon, etten pystynyt katsomaan. Nykyään katson, ja mietin, että onkohan minusta koskaan tuohon. Pystynkö? Haluaisin kyllä. Peikko rauhoittelee, ja sanoo, että meillä ei ole mikään kiire. Että pystyn joskus jos olen pystyäkseni. Pieni sisäinen suorittaja iskee alistuessakin. Onneksi Peikko ajaa sen tiehensä.

Muutenkin tunteiden monipuolisuus, ailahtelevuus ja monet uudet tunteet ovat tulleet tutuksi sen jälkeen kun tutustuin Peikkoon. Parisuhteemme on äärimmäisen tasapainoinen, rauhallinen ja tasa-arvoinen. Kuitenkin alistuva-alistava –asetelma tuo siihen sellaisia elementtejä, jotka ovat tulleet itselleni yllätyksenä.

Olen ihmisenä tasapainoinen, rauhallinen enkä kaipaa elämääni mitään suurta draamaa. Olen itsenäinen ja pärjäävä. Olen aina tullut toimeen yksin vaikka pitkässä parisuhteessa olenkin lähes koko aikuisikäni elänyt. En ole koskaan aikuisiällä tarvinnut ketään toista ihmistä. Toki ilmaisu on kärjistetty, koska kaikki ihmiset tarvitsevat välillä toisia ihmisiä. Mutta tarvitsevuuden tunnetta en ole kokenut. En ole edes tiennyt, että sellaista on olemassa. Sellaista syvää, raastavaa tarvitsevuutta. Tarvitsevuutta korostaa vielä se, että en ole koskaan joutunut pyytämään seksiä. Pääsääntöisesti suhteissani miehet ovat vinkuneet seksiä, ja minä sitten olen ”määrännyt” koska sitä on ollut saatavilla. Nyt asetelma onkin käännetty päälaelleen, ja minä olen se joka usein vingun, anelen ja fiksusti argumentoin ”kun mä en vaan voi olla ilman”. Ilman on toki tässä kontekstissa hieman liioiteltu käsite, koska seksiä on aivan järkyttävä määrä kuten aina tuoreessa parisuhteessa.

Kuitenkin tarvitsevuus on outoa ja pelottavaa. Yhdistän tarvitsevuuden heikkouteen ja lähes pelkästään negatiivisiin asioihin. Tarvitsen vahvistusta sille, että Peikko on arjessani läsnä. Vaikka tiedän järjellä, että meillä on hyvä, toimiva parisuhde, niin tarvitsen silti vahvistusta sille, että Peikko on minulle olemassa. Tarvitsen sitä, että tiedän koska seuraavaksi tapaamme. Tarvitsen sitä, että sopimamme aikataulut suunnilleen pitävät. Tarvitsen jotain, joka ankkuroi Peikon elämääni. Jotain, joka muistuttaa minua pysyvyydestä ja Peikon olemassaolosta silloin, kun hän ei ole fyysisesti läsnä.

Olemme keskustelleet tarvitsevuuden tunteestani Peikon kanssa paljon. Häneltä olen oppinut, että se kuuluu oleellisena osana alistuva-alistaja-suhteeseen ja sitä kautta myös meidän parisuhteeseemme. Tarvitsevuus ei ole synonyymi heikkoudelle eikä itsekurin puutteelle. Peikkokin tarvitsee, mutta eri tavalla. Tarvitsemme kumpikin toinen toisiamme täydentämään olemistamme, tarpeitamme, halujamme. Englanninkielinen termi ”power exchange” kertoo hyvin, mistä tarvitsevuudessa on kyse. Olemme yhdessä puhuneet, että jos hankkisimme jotkut korut molemmille muistuttamaan toisen läsnäolosta silloinkin kun toinen ei ole fyysisesti läsnä. Näin teimmekin. Peikko heitti asian ilmaan jo heti suhteemme alussa, mutta en ymmärtänyt silloin, mitä hän tarkoitti. Ajattelemme koruista Peikon kanssa hieman eri käsitteillä. Hän mieltää korun enemmän pannaksi ja merkiksi sitoutumisesta alistuva-alistava –suhteeseen. Itse ajattelen asian kokonaisvaltaisemmin enkä osaa nähdä koruissa mitään kinkyelementtejä. Minulle yhteiset korut ovat merkki sitoutumisesta parisuhteeseen. Nyt korut on hankittu, ja ainakin itselleni asia on ollut merkityksellinen, ja auttanut selviytymään tarvitsevuuden tunteen kanssa. Ihailen koruani peilistä ja hymyilen. Kun Peikko ei ole läsnä, silittelen korua ja pidän sitä kädessäni.

En ole kuitenkaan vielä sinut tarvitsevuuden kanssa – saan tehdä sen kanssa paljon töitä. Itse sain paljon tästä artikkelista. Se valaisi minulle kuka ja mikä minä olen, ja miksi tunnen tarvitsevuutta. Suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Blondi: Ajatelmia, hajatelmia, lomatunnelmia

Olen kesälomalla. Laiskottelen. Luen. Nukun päiväunia. Luen lisää. Juon kahvia. Juon lisää kahvia. Pukeudun pitkähihaisiin paitoihin, koska käsivarteni ovat niin mustelmilla Peikon hampaiden jäljiltä, ettei niiden kanssa voi esiintyä julkisilla paikoilla. Pohdin, miten mustelmaiset kanssapervot pukeutuvat kesäisin. Yritin eilen etsiä pitkähihaista, mustaa kevyttä pellavapaitaa, tuloksetta. Että kukaan ei myy kesällä mustia vaatteita? Että pastellia muka mun päälle? Pitäkää paitanne!

Parisuhteemme on saanut uuden jännittävän käänteen. Olemme alkaneet harrastaa panemista. Jos nyt muutamaan kertaa vielä harrastamiseksi voi sanoa. Olemme luopuneet kondomista puhtaiden testitulosten jälkeen. Halusin itse testauttaa itseni vauhdikkaan alkuvuoden jälkeen, vaikka harrastinkin turvaseksiä. Koska olen hysteerisen tarkka näistä asioista, kävi Peikkokin testeissä. Kuulemma ihan mielellään. Koska kumpikaan meistä ei lisäänny, ei ehkäisyasioita tarvitse onneksi miettiä.

Minulla on ristiriitainen suhde panemiseen. Olen tehnyt sitä pitkään entisessä elämässäni, ja enimmäkseen se on ollut ahdistavaa. Ajattelin vielä kuukausi sitten, että en enää koskaan halua sitä, se ei voi tuntua missään olosuhteissa hyvältä tai nautittavalta. Että sen täytyy olla tylsää. Ja että ahdistun.

Peikon kanssa paneminen on kuitenkin saanut aivan uusia ulottuvuuksia. Siksi puhukin mieluummin rakastelusta, koska no – välillämme se on sitä. Hän tuntuu aidosti hyvältä sisälläni, ja rakastelu on muutakin kuin sitä iänikuista sisäänulosjuttua ja sitten välillä vaihdetaan vähän asentoa. Kunnes mies tulee, ja se on sitten siinä. Koen, että Peikon kanssa rakastelu on vain yksi osa seksiä eikä lainkaan se tärkein osa. Siinä pääsee fyysisesti niin kovin lähelle toista, ja mikä tärkeintä, siinä näkee toisen kasvot.

Saan itse Peikon silmiin katsomisesta aivan järkyttävän suuret kiksit. Leikkiessäni silmäni ovat enimmäkseen auki, ja Peikko myös hyvin usein pyytää minua pitämään ne auki. Nautin kun saan katsoa Peikkoa silmiin, ja menen nopeasti tosi syvälle vain häntä silmiin katsomalla. Peikon silmät ovat intensiiviset ja ne kannattelevat minua. Niihin on turvallista upota ja vain hengittää ja olla. Levollisena. Läsnä.

Koska tähän mennessä Peikko on lauennut lähes sataprosenttisesti suuhuni, en ole päässyt näkemään hänen kasvojaan hänen lauetessaan. Lisäksi hän on sanonut, ettei koskaan pystyisi pitämään silmiään auki lauetessaan. Rakastellessa toisen kasvojen tutkiminen on kuitenkin mahdollista. Myös sen katseleminen, kun toinen laukeaa. Herätin tänään aamulla Peikon silittelemällä häntä. Seuraavaksi olinkin jo keinumassa hänen päällään –molemmat vielä puoliunessa. Nautiskelin ja pidin poikkeuksellisesti silmät kiinni. Kun tunsin, että Peikko on tulossa, otti hän minua tiukasti hiuksista kiinni ja sanoi avaa silmät. Avasin ne, ja Peikko laukesi tiivisti silmiini katsoen. Kaunista!

Lähellä

Hyvä ystäväni kommentoi blogini sisältöä mainitsemalla, että hän haluaisi täältä löytyvän myös arkea eikä vaan paljasta pintaa. Koska itse tykkään sanasta Ds-elämäntapa ja näen minut ja Blondini tällaisessa, niin yritänpä siitä muutaman sanan kertoa. Olen nyt maistellut aihetta useampana päivänä ja mitä enemmän sitä pohdin sitä vahvemmin tajua kuinka vaikea siitä onkaan kertoa. Yritetäänpä kuitenkin.

Olemme ihan normaalissa parisuhteessa missä Blondini on aina tyttöystäväni joskus myös pikkuinen, lemmikki tai lelu. Riippuu tietenkin tilanteesta. Elämme hyvin hyvin tasa-arvoista elämää, ja minä en odota, että pöydällä on lämmin ruoka odottamassa kun tulen töistä tai että minulle kannetaan olut kouraan samalla kun katson selviytyjiä televisiosta. Ennemmin teen asioita Blondini kanssa yhdessä niin kuin tasa-arvoisessa suhteessa tehdään. Tykkäämme mm. kokkailla toisillemme ja yhdessä (asumme siis eri asunnoissa) ja muutenkin pitää toista hyvänä. Arvostamme toisiamme kovasti monella tasolla.

Itse vierastan kovasti D/s -suhteita joissa alistuvan rooli on melkein sama kuin orjan. Meillä kuitenkin kaikki perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen, arvostukseen, luottamukseen ja välittämiseen. Pitkälti nuo kaikki kulkee käsi kädessä. Luottamus, arvoitus ja kunnioitus ansaitaan, niitä ei saa piiskaamalla tai kertomalla olleensa true kinky jo 20 vuoden ajan (minä en halua olla koskaan true kinky).

Tietysti olemme onnekkaita kun kaksi näinkin sielultaan samannäköistä ihmistä on törmännyt. Se mitä sitten kuuluu meidän Ds-arkeemme, onkin monikutoisempi juttu. Sanoisin että yksi pilari on taustavire mikä suhteessamme on. Molemmat saavat olla juuri sitä mitä haluavat. Välillä voimme elää ihan kiltisti kun taas toisaalta voin nostaa Blondini kesken ruuanlaiton vaikka apupöydälle ja "leijuttaa" häntä vähän. Tavallaan kaikki liittyy kaikkeen ja se Ds kulkee takataskuissamme koko ajan.

Viime viikolla vietimme todella mukavan päivänä ja tässä ytimekkäästi päivän kulku. Aamupäivällä pidempi kävelylenkki jonka jälkeemme suuntasimme katsomaan valokuvanäyttelyä. Yhdessä vanhassa kuvassa hyvinkin tyytyväisen pariskunnan miehellä oli piiskaamisen sopiva kävelykeppi kädessä ja vitsailimme tietävämme mistä nuo hymyt heidän kasvoilleen olivat tulleet. Jatkoimme matkaa kirpputorille ja siitä vierailemaan Blondin äidin luo. Saimme siellä nauttia mm. jäätelöstä ja Blondini muisti sanoa hyvin kuuluvalla äänellä että "Peikko ainakin tykkää kovin vaniljasta". Myöhempi ilta meni leppoisasti enemmän tai vähemmän toisen iholla, pitkälti kuitenkin kainalokkain.

Ai niin ja vielä edellisiin päivityksiini viitaten puhelimeni soi taas yhtenä yönä. En vastannut enkä saanut viestiä.

Blondi: Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo

Jottei blogi anna aivan liian ruusuista kuvaa suhteemme alkamisesta, niin raotettakoon suhteemme alkuaskelia vähän laajemmalti. Voin toki puhua vain omasta puolestani, Peikko kertokoot itse omista ajatuksistaan, jos haluaa niitä jakaa.

Kun tapasin Peikon, olin eronnut yli 15 vuotta kestäneestä parisuhteesta muutamaa kuukautta aikaisemmin. Vaikka olin itse lopettanut näennäisen onnellisen ja ristiriidattoman suhteen, olin melkoisen tuuliajolla itseni kanssa. Tiesin, että päätös lähteä suhteesta oli ainoa oikea, mutta muuta en sitten tiennytkään. 

Olen aina tiennyt, että haluan alistua. Minun ei ole koskaan tarvinnut pohtia asiaa eikä edes nimetä sitä. Joidenkin asioiden kanssa vain syntyy. Aiemmassa suhteessani minulla ei ollut mahdollisuutta toteuttaa halujani, joten asia jäi unohduksiin pitkäksi aikaa. Surffailin toki satunnaisesti erilaisilla palstoilla, lueskelin aiheesta ja katselin kuvia. Koska olin mennyt naimisiin sillä ajatuksella, että olen avioliitossa lopun ikääni, en kummemmin edes miettinyt uinuvaa pervoidentiteettiäni. Koska oli helpompi olla. Koska ei tarvinnut miettiä eikä kyseenalaistaa. Koska ei tarvinnut tuntea tai ajatella. Koska olin omasta mielestäni onnellinen. 

Eron jälkeen aloitin maanisen säätämisen useiden, useiden ja useiden miesten kanssa. Koska tuo kaikki tuntuu nyt hyvin kaukaiselta, on minun vaikea uskoa, että olen todellakin kahden kuukauden aikana pannut kaikkea mikä liikkuu kahdella jalalla. No, lievä kärjistys sallittakoon – fiksuja, miellyttäviä ja ihmisennäköisiä miehiä kaikki. Osa miehistä jäi täysin kertakäyttöisiksi, osan kanssa tapailin seksin merkeissä säännöllisesti.

Tapaamieni miesten joukossa oli myös pari kinkymiestä. Ensimmäinen heistä löytyi aivan sattumalta perusnettipalstan kautta. Profiilitekstissä annettiin kuitenkin selvästi ymmärtää, mistä on kysymys. Tapailimme joitain kertoja ja harrastimme melko alkeellista pervoilua, mutta pervoilua kuitenkin verrattuna entiseen. Toista osasin jo etsiä kinkychatistä. Tapasimme vain kerran – kemiamme eivät kohdanneet. 

Nämä kokemukset repussani kohtasin kinkychatissa Peikon, ja tutustuimme hänen kertomallaan tavalla. Kyse ei kummankaan meidän kohdallamme ollut rakkautta ensi silmäyksellä –kohtaamisesta. Peikko oleili itse parisuhteessa, jonka Facebook varmasti arvioisi luokkaan ”vaikea määrittää” eikä ollut etsimässä parisuhdetta vaan leikkiseuraa. Ja kertoi totta kai asian minulle heti ensitapaamisellamme. Itse en missään nimessä etsinyt parisuhdetta, ja kerroin tämän myös Peikolle. Juuri eronneena olin tehokkaasti muutaman ystäväni avustuksella saanut itseni psyykattua sellaiseen mielentilaan, että en voi missään nimessä alkaa seurustella vielä pitkään aikaan. En voi, koska erosta on niin vähän aikaa. En voi, koska minun täytyy oppia olemaan yksin. En voi, koska en osaa vielä rakastaa. En voi, koska en tiedä mitä haluan.

Pidin Peikosta alusta asti paljon, ja seksi - no, se oli jotain jota en voinut verrata mihinkään aiemmin kokemaani. Olin totta kai täysin seksin lumoissa, ja jokainen päivä oli minulle kuin jouluaatto. Aina jotain uutta. Aina jotain erilaista. Aina jotain, josta nautin vielä enemmän… Puhuimme myös alusta asti todella paljon. Elämän tärkeistä ja vaikeistakin asioista helposti ja vaivattomasti. Ihmettelin ja ehkä jopa kauhistelin, miten avoimesti Peikko puhui tunteistaan. Koska itse en oikein edes osannut tuntea niitä. Vieraita. Vaikeita. Pelottavia. Meni ehkä pari viikkoa, ennen kuin aloin nähdä seksin taakse. Oikean ihmisen. 

Kun tapasimme ensimmäisen kerran, kerroin Peikolla avoimesti säädöistäni ja siitä, että tapailen säännöllisesti paria-kolmea miestä hyvän seksin merkeissä. Hän kertoi, että asia on ihan ok hänelle. Keskustelimme ensimmäisen illan aikana myös yksiavioisuudesta ja totesimme kumpikin, että emme usko siihen… Tapasin mainitsemiani miehiä vielä muutamia kertoja sen jälkeen kun olin tutustunut Peikkoon. Tavallinen seksi tuntui kuitenkin ahdistavalta ja mikä pahinta, seksi jonka olin luullut olevan hyvää, ei yht´äkkiä tuntunutkaan miltään. Yksi tällainen ”kun mikään ei tunnu miltään” –kokemus miehen kanssa, jolta olin siihen mennessä mielestäni saanut elämäni parasta seksiä, sai vihdoin silmäni avautumaan ja ymmärsin, että paluuta entiseen ei ole. Oivallus oli huikea, mutta kipeä. Itkin asiaa Peikolle, ja hän ymmärsi. Koska oli itse joutunut aikoinaan tekemään omat oivalluksensa. Koska tiesi, mitä käyn läpi. 

Tämän kokemuksen jälkeen ilmoitin ystävällisesti kaikille säädöilleni, että tapailen erästä mukavaa miestä, enkä ole enää käytettävissä hauskanpitoon. Vähän ennen minua Peikko oli tehnyt oman ratkaisunsa ja päättänyt oman parisuhteen tapaisensa. En kuitenkaan vieläkään uskaltanut ajatella seurustelevani. Oli helpompaa sanoa, että tapailen Peikkoa. Iso ja tärkeä oivallus tuli, kun istuin hyvän ystäväni kanssa siiderillä, ja puhuimme aiheesta. Hän sanoi jotain, mitä en edes tarkalleen muista, mutta se liittyi joka tapauksessa vankiloihin, joita oma mielemme meille rakentaa. Vihdoin sisäistin ja ymmärsin! 

Vasta tämän oivalluksen jälkeen olen antanut itselleni luvan ihastua. Tykätä. Rakastua. Nykyään ilmoitan kaikille ylpeänä, että olen parisuhteessa. Seurustelen. Olen täysin yksiavioinen. Iloitsen siitä, että hammasmukissani on kaksi hammasharjaa. Iloitsen siitä, että peilikaappiini ilmestyy Peikon tavaroita. Peikon lelut ovat muuttaneet luokseni lähes kaikki, koska useimmiten leikimme ja yövymme minun luonani ihan käytännön syistä. Joskus harvoin, kun päädymme Peikon luokse leikkimään, saa hän käyttää mielikuvitustaan kun lempilelut ovatkin minun luonani. No, onneksi se ei ole minun ongelmani – sorry, leluista huolehtiminen ei kuulu minun toimenkuvaani, kuten Peikolle asian sanoisin.

Satunnaisia otteita elämästäni: iskuyrityskö?

Muutin siis hiljan omaan asuntoon. Tämä asuntoni on remontoitu edellisen omistajan toimesta (käyttäen sisustussuunnittelijaa), jolloin sinne asennettiin mm. uudet modernit kodinkoneet.

Myyjänä, oli varmasti usean mielestä, komea hyvin menestyvä mies. Hän avuliaasti esitteli minulle muuton alla taloyhtiön tilat ja kaikki muutkin muuttoon liittyvät asiat sujuivat erittäin mallikkaasti.

Muuttoviikonloppuna aloitin ensimmäistä kertaa kokkailut uudella induktioliedelläni. Olin hankkinut uuden paistinpannun juuri tätä liettä varten, mutta jostain syystä levy liedessä ei vain lämmennyt vaan sai aikaiseksi ainoastaan pienen varoituspiippauksen. Lueskelin ohjekirjaa ja painelin kosketusnäppäimiä, mutta joka kerta tulos oli sama. Lopulta ei auttanut muu kuin nöyrtyä ja soittaa edelliselle omistajalle ja kysyä neuvoa. Hän auliisti kertoi eri vaihtoehtoja mitkä saattaisivat aiheuttaa virhetilanteen ja puhelun lopuksi hän vielä mainitsi että voin soittaa kyllä jatkossakin jos tarvitsen apua. No ratkaisuksi lopulta selvisi se, että paistinpannu ei ollutkaan induktioliedelle sopiva, ja liesi itsessään tunnisti epäsopivan paistinpannun ja varoitti siitä.

Hieman myöhemmin törmäsimme sunnilleen samanlaiseen ongelmaan, mutta nyt oli kohteena astianpesukone. Hana auki, pesuaine koneeseen, ohjelma valittuna ja käynnistettynä, mutta kone itsessään ei käynnistynyt vaan ilmoitti virhepiippauksen muutaman minuutin jälkeen. Pitkään pohdittuani tuli uusi nöyrtymisen paikka ja soitto edelliselle omistajalle. Hän vastaili taas ystävälliseen sävyynsä ja arveli ongelman johtuvan siitä etten olisi avannut hanaa (olin tietenkin), jonka jälkeen hän alkoi päivittelemään että hän oli joutunut lopettamaan viimeisen pyykinpesuohjelmansa kesken kun oli tullut muuttokiireitä ja niimpä hän epäili että edellinen ohjelma oli vielä päällä tms. Kiitin häntä kärsivällisyydestä ja vinkeistä ja hän mainitsi taas että voin kyllä soittaa jos tulee ongelmia. No lopullinen vika oli ihan itsessäni, kun olin loppupeleissä avannut väärän hanan eli pyykinpesukoneen hanan kun taas astianpesukoneen hana oli piiloutuneena muuttotavaroiden alle.

Tämä kaikki edellä kirjoitettu olikin vasta alustusta siihen mitä tuleman piti. Seuraavana yönä kännykkäni soi klo 02. Väsyneenä silmät ristissä kaivoin puhelimen esiin ja yllätyksekseni soittajana oli edellinen omistaja. Ensimmäisenä tuli mieleen humalainen vikasoitto mutta päätin kuitenkin vastata ja sain sanotuksi reippaasti oman nimeni. Puhelimesta kuului pientä kohinaa ja hieman särisevä 'heippa' -sana mitä seurasi pidempi tauko. Olin vaistoavani että soittaja oli hieman humalassa. Hetken päästä hän jatkoi suunnileen näin.

- niin tuota.... minä ajattelin että haluaisitkohan jutella minun kanssani enemmänkin?

Olin aivan väsynyt, puulla päähään lyöty, lihakset huusivat hoosiannaa rankasta muutosta, jonka johdosta en täysin muista mitä vastasin. Sen verran kuitenkin tajusin hänen kysymyksestään ja sävystä millä se esitettiin että kyse ei ollut siitä että hän olisi tarvinnut apua ja mahdollista juttuseuraa ongelmiinsa vaan enemminkin juttuseuraa mikä liittyisi vaikka päiväkahvitteluun. Joten sai änkytettyä jonkinmoisen vastauksen ja suljettua puhelun ja sen jälkeen koko puhelimen.

Aamulla kun käynnistin puhelimen olin saanut vastaajaan kaksi viestiä joista kummassakaan ei sanottu sanaakaan, mutta jälkimmäisessä oli useampi minuutti taustaääniä. Tämän jälkeen en ole yhteydenottoa häneltä saanut.

Itse haluan kuvitella että kyseessä oli vikalaukaus. Blondini on tietysti eri mieltä ja kehottaa minua olemaan jopa imarreltu tapahtuneesta. En halua olla sitä, mutta silti toivon sydämeni pohjasta että tämä entinen asuntoni isäntä löytää joka tapauksessa onnen elämäänsä ja hyvää juttuseuraa.