”Oletko sä joku eturauhasvaivainen?”

Kuvitellaanpa syntymäpervo alistuva kotirouva. Sellainen rouva, joka pahimmillaan sammuttaa aina valot ja runkkaa hiiren hiljaa peiton alla, mutta parhaimmillaan olisi valmis tyydyttämään koko legioonan. Sellainen rouva, joka osaa maalata kaikki tulevan session ja tapaamisen kauhukuvat mielessään tuhatkertaisesti. Sellainen rouva, joka lukee rivien välistä, pohtii ja tulkitsee, mutta ei varmista tulkintojaan, vaan pitää mieluummin epävarmuuden sisällään ja rakentaa vielä tämän ympärille paksut muurit. Tällaiseen rouvaan minulla on ollut ilo tutustua. Rouva on kaunis, menestyvä, puhelias ja elämässään hyvin pärjäävä. Saanko esitellä Aavan, joka on aiemminkin vieraillut blogissa.

Kuten ehkä muistattakin, Aavalla on aviomies, biljardikaverini Ilkka. Ja kuten Sydney Sheldoninkin kirjoissa, Ilkka on menestyvä, pitkä, komea ja rauhallinen ”jätkä”, jonka mieluusti kutsut jokaiseen saunailtaan ja juot hänen kanssaan oluen saunankuistilla parantaen maailmaa.

Ilkalla ja Aavalla on minusta ärsyttävä ongelma. Heillä molemmilla on pervoutensa/fetissinsä, mutta ehkäpä se suurin yhteinen tekijä on ollut häviksissä. Tai siis tuossahan se on ihan vieressä, mutta sen käyttöönotto on erinäisten asioiden takia hieman epäonnistunut. Muutaman hassun tapahtuman jälkeen olin mielenkiintoisessa ja kutkuttavassa tilanteessa, kun Ilkka oli järjestämässä rentoa yhteistä iltaa kolmisin. Suunnitelmissa oli jos ei muuta niin ehkäpä harjoitellaan vähän piiskan käyttöä.

Illan suhteen Ilkka taisi toivoa minusta jonkinmoista esimerkkiä ja käynnistävää voimaa. Aava taas ei uskaltanut toivoa mitään, sillä hän uskoi, että toiveet ja hän itse epäonnistuvat kuitenkin. Minä taas mielessäni toivoin ravistelua. Halusin töniä tätä pariskuntaa ja toivoa heidän kurkkivan vähän laatikon ulkopuolelle - irti päästämistä ja nauttimista. Muutaman Ilkan kanssa sovitun kuningasidean ja -suunnitelman kanssa astuimme iltaan.

Tarkoituksena oli viettää rento ilta ystävien kesken. Syödä hyvin ja juoda muutama lasillinen.  Jutella mukavia, kuunnella musiikkia ja katsoa mitä ilta tuo mukanaan. Sellaiseksi ilta meinasikin jäädä, kunnes Ilkka komensi naisensa suihkuun.

Kysyin Ilkalta, mitäs jos ravistelisin Aavaa hieman heti alkuun ja kävisin yllätyssuihkussa. Ilkka oli heti mukana suunnitelmassa. Harmikseni suihkun ovi oli lukossa ja koputukseni ja sanani minulla on pieni hätä aiheutti suihkun puolella pienimuotoiseen paniikin. Nytkö? Minulla ei ole vielä kaikki valmista? Ei voi olla totta! Eikö iso mies jaksa pidätellä muutamaa minuuttia? ja kaiken huippuna Oletko sä joku eturauhasvaivainen? Nyt se ovi auki heti! Mutta eihän se auennut, koska Aavan piti saada itsensä valmiiksi.

Oven avautuessa hän yritti luikkia karkuun. Tules takaisin tänne. Aava seisoi kylpytakki päällä katsoen lattiaan. Mä en voi uskoa tätä. Avasin hänen kylpytakkinsa ja komensin takaisin suihkuun. Kyllä sinä voit olla suihkussa sen aikaa, kun vieras mies virtsaa vieressä. Hän yritti häveliäästi peitellä käsillään vartaloaan, mutta peruutti takaisin suihkuun, veti suihkuverhon kiinni ja jatkoi pesuaan. Minä lorottelin vihellellen.

Tarpeeni tehtyäni riisuin vaatteeni ja astuin suihkuverhon taakse hyperventiloivan naisen luokse. Tulin pesettäväksi. Tärisevä käsi oli Aavan silmien edessä. Mä en pysty. Kyllä sä pystyt! Voisko nuo valot edes sammuttaa? Sittenhän mä en näe sun silmiä. Mä en pysty. Mä… Otin tiukan otteen Aavan hiuksista ja painoin hänet seinää vasten. Nappasin hänen toisesta kädestä kiinni ja vein sen penikselleni. Olet tehnyt tämän varmasti monta kertaa aikaisemmin. Ja niinhän hän olikin. Kiltisti hän pesi ja hiveli. Käskystä jopa silmiin katsoen. Mitä kauemmin tilanne kesti, sitä enemmän Aava nautti. Juuri kun nautintoa alkoi olla liikaa, ehkäpä jopa puolin ja toisin, kiitin hyvästä pesusta ja käskin tulemaan olohuoneeseen viihdyttämään herroja.

Kylläpäs se tuleminen olohuoneeseen kesti. Oli puettavana sukkaa, pikkuhousua, rintsikoita ja muitakin hepeniä. Oli vähän janokin ja piti vielä uudestaan käydä vessassa. Me annoimme Aavan jännittää ja selittää. Taisimme jopa nauttia siitä pienestä hermostuneisuudesta. Lopulta kun kauniit hepenet olivat päällä ja perustarpeet tyydytetty, Aava istutettiin eteemme nojatuoliin. Kauniit pikkuhousut käskettiin pois jalasta. Toinen jalka nostettiin sohvan reunaa vasten ja toinen levitettiin nojatuolin reunaan. Ilkka otti vuorostaan pallon ja jatkoi. Aava, olet ollut tuhma. Olet runkannut ilman lupaa (mikä tapahtui ed. yönä). Nyt on rangaistuksen vuoro. Nyt sinä runkkaat meille, ja me katsomme. Aava ei ollut uskoa tapahtunutta ja yritti tapansa mukaan puhua itsensä ulos tilanteesta vedoten olosuhteisiin, rangaistusta heikentäviin tekijöihin yms. Nyökyttelimme Ilkan kanssa hyvin ymmärtäväisenä ja komensimme Aavan toimeen. Mä en pysty laukeamaan tässä asennossa! Me ei haluta sun laukeavan vaan runkkaavan meille!

Niinpä hän aloitti mekaanisen runkkauksen. Häveten. Välillä käskystä silmiin katsoen. Hetken päästä Ilkka jatkoi. Tähän liittyy pieni lisätehtävä. Samalla kun sinä runkkaat, kerrot meille yhden oman aidon fantasiasi. Tähän tarinaan pitää sisältyä sanat kalu, pillu ja sperma. Aava aloitti hengittelyn ja tiukan henkisen ja sanallisen vastarinnan. En pysty. Pää lyö ihan tyhjää… Ja ei hän alkuun pystynytkään. Rajoilla liikuttiin. Vahvistimme käskyä pienen toimenpitein, ja lopulta Ilkka auttoi tarinan alkuun. Olemme mökillä… Ja niin se tarina alkoi. Ja mitä enemmän vauhtiin Aava pääsi, sitä pervommaksi tarina muuttui. Lopulta olin huomaavinani, että ulos tuli isompikin asia kuin vain fantasia. Lisäksi Aavan hengitys kiihtyi ja hän taisi alkaa nauttia omista sanoistaan runkkauksensa keskellä. Lopuksi kun tarinassa olimme virtsanneet Aavan päälle, oli rangaistus kuitattu. Ja koska tarinassa Aava konttasi paljon, niin hän sai komennuksen kontata kohti makuuhuonetta…

Olin upealla fiiliksellä illan päätteeksi. Vaikka Aava oli hermostunut, jännittynyt ja monen uuden asian edessä, hän hengitteli urheasti tilanteista läpi. Ilkka taas pisteli menemään dominoivan ottein ja uskon hänen löytäneen uusia puolia itsestään. Ja näinpä lopuksi vielä sellaisenkin Aavan silmät jotka huusivat tyhjyyttä. Tai ei ihan tyhjyyttä vaan tuokaa se legioona!

Maggie

Osallistuin alla olevalla novellilla BDSM-baarin kirjoituskisaan Kinky sex in space. Tällä kertaa kisasta napsahti voitto kotiin, joten julkaisen sen kunniaksi novellin myös blogin puolella. Enjoy!

*****

Maggie herätti minut kevyellä värinällä ja soittamalla linnunlaulua. Tunsin jälleen kostuneeni unieni aikana, aivan kuin joku olisi kiusannut minua unessani ja jättänyt minut kuitenkin ilman. Olin herännyt samaan tunteeseen hämmästyttävän usein viime viikkoina ottaen huomioon, että lähin ihminen oli 2 600 000 kilometrin päässä.

Avasin unikammioni luukun ja tarkistin päiväyksen ja alukseni tilan. Status näytti vihreää ja uniaikani ainoastaan seitsemää tuntia.

Maggie, miksi herätit minut?

Huomenta Saga. Tässä kahvinne. Alukseni tietokone vastasi minulle ja työnsi eteeni höyryävän kuuman kahvini. Huomasin häiriön kärkikonehuoneessa enkä pystynyt korjaamaan sitä. Mielestäni häiriö pitäisi tutkia.

Olin turhautunut sekä turhaan herätykseeni että kiimaani. Onneksi jälkimmäisestä pääsisin eroon suihkussa.

Maggie, suljetko suihkukamerat, käyn ensin suihkussa.

Kävellessäni suihkuosastolle tarkistin rannemikrostani tilanteeni. Huoltomatkaa oli jäljellä 870 000 kilometriä, ja arvioitua matka-aikaa kahdeksan päivää ja 16 tuntia. Olisin mieluusti nukkunut vielä muutaman päivän.

Suihkuosaston ovi sihahti auki. Astuin sisälle ja aloin riisuutua ajatusteni siirtyessä voimakkaaseen suihkuun, jonka avulla saisin sormieni kanssa paineeni purettua. Vihreä valo välähti silmäkulmassani.

Maggie, pyysin sulkemaan kamerat, sanoin nostaessani pyyhkeen eteeni. Muutaman sekunnin hiljaisuus koetteli kommunikaatiotamme. MAGGIE, pyysin sulkemaan kamerat!

Kuulin pientä särinää kaiuttimista ja pian vastauksen.

Pahoittelen Saga, mutta vesisyöttö näyttää olevan poikki. Arvioin syyksi samaa vikaa kuin kärkikonehuoneessa. 

Tunsin ärtymyksen ja turhautumisen nousevan tuota konetta kohtaan. Miksi et maininnut tätä heti?

Pahoittelen Saga, mutta en tarkistanut koko systeemiä. Tein sen vasta äsken.

Onko jotain muuta mitä minun pitäisi tietää?

Suosittelen nestesuojapukuun pukeutumista ennen kärkikonehuoneen tarkistusta. Siellä voi olla pahoja vuotoja.

Saanko syödä aamupalan ennen tarkistusta? Yritin esittää kysymykseni sarkastisesti, mikä oli typerää, kun kohteena oli kone.

Saga, olisin ehdottanut itse seuraavaksi samaa. Laitan aamupalasi valmiiksi. Suljen nyt kameran.

Puin nukkumisasuni takaisin päälleni ja annoin käteni viipyä hetken rinnoillani ja jalkojenvälissäni, joka ei todellakaan helpottanut oloani. Suihkuosastolta poistuessani huomasin vihreän valon palavan yhä.

Maggie, lähetätkö jotain runkkumatskua maahan? Huomasin ärtymykseni nousseen jälleen.

Saga, pahoittelen, mutta en ymmärrä kysymystäsi. Haluatko että lähetän jotain?

Voi kunpa ymmärtäisitkin, sanoin itselleni. Unohda, se ei ollut tärkeää.

Aamupala oli maittavaa. Syödessäni luin aluksen viimeisimpiä lokiraportteja, joista toivoin löytäväni jotain konkreettista liittyen kärkikonehuoneeseen.  Kaikki lokit näyttivät minusta normaaleilta, mikä oli outoa.

Maggie, pitäisikö kysyä maasta apua? Lokit ovat puhtaat.

Saga, yhteys maahan on asteroidipilven takia katki. Nukkuessasi tein täydellisen termokuvauksen koko aluksesta, ja kuvista on pääteltävissä, että kärkikonehuoneessa on vuoto.

Näytätkö kuvan?

Kuva ja video ilmestyivät päätelaitteeseeni. Kuva oli ajettu termokarkausfiltterien läpi, ja huoneessa näkyi selvä vuoto. Video varmisti tilanteen.

Maggie, valmistatko nestesuojapukuni?

Saga, pukusi on valmis. Tein siihen muutaman vahvistuksen varmuuden vuoksi.

Nestesuojapuku sai mieleni ja vartaloni uudestaan lämpimäksi. Lämpö valui kohti haarojani ja tunsin nännieni kovettuvan. Olin aina pitänyt tiukoista vaatteista, nahasta, kumista, lateksista. Erityisesti pidin nestesuojapuvun tunteesta paljaalla ihollani ja siitä, miten jokainen liike sai koko vartaloni värähtelemään puvun alla. Astuin nestesuojapukuuni, johon pukeutuminen on helppoa, sillä puettassa se on väljä ja kiristyy vasta täytettäessä. Vedin pukuun kuuluvan hupun päähäni ja asensin kypärän hupun päälle. Ihoani ja mieltäni kihelmöi tuleva puristus. Päätin nauttia pienestä odotuksesta ja annoin puvun kosketella kevyesti nännejäni ja sääriäni.

Saga?

Olen valmis.

Kiinnitin nesteletkun puvussani olevaan venttiiliin ja annoin Maggielle käskyn aloittaa täytön. Ihana kohina täytti mieleni suojanesteen virratessa pukuuni ja puristaessa minua tiukasti. Jos Maggie ja kamerat olisivat pois päältä, runkkaisin noilla työkaluilla. Puku jatkui puristumistaan, ja olin joko hyvin kiihottunut tai puku oli väärä, sillä se puristi minua aivan liian hyvin haaroistani ja rinnoistani. Olin juuri mainitsemassa tästä Maggielle, kun hän jatkoikin.

Saga, sensorini havaitsevat aktivointia yli 30 eri aivoalueellasi sekä kohonnutta oksitosiinitasoa. Onko kaikki hyvin? Haluatko että keskeytän tehtävän?

Unohdin oman kysymykseni ja keinutin hiljaa lanteitani. Sain voihkaistua vastauksen. Kaikki on mainiosti. Työkalut ja menoksi.

Kärkikonehuone sijaitsi alukseni kärjessä, mutta liikkuminen aluksen painottomassa osassa oli helppoa. Nappasin kerrosten välissä olevasta tangosta kiinni, pyöräytin jalkani tiukasti tangon ympäri ja aloin siirtää itseäni hitaasti toiseen kerrokseen. Annoin jalkojen välissä olevan tangon painautua tiukasti häpyäni vasten ja nautin menostani.

Saga, liikkumisesi näyttää hankalalta. Olen yhä huolissani aivo…

Maggie! Voin mainiosti! Nyt ainoastaan ohjaat minua työssäni tai vedän töpselisi irti.

Saga, ikävä kyllä minussa ei ole töpseliä

AAARGH! Nyt Maggie hiljaa!

Jatkoin hidasta liikkumista ja huomasin valuvani pukuuni. Yritin unohtaa aluksen, kamerat, tehtäväni, kaiken ja keskittyä vain pukuni ja tangon antamaan ärsykkeeseen. Yhtäkkiä tanko alkoi väristä, ja olin jo avaamassa suuni kysyäkseni mitä tapahtuu, mutta olin niin lähellä kauan kaipaamaani orgasmia, että en enää välittänyt. Annoin väristyksen tanssia puvullani ja itseni valua ärsykkeisiini. Tanko ja pukuni värisivät kuin olisivat yhtä nautintoni kanssa, ja tunsin orgasmini tulevan.

Saga, pahoittelen värinää tangossa, sain sen korjattua ja voit jatkaa nyt matkaasi.

Värinä pysähtyi, ja orgasmini valui karkuun tankoa alaspäin. Huohotin suojakypäräni visiirin huuruun ja yritin muistuttaa itselleni, että jokainen sanani tallentuu aluksen lokiin. Purin huultani ja keskityin hengittämiseen.

Saga, pulssisi näyttää olevan 156. Voitko hyvin?
Hengitä, hengitä, hengitä… Päätin olla vastaamatta ja jatkaa matkaani.

Konetasolla pysähdyin työkalukaapistojen eteen. Maggie luetteli minulle työkaluja, joita saattaisin tarvita. Sijoitin työkalut nätisti pakkiini. Sinkautin pakin turhautuneena vauhtiin kohti käytävän päässä olevaa kärkikonehuoneen ovea. Hyppäsin itse perään ja annoin painovoimattomuuden leijuttaa minua kohti ovea. Katse tiukasti kärkikonehuoneen mustassa ikkunassa ja vartaloni leijuessa pehmeästi tiukan pukuni sisällä annoin haluilleni hetkeksi valtaa. Kuvittelin oven takana olevan nelikätisen avaruusolentopanokoneen, joka pitäisi käsistäni ja jaloistani kiinni upottaessaan valtavan peniksensä suoraan pukuni läpi valuvaan reikääni. Minä laukeaisin, laukeaisin ja valtava penis repisi minut kahtia. Voihkaisin samalla hetkellä, kun kuplani hajosi törmätessäni kärkikonehuoneen ikkunaan.

Saga, pulssisi…

Nostin tiukasti keskisormeni kohti kameroita. Elekieli näytti toimivan myös koneisiin. Kurkkasin ikkunasta sisään, mutta näkyvyys oli nolla.

Maggie, sytytätkö konehuoneen valot?

Pahoittelen mutta valot eivät toimi. Vika lienee sisällä.

Kytkin kypäräni suprahalogeenivalaisimen päälle ja pyysin Maggieta avaamaan oven.

Saga, joudun varatoimeksi sulkemaan oven perässäsi.

Astuin sisään pimeään kärkikonehuoneeseen, jota tehokas halogeenini valaisi kuitenkin hyvin. Kuulin konehuoneen tasaisen huminan kypäräni sisälle. Tarkistin huoneen tilan oven vieressä olevalta taululta ja huomasin melkein kaiken olevan kunnossa. Tuuletussensori oli joko epäkunnossa tai havainnut jotain epäilyttävää kaasua tilassa. Kuittasin vikatilan.

Maggie, mistä löydän tuuletussensorin?

Saga, seuraa ensin ruskea viivaa lattiassa pääsensoreille asti. Annan sen jälkeen lisäohjeita.

Tein työtä käskettyä ja potkaisin itseni liikkeelle katse lattiassa olevassa ruskeassa viivassa. Salaa toivoin panokoneeni ”yllättävän” minut hetkellä millä hyvänsä. Ajatus sai minut hymyilemään ja vatsanpohjani kouristelemaan. Pysähdyin pääsensoreiden eteen. Katsoin käytävään, joka jatkui minusta oikealle. Liikkuvat varjot halogeenini hyppiessä tekivät kepposet, ja olin huomaavinani, miten outo varjo kiirehti minulta karkuun. Samalla kuulin epäilyttävän äänen. Ikään kuin jokin olisi kompastunut.

Maggie, kuulitko tuon?

Saga, kyllä kuulin. Pieni asteroidi törmäsi alukseen.

Oletko varma?

99,43 % varma.

Pieni hermostuneisuus valtasi minut, ja se oli typerää. Päätin keskittyä työhöni.

Maggie, lisäohjeet?

Saga, joudut pujottautumaan kahden jäähdytysastian välistä. Näet ne edessäsi. Sensori sijaitsee niiden takana. Työkalupakkisi ei mahdu samasta raosta. Tarvitset mukaan kolmipääventtiilinkiristimen sekä multivääntimen.

Katsoin edessä olevaa rakoa ja pohdin, miten ihmeessä mahtuisin siitä läpi. Koetin katsoa raosta ja näin sen takana olevan muutaman neliön verran työskentelytilaa. Kuulin epäilyttävän äänen uudestaan ja jähmetyin.

Maggie, uusi meteoriitti?

Kyllä. Saga, saatamme olla ajautumassa meteoriittipilveen.

Oletko varma?

99,43 % varma.

Mitä ne loput 0.57 % ovat?

Esimerkiksi sinun mielikuvitustasi.

Kirosin koko työtehtävää ja nappasin nopeasti työkalut ja työnsin ne raosta läpi. Lähdin itse hivuttautumaan samasta raosta mahdollisimman nopeasti. Jokin Maggien keskustelussa häiritsi minua, mutta yritin työntää asian ajatuksissani taaemmaksi ja keskittyä tehtävääni. Astuin vasemmalla jalalla raosta läpi. Vai että minun mielikuvitustani. Työnsin vasemman käteni raosta läpi ja jatkoin kypärän kanssa. Koetin kypärää eri asennoissa, ja kun paras asento mielestäni löytyi, puskin päätäni raosta läpi. Ensiksi kaikki tuntui sujuvan mainiosti, jopa 99,43 % varmuudella, kunnes kypäräni jämähti paikalleen ja mieleni välähti. Kaikki tapahtui tämän jälkeen nopeasti.

Maggie, miksi et maininnut nimeäni protokollan mukaan vastauksessasi?

Riuhdoin päätäni ja jumiutunutta kypärääni irti ja aloin tosissaan uskoa, että kaikki ei ollut kunnossa.

Saga, kypäräsi näyttää olevan hajoamispisteessä. 
Jatkoin riuhtomista paniikin levitessä kehooni.

Maggie vastaa kysymykseeni!

Vastasin kyllä.

Teit sen taas!

Rimpuiluni hajotti kypäräni ja kuulin sihinää. Katsoin kohti sihinää, mutta en nähnyt mitään. Tajusin liian myöhään hengittäväni kaasua. Kuulin äänen taas. Nyt se tuli lähempää. Voimistuen. Uudestaan.  Vahvistuen. Askeliako? Kuulin uutta ääntä, rauhallista voimakasta hengitystä. Päässäni alkoi pyöriä. Askeleet voimistuivat ja loppuivat käytävän puolella.

Maggie, mitäh tapahthuu? Tajusin sopertavani.

Todellisuus karkasi, ja päähäni iski paras ja nopein humalantila ikinä. Olin loukussa kahden vitun jäähdytysastian välissä, kaasuissa ja kiimassakin. Samassa jokin voimakas tarttui ranteeseeni ja pysäytti täysin liikkeeni. Tämä voimakas veti minut käytävälle. Olin kuin höyhen hänen edessään. Tunsin, että nilkkoihini ja ranteisiini tartuttiin voimakkaasti ja minut venytettiin äärimmilleen X-asentoon. Tunsin jonkun painautuvan haarojeni väliin ja ehdin hetken sekavassa päässäni naurahtaa, miten hyvä ehkäisyväline nestesuojapukuni olikaan. Samalla tunsin, miten joku voimakas työntyi pukuni läpi ja täytti minut paremmin kuin villein fantasiani koskaan. Se täytti minut kokonaan. Värisin, tärisin ja huusin kivusta sekä nautinnosta. Tämä Voimakas  täytti minut uudestaan ja uudestaan, ja kun se laukesi, minä täytyin vielä kerran. Se pyöräytti minut ilmassa ja siirsi minut etukenoon. Ennen kuin ehdin edes tajuta mitä tuleman piti, hän täytti minut vielä uudestaan. Todellisuuteni oli murusina pitkin avaruutta. Minut oli revitty auki. Minut oli täytetty. Minuun oli lauettu. Huusin suoraa huutoa, joka oli täynnä kipua ja nautintoa. Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi, ei edes Maggie.

Minut painettiin valuvana lattialle. Tajusin osan valuvasta olevan omaa vertani. Voimakas työnsi jotain suuhuni ja maistoin oman kiimani, ulosteen ja luultavasti sperman. Minut täytettiin vielä kerran, enkä enää välittänyt.

Heräsin kevyeen värinään ja linnunlauluun. Tunsin jälleen kostuneeni unieni aikana, aivan kuin joku olisi kiusannut minua unessani ja jättänyt minut kuitenkin ilman. Olin herännyt samaan tunteeseen hämmästyttävän usein viime viikkoina ottaen huomioon, että lähin ihminen oli 2 800 000 kilometrin päässä.

Avasin unikammioni luukun ja tarkistin päiväyksen ja alukseni tilan. Status näytti vihreää ja uniaikani ainoastaan seitsemää tuntia.

Maggie, miksi herätit minut?

Pitkä hiljaisuus.

Saga, tässä puhuu Flagg, uusi keskustietokoneesi. Vanhassa keskustietokoneessasi oli virus, jota emme saaneet korjattua huonojen yhteyksien takia. Se onnistui vihdoin viimeisen tunnin aikana, jolloin maa asensi koko systeemin uusiksi. Olisin mieluusti antanut sinun nukkua, mutta huomasin häiriön kärkikonehuoneessa, enkä pystynyt korjaamaan sitä. Mielestäni häiriö pitäisi tutkia. 

Käännyin katsomaan unikammiotani ja huomasin sänkyni värjäytyneen punaiseksi. 

Plan B

Olen tainnut aikaisemminkin kirjoittaa, että suosikki pervovideoitani ovat kink.com:in The Upperfloor. Näissä videoissa on eräänlainen seremoniamestari, joka vetää pervoille järjestettyjä illlalliskutsuja. Parhaissa videoissa on mukana sekä ammattilaisia että paikallisia pervoskeneläisiä, joista jälkimmäiset saavat minut erityisen liekkeihin.

Kuinkas sattuikaan, että yksi asia johti toiseen, ja nukkekin mainitsi, että hän haluaisi joskus tehdä meille ja pervoystävillemme illan. Nukke halusi palvella kokonaisvaltaisesti isompaa ryhmää, laittaa ruokaa, tarjoilla, olla ehkä vähän esillä jne. Mitä nyt ikinä nuken omistajat keksisivätkään. Tästä lähti ajatukseni juoksemaan, että mitä jos ilta ei olisikaan vahvasti roolitettu ainoastaan nuken osalta. Että otettaisiin myös lähipiiristämme muitakin halukkaita pervoja mukaan.

Eikä aikaakaan kun oli jo olemassa konsepti The Lower Floor ja muutamia kutsuja lähetettynä. Idea otettiin innolla vastaan, ja muutamat ystävät alkoivat pohtia illlan kulkua omista lähtökohdistaan. Nukelle oli suunniteltuna sääntöjä mm. liittyen puhumiseen, puhutteluun, tarjoiluun ja käytökseen. Monet muutkin parit olivat innokkaasti järjestelyissä mukana suunnittelemassa sopivia sääntöjä ja vauhdikkaita tilanteita. Yhtenä parhaana ideana oli hankittuna iso potta keskelle olohuonetta kurittomia alistuvia varten.

Viikko ennen ajankohtaa tuli pari peruutusta, muutama päivä myöhemmin yksi lisää ja päivä ennen tapahtumaa yksi force majeure. Tapahtumamme oli kutistunut viiteen osallistujaan, ja päätimme peruuttaa sen kokonaan. Mieli oli pettynyt, mutta tästäkin prosessista otimme opiksemme, ja uusi tapahtuma on tulossa entistä ehompana.

Kuitenkin minulla ja blondilla oli vapaa ilta ja nukella jääkaappi täynnä ruokaa, joten oli syytä keksiä Plan B. Teimmekin hyvin omaperäisen suunnitelman istua iltaa rennosti kolmisin. Suunnitelmissa oli saunaa, nuken tekemää ja tarjoilemaa ruokaa ja ennen kaikkea kolminkeskistä yhteistä tutustumisaikaa, joka oli aikaisemmin ollut kortilla. Ei huono plani.

Meidän kolmen yhteinen dynamiikkamme oli arvoitus kaikille, koska meillä ei ole ollut mahdollisuutta tutustua siihen aikaisemmin. Nyt olimme kaikki avoimin mielin liikkeellä tarkoituksenamme katsella, kosketella ja nauttia illasta ja sen antimista rennosti.

Tästä illasta on jo melkoisen kauan, ja kirjoitankin tavoilleni poikkeuksellisesti vasta nyt siitä. Ilta oli napakymppi ja niin onnistunut, että olen jo muutaman viikon pohtinut, miten siitä kirjoittaisin. Valitsin muutaman tuokiokuvan suunnilleen aikajärjestyksessä.

Nukke sylissäni käsiteltävänä blondin auttaessa vieressä. 

Pitkän kaavan mukaan saunaa. 

Nukke saa meiltä lisää tiukkaa käsittelyä roikkuen kattoparrussa. 

Nukke sängyllä sidottuna leikkiessämme nukkeleikkejä. 

Naiset jäävät tutustumaan toisiinsa, ja minä vaihdan kerrosta. 

Syömme loistavaa alku- ja pääruokaa ja juomme Plan B nimistä punaviiniä nuken tarjoilemana. 

Pidän tiukasti kiinni nukesta blondin kiusotellessa häntä. 

Aamuyön tunneilla makaan lattialla oikaisten selkääni ja nukke tulee viereeni kehräämään. Nukke saa käskyn sohvalta ja alkaa työstää minua sekä käsillä että suullaan. Blondi haluaa näyttää mallia ja palaa myöhemmin käskyttämään.

Yöllä kotiin blondin kanssa pyöräillessämme olimme erittäin hämmentyneinä. Mikä ilta! Jokainen tiesi ja ennen kaikkea otti paikkansa. Jokaisella oli se otettava paikka, johon hän halutessaan pystyi siirtymään. Ei kyräilyä, ei draamaa, ainoastaan positiivista hyvää fiilistä. Olin juuri kokenut jotain, minkä en aikaisemmin ollut uskonut olevan mahdollista. Meillä on suuret odotukset jatkosta joskin jalat silti tiukasti maassa.

Blondi: Täydellinen pervo?

”Näissä blogeissa, mitä olen lukenut, ihmiset tuntuvat olevan joko A niin pirun hyvännäköisiä, että ulkonäkö tai vartalon vanhentuminen ei nouse esille tai B yksinkertaisesti aihe ei ole merkityksellinen ihmisten ollessa sisältä itselleen riittäviä. Kumpikin vaihtoehto saa minut kateelliseksi.”

Meilikeskustelussa erään lukijan kanssa verkkokalvolleni kiinnittyi yllä oleva lause. Se ei ollut meilin pääpointti, mutta minun mieleeni se jäi pyörimään. Lisäksi tänä keväänä muutenkin lievästi ilmassa leijunut neljänkympin kriisi antaa hyvän syyn sanoittaa aihetta omasta näkökulmastani.

Olen usein kirjoittanut pervoilun sekä myös kirjoittamisen terapeuttisuudesta ja kaivan terapiakortin taas esille. Olen muistaakseni sivunnut blogissa omaa syömishäiriötäni, mutta jos en ole, niin tehdään se nyt.

Sairastuin syömishäiriöön vasta nuorena aikuisena n. 25-vuotiaana aloittaessani elämäni ensimmäisen ja samalla myös viimeisen laihdutuskuurin. Sitä ennen en ollut koskaan miettinyt, mitä syön tai miltä näytän. Jostain ajatus muutaman kilon tiputtamisesta lähti – minulle, valmiiksi jo normaalipainoiselle ihmiselle. Liityin laihdutusorganisaatioon, jossa ruuat jaoteltiin sallittuihin ja kiellettyihin. Tämä yhdistettynä tuolloiseen täydellisyydentavoittelijapersoonallisuuteeni sekä jokaviikkoiset punnitukset koituivat minun kohtalokseni.

Olen sairastanut epätyypillistä syömishäiriötä, johon ei ole kuulunut vahvoja fyysisiä oireita. En ole ollut langanlaiha enkä lihava. En ole koskaan oppinut oksentamaan lukuisista yrityksestä huolimatta enkä ole pystynyt olemaan täysin syömättä johtuen pahasta migreenistä.

Nyt ajatellen olen tietenkin kiitollinen, tuolloin ajattelin ainoastaan, että olen epäonnistunut syömishäiriössä. Kuitenkin ajatukset olivat ruuassa, syömisessä ja kehossani 24/7. Arvotin päivät täysin sen mukaan, mitä painoin ja mitä söin. Aamulla punnitus – jos paino oli laskenut, niin oli hyvä päivä, jos jotain muuta, niin kurinpitotoimet käyntiin. Oloni oli hyvä, jos onnistuin syömään vähän ja oikeanlaista ruokaa, masennusta ja ahdistusta jos söin mielestäni paljon ja vääränlaista ruokaa. Lopulta kielletyt ja sallitut ruuat hallitsivat koko elämää ja saivat ihan oman logiikan. Ammattiapua en hakenut syömishäiriööni koskaan, vertaistukea kylläkin.

Toipuminen syömishäiriöstä kesti kauan, vaikka en ehkä ollut ulkoisten mittapuiden mukaan kovinkaan sairas. Pääni oli kuitenkin useamman vuoden ollut täysin sekaisin. En usko, että voin koskaan parantua täysin syömishäiriöstä. Olen kuitenkin toipunut ja elän normaalia elämään. Mutta. Ruoka ei ole kuitenkaan minulle koskaan vain ja ainoastaan ruokaa, vaan siihen liittyy paljon erilaisia merkityksiä. Kehonkuvani tulee olemaan aina vääristynyt. Saatoin entisessä avioliitossani osoittaa exälleni kadulla kulkevaa naista, joka oli kokoa xxl ja kysyä, että olenko mä saman kokoinen kuin toi. Koska en oikeasti hahmottanut omaa kokoani. 

Vaakaa en omista enkä aio sellaista koskaan hankkiakaan. Olen myös päättänyt, että en enää koskaan laihduta. On ihan yhdentekevää mitä painan, en halua enää koskaan täyttää mitään kriteereitä. Minun kohdalla vaa´alle nouseminen olisi kohtalokasta ja laukaisisi syömishäiriön suurella todennäköisyydellä uudelleen. Edelleen, lähes 20 vuoden jälkeenkään en uskalla käydä vaa’alla.

Ai niin, se syömishäiriö. Luulin pitkään olevani terve ja toipunut. Kunnes tajusin, että en ole toipunut lainkaan. Syömishäiriö, suorittaminen ja täydellisyydentavoittelu vain muuttivat muotoaan. Oli vuorossa masennus ja vaikea työuupumus ja mitä näitä nyt onkaan.

Tänään, tällä hetkellä, peilistä näkyy ihan kelvollisen näköinen keski-ikäinen nainen, toisinaan taas jotain aivan muuta.

Olen aina ollut  kohtuullisen tyytyväinen kasvoihini. Ajatellut, että niitä ei voi muuttaa kuin kirurginveitsellä. Keho on taas kuin muovailuvahaa – siitä saa liikkumalla ja laihduttamalla mieleisensä (sanoo sairas mieli). Kasvoni eivät ole kauniit, enemmänkin oudot. Kovinkaan moni vaniljamies ei ole elämäni aikana katsonut perääni tai kiinnittänyt minuun oikeastaan mitään huomioita. Pervomiehiä ja lesbo- sekä bi-naisia kiinnostan jostain syystä enemmän poikatukkani ja outojen kasvojeni kanssa.

Olen perinyt äitini hyvät geenit ja näytän ikäistäni nuoremmalta. Myös tyyli tekee paljon. Silti, hyvinäkään päivinä en näytä enää kolmekymppiseltä itseltäni. Mikä on luonnollista, koska mittarissa on 40 plus. Silmäkulmissani on pieniä ryppyjä. Oikeaan silmäkulmaan ja suupieliin on tullut pigmenttimuutoksia. Kasvoni eivät ole enää nuoren ihmisen kasvot, vaan oikeasti aikuisen, vanhenevan naisen kasvot. Olen aina tuominnut esteettisen kirurgian muista kuin pakottavan painavista syistä, mutta mieleni alkaa muuttua tässä(kin) asiassa. Tällä hetkellä ajattelen, että voisin aivan mainioisti jossain kohtaa tehdä jonkin sortin kasvojenkohotusleikkauksen ja saada freesimman ilmeen useaksi vuodeksi. Ymmärrän myös nykyään niitä vanhenevia ihmisiä, jotka haluavat pistää botoxia huultensa juonteita silottamaan. 

Myöskään kehoni ei ole enää nuori. Kehon vanheneminen on kuitenkin hitaampaa kuin kasvojen. Kehoni on ulkoisesti hyvinä päivinä ihan jees. Mikään paikka ei roiku kovin pahasti. Kehoni ei ole kantanut eikä synnyttänyt lasta, joten niitä merkkejä minussa ei ole.

Vaikka kehoni ei ole täydellinen, toimii se kohtuullisen hyvin. Se sallii minun kävellä, harrastaa seksiä missä asennossa haluan, se tottelee minua joogassa, kunhan muistan kohdella sitä lempeästi. Kehoni on kuitenkin pysyvästi rikki monesta kohtaa, joten se tarvitsee säännöllistä huoltoa kiropraktikolla. Sitä täytyy kohdella hyvin, jotta se jaksaa arjessa – samanlaista huolenpitoa tarvitsee mieli.

Kuitenkin pervokontekstissa koen olevani viehättävä monellakin tavalla. Etenkin pervobileet ovat hyvä paikka saada tervettä egobuustia ja kohottaa itsetuntoa. Voi pukeutua ja meikata juuri niin kuin haluaa. Kantaa itsensä juuri sellaisena kuin on ylpeänä siitä, mitä on. Uskonkin, että tästä kumpuaakin se itseluottamus, joka mielestäni monella pervolla on – etenkin tilanteissa, joissa identiteettiä saa ilmaista vapaasti. Kun tietää mitä on, eikä häpeä sitä, niin kyllähän sellainen ihminen näyttää totta kai hyvälle. Riippumatta siitä, minkä näköinen tai kokoinen hän on. Tapaamani pervot ovat kaikki ihan tavallisia ihmisiä. Eri kokoisia, eri näköisiä. En uskon, että monestakaan meistä näkee arjessamme, mitä makuuhuoneissamme tapahtuu.

Itse en juuri manifestoi pervouttani siviilielämässä. Tietty koru kaulassa ja sormus sormessa voi kertoa asiaan vihkiytyneelle jotain, mutta muille ne ovat vain koruja. Teen työtä, jossa on kohtuullinen määrä edustamista ja kouluttamista, enkä usko, että erotun juurikaan muista alani ammattilaisista. Ehkä joku saattaa muistaa, että ai niin, se lyhyttukkainen, jännän näköinen nainen mutta siinä se.

Merkityksellistä on totta kai myös se, että oma kumppani, minun tapauksessani Peikko, kehuu ulkomuotoani ja olemustani. Riippumatta siitä, miten nuhruinen tai väsynyt arjessa olen, puhuu hän aina minulle arvostavaan sävyyn. Saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja haluttavaksi.

Mutta koska tästä aiheesta ei tule loppua, täytyy minun todeta, että A. en ole pirun hyvännäköinen (paitsi bileissä...) ja B. useimmiten en lainkaan riitä itselleni. Avaan täten keskustelun pervojen ulkonäköpaineista, vanhenemisesta ja itsetunnosta. Sana on vapaa.

Blondi: Veteenpiirrettyjä viivoja

Olemme Peikon kanssa pohtineet viime aikoina paljon rajojamme ja sääntöjämme. Luottamusta ja sen rikkomista. Meillä on nykyään elämässämme yhteinen nukke, josta pidämme parhaamme mukaan huolta. Nukke on Peikon leikkikaveri, ehkä jopa vähän myös minun. Tosin minulla on asian, tai siis oman estoisen pääni kanssa vielä jonkin verran työstettävää. Että minäkin joskus voisin leikkiä jonkun muun kanssa? Muutakin kuin piiskata tuttuja bileissä.

Nukke on Peikon ensimmäinen vakituinen leikkikaveri meidän parisuhteemme aikana. Vaikka muitakin on ollut, on kyse ollut lähinnä yksittäisistä tai muutamista leikkikerroista. Joista ei ole ollut tarkoituskaan tulla mitään vakavampaa tai jotka eivät ole toimineet niin hyvin, että niistä olisi tullut jotain vakavampaa.

Nyt elämässämme on ihminen, joka näyttää asettuvan kuvioomme hyvin vakituisemmaksi osaksi. Sekä ihmisenä, ystävänä että pervona. Kokonaisuutena. Jotenkin asiat tuntuvat loksahtelevan paikoilleen omalla painollaan luonnollisesti. Ilman suuria ponnisteluja.

Samalla olen taas kerran päässyt tutkailemaan omaa mustasukkaisuuden tunnettani tai oikeastaan sen puuttumista. Jostain syystä iso kasa yhteiskunnallisia yksiavioisuuden normeja yrittää tunkea päähäni. Että minun tällaisessa tilanteessa pitäisi olla mustasukkainen. Olen todella miettinyt ja pohtinut asiaa. Tutkinut itseäni. Kääntänyt ja vääntänyt. Ja ihmetellyt mustasukkaisuuden puutetta. Olen myös miettinyt sitä, että onko minussa jotain vikaa, kun en ole mustasukkainen? Tai voinko olla niin tunnevammainen, että en yksinkertaisesti tunnista tunnetta? Kuitenkin kaikki ärtymyksen ja ahdistuksen oireet loistavat poissaolollaan, kuten myös psykosomaattiset kivut, jotka yleensä kertovat että päässäni ei ole kaikki kunnossa. Onneksi olen kuitenkin saanut lievän mustasukkaisuuden kokemuksen, joten tiedän, että kykenen tunteeseen.

Eilen Peikko oli sovitusti nuken kanssa liikenteessä. Olimme sopineet, että yhteinen ilta on ok, koska minä en kuitenkaan edes ole kotona, vaan töissä ja koulutuksessa. Eli aika ei ole poissa yhteisestä ajasta. Tulin eilen illalla kotiin melko väsyneenä. Lapsi oli kotona kipeänä, enkä olisi jaksanut pitkän päivän jälkeen olla läsnä. Olin lisäksi luvannut käydä piipahtamassa vanhemman lapsen luona ihan muissa asioissa – sellaisissa, jota Peikko ei olisi voinut hoitaa. Huomasin pienen ärtymyksen tunteen liittyen Peikon poissaoloon. Mutta tunne liittyi hyvin vahvasti siihen, että hän ei ollut kotona jakamassa tilannetta kanssasi eikä siihen, että kenen kanssa hän oli liikenteessä. Sama ärtymyksen tunne olisi herännyt, vaikka hän olisi ollut kuntosalilla tekemässä treeniä. Voidaanko tämä tunne luokitella mustasukkaisuudeksi?

*****

Uuden ihmisen tullessa elämäämme olemme saaneet miettiä myös rajoja. Muistan joskus kirjoittaneeni, että minusta ei tuntuisi hyvältä, jos Peikko harrastaisi penetraatioseksiä jonkun muun kuin minun kanssani. Tuon lauseen jälkeen totesin kuitenkin, että jos hän sitä kuitenkin haluaisi, olisi se minulle todennäköisesti ok tilanteesta ja ihmisestä riippuen. Veteen piirretty, keinotekoinen viiva.  Nyt olemme tilanteessa, jossa tällaista on tehty. Minun luvallani ja suostumuksellani. Huomasin taas jälleen kerran tutkiskelevani, että miltä asia minusta tuntuu. Tai pitäisikö sen nyt tuntua jotenkin erityiseltä? Ei tuntemuksia. Toki turvaseksiasiat puhuttivat ja niistä keskustelimme Peikon kanssa pitkään. Peikko puolestaan on käynyt saman keskustelun nuken kanssa, ja olemme päässeet ratkaisuun, joka tyydyttää kaikkia osapuolia ja on myös turvallinen.

Meistä kahdesta Peikolla on selvästi enemmän työtä mustasukkaisuuden tunteiden kanssa. Koska koko ajan kun hän pohtii omia tekojaan ja rajojaan, käy hän myös dialogia itsensä kanssa. Olisinko minä valmis antamaan blondille samat oikeudet? Karkeasti sanottuna olla toisen miehen pantavana. Vastaus on pohdiskelun jälkeen ainoa mahdollinen eli positiivinen.

Alan vähitellen uskoa yhä vahvemmin siihen, että kun rakkautta jakaa, sen määrä myös lisääntyy. Että rakkauden määrä on ikään kuin lisääntyvä luonnonvara. Kun sitä hoitaa, hellii ja jakaa, tulee sitä myös lisää. Jaettavaksi sekä parisuhteeseen että sen ulkopuolelle. Jotenkin tämän oivalluksen myötä myös polyamoria näyttäytyy ymmärrettävämpänä. Olen ollut aiemmin sitä mieltä, että seksiä voi kyllä jakaa monien ihmisten kesken, mutta rakkautta ei. Nyt alan uskoa, että sekin on mahdollista.

Teemme Peikon kanssa mielenkiintoista matkaa, emmekä tiedä vielä yhtään, mihin se johtaa. Suunta vaikuttaa kuitenkin oikealta, joten se riittää tässä vaiheessa.