Lähellä

Hyvä ystäväni kommentoi blogini sisältöä mainitsemalla, että hän haluaisi täältä löytyvän myös arkea eikä vaan paljasta pintaa. Koska itse tykkään sanasta Ds-elämäntapa ja näen minut ja Blondini tällaisessa, niin yritänpä siitä muutaman sanan kertoa. Olen nyt maistellut aihetta useampana päivänä ja mitä enemmän sitä pohdin sitä vahvemmin tajua kuinka vaikea siitä onkaan kertoa. Yritetäänpä kuitenkin.

Olemme ihan normaalissa parisuhteessa missä Blondini on aina tyttöystäväni joskus myös pikkuinen, lemmikki tai lelu. Riippuu tietenkin tilanteesta. Elämme hyvin hyvin tasa-arvoista elämää, ja minä en odota, että pöydällä on lämmin ruoka odottamassa kun tulen töistä tai että minulle kannetaan olut kouraan samalla kun katson selviytyjiä televisiosta. Ennemmin teen asioita Blondini kanssa yhdessä niin kuin tasa-arvoisessa suhteessa tehdään. Tykkäämme mm. kokkailla toisillemme ja yhdessä (asumme siis eri asunnoissa) ja muutenkin pitää toista hyvänä. Arvostamme toisiamme kovasti monella tasolla.

Itse vierastan kovasti D/s -suhteita joissa alistuvan rooli on melkein sama kuin orjan. Meillä kuitenkin kaikki perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen, arvostukseen, luottamukseen ja välittämiseen. Pitkälti nuo kaikki kulkee käsi kädessä. Luottamus, arvoitus ja kunnioitus ansaitaan, niitä ei saa piiskaamalla tai kertomalla olleensa true kinky jo 20 vuoden ajan (minä en halua olla koskaan true kinky).

Tietysti olemme onnekkaita kun kaksi näinkin sielultaan samannäköistä ihmistä on törmännyt. Se mitä sitten kuuluu meidän Ds-arkeemme, onkin monikutoisempi juttu. Sanoisin että yksi pilari on taustavire mikä suhteessamme on. Molemmat saavat olla juuri sitä mitä haluavat. Välillä voimme elää ihan kiltisti kun taas toisaalta voin nostaa Blondini kesken ruuanlaiton vaikka apupöydälle ja "leijuttaa" häntä vähän. Tavallaan kaikki liittyy kaikkeen ja se Ds kulkee takataskuissamme koko ajan.

Viime viikolla vietimme todella mukavan päivänä ja tässä ytimekkäästi päivän kulku. Aamupäivällä pidempi kävelylenkki jonka jälkeemme suuntasimme katsomaan valokuvanäyttelyä. Yhdessä vanhassa kuvassa hyvinkin tyytyväisen pariskunnan miehellä oli piiskaamisen sopiva kävelykeppi kädessä ja vitsailimme tietävämme mistä nuo hymyt heidän kasvoilleen olivat tulleet. Jatkoimme matkaa kirpputorille ja siitä vierailemaan Blondin äidin luo. Saimme siellä nauttia mm. jäätelöstä ja Blondini muisti sanoa hyvin kuuluvalla äänellä että "Peikko ainakin tykkää kovin vaniljasta". Myöhempi ilta meni leppoisasti enemmän tai vähemmän toisen iholla, pitkälti kuitenkin kainalokkain.

Ai niin ja vielä edellisiin päivityksiini viitaten puhelimeni soi taas yhtenä yönä. En vastannut enkä saanut viestiä.