Marraskuu on ollut rankka. Niin rankka. Rankkarankkarankka. Väsyttää. Itkettää. Ei jaksa. Perinteinen marraskuu.
Pari edellistä marraskuuta onkin sujunut yllättävän hyvin, ja kellojen siirron jälkeinen hysteerinen väsymys on kestänyt vain viikon tai pari. Väsymys on kuitenkin ollut siedettävää, kivut eivät ole häirinneet ja olen muutenkin ollut jaksavainen.
Toisin on tänä vuonna. Koko lokakuu on mennyt epämääräisten kipujen kanssa. Repiviä, komplisoituneita päänsärkyjä. Migreenejä. Outoja yläselän ja niskan kipuja. Haasteita nukkumisen kanssa. Ja loputonta väsymystä. Sellaista väsymystä, että koko kehoa särkee ja pelkää, ettei suoriudu edessä olevasta päivästä.
Olen tehnyt todella maltillisesti töitä, liikkunut riittävästi uuden ihanan tai chi -harrastuksen parissa, nukkunut tarpeeksi. Syönyt vitamiineja. Deetä, beetä, monivitamiinia, sinkkiä. Käyttänyt kirkasvalolamppua. Ja mikään ei ole auttanut.
Jos mietin, että mikä on toisin pariin viime syksyyn nähden, niin näen asian melko selvästi. Töissä rankka kevät ja syksy takana sekä kasa isoja muutoksia. Työmäärät ovat olleet hyvinkin maltilliset, mutta muutokset - joista suurin osa kuitenkin ihan positiivisia, syövät minulta voimavaroja turvallisuus- ja rutiinihakuisena ihmisenä.
Tänään oli vihdoin pakko myöntää, että kaamosmasennushan se siellä taas kurkkii. Oli pakko työntää käsi serotoniinipurkkiin ja aloittaa välittäjäaineen keinotekoinen tankkaus. Minulle onneksi riittää parin-kolmen viikon kuuri - saan siinä ajassa nostettua tasot miinuksesta sen verrran plussan puolelle, että olen taas toimintakykyisempi ja oma itseni. Lääkäreiden mukaan tämä ei tietenkään ole mahdollista, koska lääkkeiden vaikutus alkaa vasta 2-4 viikon jälkeen, mutta minulle tämä toimii sekä kaamosmasennukseen että psykosomaattisiin kipuihin.
Lääkkeiden haittapuolena on se, että ne vievät minulta seksihalut sataprosenttisesti. Mutta toisaalta mitä sillä on väliä, koska en näin huonovointisena jaksaisi kuitenkaan sitä seksiä harjoittaa. Eli eipä asialla tässä hetkellä ole niin suurta merkitystä. On sanomattakin selvää, että pervorintamalla on ollut hyvin hiljaista viimeiset pari kuukautta. Elämme Peikon kanssa seesteistä, rakkaudentäytteistä arkea, josta ei ole suurta raportoitavaa. Peikko jakselee hyvin ja on syksyn pimeyteen nähden yllättävän virkeä. Onneksi näin - koska hänen täytyy jaksaa kannetella minua hetki.
Tällä hetkellä olen työmatkalla pohjoisessa. Virkeänä nautin työmatkoista ja hotelliasumisesta, ulkona syömisestä ja viinilasillisesta sekä ystävien näkemisestä. Nyt kun kehoa ja mieltä särkee, kaipaan vain Peikon kainaloon nukkumaan. Onneksi ihana Sudenmorsian, joka juuri nimesi itsensä antiankeuttajaksi, pitää minulle chatissa seuraa. Harmittelemme, että vaikka olemmekin tällä hetkellä samassa kaupungissa, en yksinkertaisesti jaksa tavata pitkän matkapäivän jälkeen. Keskitynkin hotellilla lepäämiseen, kirjoittamiseen, lasilliseen punaviiniä ja salmiakkiin.
Kaikesta huolimatta - elämä on tällä hetkellä hyvää!
Hei, toivottavasti olosi helpottuu ja piristyisit pian.
VastaaPoistaOlen lukenut paljon kirjoituksianne ja olen hurmioitunut. Haluan sanoa, että tämämä blogi antaa omalla tavalla paljon voimaa.
Meillä on myös lapsi ja jotenkin helpottavaa ihan konkreettisesti lukea, että muitakin perheellisiä on.
Olen joskus pohtinut, että ollaankohan me nyt ihan "normaaleja" :/
Ollaanhan me :)
Hyviä vointeja teille
Hei ja kiitos ihanasta kommentistasi <3. Se tuli todella tarpeeseen ja piristi mieltä.
VastaaPoistaOlen todella iloinen, kun kerroit, että saat meidän blogista voimaa. Kirjoittamiseen ei tällä hetkellä ole mitään suurta paloa, koska arki on niin tasaista, mutta jotain merkintöjä tänne kertyy totta kai. Blogi toimii muutenkin kivana päiväkirjana. Juuri eilen lueskelin kaikki vanhat marraskuupostaukseni ja totesin, että sama alavireisyys ja huonovointisuus ovat pinnalla joka vuosi. Oli lohdullista huomata, että joka vuosi se myös hellittää. Nyt vointi on parempi ja olen saanut olla muutaman päivän kivutonkin.
Ollaan me ihan normaaleja - ehdottomasti :). Myös me lapselliset pervot!
//blondi
Hienoa kuulla, että valo kurkkii risukasasta.
VastaaPoistaSyksy ja alkutalvi on itselläni myös raskaita ja tuntuu, että mitään ei jaksa 100% vaikka kuinka mieli tahtoisi.
Onneksi mieheni jaksaa antaa lisäpotkua ja pitää perheen kasassa, sillon kun itse olen down :).
Elämme aikalailla samanlaista arkea ja onkin mukava huomata, miten moniin asioihin voin samaistua.
Se antaa voimaa jatkaa tätä minun ja mieheni välistä suhdetta, joka on ihan mieletön.
Meillä oli heti tavatessa niin loistava yhteys.
Kiitos <3
Kirjoitin ensimmäisen anonyymina
Poista