Blondi: Kiitollisuudesta

Olen ollut lähiaikoina poikkeuksellisen kiitollinen monesta asiasta. Peruskiitollisena, positiivisena ihmisenä olen ajatellut, että jos en bloggaisi pervoilusta, niin voisin hyvänä kakkosvaihtoehtona blogata positiivisuudesta ja kiitollisuudesta.

Olen tuntenut poikkeuksellisen suurta nöyryyttää ja kiitollisuutta siitä, että olen saanut Peikon elämääni. Polku Peikon kanssa ei ole ollut helpoimmasta päästä ulkoisten olosuhteiden takia, mutta ehdottomasti sen arvoinen. On mielenkiintoista, miten ulkoapäin tulevat vaikeudet ovat lujittaneet suhdettamme ja vieneet sen yhä vakavammalle pohjalle.

Olen kiitollinen, että olen saanut tutustua Peikon jälkikasvuun. Ihaniin nuoriin ihmisiin. Olen kiitollinen, että saan toimia heille luottoaikuisena. Sellaisena tasaisena ja turvallisena. Omana itsenäni. Olemme lasten kanssa toinen toisillemme vuorotellen mustasukkaisia, koska haluamme kaikki palan Peikosta. Mustasukkaisuus ei kuitenkaan vähennä kiintymyksen määrää.

Olen kiitollinen, että olen saanut Peikon kautta tutustua moniin uusiin ja ihaniin ihmisiin. Osasta on tullut ihan oikeita ystäviä, osa on muuten vaan hyviä tyyppejä. Ystäviä ja luottoihmisiä ei tässä elämässä voi koskaan olla liikaa. Olen joskus ajatellut, että aikuisiällä alkaneessa ystävyydessä on jotain hyvin erityislaatuista, koska se perustuu aitoon kiinnostukseen ja kunnioitukseen toista ihmistä kohtaan, ei totuttuun tapaan. Sellainen ystävyys on myöskin vapaa menneisyyden painolasteista, ja antaa mahdollisuudet vaikka mihin.

Olen kiitollinen ihanasta työyhteisöstä, jonka omaan. Erilaisista ihmistä siellä. Hyvästä yhteishengestä. Siitä, ettei selän takana puhuta pahaa muista. Tällä viikolla yhdessä syödystä joulupuurosta. Lucian ilmaantumisesta taloon. Kauniista laulusta ja kyynelistä, joita laulut saivat minut itkemään.

Olen kiitollinen äidilleni. Villasukista ja taatelikakusta, jotka hän toi minulle tällä viikolla. Kolmesta parista rikkinäisiä villasukkia, jotka hän otti mukaansa parsittaviksi. Kun uusavuton tytär ei osaa . Rakkaudesta ja välittämisestä, joita tekojen takaa löytyy. Koska sanat ovat vaikeata.

Olen kiitollinen siitä, että olen riittävän terve ja toimintakykyinen. Voin tehdä asioita, joita haluan. En kaikkia, mutta riittävästi. Mieleni ja kehoni toimivat, kun pidän niistä huolta.

Jos tavaroille voi olla kiitollinen, niin olen kiitollinen polkupyörälleni ja tietokoneelleni. Pyörä antaa minulle vapaudun ja riippumattomuuden tunteen. Se vie minut sinne, minne haluan. Myös lumessa ja pakkasessa. Ilman, että minun täytyy miettiä, löydänkö parkkipaikan tai että polttoaine on kallista. Tietokone kytkee minut ihmisiin. Tietokoneen avulla pidän Peikkoon yhteyttä, silloin kun näkeminen ei ole mahdollista. Tietokone yhdistää minut myös sosiaaliseen mediaan ja pervoyhteisöön. Lisäksi tietokoneen näppäimistö antaa minulle mahdollisuuden pukea ajatukset sanoiksi.

Olen kiitollinen tästä vuodesta. Kaikesta, jota se on minulle antanut. Uuden pyörän rikkoutuneen tilalle. Uuden työn. Uuden ihmissuhteen rikkomani tilalle (En pysty kirjoittamaan rikkoutuneen. Ehkä senkin vuoro vielä tulee). Olen kiitollinen myös kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat tänä vuonna olleet elämässäni vain läpikulkumatkalla. He olivat kaikki tarpeellisia. Ilman heitä en olisi se, mikä nyt olen.

Ilman luopumista kaikesta vanhasta minulla ei olisi sitä, mitä minulla nyt on. Luopuminen ei ole käynyt kivuttomasti, mutta on ollut välttämätöntä. Satojen itkettyjen itkujen lisäksi vuoteen mahtuu myös ennen kokemattoman suuri määrä iloa, naurua ja nautintoa. Kiitos elämä. Että olet ja kannat.