Soidinmenot

Olen viime aikoina pohtinut paljon Ds-dynamiikka ja ystäviäni tämän aihepiirin alla. Ds-dynamiikka saattaa olla sovittuine sääntöinen, käytöstapoineen, rituaaleineen, yms. hyvinkin monimutkainen tapa elää, mutta oman kokemukseni mukaan yksi osa-alue on piristävän suoraviivainen. Seksiin tai leikkeihin ei liity mitään pelejä, kauppaa tai draamaa. Jos minun tekee mieli, blondi on silloin käytettävissäni. Poislukien tietysti järkevät syyt kuten esim. migreeni. Mutta kaikki muut arkiset, joskus työpaikan kahvipöydissä naureskellut syyt, kuten en ole käynyt suihkussa, minulla on just nyt hyvä kirja, mua ei huvita ovat poissa laskuista. Enkä tuollaisia syitä kyllä ole kuulukkaan. Hyvin suoraviivaista ja erittäin toimivaa.

Oikeasti tarkoitukseni ei ollut kehaista, että saan kun haluan, vaan pohtia asiaa askelmaa pidemmälle. Minulla on ollut aivan järjetön onni viime aikoina törmäillä aivan huikeisiin ihmisiin. Nämä törmäilyt ovat tapahtuneet housut jalassa, vaikka vastapuolella onkin saattanut olla rinnat tai takamus hellänä törmäyksen jälkeen. Erityisen onnekas olen siksi, että minulla on mahdollisuus tehdä näitä asioita ilman, että draamaviisari kotona kääntyisi punaiselle tai edes keltaiselle.

Mutta eihän tällaisia törmäilyjä tapahdu kuitenkaan ilman luottamusta, tutustumista ja suunnittelua. Luottamuksesta olemme kirjoittaneet jo niin paljon, että en tiedä osaanko enää tuoda esille mitään uutta. Tietysti näissä tilanteissa, joissa leikit ihmisen kanssa ensimmäistä kertaa, luottamus on jo rakentunut etukäteen tarpeeksi. Ollaan saatettu törmätty aikaisemmin esim. bileissä, käyty kahvilla , sen lisäksi esimerkiksi vaihdettu ajatuksia meilitse. Sitten molemmat hyppäävät vähän tuntemattomaan ja toivottavasti nauttivat.

Yksi iso tekijä, joka osaltaan minut pitää käynnissä tässä kaikessa, on mutkattomuus. Minun ei tarvitse esittää kenenkään kanssa mitään soidintanssia, enkä minä odota sitä myöskään muilta. Voin sanoa haluni ja toiveeni suoraan, ja niin saa tehdä myös minulle. Voi pahus kuinka virkistävää se onkaan. Ei tarvitse skypettää kahta kuukautta, ylipuhua toista ja kehua itsensä taivaisiin, jotta toinen uskaltautuu treffeille. Päinvastoin, parhaassa tapauksessa joku saattaa tulla suoraan kysymään, että voisitko vähän hyrräillä minua? No eipäs Elvistellä, näin on tapahtunut tasan kerran.

Olen ollut aina vähän ujo silloin, kun pitäisi astua sen viimeisen kynnyksen yli. Esimerkiksi silloin kun sanot ensikertaa ihmiselle: nyt mennään tuonne pukille ja minä piiskan sinut. Jopa silloin kun tiedän 100 % varmuudella, että toinen siitä tykkäisi ja 90 % varmuudella, että hän lähtisi. Nyt kun olen tosissani onnistunut vähentämään näitä soidintanssiaskeliani, niin aivan upeita asioita on tapahtunut.