Olen ollut pitkälti koko BDSM-elämäni
jonkinmoisissa sessiosuhteissa, mikä ei tarkoita ettenkö olisi halunnut aitoa parisuhdetta alusta lähtien. Parissa aikaisemmassa suhteessani oli
mukana parisuhde-elementtejä joskin pidempi välimatka välillämme teki
osaltaan suhteen kehittymisen mahdottomaksi. Nyt olen tilanteessa jossa
parisuhde ja BDSM linkittyy vahvasti yhteen ja näkyy joka päivä
arjessamme. Onneksi tämä on kuitenkin sitä mitä me molemmat haluamme.
Osaksi parisuhdepohdiskeluani vasten aloin yhden rajun leikimme
jälkeen pohtia luottamusta. BDSM suhteissa luottamuksen merkitystä ei
voi liikaa painoittaa. Alistuva osapuoli saattaa olla
nautinnollisessa tilassa, missä hänen oma ymmärrys ei edes riitä
sanomaan turvasanaa, jolloin luottamus leikkikaveriin pitää olla erittäin
korkealla tasolla. Luottamus siitä, että leikkikaveri tietää alistuvan
rajat ja osaa hellittää tarvittaessa (ilman sitä turvasanaakin) ja että
hän tuo alistuvan turvallisesti takaisin tähän maailmaan. Alistuvalla
pitää olla hyvin ansaittu luottamus kun taas vastaavasti alistajalla on iso vastuu.
Tämän kirjotuksen tarkoituksena ei ole pohtia mistä luottamus
syntyy. Lyhyesti sanottuna kuitenkin: luottamus
ansaitaan, oikotietä ei ole.
Palataampa alussa
mainitsemaani rajuun leikkiimme. En halua raottaa verhoa mikä on
mielestäni rajua ja mikä ei, pääasia että minun ja blondin
mittapuussamme se oli sitä. Olimme tilanteessa jossa minä olin vahvasti
vallankahvassa blondin haukkoessa happea haarojeni välissä. Hän teki
kaikkensa miellyttääkseen minua, mutta tällä kertaa minua ajoi eteenpäin
voima, tila ja tunne mikä näkyi juuri blondista siinä hetkessä. Hän
pyrki tekemään oloni nautittavaksi mutta samalla koko tilanteen
intensiteetit vei hänet niin vahvasti mukanaan että hänen silmänsä ja
eleensä huusivat minulle "Alista minua! Haluan olla pikkuinen raasusi jota käytetään armottovasti hyväksi!" Olisin voinut nojautua taaksepäin ja nauttia tilanteesta mutta hyppäsinkin siihen
tilaan mukaan ja samalla hieman ulos omalta mukavuusalueeltani. Halusin
venyttää blondini rajoja hieman. Tein asioita joita en olisi kuvitellut tekeväni
vielä muutama kuukausi sitten ja näin blondistani kuinka hän
vaan vajosi lisää tilaansa ja hänen vartalonsa, silmänsä ja suusta
kuiskaavat sanat pyysivät lisää. Venytin blondini kumilankaa hieman
lisää ja hän oli keskellä uutta tilannetta jossa hänen mielensä halusi lisää
mutta hänenen fysiikkansa ei ja minä taas tilanteessa
missä fysiikkani kestäisi lisää mutta mieleni ei. Oli aika lopettaa.
Myöhemmin pohdin luottamusta, mutta tälle kertaa puhtaasti omalta kannaltani.
Tuossa tilanteessa luotin siihen että tunnen blondini niin hyvin ja
pystyn lukemaan hänen eleensä, katsensa, ihonsa.... niin hyvin että
tiedän milloin voin venyttää tilaa. Blondi sanoi jälkikäteen että hän
olisi voinut jatkaa tilannetta vaikka kuinka pitkään. Itse olin ja olen vieläkin eri
mieltä. Joka tapauksessa luulen että meillä molemmilla oli jälkikäteen
voittajafiilis. Molemmat olimme ansaitusti luottaneet ja voittaneet myös
itsemme.
- M
Ps., jos et ole vielä huomannut niin tuohon blogimme oikeaan
laitaan on tullut pieni palautelaatikko, josta voit lähettää meille
anonyymistä palautetta, kysymyksen tai vaikka toivoa kirjoitusaihetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti