Blondi: Jälkeisiä tiloja

Vappu on onnistuneesti takana päin. Elämäni ensimmäinen pervosellainen. Olo ei ole valvotun yön jälkeen kovinkaan kummoinen, mutta välillä valvominen kannattaa. Olin kutsunut luokseni Peikon kautta saamiani pervotuttuja, joista suurimman osan luokittelisin nykyään ystäviksi. Tuttuja alun perin pervokontekstin kautta, mutta pelkkä pervous ei riitä siihen, että ystävyys syntyisi. Joten ehkä he ovat ihan vaan pervoja ystäviä? Tai ystäviä, jotka jakavat kanssani samat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet?

Tetris ja Aino Kainen ovat lähiaikoina kirjoittaneet blogeissaan paljon kaapista ulos tulemisesta. Eilisessä seurassa ulostuloja ei tarvinnut tehdä, koska lähtöasetelma oli kaikille itsestään selvä. Tunne on vapauttava, vaikka en juuri käytäkään energiaa pervouteni salaamiseen. Mutta se, että voi puhua ihan mistä tahansa ilman, että täytyy sensuroida sitä tiettyä osaa pois. Sitä tärkeää ja olennaista, isoa osaa identiteetistä – ehkä jopa elämäntavasta.

En ole oikeastaan koskaan kutsunut isompaa joukkoa ihmisiä kotiini juhlimaan. Koti on minulle pyhä paikka, johon vain harvat pääsevät. Hermoilen ennen iltaa emännän roolista. Osaanko? Toimiiko kaikki? Onhan ruoka hyvää? Riittäähän se? Oliko nyt jotain allergioita? Viihtyvätköhän kaikki? Onko asuntoni riittävän sitä ja tätä? Olenhan minä riittävän sitä ja tätä? Peikko vakuuttelee ja rauhoittelee, että kaikki menee hyvin. Susta pidetään kyllä. Sulla on kaunis asunto. Sä olet hyvä ihmisten kanssa.

Kaikki sujuu hyvin, enkä saa mitään viime hetken paniikinomaista itkupotkuraivaria.  Toki vappuruokia ja -tarvikkeita ostaessani jumitan itselleni tyypilliseen tapaan kaupan hyllyjen välissä. Saan kaupassa kulutettua yli puolitoistatuntia, josta viimeiset puoli tuntia valitsen kertakäyttölautasia ja lautasliinoja. Niiden ulkonäöllä ei ole minulle väliä, mutta jään jumiin, enkä pysty päättämään. Lopulta kiskaisen hyllystä ostoskärryyn jotain – ne kalleimmat ja yksinkertaisimmat.

*****

Viimeiset vieraat poistuvat aamulla kello kuusi. Kuukahdan sänkyyn Peikon viereen ja nukahdan heti. Heräämme jossain kohtaa aamupäivää ja harrastamme hellää seksiä. En edes halua laueta, vaan nautin kun Peikko on sisälläni. Ehkä laukean kuitenkin? Peikon iho tuntuu taivaalliselta väsynyttä ja hieman kohmeloista ihoani varten. Ikkunaa tarkenee jo pitää auki, ja Peikon lisäksi raitis ilma tekee iholleni hyvää. Nukahdamme uudelleen? Jatkamme siitä, mihin jäimme. Makoilen Peikon päällä ja juttelemme siitä, että haluaisin oppia ottamaan Peikon käden kokonaan sisääni. Siitä, millaisia tuntemuksia se saa korvieni välissä aikaan.

Peikko kaivaa hyrrän. Jostain? Istun Peikon päällä hyrrä jalkojeni välissä ilman, että Peikko on sisälläni. Hieron itseäni hyrrää vasten. Peikko leikkii rinnoillani. Nipistelee nännejä lujaa. Ja yht´äkkiä tunnen, miten orgasmi lähtee tulemaan nilkoista asti. Ehdin hädin tuskin kysyä lupaa ennen kun laukean. Saan ensimmäistä kertaa koskaan orgasmin pelkän hyrrän ja rintojen stimulaation avulla. Ilman, että mitään on sisälläni. Peikko pitää minua tiukasti paikoillaan, enkä pääse hyrrän päältä mihinkään. Tärisen holtittomasti, ja hyrrän aiheuttama voimakas ärsyke on liikaa. En kuitenkaan pääse pois. Peikko läpsii minua lujaa kasvoihin ja rintoihin. Käyttää muutenkin kasvojani. 

Peikko kiepsauttaa minut selälleni, ja huokaisen helpotuksesta, kun hyrrä irtoaa iholtani. Peikko toteaa, että saattaisin olla riittävän rento käsiharjoituksia varten. Hän kaivaa liukuvoiteen laatikosta ja voitelee sillä kätensä. Olen muutenkin märkä vanhoista leikeistämme. Hengitän ja keskityn rentouttamaan lihaksiani. Käsi tuntuu valtavan suurelta. Testailemme erilaisia kulmia ja asentoja, ja kyselen välillä Peikolta, että miten päin hänen kätensä on ja kerron omista tuntemuksistani. Puuhailu on enemmän teknisluontoista harjoittelua kuin nautintoa. 

Jossain kohtaa Peikko päättää, että harjoitukset riittävät ja ottaa käden seuraksi hyrrän. Olen herkkänä ja herkillä ja iho tuntuu aralta ja väsyneeltä. Suloisenmakelta. Pakenen yhdistelmää turhaan. Lopulta selkäni on kiinni sängynpäädyssä, enkä pääse enää karkuun. En tiedä, miten monta kertaa Peikko saa minut laukeamaan. Muistan itse kaksi kertaa. Todennäköisesti kertoja on ainakin tuplasti tuo määrä. Nautinto menee jo yli, enkä tiedä mitä kaikkea tapahtuu. Peikko vetää jossain kohtaa kätensä pois, ja jään sängylle istumaan tiiviiksi paketiksi ja vedän jalat kiinni rintaani. En ole tässä maailmassa. Peikko vetää minut makaamaan lähelleen. Itku tulee väkisin. Kokemus oli niin intensiivinen ja liikaa, että en voi muuta kuin itkeä. Itken kuitenkin nautinnosta sekä tunnemyrskystä, eikä minulla ole mitään hätää. Haukon happea. Painan molemmat kädet voimakkaasti rinnalleni ja keskityn hengityksen tasaamiseen. Ulos. Sisään. Rauhallisesti. Hengityksen ääntä kuunnellen. Peikko silittelee minua rauhoittavasti.  Nukahdamme taas.

Heräämme kun Peikon jälkikasvu soittaa ja kertoo tulevansa syömään. Puolen tunnin päästä vappujuhlan jäljet on siivottu ja pöytä katettu nuorisoa varten. Kaikin puolin täydellinen vappu siis!

PS. Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille, jotka olette käyneet lukemassa blogiamme yli 30 000 kertaa. Jatkossa lukemista on halukkaille enemmänkin - sivun oikeasta yläkulmasta löydät linkin uuteen, ei-pervoaiheiseen hajatelmablogiini.