Sitoutumisesta

Olen viime aikoina pohtinut ja myöhemmin vähän ihmetellytkin, miksi niin harvat tuntemani kinkyt ovat naimisissa. Jos vielä kuristan joukkoa väittämällä, että suurin osa naimisissa olevista saivat ensin papin siunauksen ja myöhemmin alkoivat pervoilla. Tästähän voisin sitten kääntäen väittää, että pervotreffeillä tavanneet harvemmin päätyvät naimisiin. Onkohan näin?

Itselläni avioliitto oli nuorena jotenkin selviö, vähän kuin peruskoulu ja armeija. Paljon myöhemmin, kun avioliittoa oli jo kokeiltu, olin varma, että se ei ole enää minua varten. Nyttemmin kun suurimmat aallot ovat tyyntyneet, olen tajunnut, että harvemmin se avioliitto itsessään suhteita kaataa, tosin se tekee hieman hankalammaksi lähteä suhteesta.

Instituutioista en kyllä pidä, ja lasken avioliiton ja ehkä myös kihlautumisenkin sellaiseksi. En pidä ajatuksesta, että morsian on aina valkoinen unelma ja sulhanen aina prinssi mustassa puvussaan. Miksi asioita ei voisi tehdä eri tavalla? Eräs ystäväsubini kertoi useasti, että jos hän päätyy joskus Masterin kanssa naimisiin, hän tulee suvulleen ulos kinkykaapistaan pukeutumalla häihinsä niin, että kaapin karmit roikkuvat kaulassa. Voi kun näihin juhliin tulisi joskus vielä kutsu.

Kinkyillä tietenkin monet erilaiset dynamiikat aiheuttavat esteitä perinteiselle sitoutumiselle. Jotkut saattavat olla jo naimisissa, ja leikkivät avioliittonsa ulkopuolella, toinen saattaa olla osana orjalaumaa ja kolmas rakastettuna polyperheessä. Tietenkin tärkeintä olisi, että paikasta huolimatta jokaisella olisi hyvä ja jopa rakastettu olo.

Itselläni ei ole kokemusta kuin D/s - (sessio)suhteista, joissa itselleni sitoutuminen / sitouttaminen on usein näytellyt isoa osaa. Olen halunnut usein käyttää sitoutumisessa merkkinä pantaa. Panta on hankittu siinä vaiheessa suhdetta, kun molemmille on ollut selviö jatkaa ja syventää suhdetta. Panta on myös ollut merkkinä sille, että toinen haluaa todella alistua minulle ja yleensä myös sille, että hän on aina käytettävissäni. Panta on aina ollut uniikki, ja ainakin periaatteessa siitä luopuminen ei ole ollut vain ilmoitusasia.

Miksiköhän kirjoitan tästä aiheesta juuri nyt? Minulla on hämmästyttävän hyvä olla siinä, missä nyt olen. Uskon että dynamiikkamme ja perheemme on parasta, jota voin toivoa, ja ehkä siitä syystä ajatukseni on viime aikoina aina vaan enemmän harhaillut jonkinmoiseen "viralliseen" sitoutumiseen. Olemme keskustelleet asiasta paljon, ja kumpikaan meistä ei usko että avioliitto olisi se ratkaisu. Entäs sitten jos menisimme kihloihin? No, se olisi lupaus siitä avioliitosta, josta emme välitä. Mitäs jos vaan sovitaan että blondi on Peikon ja Peikko blondin. Vai keksimmeköhän jotain ihan muuta?

*****

Blondi: Minulla on ennen Peikkoa kokemusta yhdestä lyhyestä avoliitosta ja yhdestä pitkästä avioliitosta, jota edelsi parin vuoden kihloissaolo. Olen itse aina nuorempana ajatellut, että en koskaan mene naimisiin, mutta kun oikea ihminen tuli kohdalla, tuntui päätös hyvälle ja luontevalle. Ensin opintojen loppusuoralla kihloihin ja sitten parin vuoden päästä naimisiin.

Häistä ja kermakakkumorsiamena olosta en sitten perustakaan. Jostain edelleen selittämättömästä syystä minun kuitenkin on vihitty kirkossa. Pienessä sellaisessa tosin. Vieraita häissäni oli muistaakseni 11 henkilöä ja hääjuhla pidettiin kotonamme hyvien bileiden muodossa. Minulla ei ollut hääpukua, hääkampausta, häämeikkiä eikä hääkimppua. Menin naimisiin tummassa kotelopuvussa ja bleiserissä. Hiukset olivat niin lyhyet, että laitoin ne paikoilleen hääpäivän aamuna samalla kun sudin kasvoihini meikin. Kukkana minulla oli yksi gerbera. Sormukseen oli panostettu enemmän. Jo kihlasormus oli uniikki ja teetetty, samoin vihkisormus. Sormus mukaanlukien häiden budjetti oli muistaakseni 5000 markkaa. Siihen päälle noin tuhannen markan vaatteet minulle ja sama setti exälle. Niin, ja siitä erosta on tätä kirjottaessa tarkalleen kaksi vuotta.

Peikon kanssa parisuhteemme on ollut alusta asti erilainen. Se ei ole perustunut mihinkään yhteiskunnallisin konventioihin ehkä mahtunut lokeroihin. Lisäksi pervoelementti tuo siihen paljon sellaisia asioita, joita ei tavallisissa suhteissa ole.

Vaikka suhteessamme on välillä ollut pari kiperämpää vaihetta, olemme alusta asti olleet kuitenkin hyvin sitoutuneita toisiimme. Termiä pannoitus en ollut kuullut ennen kuin Peikko kertoi siitä minulle. Aluksi asia tuntui hyvin oudolta, mutta pian jo kiinnostavalta. Peikko ei ole mitenkään virallisesti pannoittanut minua. Sain jo hyvin suhteemme alkumetreillä, varmastikin ensimmäisen kuukauden aikana valita itselleni pannan. Alussa panta oli Peikolle symbolina erittäin tärkeä, nykyään tuskin enää niin. Oma symboliarvonsa sillä toki on.

Suhteemme ensimmäisenä kesänä tilasimme käsin tehdy kaulakorut, samanlaiset molemmille. Niissä lukee kummassakin meille itsellemme merkitykselliset sanat. Nuo korut ovat roikkuneen siitä asti kauloissamme emmekä ole ottaneet niitä koskaan pois. Lisäksi kannan peukalossani Tetrisen takomaa pervosormusta, jossa on stanssattuna vanha kunnon ICD-10:n mukainen tautiluokka F65.6 (monimuotoiset sukupuoliset kohdehäiriöt).

Kuten Peikko jo kirjoittikin, niin meistä kumpiaan ei oikein usko avioliittoon instituutiona. Ei meillä ole periaatteellisella tasolla mitään sitä vastaan, mutta huomaamme kumpikin pohtivamme kysymystä miksi? Lisäksi erilliset omaisuudet (ja niitähän on siis todella kasapäin...) ja Peikon lapset vaatisivat kohtuullisen kasan paperia, jotta saisimme kasaan jonkunlaisen järkevän paketin.

Enemmän nautin ajatuksen tasolla siitä, että Peikko omistaa minut. Sillä tavalla kuin pervosuhteissa omistetaan. Kukaanhan ei voi koskaan omistaa toista ihmistä, mutta pervokontekstissa olen Peikon. Niinpä olemme pohtineet jotain tähän asetelmaan sopivaa. Ja meidän näköistämme. Jotain, jonka kaikki voisivat nähdä, mutta joka aukenisi kuitenkin vain meille. Katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan!