sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Peikko deittailee (blondi myös) ja sikainsinööri askartelee

Uusi sivu on kääntynyt elämässäni, mikä tarkoittaa, että olen siirtynyt deitti-markkinoille. Blondi joskus sanoi osuvasti, että "uusiin ihmisiin tutustuminen on pirun raskasta". Näinhän se on, varsinkin jos etsii jotain merkityksellistä ja toivoo suhteesta kestävää. Olen omasta mielestäni ollut aina tarkka seurastani ja varsinkin heistä, jotka päästän iholle. Koska en kaipaa pettymyksiä suuntaan tai toiseen, niin mieluiten olen todennut jonkin asian toimimattomuuden liian aikaisin kuin liian myöhään. Kaikkein typerintä on huijata itseään epärealistilla haavekuvilla.

Huolimatta siitä, että fyysinen polkumme blondin kanssa lähti eri suuntiin, niin vahva henkinen yhteys ja ystävyys jäi. Olemme olleet erostamme lähtien yhteyksissä säännöllisesti ja tuntuu, että elämässä on tiettyjä asioita, joissa luotamme toistemme arvostelukykyyn jopa enemmän kuin omaamme. Meillä on tapana ottaa videopuhelu, jossa kerromme kuulumiset, usein nauramme ja joskus jopa itkemme. Elämä on. 

Minä olen viime vuosina kehottanut blondia aloittamaan deittailun. "Menee hyvä nainen hukkaan, jos vaan teet töitä ja luet kirjoja." on ollut teesini, jolla olen yrittänyt saada blondia liikkeelle. Hän on kärsivällisesti koettanut selittää, että deittailun aika vielä saapuu, mutta se ei ole nyt. Sitten tapahtui jotain hauskaa, jota olemme nauraneet (hän voi kertoa halutessaan itse), mikä laski blondin pikkarit kertaheitolle pitkän kuivan kauden jälkeen läpimäriksi ja niinpä hän päätti selibaatin riittäneen. Ensi töikseen hän läväytti Baariin hyvin omannäköisensä
deitti-ilmoituksen
ja nyt onkin ollut ilo olla seuraamassa ja kannustamassa blondin uutta nousua. Go girl! 

Kuinka ollakaan olin itsekin miettimässä seuranhakuani hyvin pian blondin jälkeen. Jotain kirjoitinkin, mutta sanat eivät löytäneet paikalleen ja tuntui, että toistan vaan latteuksia. Tuskissani sain kuitenkin idean ja kysyin blondilta, että kun rustasit itsellesi noin makean ilmoituksen niin olisitko ystävällinen ja kirjoittaisit sellaisen minullekin. Blondi vastasi saman tien, että hän sellaisen tekisi, mutta yhdellä ehdolla: sanaakaan en saisi muuttaa. Lupasin yhtä nopeasti oman osuuteni diilistä. 10 minuuttia myöhemmin luin kyyneleet silmissä samalla nauraen blondin tekemään ilmoitusta. Diilistämme huolimatta alkuperäiseen tekstiin on kuitenkin lisätty yksi minulle hyvin tärkeä sana, mutta sekin luvan kanssa.

Nyt meillä on ollut ihan uudenlaisia videopuheluita, kun olemme kertoneet deittailuistamme ja koen olevani äärimmäisen onnekas, kun blondi on elämässäni. 

Vaikka minulla on nyt ihmisen tai kahden mentävä kolo, niin minulla on kerrassaan mahtavia kinky-ystäviä. Haluan kertoa pienen tarinan siitä mitä voi tapahtua, kun hulluttelee ja ideoi tarpeeksi ja vastapuolella on vähintään yhtä hullu tapaus. Kutsun tätä ystävääni sikainsinööriksi, mutta en ollenkaan siksi, että hän olisi sika, vaan siksi että hän pitää nimityksestä ja insinööri hän nyt kuitenkin on. Tätä ystävääni kohtasi tragedia, joka saattaisi kevyemmän mielen heittää hautaan, mutta ei tätä. Kuitenkin tästä johtuen hänellä on ollut äärimmäisen paljon vapaa-aikaa ja näin ollen pohdiskella syntyjä syviä kuten nyt vaikka metal bondagea. 

Satuimme törmäämään muutamaan videopätkään, joita voisi kuvailla juuri termillä ”metal bondage” ja siitä se sikainsinöörin idea sitten lähti. Muutaman päivän pohdittuaan hän totesi omaavansa niin pienen asunnon, että sinne ei voisi alkaa rakentaa, joten kuulehan Peikkoseni tämä tulee sinun asuntoosi aiemmin suunniteltujen lisäksi. Tässä vaiheessa vielä nyökyttelin ja annoin insinöörin suunnitella rauhassa. Kuitenkin meillä on tapana käydä iltaisin kävelyllä puhaltamassa pahat ilmat ulos ja niillä kävelyillä idea sitten lähti lentoon. Lopulta sitten myönnyin ja annoin sikainsinöörille luvan hoitaa suunnittelutyöt. 

Kului viikko ja toinen kun asiaan ei palattu, mutta sitten lävähti kesken työpäivän viesti missä kerrottiin, että minun olisi syytä olla kotona tänään klo 18. Ymmärsin, että jos haluaisin omassa kodissani vaikuttaa siihen millaiset systeemit sinne rakennellaan, niin minun olisi syytä olla paikalla. Sikainsinööri saapui illalla molemmat kädet täynnä työkaluja sekä tarvikkeita ja hänellä oli mukanaan vieläpä malli apukäsineen. Siinä sitten mallia mallailtiin olohuoneen seinälle, piirrettiin reikäkohtia symmetrisesti ja loppujen lopuksi sikainsinööri pisti tuulemaan. Hetkeä myöhemmin olohuoneen seinässäni oli 7 isoa reikää, missä on jengat sisällään joihin voi kiertää tarvittaessa jos jonkinmoista legopalikkaa. Asennuksen mukana tuli toki kivat järeät metallirenkaat, jotka voi pyörittää reikiin tukevasti. Toki sikainsinööri halusi vielä kokeilla kättensä jälkeä ja kiinnitti mallinsa seinälleni ja koska lähellä on sopivasti pistorasiakin, niin sain sohvalla katsella hauskaa koeajoa. Tällä sialla on vielä ihan liikaa vapaa-aikaa, niin luulenpa että askartelut eivät tähän jää.

tiistai 23. helmikuuta 2021

Isolla kirjoitetut kutsumanimet pitäisivät olla suojeltu

Viime viikot ovat olleet pettymysten aikaa. Olen katsellut pettyneenä sekä peiliin että skeneä kohti, ja huomannut olevani melko yksin ja vihainen. Nyt oksennan ajatuksiani vähän ulos, joskaan tässä viestissäni ei viitata edes sivulauseessa kehenkään henkilöön ketä tunnen, vaan ennemminkin joihinkin, joita en tunne enkä haluakaan.

BDSM on siitä jännä laji, että maailmalta ei löytyne montaakaan henkilöä joiden mielipiteitä ja oppeja kuunnellaan kuten vaikka Jürgen Kloppin oppeja liittyen jalkapalloon. Tästä syystä tuntuu, että monet meistä - varmasti minäkin - luon oman todellisuuden ja opin, jota minun on helppo seurata omassa maailmassani. Kuitenkaan minun ei tarvitse olla ajatusteni kanssa yksin ja maailmalta löytyy kyllä todella hyvin kirjoitettuja opuksia tai sivustoja, missä on mietitty ja kerrottu hyvinkin tarkkaan mistä BDSM:ssä on kyse. Näissä lähteissä usein painotetaan asioita kuten luottamus, kunnioitus, avoimuus, turvallisuus ja hyvä käytös. 

Olen jotenkin ihan kurkkuani myöten sitä mihin lajimme on menossa ja tästä syystä olen jo pudottanut itseni pois monilta kinkyfoorumeilta. Muutaman kerran sormeni on ollut enterillä jo BDSMbaarissakin (jollekin menetys, toiselle lahja). Tämä laji ja yhteisö on merkinnyt minulle paljon, mutta nyt olen viime aikoina määrätietoisesti pyrkinyt rakentamaan omaa onneani ilman tätä. Minun yksi suurimmista heikkouksistani on, että ihoni alle pääsee helposti tyhmyydellä ja huonolla käytöksellä. Hitto että kutisee tällä hetkellä. 

Meidän lajiimme on pesiytynyt suuret määrät “harrastajia”, joilla ei ole mitään ymmärrystä siitä mitä BDSM on. Luultavasti jos luet tätä, niin tämä ei koske sinua, joten turhaan provosoidut henkilökohtaisesti. Mielipiteestä toki voit. Täällä on useita dominoivia, alistuvia, fetisistejä ja muita kinkyilijöitä, jotka varmasti nauttivat sydänjuuriaan myöten “BDSM”:stä, mutta heitä vaikuttaa kiinnostavan ainoastaan omat päämäärät ja miten niihin päästään mahdollisimman helpolla. 

Kunnioitus muita ihmisiä kohtaan on lähes nolla ja tuskin he osaavat edes peruskäytöstapoja. Heidän ainoa tarpeensa on löytää sopiva rako mihin lyödä ja toivoa, että jos käyttää tarpeeksi voimaa, saattaa pipari tai muu mielenkiinnon kohde lohkaistua. Minun silmissäni tällainen harrastaja ei ole Dom eikä sub. 

Viimeisen puolen vuoden aikana olen törmännyt henkilökohtaisesti ja välillisesti edellä kuvailemiini ihmistyyppeihin aivan liian monta kertaa. Silti en ole huolissani itsestäni, sillä huolimatta kutinasta ihoni alla, minulla on siihen myös todella hyviä lääkkeitä. Minulla on oma turvallinen yhteisöni ja ihmiseni, missä esimerkiksi hyvät käytöstavat ovat sisäänkirjoitettu perusvaatimus. Sinäkin voit vaatia samaa.


Yst. Terv.

Peikko