Comfortably numb

Lapsi asuu nyt oikeuden päätöksen jälkeen virallisesti Peikolla, isällään - eli meillä. Olemme kaikki kolme kiitollisia ja helpottuneita. Suunnittelimme oikeuden päätöksen jälkeen juovamme kuohuviiniä, mutta Peikko leipoikin sata korvapuustia. Juhlimme siis niillä!

Pokeria pervokorteilla

Mieleni on tasaantunut, ja on aika yrittää kirjoittaa paperille viime vuoden tapahtumista. Koetan pysyä kirjoittaessani avoimena, provosoitumatta ja kertoa asiat avoimesti ja rehellisesti pitäytymällä ainoastaan pervokontekstissa, liittyen…  Niin liittyen mihin? Arvatkaapa? Aivan totta, lasten huoltajuuskiistaan.

Olen eronnut joitakin vuosia sitten, ja liitostamme syntyi kaksi upeaa kaunista tyttöä. Tehdessäni lopullisen riuhtaisun irti avioliitosta ja muuttaessani pois, vanhempi tyttäreni olisi halunnut lähteä mukaani. Huonojen olosuhteiden takia en kuitenkaan pystynyt ottamaan tytärtä heti mukanaani.  Kannan asiasta huonoa omaatuntoa vieläkin. Olosuhteet olivat kuitenkin lasten äidin luona sellaiset, että vanhempi tytär muutti luokseni pian eron jälkeen ja myös jäi sille tielle. Tästä tapahtumasta on noin kolme vuotta. Käytännössä tämän muuton jälkeen olin yksinhuoltaja vanhemmalle tyttärelleni. Muutto ei mennyt täysin kiistattomasti, ja asiaa puitiin lähinnä perheneuvolassa. Siellä asiantuntijan lopuksi kertoma mielipide “tytön on parempi asua isällään”, lopetti lähivanhempiriitelyn.

Kului vuosia jokunen, ja nuorempi tytär alkoi voida äitinsä luona huonommin. Lopulta tilanne kärjistyi noin vuosi sitten, ja hän muutti luokseni. Itse olin tämän jo varmuudella tiennyt noin puolta vuotta aikaisemmin, kun vanhat tutut merkit olivat tulleet hyvin vahvasti esiin. En lähde sen koommin taskastelemaan muuton syitä tai turhia yksityiskohtia, vaan ottakaamme pervokorttipakka esiin. Shuffle and deal.

Yritin aluksi sopia nuoremman tyttäreni asumiskysymystä, vaikka tiesin tehtävän melkein mahdottomaksi. Ei aikaakaan kun postilaatikosta tupsahti kaksi haastetta oikeuteen, joista toisessa äiti haki tyttäremme yksinhuoltajuutta. Jotta tässä ei olisi vielä kaikki, niin sain myös tietää, että minusta oli tehty lastensuojeluilmoitus. Viime viikolla oikeudessa minulle selvisi, että tämän ensimmäisen ilmoituksen oli tehnyt entinen ystäväni ja naapurini, joka ilmeisesti koki, että lastensuojeluilmoituksen kriteerit täyttyivät. Ilmoituksenhan voi tehdä silloin kun havaitsee tai saa tietää sellaisia seikkoja, joiden vuoksi lapsen lastensuojelun tarve on syytä selvittää. Kun asiaa käsiteltiin oikeudessa, tuomari kysyi ilmoituksen tekijältä, miksi juuri hän teki ilmoituksen eikä esim. äiti. Hän vastasi jotain muuta kuin kysymykseen.

Joitakin päiviä lastensuojeluilmoituksen jälkeen kävimme tyttäreni ja eksäni kanssa sosiaaliviranomaisten juttusilla selivittämässä ilmoitusta. Kävimme yksitellen huoneessa juttusilla, enkä juuri tiedä, mitä muut siellä juttelivat. Minulle sanottiin kuitenkin, että aihetta lastensuojeluilmoitukseen ei ole, vaan kyseessä on huoltajuusriita, jota äiti haluaa purkaa tällä tavalla. Sosiaalityöntekijä antoi myös ymmärtää, että jos hän olisi ollut vastaanottamassa tätä ilmoitusta, hän olisi saattanut olla ottamatta sitä edes käsittelyyn.

Myöhemmin samaisia ilmoituksia alkoi nousta kuin sieniä sateella kokonaismäärän noustessa ainakin neljään. Lisäksi alkoi myös pervokorttien vilauttelu. Lasteni äiti oli löytänyt tämän blogimme, ja sai siitä itselleen sopivan työvälineen siirtämään keskustelun pois oleellisesta. Näin ollen seuraava käynti sosiaalityöntekijällä oli jo paljon mielenkiintoisempi. Sain kuulla kuuluvani paikallisen pervokerhon JOHTOHENKILÖIHIN (niin jäsen olen, mutta en edes hallituksessa), mitä ikinä se tarkoittaakaan, eläväni bdsm-parisuhteessa, jossa lyön naistani ja tämän kaiken lisäksi ruoskin ihmisiä livenä.

Nojasin taaksepäin tuolissani, huokaisin syvään, ristin jalat ja kysyin mistä aloitetaan purkamaan tätä. Sosiaalityöntekijä oli kuitenkin valveutunut ja osasi hyvin erottaa katkeruuden ja vihan lastensuojeluilmoituksen taustalla. Lastensuojelusoppaa jatkui vielä tovi, ja lasten äiti päätti kerätä viimeisimpään ilmoitukseensa kaikki mahdolliset pervoargumentit. Minulle tuli kirje muutamaa päivää myöhemmin, jossa kerrottiin että viimeisinkään ilmoitus ei johda toimenpiteisiin.

Tyttäreni oli ärsyyntynyt erinäisistä juoksukerroista sosiaaliviranomaisten juttusilla, etenkin kun hänellä vihdoinkin oli toimiva ja rauhallinen arki, jota hän joutui nyyt selittelemään viranomaisille. Samainen lapsi oli hämmentynyt siitä, että hänen mielipidettään ei arvostettu. Myös äidin tekemät lastensuojeluilmoitukset hämmensivät häntä. Hän oli yrittänyt käydä asiaa läpi äitinsä kanssa, mutta ei kovin onnistuneesti. Häneen jäi pieni epäilyksen siemen siitä kuka on sanonut, mitä ja miksi. Kun viimeisin, yksityiskohtaisilla pervoyksityiskohdilla varustettu lastensuojeluilmoitus ja päätös sen aiheettomuudesta oli tullut postiluukustamme, oli tyttäreni luonnollisesti nähnyt sen suljetussa kirjekuoressa. Kotiintullessani avasin, luin ja piilotin kirjeen. Kun myöhemmin illalla olin urheilemassa, oli tyttäreni tehnyt salapoliisityötä, rikkonut minun ja hänen tekemää sopimustamme, etsinyt kirjeen käsiinsä ja lukenut sen. Kotiin tullessa johtohenkilöllä olikin keskustelun paikka.

Istuimme alas hänen huoneensa lattialle, ja kävimme ilmoituksen läpi. Kerroin blogistani, joka oli mainittu ilmoituksessa, parisuhteestani ja rakkaudestani. Tietenkin kerroin kaiken sillä tasolla kuin tuon ikäisen lapsen tarvitsee tietää. Tämä nuori neito ei ollut kiinnostunut, mitä makuuhuoneessani tapahtuu, kukapa lapsi oikeasti olisi. Hän ei ollut kiinnostunut blogista, vaan hän oli ainoastaan kiinnostunut siitä, onko hänelle puhuttu totta. Onko äiti puhunut totta? Ilta päättyi siihen, kun silittelin hänet uneen. Illan viimeisinä sanoina hän vielä kerran kysyi, että olenko kovin vihainen, kun hän rikkoi sopimuksemme ja että annanko anteeksi. ”Totta kai saat anteeksi.” Tästä kaikesta on nyt kulunut reilusti yli puoli vuotta, eikä meidän ole kertaakaan tarvinnut palata aiheeseen. Muutaman kerran olen admin-oikeuksilla käynyt läpi tyttäreni sivuhistorian ja bookmarkit ilman huolestuttavia havaintoja.

Seuraava askel oikeusprosessissa oli ulkopuolinen sovittelija. Sovittelija kävi sekä äidin että minun luonani, ja hän myös jutteli tyttäreni kanssa kaksin. Tällä haluttiin varmistaa, ettei minun läsnäoloni vaikuttaisi tyttäreni vastauksiin. Lopuksi hän vielä kutsui meidät vanhemmat toimistoonsa, jossa kävimme läpi tilanteen ja yritimme sopia sitä. Sovittelija sanoi minulle etukäteen, että sopimuksen löytäminen näyttää mahdottomalta, mutta lain mukaan nyt tätä koetetaan. Niinpä me koetimme, ja itse tilaisuus meni täydelliseksi huuteluksi vieraisiin pöytiin. Pilkkakirveet ja pervokortit lentelivät. Jopa siinä määrin, että kysyin sovittelijalta, onko asian edistämisen kannalta järkevää puhua seksielämästäni. Vanha mies korvat ja posket punoittaen kertoi, että ei ole.

Yhtä asiaa en tarkasti muista, mutta koska se luultavasti tuli sanotuksi jossain sovittelijan tilaisuuksista, niin liitän sen tähän. En missään tilanteessa halunnut salata tietoa, että tyttäreni oli lukenut sosiaaliviraston päätöksen ja sen myös avoimesti kerroin. Juuri niin kuin kaikki tapahtui. Hyvä kortti, taisi vastapuoli todeta.

Tämän kaiken rinnalla kävimme perheneuvolassa keskustelemassa. En tiedä tarkalleen, miksi lasten äiti näitä tapaamisia haki, ja niiden funktio muuttuikin nopeasti pariterapiaksi, josta olin jo saanut tarpeekseni. Pyysin, että voimavarat keskitetään tyttäreemme sekä tyttären ja äidin toimimattomiin väleihin. Ennen kuin tähän päästiin, keskustelimme kuitenkin (kaksi sosiaalityöntekijää, joista toinen oli seksuaaliterapeutti, minä ja lasten äiti) myös hyvin pariterapiamaisesti. Sain taas selitellä termejä bdsm, Ds-suhde, perheväkivalta, lyöminen sekä sitä, että miten ihmeessä nämä kaikki voivat liittyä rakastavaan parisuhteeseen. Pidin jo tuolloin hämmästyttävänä, että vaikka blogissamme, jota oli luettu pitkään ja hartaasti, selvästi kerrotaan, miten Ds-dynamiikka toimii, ja vaikka olin sen jo tuolloin vastapuolelle useasti selvittänyt, niin silti kävimme jälleen asiat läpi. Ei sillä, aihe on minulle mieluisa, joten kertasin taas asiat.

Kävimme oikeudessa aloittamassa haasteita. Mukana oli myös sovittelijan lausunto, jossa hän totesi että tyttärelläni on hyvä asuinpaikka isänsä luona. Tuomari oli perehtynyt sovittelijan lausuntoon ja sanoi selvästi kantansa, että lapsen tahtoa kuunnellaan näissä asioissa. Hänen mukaansa sovittelijan lausunto oli varsin kattava ja hän olisi ollut valmis päättämään kanteen hyväkseni. Vastapuolelle tämä ei kuitenkaan käynyt. Syynä heidän mukaansa oli, että lasta ei oltu kuultu yksin vaan ainoastaan minun kanssani ja näin ollen lapsen todistus ei ole tarpeeksi pitävä. Kerroin, että lasta kuultiin yksin sovittelijan toimesta minun ollessani pois asunnosta sillä hetkellä. Vastapuoli totesi, ettei se riitä, ja vaati täydellistä olosuhdeselvitystä. Tuomari yritti vielä kääntää heidän päätään mutta turhaan.

Olosuhdeselvityksessä kaksi sosiaalityöntekijää vieraili sekä äidin ja isän luona. Toiveena on, että mukana on myös avopuoliso, jos tällainen löytyy. Vierailu oli melko lyhyt, lähinnä pönötystä olohuoneessa ja tietenkin se pakollinen ja erittäin tärkeä tyttäreni henkilökohtainen haastattelu. Näiden haastattelujen jälkeen sosiaalityöntekijät kirjoittivat raportin näkemästään ja kokemastaan. Jotta raportista saatiin mahdollisimman värikäs, olivat jotkut avioliiton aikaiset ystäväni ottaneet asiakseen soittaa sosiaalityöntekijöille ja kertoneet kantansa.

Minullakin olisi ollut mahdollisuus kääntää jokunen todella maukas kortti, mutta en katsonut, että se edistäisi lapseni asiaa. Erityisesti näistä entistä "ystävistä" jäi yksi mieleen. Tämä ns. ystävä oli soittanut sosiaalityöntekijöille ja kertonut minun dominoivasta asenteestani ihmisiä kohtaan viitaten tietenkin bdsm- kontekstiin. Hän kertoi kuinka avioliitossani olin dominoinut perhettämme, päättänyt kaikesta ja pitänyt pelon ilmapiiriä yllä. Voi kunpa hän tietäisi. Huvittavinta lienee se, että hän asuu hyvin kaukana, jopa niin kaukana, että tapasimme häntä noin kerran kolmessa vuodessa. Kuitenkin hän tuntui tietävän avioliiton aikaisista asioista paremmin kuin minä.

Olen yrittänyt pitää tunteeni kurissa, ja olla provosoitumatta sellaisten ihmisten puheista, jotka perustavat näkökantansa vaan kolikon toiseen puoleen. Em. tapahtumassa oli kuitenkin kaksi asiaa, jotka saivat minut vihaiseksi. Ensinnäkin ”ystäväni” otti bdsm-kontekstin esille, ja kertoi huomanneensa minussa näitä piirteitä avioliitossa ja erityisesti eron hetkenä. Todella hienosti huomattu noin 650 km päästä, etenkin kun itsekin ”löysin” itseni vasta eron jälkeen. Toiseksi olen auttanut tätä ”ystävääni” isossa, raskaassa ja vakavassa asiassa. Tein sen pyyteettömästi, enkä välttämättä haluaisi kuvitella mitä olisi voinut tapahtua, jos en olisi puuttunut asiaan.

Olosuhdeselvityksen kera marssimme viime viikolla oikeuteen. Vastapuoli oli nimennyt todistajikseen em. ihmisiä, jotka kaikki olivat tainneet tehdä myös lastensuojeluilmoituksia. Olosuhdeselvityksessä ei tullut esille mitään, josta olisi pitänyt olla huolissaan. Samaisessa ilmoituksessa luki, että lapsi on vakaasti päättänyt asua isällään ja päätös on pitävä. Hän on myös sen ikäinen, että hänen mielipidettään kuunnellaan. Niinpä tuomari käsittelyn aluksi kysyi vastapuolelta, olisiko fiksua sopia asia ilman oikeudenkäyntiä. Hän mainitsi myös, että hän keksisi käräjäoikeuden määrärahoille parempaakin käyttöä. Vastapuoli oli eri mieltä. Seuraavaksi tuomari kysyi samaan perusteluun viitaten tarvitaanko todellakin kolme todistajaa kertomaan sama todistus samasta aiheesta. Todistushan oli kiteytettynä, että kuinka huono isä olen ja kuinka hyvä äiti on. Vastapuoli kertoi, että jokaiselle on hieman eri kanta asiaan ja halusi, että todistajia kuullaan.

Niinpä sitten kuulimme kuinka vaarallinen isä olen. Pidän lapsiani pelon ilmapiirissä, joka liittyy vahvasti bdsm-harrastukseen (koskakohan he oppivat edes oikeat termit?), ja näin ollen lapseni eivät uskalla ottaa yhteyttä äitiinsä. Esitimme kyllä kysymyksen, miten tämä väite toimii jo täysi-ikäisen tyttäreni kohdalla, joka asuu omillaan. No, siihen ei saatu vastausta. Lisäksi vastapuolen ja kolmen todistajan voimin kuulin, miten mahdotonta on elää bdsm-suhteessa (Opetukseni ei ole mennyt läpi. Mutta koska tätä tekstiä arvon vastapuoli taas luette niin se on Ds-suhde!), niin että siinä on mukana lapsi. Tämä lapsi saastuu kaikesta materiaalista, välineistä, ja voihkeista. Lisäksi vastapuolen puheet kääntyivät useasti väkivaltaan, ja heidän yksi lempikaneettejahan oli, että suhteemme on väkivaltainen tai se perustuu väkivaltaan. 

Sain taas kerran kertoa, että se mitä tapahtuu makuuhuoneessa, ei kuulu lapsille eikä sen kuulu heille myöskään näkyä. Vastapuolen asianajaja oli ollut tarkkana ja poiminut blogista kohdan, jossa kerrotaan rakkaani (blondini) huutaneen niin, että naapuritkin kuulevat. Että miten tämä onnistuu, kun lapsi on samassa taloudessa? Ystävällisesti vastasin jälleen, että se mikä tapahtuu makuuhuoneessa, ei ole lapsen silmille eikä korville, ja että meidän elämämme on paljon muutakin kuin pervoilua ja leikkiä. Vastapuoli oli myös tulostellut blogista otteita, ja ojensi papereita tuomarille luettavaksi, koska he eivät itse pystyneet tekstin ollessa niin ällöttävää. Hauskaa sinänsä, kun he kuitenkin ovat blogimme vakilukijoita. Heillä oli myös paikallaolijan kuvaus yksistä bileistä joissa olin piiskannut. Oikein agentteja liikenteessä, ja miten se bileiden etiketti menikään?

Joka tapauksessa tuomari kieltäytyi kunniasta, ja mainitsi, että ei ymmärrä miten minun seksuaalisuuteni liittyy tapaukseen. Myöhemmin kuulimme vielä todistajia, jotka puhuivat vastapuolen suulla vahvistaen tarinaa. Mielenkiintoisen lisän toi opettaja, joka oli hyvin valmistautunut tilaisuuteen. Hän kertoi heti olevansa opettaja, opettavansa juuri tyttäreni ikäisi lapsia, käynyt tyttäreni ikäisten lapsien kanssa paljon keskusteluja ja kyllä huomaavansa ja löytävänsä koulukiusaajat. Jotenkin hän rinnasti minut koulukiusaajaan puheessaan, vaikka en ymmärtänyt miten. Samainen ope kertoi, miten ällöttävää ja vastenmielistä luettavaa blogimme on. Jotain josta hänelle tulee heti paha olo. Samainen naisope toki saattaisi olla hyvinkin kiinnostunut kuulemaan, miten hyvä ystäväni on saanut poly-suhteen toimimaan alle kouluikäisten lasten pyöriessä jaloissa.

Oikeudessa heiluteltiin myös paljastamaani ässää eli sitä että tyttäreni tietää blogista. Onko blogissani varoitus, entäs salasana ja mitä voin tehdä jotta tyttäreni ei blogia lue, miksi et ole lopettanut blogia? Kahteen ensimmäisen kysymykseen vastasin kyllä ja ei. Viimeiseen taas totesin, että tyttäreni on fiksu nuori, jota ei kiinnosta minun seksielämäni. Ja jos olisin lopettanut blogini, olisin toiminut juuri niin kuin vastapuoli toivoisi, ja siihen leikkiin en lähde.

Ällöttävällä blogillamme on pian 70 000 lukukertaa, ja palautteen, joka on ainoastaan positiivista, määrä kasvaa koko ajan. Oikeussalissakin blogin lukijoita oli useampi kerralla, joka on totta kai imartelevaa. Epäilen vahvasti, siis epäilen, että ainakin yhdelle todistuspenkissä käyneelle blogimme on mielenkiintoista luettavaa, ehkäpä jopa runkkumatskua. Yhden todistaneen miehelle tiedän sen sitä olevan.

Olen kovin hämmästynyt. Käytännössä luulin käyväni oikeutta siitä voinko olla tyttärelleni lähivanhempi. Mutta kysymyksen asettelu on muttunut siihen, voinko olla tyttärelleni lähivanhempi jos omaan vinon seksuaalisuuden.

Kaikki todistajana olleet ovat olleet entisiä, osa jopa hyviä, ystäviä. Kun tämä riita alkoi, lähetin heille jokaiselle viestin, jossa ystävällisesti kutsuin heidät erikseen juttelemaan kanssani. Joko kaksin tai niin että otamme lapset mukaan keskusteluun. Halusin tehdä tämän, jotta he olisivat voineet itse kuulla, mitä löytyy kolikon toiselta puolelta. Varmastikin osaatte jo arvata kuinka moni tuli tai edes vastasi minulle.

Nyt kortit ovat pöydällä, ja tuomari pohtii kumman käsi voittaa. Vähän kuin sodassa, niin yhdessä asiassa tässäkään ei ole voittajaa. Äidin ja tyttärien välit ovat huonommat kuin koskaan aiemmin. Ikävä kyllä. Minusta kaikki ansaitsevat sekä äidin ja isän, ja tiedän kokemuksesta, että yksinhuoltajuus on melkoisen rankkaa. Asianajajani pohti, että tuomarin on vaikea tehdä päätöstä yli 12-vuotiaan lapsen tahdon vastaisesti. Ja jos kuitenkin riverillä vastustajat osuvat 1-outtiseen, niin mikään ei muutu. Tytär on päättänyt asua luonani.

Blondi: Meidän arkea

Peikolla on ollut tänään rankka päivä. Hän on viettänyt koko päivän huoltajuusoikeudenkäynnissä. Erityisen rankaksi oikeudenkäynnin tekee se, että lasten äiti on tuonut oikeuteen kolme hänen ja Peikon avioliiton aikaista perhetuttua todistamaan, miten huono isä Peikko on.

Peikolla ja lasten äidillä on kotona asuvasta lapsesta yhteishuoltajuus. Peikon nuorempi lapsi muutti pois äidiltään viime marraskuussa ja on siitä asti asunut isällään. Vastavedoksi lapsen isälle muuttoon äiti anoo lapsen yksinhuoltajuutta. Onko tässä teidän mielestänne joku ristiriita? Minusta on.

Jos itse olisin sellaisessa tilanteessa, että oma lapseni ei haluaisi asua kanssani, niin tuskin häntä siihen pakottaisin. Lapsen äiti syyttää Peikkoa lapsen manipuloinnista ja siitä, että Peikko kieltää lasta tapaamasta äitiään. Näin ei kuitenkaan ole, vaan päinvastoin Peikko yrittää rohkaista lasta pitämään kontaktia äitiinsä. Omilla teoillaan äiti on kuitenkin sinetöinyt sen, että lapsi tällä hetkellä näyttäisi minun silmissäni vihaavan äitiään. Ehkä äidin olisikin parempi keskittää voimavaransa siihen, että hänen suhteensa lapseen paranisi oikeusprosessien sijaan. Lapsi on kuitenkin koko ajan prosessissa mukana, vaikka häntä ei ole siihen aktiivisesti sotkettukaan. Lapset yleensä vaistovat vanhempiensa ahdistuksen ja pahan olon, ja nämä tunteet heijastelevat myös lapsiin. Miksei äiti voi tajuta tätä?

Suren itse myös sitä, että lukuisissa lastensuojeluilmoituksissa, joita äiti ystävättärineen on lapsesta tehnyt sekä tämänpäiväisessä oikeudenkäynnissä on heilutettu toistuvasti pervokorttia. Koska lapsen isä on pervo, ei hän ole sovelias huoltaja lapselle. Lapsi altistuu epäterveille vaikutuksille. Oikeudessa blogistamme luettiin valittuja otteita, joiden perusteella lapsen äiti väittää suhdettamme väkivaltaiseksi. Jos blogimme lukisi kokonaan - ilman niitä tuomitsevia silmälaseja - välittyy tästä kuitenkin kuva kahdesta toistaan rakastavasta ja kunnioittavasti ihmisestä, jotka haluavat toisilleen vain hyvää. Olkootkin, että se hyvän tekemisen tapa poikkeaa valtavirrasta. Ja jos jollekin lukijalle, erityisesti lapsen äidille, on jäänyt epäselväksi, niin emme tee tässä blogissa kuvattuja asioita lapsen nähden tai kuullen.

Niin, lasten äitihän on blogimme vakiolukija. Pervoilun lisäksi hän ei juuri elämäämme tunne, mikä on valitettavaa. Koska elämämme on paljon muutakin kuin seksiä ja pervoilua. Ihmettelen, että miksi hän kerta toisensa jälkeen jää jumiin pervoiluun. Mikä siinä on niin kauheaa? Miksei koulutettu, päällisin puolin fiksu ihminen pysty ymmärtämään, että on olemassa erilaisia seksuaalisuuden muotoja, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita.

Tiedän toki järjellä ja pitkään ihmisten kanssa auttamistyötä, myös lastensuojelutyötä tehneenä, että kyse ei ole pervoilusta vaan jostain ihan muusta. Yritän itse käyttäytyä sivistyneesti, enkä lähde avaamaan ajatuksiani tämän asian suhteen sen tarkemmin. Kuitenkin kun on kyse lapsen hyvinvoinnista, kuten oikeusprosessissa on, niin pitäisi kyetä näkemään oman keskeneräisyytensä ja katkeruutensa yli. Ja todellakin ajattelemaan sitä lapsen parasta. Ei mustamaalata toisia, vaan ottaa rehellisesti peili käteen ja katsoa, voisiko itse tehdä asioita toisin.

*****

Ai niin, meillä on hyviäkin uutisia. Tai oikeastaan erinomaisia. Muutamme Peikon kanssa yhteen – muutto on jo lähes valmis, vain lopullinen muuttopäivä on sopimatta. Peikko ja lapsi muuttavat minun asuntooni, jatkossa tämä on meidän asuntomme. Eniten muuttoa meistä kolmesta odottaa lapsi. Jos lapsen olisi Peikon tai minun kanssani niin paha olla, kun mitä oikeudessa on tänään väitetty, hän tuskin iloitsisi muutosta. Voisikohan lapsen reaktio indikoida jotain muuta? Hmmm, mene ja tiedä.

Onneksi ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus itse valita, miten maailmaa katselee ja miten käyttäytyy. Joten minä valitsen. Ajattelin kutsua lapsen äidin tutustumaan lapsen uuteen kotiin ja myös minuun. Jos kyse olisi omasta lapsestani, niin olisin kiinnostunut missä lapsi asuu ja kenen kanssa. Tämän jälkeen pallo ei ole enää minulla.