Liian pitkästä aikaa (merkityksellinen kohtaaminen 1)

Anteeksi, että en ole kirjoittanut blogia. Huonoja tekosyitä on tähän useita, mutta en halua luetella niitä nyt tähän, koska niistä on turha kirjoittaa. Sen haluan kuitenkin kertoa, että olen kuitenkin vakaasti päättänyt palata bloggailun pariin, joskaan en lupaa viikottaista uutta tekstiä. Mutta ainakin kuukausittain.

Olen aktivoitunut hieman pervoiluissani, ja se on pitkästä aikaa maistunut erityisen hyvälle. Meillä on ollut blondini kanssa enemmän kahdenkeskistä aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Se on ollut ennen kaikkea vapauttavaa, mutta johdattanut meitäkin enemmän takaisin pervoilun saralle. Ehkäpä enemmän kuitenkin olemme nauttineet hiljaisuudesta ja siitä mielentilasta, että olemme kaksin ja välillä jopa yksin. Suhteessamme on tällä hetkellä mielenkiintoinen tilanne, kun olemme puolet viikosta eri paikkakunnilla ja puolet taas yhdessä. En tiedä muista, mutta meillä tämä toimii erinomaisesti.

Minulla oli taannoin deitti-ilmoitus, jossa etsin jonkinmoista hullutteluseuraa. Itse hakemus taisi olla yhtä epäselvä kuin hakijakin, mutta puolustuksekseni en itsekään tiennyt, mitä tarkalleen etsin. Ajattelen, että asiat tapahtuvat, jos ne on tarkoitettu tapahtuvaksi, myös deittailussa. Onni oli vahvasti minun puolellani, sillä näinhän tässäkin kävi.

Minulla on ollut kaksi isosti merkityksellistä kohtaamista kesän aikana, ja kummassakaan kumpikaan osapuoli ei etsinyt mitään. Satuimme olemaan kaksi ihmistä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sinänsä merkillistä, että sama on sattunut aikaisemmin minulle vain kerran elämässä. ja silloin satuin Suomi24-chatissa törmäämään yhteen blondiin.

Nyt minut oli kutsuttu erääseen juhlaan, johon liittyi paljon erityistä latausta. Ensinnäkin juhlan kutsussa oli vihjailtu erilaiseen iltaan, jossa mm. kännykät kerättäisiin pois. Toisekseen en tuntenut kutsutuista kuin emäntäparin, joskin jo se riitti nostamaan odotukseni kattoon. Kolmanneksi epäilin jaksamistani, sillä päivä alkoi harrastusten parissa melkein toisella puolella Suomea.

Kuitenkin ilta oli mainio. Mitä erilaisimpia ihmisiä erilaisista lähtökohdista kertomassa elämästään ja nauttimassa hyvästä ruuasta ja juomasta. Illassa oli kuitenkin yksi ilmiö, joka piti minut erityisesti elossa ja vireänä.

Tiedättekö sellaisen harvinaisen ihmistyypin, joka ottaa tilan haltuun rehellisesti ja  tasapuolisesti valoisuudellaan, hauskalla flirttailullaan ja elämä on nyt ja tässä -asenteellaan? Sellaisen, joka katsoo sinua suoraan itsevarmasti silmiin ja sanoo "Pidät tuota viinilasia todella kivasti kädessä." Ja sinä tiedät ihan tasan tarkkaan mitä hän tarkoittaa. Sellaisen, joka intoutuu tanssimaan kilpatanssitaustaisen illan isännän kanssa spontaanin tangon, joka käytännössä näytti rakastelulta musiikin tahdissa. Ehkäpä hauskimpana yksityiskohtana hän vielä onnistui sekoittamaan yhden (homo)pariskunnan päät tavalla, että molemmat vakuuttelivat pitävänsä myös naisista.

Kaikki tämä kuitenkin tapahtui ilomielisesti, kauniisti ja huumorilla flirttaillen. Tällaista tyylikästä Leidiä minä sitten tarkkailin sen illan. Tarkkailin siksi, että ensinnäkin omat flirttailun alkeet ovat jääneet suorittamatta, ja toisekseen nautin tällaisen tapahtuman ja ihmisen seuraamisesta.

Kuitenkin kaikki kiva päättyy aikanaan, niin tämäkin ilta. Kuitenkin muutaman juoman rohkaisemana törmäsimme Leidin kanssa vielä eteisessä hänen kiiruhtaessaan taksiin. Halasimme lämpimästi ja vaihdoimme lämpimän pusun. Ajattelin kerrankin, että en anna ajatusteni ja fiilisteni valua hukkaan ja tartuin yllätäen Leidin hiuksista tiukasti kiinni ja suutelin häntä rajummin. Taisin kuulla pientä huokailuakin, ja polvet notkahtaen hän painautui tiukasti minuun kiinni. Nautimme hetken kuplastamme, kunnes tuuppasin hänet taksiin.

Mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan tämä tilanne tai fiilis, mikä meitä tulisi yhdistämään ja siitä lisää seuraavassa postauksessa...

Blondi: Parasta pervoseksissä

Olemme olleet Peikon kanssa juhlistamassa hyvän ystävämme syntymäpäivää. Ilta on venynyt aamuun ja herääminen lähes iltapäivään. Olen väsynyt ja kohmeloinen, haluton mihinkään muuhun kuin makoilemaan sängyssä.

Peikko könyää itsensä jalkoväliini ja alkaa nuolla minua. Kulta, mä en ole ihan puhdas sieltä. Aha. Nuoleminen jatkuu. Peikko nauttii ja maistelee minua. Tuntuu hyvälle, mutta olen liian väsynyt kiihottuakseni kunnolla. 

Peikko tulee sisääni ja päälleni. Murisee ja nauttii. Kääntelee minua ympäri kunnes löytää hyvän kulman. Hakee vain omaa nautintoaan. Tulee sisääni lusikka-asennossa. Ottaa hiuksistani kovin kiinni ja nai itselleen orgasmin.

Parasta pervoseksissä on, että minulta ei koskaan kysytä, haluanko minä tai tekeekö minun mieli. Minun ei tarvitse koskaan miettiä, että haluaakohan toi toinen ja jos haluaa, niin miten minun pitäisi toimia. Voin luottaa siihen, että Peikko ottaa omansa aina kun haluaa. Siitä minä elän!

PS. Blogissamme ylittyi tällä viikolla puoli miljoonaa lukukertaa. Kuka olisi uskonut vuonna 2012, kun blogi sai päiväkirjamaisesti alkunsa, että teitä lukijoita on joskus niin paljon. Jatkamme bloggaamista jatkossakin - tosin tahti ja tekstit ovat paljon rauhallisempia nykyään. Mutta niinhän se on meidän elämäkin <3.

Blondi bloggaa bloggailusta

Kun aloitimme Peikon kanssa tämän blogin, olimme juuri tavanneet. Tunteneet alle kuukauden. Tai Peikkohan laittoi tämän blogin pystyyn kysyttyään minulta, että onko ok, että hän kirjoittaa elämästämme. Yhdestä puolesta elämäämme. Varsin pian myös minä aloin kirjoittaa. Jäsentää ajatuksiani juuri löytyneestä pervoidentiteetistä. Kaikesta, mikä oli uutta. Tunteista, tekemisistä, pervoseksistä, BDSM-maailmasta yleensä.

Tunnen itseni etuoikeutetuksi, koska koko suhteemme on oikeastaan dokumentoitu tähän blogiin. Palaan usein vanhoihin teksteihin ja luen niitä uudelleen ja uudelleen. Kaikki oli niin haurasta. Hapuilevaa. Kaunista. Ainutkertaista. Kun luen tekstejä, pääsen hyvin kiinni yli kolmen vuoden takaisin tunnelmiini.

Luen tekstejä myös siksi uudelleen, että en oikeastaan muista minun ja Peikon ensimmäisestä seurusteluvuodesta kovinkaan paljon. Olin juuri eronnut ja melkoisen hukassa itseni kanssa. Muistan, että itkin, nauroin ja nautin - paljon muuta en sitten muistkaan. Blogi toimii päiväkirjana, ja kun haluan palauttaa joitain tapahtumia mieleeni, palaan tänne.

Suurin osa teksteistäni on syntynyt aikana, kun emme vielä Peikon kanssa asuneet yhdessä. Kun olin illat yksin kotona, ja tarve jäsentää asioita oli suuri. Olen lisäksi kirjoittanut paljon työmatkoilla. Lähes kaikki uudemmat tekstini, joita on melko vähän, ovat syntyneet työmatkoilla hotelleissa, junissa, kahviloissa. Hotellissa syntyy myös tämä teksti. Pitkän työpäivän jälkeen. Kylvystä tulleena. Lasillinen punaviiniä vieressä.

Olen aina halunnut blogata. En ole kuitenkaan keksinyt ennen pervoilua mitään aihetta, mistä jaksaisin kirjoittaa pitkäjänteisesti. Vapaaehtoinen lapsettomuus on ehkä ainoa teema, josta olisin kyennyt tuottamaan tekstiä riittävästi. Olemme Peikon kanssa bloganneet aktiivisesti toukokuusta 2012. Apua, miten paljon siitä on aikaa!

Lukijoita on tullut ja varmasti myös mennyt. Kun aloitimme bloggaamisen, ei suomeksi löytynyt ainoatakaan päivittyvää pervoblogia. Muutama uinuva kylläkin, joita olin aikoinani entisessä avioliitossani lukenut useinkin. Meille molemmille oli heti alusta asti selvää, että haluamme blogin avulla paitsi jakaa henkilökohtaisia kokemuksia niin myös antaa fiksua tietoa pervoilusta ja sen ympärillä pyörivistä teemoista. Olemme tietoisesti keskittyneet kuvaavaan lähes pelkästään Ds-suhteeseen liittyviä asioita, koska se on eniten oma juttumme. Myös sadismia, masokimia ja polyamoriaa on käsitelty samoin BDSM-skeneä yleensä. Fetisistit tuskin saavat tästä blogista mitään, koska kummallakaan meistä ei juuri ole fetissejä.

Blogiamme on voinut lähes alusta asti kommentoida anonyyminä, eikä kommentteja moderoida eli kaikki kommentit näkyvät heti. Tämäkin on tietoinen linjanveto. Negatiivista palautetta olemme saaneet tasan kaksi kertaa, ja nuo kommentit on julkaistu ihan normaalisti varustettuina vastakommenteilla. Negatiivisen palautteen vähyys on mielestäni yllättävää. Tai ehkä se kertoo vaan siitä, että lukijamme ovat fiksuja, ajattelevia ihmisiä. Toinen kommenteista liittyi lapsiin, että kauheeta, te ootte sairaita, lapset kärsii. Toinen taas siihen, että kun minä en enää juurikan kirjoita pervoilusta vaan arjestamme yleensä, niin voisiko sitten vaan lopettaa kirjoittamisen. Että jos sitä runkkumatskua ei tule, niin miksi kirjoittaa. Eli aika vähällä olemme päässeet.

Toki blogin aiheita joutuu sensuroimaan joskus. Koska leikimme myös muiden kanssa, eivät kaikki tekemisimme päädy tänne, koska vastapuoli ei niin halua. Lisäksi kaikki pervoystävämme lukevat tätä, joten ystävyyssuhteita täällä ei ole mahdollista ruotia eikä sosiaalista verkostoamme, koska kaikki tunnistaisivat teksteistä itsensä ja muut. Onneksi tuon tyyppiseen ruodintaan ei oikeastaan ole tarvetta. Toki joskus olisi kiva kirjoittaa jostain aiheesta ilman, että pitäisi miettiä, että ketkä kaikki tunnistavat teksteistä itsensä.

Rinnallemme olemme saaneet ison kasan bloggarikollegoita, enkä liioittele sanoessani, että meillä on oma bloggariyhteisö. On paljon blogeja, jotka ovat syntyneet ja kuolleet oman blogimme aikana, mutta myös niitä, jotka ovat jaksaneet blogata pitkäjänteisesti. Hei Tetris ja Pikkusisko - ihanaa, kun olette olemassa <3. Toki kaikki kanssabloggarit ovat aivan mahtavia otuksia. Olemme tavanneet suurimman osan muista pervobloggareista, useamman kanssa olemme hyviä ystäviä myös blogimaailman ulkopuolella. Suurinpaan osaa olemme tutustuneet joko suoraan bloggaamisen kautta tai sitten pervobileissä.

Olen aina lukenut paljon blogeja. Seuraan tällä hetkellä oman bloggrollimme lisäksi melko tiivisti kosmetiikkaja- ja meikkiblogeja. Ehkä joku neljänkympin kriisi on saanut minut kiinnostumaan kosmetiikasta ja meikeistä. Tai ehkä se maailma on minulle vain niin absurdin vieras, että blogit kiinnostavat siksi? Etenkin kosmetiikkabloggarit ovat todella tiivis yhteisö. Kaikki kommentoivat toistensa postauksia ahkerasti. Kun joku bloggari nostaa pinnalle jonkun tuotteen tai teeman, täyttyvät kaikki blogit pian saman asian käsittelystä. Toki suurta vaikutusta on myös sillä, että kosmetiikkabloggarit saavat isoja kasoja maksuttomia tuotteita käyttöön ja arvosteluun.

Sama ilmiö pätee meihin pervobloggareihin. Hyvänä esimerkkinä edellisesssä postauksessani mainitsema lapsiperheasia. En muista, kuka aloitti keskustelun aiheesta. Pian kuitenkin useampi bloggari kirjoitti oman näkökulmansa aiheeseen. Ja se on aivan mahtavaa. Olemme ihan oikea blogiyhteisö, vaikkakin marginaalinen sellainen. Koska kirjoitamme seksistä ja seksuaalisuudesta - monen mielestä myös aiheista, jotka ovat tabuja, joudumme tekemään sen ilman omia kasvojamme, joka on valitettavaa.

Viimeksi Baletin Fetish Clubilla heitin muutamalla bloggarikollegalle puolileikilläni ilmaan ajatuksen, että pitäiskö meidänkin alkaa järjestää bloggarimiittejä, kuten monien muiden alojen bloggarit tekevät. Meidän miittejämme voisivat isännöidä vaikka erilaiset seksitavaraliikkeet, BDSM-vaatetta myyvät putiikit tai no, you just name it... Toisaalta Suomessa skenessä ei juuri raha liiku, joten ehkä AntiShop valikoituisi yksinoikeudella meidän miittimme isännöijäksi/emännöijäksi.

Miitin jälkeen jokainen bloggari kirjoittaisi hehkutuspostauksen, miten järjettömän ihanaa oli nähdä tuttuja ja ystäviä paikalla. Ja totta kai goodie bageista riittäisi pitkäksi aikaa juttua ja postauksia. Goodie bagissä voisi olla testiin vaikka Lelon hyrrä, joku mukava anaalikoukku ja vaikka kivan persoonalliset kahleet. Ja totta kai se perinteinen liukuvoidenäyte. Näitä sitten vuorotellen arvosteltaisiin blogeissa. Jaetattaisiin kokemuksia ja tuotesuosituksia lukijoille. Hei Antishop, nyt jos luet tämän tekstin niin kannattaa toimia!

RunkkausKIELTO!

Saamme välillä hauskaa, hyvin hämmentävää ja jopa imartelevaa palautetta. Antaa palautteen puhua puolestaan.

"Ajattelin, että tarvitsen nyt netistä jotain, joka vie ajatukseni pois tästä riettaasta nautinnosta ja päädyin blogiinne. Huh. Viikonlopun luin. Runkkasin. Luin. Analysoin. Luin. Olin liikuttunut, riemuissani ja niin, kateellinen. Hämmentävä tunne. Runkkasin..."

Tällä viikolla kyselin yhden alistuvan ystävänaisen kuulumisia facebookissa. Hän kertoi lukeneensa viimeisimmän päivityksen ja joutuneensa runkkaamaan sen tahtiin työmaalla, jotta sai paineensa purettua. Minulla ja tällä naisella on ollut oma kissa-hiiri leikkimme jo jonkin aikaa - hyvä se on huudella satojen kilometrien päästä. Niinpä sainkin ajatuksen. Täten kiellän, totinen pilke silmäkulmassa, että tämän blogin tahtiin tämä neitonen ei ilman lupaa runkkaa.

Mieleni tekisi haastaa pari muutakin henkilöä tämän kiellon alle, mutta jätän sen heidän oman päätöksensä alle. Jos haluat ilmoittautua, niin tiedät mihin ottaa yhteyttää ;-).

Koskeltelkaa itseänne.

En ole koskaan...

Yhden tutun subin ja bloggarin innoittamana päätin haastaan kaikki pervobloggaajat ja -kolumnistit kirjoittamaan samasta aiheesta.

Kirjoita vähintään 10 lausetta itsestäsi jotka alkavat sanoilla "En ole koskaan" ja lauseen loppu liittyy omiin pervoilu- tai seksikokemuksiisi.

Peikon Lista:

1.) En ole koskaan leikkinyt peppuleikkejä (itseni kanssa)
2.) En ole koskaan sessioinut Dommen kanssa (harmi)
3.) En ole koskaan pitänyt kuin omaa penistä kädessäni (ei ole ollut sopivaa tilaisuutta)
4.) En ole koskaan leikkinyt steariinilla
5.) En ole koskaan sekstaillut julkisella paikalla
6.) En ole koskaan fyysisesti leikkinyt roolileikkejä (harmi)
7.) En ole koskaan pukeutunut sessioihin
8.) En ole koskaan piiskannut miestä (toistaiseksi)
9.) En ole koskaan onnistunut iskemään baarista yhden yön seksiseuraa (muualta kuitenkin)
10.) En ole koskaan onnistunut saamaan kättäni rannetta myöten naisen sisälle. Tosin vierestä olen atsonut kun blondi sen teki

Blondi: Olen maailman huonoin tällaisissa listausjutuissa, etenkin jos ne perustuvat siihen, mitä ei ole tapahtunut. Onneksi saan varastettua osan Peikon listasta.

1.) En ole koskaan alistunut naiselle. Haluaisin kyllä kokeilla, mutta toistaiseksi ei ole tullut vielä tilaisuutta siihen. Voisin ajatuksen tasolla kyetä alistumaan kauniille, määrätietoiselle, androgyyniselle naiselle - lyhyttukkaiselle totta kai.

2.) En ole koskaan lauennut pelkästä peppuseksistä. Lähellä on ollut, mutta stimulaatio ei ole koskaan ollut riittävää.

3.) On sanomattakin selvää, että en ole koskaan leikkinyt minkäänlaisia roolileikkejä. Mielikuvituksettomana ihmisenä minusta ei yksinkertaisesti ole sellaisiin leikkeihin. Miten niin mä voisin kuvitella olevani joku muu, kun en mä kerran oikeasti ole? Miten mä voisin kuvitella tapahtumia, joita ei ole oikeasti - koska eihän niitä ole oikeasti?

4.) Minua ei ole koskaan leikitetty julkisella paikalla. Tai no, jotain pientä on tapahtunut. Mutta ei esim. julkista piiskausta - yksi puolijulkinen pienemmällä kaveriporukalla kylläkin :).

5.) En ole koskaan runkannut ketään muuta miestä kuin Peikkoa.

6.) En ole koskaan leikkinyt kenenkään miehen pepun kanssa. Tämä kiinnostaisi kyllä. Ei ehkä niinkään Peikon neitseellinen (heh) peppu, kuin jonkun alistuvan miehen. Sellainen strap on -peppupanosysteemi olisi kiva testata joskus - siis minä tekevänä osapuolena. Tai joku kiva tunkemisjuttu. Nyt sitten alistuvat miehet riviin vaan mun peppuleikkejä vastaanottamaan!

7.) Minulla on eräs fantasia - yksi harvoja sellasia, joten listataan nyt sekin tähän. Minua ei ole koskaan nuoltu puhtaaksi Peikon spermasta. Taas kaikki alistuvat miehet - muistakaa ilmoittautua.

8.) Minua ei ole koskaan fistattu. Harjoiteltu on, mutta kenenkään käsi ei ole koskaan ollut kokonaan sisälläni.

9.) En ole koskaan harrastanut mitään sähköleikkejä. Kipujani on vuosien varrella kyllä hoidettu erilaisilla tens-sähkölaitteilla, mutta mihinkään seksuaaliseen toimintaan en ole niitä käyttänyt.

10.) Kukaan ei ole koskaan yllättänyt minua kesken seksin. Ei kesken runkkaamisen eikä kenekään muunkaan kanssa.

Ja haaste lähtee siis eteenpäin ainakin Pikkusiskolle, Tetrikselle, Kellaritytölle, Pihlalle, Koketille, Oonalle ja Girlie girlille. Muutkin saavat tarttua haasteeseen!

Blondi: Meidän lelut

Tetriksen ja Pihlan innoittamana tartuinpa minäkin välinepaljasteluun. Meillä pervoleluja säilytetään Peikon Antiikkimessuilta ostamassa vanhassa puisessa arkussa. Arkku on makuuhuoneessa paraatipaikalla sisustusesineenä.

The Arkku

Lapsia, sekä kotona asuvaa että kyläileviä kiinnostaa aina silloin tällöin arkun sisältö. Pienille lapsille on helppo selittää, että arkun avain on kadonnut ja kukaan ei tiedä, missä se on. Että tämä on tällainen aarrearkku.

Peikon tytöt ovat vuorotelleen ihmetelleet arkkua ja halunneet nähdä sen sisältöä etenkin siinä kohtaa, kun arkkuun hankittiin lukko. Tämä siis ennen parisuhdettamme. Nyt uteluita ei enää tule, ja uskon, että kotona asuva teini-ikäinen lapsi hahmottaa, että arkussa on aikuisten juttuja ja sillä selvä.

Arkku kätkee sisäänsä monenlaista härpäkettä. Osa on yhteisiä leikkejämme varten, osa taas muita leikkejä. Yhteiselomme aikana arkun sisältö on vähitellen hioutunut vastaamaan meidän molempien tarpeita. Olemme siivonneet arkusta pois kaikki huonolaatuiset lelut ja panostaneet sen sijaan laatun. Ja mustaan väriin :). Peikko ei siedä arkisten esineiden käyttämistä pervoleluina, joten meillä kaikenlaiset paistinlastat ja muut Ikea-välineet loistavat poissaolollaan.

Sisältöä

Meistä kumpikaan ei tunnustaudu välineurheilijaksi, ja suurin osa arkun leluista onkin melko vähäisellä käytöllä. On kuitenkin mukava tietää, että välineitä on moneen tarpeeseen. Ison osan arkun tilasta vievät Peikon askartelemat massiiviset floggerit, jotka nostin kuvausta varten lattialle.

Peikon lempivälineitä

Niin, mitä välineitä meillä sitten oikeasti käytetään? Arkena käytössä on ehdottomasti eniten hyrrä. Ja dildot. Piiskaamiseen floggeri ja rottinki. Sitomiseen nopeakäyttöiset tarroilla varustetut käsi- ja nilkkakahleet, joissa on pitkät remmit erilaisia kiinnityksiä varten.

Näitä meillä eniten käytetään

Nukumme futonilla. Futonin runkoon on sisäpuolelle porattu D-lenkkejä kiinnityksiä varten. Katosta löytyy koukku, jonka kiinnityksestä olen kirjoittanut aiemmin. Erilaiset huonekalut ovat käytössä luovasti, viimeisenpänä innovaationa olohuoneen iso sohvapöytä nurinpäin käännettynä. Pervoilla voi lähes täysin ilman välineitä, mutta muutama ajatuksella valittu väline tekee siitä nautittavampaa. Kummallekin osapuolelle.

Blondi: Kohtaamisia

Maaliskuu. Olen juuri aloittanut vuoden kestävän täydennyskoulutuksen. Tiedän, että koulutuksessa tullaan faktatiedon opiskelun lisäksi sukeltamaan syvälle omaan mieleen. Tunnistamaan omia varjoja ja kipupisteitä. Osatakseen paremmin auttaa muita.  Opiskelen reilun parinkymmenen hengen naisryhmässä, olemme ympäri Suomen eri kaupungeista.

Ensimmäinen opiskelupäivä. Teemme parityöskentelynä haastattelua ja harjoittelemme tekniikkaa, jolla kartoitetaan henkilön taustaperhettä. Vieressäni istuu kaunis vaalea nainen. Hentorakenteinen. Pitkät, kullanvaaleat, kiharat hiukset. Tyyli äärimmäisen naisellinen. Hiukset letitetty pitkälle palmikolle – palmikko laskeutuu toisen olkapään päälle kiertäen lähes rinnoille asti. Koruja. Paljon kimaltelevia koruja. Ei kuitenkaan mitään halpaa, vaan tyylikästä. Tyttömäiset pastellisävyiset vaatteet. Fyysisesti aika tarkalleen minun vastakohtani. Älykäs, hyvä ihmistuntija, osaava ammattilainen. Käymme vuorotellen haastatellen läpi omat perheemme ja puhumme perheistämme ja itsestämme.

Aikaa kuluu ja kohtaamme koulutuksessa säännöllisesti.

On kesän loppu. Elokuu. Helteisistä helteisin ilma. Olemme koulutuksessa intensiivijaksolla eräällä maatilalla. Vanhan navetan ylisillä, josta on rakennettu juhla- ja koulutustila.  Teemme raskasta henkilökohtaista työskentelyä draaman keinoin. Minä olen näyttämöllä ja työstän omaa ulkopuolisuuden tunnettani, joka aktivoituu yleensä naisryhmissä – sellaisten täydellisten naisten seurassa. Sellaisten, joilla on aviomies, kaksi lasta, omakotitalo, farmariauto, koira. Sellainen siisti, sovinnainen, ahdaskatseinen paketti, jossa ei tarvitse uskaltaa kyseenalaistaa asioita. Tunnen aina olevani erilainen. Ulkopuolinen. En huonompi tai parempi kuin muut, ainoastaan erilainen. Ohjaaja pyytää minua valitsemaan lavalla ryhmäläisistä täydellisten naisten ringin.

Valitsen ryhmästä henkilöt, joiden kanssa olen ollut vähiten tekemisissä koulutuksen aikana. Jotka ovat ulkoisesti kauniita ja vaaleita, naisellisia. Yksi täydellisistä naisista on se vaalea, naisellinen, jonka kanssa tein perhehaastatteluja koulutuksen alussa.

En ajattele, etteivätkö nämä naiset olisi käyneet läpi isoja asioita omassa elämässään tai että he oikeasti olisivat jotenkin täydellisiä. Valitsen heidät melko puhtaasti ulkonäön ja naisellisen olemuksen perusteella. Olemme näyttämöllä lähes puolitoista tuntia. Saan isoja oivalluksia. Itken. Suren. Kohtaan lapsuudestani asioita, joita en ole aiemmin täysin sisäistänyt. Ja ymmärrän taas jälleen kerran paremmin itseäni ja sitä, mistä ulkopuolisuudentunteeni kumpuaa.

Minun täydellisten naisten määrittelyni herättää rinkiin valituissa naisissa vahvoja negatiivisia tunteita. Osa kokee valinnan henkilökohtaisena loukkauksena, ja valinta saa aikaan rajuja reaktioita. Vihaa, itkua, epätoivoa. Ymmärrän, että kyse ei ole minusta vaan siitä, että työskentely ja roolit osuivat johonkin näiden naisten omaan, henkilökohtaiseen kipupisteeseen.

Vihan tunne on läsnä hyvin voimakkaasti vielä seuraavana koulutuspäivänä ja puramme ryhmässä asiaa. Lisää itkua. Lopuksi kuitenkin myös naurua ja tasapainoa. Jossain välissä pidämme tauon. Se vaalea, naisellisista naisellisin tulee puhumaan kanssani kahden kesken.

Mä olen lukenut pitkää teidän blogia ja haluan kiittää sua siitä. Vaikka en ole pervouteni kanssa mitenkään kaapissa, hätkähdän kieltämättä koska konteksti on niin vieras, mutta pääsen nopeasti asian kanssa sinuiksi. Ja totean taas kerran, että maailma on kovin pieni paikka. 

Silloin ekana päivänä kun mä haastattelin sua ja kuulin sun perheestä, niin mulla alkoi pyöriä sellainen päässä, että sä olet jostain tosi tuttu. Mä en saanut ensin kiinni, mikä siinä oli, mutta sitten mä näin tuon sormuksen sun peukalossa. Jossa on toi diagnoosiluokitus, pervouden siis. Ja sitten kun sä asut vielä tässä kaupungissa. Niin mä sitten osasin yhdistää sut blogiin. 

Niin, siis mä olen kanssa pervo ja olen alusta asti lukenut teidän blogia. Että en mä ehkä ole ihan niin täydellinen ja sovinnainen, mitä ulkonäkö antaa ymmärtää. Nainen kertoo omasta kuviostaan, johon kuuluu vahvasti daddy ja babygirl –elementtejä. Korut, pukeutuminen, kampaus, tyttömäisyys ilmentävät dynamiikkaa arjessakin ja auttavat kiinnittymään toiseen, silloinkin kun ei olla fyysisesti samassa tilassa.

Kohtaaminen päättyy lämpimään halaukseen ja lupaukseen, siitä että jatkamme ajatustenvaihtoa meilitse. Ja näin tapatuukin.

Kohtasimme muutama viikko sitten uudelleen koulutuksen lähijaksolla ja menimme sovitusti muutamalle lasilliselle. Puhetta riitti. Pervoilusta, dynamiikasta, elämästä, ihmisistä, opinnoista, arjesta. 

Elämä on. Kohtaamisia. Uusia ihmisiä. Tulevia ystäviä. Kaikkea.

Blondi: Bilehajatelmia

Merkintä 8.7.2014

Takana on nyt toiset pervobileeni oman kotikaupunkini ulkopuolella. Bilefiilis ei ollut lähtiessä kovin häävi. Olin bileitä edeltävänä iltana sairastanut rajun migreenin, ja en ollut oikeasti lauantaina bile- tai missään muussakaan kunnossa. Mietin pitkään, että lähdenkö lainkaan, mutta maksettu ja sovittu matka ratkaisi asian. Jälkeen päin ajateltuna kotiin jääminen olisi ollut se oikea ratkaisu, mutta jossittelu ei tunnetusti kannata. Peikko oli nukkunut pari yötä huonosti, ja hänenkin vireystasonsa oli heikommanpuoleinen. Tämän kaiken lisäksi perheemme teini oli ahdistuneessa mielentilassa, mikä ei helpottanut lähtöä.

Vaikka en päässytkään nousujohteiseen bilemoodiin koko iltana, tapahtui minulle kuitenkin monia muistelemisen arvoisia asioita. Tapasimme Peikon kanssa kaksi kanssabloggaria – molemmat tapaamiset olivat erittäin miellyttäviä. Kiitos teille Alaoksilla ja Sinun otteessasi –blogia kirjoittaville ihanille naisille. Oli hienoa tavata ja saada kasvot teksteille. Virittelin illan aikana ajatusta jopa erillisestä pervobloggarimiitistä – eivätkö leivontabloggaritkin kokoonnu yhteen leipomaan ja käsityöblogistit taas neulomaan yhdessä… Mainitsen tapaamani bloggarit vain ja ainoastaan siksi, että heidän omissa blogeissaan kerrotaan läsnäolosta tapahtumassa.

Peikko oli päättänyt, että bileissä minun oli aika kuitata rangaistukseni luvattomasta hyrrän käytöstä, josta jo aiemmin kirjoitinkin. Rangaistukseksi Peikko oli tällä kertaa piiskan sijaan valinnut julkisen nöyryytyksen. Herkkua jollekin, äärimmäisen haastavaa minulle. Näin Peikon kiertelevän yksin biletilaa ja pian hän saapuikin luokseni. Otti minua napakasti kädestä ja veti syrjäiseen nurkkaan. Tai niin syrjäiseen kuin nyt isossa hallissa joku nurkka voi olla.

Peikko komensi minua riisumaan kengät ja polvistumaan eteensä. Itse hän istahti matalalle korokkeelle, veti kiltin kalunsa edestä syrjään ja sanoi, että rike kuitataan tällä kertaa suuseksillä julkisella paikalla. Ajattelin, että hän ei ole tosissaan ja yritin selitellä itseäni pois tilanteesta. 'Kulta kun mä en voi. Mä en oikeasti voi. Kun täällä on näin paljon ihmisiä ja kaikki katsoo.' Peikko ilmoitti, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa ja veti minut kilttinsä alle. Sen alla Peikko oli kivikova. Kiltti oli häveliäästi minun pääni päällä, mutta kenellekään ei varmasti jäänyt epäselväksi, mitä tilanteessa tapahtui. Muutaman kerran keskeytin työni ja otin pääni pois kiltin alta, mutta Peikko komensi minut sinne kerta toisensa jälkeen takaisin.

Peikko lähes laukesi suuhuni, mutta antoi minun lopettaa ennen sitä. Piti minulle tiukan puhuttelun. Näin käy tuhmille tytöille. Kun sä olet kulta ollut tuhma. Kerrotko vielä mitä sä teit? Tunnustin kakistellen syntini ja kerroin olleeni tuhma tyttö ja että jatkossa olisin kiltti ja muistaisin paremmin. Jokaisen sanan lausuminen tuotti tuskaa. En pystynyt katsomaan Peikkoa silmiin, koska olin niin häpeissäni tapahtuneesta. Seuraavaksi mä sitten laukeankin julkisesti sun suuhun ja pyyhin spermat sut naamaan, niin ehkä sä muistat paremmin. 'Jooh, kyllä mä nyt jo muistan ja olen kiltti.' Peikko auttoi minut ylös lattialta ja kengät jalkaani. Huomenna sä jo tykkäät tästä. Ja minä kaiken sen huikaisevan häpeän keskellä tykkäsin jo. Nautin vaikka en kehdannut muuta kuin tuijottaa lattiaa posket punaisina.

Illan aikana lavalla nähtiin paljon ohjelmaa, joista yhtä odotin erityisellä mielenkiinnolla. TörkyTeatteri –niminen viiden hengen poppoo veti lavalla shown, johon kuului eritteistä virtsaa ja oksennusta. Tiesin hieman, mitä on tulossa ja menin lähes eturiviin katsomaan. Koska oksentaminen kiehtoo minua. Tiesin myös, että näkisin lavalla oksentamassa naisen, jonka oksennusaiheisia tekstejä olen lukenut pervofoorumilla. Oksentaminen ei kiihota minua ainakaan toistaiseksi, mutta naisen intensiiviset kuvaukset aiheesta ovat olleet todella kaunista luettavaa. Suhteeni oksentamiseen, siihen kun joku muu oksentaa, on neutraali. Olen tehnyt vuosia töitä syömishäiriötä sairastavien kanssa, ja minulle oksennusjutut ovat ihan kelvollista kahvipöytäkeskustelua eikä oksentaminen herätä minussa minkäänlaista inhoa.

Show oli hienosti käsikirjoitettu ja siinä oli iso kasa huumoria ja mikä parasta pervoyhteisölle monesti niin vierasta itseironiaa. Voi olla ihan uskottava pervo, vaikka panisikin itseään välillä halvalla – ja nyt tarkoitan ihan kirjaimellisesti. Showssa oli kohta, jossa mainitsemani nainen oksensi. Hän työnsi tylpän esineen kurkkuunsa, ja oksensi. Antoi itselleen aikaa. Kakoi pitkään, ennen kuin mitään tuli ulos. Koko toimitus oli minusta hyvin kaunis ja kiehtova, koska näin ja ymmärsin, miten paljon nainen itse nauttii tekemästään. Hän oli koko ajan kasvot yleisöön päin, joten minä sain katsella tiivisti hänen kasvojaan. Ilmeitä. Intensiteettiä. Puhdasta mielihyvää. Siinä ei ollut mitään rumaa tai pelottavaa, pelkästään nautintoa. Nainen oli todennäköisesti tankannut ennen esitystä jugurttia tai muuta sileää oksennettavaa, sen verran puhdasta, valuvaa tavaraa suusta tuli ulos. (Teksti oli tässä kuvaillulla henkilöllä hyväksyttävänä, ja hän tarkensi, että tankattu aine oli värjättyä soijajugurttia.)

Kävin esityksen jälkeen henkilökohtaisesti kiittämässä naista kiehtovasta ja mielenkiintoisesta esityksestä. Hän oli kiitoksestani melko hämillään, koska on varmasti yleensä tottunut hieman erilaiseen palautteeseen. Kättelimme ja sanoin, että toivottavasti näen hänet toistekin lavalla. Olemme omissa suihkuleikeissämme tehneet usein sitä, että Peikko työntää sormensa syvälle kurkkuuni ja yökin limaa päälleni. Oksennusrefleksini ei toimi kovin hyvin, joten varsinaisesta oksentamisesta ei ole ollut kyse. Toistaiseksi.

Myöhemmin illalla pyysin, voisiko Peikko naputella minua hieman uudella, tapahtumasta ostetulla rottinkipiiskalla, jollaisesta olemme jo pitkään haaveilleet. Peikko istutti minut jalat auki piiskauspukin päälle ja aloitti naputtelun sisäreisilleni. Kovensi otteita vähitellen ja hetken kuluttua reiteni kihelmöivät. Yritin vetää niitä välillä yhteen, mutta Peikko kiskoi joka kerta jalkani uudelleen auki ja jatkoi sisäreisien piiskaamista. Jos toisen silmän takana ei olisi väijynyt uudelleen läpitunkevaa migreenikohtausta, olisin saanut varmasti ihan kunnolla piiskaa. Minulle tämä oli jo kuitenkin iso askel, koska emme ole tehneet bileissä keskenämme mitään julkisesti. Peikko naureskeli minun tiukasti kiinni olevia silmiäni, jotka loivat illuusion yksityisyydestä ihmismassan keskellä.

Yöllä ennen kotiinlähtöä reiteni olivat kauniinpunaisilla viiruilla. Nyt paria päivää myöhemmin ne ovat sen näköiset kuin niitä olisi käsitelty pesäpallomailalla – sinisenvihreänkellertävät. Eli ei bikineitä ylle tällä viikolla. Tänään makustelimme uudelleen rottinkia varovaisen piiskauksen muodossa. Se maistui hyvälle kummastakin, vaikka mitään suurta kipu- tai alistuspitoista leikkiä emme olleet tekemässäkään. Lähinnä molemminpuolista fiilistelyä ja hakemista, että miltä piiska pitkän tauon jälkeen tuntuu. Olen usein haaveillut kokovartalopiiskauksesta ja uskon, että rottinki sopisi joustavuutensa ansiosta siihen hyvin. Kädet, vatsa ja selkä kestäisivät sitä varmasti melko hyvin maltillisesti tehtynä. Ostimme rottinkipiiskan tämän sivun ylläpitäjältä ja voimme suositella sitä jo nyt lämpimästi.

Blondi: Vanhempien naisten seksi?

Blogiamme on luettu yhteensä yli 100 000 kertaa. Määrä on hurja, ja se saa minut iloiseksi mutta myös kovin nöyräksi. Lämmin kiitos kaikille täällä kävijöille. Toivottavasti viihdyt ja tulet toistekin. Tilastot eivät ole bloggaamisen itsetarkoitus, mutta totta kai se lämmittää, kun näkee ihmisten lukevan omia tekstejään.

Mietin usein, miten ihmiset löytävät blogimme. Suurin osa lukijoista ohjautuu tänne googlen kautta. Paljon lukijoita tulee myös BDSM-baarin, housuitta.comin tai kanssapervobloggareiden kautta. Hämmästyttävän iso osa lukijoista ohjautuu sivuillemme vauva.fi –sivuston keskustelufoorumeiden kautta. Vanha kunnon suomi24.fi on myös sivullemme ohjautumisen takana. Ajoittain toki mainostamme blogiamme erilaisilla foorumeilla, jos sopiva keskustelu sattuu löytymään. Vauva.fi –sivustolla ja suomi24.fi:ssä bdsm-aihe on usein keskusteluissa pinnalla ja sinne tulee joskus laitettua linkkivinkkiä.

Bloggerin tilastot kertovat hakusanat, joilla blogiin on löydetty. Olen bloggaamisen alusta asti seurannut hakusanoja mielenkiinnolla, ja ne kiehtovat minua oudolla tavalla. Joskus myös naurattavat aivan suunnattomasti.

Nykyään suurin osa hakusanoista on blogimme nimen joku osa, käsi sitä tai tätä. Paljon blogiin päädytään myös nimimerkeillämme Peikko ja Blondi. Lisäksi ihan perus bdsm-termeillä kuten piiskaaminen, alistaminen, alistuminen, sitominen.

Mutta myös riemastuttavan hauskoja hakusanoja tulee vastaan. Mitäköhän mietti se ihminen, joka joutui sivullemme haulla avioeroblogi? Tai sanoilla paneelin maalaus? On mahtanut mennä aamukahvit väärään kurkkuun. Ajatuksia blondeista –hakukin on saattanut antaa odotettua persoonallisemman tuloksen. Selvästi määrätietoisempaa hakemista on ollut niillä, jotka ovat päätynee sivulle termeillä nain blondia suuhun ja blondi paneminen.

Sivu vetää puoleensa myös sperman ystäviä – noh, sellainen olen itsekin. Spermat kasvoille, tahdon sperman kasvoille, laukesi kasvoille –sanat kertovat hyvin, mitä tunnisteita blogissamme käytetään.

Julistan kuitenkin kaikkien aikojen suosikkihakusanoiksi vanhempien naisten seksi –haun. Mietin usein, mitä hakija on oikeasti etsinyt ja miten hän on sivulle päätynyt. Toki tiedostan, että en ole enää teini, ja olen tainnut useammankin kerran tituleerata blogissani itseni ja Peikkoa keski-ikäisiksi. Niitä kaiketi virallisesti olemme. Mutta tuo vanhempien naisten seksi menee silti vähän yli. Ehkä nuorempien lukijoiden mielestä blogi on seniorierotiikkaa, mene ja tiedä :). Eli sinä joka olet päätynyt tuolla sanayhdistelmällä blogiimme – annathan kuulua itsestäsi, jos olet jäänyt vakiolukijaksi. Löytyykö täältä sitä kuuluisaa vanhempien naisten seksiä?

Hyvänä kakkosena kirii men in pain –haku. Blogissa kun ei ole sanaakaan englantia, eikä täällä tuoteta kipua miehille. Toivottavasti viihdyit silti! Sinä, joka löysit blogimme sanalla vaniljasuhde – pahoittelen, että tuotimme sinulle pettymyksen.

Pakko listata myös nämä:

mistä johtuu, että kipu kiihottaa (voi kun tietäisi) * kaalimato hyrrä (no se hyrrä löytyy kyllä) * kolmen kimppa (testattu ja tykkäsin!)  * sadomasokisti pariskunta (eikö tästä juuri puhuttu?) * ”saat laueta” (oohh, kiitos -kysyn kuitenkin Peikolta ensin) * reisien piiskaus (tykkään) * mitä päällä kun saat piiskaa (jos saan valita, ei mitään) * vaimo piiskaaminen (ei olla edelleenkään naimisissa) * seksilelujen käyttö (on aktiivista) * herkät rinnat (no ei ne enää niin herkät ole) * piiskan ystävät (vain ry-pääte puuttuu) * nännilävistys (ei mulle kiitos) *bdsm luottamus (näin meillä) * blogi dildon laatikosta (siellähän niitä on) * bdsm sika suukapulat (WTF?)

Nyt tämä vanhempi nainen taitaa ottaa päiväunet, jotta jaksaa juhlia illalla pikkujouluissa!

Blondi kiittää

Olemme saaneet viime aikoina paljon positiivista palautetta blogistamme. Monia eri kanavia ja foorumeita pitkin. Ja nyt tarkoitan siis todella positiivista palautetta. Koskettavan, lähes itkettävän kaunista. Lämmintä ja aitoa. Pitkiä sähköposteja, joissa kerrotaan, miten merkityksellisiä kokemuksemme ja niistä kirjoittaminen ovat lukijoille olleet. Miten pervoilusta on haettu ja saatu potkua pitkään parisuhteeseen. Miten sillä on saatu jopa pelastettua suhteita. Kun on uskaltauduttu puhumaan siitä, mitä oikeasti halutaan ja mitä ei. Miten tekstejämme on näytetty suhteen toiselle puoliskolle ja kerrottu, että tuollaista minä haluan. Tuollaisesta olen kiinnostunut. Palautetta on tullut sekä miehiltä että naisilta. Alistavilta ja alistuvilta osapuolilta.

Saamme paljon kiitosta siitä, että kirjoitamme tunteista. Siitä, mitä korviemme välissä tapahtuu. Itselleni pervoilu on ollut merkittävää juuri tunteiden työstämisen välineenä, ja siksi myös kirjoitan niistä paljon. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on väline jäsentää, työstää ja sanoittaa tunteita, joten tunnepostauksia on luvassa jatkossakin.

Toki nautin myös seksistä kirjoittamisesta ja arvostan yhtälailla kommentteja siitä, jos tekstimme on toiminut jollekin runkkumatskuna. Sekin on aivan sallittua :). Ja imartelevaa.

Omaa mieltäni lämmittävät erityisesti sellaiset alistuvien naisten palautteet, jossa kerrotaan, että miten kirjoittamamme on auttanut päästämään irti. Pelosta. Kontrollista. Häpeästä. Mikä kullekin se käsiteltävä juttu on ollut. Olen iloinen myös siitä, että tekstimme ovat saanet monet alistuvat (naiset) ymmärtämään oman arvonsa ja oikeutensa. Koska meillä todella on niitä, ja niistä täytyy usein itse olla tietoinen ja pitää huolta, että ne toteutuvat.

Blogin kautta olemme myös päässeet tutustumaan moniin ihaniin ihmisiin. Ihan livenä. Tavanneet erilaisissa tilaisuuksissa ja yhteyksissä. Joko pervobileissä tai muuten vaan mukavasti jutustellen. Tätä en olisi uskonut silloin, kun Peikko aloitti blogin pitämisen. Että se todella mahdollistaisi kontakteja ihan elävässä elämässä.

Joten vielä kerran, kiitos teille kaikille kauniista palautteistanne! Ja siitä, että olette <3.

PS. Palautteen antamista on nyt helpotettu lukijoiden pyynnöstä. Kommenttilaatikon yläpuolelta löytyy meiliosoite, johon voi kirjoittaa. Julkaisemme usein osia sähköposteista blogissamme, joten jos haluat, ettei postiasi käytetä teksteissä, niin mainitsethan siitä erikseen. Myös kommenttikenttään on tehty muutoksia. Kommentointa varten ei tarvitse enää rekisteröityä, vaan niitä voi jättää anonyymeinä ilman tunnistautumista. Muistakaahan pervot pysyä asialinjalla ;).

Blondi: Vuosi täynnä pervobloggarin elämää

Huomasimme tuossa muutama päivä sitten Peikon kanssa, että blogimme, alun perin Peikon blogi, täyttää vuoden. Ensimmäinen postaus tähän blogiin tehtiin 13.5.2012. Tuolloin parisuhteemme ei ollut vielä kuukauttakaan vanha.

Itse kirjoitin ensimmäisen blogitekstin 7.6.2012. Orgasmeista, mistäs muusta. Tuolloin minun maailmaani ei paljon muuta oikeastaan mahtunut kuin sen miettiminen, että koska saan seuraavan, kuinka monta saan jne. Tätä blogia pidempään seuranneet tai sen läpikahlaneet tietävät historiani ja sen, miksi orgasmit olivat minulle niin tärkeitä. Toki ne ovat minulle edelleen tärkeitä, mutta elämääni mahtuu nykyään muutakin. Pervoiluun on tullut lisää sävyjä. Ne tuskin loppuvat heti kesken - sen verran kiehtova maailma tämä on.

Olen myös ollut ahkera kertomaan, miten en koskaan tee sitä, tätä tai tuota. Nykyään osaan jo varoa sanojani. Keskusteluissa Peikon kanssa sanon, että tällä hetkellä tuo ei kiinnosta minua tai nyt tuntuu siltä, että tuo ei ole minun juttuni. Ja silti saan jatkuvasti syödä sanojani. Pääsääntösesti asiat, jotka ovat herättäneet minussa lievää kuvotusta tai negatiivisia tunteita, ovatkin olleet se minun juttuni. Peikko on osannut lukea minua paremmin. Aavistellut jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mikä saattaisi olla minun juttuni. Ja useimmiten myös osunut oikeaan.

Kaiken uhalla kirjoitan tämän tähän. Syön sitten sanojani taas tarvittassa. Minä en tule koskaan leikkimään tulella. Minä en tule koskaan leikkimään hengityksenrajoitusleikkejä. Olen pienestä asti pelännyt tulta hysteerisesti. En siis niin, että se herättäisi minussa epämiellyttäviä tunteita, vaan todella hysteerisesti. Hengityksenrajoittamisleikit ovat taas täysin poissuljettuja migreenin takia. Lyhyt hetki ilman happea tarkoittaa minulle yhtä kuin migreeni. Joten ei kiitos. Katsotaan sitten vuoden päästä, mikä tilanne on :).

Olemme vuoden aikana saaneet seuraa muistakin pervoilusta kiinnostuneista bloggareista. Tetris, Aino, Olivia, Vapaaherra, Milanoes... Löydytte kaikki tuosta sivupalkista. Lisääkin joukkoon mahtuisi. Lisäksi netin syövereistä löytyy paljon vanhempia, ei-aktiivisia pervoblogeja. Osa todella ansiokkaita, osa muutamasta postauksesta koostuvia. Näyttääkin siltä, että vain harva bloggauksesta innostunut jaksaa pitää blogiaan hengissä kovin pitkään.

On mielenkiintoista nähdä, miten kauan oma kiinnostus bloggaamiseen jatkuu. Toistaiseksi sille ei kuitenkaan näy loppua, eikä minkäänlaista leipiintymistä ole ilmassa. Kirjoittaminen on ollut minulle aina tapa jäsentää maailmaa, ja tulee olemaan sitä varmasti jatkossakin. Tulen varmastikin pervoilemaan lopun elämääni, mutta jaksanko kirjoittaa siitä blogia niin kauan? Tuskin. Kirjoitan niin kauan kuin sanottavaa on ja koen itse aiheen mielenkiintoisena. Annan panokseni pervoskeneen enemmin blogin kautta kuin esim. BDSM-baarissa. Jota en koe omaksi foorumikseni. Peikko viihtyy siellä paremmin kuin minä, mutta itseäni valtataistelut ja nokittelu hieman ahdistavat. Joten pysyttelen sivummalla. Seurailen kyllä, mutta en osallistu keskusteluun. Tuntuu helpommalta muotoilla omat ajatuksensa blogitekstin muotoon kuin osallistua keskusteluun.

Jotta minusta ei saisi turhan vaatimatonta kuvaa, niin toki lukijoiden ja lukukertojen määrätkin lämmittävät ja inspiroivat kirjoittamaan. Välillä myös hämmentävät. Näinkö moni näitä tekstejä todella lukee? No, toisaalta miksei. Teksteihin panostetaan, ne ovat kohtuullisen sujuvaa suomea ja tuovat esille kaksi näkökulmaa aiheeseen. Emme ole ammattibloggareita mutta varmasti ihan hyviä harrastelijasellaisia.

Tärkeää on kuitenkin muistaa eräs asia. Blogi antaa elämästämme tarkoituksella melko kapean kuvan. Elämämme on paljon muutakin kuin pervoilua ja kivoja leikkikokemuksia. Se on enimmäkseen tavallista kahden töissäkäyvän keskiluokkaisen, keski-ikäisen ihmisen arkea. Jos kävelisimme sinua kadulla vastaan, et  erottaisi meitä muista ihmisistä. Elämämme on arkea ja parisuhdetta sen nousuineen ja laskuineen. Haparoivia uusperhekuvioita. Harjoittelua. Edelleen reilun vuoden jälkeen toiseen tutustumista. Yhteisen tulevaisuuden miettimistä. Sen miettimistä, että voisiko se toteutua. Ja jos totetuu, niin miten.

Katsotaan sitten vuoden päästä, missä olemme!

*****

Toiset kasvot (Peikko kirjoittaa)

Olen pitänyt aikaisemminkin blogeja, sekä pervosellaista, arkisesta elämästäni että villeistä poikamiespäivistäni. Yhdessä noista oli jonkinmoinen ajatus, mutta kyllä kaikki muut olivat melkoisen turhanpäiväisiä. Olen kuitenkin aina tykännyt kirjoittaa, vaikka en itseäni kummoisena kirjoittajana pidäkään. Hyvässä flowssa kirjoittamista ei voi kuitenkaan verrata mihinkään.

Aika pian blondin tavatessani kävi selväksi, että tästä tulee muutakin kuin leikkisuhde. Heti kun suhteestamme alkoi löytyä parisuhteen elementtejä, heräsi myös kiinnostukseni kertoa matkastamme. Ajatus kirjoittaa kahden ihmisen kasvukertomusta kiinnosti minua kovasti, vaikka aloittaessani en tiennyt blondin kirjoitushaluista mitään (toivoin kyllä). Kerroin heti aluksi blondille, että kirjoitan asiat niin kuin ne näen. En koe tarvetta kaunistella tai keksiä asioita, vaan minun blogini tulee olemaan elämänläheinen ja kertomaan asiat juuri niin kuin ne tapahtuvat. Blondi piti ajatuksesta.

Aika pian blondikin halusi kirjoittaa tähän blogiin, ja kuten olette huomanneet, niin hänen lyijykynänsä kuluu nykyään nopeammin kuin minun. Tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin jo ihan sen takia, että se selventää monia blondin omia ajatuksia.

Pidän myös avoimuudestamme kertoa henkisestä puolesta. Omasta mielestäni niin monet tuntuvat keskittyvän vaan siihen, kenellä on pisimmät piiskat tai rankimmat egotrippailut. Omalla esimerkillämme olemme halunneet antaa näille vaihtoehtoja, ja palautteesta päätellen olemme jopa onnistuneet.

Tietysti tämä blogi elää sen lukijoistaan. Tällä hetkellä blogin lukukertoja on 36575, ja olemme luvusta iloisia ja ylpeitä. Kiitokset teille rakkaat lukijamme!

Blondi: Kirjoitusapua Peikolle

Peikko makoilee sängyllä ja kirjoittaa blogitekstiä. Minun hän on käskenyt olla hiljaa, jotta hän saa kirjoittaa rauhassa. Hän vie käteni kalunsa päälle. Silittelen ja nautiskelen läheisyydestä. Vedän Peikon housuja alemmas, jotta saan kalun kunnolla käteeni siliteltäväksi. Peikko kirjoittaa keskittyneesti.

Kumarrun nuolaisemaan kalua. Nopeasti ja vaivihkaa. Toistan toimenpiteen muutaman kerran. Ihailen Peikon keskittymiskykyä, kun hän naputtelee tyynesti kasaan uutta blogitekstiä minun ollessani hänen jalkovälissään. Otan käden suun avuksi. 

Peikko napsauttaa läppärin kiinni ja sanoo tekstin olevan valmis. Kysyn, että saisinko lukea tekstin. Et saa. Ehkä sitten, kun sä olet ollut kiltti tyttö, niin annan sulle luvan. Peikko tarttuu kovakouraisesti hiuksiini, ja tyydyttää itsensä suuhuni. Ensimmäistä kertaa koskaan alusta loppuun asti niin, että hän määrää rytmin. Yleensä jossain vaiheessa hän on aina irrottanut kätensä hiuksistani, jotta saan itse rytmittää tahtia. Mutta ei tällä kertaa. Peikko laukeaa kurkkuuni puristaessaan minua tiukasti itseään vasten. Hän pitää minusta tiukasti kiinni, kun nuolen hänet puhtaaksi.

Hyvä tyttö. Hienosti tehty. Kehuu. Kuten pientä lasta tai eläintä kehutaan. Läpsii lempeästi poskelle. Kun sä nyt hoidit hommasi noin hyvin, niin sä saat käydä lukemassa blogitekstin. Nyt. Saan myös käskyn kahden tekstin yhdistämisestä.

Peikko poistuu sängystä keittiöön, ja kuulen hänen laittavan ruokaa. Jään yksin sängylle. Kasvot punoittaen. Kiihottumisesta. Häpeästä. Kädet ja kasvot spermassa suloisesti nöyryytettynä ja käytettynä. Tunne siitä, että Peikko käytti ja otti omansa - sen minkä hänelle kuuluu, on huumaava. 

Jonkun ajan päästä pystyn keskittymään niin paljon, että saan blogitekstin luettua. En kuitenkaan saa kaivettua päästäni, mitä tekstille piti tehdä. Kysyn, saan vastauksen, muokkaan tekstit Peikon toivomaan muotoon. Käyn pesemässä kasvoni ja käteni. Olen onnellinen.

Blondi: Käsi hiekassa ja sinussa

Peikko-kulta!

Olemme keskustelleet viime aikoina blogimme nimestä. Haluaisin vaihtaa nimen, ja pyysit perustelua blogitekstin muodossa.

Kun aloitit kirjoittamaan Vielä puuttuu onni -blogia, olimme juuri tavanneet. Kerroit minulle blogista, ja kysyit, että onko ok, että kirjoitat myös minusta. En tiedä blogin nimen syntyhistoriaa. En tiedä, oliko sinulla blogipohja valmiina odottamassa ja jo nimettynä silloin kun tapasimme. Tiedän, että olet pitänyt useampaakin blogia elämäsi varrella, joten nimi on saattanut olla sinulla jo valmiina.

Pidän blogin nimestä kovin – olen pitänyt koko sen olemassa olon ajan. Nimi Vielä puuttuu onni oli hyvin perusteltu suhteemme alkuaikoina. Vaikka silloinkin joku kyseli sinulta, että miten niin puuttuu onni? Sinullahan on kaikki. Vastasit, että silloin kun aloitit blogin, niin sinulla oli toive tulla onnelliseksi. Ja että et muistanut, koska olisit viimeksi ollut aidosti onnellinen. Ennen tapaamistamme.

Olen tiennyt tämän blogin alkuajoista asti toisesta blogiaihiostasi, jossa ei ole yhtään tekstiä. Blogin nimi on Käsi hiekassa ja sinussa. Ihastuin, ei rakastuin nimeen heti kun kuulin sen. Käsi ja sinussa on sellainen sanapari, joka on vedonnut minuun suhteemme alusta asti. Siis sinun kätesi minussa. Sisälläni. Rinnoillani. Hiuksissani. Mielessäni. Kätesi ovat aina olleet minulle merkitykselliset ja tärkeät.

Kerroit minulle Käsi hiekassa ja sinussa -nimen tarinan, ja mielestäni sekin on hyvin kaunis. Käsi hiekassa on osa sinulle tärkeää kirjoitusta, missä sankari "näki" ja "tunsi" ympäristönsä painamalla kätensä hiekkaan. Haluan itse ajatella, että hän käyttää kykyään hyväkseen erityisesti hankalissa tilanteissa. Kun hän haluaa paeta tätä todellisuutta. Hän voi laittaa kätensä hiekkaan ja paeta todellisuutta tärkeän ihmisen luo. Mutta tämä on jo minun tulkintaani. 

Käsi hiekassa ja sinussa -lause ei ole suoraan tarinasta, vaan se on keksimäsi sanaleikki, joka puhuttelee minua. Ajatus siitä, että jonkun toisen elementin, tässä tapauksessa hiekan kautta, saa yhteyden itselle merkitykselliseen ihmiseen, on huimaavan kaunis. Että olisi käsi lämpimässä hiekassa ja samalla ulottuisi mielikuvissaan rakkaaseen ihmiseen. Hänen ajatuksiinsa ja mieleensä. Tunteisiinsa.

Hiekka vertautuu täysin pantaan, jota joskus käytämme leikkiessämme. Panta ankkuroi minut siihen hetkeen ja alistumiseen. Käytän pantaa joskus myös käskystäsi etätehtävissä, jolloin se ankkuroi mieleni sinun mieleesi ilman fyysistä läsnäoloasi. Hiekka vertautuu myös koruihin, joita kannamme kaulassamme. Koru toimii paljolti pannan tavoin. Se muistuttaa minulle olemassaolostasi silloinkin kun et ole fyysisesti läsnä. Kätesi on tuolloinkin minussa.

Toivoisinkin, että voisimme vaihtaa blogimme nimeksi Käsi hiekassa ja sinussa em. syistä. Nimi on kaunis ja merkityksellinen minulle – tiedän, että sen olevan sitä myös sinulle.

Koen itse, että blogin nykyinen nimi ei kuvaa enää todellisuuttasi, vaikka kaunis onkin. Uskon ja toivon, että sinulla on jo onnesi. Tai oikeastaan tiedän, että sinulla on. Minun kanssasi. Ja minulla sinun.

***

Peikko puoltaa nimenvaihtoa. Lupa myönnetty.

Blondi: Pilviä katossa

Olemme pitkään jutelleet Peikon kanssa siitä, että olisi kiva saada koukku kattooni leikkimistä varten. Olen pohdiskellut ja miettinyt asiaa. Peikko on vitsaillut, että mahtaako luonteeni ja asuntoni fengshui kestää sitä, että puukattoon porataan isohko reikä. Päätimme kokeilla ja ottaa riskin.

Asun vanhassa talossa, jonka alkuperäinen betonikatto on päällystetty puupaneelilla jonkun entisen asukkaan toimesta. Paneeli katossa aiheuttaa itsessään ongelmia poraamiselle. Miten helppoa olisi vain porata reikä suoraan kattoon. En tajua rakentamisesta juuri mitään, mutta tiedän mitä koolaus tarkoittaa. Meistä kumpikaan ei tiennyt, miten koolaus paneelin alla on tehty. Minkä verran paneelin ja betonikaton välissä on tyhjää. Miten koolaukset katossa kulkevat. Paneelissa ei ole nauloja, joista koolausten paikat olisi voinut päätellä. Lisäksi vanhoja rakenteita poratessa on aina vähän tuurista kiinni, että ottaako poran terä kiinni betonin raudoitukseen vai meneekö terä ensimmäisellä yrittämällä sinne minne sen pitääkin.

Päivä 1, tiistai

Ruuvasimme ensin kattolampun irti. Sieltä paljastui pieni reikä. Reiästä näki kuitenkin, että katon ja paneelin välissä on noin 5 cm tyhjää tilaa. Seuraavaksi metallinen mittanauha reiästä sisälle ja sen liikuttelua edestakaisin, jotta koolausten paikat saadaan selville. Peikko arveli, että onnistui laskemaan koolausten paikat oikein.

Merkitsimme koukun paikan kattoon. Poraan oli ostettu valmiiksi pyöreä terä (Tähän Peikko kommentoi, että onko muunlaisiakin teriä olemassa. Haa haa. Mutta siis sellainen pyöreä terä, jolla saa puusta kauniita pyöreitä kappaleita porattua pois). Peikko aloitti poraamisen pienimmällä mahdollisemmalla terällä, jotta kattopaneelista tuhoutuisi mahdollisimman pieni pala. Paneelin reikä tuli porattua menestyksekkäästi eikä näyttänyt kovin pahalta silmissäni. Seuraavaksi oli aika vaihtaa poraan normaali terä ja aloittaa varsinainen betonikaton poraus.

Ja minä inhoan poraamista. Inhoan ääntä, jota porakone pitää. Inhoan sitä, kun poranterä rikkoo pysyvästi kauniita pintoja. Ja inhoan pölyä, jota poraamisesta tulee. Koska porattavana oli sekä puuta että betonia, oli makuuhuone täynnä sekä puu- että betonipölyä. Hengitin syvään, yritin kestää ja toivoa, että poran terä ei osuisi raudoitukseen.

Betonikaton poraaminen lähti nätisti käyntiin. Kunnes… Poran terä osui katon raudoitukseen. Totta kai. Kattopaneelistani puuttui pyöreä n. 2 cm halkaisijaltaan oleva palanen. Turhaan. Jos halusin saada koukun kattooni, vuorossa olisi vielä toisen reiän tekeminen. Ilman, että taaskaan tiedettäisiin, osuisiko poranterä raudoitukseen. Laskimme, että jos poraamme läheltä jo porattua reikää, ei raudoitus voi olla aivan vieressä. Toinen kierros ensin puupölyä ja sitten betonipölyä. Ja tällä kertaa terä upposi riittävän syvälle betoniin.

Seuraava ongelma. Koska koukku täytyy kiinnittää paikalla jakoavaimella, niin mistä löytää avain, joka mahtuu kattojen väliin pienestä reiästä. Ja mahtumisen lisäksi sillä jakoavaimella pitäisi vielä pystyä kiristämään jotain. Täytyykö jakoavaimessa olla taitettu varsi, jonkunlainen vipuvarsi vai millainen sen täytyy olla? Yritin leikkiä reipasta, ja olla niin kuin katossa ei olisi mitään, mikä ei sinne kuulu. Eli 2 kpl reikiä. Peikko lupasi kysyä työpaikkansa teknisiltä ihmisiltä, miten koukun saisi kiristettyä paikoilleen.

Päivä 2, perjantai

Kahden päivän maailmalopun meiningin, itkun ja hammastenkiristyksen jälkeen tapasimme Peikon kanssa kaupungilla. Peikko kertoi innoissaan, miten koukun saisi kiristettyä muutamalla kätevällä kikalla. Kävimme Claes Ohlsonilla shoppailemassa sopivan jakoavaimen sekä sulkurenkaan varsinaiseen koukkuun. Sulkurenkaasta köydet tai muut kiinnittimet saisi kätevästi ja nopeasti roikkumaan käyttöä varten. Löysin kaupasta lisäksi kauniin valkoisen pilven, joka oli kai alun perin jonkinmoinen lasten naulakonnuppi. Päässäni syntyi idea, että peittäisin pilvellä katossani olevan ylimääräisen reiän.

Asentelin pilven peittämään katon pahoinpitelyn ja oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Vielä vähän valkoista maalia peittämään poraamisesta tulleen puunvärisen alueen paneelissa ja pyöröterän tekemän mustan jäljen. Minäkö tarkka? Hah. Maalaus jäi pensselien ja maalin puutteessa vielä tekemättä, mutta tiedän, että lopputuloksesta tulee hyvä. 

Päivä 3, lauantai

Peikko tuli asentelemaan koukun valmiiksi. Naps naps, koukku vasaralla sisälle. Mutta koukku ei menekään sille porattuun reikään. Käyttämämme poranterä on liian pieni. Peikko huomaa, että alan olla melkoisen epätoivoinen. Onneksi kello on vielä sen verran vähän, että sopivankokoisen poranterän saa haettua kaupasta. Peikko polkee kaupungille. Minä hengittelen syvään ja yritän vakuuttaa itselleni, että kaikki menee hyvin. Maailma ei kaadu muutamaan reikään katossa. Kai? Eihän?

Peikko tulee kaupungilta. Vielä kerran. Lisää poraamista ja pölyä. Ja sitten koukun paikoilleen kiristys. Joka onnistui aivan nappiin!

Sanoin Peikolle, että haluan siivota makuuhuoneen rauhassa. Imuroida, pyyhkiä pölyt, vaihtaa puhtaat petivaatteet pölyisten tilalle. Tuulettaa. Pölyinen Peikko lähti suihkuun, ja minä jäin siivoamaan. Vetelen makuuhuoneeseen ekopesuaineella appelsiinin ja laventelin tuoksua.

Toteamme kumpikin hymyssä suin, että hieno tuli. Koukku, josta olemme pitkään haaveilleet. Koukku tarjoaa monenlaisia lisämahdollisuuksia leikkiin. Lisämahdollisuuksia tuli testattua vielä samana iltapäivänä. Hellittelimme sohvalla ja nautimme läheisyydestä. Tunsin pian, miten Peikon käsi hakeutui silittämään kasvojani. Aloin vajota. Kuulin Peikon sanovan. Uhkaavan. Lupaavan. Että saisin tällä kertaa poikkeuksellisen kovaa käsittelyä. Seuraavaksi roikuinkin jo kattokoukussa kädet pään yli sidottuna. Peikko nautiskeli, kun en päässyt mihinkään karkuun enkä pystynyt suojaamaan käsillä itseäni. Olin kokonaan käytettävissä. Päästä varpaisiin. Yritin pyöriä, vääntyä ja käännellä. Turhaan. Jossain vaiheessa päädyin koukusta nätisti sidottuna pakettina sängylle. Ja leikki jatkui. Sillä seurauksella, että olo on tätä kirjoittaessa melko lailla katujyrän alle jäänyt.

Peikko vitsailee ja kyselee, että miten aion selittää koukun katossa perheelleni ja ystävilleni. En usko, että kukaan tulee siitä kovinkaan paljon kyselemään. Koukku on makuuhuoneessa, jossa kylässä kävijät eivät juuri oleile. Lähipiirini tietään harrastuksestani, joten he eivät asiaa ihmettele. Muille voin syöttää tarvittaessa pajunköyttä kukka-amppelista tai nyrkkeilysäkistä. Koukku olisi helppo naamioida, mutta minua ei oikeastaan kiinnosta. Se muistuttaa mukavasti arjessani siitä, kuka ja mikä minä olen.

PS. Tunnen tällä hetkellä hieman huonoa omaatuntoa siitä, että tuotan blogiin tekstejä melkoisella tahdilla. Niin paljon, että niitä on aina useampi odottamassa. Etenkin kun Peikkoa ei kirjoituta tällä hetkellä. Hänellä on paljon aiheita ja tekstiaihioita muhimassa, mutta inspiraatio antaa odottaa itseään. Ajattelen hyvin vahvasti, että blogi on Peikon, koska hän on aloittanut sen. Ja nyt minä omin sen teksteilläni. Peikko kuitenkin vakuuttelee, että huoleni on turhaa. Hän pitää siitä, että jäsennän maailmaa kirjoittamalla, ja rohkaisee minua kirjoittamaan niin paljon kuin ikinä haluan. Kiitos Peikko-kulta!