sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Blondi: Meidän lelut

Tetriksen ja Pihlan innoittamana tartuinpa minäkin välinepaljasteluun. Meillä pervoleluja säilytetään Peikon Antiikkimessuilta ostamassa vanhassa puisessa arkussa. Arkku on makuuhuoneessa paraatipaikalla sisustusesineenä.

The Arkku

Lapsia, sekä kotona asuvaa että kyläileviä kiinnostaa aina silloin tällöin arkun sisältö. Pienille lapsille on helppo selittää, että arkun avain on kadonnut ja kukaan ei tiedä, missä se on. Että tämä on tällainen aarrearkku.

Peikon tytöt ovat vuorotelleen ihmetelleet arkkua ja halunneet nähdä sen sisältöä etenkin siinä kohtaa, kun arkkuun hankittiin lukko. Tämä siis ennen parisuhdettamme. Nyt uteluita ei enää tule, ja uskon, että kotona asuva teini-ikäinen lapsi hahmottaa, että arkussa on aikuisten juttuja ja sillä selvä.

Arkku kätkee sisäänsä monenlaista härpäkettä. Osa on yhteisiä leikkejämme varten, osa taas muita leikkejä. Yhteiselomme aikana arkun sisältö on vähitellen hioutunut vastaamaan meidän molempien tarpeita. Olemme siivonneet arkusta pois kaikki huonolaatuiset lelut ja panostaneet sen sijaan laatun. Ja mustaan väriin :). Peikko ei siedä arkisten esineiden käyttämistä pervoleluina, joten meillä kaikenlaiset paistinlastat ja muut Ikea-välineet loistavat poissaolollaan.

Sisältöä

Meistä kumpikaan ei tunnustaudu välineurheilijaksi, ja suurin osa arkun leluista onkin melko vähäisellä käytöllä. On kuitenkin mukava tietää, että välineitä on moneen tarpeeseen. Ison osan arkun tilasta vievät Peikon askartelemat massiiviset floggerit, jotka nostin kuvausta varten lattialle.

Peikon lempivälineitä

Niin, mitä välineitä meillä sitten oikeasti käytetään? Arkena käytössä on ehdottomasti eniten hyrrä. Ja dildot. Piiskaamiseen floggeri ja rottinki. Sitomiseen nopeakäyttöiset tarroilla varustetut käsi- ja nilkkakahleet, joissa on pitkät remmit erilaisia kiinnityksiä varten.

Näitä meillä eniten käytetään

Nukumme futonilla. Futonin runkoon on sisäpuolelle porattu D-lenkkejä kiinnityksiä varten. Katosta löytyy koukku, jonka kiinnityksestä olen kirjoittanut aiemmin. Erilaiset huonekalut ovat käytössä luovasti, viimeisenpänä innovaationa olohuoneen iso sohvapöytä nurinpäin käännettynä. Pervoilla voi lähes täysin ilman välineitä, mutta muutama ajatuksella valittu väline tekee siitä nautittavampaa. Kummallekin osapuolelle.

2 kommenttia:

  1. Onpas kiva nähdä mitä teilläkin on. Ja vielä kivempi kuulla muitakin näkemyksiä leluilla ja välineillä ilotteluun ja fiilistelyyn. Aiheesta saisi kuitenkin revittyä vaikka kuinka ja paljon irti ja varmasti moni muukin haluaisi lukea tällaisesta. Mä ajattelin myöhemmin kirjoittaa paremmin ja hyvinkin kattavasti eri esineistä, jos joku muu amatööri siitä jotain kostuisi, ja tällaisesta saa siihen ja muutenkin kivaa pureskeltavaa ja ehkä uusia ideoitakin. Etenkin tuo väri- ja käyttötarkoitus on hirveän kiinnostava seikka. Meillä kun Saarni ei pidä ollenkaan mustista dildoista yms, koska kokee ne jotenkin epäseksikkäiksi, vaan mitä räikeämpi, sen parempi ja arkiesineetkin ovat suosiossa. Vihannekset myös mukaanluettuna...

    Sitä en ymmärrä, että kun kinkyys on joidenkin urheilulajien jälkeen varmaan välinekeskeisintä touhua, niin miksi missään ei silti paneuduta asiaan sen paremmin ja monista härveleistä en ole löytänyt mitään ohjeistuksia tai selostuksia että mitä ne edes ovat. Ohjeita nikkarointiin tai rakenteluun, kiinnityspisteiden asentamiseen sun muuhun on todella häkellyttävän vähän suhteessa siihen miten tärkeitä ne tuntuvat olevan ja miten monen harrastelijan terveyskin on jo vaarassa jos aletaan räpeltämään ihan mitä sattuu. Tietenkin monet asiat ovat itsestäänselvän simppeleitä ratkaista, mutta kun kattoon ei voi kiinnittää ja tilaa on rajitetusti, niin alkaisi olla luovat neuvot kalliita, mutta kun ei niitä ole missään! Miksi missään foorumillakaan ei tunnu olevan mitään erityistä väline-osastoa tai välinearvostelua yms. Säästäisi pitkän pennin rahaa kun ei tulisi niin helposti täysin vikaostoksiakin. Just sayin', Tai sitten en vain ole löytänyt ja ranttaan turhasta :)

    VastaaPoista
  2. Näinpä tämäkin uudenkarhean blogin pitäjä tarttui edeltäjien haasteeseen, ja kurkisti lelulaatikkoon, joka meillä on vanha nahkainen matkalaukku...

    Nuo Peikon tekemät floggerit ovat hienoja! Tuollainen raskas, ihana lämmittely piiska meiltä puuttuu toistaiseksi kokonaan. Pitäisiköhän askarrella...;)

    VastaaPoista