Blondi: Hoivaa ja huolenpitoa sisäiselle lapselle

Meissä kaikissa asuu ja on läsnä jatkuvasti läsnä lapsi, joka kerran olimme. Sisäinen lapsi. Riippumatta todellisesta iästämme. Sisäisen lapsen käytös ja reaktiot meissä ovat hyvin erilaisia sen mukaan, miten hyvin tätä lasta on aikoinaan kuunneltu ja miten sen tarpeisiin on vastattu. Sisäinen lapsi meissä herää usein juuri parisuhteessa tai suhteessa lapsiin ja sen heräämiseen tarvitaan aina toinen ihminen. Sisäisen lapsen herääminen ja aktivoituminen voi ilmetä esimerkiksi äidin lisääntyneenä tarpeena huomionosoituksiin, kun itse on tullut äidiksi.

Sisäinen lapsi kantaa aina mukanaan lapsuuden kipuja ja tunne-elämän traumoja. Esimerkiksi turvattomuus, kokemus yksinäisyydestä, pelko, viha ja häpeä kuuluvat sisäiselle lapselle vaikka joku nykyhetken olosuhteissa olisikin laukaissut ne. Usein juuri stressitilanteissa aikaisemmin meille tapahtuneet ikävät asiat ja kokemukset aktivoituvat ja purkautuvat nykyhetkessä ahdistuksena ja pahana olona. Outoina epämiellyttävinä tunteina ja reaktioina, joihin emme useinkaan itse pääse kiinni. Tunteet sinänsä eivät ole koskaan hyviä tai pahoja, sallittuja tai kiellettyjä. Tärkeää olisikin oppia tunnistamaan tapamme reagoida meille haastavissa tilanteissa ja oppia huomaamaan, että tietyt toimintatapamme, usein toistuvat sellaiset ovat ikään kuin kaikuja menneisyydestämme. Kun tunnistamme näitä reagointitapoja, vähentää se jo usein ahdistusta ja jumitusta ja auttaa pääsemään eteenpäin.

Voidaksemme hyvin ja ollaksemme tasapainossa olisi oman sisäisen lapsen löytäminen ja tunnistaminen tärkeää. Etenkin meille, jotka työksemme autamme muita. Minulle oman sisäisen lapsen löytäminen on tarkoittanut niiden haudattujen lapsen tarpeiden löytämistä, joihin ei ole vastattu, kun olen ollut lapsi.

En voi sanoa, että olisin lapsena ollut vailla huolenpitoa, koska minua on rakastettu. Sylitelty. Pidetty tärkeänä. Silti taustalla on ollut isän alkoholismi ja äidin väsymys siihen, että on joutunut huolehtimaan perheestä yksin. Niinpä en ole koskaan ollut lapsi. En ole osannut ottaa vastaan sitä hoivaa, mitä minulle on tarjottu. Olen pärjännyt pienestä pitäen yksin ja kasvanut pärjääväksi aikuiseksi. Ylisuorittajaksi. Joka ei koskaan tarvitse muiden apua tai huolenpitoa. Joka ei ole koskaan parisuhteissa kyennyt ottamaan huolenpitoa tai hoivaa vastaan, vaikka sitä varmasti olisi ollut tarjolla. Koska minä olen pärjännyt itse. Tehnyt aina kotityöt, laittanut ruokaa, pessyt pyykit, käynyt kipeänä töissä, raahautunut pahassa migreenissä apteekkiin. Koska enhän minä ole tarvinnut muiden apua. Enkä apua ainakaan tärkeiltä ihmisiltä ympärilläni.

Vasta Peikkoon tutustumisen myötä ja paljon myös alistumisen kautta olen antanut itselleni luvan olla pieni ja heikko. Hoivattava, hoidettava. Ja samalla sisäinen lapseni, joka on jäänyt ja jättäytynyt vaille hoivaa, on tullut hoidetuksi. Hellityksi. Rakastetuksi. Rakkaus on hyvin iso sana, mutta olen myös oivaltanut, että ensimmäistä kertaa elämässäni annan jonkun todella rakastaa minua. Pystyn aidosti ottamaan vastaan rakkautta ja huolenpitoa.

Paljon on totta kai kiinni omasta henkisestä kasvustani eron jälkeen, mutta paljon myös Peikon persoonasta. Meidän keskinäisistä kemioista. Mutta silti nostaisin alistumisen ja ds-dynamiikan tärkeimmiksi asioiksi, jotka ovat mahdollistaneet tuon kaiken. Alistuminen antaa minulle luvan ja pakottaa olemaan pieni ja heikko. Kohtaamaan oman tarvitsevuuteni ja hoivan tarpeeni. Kun makaan käytettynä sängyssä, spermasta ja kuolasta märkänä, nartuksi nimiteltynä, häpeän tunteita kohdanneina, en voi muuta kuin olla ja antautua. Kainaloon vedettäväksi, syliteltäväksi, rakastettavaksi.

Vaikka olen edelleen töissä se itsenäinen, pärjäävä nainen, ei minun tarvitse enää olla sitä kotona. Osaan ottaa vastaan myös kaiken sen arkisen huolenpidon, jota Peikko minulle tarjoaa. Kaksi lasta kasvattaneena hän ruokkii minut, hoitaa minua jos olen kipeä, antaa itkeä kun siltä tuntuu. Minulla on turvalliset rajat arjessani ja sisäinen lapseni nauttii. Kun tiettyihin asioihin täytyy pyytää lupa. Kun yritän muistaa sen konditionaalin myös arjen puhuttelussa etenkin silloin kun olemme kahden. Kun yritän käyttäytyä nätisti ja olla se hyvä tyttö.

Osaan nauttia siitä, kun Peikko ottaa minut tiukasti syliin. Pitää kiinni. Kun olen illalla nukahtamaisillani ja yritän kääntyä nukkuma-asentoon. Mä en halua päästää sua vielä mihinkään. Pitää lähellään vielä hetken. Eikä minulla ole mihinkään kiire. Saan olla ja hengittää. Kun minua rakastetaan.