Blondi: Kohtaamisia

Maaliskuu. Olen juuri aloittanut vuoden kestävän täydennyskoulutuksen. Tiedän, että koulutuksessa tullaan faktatiedon opiskelun lisäksi sukeltamaan syvälle omaan mieleen. Tunnistamaan omia varjoja ja kipupisteitä. Osatakseen paremmin auttaa muita.  Opiskelen reilun parinkymmenen hengen naisryhmässä, olemme ympäri Suomen eri kaupungeista.

Ensimmäinen opiskelupäivä. Teemme parityöskentelynä haastattelua ja harjoittelemme tekniikkaa, jolla kartoitetaan henkilön taustaperhettä. Vieressäni istuu kaunis vaalea nainen. Hentorakenteinen. Pitkät, kullanvaaleat, kiharat hiukset. Tyyli äärimmäisen naisellinen. Hiukset letitetty pitkälle palmikolle – palmikko laskeutuu toisen olkapään päälle kiertäen lähes rinnoille asti. Koruja. Paljon kimaltelevia koruja. Ei kuitenkaan mitään halpaa, vaan tyylikästä. Tyttömäiset pastellisävyiset vaatteet. Fyysisesti aika tarkalleen minun vastakohtani. Älykäs, hyvä ihmistuntija, osaava ammattilainen. Käymme vuorotellen haastatellen läpi omat perheemme ja puhumme perheistämme ja itsestämme.

Aikaa kuluu ja kohtaamme koulutuksessa säännöllisesti.

On kesän loppu. Elokuu. Helteisistä helteisin ilma. Olemme koulutuksessa intensiivijaksolla eräällä maatilalla. Vanhan navetan ylisillä, josta on rakennettu juhla- ja koulutustila.  Teemme raskasta henkilökohtaista työskentelyä draaman keinoin. Minä olen näyttämöllä ja työstän omaa ulkopuolisuuden tunnettani, joka aktivoituu yleensä naisryhmissä – sellaisten täydellisten naisten seurassa. Sellaisten, joilla on aviomies, kaksi lasta, omakotitalo, farmariauto, koira. Sellainen siisti, sovinnainen, ahdaskatseinen paketti, jossa ei tarvitse uskaltaa kyseenalaistaa asioita. Tunnen aina olevani erilainen. Ulkopuolinen. En huonompi tai parempi kuin muut, ainoastaan erilainen. Ohjaaja pyytää minua valitsemaan lavalla ryhmäläisistä täydellisten naisten ringin.

Valitsen ryhmästä henkilöt, joiden kanssa olen ollut vähiten tekemisissä koulutuksen aikana. Jotka ovat ulkoisesti kauniita ja vaaleita, naisellisia. Yksi täydellisistä naisista on se vaalea, naisellinen, jonka kanssa tein perhehaastatteluja koulutuksen alussa.

En ajattele, etteivätkö nämä naiset olisi käyneet läpi isoja asioita omassa elämässään tai että he oikeasti olisivat jotenkin täydellisiä. Valitsen heidät melko puhtaasti ulkonäön ja naisellisen olemuksen perusteella. Olemme näyttämöllä lähes puolitoista tuntia. Saan isoja oivalluksia. Itken. Suren. Kohtaan lapsuudestani asioita, joita en ole aiemmin täysin sisäistänyt. Ja ymmärrän taas jälleen kerran paremmin itseäni ja sitä, mistä ulkopuolisuudentunteeni kumpuaa.

Minun täydellisten naisten määrittelyni herättää rinkiin valituissa naisissa vahvoja negatiivisia tunteita. Osa kokee valinnan henkilökohtaisena loukkauksena, ja valinta saa aikaan rajuja reaktioita. Vihaa, itkua, epätoivoa. Ymmärrän, että kyse ei ole minusta vaan siitä, että työskentely ja roolit osuivat johonkin näiden naisten omaan, henkilökohtaiseen kipupisteeseen.

Vihan tunne on läsnä hyvin voimakkaasti vielä seuraavana koulutuspäivänä ja puramme ryhmässä asiaa. Lisää itkua. Lopuksi kuitenkin myös naurua ja tasapainoa. Jossain välissä pidämme tauon. Se vaalea, naisellisista naisellisin tulee puhumaan kanssani kahden kesken.

Mä olen lukenut pitkää teidän blogia ja haluan kiittää sua siitä. Vaikka en ole pervouteni kanssa mitenkään kaapissa, hätkähdän kieltämättä koska konteksti on niin vieras, mutta pääsen nopeasti asian kanssa sinuiksi. Ja totean taas kerran, että maailma on kovin pieni paikka. 

Silloin ekana päivänä kun mä haastattelin sua ja kuulin sun perheestä, niin mulla alkoi pyöriä sellainen päässä, että sä olet jostain tosi tuttu. Mä en saanut ensin kiinni, mikä siinä oli, mutta sitten mä näin tuon sormuksen sun peukalossa. Jossa on toi diagnoosiluokitus, pervouden siis. Ja sitten kun sä asut vielä tässä kaupungissa. Niin mä sitten osasin yhdistää sut blogiin. 

Niin, siis mä olen kanssa pervo ja olen alusta asti lukenut teidän blogia. Että en mä ehkä ole ihan niin täydellinen ja sovinnainen, mitä ulkonäkö antaa ymmärtää. Nainen kertoo omasta kuviostaan, johon kuuluu vahvasti daddy ja babygirl –elementtejä. Korut, pukeutuminen, kampaus, tyttömäisyys ilmentävät dynamiikkaa arjessakin ja auttavat kiinnittymään toiseen, silloinkin kun ei olla fyysisesti samassa tilassa.

Kohtaaminen päättyy lämpimään halaukseen ja lupaukseen, siitä että jatkamme ajatustenvaihtoa meilitse. Ja näin tapatuukin.

Kohtasimme muutama viikko sitten uudelleen koulutuksen lähijaksolla ja menimme sovitusti muutamalle lasilliselle. Puhetta riitti. Pervoilusta, dynamiikasta, elämästä, ihmisistä, opinnoista, arjesta. 

Elämä on. Kohtaamisia. Uusia ihmisiä. Tulevia ystäviä. Kaikkea.