Nahkatytölle nahka(-p)askartelua

Kun kirjoitan jostain ihmisestä, niin minulle on tärkeää, että hänellä on blogissamme nimi joka kuvaa häntä hyvin. Joskus nimi syntyy suorastaan itsestään, ja joskus sitä joutuu hakemaan ja maistelemaan. Kuitenkin kun nimi on olemassa, niin tekstikin syntyy paremmin. Kuherruskuukauteni päättyessä kerroin olleeni kahvilla, ja tämä tapaaminen on pikkuhiljaa kasvanut korkoa jopa siinä määrin, että tällä viikolla olen pohtinut uutta nimeä. En tiedä olenko nimeen täysin tyytyväinen ja tästä syystä se saattaa vaihtua vielä, vaikka itse kohde näyttikin vihreää valoa nimelleen. Joka tapauksessa olen pikkuhiljaa tutustunut nahkatyttöön.

Pohjustan nimeä hieman. Minä pidän reaktioista ja haen niitä ravistelemalla ympäristöäni joskus vähän turhankin hanakasti. Kouluttaessani tai valmentaessani, siis pervokontekstin ulkopuolella, haluan ravistella yleisöä toivoen, että sitä myöten aukeaisi tilaisuus katsella jotain ongelmaa ihan uudelta suunnalta. Pervoillessa taas ne reaktiot tulevat ulos vastakappaleesta tuskana, ilona, itkuna, nautintona... ja minä niin nautin.

Nahkatyttö oli kertonut, että hänellä on kova fetissi nahkaan ja sen kosketus hänen ihollaan saa aikaan -"niin se voi saada aikaa vaikka mitä". Silmiäni avaavaa oli, kun ensi kertaa laskin itse tekemäni nahkaisen floggerin nahkatytön selälle. Samaisella hetkellä tämä tyttö alkoi voihkia, täristä ja kiemurrella yrittäen liikuttaa vartaloaan niin, että jokainen nahkasuikale koskettaisi vähän paremmin ja lujempaa. Ja floggeri ainoastaan kosketti liikkumatta nahkatytön selkää. Samalla hetkellä tajusin, miten vähän minä fetisseistä tiesinkään.

Nahka itsessään ei heiluta viisariani juuri enempää kuin esim farkkukangas, mutta jos reaktiot ovat edellisen luokkaa, niin mikä ettei. Niinpä tapaamisemme ovat enemmän tai vähemmän pyörineet tämän materiaalin ympärillä, ja enpä muista käyttäneeni nahkahansikkaita näin useasti koskaan. Ehkäpä hauskimpana yksityiskohtana raju sormettaminen tiukat nahkasormikkaat käsissä molempiin lähekkäin oleviin reikiin. Mutta nälkä kasvaa syödessä, ja pohdinkin mikä voisi olla seuraava sopiva askel, joka voisi  tuoda isompia reaktioita esiin.

Minulla oli jäljellä vielä muutamia isoja nahkapaloja floggeriaskartelujeni jäljiltä, ja pohdin josko osaisin tehdä niistä jotain käyttökelpoista. Luonnollisesti sen pitäisi olla jotain, joka olisi sekä käyttökelpoista että toisi jotain uutta meille molemmille. Muutaman opettavan Youtube-videon jälkeen päätin kokeilla, osaisinko tehdä jonkinmoisen nahkahupun. En lähtenyt tavoittelemaan kuuta taivaalta, vaan pyrin yksinkertaiseen lopputulokseen, jossa nahkatytön pään saisi huputettua ja sekoitettua.

Muutama uusi työkalua hankittuna mm. nahkapaska ja pirusti intoa puhkuen ja selkeä suunnitelma päässäni aloitin askartelun. Mittailin omaan päätäni, arvioin paljonko saumat vievät tilaa ja sitten piirsin hahmotelman isommalle nahkapalalle. Palaset irti, reunoihin reiät, hupun suuaukkoon purjerenkaat, muutama tiiserikuva nahkatytölle,
reunat neuloen narulla ja suuaukoon purjerenkaiden läpi naru, jotta sen voisi tarvittaessa kiristää kaualalle. Hämmästyksekseni myöhemmin samaisena iltana huppuni oli valmis, ja olin siihen jopa ihan tyytyväinen.

Samalla viikolla hyvä ystäväni lammaspoika (ei oikea nikki) kävi luonani, ja kerroin askarteluistani. Hän on myös jonkinmoinen nahkafani ja pyysi huppua näytille. Hieman nolostellen näytin sen hänelle. "Tää on just hyvä. Juuri sellainen kun laitetaan uhrin päähän ennen kaappausta." 

Jos ihmettelet, miksi täällä ei ole askartelusta parempaa kuvaa, niin se johtuu siitä, että nahkatyttökään ei ole nähnyt huppua kuin sisäpuolelta. Päätin, että parempi niin. Jotkut mielikuvat ja fantasiat on kiva pitääkin sellaisina.

Seuraavassa tekstissäni kerron mitä yhteistä on pillimehulla ja askartelemallani nahkahupulla...

Kuherruskuukauteni ovat ohitse

Arki alkaa painaa päälle. Uusi televisioni, jossa on tuumia tuplaten vuokra-asuntoni neliömäärä, uudet kaiuttimet ja uusi työ eivät kanna loputtomiin. Nyt minun on aika  tehdä muutakin kuin istua sohvalla ja kuunnella kaiuttimista hiljaisuutta. 4 kuukautta sohvalla muokkaa selkeästi kroppaa ja ennenkaikkea mieltäni, joka ei oikein viihdy tyhjäkäynnillä. Toimenpiteet kropan ja mielen käynnistämiseen on aloitettu ja ainakin alku näyttää paremmalta.

Olen aktivoinut itseäni vanhan harrastukseni pariin, jota selkeästi laiminlöin melkeen koko syksyn. Harrastus sinällään ei tuo isoa hikeä pintaan jos ollenkaan, mutta antaa vauhtia ainakin mieleni liikkeisiin ja luo pohjaa tuleviin kilpailuihin.

Pervorintamalla on ollut melkein yhtä hiljaista kuin pääni sisällä. Kuitenkin olen pohtinut kuinka mukavaa olisi joku leikkikaveri, joka sopisi juuri tähän virtaani Turun ja pääkaupunkiseudun väliin. Mietin jo hetken jos olisin koettanut deittimarkkinoita, mutta taisipa käydä jonkinmoinen tuuri kun satuin olemaan juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja suunnilleen heti tästä tapahtumasta seuraavana päivänä matkasinkin kaffetreffeille toiselle puolelle pääkaupunkiseutua.

Kahvittelu meni mukavasti vaikkakin jostain syystä minulle tuli olo että kahvittelun rinnalla oli käynnissä melkoinen molemminpuoleinen skannaus pöydän yli.  Kuitenkin skannaukset taisivat näyttää molemmille vihreää valoa koska viikon päästä istuimme asunnollani skannaten lisää. Istuimme tiukasti molemmissa päässä sohvaa kysellen ja nauraen kysymyksillemme ja vastauksillemme. Vähän myöhemmin kysyin haluisiko hän tulla ilman taka-ajatuksia kainalooni ja siihen hän ilomielin kömpi. Minusta iso osa tutustumista on se miltä toinen tuntuu ja tuoksuu vieressä, blondilta opittua. Hyvältähän hän tuntui ja muutaman sanallisen ja sanattoman kommunikaation jälkeen tein hänelle muutaman kiltin muiston paikkoihin joista eniten pidän. Nyt vähemmän kiltti tapaaminen olisi sovittuna viikon päähän. Jännää...

Blondi: Ikävä

Surun, ilon ja isojen muutosten täyttämä syksy kului nopeasti. Ajattelin, että en halua elämääni hetkeen mitään muutoksia - harjoittelen rauhassa uutta ja erilaista arkea.

Toisin kuitenkin kävi. Sain loppuvuodesta niin houkuttelevan työtarjouksen, että en voinut muuta kuin hypätä taas uuteen. Osittain tuttuun, osittain täysin erilaiseen. Lisää vastuuta, mahdollisuuksia kehittyä ihmisten johtamisessa. On mielenkiintoista, että kun yksi ovi aukeaa, niin se avaa mukanaan paljon muitakin ovia.

Uusi ja erilainen tarkoittaa kirjaimellisesti paljon töitä, pitkiä päiviä, työmatkoja. Sovimme Peikon kanssa, että koska minä joka tapauksessa teen ensimmäiset viikot uudessa työssäni lukemattoman määrän tunteja, viettää hän kaksi viikonloppua Helsinki-kodissa keskittyen omiin harrastuksiinsa.

Tämä tarkoittaa kolmen viikon eroa toisistamme ja samalla koko parisuhteemme pisintä eroa toisistamme. Ja voi miten se erossaolo onkaan sattunut. Ei niin, etteikö parisuhteemme kestäisi sitä. Silti ikävä tuntuu lähes konkreettisena kipuna kehossa. Välillä ikävä on niin kova, että se lähes salpaa hengen. Ikävöin Peikon ihoa ja maadottavaa ja tyynnyttävää vaikutusta minuun. Ikävöin arkista yhdessäoloa. Ikävöin seksiä. Ikävöin toisen hengitystä sängyssä. Ikävöin Peikkoa, kun menen illalla yksin nukkumaan ja herään aamulla yksin.

En olisi koskaan uskonut, miten raskasta erossa oleminen Peikosta on. Totta kai olemme pitäneet paljon yhteyttä, mutta viestittely ja soittelu eivät korvaa yhdessäoloa. Ja kuitenkin taustalla oli yhteinen päätös, joten ei tästä sinänsä voi valittaa. Täytyy kuitenkin jatkossa löytyä erittäin hyvä syy, että vietämme näin pitkän näin pitkän ajan erossa toisistamme. Tiedän, että myös Peikko jakaa ajatukseni <3.

Toisaalta ikävä on myös etuoikeutettu tunne. Se tarkoittaa sitä, että on joku jota rakastaa ja joka rakastaa. Että rakastaa niin kovin, että erossa oleminen sattuu.

Lasken päiviä ensi viikonloppuun, jolloin saan taas Peikon luokseni. Onneksi niitä ei ole enää monta!

Merkityksellisiä kohtaamisia II

Tämän tekstin omistan kiirehtivälle lammaspojalle.

Yritin kesällä etsiä jonkinmoista seikkailuseuraa, ja vaikka sen tiimoilta tuli tutustuttua todella hienoihin kanssakinkyihin, niin mitään kahvitteluja pidempää en onnistunut niistä synnyttämään. Annoin koko asian jo loppukesästä olla ja luotin, että jos jotain hyvää elämässä tällä saralla on tapahtuakseen, niin kyllä se sitten tapahtuu. Ja kuinkas kävikään.

Olin suunnitellut skippaavani Baletin ja Turun Seta:n yhteisbileet, jotka pidettiin Turku Priden tiimoilta. Kävi kuitenkin hassusti, sillä eräs ahkera aktiivimme tuli kipeäksi juuri bileiden alla ja hänelle tarvittiin tuuraajaa bileisiin pariksi tunniksi hoitamaan mahdollisia bilepiiskauksia ja huolehtimaan, että crossiamme käytetään turvallisesti. Tämä riittikin mainiosti motivaattorikseni, ja löysinkin itseni opastamassa kanssajuhlijoita piiskauksen ihanaan maailmaan.

Nakkivuoroni sujui vauhdikkaasti, sillä mukavaa ja sosiaalista tekemistä oli paljon. Puolessa välissä vuoroani eteeni leijaili yksin kaunis nuori nainen, joka kertoi etsivänsä luotettavaa piiskaajaa. Koska olin "talon" puolesta moista tekemässä, hän rohkaistui tulla juttelemaan asiasta. Minä taas muistin tämän naisen heti reilun vuoden takaa - joskin hieman eri ympyröistä. Kasvoja en unohda koskaan, nimet hetimiten.

Nainen kysyi kainosti piiskauksen mahdollisuutta, ja minä innosta sykkyränä olin ohjastamassa häntä crossille. Hän kuitenkin jatkoi, ettei olisi valmis tulemaan julkisesti piiskattavaksi, joten olisiko jotain muuta mahdollisuutta. Katsoin harmistuneena kelloa ja kerroin nakkivuoroni loppuvan tunnin päästä, jolloin voisimme etsiä rauhassa syrjäisemmän kolon. Hän totesi hieman pettyneenä, että saattaa olla nukkumassa jo silloin. Minä taas tähän taisin lohkaista muka nokkelasti, että "sehän olisi sitten sinun tappiosi". Jäimme kuitenkin yhteisymmärrykseen, että hän tulee juttusilleni, kun vuoroni loppuu jos hän on vielä paikalla.

Vuoroni loputtua hän tuli kuin tulikin seisoskelemaan katse-etäisyydelleni kainosti vilkuillen. Luovutin ilomielin piiskausnakin seuraavalla ja siirryin juttelemaan tällä naiselle, jota tästä eteenpäin kutsun Pisamaksi. "Onneksi ei liikaa nukuttanut", lohkaisin ja nappasin neidon kädestä kiinni ja lähdin ohjaamaan häntä kohti pimeitä nurkkauksia. Sellainen löytyikin yllättävän helposti, ja pian Pisama olikin poikittain jalkojeni päällä takapuoli paljaana. Vedin nahkahansikaat käsiini ja aloitin taputtelun, joka välillä yltyi kovempaan käsittelyyn ja välillä silittelyyn. Ja se olikin sitten siinä ja sitten ei taas ollutkaan.

Koko tilanteessa oli jotakin erityisen makeaa ja kutkuttavaa. Onneksi sain sen sanottua myös ääneen ja onneksi Pisamakin oli samaa mieltä. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että moista kutkuttavaa fiillistä olisi sääli jättää jatkossakin kokematta, joten me sovimme treffit parin päivän päähän. Ja siitä se sitten lähti.