Pohdin pitkään tämän postauksen otsikkoa. Yritin keksiä sille jotain hienostuneempaa tai sivistyneempää nimeä. Pohdin, että kirjoitanko tekstiä ollenkaan. Haluanko ylittää sen häpeän tunteen, joka piileskelee jossain alitajunnassani? Kun mietin suuhun naimista ja kirjoitan siitä, tunnen punan kohoavan poskilleni. Teksti syntyy junassa työmatkalla, paluumatkalla väsyneenä kotiin. Vieressäni ei istu ketään, ja takanani on junavaunun seinä. Silti tuntuu siltä, että kaikki tietävät ja katsovat. Että kun ihmiset kulkevat ohi, he näkevät. Riettaan naisen minussa. Käytettävissä olevan. Seksiltä tuoksuvan. Pervouden, jota eivät kokousvaatteet ja läppäri peitä. Tunne ei kuitenkaan ole kiusallinen, vaan ehkä jopa vähän kutkuttava.
Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten nautin kun Peikko käyttää suutani, joten tämä postaus on looginen jatke sille.
Muistan kun joitain kuukausia sitten (niin, siitä on todella vasta niin vähän aikaa!) katsoin elämäni ensimmäisiä pervopornovideoita. Niistä tuli enimmäkseen paha ja ahdistava olo. Ainoa, johon pystyin niissä keskittymään, olivat naisten kasvot. Eniten ahdistuin kohtauksista, joissa naisia naitiin suuhun. Ne näyttivät ja ennen kaikkea kuulostivat täysin epäinhimillisiltä. Tukehtumaisillaan olevia naisia naama täynnä sylkeä ja spermaa, meikit poskilla, täysin käytettyinä. Ja se ääni, mitä ne naiset pitivät. Korinaa, kurlausta ja voihkinaa kaikkia samaan aikaan. Olen kuitenkin tähän mennessä oppinut Peikolta, että usein sellaiset asiat, mitkä herättävät vahvoja negatiivisia tunteita, ovat niitä, jotka todellisuudesta kiinnostavat ja kiihottavat eniten. Kunhan mieli vain pystyy sen myöntämään ja pääsemään asian kanssa sinuiksi.
Olen aina pitänyt suuseksin antamisesta, etenkin Peikolle. Hän pitää usein nätisti hiuksistani kiinni tai silittelee kasvojani ja suutani, kun annan hänelle suuseksiä. Viime aikoina hän on kuitenkin alkanut koventaa otteitaan. Huomannut, miten paljon minä nautin ja kaipaan sitä, kun hän, no – nai minua kunnolla suuhun ja käyttää suutani rajusti. Nähnyt ja vaistonnut, millaiseen tilaan se minut saattaa. Mitä suuhun naiminen saa korvieni välissä aikaiseksi. Toistaiseksi samaan on pystynyt vain kasvoille läpsiminen.
Viimeksi kun leikimme, niin makasin jossain välissä poikittain sängyn reunalla pää lievästi alaspäin roikkuen. Peikon oli syvällä suussani ja kurkussani samalla käsistäni kiinni pitäen. Välillä hän kumartui ylleni nuollen minua, välillä hän irrotti kätensä käsistäni ja työnsi ne sisälleni. Hän rytmitti suuhun naimista niin, että sain välillä haukkoa happea – naama märkänä kuolaa valuen. Muistan, miten välillä hänen pitäessään taukoa ja vetäyessään pois suustani, hän läpsi kasvojani. Joko siksi, että hän saisi minut takaisin maanpinnalla tai siksi, että hän saisi minut vielä syvemmälle. En tiedä. Tunsin vain, miten vajosin koko ajan syvemmälle ja syvemmälle omaan tilaani. Peikko vaistosi sen, ja jatkoi. Suuhun naimista, kasvoihin läpsimistä, minun käyttämistäni.
Olemme tuon leikin jälkeen puhuneet suuhun naimisesta paljon. Siitä, miksi se tuntuu minusta niin hyvälle. Siitä, mitä se saa minussa aikaiseksi. Peikon omista fiiliksistä ja tuntemuksista. Siitä, miten minä en ole aikaisemmin ymmärtänyt, mistä siinä on pohjimmiltaan kysymys. Siitä, että Peikollakaan ei juuri ole asiasta kokemusta eikä hän tiennyt, miten hyvältä se hänestä tuntuu. Siitä, että hän olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään ja rajusti. Siitä, miksei hän kuitenkaan tehnyt sitä. Siitä, mitä minä olisin vielä ollut valmis vastaanottamaan. Erehdyn usein ajattelemaan, että Peikko on tehnyt pervoilun saralla paljon ja kaikkea, koska hän on harrastanut sitä niin paljon pidempään kuin minä. En muista, että pervoilu vaatii myös alistavalta osapuolelta luottamusta ja pikkuhiljaa etenemistä. Etenkin jos haluaa toimia vastuullisesti. Ja unohdan, että Peikolla on monen asian suhteen samanlainen tutkimusmatka edessä kuin minullakin. Ja vaikka hän olisikin tehnyt asioita muiden kanssa, ei hän kuitenkaan tiedä, miltä ne tuntuvat kanssani ja miten me reagoimme niihin yhdessä.
En ole löytänyt siihen mitään selitystä, miksi suuhun naiminen tuntuu niin hyvältä. Peikko spekuloi, että siinä alistuminen ja käytettävänä oleminen tulevat äärimmäisillä tavoilla näkyviksi ja siksi se saa korvieni välissä aikaan jotain hyvin poikkeuksellista. Jotain kovin primitiivistä, jota on vaikea pukea sanoiksi. Olen samaa mieltä, ja tyydyn toistaiseksi tähän selitykseen.
Peikko oli eilen luonani yökylässä. Ilta meni jutellessa, sylikkäin maatessa ja silitellessä. Zero pervoilua. Ennen kuin nukahdimme, kävimme seuraavan keskustelun:
Blondi: Voisitko sä joskus naida mua suuhun siten, että mun kädet olisivat sidottuina selän taakse?
Peikko: Missä sä sitten haluaisit olla. Sängylläkö?
Blondi: Ei kun lattialla polvillani.
Peikko: Ja sitten mä pitäisin samalla sua tiukasti hiuksista kiinni.
Blondi: Niiiinh
Peikko: Mä lupaan sulle, että sä saat olla niin vielä monta kertaa.
Blondi: Kiitos. Hyvää yötä rakas.
Peikko: Hyvää yötä kulta.
Näin sanoo siis nainen, joka vielä muutama kuukausi sitten sanoi Peikolle, että minä en muuten sitten KOSKAAN polvistu sinun eteesi käskystä. Jos haluat minun polvistuvan, niin saat käyttää siihen paljon fyysistä voimaa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti