Blondi: Kun kova pää kipua kohtasi

Harrastimme tänään aamulla Peikon luona puolivaniljaista seksiä. Tai no, ehkä puolipervoa. Peikko otti omansa, ja antoi minullekin. Sain tulla kaksi kertaa. Olisin voinut vielä jatkaa, koska olin juuri pääsemässä vauhtiin, Peikko taas oli sitä mieltä, että olin saanut riittävästi, ja otti sormensa pois.

Kiltti, kiltti, kiltti. Vinkunaa. Haluaisin vielä lisää. Tahtoisin. Kiltti anna. Jäin jumiin omaa haluamiseeni. Tai siihen, että halusin, mutta minulle ei annettu juuri sitä mitä halusin. Haluamiseni ei ole yleensä sidottu siihen, miten paljon saan. Ei se, että olen juuri saanut kaksi orgasmia, tarkoita ettenkö olisi saanut tarpeeksi tai riittävästi. Koska, KYLLÄ, minä saan aivan riittävästi. Mutta ei se myöskään tarkoita sitä, ettenkö voisi halua lisää. Ei se, että saan orgasmeja, yleensä poista tai vähennä halujani. Melko loogista, eikö?

Olemme sopineet tällaisiin tilanteisiin Peikon kanssa sellaisen toimintamallin, että hän katkaisee vinkumiseni ja jumittumiseni napakasti, koska se vie energiaa meiltä kummaltakin. Toimintamallia kokeiltiin tänään käytännössä ensimmäistä kertaa.

Peikko aloitti ottamalla minua tiukasti hiuksista kiinni ja kertomalla, miten asia on. Ei merkittävää vaikutusta, vinkuna jatkui. Seuraavaksi lujasti avokämmentä takapuolelle puolittain päälläni istuen. Ei auttanut. Herjasin vielä jotain siitä, että Peikolla ei ole kunnon piiskaa kotonaan. Kiemurtelua pois Peikon kämmenen alta. Tämän seurauksena Peikko tuli kokonaan päälleni makaamaan, ja puri selkääni – noh, varmasti niin kovin kun hampaista lähtee. Kipu oli todella kova. Kiltti, sattuu, kiltti oikeasti. Jossain kohtaa kipu loppui. En rauhoitu vieläkään. Toinen samanlainen annos perään. Lähes hyperventiloin. Selkääni särkee. Silti jatkan inttämistä. Kolmas kerta. Sanoo toden. En jaksa enää laittaa vastaan, vaan odotan, että kipu loppuisi. Kipu on vienyt kaikki voimani sekä ajatukseni haluamisesta ja vastaan sanomisesta.

Peikko kertoo lähtevänsä suihkuun ja laittavansa minulle kahvin tippumaan. Ja ilmoittaa, että aamupala syödään sitten yhdessä. Keräilen itseäni, jomottavaa selkääni ja itsetunnon rippeitäni sängyssä vielä kun Peikko tulee suihkusta. Nousen aamukahville. Mumisen vielä muodon vuoksi jotain, ja mulkoilen Peikkoa kulmieni alta. Haluni ja taistelutahtoni on kuitenkin sillä kertaa nujerrettu. Alistuminen ei käy minulta tuollaisissa tilanteissa luontaisesti tai mitenkään elegantisti. Mutta näköjään se käy, kun laittaa kovan pään kohtaamaan tarpeeksi kovaa kipua.

Illalla juttelimme vielä koneella siitä, että miten toimintatapa toimi käytännössä ja oliko se tilanteeseen oikea ratkaisu. Hyvinhän se toimi ja ainoa oikea ratkaisu, totesimme kumpikin :-). Nyt painun sänkyyn parantelemaan jomottavaa selkää.