perjantai 7. helmikuuta 2014

Blondi: Hienovaraista, hienovireistä

Olin tällä viikolla opintojeni puitteissa Helsingissä. Kotimatkalla junassa yritin surffailla VR:n verkossa, mutta netti tökki niin pahasti, että viihdytin itseäni lukemalla koneeltani minun ja Peikon vanhoja Messenger-keskusteluja. Jotka ovat kaikki tallella. Olen lueskellut niitä monesti aikaisemminkin, nauranut ja itkenyt. Keskustelut vievät minut takaisin avioeron jälkeisiin melko sekaviin kuukausiin, joista en ehkä muistaisi kovinkaan paljon muuten.

Minun ja Peikon keskusteluyhteys on alusta asti ollut pelottavan hyvä. Itselläni ei ollut tuolloin oikeastaan mitään käsitystä siitä, mitä haluan. Onneksi Peikko oli kärsivällinen. Hän tiesi vakaasti, mitä hän itse halusi ja kaivoi ja tonki päätäni niin pitkään, että vähitellen palaset siellä asettuivat kauniisti järjestykseen. Peikko johdatteli minut läpi tunnemyrskyjen ja oli läsnä arjessani. Niin kauan, että meistä muodostui pari.

Bongasin keskusteluista junassa pätkän, jossa keskustelemme suustani. Olemme tunteneet toisemme reilun viikon, kun keskustelu on käyty. 

blondi: vaikka mä en tykkää mistään spermaleikeistä niin se oli eilen ihan järkyttävän kiihottavaa kun silitit mun suuta. kun mulla oli sun spermaa huulissa

Peikko: sä saanet kiksit kun katselet miten sua käytetään

blondi: jooh

Peikko: sun suu on herkkää aluetta

blondi: mä olen tajunnut sen vasta nyt

Peikko: näin olen ymmärtänyt

blondi: mahtava oivallus

Päästelen suustani usein hysteeristä huutonaurua, kun luen vanhoja sanojani. Jotka eivät oikeasti edes ole vanhoja. Vajaat kaksi vuotta sitten kirjoitettuja. Niin paljon ehdottomuuksia. Mä en tykkää tästätuostasiitä. Mä en koskaa sitätätätuota. Mutta olen myös lempeä itselleni. Enhän minä tuolloin voinut tietää.

Kerroin Peikolle eilen illalla peiton alla ollessamme lukemastani pätkästä. Ja siitä, että olimme jo tuolloin puhuneet paljon suustani. Koska sen koskettaminen ja käyttäminen ovat edelleen sellaisia asioita, jotka saavat jotain liikahtamaan syvällä sisälläni. Joista vaivun heti jonnekin kauas.

*****

Peikko vetää minut tiukasti kainaloonsa. Kääntää itseään vasten. Silittelee suutani lempeästi. Niinhän sä olet aina tykännyt. Tästä. Kun sun suuta, kasvoja, kaulaa koskee. Silittely ja puhe jatkuvat. Ja minä olen jossain syvällä. Turvassa. Peikon sormet vaeltavat suuni ympäri. Käyvät välillä suussani hakemassa kosteutta. Siirtyvät takaisin huulilleni. Märkinä. Vaativampina. Sormet kulkevat omistavasti hampaillani, kielelläni, työntyvät kurkkuuni. Ne tutkivat suuni jokaisen onkalon päätyen takaisin huulille. Koskettavat kovemmin. Vaatien. Ruhjoen. Puristaen. Siirtyvät kaulalleni. Käsi kurkkuni ympärillä. Puristamassa hellästi. Omistavasti. Rakastavasti. Sormet kulkevat takaisin kasvoilleni. Tutkivat lisää. Ei ole aikaa. Ei ole ajatuksia. On vain tämä hetki. Minun suuni. Sormet. Kasvot. Kaula. Peikon puhe.

Peikon sormet hakeutuvat hiuksiini. Ottavat lujasti kiinni. Kiepauttavat minut hiuksista jalkoväliin. Peikko on suussani kovana. Otan hänet syvälle suuhuni. Kurkkuun asti. Ohi kurkunpään. Puristan huulillani hänen kalunsa juurta. Paikkaa, josta tiedän hänen erityisesti nauttivan. Peikko nai minua suuhun voimakkaasti. Päättäväisesti. Ei ruhjo, eikä revi, otteet ovat ainoastaan määrätietoiset. Kun hän alkaa olla lähellä laukeamista, olen kuolasta märkä. Peikko hellittää otteensa hiuksistani. Rytmittää enää kevyesti. Kunnes ei voi enää pidätellä. Orgasmi on iso, ja tiedän, että se tulee syvältä. Tuntuu, että spermaa vain tulee ja tulee sykkivästä kalusta. Putsaan Peikon huolellisesti ja siirryn hieman ylemmäs. Hänen rintakehänsä päälle. Hyvä tyttö. Hienosti tehty. Ja taas jälleen kerran. Peikko pyyhkii spermaisen suuni. Levittää spermaa poskilleni. Kasvoilleni. Hiuksiini. Sotkuinen tyttö. Mun ja hyvällä tavalla sotkuinen.

Pyydän lupaa käydä vessassa pissalla ja saan sen. En koskaan pese sotkuja pois kasvoiltani yöksi. En puhdista suutani. Pissaan, hörppään pienen kulauksen vettä ja kömmin Peikon kainaloon. Koska siinä on minun paikkani. Minun. Etuoikeutetun.

3 kommenttia:

  1. Kiitti taas tästä. Mulla jännä suhde spermaan. Seksissä ja varsinkin runkatessa kun kalusta valuu nesteitä niin monasti tulee mieleen maistaa omia eritteitä. Sitten kun laukeaa niin ajatus ei tunnukkaan niin hyvältä enää..ajatus jopa vastenmielistä. Sulla Blondi ei tunnu olevan tätä "ongelmaa" ollenkaan. Itse vaan serlaan imeyttää.. :D

    VastaaPoista
  2. Niin pidän teidän blogista. Ettehän lopeta...

    VastaaPoista
  3. Henkka - mulla ei ole mitään ongelmia sperman suhteen, kunhan se vain on Peikon. Muiden miesten eritteistä en ole kiinnostunut :).

    Anonyymi - kiitos kauniista kommentista. Emme lopeta <3. Tekstien aiheet varmasti arkipäiväistyvät nyt kun pervoilua on takana jo tovi eikä jokainen leikki sisällä uusia, tajunnanräjäyttäviä elementtejä, joita täytyy heti päästä prosessoimaan kirjoittamalla.

    Tämä on mahtava harrastus!

    //blondi

    VastaaPoista