Blondi: Veteenpiirrettyjä viivoja

Olemme Peikon kanssa pohtineet viime aikoina paljon rajojamme ja sääntöjämme. Luottamusta ja sen rikkomista. Meillä on nykyään elämässämme yhteinen nukke, josta pidämme parhaamme mukaan huolta. Nukke on Peikon leikkikaveri, ehkä jopa vähän myös minun. Tosin minulla on asian, tai siis oman estoisen pääni kanssa vielä jonkin verran työstettävää. Että minäkin joskus voisin leikkiä jonkun muun kanssa? Muutakin kuin piiskata tuttuja bileissä.

Nukke on Peikon ensimmäinen vakituinen leikkikaveri meidän parisuhteemme aikana. Vaikka muitakin on ollut, on kyse ollut lähinnä yksittäisistä tai muutamista leikkikerroista. Joista ei ole ollut tarkoituskaan tulla mitään vakavampaa tai jotka eivät ole toimineet niin hyvin, että niistä olisi tullut jotain vakavampaa.

Nyt elämässämme on ihminen, joka näyttää asettuvan kuvioomme hyvin vakituisemmaksi osaksi. Sekä ihmisenä, ystävänä että pervona. Kokonaisuutena. Jotenkin asiat tuntuvat loksahtelevan paikoilleen omalla painollaan luonnollisesti. Ilman suuria ponnisteluja.

Samalla olen taas kerran päässyt tutkailemaan omaa mustasukkaisuuden tunnettani tai oikeastaan sen puuttumista. Jostain syystä iso kasa yhteiskunnallisia yksiavioisuuden normeja yrittää tunkea päähäni. Että minun tällaisessa tilanteessa pitäisi olla mustasukkainen. Olen todella miettinyt ja pohtinut asiaa. Tutkinut itseäni. Kääntänyt ja vääntänyt. Ja ihmetellyt mustasukkaisuuden puutetta. Olen myös miettinyt sitä, että onko minussa jotain vikaa, kun en ole mustasukkainen? Tai voinko olla niin tunnevammainen, että en yksinkertaisesti tunnista tunnetta? Kuitenkin kaikki ärtymyksen ja ahdistuksen oireet loistavat poissaolollaan, kuten myös psykosomaattiset kivut, jotka yleensä kertovat että päässäni ei ole kaikki kunnossa. Onneksi olen kuitenkin saanut lievän mustasukkaisuuden kokemuksen, joten tiedän, että kykenen tunteeseen.

Eilen Peikko oli sovitusti nuken kanssa liikenteessä. Olimme sopineet, että yhteinen ilta on ok, koska minä en kuitenkaan edes ole kotona, vaan töissä ja koulutuksessa. Eli aika ei ole poissa yhteisestä ajasta. Tulin eilen illalla kotiin melko väsyneenä. Lapsi oli kotona kipeänä, enkä olisi jaksanut pitkän päivän jälkeen olla läsnä. Olin lisäksi luvannut käydä piipahtamassa vanhemman lapsen luona ihan muissa asioissa – sellaisissa, jota Peikko ei olisi voinut hoitaa. Huomasin pienen ärtymyksen tunteen liittyen Peikon poissaoloon. Mutta tunne liittyi hyvin vahvasti siihen, että hän ei ollut kotona jakamassa tilannetta kanssasi eikä siihen, että kenen kanssa hän oli liikenteessä. Sama ärtymyksen tunne olisi herännyt, vaikka hän olisi ollut kuntosalilla tekemässä treeniä. Voidaanko tämä tunne luokitella mustasukkaisuudeksi?

*****

Uuden ihmisen tullessa elämäämme olemme saaneet miettiä myös rajoja. Muistan joskus kirjoittaneeni, että minusta ei tuntuisi hyvältä, jos Peikko harrastaisi penetraatioseksiä jonkun muun kuin minun kanssani. Tuon lauseen jälkeen totesin kuitenkin, että jos hän sitä kuitenkin haluaisi, olisi se minulle todennäköisesti ok tilanteesta ja ihmisestä riippuen. Veteen piirretty, keinotekoinen viiva.  Nyt olemme tilanteessa, jossa tällaista on tehty. Minun luvallani ja suostumuksellani. Huomasin taas jälleen kerran tutkiskelevani, että miltä asia minusta tuntuu. Tai pitäisikö sen nyt tuntua jotenkin erityiseltä? Ei tuntemuksia. Toki turvaseksiasiat puhuttivat ja niistä keskustelimme Peikon kanssa pitkään. Peikko puolestaan on käynyt saman keskustelun nuken kanssa, ja olemme päässeet ratkaisuun, joka tyydyttää kaikkia osapuolia ja on myös turvallinen.

Meistä kahdesta Peikolla on selvästi enemmän työtä mustasukkaisuuden tunteiden kanssa. Koska koko ajan kun hän pohtii omia tekojaan ja rajojaan, käy hän myös dialogia itsensä kanssa. Olisinko minä valmis antamaan blondille samat oikeudet? Karkeasti sanottuna olla toisen miehen pantavana. Vastaus on pohdiskelun jälkeen ainoa mahdollinen eli positiivinen.

Alan vähitellen uskoa yhä vahvemmin siihen, että kun rakkautta jakaa, sen määrä myös lisääntyy. Että rakkauden määrä on ikään kuin lisääntyvä luonnonvara. Kun sitä hoitaa, hellii ja jakaa, tulee sitä myös lisää. Jaettavaksi sekä parisuhteeseen että sen ulkopuolelle. Jotenkin tämän oivalluksen myötä myös polyamoria näyttäytyy ymmärrettävämpänä. Olen ollut aiemmin sitä mieltä, että seksiä voi kyllä jakaa monien ihmisten kesken, mutta rakkautta ei. Nyt alan uskoa, että sekin on mahdollista.

Teemme Peikon kanssa mielenkiintoista matkaa, emmekä tiedä vielä yhtään, mihin se johtaa. Suunta vaikuttaa kuitenkin oikealta, joten se riittää tässä vaiheessa.