maanantai 7. elokuuta 2017

Long Time, No Write

En edes muista koska olen viimeksi tehnyt blogitekstin enkä kehdannut tarkistaakaan, mutta joskus viime vuonna. Syytä hiljaiseloon on varmasti useita, suurimpana jonkinmoinen energian puute, sillä tuntuu, että kaikki ylimääräiset energianrippeet ovat revitty jonnekin muualle. Arjessamme on ollut suuria haasteita, jotka eivät kuitenkaan liity minun ja blondin väleihin. Työkuvioissani on vieläkin suurempia muutoksia ja uusia mahdollisuuksia, jotka ovat vieneet ajatuksia ja energiaa paljon. Tuntuu muutenkin siltä, että jonkinmoinen matalapaine on on kulkenut päälläni, ja se heijastuu jokaiseen tekemiseeni, pervoiluunkin.

En voi kehuskella pervoilleeni paljon viime aikoina, ja puhun nyt kuluvasta vuodesta. Seksimme blondin kanssa on mahtavaa ja toki siinä pieniä kinkyelementtejä on mukana, mutta se alun ilotulitus on mennyttä. Mutta niinhän taitaa tapahtua jokaisessa suhteessa? Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme heittäneet avaimemme kaivoon, vaan enemminkin odotamme parempia aikoja, fiiliksiä ja jaksamista.

Olen kuitenkin ollut suht'koht aktiivisena Baletin tapahtumissa, seurannut suomalaista kinkykulttuuria ja käynyt pari luentoakin pitämässä aiheesta.  

Työkuvioihin liittyen onnistuin pitämään juhlallisen kahden kuukauden palkallisen kesäloman. Pyrin tekemään asioita, joista nautin miettimättä minne kääntyä seuraavassa risteyksessä. Tämä kaikki lomailu ja oleilu tuli tarpeeseen, ja nyt tuntuu, että voimavarat ovat paljon paremmat kuin puoli vuotta sitten. Tähän liittyen tässä yhtenä päivänä mieleeni tuli ajatus, että olisipa kiva hullutella pervoilumielessä. Tämä ajatus ei päästänyt minua rauhaan kunnes olin sen saanut paperille ja nyt kun se on paperilla niin liitän sen myös tähän.

Oikein mukavaa kesänjatkoa kaikille
- Peikko

 ------

Olen 46-vuotias turkulainen mies. Jos olisin lokerossa, niin laatikossani lukisi ”sadisti D”, mutta koska en usko enää lokerointiin, niin olen paljon muutakin. Pidän paljon orgasmeista. Jos ne ovat minun käsissäni tai sanoissani, niin pidän enemmän sinun orgasmeistasi kuin  omistani. ”Forced orgasms” on yksi parhaista asioista mitä kinky-rintamalla tiedän. Orgasmin hetkillä toteutettu kipu nousee omalla karkkikauppalistallani myös ylös. Pidän vähintään fetissinomaisesti myös naisten rinnoista, sekä klassisen kauniista alusasuista ja muistakin viettelevistä asusteista. Erityisen kiihottavana koen myös kun nenäsi koskettaa napaani ja pyöreät silmäsi katselevat minua alhaalta ylöspäin.

Etsin naista tai useampaakin ihmistä tekemään jotain mukavaa. En osaa ja halua tarkkaan määritellä, mitä se voisi olla, koska sinullakin saattaa olla joku juttu jota voisimme yhdessä työstää.

Esimerkkinä voisin:
  • sovitella nyrkkiä sisällesi
  • tulla ”katsomaan” ja tarkistamaan viikkosiivouksesi
  • lyödä tahtia kun tuhtaat partnerisi kanssa
  • katsella ja kommentoida kun esittelet fetissiasujasi
  • ”raiskata” sinut lenkkipolulla
  • silitellä pikkuisen päätä
  • lähteä kanssasi kahville kauko-ohjattava vibra sisälläsi
  • ottaa sinut mukaan bilelutkaksi
  • pistää sinut kakomaan
Koen etsiväni ensisijaisesti fiksua ihmistä, jonka kanssa voisi tehdä jotain mukavaa. Minulle tärkeää on jonkinmoinen henkinen yhteys ja ymmärrys. En ole kuitenkaan suinpäin syöksymässä mihinkään kokemukseen, vaan ensin haluan tavata, jutella ja jutella. En ole myöskään etsimässä suhdetta, en edes säännöllistä sessiosuhdetta, vaan enemminkin sopivaa hullutteluseuraa. Minulla on minulle paras rakkaussuhde olemassa, ja näin tulee olemaan jatkossakin. Minua ei siis haittaa, jos sinullakin on omat suhteesi, kunhan kaikki osapuolet tietävät missä mennään.

Nyt kun luit tämän ilmoituksen ja jos vähänkään pohdit, että juuri sinun ideasi kaipaisi toteuttamista tai haluaisit kysyä lisää, niin tartu kynään.

Ystävällisin terveisin,
Peikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti