torstai 7. lokakuuta 2021

Mitä enemmän luotat, sitä enemmän matkanne on yhteinen. Mitä vähemmän luotat, sitä yksinäisempi olet.

Toimivissa valtasuhteissa on varmasti useita elementtejä. Valtasuhteita voidaan varmasti toteuttaa vaikka naurun kautta, mutta aivan yhtä hyvin joillekin se voi olla hyvinkin totista toimintaa missä vaikka protokolla määrittelee jopa sallitut eleet. Joillekin toiminta saattaa olla ainoastaan fyysistä kun taas joku saattaa saada parhaat kiksit puremalla henkisesti. Tapoja on monia ja se tekee leikkikenttämme niin nautittavaksi. 

Itseäni kiehtoo kovasti ajatus siitä kuinka syvälle suhdetta voi viedä henkisesti. Oman kokemukseni mukaan mitä syvemmin henkisesti olen sitoutunut valtasuhteeseen ja toiseen ihmiseen, sitä paremmalta joka ikinen kokemus tuntuu sekä minusta että vastakappaleestani. Jotta voin taas sitoutua toiseen ihmiseen vahvasti, minun pitää luottaa häneen. 

Omassa maailmassani toimivan valtasuhteen kaksi tärkeintä elementtiä ovat luottamus ja kommunikaatio. Kommunikaatiosta kirjoittaisin myös mielelläni, mutta yritän avata luottamuksen luontia ja merkitystä omien kokemuksieni kautta. Olen varmasti tästä aiheesta kirjoittanut aikaisemminkin ja varmaan jopa tulen saarnaamaan samoista asoista, mutta uskon tekstiini osuvan myös muutama uusi ajatus. 

Minulle luottamus tuo ennen kaikkea turvallisuutta. Niiden ihmisten seurassa joihin luotan, minun on hyvä ja turvallinen olla. Kaikilla meistä on kokemuksia tilanteista, jossa jonkun ihmisen seura, muuttaa tilan dynamiikan tai jopa oman käytöksen täysin. Tämä tapahtuu helposti silloin kun kokee toisen ihmisen epäluotettavaksi. Omasta kokemuksestani nämä tunteet jopa kertaantuvat, sekä hyvässä että pahassa, kun elämme valtasuhdetta. Luottamuksellisessa suhteessa on helppoa heittäytyä tilanteen tai toisen vietäväksi ja tämä tapahtuu myös piiskan toisessa päässä. Oman kokemukseni mukaan, mitä enemmän luotan vastakappaleeseeni ja hän minuun, sitä syvemälle yhdessä sukellamme. Sitä enemmän rikomme yhteisiä esteitä ja löydämme vielä uuden tavan toteuttaa itseämme tavalla mitä emme edes uskoneet olevan olemassa. Mitä enemmän luotamme, sitä enemmän matka on yhteinen, 

Miten luottamusta luodaan? Luottamus ei saisi kasvaa sanoista tai kehuista. Jos minulle joku kertoo fraasin että, "Olen todella luotettava tässä asiassa.", niin mitä hän oikeasti yrittää minulle sanoa? Yrittääkö hän oikeasti kertoa olevansa luotettava vai onko hänelle tärkeää tulla nopeasti nähdyksi luotettavana? Itse valitsisin jälkimmäisen. Luottamuksen kasvuun ei ole oikoteitä vaan se kasvaa hitaasti. Luottamus ei synny sanoilla vaan teoilla.

Mitkä teot tuovat luottamusta? Avoin rakentava ja välittävä kommunikaatio tuo luottamusta. Usein unohdetaan että suurin osa toimivaan kommunikaatiota on kuunteleminen. On myös tärkeää erottaa kuulemisen ja kuuntelemisen ero. Kun kuuntelet se on aina sinulta päätös. Se on sinulta päätös kuunnella ja haluta ymmärtää. Kuuleminen kun taas tapahtuu joka tapauksessa. Kuuntelemalla luot luottamusta. Sinulla on aito halu ymmärtää toista, asettua jopa hänen tilalleen. Jos pystyt kuuntelemiseen yhdistämään vielä ripauksen rohkeutta ja pystyt ottamaan vastaan myös rakentavaa palautetta ja jopa kritiikkiä, olet jo pitkällä. Meille kaikille on tärkeää tulla kuulluksi ja jos pystyt tarjoamaan sitä toiselle kasvatat hurjasti myös luottamusta. 

Mitä enemmän kuuntelet sitä enemmän opit. Kun istut hetkeksi toisen paikalla ja kuuntelet mitä hän haluaa sinulle oikeasti kertoa, tulet oppimaan toisesta tärkeitä asioita. Tällaisessa tilanteessa älä anna oman agendasi, tunnetilasi, fantasiasi tms. ajaa kuulemasi ylitse, vaan kääri tämä tieto sydämeesi odottamaan. Kun seuraavan kerran olet kuulemassasi tilanteessa ja huomaat että nyt pystytkin toimimaan tavalla mikä on toiselle hyvin tärkeää, tulet luoneeksi paljon luottamusta.

Rajat ovat rakkautta ja välittämistä. Luomalla rajoja luot alistuvalle turvallisuutta ja pitämällä näistä rajoista kiinni luot luottamusta. Se mikä on alistuvalle tärkeää pitäisi olla sitä myös sinulle. 

Tavallasi reagoida asioihin, ennen kaikkea hankaliin sellaisiin, on suuri merkitys luottamuksen kannalta. Jos esim. riitatilanteissa pakenet tai käytät valtaasi tilanteen ratkaisuun, et luo luottamusta vaan pelkoa. Ignooraus on yksi pahimmista asioista mitä dominoivana voit tehdä. Toisaalta jos pystyt olemaan riitatilanteissakin se vahvempi, rakentavampi ja sovittelevampi olet varmasti luottamuksesi ansainnut.

Luottamus nivoutuu helposti myös lupauksiin. Minusta dominoiville ihmisille pitäisi olla kunnia-asia pitää kiinni sovituista ja luvatuista asioista. Kääntäen dominoivien pitäisi olla niin hyviä kommunikoijia etteivät he lupaisi asioita joita eivät pysty pitämään. Hyvin yksinkertaista. Helposti ajatellaan, että me dominoivat olemme yli-ihmisiä, jotka hoitavat tilanteen kuin tilanteen. Ymmärrän, että se voi helposti ajaa koko dominoivan nurkkaan ominen ja yhteisön luomine odotuksineen, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan avoin kommunikaatio luo paljon enemmän luottamusta kuin hähmäiset lupaukset. Itse suosin asioiden pitämistä yksinkertaisina enkä suosi epämääräisyyksiä. Vallan myötä tapahtuu luonnollisesti myös väärinkäytöksiä ja jotkut kokevat vallan myös mahdollisuutena valehdella tai pettää. Minun mielestäni kenekään ei kuuluisi sietää moista.

Hyvä esimerkki kasvattaa luottamusta. Elä niin kuin opetat. Minä opetan vastakappaleelleni hyvää avointa ja rakentavaa kommunikaatiota. Koen että jos haluan tätä vaatia toiselta, niin minun kuuluu olla se paras esimerkki hänellä. Mitä enemmän omalla käytökselläni pystyn viestimään omia periaatteitani, sitä enemmän koen kasvattavani luottamusta. Kääntäen on varsin edesvastuutonta vaatia toiselta jotain mihin ei ole itse valmis tai kykenevä. Peiliin katsominen tekee meille kaikille hyvää tasaisin väliajoin. Se että on dominoiva ei ole tekosyy koskaan käyttäytyä huonosti. 


1 kommentti:

  1. "Tavallasi reagoida asioihin, ennen kaikkea hankaliin sellaisiin, on suuri merkitys luottamuksen kannalta. Jos esim. riitatilanteissa pakenet tai käytät valtaasi tilanteen ratkaisuun, et luo luottamusta vaan pelkoa. Ignooraus on yksi pahimmista asioista mitä dominoivana voit tehdä. Toisaalta jos pystyt olemaan riitatilanteissakin se vahvempi, rakentavampi ja sovittelevampi olet varmasti luottamuksesi ansainnut."

    Tuon kappaleen kun kaikki dominoivat käsittäisivät ja ymmärtäisivät.

    Ms.M

    VastaaPoista