Long Time, No Write

En edes muista koska olen viimeksi tehnyt blogitekstin enkä kehdannut tarkistaakaan, mutta joskus viime vuonna. Syytä hiljaiseloon on varmasti useita, suurimpana jonkinmoinen energian puute, sillä tuntuu, että kaikki ylimääräiset energianrippeet ovat revitty jonnekin muualle. Arjessamme on ollut suuria haasteita, jotka eivät kuitenkaan liity minun ja blondin väleihin. Työkuvioissani on vieläkin suurempia muutoksia ja uusia mahdollisuuksia, jotka ovat vieneet ajatuksia ja energiaa paljon. Tuntuu muutenkin siltä, että jonkinmoinen matalapaine on on kulkenut päälläni, ja se heijastuu jokaiseen tekemiseeni, pervoiluunkin.

En voi kehuskella pervoilleeni paljon viime aikoina, ja puhun nyt kuluvasta vuodesta. Seksimme blondin kanssa on mahtavaa ja toki siinä pieniä kinkyelementtejä on mukana, mutta se alun ilotulitus on mennyttä. Mutta niinhän taitaa tapahtua jokaisessa suhteessa? Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme heittäneet avaimemme kaivoon, vaan enemminkin odotamme parempia aikoja, fiiliksiä ja jaksamista.

Olen kuitenkin ollut suht'koht aktiivisena Baletin tapahtumissa, seurannut suomalaista kinkykulttuuria ja käynyt pari luentoakin pitämässä aiheesta.  

Työkuvioihin liittyen onnistuin pitämään juhlallisen kahden kuukauden palkallisen kesäloman. Pyrin tekemään asioita, joista nautin miettimättä minne kääntyä seuraavassa risteyksessä. Tämä kaikki lomailu ja oleilu tuli tarpeeseen, ja nyt tuntuu, että voimavarat ovat paljon paremmat kuin puoli vuotta sitten. Tähän liittyen tässä yhtenä päivänä mieleeni tuli ajatus, että olisipa kiva hullutella pervoilumielessä. Tämä ajatus ei päästänyt minua rauhaan kunnes olin sen saanut paperille ja nyt kun se on paperilla niin liitän sen myös tähän.

Oikein mukavaa kesänjatkoa kaikille
- Peikko

 ------

Olen 46-vuotias turkulainen mies. Jos olisin lokerossa, niin laatikossani lukisi ”sadisti D”, mutta koska en usko enää lokerointiin, niin olen paljon muutakin. Pidän paljon orgasmeista. Jos ne ovat minun käsissäni tai sanoissani, niin pidän enemmän sinun orgasmeistasi kuin  omistani. ”Forced orgasms” on yksi parhaista asioista mitä kinky-rintamalla tiedän. Orgasmin hetkillä toteutettu kipu nousee omalla karkkikauppalistallani myös ylös. Pidän vähintään fetissinomaisesti myös naisten rinnoista, sekä klassisen kauniista alusasuista ja muistakin viettelevistä asusteista. Erityisen kiihottavana koen myös kun nenäsi koskettaa napaani ja pyöreät silmäsi katselevat minua alhaalta ylöspäin.

Etsin naista tai useampaakin ihmistä tekemään jotain mukavaa. En osaa ja halua tarkkaan määritellä, mitä se voisi olla, koska sinullakin saattaa olla joku juttu jota voisimme yhdessä työstää.

Esimerkkinä voisin:

• sovitella nyrkkiä sisällesi
• tulla ”katsomaan” ja tarkistamaan viikkosiivouksesi
• lyödä tahtia kun tuhtaat partnerisi kanssa
• katsella ja kommentoida kun esittelet fetissiasujasi
• ”raiskata” sinut lenkkipolulla
• silitellä pikkuisen päätä
• lähteä kanssasi kahville kauko-ohjattava vibra sisälläsi
• ottaa sinut mukaan bilelutkaksi
• pistää sinut kakomaan

Koen etsiväni ensisijaisesti fiksua ihmistä, jonka kanssa voisi tehdä jotain mukavaa. Minulle tärkeää on jonkinmoinen henkinen yhteys ja ymmärrys. En ole kuitenkaan suinpäin syöksymässä mihinkään kokemukseen, vaan ensin haluan tavata, jutella ja jutella. En ole myöskään etsimässä suhdetta, en edes säännöllistä sessiosuhdetta, vaan enemminkin sopivaa hullutteluseuraa. Minulla on minulle paras rakkaussuhde olemassa, ja näin tulee olemaan jatkossakin. Minua ei siis haittaa, jos sinullakin on omat suhteesi, kunhan kaikki osapuolet tietävät missä mennään.

Nyt kun luit tämän ilmoituksen ja jos vähänkään pohdit, että juuri sinun ideasi kaipaisi toteuttamista tai haluaisit kysyä lisää, niin tartu kynään.

Ystävällisin terveisin,
Peikko

Blondi: Lomalla

Tämän kesän loma on erittäin odotettu. Takana on raskas kevät uudessa työssä. Vaikka työpäivät ovat venyneet, en ole silti päästänyt itseäni uupumaan. Olen nukkunut kohtuullisen hyvin ja pitänyt huolta, että liikun säännöllisesti pahimmankin kiireen keskellä.

Ja kuitenkin kävi kuten niin monta kertaa aiemminkin. Olen koko loppukevään kärsinyt oudoista, epätyypillisistä migreeneistä. Treenien jälkeisestä jännityspäänsärystä. Vyyhteytyneistä kiputiloista. Viimeinen niitti oli viiden päivän migreeniputki, joka ei vaan ottanut katketakseen millään. Siihen päälle vielä hurja väsymymystila. 

Kunnes, huokaus, taas vaihteeksi ymmärsin, että kyse on mielialasta. Ajattelen joskus, että olisi helpompaa, jos tuntisin ahdistusta tai masennusta ja pystyisin reagoimaan niihin. Mutta kun kaikki tulevat minusta aina kipuina ulos. Onneksi kuitenkin tällä kertaa tajusin tilanteen melko varhaisessa vaiheessa ja aloitin lääkityksen. Mietin tällä hetkellä aktiivisesti terapiaan hakeutumista, mutta prosessi on vielä kesken. Olen vuosia sitten käynyt reilun vuoden terapiassa, mutta täysin väärällä terapeutilla. Hän kyllä kannatteli minua tuolloin pahimman yli, mutta juuri muuta terapiassa ei tapahtunutkaan. 

Minulla on mielialalääkkeisiin viha-rakkaussuhde. Vihaan lääkkeitä, koska ne estävät orgasmini erittäin tehokkaasti. Rakastan lääkkeitä, koska ne pitävät minut kivuttomana, antavat buustia olemiseen ja katkaisevat kärjen jatkuvalta murehtimiselta. Tässä kohtaa parisuhdetta kykenen jo elämään orgasmihaasteiden kanssa jotenkin. Kivoja ne eivät ole, mutta toisaalta eipä kipujen kanssakaan tule seksiä harrastettua. 

Myös teini on aiheuttanut haasteita tänä keväänä. Olisi mukava kirjoitella niistä enemmänkin, mutta koska lapsen äiti lukee blogiamme, niin kunnioitamme lapsen yksityisyyttä, emmekä lähde sen enempää avamaan oireilua. Turvattomasti kiintyneen lapsen oireilu on jokakeväistä ja on voimakkaammillaan aina juuri ennen koulujen loppumista. Itse ajattelen, että kevääseen ja koulun loppumiseen konkretisoituu joka vuosi aikuistumisen pelko. Taas vuotta vanhempi, syksyllä taas uusi luokka-aste edessä ja lähempänä aikuisuutta. Kun kesä alkoi, rauhoittui teinin oireilu, ja arki sujuu taas rauhallisesti. Luonnollisesti oireilu kuormitti minua ja myös Peikkoa sekä parisuhdettamme, ja oli ehkä minulle se tekijä, joka napsautti kamelin selän katki. Mene ja tiedä näistä.

Kesäloma sujuu meillä rauhallisissa merkeissä. Peikko odottaa elokuussa alkavia uusia projekteja, käy kisaamassa ja pyörittää arkea kotona ollessaan. Minä ja lapsi olemme paljon kaksin Peikon kisareissujen ajan. Tuolloin on minun tehtäväni pitää lapsi hengissä. Tiedossa on myös minun ja Peikon yhteisiä reissuja sekä reissuja pervoystävien kera. Ja totta kai pervokesän kohokohta, mökkiviikko Turun Baletin vuokraamalla mökillä <3. 

Aurikoista kesää kaikille!

Blondi: Suurten muutosten kevät

Kevät on lähtenyt rymisten käyntiin, ja siihen on mahtunut niin paljon asioita, että ei itsekään tahdo pysyä kaikessa mukana. Mutta ei hätää, muutokset eivät koske parisuhdettamme - se voi hyvin.

Hain itse alkuvuodesta uutta työtä, melko vaativaa sellaista, ja sain hakemani paikan. Rekryprosessi oli melkoisen raskas. Raskasta oli myös odottaa päätöstä ja elää epätietoisuuden keskellä. Eniten kuitenkin jännitin, että miten vanha työyhteisöni suhtautuu lähtööni. Pienessä työpaikassa yhden työntekijän vaihtuminen tekee ison loven koko toimintaan. Entinen esimieheni suhtautui onneksi asiaan hyvin ja ymmärtäväisesti. Halasimme ja itkimme pienet itkut yhdessä ja asia oli käsitelty.

Siirtyminen uuteen työhön tapahtui kaksi viikkoa irtisanoutumisen jälkeen eli vauhti oli aikamoinen. Pari ensimmäistä viikkoa töissä olivat kohtuullisen hirveät. Keho ja mieli olivat muutosten keskellä jatkuvassa hälytystilassa. Tuntui, että en voi millään selvitä uudesta työstä ja niitä haasteista, jota siinä joudun kohtaamaan. Itkin Peikolle kaksi ensimmäistä viikkoa, että nyt mä kyllä irtisanon itseni, en mä pysty, en osaa, en halua. Unettomat yöt tähän päälle, niin on selvää, että psyyke kävi pohjalukemissa.

Pikkuhiljaa, pian kuukauden jälkeen, sanon jo varovasti, että taidan selvitä. En vieläkään tiedä, mihin kaikkeen itseni olen laittanut. Toisen ihmisen jälkien siivoamista, taloudellisissa haasteissa olevan organisaation rakentamista, just name it! Päivä kerrallaan mennään, ja työ alkaa jo tuntua mielekkäältä. Ajoittain. Vielä kun mieli ja keho ymmärtäisivät, että mitään hätää ei ole.

Jos onnistun, saan itselleni mukavan uran. Jos mielenterveys alkaa kärsiä liikaa, voin aina lähteä.

On sanomattakin selvää, että meidän perheessä arki on ollut hektistä viime aikoina. Olen käynyt töissä, pari kertaa viikossa harrastuksissa ja nukkunut. Pari ensimmäistä viikkoa lääkkeillä, nyt jo ilman. Mitään ylimääräistä elämääni ei ole mahtunut. Peikko on pyörittänyt arkea ja tukenut minua. Lapsi on ollut ymmärtäväinen, joskin vähän huolissaan, että tulenko aina tekemään näin paljon töitä. Omasta mielestäni työviikot ovat kuitenkin säilyneet järkevän pituisina eikä jaksamisen kanssa alkujärkytyksen jälkeen ole ollut haasteita.

Kun oma tilanteeni alkoin normalisoitua, tippui Peikon työpaikalla iso pommi. "Meillä olisi tässä sulle nyt sellainen juttu, että joko sä palaat sun vanhaan työhön tai sitten sä otat tällaisen eropaketin ja se olisi sitten siinä."

Peikko on tehnyt monta vuotta töissä määrätietoisesti töitä sen eteen, että on päässyt tekemään sitä työtä, jota hän tällä hetkellä tekee. Määräys vanhaan työhön ei tarkoittaisi taloudellista muutosta, mutta isoa muutosta toimenkuvaan suuntaan, jota Peikko ei lainkaan halua.

Peikko onkin tehnyt suurensuuren päätöksen ja päättänyt, että ottaa ruhtinaallisen eropaketin ja jättää nykyisen työnsä. Saatte varmasti lukea myös hänen omia ajatuksiaan tapahtuneesta jossain vaiheessa.

Itse kannustan luonnollisesti Peikkoa hänen valinnassaan, koska samalla tämä tarjoaa Peikon pitkään kaipaamaan irtioton nykyisestä työstä ja mahdollisuuden pohtia omaa tulevaisuuttaan ihan rauhassa.

Olemme totta kai pyöritelleen mielessämme erilaisia skenaarioita, myös ne pahimmat.

Jotenkin kaiken tämän pyörityksen keskellä olen pohtinut paljon sitä, miten etuoikeuttuja olemme. Tästähän ei Suomessa saa puhua, mutta puhun nyt kuitenkin.

Meillä on kohtuullisen hyvät tulot ja pienet menot. Oma asunto, jossa halvat asumiskustannukset. Velkaa kummallakin nolla euroa. Yksi pian kotoa lentävä lapsi. Peikko pystyy tekemään sellaisen ratkaisun, johon kovin moni ei pystyisi. Ei olisi mahdollista edes miettiä, että haluanko tätä vai tuota, vaan olisi pakko ottaa vastaan tarjottu työ, jotta pystyisi elämään ja elättämään. Pärjäämään arjessa.

Minulla on mahdollisuus miettiä, että viihdynkö nykyisessä työssäni ja tehdä ratkaisut sen pohjalta.

Olemme etuoikeutettuja, koska voimme valita. Emme luonnollisestikaan tiedä, ovatko valintamme oikeita tai mihin ne johtavat. Voihan lopputulos olla myös se pahin mahdollinen.

Tällä hetkellä elämä ja ratkaisut tuntuvat kuitenkin hyviltä. Yön pimeinä hetkinä käperrymme toinen toistemme syliin ja toteamme, että kävi miten kävi, niin meillä on aina toisemme <3.

Pikkulutka Peikon leikkihuoneella

Meillä on ollut Peikon kanssa onni tutustua blogimme kautta moniin ihaniin ihmisiin. Usein myös pariskuntiin, kuten pikkuneiti Lutkiksenkin tapauksessa. Olemme istuneet iltaa yhdessä ja parantaneet maailmaa. Puhuneet arkisia juttuja, mutta myös pervoja. Haluista. Ajatuksista. Olemisesta tässä maailmassa ja parisuhteissa. Joskus tuttavuudet muuttuvat ystävyydeksi, ja seurauksena voi olla jotain alla kuvatun kaltaista. Lutkis - stage is yours!

*****

Ultraraskaan työpäivän jälkeen juna parkkeerasi Turun asemalle, ja raahauduin laukkuni kanssa vastaan tulleen Peikon luo. Tarvitsin tähän väliin hengähdystauon ja ruokaa palautuakseni tuosta raskaasta työ- ja ajatusmäärästä päässäni. Ilokseni löysin pian edestäni ihanaa ruokaa ja Peikon, jolla tiesin olevan suunnitelmia varalleni. Olin miettinyt aiemmin, että hermostuttaisiko minua, mutta miten voisin jännittää seurassa jossa tunnen olevani kotona ja oma itseni? Syötyäni päätin suunnata vessaan, ja sain Peikolta laukkuuni jotain pyöreää ja painavaa, jonka asettaa paikoilleen. Pikkulutkaa hihitytti vessassa, kun laitoin kuulat paikoilleen. Ihme, että ne pysyivät sisällä määränpäähän asti.

Perillä ihmettelin leikkihuonetta ja istuskelin rennosti retrotuolilla. Sitten Peikko pyysi minut istumaan sängylle jalkojensa väliin selkä häneen päin. Peikko käski kertoa tarinoita siitä, kun sisäinen pikkulutkani on ollut vauhdissa. Samalla hän otti tiukasti hiuksista kiinni ja kiusasi nännejä niin, että ulisin kivusta. Tätä jatkui muistaakseni hetken aikaa, mutta yksityiskohdat ovat päässäni melko hataria, sillä pääni läpi meni leveä kaista ristiriitaisia ajatuksia.

Nautin, mutta vihasin kipua samaan aikaan niin paljon. Pelotti, mutta oli jotenkin tosi turvallinen olo. Peikko jatkoi pyörittelyä ja käski ottamaan pikkarit pois. Niissä olikin hommaa sukkanauhavyön takia, ja pikkulutka jatkoi haparoivaa selittelyä.

Sitten tuli pari ihan oikeaa muistikatkosta. En kuollaksenikaan muista, mitä tapahtui kun Peikko antoi litsareita ja sylki naamalle – filmi lyö ihan tyhjää. Kävin varmaan jossain pienellä mutkalla päässäni. Peikko puhui minulle alentavasti, jotain lutkaa pitäisi heitellä seinille tai jotain mutta en oikein kuullut sanoja kunnolla. Sain lähimuistista juuri ja juuri kaivettua viimeiset sanat kun Peikko pyysi toistamaan sen, mitä oli sanonut. Nämä tajunnankarkaamiset olivat ihania, ja muistan olleeni helpottunut kun kykenin muistamaan minulle sanotut sanat. voi haluta niin kovasti jotain sellaista, jota vihaa siinä hetkessä niin paljon. Se, että Peikko yhtäkkiä kovensi otteita ja painoi minut kovalla voimalla sänkyyn ja antoi tulla poskille – se säikäytti ja pelotti, ja tuntui jotenkin samaan aikaan niin turvalliselta ja hyvältä.

Mietin myöhemmin, mikä se vihlaiseva pahanolon tunne oli, joka käväisi päässäni tuossa hetkessä – se oli tunne pienestä lapsesta, joka on jätetty yksin pakkaseen ulos. Se arvottomuuden tunne siinä ohikiitävässä hetkessä oli jollain lailla pelottavaa ja vapauttavaa – ei voinut muut kuin ottaa iskut vastan ja alistua kohtaloonsa. Tarkemmin en osaa sitä mitenkään eritellä, sillä muistikuvat ovat tuolta osin hataria.

Tätä ennen Peikko oli nostanut jalkani kohti kattoa ja lämmitteli kämmenellä pakaroitani. Se teki niin kipeää, että päässäni alkoi murtumaan jokin. Muistan vilauttaneeni pari jarrusanaa, niin rajoilla mentiin kivun kanssa. Jokainen turvasana, jonka sanon, ottaa jonkin verran päähän, sillä haluaisin pystyä kaikkeen, jota minulle annetaan.

Pieni hengähdys ja sain kauniit kahleremmit jalkoihin sekä sidontarannekkeet ranteisiin. En voinut lakata ihailemasta kahleita ja sitä, miltä ne näyttivät siroissa nilkoissa. Sain levittää vartaloni isoon nojatuoliin jalat haralleen ja kädet selän taakse. Siinä paikat auki, tukka tahallaan pystyyn harottuna, naama syljellä ja kämmeneniskuilla sutattuna, oloni oli riisuttu ja kaunis. Tuli olo, että haluaisin paikalle kuvaajan, joka ikuistaisi minut mustavalkoiseen sensuelliin valokuvaan juuri tässä asennossa ja valossa. Ilokseni nänneihini laitettiin roikkumaan toisissaan ketjulla kiinni olevat nännipuristimet, ja ketju laitettiin suuhuni ohjeella, että ketju ei sitten putoa. Ihana värkki! Säälin nännejäni, sillä Peikolla tuntui olevan kova tahtotila kiduttaa niitä.

Peikko runkkasi minua paksulla mustalla varsidildolla ja surruutti wandilla. Voiko dildoon rakastua? Se oli komea kaveri se. Raskaan työpäivän jälkeen koin sen mitä parhaimpana palkintona. Halusin kovasti tulla, mutta mitä kovemmin yritin, sitä kauemmaksi se jotenkin karkasi. Mietinkin jälkeenpäin, että miksi en tule niin helposti kuin haluaisin – ylipäänsä. Se ottaa päähän, vaikka eihän se ole minkään mitta. Ja miksi koetan runkkauksessa miellyttää liikaa toista ja tulla toisen mieliksi.

En osaa päästää irti ylimääräisistä ajatuksista ja siksi en kiihotu siitä niin paljon, että tulisin. Lisäksi olen tottunut vahtimaan kehon kipuja ja tuntemuksia ja analysoimaan niitä liian tarkasti, jotta tiedän milloin sanoa että sattuu. En saa ääntäni päässä hiljenemään, en saa jarruja pois. Paitsi silloin kun Peikko pisti minut täyteen sauvoja, kun makasin selälläni. Siinä vaiheessa koin ihanaa avautumista, ja tuntui kuin olisi tullut tai ollut lähellä, eri lailla kuin mitä normaalissa seksissä. Tunsin kaiken tämän jälkeen oloni kauniiksi leikkikaluksi, joka on astetta enemmän oma itsensä. Astetta enemmän nainen.

Asia, joka minua eniten mietityttää on se, että onko minussa jokin jäinen kuori aina – kuori, jota ei voi kukaan minusta riisua vaikka mikä olisi. Kuori, jonka alla on jokin kaikkein kipein ydin, jota kaikella muulla peitän pois näkyvistä. Mene tiedä. Mutta ärsyttää, että silmiin katsominen ei ole niin helppoa kuin mitä haluaisin. Lisäksi ylianalysoin itseäni ja muita aivan liikaa – tämä häiritsee omaa elämääni välillä ihan normaalioloissakin. Tästä piirteestäni en päässyt irti tälläkään kertaa, ja Peikolla meni leikisti jo hermot minun jatkuvaan purppasuuni. ;) Miksi mietin liikaa! Miksi en päästä irti. Ja kuten Peikko sanoi: ei kaikkea tarvitse analysoida – jokainen on sellainen kuin on, jostain syystä.

Vierekkäin maatessamme, juttelimme lutkasta, joka minussa on ollut ja joksi olen tulemassa. Tajusin, että huomiohuora, joka sisälläni on ollut, onkin ehkä se juttu joka minussa haluaa elää ja kasvaa. Tämä lutka haluaa olla esillä, palvella ja olla käytettävänä. Isommassa porukassa, puolijulkisesti. Tekemässä sitä, mitä häneltä satutaan haluamaan siinä hetkessä. Sisälläni syttyi monta kutkuttavaa ajatusta, miten tätä voisi järkevästi jalostaa eteenpäin ja vapauttaa lutka sisälläni täyteen voimaansa.

- Lutkis