perjantai 3. toukokuuta 2019

Peikko painaa kaasua

Aloitin pelaamaan Tinderiä. Loin sinne maanläheisen, aidon ja oudonkin hahmon eli juuri sellaisen kuin kuvittelen olevani. Kuvaukseeni, kaiken peikko vihjausten lisäksi, laitoin lauseen että, elämäni tärkeimmät kirjaimet ovat D ja s. Saat lainata omaan profiiliisikin, mutta turhaan, ei meinaan toimi. Latasin sinne toki muutaman kuvankin, mutta luulempa, että minulle tulisi enemmän tykkäyksiä ilman niitä. Ei sillä, sain muutamia tykkäyksiä ja kovasti itsekkin tykkäsin kaikista joissa oli mielestäni potentiaalia ja jopa pervoviittauksia profiileissaan. Mutta kun viikon mukavan kirjoittelun jälkeen tykkääjää kysyy, että mitä nuo sinun kirjaimet D ja s tarkoittaa niin päätin vastata, että jos et tiedä, niin luulempa että meidän ei kannata jatkaa kirjoittelua. 

BDSM-baariin loin tarkkaan harkitun ilmoituksen, jossa mahdollisimman aidosti, tarkasti ja ytimekkäästi kerroin itsestäni ja toiveistani ja sainkin muutaman vastauksen ja pääsin muutamille kahvihetkillekin. Kivoja ihmisiä kaikki, mutta molemminpuolin tuntui lopullinen salama puuttuvan.

Eräänä iltana, kyllästyneenä kaikkeen deittailuun, tulin pohtineeksi, että mitäpä jos koettaisin jotain toisin. Miksi minun pitäisi odottaa, että joku ihanuus kirjoittaisi minulle? Mitäpä jos minä kirjoittaisinkin suoraan hänelle. Näin sitten toimin ja lähetin muutaman viestin. Hups mitä tapahtuikaan? Kaasupolkimeni osuu para-aikaa lattiaan.

En tiedä miten muut toimivat uusia ihmissuhteita solmiessaan, mutta jos minä vaistoan löytäneeni kaltaiseni, niin minua on vaikea pysäyttää. Nyt ison kauppakeskuksen Hesburgerissa minä aloitin tutustumisen Keijuun ja minun kaasupolkimeni on ollut siitä lähtien pohjassa. Sanotin Keijulle tuntemuksiani ja hän niihin avoimin mielin vastasi ja tuntuu, että hänenkään käsi ei hapua käsijarrulle. Menemme päivä kerrallaan, aikatauluja fiksaten, koska tuntuu että haluamme toisistamme vähintään pienen palasen joka päivä.

Kännykkäni sanoin plim ja sain viestin Keijulta. Huomasin hymyileväni.

Ps. Keiju on minun antamani nimi ja se ei ole hänen nikkinsä.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Minun elämä. Minun Heimo?

Minun elämäni ja arkeni alkavat pikkuhiljaa jäsentyä. Ehkäpä suurin oivallukseni on ollut viime kuukausina, etten ole koskaan aikaisemmin asunut yksin. Se muuten kertoo minusta paljon, ja se mitä luulet sen kertovan, osunee kohdalleen hyvin tarkasti. Melko vanhaksi piti elää, jotta tämänkin sain kokea. Toisaalta edellinen väittämä ei pidä täysin paikkansa, sillä ensimmäisen eroni jälkeen muutin yksin asumaan, mutta en muista siitä ajasta oikein mitään, onneksi niin. Nyt yksin asuessa on elämän palaset ja arjen hallinta ihan erilaista kuin 10v sitten.

Minulla on välillä kova ikävä blondia. Ikävä arkisia asioita, höpsöjäkin, joita en halua tässä mainita. Juttelemme ja vaihdamme viestejä aina välillä. Yhteydenpitoomme ei liity vihaa tai katkeruutta vaan ehkä enemmän haikeutta. Viimeksi keskustellessamme blondi totesi, että jotain peruuttamatonta on rikki. Olen samaa mieltä. Hyvistä väleistämme kertonee se, että kun olen vähän kurkkinut deittimarkkinoita, niin olemme jutelleet varsin avoimesti siitä millaisia ihmisiä olen tavannut ja millaisia tunteita se on herättynyt ja ja ja. Tämä keskustelu on ymmärtääkseni käyty ilman mustasukkaisuutta ja blondilla on aito toive, että voisin löytää jonkun kiva ihmisen tai jopa ihmisiä. Minä toivon blondille samaa, suoraan sydämestäni.

Olen deittailut vähän, tehnyt jonkun deitti-ilmoituksenkin, mutta muutamia kahvitteluja pidemmälle en ole päässyt tai halunnut. Nyt minusta jopa välillä tuntuu, että olen oppinut hieman pysähtymään. Kova juttu minulle. Nahkatytön kanssa kaikki on ennallaan ja toimii hienosti. Ystävyytemme on laajentunut enemmän ulos makuuhuoneesta ja se on tuonut kaikkea kivaa elämääni. Olen tutustunut huikeisiin ihmisiin ja päässyt mukaan tilanteisiin, joita voin muistella kiikkustuolissa. Nauranut olen enemmän kuin aikoihin.

Nämä huikeat ystävät ja tapaamiset ympärilläni ovat tuoneet ajatuksen omasta Heimosta. Tämä tarkoittaisi ryhmää ihmisiä, heimoa, jotka haluaisivat kuulua yhteen. Tässä heimossa voisi pitää pitää hauskaa keskenään, jopa sekstailla tai sessioida draamavapaasti, jos osapuolet näin haluaisivat. Kuitenkin perimmäinen ajatuksemme, siis minulla tai nahkatytöllä, ei ole että perustaisimme jonkun sessiopolypallon, vaan ennen kaikkea että kokoaisimme yhteen hyviä tyyppejä joiden kanssa on hyvä olla. Paino erityisesti ja vahvasti sanoilla hyvä ja helppo olla.

Ilman haaveita harvoin tapahtuu mitään hyvää.

Lämmintä kevättä.
- Peikko

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Pitäisiköhän Peikon pysähtyä?

Viimeiset 5 kuukautta ovat olleet yhdet elämäni rankimmat ja samalla myös rakkaimmat. Huolimatta kaikesta tapahtuneesta, minun arkeni on pysynyt ruodussa ja olen pystyttänyt hyvin vähän hymyileviä kulisseja. Olen pitänyt tiukasti kiinni harrastuksistani ja aloittanut jopa kuntoilun, enkä ole suostunut jäämään paikoilleni märehtimään "turhia". Olen ikävöinyt ja ehtinyt kerran jopa ihastumaan. Tulevaisuus on näyttäytynyt minulle välillä valoisana ja kalenterissani on muutama tapahtuma kevääksi, mitä tuskin maltan odottaa. Näiden kaikkien tapahtumien keskellä, ihan muutama päivä sitten, kuitenkin pysähdyin pohtimaan yhtä ainoaa sanaa ja tunnetta mitä se minussa herätti. Tämä tunne toi mukanaan ymmärryksen, toivon mukaan, että nyt olisi aika pysähtyä.

Pysähtyminen ei minulle tarkoita sitä, että erakoituisin ja kävisin läpi koko tunneskaalaan suhteessa kaikkeen tapahtuneeseen, vaan se tarkoittaa, että haluan maistella ja tutkia elämää. Toivon, että näin oppisin jotain uutta itsestäni. En oikeasti tiedä mitä haluan loppuelämältäni. Minulla on paljon suuria kysymyksiä, joihin haluaisin vastauksia, enkä usko että löydän niitä ennen kuin olen elänyt niiden kanssa hetken jos toisen.

Minun korjaava liikkeeni on aina ollut vauhti enkä pidä sitä pelkästään negatiivisena asiana. Kuitenkin kovassa vauhdissa on vaikea nähdä ympärilleen. Kliseistä, mutta totta. Tulen yrittämään parhaani.

Antoisaa kevättä.
- Peikko

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Tuntuu hyvältä mutta väärältä

Minusta tuntuu vaikealta kirjoittaa pitkästä aikaa semminkin kun edellisen pervotekstini jälkeen on tapahtunut niin paljon. Vaikka muutenkin tuntuu, että olen ollut uinumassa koko blogini suhteen, niin missään vaiheessa en ole ajatellut että se oli nyt tässä, kiitti mulle riitti. Nyt kun mieleni on hieman tasaantunut myllerryksistä ja kevät tuntuu muutenkin herättäneen Peikkoa talviunilta, niin jonkinmoinen into kirjoittamiseen on palannut. Niimpä ajattelin kertoa tarinan kuluvalta viikolta.

Mutta ennen sitä muutama sana blogin jatkosta. Ajatukseni on, että tekstejä tulee jatkossakin ja varmaan ne hyvin suurelta osin tulee liippaamaan minua ja BDSM:ää. Saattaa olla, että jatkossa joku "vieraileva" kirjoittajakin tänne eksyy tai että blondikin joskus tänne kirjoittaisi. Blogi on kuitenkin minun perustamani ja blondin toive oli, että vanhoja tekstejä ei poistettaisi, mikä ei kyllä olisi tullut mieleenikään. Elämä jatkuu ja tarinat säilyvät.

Olin ClubX:llä nahkatytön ja uuden mainion ystäväni Toreron kanssa. Minulla ei ollut mitään suuria odotuksia illan suhteen, muuta kuin lähinnä hengailla mukavassa porukassa ja tietysti nauttia ClubX:n saunasta, mikä muuten nostaa ainakin minun silmissä paikan arvoa huimasti. Nahkatyttö oli tosin kysellyt kovan rintapiiskauksen perään jo tovin ja sen olin aikonutkin toteuttaa. Sopivassa raossa nahkatyttö kiinnitettin crossille ja annoin eri välineiden soitella hänen ihollaan. Nahkatyttöä piiskatessa on kiva pysytellä nahkaisissa välineissä jo ihan viihdearvon vuoksi. Niimpä taisin floggeroida samalla hänen häpyäänkin. Käsittelyn loppupuolella kiinnitin hänen rintoihinsa useamman pyykkipojan, jotka sitten piiskaten irroitettiin. Sen verran raju käsittely kuitenkin oli että talutin hänet nahkasohvalle jälkihoitoon.

Ilta jatkui "bilettäen", vähän kukin omilla tahoillaan, ja varsinkin nahkatytöllä tuntui olevan kädet täynnä tekemistä. Loppuillasta hän vähän vinkui lisää huomiota ja pyysi josko hänen takapuolensakin voisi saada kovaa käsittelyä. En luvannut mitään, sillä tiesin hänellä olevan yksi velvollisuus illan suhteen jäljellä, joten ajattelin, että odotan kunnes se on ensin suoritettu. Niimpä pitkälti puolen yön jälkeen olimme uudestaan crossilla tällä kertaa takapuole hyvin esille. Nyt lähestymme tekstini aihetta ja kysyn sinulta, missä sinulla menee piiskatessa henkiset rajat? Miten voit kertoa niistä oikein ja miten voit välttää että niitä ei ylitetä? Mikä on sinulle pervoillessa pyhää, tarkoittaen että kuka voi ja millä oikeuksilla koskea sinun pyhimpään?

Jälkimmäinen piiskaus oli kova, paljon kovempi kuin ensimmäinen. Käytössäni oli myös väline, nahkainen lyhyempi 2 haarainen Bull whip,  jota kohtaan nahkatytöllä tuntuu olevan vahva viha-rakkaus-suhde. Kun tällä piiskalla "hipsuttelee", niin se vie nirvanaan, jopa näemmä niin että lopetettaessa tulee itku "niin hyvältä se tuntui", mutta satuttaessa sen alta haluaa juosta karkuun. Ja minä kun tykkään kontrasteista ja reaktioista niin arvannette lopun. Piiskaus kesti kauan ja oli luja. Oli nousuja ja laskuja. Oli yhdessä ääneen laskettuja orkkuja. Oli kipua ja hipsuttelua. Lisää orkkuja, lisää kipua ja lopulta sohvalle talutettava itkuinen möykky.

Tilanne jatkui tovin, mutta oleellinen on nyt kerrottuna. Seuraavana päivänä tuli nahkatytölle pienoinen droppi, mikä on melko harvinaista leikeissämme ja sitä myötä alkoi keskustelu joka alkoi nahkatytön seuraavalla totetaumuksella.

En tykkää sanoa tosi keskeneräisiä asioita, mutta minulla on palaillu muistikuva yöllisestä että jollain kovalla iskulla miussa henkisesti murtui jotain. Ja se on ristiriitanen muisto.

 Kun keskustelimme asiasta lisää, niin selvisi että tilanteessa oli ollut yksi isku, mikä ei välttämättä ollut se lujin, mutta oli aiheuttanut nahkatytön päässä, ajatuksissa, alistumisessa vahvan ajatuksen että joku olisi murtunut. Hänen oli vaikea sanoittaa asiaa lisää tai kertoa tarkemmin, joten yritimme purkaa sitä pala palalta. Jos kerran tilanteessa ei ollut liian kovaa piiskausta, jolloin hän muuten olisi sanonut turvasanan (been there), niin mistä voisi olla kyse? Minulla ja nahkatytöllä on jo sen verran historiaa että mekin olemme käyneet jo muutamat kehityskeskustelut suhteestamme. Tiedän. että jos maailma olisi pelkästään nahkatytön, niin suhteemme olisi vahva totaalinen omistussuhde. Niimpä ehdotin hänelle, että ehkäpä piiskauksen intensiteetti ja lataus oli sen verran kova, että hän haluaisi että sellainen tapahtuisi vaan suhteessa, jossa mahdollisuus alistumiseen olisi kovempaa ja hallitsevampaa. Ja jos nahkatytöllä olisi ollut panta kaulassa crossilla merkkinä omistussuhteesta, niin olisiko nyt hänen sisällään tapahtunut murtuminen voinutkin olla pelkkää nautintoa? Tässä yhteydessä käytin sanaa pyhä ja käytimme sitä jatkossakin kuvaamaan toimintaa johon hän ei olisi valmis ilman että sen tekisi omistaja. Palaset loksahtivat paikoilleen.

Jäimme pohtimaan miten estää moinen jatkossa. Hulluinta lienee se, että koska kipukynnystä ei oltu ylitetty, niin miten ihmeessä tämän huomaa jatkossa? Meillä ei ole yksiselitteistä vastausta. Piiskan toisessa päässä tätä on vaikea huomata, melkeen mahdotonta. Jos piiskaus on nautinnollista eikä kipurajaa ylitetä, niin pystyykö tai edes haluaako turvasanan sanoa? Mitäs jos murtuman huomaa vasta seuraavana päivänä? Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia. Keskustelu on mielestäni yhä BDSM-suhteen kulmakiviä, taas se tuli todistettua.