Blondi: Antakaa mulle sääntöjä!

Olemme puhuneet Peikon kanssa jonkin verran säännöistä. Tai minä olen. Säännöt ovat mielenkiintoisia ja kiehtovia alistuvan osapuolen näkökulmasta. Peikko ei ole juuri sääntöjä halunnut eikä vaatinut yhtä sääntöä lukuun ottamatta.

En muista paljonkaan yksityiskohtia ensitapaamisemme kulusta, etenkään siitä eteenpäin kun päädyimme luokseni – ihan vaan makoilemaan… No, ne mustelmat muistan sekä yhden lauseen. Sanatarkasti. ”Minun kanssani et koskaan laukea ilman lupaa.” Tästä ei ole keskusteltu eikä neuvotultu. Orgasmini ovat olleet Peikon suhteemme alusta asti. Sääntö oli minulle aluksi outo kuten pervoilu ylipäätään, mutta sääntö oli kaikessa outoudessaankin ehdottomasti miellyttävä ja äärettömän kiihottava.

Meillä kummallakaan ei ole paljon kovin vahvoja fetissejä. Peikolla fetissi numero yksi on ehdottomasti orgasmi/orgasminkontrollointifetissi. Hän saa kiksit siiitä, että pystyy määräämään, saanko laueta vai en. Että pystyy roikottamaan minua laukeamisen partaalla tunteja. Kun kerjään, että kiltti kiltti kiltti Peikko, saisinko kiltti laueta. Anna anna anna. Saanhan. Saisinko. Hän nauttii siitä, että pystyn laukeamaan monta kertaa peräkkäin. Siitä, että saa minut rättipoikkiuupuneenakäytettynä laukeamaan vielä yhden kerran. Ja kun täysin käytettynä, hiestä, omista nesteistäni, spermasta märkänä puolestaan anelen, että en jaksa enää, eihän minun enää tarvitse, kiltti en enää jaksa pysty kykene. Ja silti vielä usein pystyn.

Olen aina masturboinut paljon. Ollut seksuaalisesti aktiivinen itseni kanssa. Utelias. Kokeillut hyvin nuoresta asti, mitä kaikkea sisääni saan laitettua ja mikä kaikki minulle tuottaa nautintoa. Nykyään Peikko kontrolloi myös näitä orgasmeja. Saan masturboida totta kai niin paljon kuin ikinä haluan, mutta laukeamiseen tarvitsen aina Peikon luvan. Näin on ollut suhteemme alusta asti.

Myös minä nautin laukeamissäännöstä, vaikka usein protestoinkin sitä vastaan. Jos Peikko joskus leikkiessämme jättää minut ilman tai jos saan omasta mielestäni liian vähän orgasmeja, hypin törkeästi Peikon silmille ja osoitan mieltäni. Joudun sellaiseen raivon tilaan, että minut täytyy palauttaa fyysisin ottein maan pinnalle. Jään jumiin tilanteeseen ja siihen, että minä en haluamaani. Kova pääni on saanut minut monta kertaa käyttäytymään lapsellisesti ja kakaramaisesti. Tässä kohtaa sanat ja puhuminen eivät auta – kaikki alistumisen halu on kadonnut minusta. Tai ehkä juuri noissa tilanteissa tarvitsen ja kaipaan eniten alistumista, mutta en pysty siihen omin voimin. En toimi näin tahallani tai tietoisesti, vaan en yksinkertaisti voi itselleni mitään.

Olemme keskustelleet tällaiset tilanteet selviksi. Rauhoitun ja pääsen takaisin itseeni parhaiten tiukoilla fyysisillä otteilla esim. hiuksista kiinni pitämällä. Erityislapsilla käytettävä holding-terapia kuvaa hyvin sitä, mitä noissa tilanteissa tarvitsen:

”Kiinnipito (holding)  tarkoittaa hädässä olevan ahdistuneen lapsen pitämistä tiukasti ja rakastavasti sylissä hellittämättä, kunnes hänelle tulee parempi olo. Kiinnipidon aikana hän saa huutaa ja itkeä ulos kaikki tuskan ja ahdistuksen, vihan ja surun ja tuntea silti itsensä rakastetuksi. Lapsi saa ilmaista turvallisesti omat tunteensa. Kiinnipidon tulee aina päättyä kokemukseen rakkaudesta omaa itseä ja rakkaudesta toista kohtaan. Tarkoituksena ei ole alistaa eikä omistaa lasta, vaan antaa lapselle rajat ja turvallisuutta.”

”Terapeuttinen kiinnipito vaikuttaa lapseen hyvin kokonaisvaltaisesti. Sillä on sekä psykofyysisiä, että sosiaalisia vaikutuksia lapseen. Lapsessa kiinnipidon vaikutukset ilmenevät kiinnipitotilanteessa, välittömästi sen jälkeen tai vasta pidemmän ajan kuluessa. Vaikutuksen kesto voi myös vaihdella ja parhaimmillaan se vaikuttaa lapsen koko loppuelämään sisäisen turvallisuuden tunteen ja itsetunnon kehittymisenä sekä ihmissuhteiden paranemisena.”

Ainoa asia, mitä tuollaisissa tilanteissa pystyn kuuntelemaan ja kunnioittamaan, on Peikon jaksaminen. Jos hän selvästi tuo esille, että leikki loppui siksi, että hänen täytyy ajatella omaa jaksamistaan, riittäviä yöunia, aikaista aamuheräämistä jne., niin rauhoitun kohtuullisen helposti ja nopeasti. Koska Peikon jaksaminen ja hyvinvointi on minulle tärkeintä maailmassa. Siitä huolehtiminen läpäisee minunkin kovan pääni ja halun pitää kiinni omasta tahdosta.

Huomaan, että olen itse viime aikoina ottanut esille sääntöasian yhä useammin ja ehkä myös alkanut kaivata sääntöjä arkeeni. Psyykeeni on kallellaan arkeen asti ulottuviin sääntöihin. Pidän ajatuksesta, että Peikko omistaa minut. Pidän ajatuksesta, että alistumisen elementit ovat jollain tavalla läsnä arjessani 24/7. En vielä tiedä mitä nämä säännöt ja käytännöt voisivat olla, koska olen vasta alistumispolkuni alkutaipaleilla. Minua viehättää ajatus total power exchange-suhteista  ja seuraan säännöllisesti aihetta sivuavia blogeja. Toisaalta ihailen totaalisen alistuvia naisia, toisaalta ajatus täydellisestä alistumisesta saa minussa aikaiseksi lievää huonovointisuutta ja ahdistusta. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, millaisia elementtejä ja alistumisen tasoja suhteeseemme matkan varrella tulee.

Rankaisu vs fetissi

Tämä yhteenveto ei ole käytettävissä. Näytä postaus klikkaamalla tätä.

Blondi: Vallasta ja vastuusta

Eräässä ulkomaankielisessä pervoblogissa alistava mieshenkilö kirjoitti hienosti hänen ja hänen alistuvan kumppaninsa dynamiikasta. Postauksen aiheena oli provosoivasti se kun nainen ei parisuhteessa anna, niin pervoilu ratkaisee sen(kin) ongelman. Oikeasti kirjoituksessa oli kuitenkin kyse terveen ja luottamukseen perustuvan pervoparisuhteen dynamiikasta, vallasta ja ennen kaikkea vastuusta.

Itse naisena, tasa-arvon kannattajana ja feministinä uskallan sanoa, että varsin usein heteroparisuhteessa naiset käyttävät seksiä vallan välineenä. Asiasta saa olla kanssani eri mieltä. Toki myös miehet saattavat tehdä samaa, mutta en osaa tarkastella asia heidän näkökulmastaan. En tiedä, miten tietoista seksuaalisen vallan käyttö naisilla on, mutta sitä kuitenkin tapahtuu. Useammin kuin nainen on valmis tunnustamaan. Seksiä vastaan nainen saa kaipaamaansa hellyyttä, läheisyyttä ja huomiota. Usein nainen haluaisi vain kolmea edellä mainittua, mutta ei saa niitä ilman seksiä. Seksiä vastaan voidaan pyytää mies toimimaan tietyllä tavalla, tekemään tiettyjä asioita ja ylipäätään seksiä vastaan pidetään mies hyvällä tuulella. Lisäksi seksistä on arjen keskellä hyvin helppo kieltäytyä vetoamalla väsymykseen, klassiseen päänsärkyyn, kiireeseen… Asetelmana on lähtökohtaisesti se, että nainen ei anna ja mies ei saa.

Pervodynamiikassa asetelma ei päde, ovat sukupuoliroolit mitkä tahansa. Nautin itse alistuvana osapuolena siitä, että minulta ei koskaan pyydetä seksiä eikä minulta koskaan kysytä, että tekeekö minun mieli. Että minulle ei vihjata, että nyt saattaisi kyllä tehdä mieli kun viime kerrasta on jo vähän aikaa. Minua ei koskaan lähestytä kysyen, varoen tai epäröivästi – ei silloinkaan, kun harrastamme ihan tavallista, hellää seksiä. Saan lähinnä inhon väristyksiä pelkästä ajatuksesta, että minua lähestyttäisiin varovasti ja anteeksipyydellen, lupaa kysyen.

Emme ole koskaan keskustelleet asiasta, mutta pidän itsestään selvänä, että olen Peikolle aina yhdessä ollessamme seksuaalisesti saatavilla. Asetelmamme ei sulje kuitenkaan pois hellyyttä ja kosketusta ja silittelyä. Sitä on enemmän kuin missään parisuhteessani koskaan. Ja nimenomaan silittelyä ja hellyyttä ilman seksiä. Ilman mitään vaatimuksia seksistä. Voin silittää ja helliä Peikon kalua käsilläni tai suullani, ilman että siihen liittyy mitään seksuaalista ja ilman, että se velvoittaisi minua mihinkään seksuaaliseen kanssakäymiseen. Peikko makoilee rentoja ja vaihdamme samalla päivän kuulumisia tai pohdimme syntyjä syviä. Toki joskus silittely ja hellittely johtavat seksiin, mutta se ei ole itsetarkoitus.

Ja koska olen valinnut, että alistun Peikolle, on hänellä suurempaakin suurempi vastuu käyttää valtaa oikein. Vallan kanssa käsi kädessä kulkee aina myös vastuu. Valtaa on niin kovin helppo käyttää väärin missä tahansa elämän alueella mutta erityisen helppo sitä on väärinkäyttää pervosuhteissa. Koska olen luovuttanut Peikolle vallan kehooni ja mieleeni, tarkoittaa se sitä, että hänen täytyy pitää niistä myös hyvää huolta. Jos olen väsynyt, kipeä tai voin muuten vaan huonosti, kantaa Peikko vastuunsa siitä, että voin niin hyvin kuin sillä hetkellä on mahdollista. Keskustelimme juuri tänään aiheesta, ja sanoin, että jos hän esim. käyttäisi valtaansa silloin kun minulla on pahat kuukautiskivut tai tappomigreeni, olisi kyse raiskaukseen verrattavasta asiasta. Peikko oli kanssani samaa mieltä. Silloin kysymys olisi vallan väärinkäytöstä, ei käytöstä. Vaikka olenkin Peikon käytettävissä aina kun olemme yhdessä, toimii hän vastuullisesti. Hän pitää huolta hyvinvoinnistani ja toimii tavalla joka edistää sitä. Siihen kuuluu mm. se, että hän pitää huolta siitä, että nukun tarpeeksi, syön säännöllisesti ja harrastan sellaisia asioita, jotka lisäävät hyvinvointiani. Olen toki itsekin aikuisena ihmisenä vastuussa hyvinvoinnistani ja siitä, että pidän itsestäni huolta, mutta Peikolla on valta ja vastuu edistää asioita entisestään.

Alistuessani minulla on puolestani itselläni viime kädessä valta ja myös vastuu lopettaa tilanne kuin tilanne käyttämällä turvasanaa. En kuitenkaan koskaan aktiivisesti ajattele sitä mahdollisuutta tai sanan käyttöä, vaikka se jossain takaraivossani onkin. En koskaan ajattele, että vaikka minulla on leikkiessä mahdollisuus keskeyttää kaikki toiminta, niin kyse olisi jollain tavalla alistumisen tai käytettävänä olemisen illuusiosta. Ajattelen aidosti, että Peikolla on velvollisuus kohdella ja käyttää minua niin, että turvasanaa ei tarvita.

Blondi: Kiltti, voisitko läpsiä mua kasvoihin…

Kuulen itseni yhä useammin sanovan nämä sanat Peikolle. Kiltti läpsi mua. Kasvoihin. Lisää kiltti. Kovemmin kiltti.

Rakastan sitä, kun Peikko koskee kasvojani. Suutani. Huuliani. Silittää. Suutelee. Nuolee. Puree. Nai minua suuhun. Muutaman kerran kesken leikin hän on myös kevyesti taputtanut kämmenellä poskeani. Kun olen jossain syvällä. Kun hän haluaa, että kuuntelen. Kun minun täytyy olla tarkkaavaisempi.

Ja jotain outoa tapahtuu mielessäni, kun kasvoihini kosketaan. Taputetaan. Huomaan pyytäväni lisää. Läpsimistä. Vielä lisää kiltti. Kovemmin kiltti. Peikko pitää lujasti hiuksistani kiinni, ja hänen kämmenensä osuu poskiini. Kerta toisensa jälkeen. Kauniisti. Hallitusti. Napakasti. Katsomme koko ajan toisiamme silmiin. Tai itse katson, mutta en näe. Olen syvällä omassa maailmassani. Tunnen, miten avokämmen iskee jälleen poskeeni, ja uppoan vielä syvemmälle omaan tilaani. En tunne kipua, koska sitä ei ole. On vain ääretön nautinto ja irti päästämisen vapaus.

Olemme keskustelleet Peikon kanssa paljon kasvoille läpsimisestä. Siitä, miksi pidän siitä niin paljon. Siitä, millaisia tunteita ja ajatuksia se meissä herättää. Aihe ei ole neutraali kummallekaan. Meidät on kasvatettu niin, että naista ei lyödä koskaan. Ei koskaan missään olosuhteissa. Naisen kasvot ovat pyhät, niihin ei kajota.

Kun päädyimme ensimmäistä kertaa leikkiessä sellaiseen tilanteeseen, jossa pyysin Peikkoa läpsimään kasvojani, tunsin asiasta huonoa omaatuntoa ja häpeää koko seuraavan päivän. Mietin, että onko minussa jotain vikaa, kun pidän siitä niin paljon. Pohdin, että saako siitä ylipäätään pitää? Poskeni punoittivat häpeästä, kun mietin miten paljon Peikon kämmenistä poskillani nautin. Olenhan fiksu, korkeasti koulutettu, hyvällä itsetunnolla varustettu nainen, enkä ole koskaan antanut kenenkään alistaa itseäni. En psyykkisesti enkä fyysisesti. Automaattinen ajatukseni on ollut, että jos joku lyö minua vaikka ”vain” avokämmenellä, lyön nyrkillä takaisin sukupuolesta riippumatta. Välittömästi. Äitini on myös omalla esimerkillään opettanut, että jos mies lyö vaikka kerrankin, niin täytyy lähteä. Olen nähnyt oman äitini myös noudattavan tätä periaatetta. Isäni löi. Yhden kerran. Ja sai lähteä.

Vaikka pervoiluun liittyykin lähes aina jonkinasteista kivun tuottamista ja alistamista, uskon, että kasvot ja niihin kajoaminen ovat tabu myös monelle kanssapervolle. Fiksu mies ajattelee, että näin ei ole soveliasta tehdä, ja nainen puolestaan miettii, että tästä ei todellakaan saa nauttia. En tiedä, miten asiaan suhtaudutaan homo- tai lesbokontekstissa, kun sukupuolet ovat näennäisen tasa-arvoiset eikä mies-nais –vastakkainasettelua ole. Olisiko kasvoille läpsimiseen helpompi suhtautua neutraalisti, jos sitä tekisi kaksi naista tai kaksi miestä?

Kysyn Peikolta, että onko kasvojeni läpsiminen hänelle OK. Mitä hän siitä ajattelee? Peikko vastaa, että hän pitää siitä koko ajan yhä enemmän, kun huomaa, miten minä siitä nautin, ja miten syvälle se minut vie. Peikko kokee läpsimisen kiihottavana, mutta pelkää samalla satuttavansa minua oikeasti tai jättävänsä jälkiä kasvoihini.

En oikeasti tiedä, mitä minussa tapahtuu, kun Peikon kämmen osuu poskeeni. Maailman kilteimmän ja kultaisimman Peikon. En tunne enää häpeää eikä minua nolota. En tunne oloani nöyryytetyksi tai häpäistyksi. Tunnen ainoastaan suurta nautintoa siitä, että minua käytetään. Käytetyksi tulemisen kokemus on minulle alistumisessa tärkeintä ja myös kiihottavinta. Tarvitsen käytetyksi tulemista, jotta maailmani pysyy paikoillaan. Läpsiminen kasvoihin on jotain todella intiimiä ja henkilökohtaista. Jota vain Peikko saa minulle tehdä. Koska hän rakastaa ja välittää. Koska hän haluaa pitää minusta huolta. Koska hän tietää, että tarvitsen. Koska hän voi.

PS. Koska olen todella mustelmaherkkä, näkyvät läpsimisen jäljet silloin tällöin myös kasvoissani. Peikko ehdotti, että hän voi läpsiä ei niin kovin ottein, mutta minä kieltäydyin ehdottomasti kunniasta. Kai sitä sitten täytyy suunnata Stokkan kosmetiikkaosastolle ja kysyä tädeiltä apua ja sopivia tuotteita kasvojen ”urheiluvammojen” peittämiseen.